Suunnitteluvirheet

Miten ID-teoria suhtautuu ihmisen "suunnitteluvirheisiin", ts. ominaisuuksiin, jotka olisi selkeästi voitu tehdä paremmin? Esimerkiksi synnytys on monille naisille kivulias kokemus ilman kivunlievitystä. Viisaudenhampaista ei ole yleensä kuin haittaa. Silmässä on sokea piste. Selän rakenne on kaukana optimaalisesta pytyasennossa kulkemiseen. Umpilisäkkeelle ei nykyisellään ole keksitty mitään virkaa, ja niin edelleen. Ihmiselle ei ole annettu jumalallista älyä (ainakaan kaikille :), mutta silti pystymme helposti kuvittelemaan ihmisestä paremman ja toimivamman version, esimerkiksi ilman edellä mainittuja epäoptimaalisuuksia. Onko sittenkin niin, ettei älykkäällä suunnittelijalla viitata ylivoimaiseen älyyn vaan ylipäätään jonkinlaiseen nollasta eroavaan älyyn? Meidät maanantaikappalet on luonut kuvakseen jokin hyvin samankaltainen keskinkertaisuus? Tiede ei ymmärtääkseni voi aukottomasti todistaa jumalan, tai vastaavan, olemattomuutta (miten se edes voisi?), mutta "hänen" osuutensa voidaan melko hyvin rajata pois siltä alueelta, jonka evoluutioteoria nykyisellään kattaa.
15531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

suunnitteluvirheet, mitä ihminen niillä tarkoittaa, ovat ihan hyvä pohdinnan aihe. Jumala ei ole tehnyt meitä tähän aikaan täydellisiksi, vaan olemme sitä pelastuksen jälkeen, joka meille on luvattu Jeesuksessa.

''Esimerkiksi synnytys on monille naisille kivulias kokemus ilman kivunlievitystä.''

totta. monet kestävät montakin synnytystä ilman sitä kivunlievitystä. usko vaan, tiedän. ja kivulias synnytys on myös seuraamusta Raamatun sivuilta, koskien syntiinlankeemusta.

''Selän rakenne on kaukana optimaalisesta pytyasennossa kulkemiseen.''

ei ihan mahdottoman kaukana. ja hyvinhän useimmat täällä pärjää tuon selän kanssa. parempana sekin pysyy, kun ei makoile, vaan pitää myös rankaa tukevien lihasten kunnosta hyvää huolta, eli liikkuu...
mitenkä sitten esim. kana tai vaikka se kuuluisa T-Rex, onko noilla sitten parempi selän rakenne pystyssä kulkemiseen?? mikä olisi tarpeeksi hyvä rakenne, jotta sitä et sitten pitäisi keskinkertaisuuden Jumalan tekovirheenä?

oletko ajatellut, että jos ajattelet Jumalan olevan keskinkertainen, Hänen suunnittelunsa perusteella, on Hän silti meitä ihmisiä edellä monissa asioissa... miten meidän sitten käy??

lopuksi... Jumala ei ole keskinkertainen vaan Hän on täydellinen! Hänen rakkautensa yltää jopa sinun sydämeesi!!!

siunausta kohta alkavaan kevääseen!!!

Äänestä
  • "Jumala ei ole keskinkertainen vaan Hän on täydellinen!"

    Kuten myös julmuudessaan....

    Äänestä

  • "Jumala ei ole tehnyt meitä tähän aikaan täydellisiksi"
    -
    "Jumala ei ole keskinkertainen vaan Hän on täydellinen"
    -
    "Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen"

    Oliko sitten paratiisissa ihmisten silmä tai selkä erilainen? Ihmisen selkä ei ole "ihan hyvä". Jos ihmisen selkä on jotenkin suunniteltu, se on suunniteltu neljällä raajalla liikkumiseen.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    "Jumala ei ole tehnyt meitä tähän aikaan täydellisiksi"
    -
    "Jumala ei ole keskinkertainen vaan Hän on täydellinen"
    -
    "Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen"

    Oliko sitten paratiisissa ihmisten silmä tai selkä erilainen? Ihmisen selkä ei ole "ihan hyvä". Jos ihmisen selkä on jotenkin suunniteltu, se on suunniteltu neljällä raajalla liikkumiseen.

    ..uimiseen vatsapuoli ylöspäin.

    Eikä tämä ole vitsi.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    "Jumala ei ole keskinkertainen vaan Hän on täydellinen!"

    Kuten myös julmuudessaan....

    ''Kuten myös julmuudessaan.... ''

    on mielenkiintoista, miten ihmiset aina syyttävät Jumalaa, Hänen julmuudestaan. Jos puhuu Jumalasta, pitää ottaa myös vaihtoehto huomioon! mitä tekee silloin saatana, kun Jumala kaikessa julmuudessaan, inhossaan, vihassaan, raivossaan, epäoikeudenmukaisuudessaan aina rankaisee meitä viattomia? mitä tekee silloin saatana, tuo sielun vihollinen...? hänkö silloin yrittää kovasti rakastaa ja puolustaa meitä...?

    vai onko nyt menneet roolit sekaisin? aina kun meille tapahtuu jotain pahaa, mitä emme suvaitse, se on Jumalan vika ja syy... kun saavutamme unelmiamme, tavoitteitamme, sen olemme saaneet aikaan me ITSE!! ITSE!!! niinkö?

    eikö silloin jää jonkun oleellisen rooli hieman ohueksi? niin... tuon sielun vihollisen! hän raastaa, rikkoo, sotii, vihaa, pilkkaa, ivaa, vähättelee, murhaa, meidän ihmisten tekemissä valinnoissa!!!

    Jumala on rakkaudessaan antanut oman rakkaan poikansa, sinun ja minun pelastuksen hinnaksi...
    miksei hän antaisi samalla kaikkea muutakin, jota hyvänä pidämme? ja niin Hän tekeekin!!!
    hän tekee sen niille, jotka ottavat Hänen armonsa, ansaitsemattomana lahjana vastaan...
    Jeesuksessa Kristuksessa.

    siunauksin!!!

    Äänestä

  • eka kerta kirjoitti:

    Täydellistä julmuutta olisi polttaa ikeissä ikuisesti itse luomiaan olentoja, jopa rangaistuksena lyhyen ajan rajallisista rikoksista.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    tuota jumalaista juomaa näköjään. Sana ikeissä pitäisi olla liekeissä.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    Täydellistä julmuutta olisi polttaa ikeissä ikuisesti itse luomiaan olentoja, jopa rangaistuksena lyhyen ajan rajallisista rikoksista.

    ''Täydellistä julmuutta olisi polttaa ikeissä ikuisesti itse luomiaan olentoja, jopa rangaistuksena lyhyen ajan rajallisista rikoksista.''

    eihän sinne ole pakko mennä... emme ole robotteja. meille on annettu valinnanvapaus.
    ethän sinäkään omassa elämässäsi syytä muita mahdollisista omista huonoista valinnoista. ethän? enkä mielestäni missannut pointtia...

    kysymyksessähän on oikeuden toteutuminen. eikö apokin ole koko ajan syyttämässä kretupellejä valehtelusta, rikoksista, yms... hänkin ajaa vain oikeutusta... totuuden voittamista. eikö?
    mikä ero sitten on oikeuden toteutuminen joskus myöhemmin, jolloin paha saa lopullisesti palkkansa... muutenhan niin ei käy ikinä...

    vääryydellä ja viekkaudella huijataan ihmisiltä toimeentulo, ajetaan vain omaa etua ja minkä vuoksi...? rahan... rahan takia...
    ei meistä kukaan ole täydellinen, siksi tarvitsemme Pelastajaa, Jeesusta... ihan jokainen...

    siunausta Turkana!!!

    ""eihän sinne ole pakko mennä... emme ole robotteja. meille on annettu valinnanvapaus.
    ethän sinäkään omassa elämässäsi syytä muita mahdollisista omista huonoista valinnoista. ethän? enkä mielestäni missannut pointtia...""

    Kuitenkin Raamatun mukaan suurin osa ihmiskunnasta joutuu ikusesti kidutetuksi, sellaisetkin jotka eivät ole edes Jeesuksesta kuulleetkaan, koska he eivät ole voineet uudestisyntyä. Ja missasit pointin, aloit puhumaan meille tässä maailmassa tapahtuvasta pahasta, vaikka kirjoittaja, jolle vastasit ilmeisestikin viittasi tuohon äärimmäiseen vihaan, joka ilmenisi ikuisena kidutuksena.

    ""kysymyksessähän on oikeuden toteutuminen. eikö apokin ole koko ajan syyttämässä kretupellejä valehtelusta, rikoksista, yms... hänkin ajaa vain oikeutusta... totuuden voittamista. eikö?
    mikä ero sitten on oikeuden toteutuminen joskus myöhemmin, jolloin paha saa lopullisesti palkkansa... muutenhan niin ei käy ikinä...""

    Rajallisista teoista ikuinen rangaistus ei minusta kuullosta oikeudelta.

    ""vääryydellä ja viekkaudella huijataan ihmisiltä toimeentulo, ajetaan vain omaa etua ja minkä vuoksi...? rahan... rahan takia...
    ei meistä kukaan ole täydellinen, siksi tarvitsemme Pelastajaa, Jeesusta... ihan jokainen..""

    Jopa hengen riistäminen toiselta olisi minusta pientä verrattuna siihen, että tekijä joutuisi kärsimään ikuisesti.

    ""siunausta Turkana!!!""

    kuin myös sinulle eka kerta.

    ''ikusesti kidutetuksi, sellaisetkin jotka eivät ole edes Jeesuksesta kuulleetkaan,''

    Raamatussa Jeesus sanoo, joka hänet ottaa vastaan, Hän ei häntä ikinä hylkää... Jumala tekee kaikki päätökset, ei ihminen, siitä miten meille käy. Hän on kuitenkin luvannut pitää niistä huolen, jotka armon ottavat vastaan.
    entä, jos Jumala päästääkin ne ihmiset taivaaseen, jotka eivät vielä ole kerenneet kuulemaan Pelastajastamme, Jeesuksesta. eikö se silloin olisi suuremmoista oikeudenmukaisuutta!!? ja Jumala ON oikeudenmukainen.

    '' Ja missasit pointin, aloit puhumaan meille tässä maailmassa tapahtuvasta pahasta, vaikka kirjoittaja, jolle vastasit ilmeisestikin viittasi tuohon äärimmäiseen vihaan, joka ilmenisi ikuisena kidutuksena.''

    jos olet sitä mieltä, että missasin pointin ja sinusta se tuntuu tärkeältä, selvä missasin pointin... en voinut millään arvata, että hän tarkoitti juuri ihmisten käristämistä, lyhyellä viestillä ja sanalla ''julmuudessaan''... ok, se oli minulta sitten ilmeisesti väärin arvattu, mitä hän ajoi takaa...

    ''Rajallisista teoista ikuinen rangaistus ei minusta kuullosta oikeudelta. ''

    niin... mikä kenestäkin kuullostaa mikäkin oikealta... miten puolison pettäminen voi olla niin väärin, kun se tuntuu pettäjästä hetken niin hyvälle? mitäs pahaa siinä sitten on...

    Jumalan rakkaus on ääretön, jonka saamme kokea, silloin voi myös viha olla ääretön. valintamme on meidän vastuulla.

    ''Jopa hengen riistäminen toiselta olisi minusta pientä verrattuna siihen, että tekijä joutuisi kärsimään ikuisesti.''

    ohhoh... entä jos riistät hengen sellaiselta, joka on juuri alkanut miettimään ikuisuuskysymyksiä, mutta ei ole vielä syntynyt uudestaan ylhäältä? on tekemässä parannusta, ja joku hänet murhaa, vieden hänet ikuiseen kadotukseen? silloin häneltä viedään mahdollisuus pelastautua... kyse ei enää ole rajallisesta teosta!

    Jumala on ääretön rakkaus ja janoaa nähdä meidät jonain päivänä paikassa, jonka Hän on meille valmistanut. ja se paikka on hyvä!!

    Siunausta sinulle edelleen...

    Äänestä

  • eka kerta kirjoitti:

    ''Kuten myös julmuudessaan.... ''

    on mielenkiintoista, miten ihmiset aina syyttävät Jumalaa, Hänen julmuudestaan. Jos puhuu Jumalasta, pitää ottaa myös vaihtoehto huomioon! mitä tekee silloin saatana, kun Jumala kaikessa julmuudessaan, inhossaan, vihassaan, raivossaan, epäoikeudenmukaisuudessaan aina rankaisee meitä viattomia? mitä tekee silloin saatana, tuo sielun vihollinen...? hänkö silloin yrittää kovasti rakastaa ja puolustaa meitä...?

    vai onko nyt menneet roolit sekaisin? aina kun meille tapahtuu jotain pahaa, mitä emme suvaitse, se on Jumalan vika ja syy... kun saavutamme unelmiamme, tavoitteitamme, sen olemme saaneet aikaan me ITSE!! ITSE!!! niinkö?

    eikö silloin jää jonkun oleellisen rooli hieman ohueksi? niin... tuon sielun vihollisen! hän raastaa, rikkoo, sotii, vihaa, pilkkaa, ivaa, vähättelee, murhaa, meidän ihmisten tekemissä valinnoissa!!!

    Jumala on rakkaudessaan antanut oman rakkaan poikansa, sinun ja minun pelastuksen hinnaksi...
    miksei hän antaisi samalla kaikkea muutakin, jota hyvänä pidämme? ja niin Hän tekeekin!!!
    hän tekee sen niille, jotka ottavat Hänen armonsa, ansaitsemattomana lahjana vastaan...
    Jeesuksessa Kristuksessa.

    siunauksin!!!

    "Jumala on rakkaudessaan antanut oman rakkaan poikansa, sinun ja minun pelastuksen hinnaksi..."

    Parin päivän pikavippi ei ole järin ihmeellinen uhraus.

    Äänestä

  • eka kerta kirjoitti:

    ''ikusesti kidutetuksi, sellaisetkin jotka eivät ole edes Jeesuksesta kuulleetkaan,''

    Raamatussa Jeesus sanoo, joka hänet ottaa vastaan, Hän ei häntä ikinä hylkää... Jumala tekee kaikki päätökset, ei ihminen, siitä miten meille käy. Hän on kuitenkin luvannut pitää niistä huolen, jotka armon ottavat vastaan.
    entä, jos Jumala päästääkin ne ihmiset taivaaseen, jotka eivät vielä ole kerenneet kuulemaan Pelastajastamme, Jeesuksesta. eikö se silloin olisi suuremmoista oikeudenmukaisuutta!!? ja Jumala ON oikeudenmukainen.

    '' Ja missasit pointin, aloit puhumaan meille tässä maailmassa tapahtuvasta pahasta, vaikka kirjoittaja, jolle vastasit ilmeisestikin viittasi tuohon äärimmäiseen vihaan, joka ilmenisi ikuisena kidutuksena.''

    jos olet sitä mieltä, että missasin pointin ja sinusta se tuntuu tärkeältä, selvä missasin pointin... en voinut millään arvata, että hän tarkoitti juuri ihmisten käristämistä, lyhyellä viestillä ja sanalla ''julmuudessaan''... ok, se oli minulta sitten ilmeisesti väärin arvattu, mitä hän ajoi takaa...

    ''Rajallisista teoista ikuinen rangaistus ei minusta kuullosta oikeudelta. ''

    niin... mikä kenestäkin kuullostaa mikäkin oikealta... miten puolison pettäminen voi olla niin väärin, kun se tuntuu pettäjästä hetken niin hyvälle? mitäs pahaa siinä sitten on...

    Jumalan rakkaus on ääretön, jonka saamme kokea, silloin voi myös viha olla ääretön. valintamme on meidän vastuulla.

    ''Jopa hengen riistäminen toiselta olisi minusta pientä verrattuna siihen, että tekijä joutuisi kärsimään ikuisesti.''

    ohhoh... entä jos riistät hengen sellaiselta, joka on juuri alkanut miettimään ikuisuuskysymyksiä, mutta ei ole vielä syntynyt uudestaan ylhäältä? on tekemässä parannusta, ja joku hänet murhaa, vieden hänet ikuiseen kadotukseen? silloin häneltä viedään mahdollisuus pelastautua... kyse ei enää ole rajallisesta teosta!

    Jumala on ääretön rakkaus ja janoaa nähdä meidät jonain päivänä paikassa, jonka Hän on meille valmistanut. ja se paikka on hyvä!!

    Siunausta sinulle edelleen...

    ""Raamatussa Jeesus sanoo, joka hänet ottaa vastaan, Hän ei häntä ikinä hylkää... Jumala tekee kaikki päätökset, ei ihminen, siitä miten meille käy. Hän on kuitenkin luvannut pitää niistä huolen, jotka armon ottavat vastaan.
    entä, jos Jumala päästääkin ne ihmiset taivaaseen, jotka eivät vielä ole kerenneet kuulemaan Pelastajastamme, Jeesuksesta. eikö se silloin olisi suuremmoista oikeudenmukaisuutta!!? ja Jumala ON oikeudenmukainen.""

    Tällöinhän Jeesuksesta muille kertominen olisi hirvittävin rikos, jota voit kuvitella, saattaisit nuo kuulijat alttiiksi ikuiselle kidutukselle.

    ""niin... mikä kenestäkin kuullostaa mikäkin oikealta... miten puolison pettäminen voi olla niin väärin, kun se tuntuu pettäjästä hetken niin hyvälle? mitäs pahaa siinä sitten on...

    Jumalan rakkaus on ääretön, jonka saamme kokea, silloin voi myös viha olla ääretön. valintamme on meidän vastuulla.""

    Niin, äärettömältä vihalta tuo minustakin kuulostaisi. En nyt vain satu uskomaan, että kukaan vihaisi luomuksiaan äärettömästi.

    ""ohhoh... entä jos riistät hengen sellaiselta, joka on juuri alkanut miettimään ikuisuuskysymyksiä, mutta ei ole vielä syntynyt uudestaan ylhäältä? on tekemässä parannusta, ja joku hänet murhaa, vieden hänet ikuiseen kadotukseen? silloin häneltä viedään mahdollisuus pelastautua... kyse ei enää ole rajallisesta teosta!""

    Tuolloin rangaistus toki olisi teon mukainen. En vain usko, että jos viet hengen joltakin, joka on alkanut miettimään Jumalaa, tuo ihminen joutuisi sinne ikuiseen kadotukseen, joten mielestäni tekokaan ei ansaitse ikuista rangaistusta.

    ""Jumala on ääretön rakkaus ja janoaa nähdä meidät jonain päivänä paikassa, jonka Hän on meille valmistanut. ja se paikka on hyvä!!

    Siunausta sinulle edelleen...""

    Emmeköhän me kaikki siellä näe. Sinuausta myös sinulle.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    "Jumala on rakkaudessaan antanut oman rakkaan poikansa, sinun ja minun pelastuksen hinnaksi..."

    Parin päivän pikavippi ei ole järin ihmeellinen uhraus.

    on se niin ihmeellinen, ettet sinäkään sitä ole vastaan ottanut!!!

    siunausta alkavaan kevääseesi, Apo-

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Raamatussa Jeesus sanoo, joka hänet ottaa vastaan, Hän ei häntä ikinä hylkää... Jumala tekee kaikki päätökset, ei ihminen, siitä miten meille käy. Hän on kuitenkin luvannut pitää niistä huolen, jotka armon ottavat vastaan.
    entä, jos Jumala päästääkin ne ihmiset taivaaseen, jotka eivät vielä ole kerenneet kuulemaan Pelastajastamme, Jeesuksesta. eikö se silloin olisi suuremmoista oikeudenmukaisuutta!!? ja Jumala ON oikeudenmukainen.""

    Tällöinhän Jeesuksesta muille kertominen olisi hirvittävin rikos, jota voit kuvitella, saattaisit nuo kuulijat alttiiksi ikuiselle kidutukselle.

    ""niin... mikä kenestäkin kuullostaa mikäkin oikealta... miten puolison pettäminen voi olla niin väärin, kun se tuntuu pettäjästä hetken niin hyvälle? mitäs pahaa siinä sitten on...

    Jumalan rakkaus on ääretön, jonka saamme kokea, silloin voi myös viha olla ääretön. valintamme on meidän vastuulla.""

    Niin, äärettömältä vihalta tuo minustakin kuulostaisi. En nyt vain satu uskomaan, että kukaan vihaisi luomuksiaan äärettömästi.

    ""ohhoh... entä jos riistät hengen sellaiselta, joka on juuri alkanut miettimään ikuisuuskysymyksiä, mutta ei ole vielä syntynyt uudestaan ylhäältä? on tekemässä parannusta, ja joku hänet murhaa, vieden hänet ikuiseen kadotukseen? silloin häneltä viedään mahdollisuus pelastautua... kyse ei enää ole rajallisesta teosta!""

    Tuolloin rangaistus toki olisi teon mukainen. En vain usko, että jos viet hengen joltakin, joka on alkanut miettimään Jumalaa, tuo ihminen joutuisi sinne ikuiseen kadotukseen, joten mielestäni tekokaan ei ansaitse ikuista rangaistusta.

    ""Jumala on ääretön rakkaus ja janoaa nähdä meidät jonain päivänä paikassa, jonka Hän on meille valmistanut. ja se paikka on hyvä!!

    Siunausta sinulle edelleen...""

    Emmeköhän me kaikki siellä näe. Sinuausta myös sinulle.

    ''Niin, äärettömältä vihalta tuo minustakin kuulostaisi. En nyt vain satu uskomaan, että kukaan vihaisi luomuksiaan äärettömästi.''

    Jumala rakastaa meitä äärettömästi, ja siksi on sovintouhri annettu Jeesuksessa. tuomiopäivään asti meillä on aikaa ottaa lahja vastaan, sen jälkeen ei. hyvin selvää.

    ''Emmeköhän me kaikki siellä näe. ''

    siis jokainen maan päällä elänyt ihminen??
    maanpäällisistä teoista huolimatta?? vaikka on murhannut, raiskannut, miehiä, naisia, lapsia???

    silti jokainen pääsee Jumalan valmistamaan paratiisiin?

    Siunausta edelleen....

    ""siis jokainen maan päällä elänyt ihminen??
    maanpäällisistä teoista huolimatta?? vaikka on murhannut, raiskannut, miehiä, naisia, lapsia???

    silti jokainen pääsee Jumalan valmistamaan paratiisiin?

    Siunausta edelleen....""

    Itse asiassa en tietenkään usko tuollaiseen paratiisiin tai että meistä kukaan ihmisinä menisimme Jumalan yhteyteen, mutta kyllä uskon, että jokainen teoistaan riippumatta lopulta päätyy yhteyteen Jumalan kanssa. Kaikki Hänen luomansa lopulta palaa Häneen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

WTF? kirjoitti:

Miten ID-teoria suhtautuu ihmisen "suunnitteluvirheisiin", ts. ominaisuuksiin, jotka olisi selkeästi voitu tehdä paremmin? Esimerkiksi synnytys on monille naisille kivulias kokemus ilman kivunlievitystä. Viisaudenhampaista ei ole yleensä kuin haittaa. Silmässä on sokea piste. Selän rakenne on kaukana optimaalisesta pytyasennossa kulkemiseen. Umpilisäkkeelle ei nykyisellään ole keksitty mitään virkaa, ja niin edelleen. Ihmiselle ei ole annettu jumalallista älyä (ainakaan kaikille :), mutta silti pystymme helposti kuvittelemaan ihmisestä paremman ja toimivamman version, esimerkiksi ilman edellä mainittuja epäoptimaalisuuksia. Onko sittenkin niin, ettei älykkäällä suunnittelijalla viitata ylivoimaiseen älyyn vaan ylipäätään jonkinlaiseen nollasta eroavaan älyyn? Meidät maanantaikappalet on luonut kuvakseen jokin hyvin samankaltainen keskinkertaisuus? Tiede ei ymmärtääkseni voi aukottomasti todistaa jumalan, tai vastaavan, olemattomuutta (miten se edes voisi?), mutta "hänen" osuutensa voidaan melko hyvin rajata pois siltä alueelta, jonka evoluutioteoria nykyisellään kattaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu