En usko

Äitini valittaa nyt, että heillä vierailee Jehovan todistajia taajaan, jotka varoittelevat häntä demoneista. Äitini kun on tavannutkin henkiä ja nyt kun nämä Jehovat ovat tihentäneet käyntejään ja koettavat käännyttää hänet "oikealle raiteelle", varoitellen saatanasta ja demoneista. Äidille on unissa ilmestynyt vanhoja ystävä/sukulaishenkiä yhä useammin niin ikään. Hengillä on ollut selkeästi hyvä olla siellä ja äiti on nähnyt heidät ihan arkisissa puuhissaan, ihan niinkuin eläessäänkin. Ja tästä taas äidin usko vaan on vahvistunut, että mitään demoneita ei ole. On vain henkiä. Ehkä henget puolestaan haluavat äitini pitävän omasta tiedostaan ja uskostaan kiinni, näistä jehovien vakuutteluista huolimatta ja siksi nyt ovat ilmestyneetkin useammin kuin tavallisesti.

Kotiseudullani on talo, jossa asutaan, vanha maatalo, jossa eräs henki vierailee jostain syystä muutaman vuoden välein, ja kerrallaan pidempiä jaksoja sitten. Hänet on tunnistettu usean ihmisen toimesta talon vanhaksi piiaksi, jota isäntä kertomusten mukaan oli kohdellut vähän huonosti. Jättänyt osan palkoista maksamatta ja teettänyt liikaa töitä. Lähtiessään piika oli sanonut palaavansa aikanaan asiaan perimään saataviaan...tällä piialla oli ollut paranormaaleja kykyjä, jotka olivat laajalti tiedossa. Hän mm. pystyi pysäyttämään verenvuodon tosta vaan, isommankin. Nyt hän sitten siivoaa siellä kaappeja, paukuttelee ovia, siirtelee tavaroita ja tekee ilmeisesti niitä hommia mitä piiat yleensäkin silloin tekivät. Merkille pantavaa on, että talon nykyisen isännän emäntäehdokkaille hän esiintyy erityisen mielellään, melko pian kun he taloon ovat tulleet vierailemaan pidemmäksi aikaa. Kukaan ei ole jäänyt asumaan pysyvästi mm. tästä ylimääräisestä asukkaasta johtuen...

No nyt sit on tarkoitus ohjata tätä henkeä valoon, sinne missä hänen oikea kotinsa nyt olisi. Meedion tai jonkun muun avulla. Isännällä ei ole rohkeutta kuulemma. Pappi on koettanut, mut ilman tuloksia. Eikä tosiaan ole mikään "leipäpappi", vaan vanhempi harras uskova.

Valitettavasti minä en usko demoneihin, vain henkimaailmaan kyllä.
13524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sekä enkelit että demonit ovat henkiä eli henkivaltoja. Raamattu kertoo, että enkeleitä on sekä Jumalan enkeleitä että saatanan enkeleitä. Demoneita on vain saatanan leirissä. Mutta kaikki ovat kuitenkin henkiä. Raamattu sanoo
1992 tekstistä: Ef. 6:12
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

En tiedä onko tuo piika paha vai hyvä. En ole perehtynyt niin paljon henkivaltojen toimintaan, mutta sen tiedän, että masennus johtuu pimeyden henkivallasta nimeltä viha (kääntyneenä itseen päin). Kun vihan henkivalta lähtee pois, tilalle tulee rakkauden henkivalta.

Tästä saa vahingossa sen kuvan, että ihminen on erilaisten henkivaltojen taistelukenttänä ja sitähän se kai onkin. Kannattaisi ottaa selvää miten asia oikeasti on. Tämä on vain lukemani perusteella tullutta ehkä luuloja tai uskomuksia, mutta ei kenties tietoa.

Tuo piika on kertomasi perusteella alueella liikkuva henki, mutta... hänhän on ihmisen ulkopuolella eikä sisäpuolella, joten en osaa sanoa mistä on kyse. Valitettavasti tietoni eivät riitä tämän pidemmälle :(

Äänestä
  • masennuksesta, kai sen voi katsoa noinkin. Masennusta on hirveän paljon nykyään, nuorillakin. Entä synnytyksen jälkeinen masennus esimerkiksi, vihaako? Mitä kohtaan? Työskentelen sellaisessa työssä, että kohtaan tässä hirveän paljon masennuksesta kärsiviä ihmisiä ja sen seurauksia. Siksi tartuin tähän asiaan. Minut on monesti elämä laittanut selkä seinää vasten, on ollut tosi tiukkoja tilanteita, moni olisi varmasti masentunut, herkempi ja heikompi ihminen, mutta en minä. Olen ollut aina sisukas ja uskonut vahvasti itseeni ja voimaani. Olen nähnyt, että kun ihminen menee henkisesti oikein syvälle, sinne pohjamutiin, niin siitä alkaa aina tosi hyvä aika, nousun aika ja silloin tapahtuu paljon tosi hyviä asioita. Se täytyy vaan monesti nähdä se pohjamuta ensin ja kohdata se synkin alakulo ja hetki, asiat asioina, elää se elämä vaikka olisi tosi raskasta. Ei ole muuta tietä kuin ylöspäin sieltä! Jos sitä allikkoa ei halua kohdata, epäilee ettei kestä ja jaksa, joutuu turvautumaan lääkitykseen ja muuhun sellaiseen apuun. Ehkä uskontoonkin. Ihmisessä kuitenkin asuu voima ja sisäinen vahvuus, sitä täytyy harjoittaa, jotta sitä osaa käyttää. Sitä varten me ollaan täällä ja sellaista elämä on.

    Äänestä

  • käsitteet sekaisin . Viha ja ilo ovat luonnollisia tunteita, eikän mitään henkivaltoja. Mielikuvitus kyllä voi tuottaa vaikka minkälaisia valtoja. Masennus on mm. pettymystä ihmissuhteissa ja tavoitteissa.

    Nyt helposti demonisoidaan ykiherkistynyttä aistimaailmaa. Parapsykologia on asia erikseen. Mutta senkin tieteellisyyttä voidaan epäillä.

    Itse tiedän kristittynä, että henkivallat on olemassa. Mutta rukoilemalla niistä voi päästä eroon. Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, niin Pyhä henki voi ilmestyä selittämättömällä tavalla, mutta myös aivan luonnolllisesti ilman kummempia kummituksia.

    Äänestä

  • mennyt kirjoitti:

    käsitteet sekaisin . Viha ja ilo ovat luonnollisia tunteita, eikän mitään henkivaltoja. Mielikuvitus kyllä voi tuottaa vaikka minkälaisia valtoja. Masennus on mm. pettymystä ihmissuhteissa ja tavoitteissa.

    tuossa edellä mitenkään tuonut esille että masennuksessa olisi henkivallan työtä, sanoin vain sen olevan mielenkiintoinen näkökanta tuohonkin asiaan. Minä siis aloitin tämän ketjun. Itse asiassahan kerroin kuinka kaikki riippuu ihmisen omasta sisäisestä voimasta nousta ojan pohjalta.

    Äänestä

  • mennyt kirjoitti:

    käsitteet sekaisin . Viha ja ilo ovat luonnollisia tunteita, eikän mitään henkivaltoja. Mielikuvitus kyllä voi tuottaa vaikka minkälaisia valtoja. Masennus on mm. pettymystä ihmissuhteissa ja tavoitteissa.

    Nyt helposti demonisoidaan ykiherkistynyttä aistimaailmaa. Parapsykologia on asia erikseen. Mutta senkin tieteellisyyttä voidaan epäillä.

    Itse tiedän kristittynä, että henkivallat on olemassa. Mutta rukoilemalla niistä voi päästä eroon. Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, niin Pyhä henki voi ilmestyä selittämättömällä tavalla, mutta myös aivan luonnolllisesti ilman kummempia kummituksia.

    voi päästä eroon koska ne ovat tässä ja nyt. Ihan samassa paikassa missä itse olemme, vain eri ulottuvuudessa.

    Mutta tietenkin jos ei halua olla henkien kanssa missään tekemisissä voi pyytää apua siihen että ne poistuvat. Tai siis eivät häiritse. Eihän ne mihinkään lähde. Eikä tarvitse rukoilla Jeesuksen nimessä eikä edes olla kristitty. Riittää kun vain pyytää että ne eivät häiritse.

    Äänestä

  • bointti kirjoitti:

    masennuksesta, kai sen voi katsoa noinkin. Masennusta on hirveän paljon nykyään, nuorillakin. Entä synnytyksen jälkeinen masennus esimerkiksi, vihaako? Mitä kohtaan? Työskentelen sellaisessa työssä, että kohtaan tässä hirveän paljon masennuksesta kärsiviä ihmisiä ja sen seurauksia. Siksi tartuin tähän asiaan. Minut on monesti elämä laittanut selkä seinää vasten, on ollut tosi tiukkoja tilanteita, moni olisi varmasti masentunut, herkempi ja heikompi ihminen, mutta en minä. Olen ollut aina sisukas ja uskonut vahvasti itseeni ja voimaani. Olen nähnyt, että kun ihminen menee henkisesti oikein syvälle, sinne pohjamutiin, niin siitä alkaa aina tosi hyvä aika, nousun aika ja silloin tapahtuu paljon tosi hyviä asioita. Se täytyy vaan monesti nähdä se pohjamuta ensin ja kohdata se synkin alakulo ja hetki, asiat asioina, elää se elämä vaikka olisi tosi raskasta. Ei ole muuta tietä kuin ylöspäin sieltä! Jos sitä allikkoa ei halua kohdata, epäilee ettei kestä ja jaksa, joutuu turvautumaan lääkitykseen ja muuhun sellaiseen apuun. Ehkä uskontoonkin. Ihmisessä kuitenkin asuu voima ja sisäinen vahvuus, sitä täytyy harjoittaa, jotta sitä osaa käyttää. Sitä varten me ollaan täällä ja sellaista elämä on.

    Viha on seuraus syyllisyydestä. Syyllisyys taas häpeästä.

    Eli ketju on tämä:
    häpeä-> syyllisyys -> viha

    Häpeä on vaikea tunnistaa, mutta syyllisyyden jo tunnistaa. Kaikkein helpoin tunnistettava on viha, suuntautuupahan se sitten ulos- tai sisäänpäin. Nuo kaikki ovat siellä näkymättömissä eli hengessä, mutta tulevat ilmi (=pukeutuvat lihaan), kun ne ilmenevät fyysisinä.

    Tämä masennusteoria ei ole omani, vaan kirjoista luettu.

    Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kannattaa jutella sellaisten kanssa, jotka ovat poteneet sellaista. Minä en ole potenut sitä lajia, vaan masennusta depressiona. Tunnistin häpeän, syyllisyyden ja vihan. Häpesin itseäni, syyllistin itseäni ja vihasin itseäni. Olin vaan vahingossa luullut itseäni teoikseni, joista usein sain negatiivista palautetta. Identeettini ei ollutkaan yhtä kuin tekoni. Sain palautetta teoistani, en itseeni liittyvistä asioista, mutta erehdyin niitä luulemaan samoiksi asioiksi. Kun opin tunnistamaan identiteettini ja tekoni erillisinä asioina, en enää hävennyt itseäni, vaan korjasin vääriä tekojani, enpähän saanut enää palautetta. Kun identiteettini korjaantui vähitellen, myös syyllisyyden tunteeni ja vihan tunteeni alkoivat kadota. En enää samaista itseäni tekoihini. Enkä myöskään häpeä enää itseäni; saan olla oma itseni, erilainen kuin muut. Saatan vieläkin tehdä jotain väärin, mutta opettelen tekemään oikeita asioita.

    Minä luulin olevani herkkä ja heikko, sillä sitä asiaa oli syötetty minulle jo lapsesta lähtien. Se uskomus oli vaikea purkaa. Se oli nk. järjen päätelmä, jolla ei ollut totuuden kanssa mitään tekemistä. Nyt tiedän, että olen normaali, enkä herkkä enkä heikko. Minäpä en uskonut itseeni enkä voimiini, sillä ne oli otettu jo minulta lapsena pois. Minun piti ottaa ne takaisin ja olen onnistunut siinä mielestäni hyvin.

    Sinä olet saanut harjoittaa sisäistä voimaasi ehkä jo pidemmänkin ajan, mutta minä vasta viimeisimmän 6 vuoden ajan, vaikka olen vasta 40-vuotias. Aina tuli minua "viisaampi", "voimakkaampi" tai "lujempi" tekemään tehtävän, joka oli minulle määrätty. Annoin yleensä heidän tehdä ne, sillä seurauksella, että häpesin itseäni, kun en ottanut omaa paikkaani. Nykyään en anna sen tapahtua, kun huomaan, että osaan tehtävän. Joku arvostelee sitä aivan varmasti, mutta olen tehnyt sen omalla tavallani ja se tuli tehdyksi. Aina on "öykkäreitä", jotka haluavat lannistaa melkein missä asiassa tahansa. Inhoan lannistajia, sillä he itse kokevat olevansa luusereita, mikä ei ole totta, mutta he vaan luulevat niin.

    Jos joku masennukseensa ottaa lääkkeitä, niin se on hänen valintansa. Lääke voi hyvinkin tehota ja antaa voimaa selvitä vaikeasta tilanteesta. Lääkitys on varmasti avuksi toipumisessa, kun pitää rinnalla terapiaa ja tahtoo selvitellä solmujaan. Yksin lääkitys ei aukaise solmuja, ne on kohdattava. Ilman totuuden kohtaamista, ei voi parantuakaan.

    Äänestä

  • _Enkelit ja demonit kirjoitti:

    Niinikään minulta vietiin lapsuudessa vähäinenkin itsetunto ja itsensä arvostus ylipäätään. En ollut mitään ilman onnistuneita suorituksia ja kävinkin siis tosi syvällä pitkin lapsuutta. Koska minulla oli myös synnynnäinen sairaus, jouduin kuukausi tolkulla makaamaan sairaalassa vieraiden ihmisten kanssa aina tonne 9 vuotiaaksi asti. Nautin niistä ajoista, silloin keräsin voimia, en ikävöinyt kotiin, jossa vanhempien rikkinäinen avioliitto monine ongelmineen ja sivuhaaroineen majaili. Kauhealta kuulostaa, et nauttii vieraista ihmisistä, mutta koin oloni siellä turvalliseksi.

    Kaikesta epätoivosta huolimatta tunsin jo lapsena sisällä kasvavan sisun, "minua ei lannista mikään, vielä minä täältä nousen ja pärjään elämässäni". Halu näyttää vanhemmilleni ja muille, jotka surkuttelivat että tuosta ei tule mitään, oli tosi suuri. Se ajoi minua eteenpäin vimmatusti. Lisäksi halusin aivan erilaisen parisuhteen aikanaan itselleni, perheen jossa lapsiakin rakastettaisiin ilman ehtoja. Ja niin sitten en todellakaan langennut ekaan ehdokkaaseen, joka vaikutti mukavalta, taustalla täytyi olla suurta rakkautta. Lapsiani en ole ohjannut mihinkään tiettyyn kouluun tai harrastukseen, saavat tehdä tai olla tekemättä jos haluavat, rakastanut olen ehdoitta, jokaista heidän persoonallista piirrettään, vaikka aina se ei niin yksinkertaista olekaan. Riittää että ovat olemassa ja olen sellaisen rikkauden elämässä saanut kokea, terveet lapset, rakastava puoliso, jota yli kaiken edelleen rakastan.

    Niin se on, jos multa kysyt, taustalla masentuneisuuden on usein suurta rakkaudettomuutta. Minulla olisi ollut syytä lapsena masentua vakavasti, mutta en antanut sille sijaa, sisälläni kasvoi niin suuri rakkauden ja elämän halu. Ja jostain kumman syystä tiesin sisimmässäni aina, että olen sittenkin arvokas ihminen, vaikka olen joutunut kokemaan mitä, vanhempani eivät vaan sitä silloin tajunneet. Heillä kun lapsuus vieläkin surkeampi kuin itselläni. Siksi ymmärsin heitä, enkä ole katkeruuteen vaipunut, hekin ymmärtävät nykyään elämän tärkeysjärjestyksen, elämä on opettanut.

    Ja toki minua nosti pinnalle ympäristön positiivinen palaute myös. Olin koulussa hyvä, urheilussa hyvä, kauniiksikin kehuttiin. Ne hivelivät itsetuntoa.

    Äänestä

  • bointti kirjoitti:

    masennuksesta, kai sen voi katsoa noinkin. Masennusta on hirveän paljon nykyään, nuorillakin. Entä synnytyksen jälkeinen masennus esimerkiksi, vihaako? Mitä kohtaan? Työskentelen sellaisessa työssä, että kohtaan tässä hirveän paljon masennuksesta kärsiviä ihmisiä ja sen seurauksia. Siksi tartuin tähän asiaan. Minut on monesti elämä laittanut selkä seinää vasten, on ollut tosi tiukkoja tilanteita, moni olisi varmasti masentunut, herkempi ja heikompi ihminen, mutta en minä. Olen ollut aina sisukas ja uskonut vahvasti itseeni ja voimaani. Olen nähnyt, että kun ihminen menee henkisesti oikein syvälle, sinne pohjamutiin, niin siitä alkaa aina tosi hyvä aika, nousun aika ja silloin tapahtuu paljon tosi hyviä asioita. Se täytyy vaan monesti nähdä se pohjamuta ensin ja kohdata se synkin alakulo ja hetki, asiat asioina, elää se elämä vaikka olisi tosi raskasta. Ei ole muuta tietä kuin ylöspäin sieltä! Jos sitä allikkoa ei halua kohdata, epäilee ettei kestä ja jaksa, joutuu turvautumaan lääkitykseen ja muuhun sellaiseen apuun. Ehkä uskontoonkin. Ihmisessä kuitenkin asuu voima ja sisäinen vahvuus, sitä täytyy harjoittaa, jotta sitä osaa käyttää. Sitä varten me ollaan täällä ja sellaista elämä on.

    Masennus voi johtua monenlaisista syistä. Synnytyksen jälkeinen masennus on todennäköisesti aivojen rasvahappojen puutoksesta johtuvaa, kun sikiö on "tyhjentänyt" äidin aivot niistä kasvussaan, jos äiti ei ole huolehtinut rasvahappojen saannista ruokavaliossaan raskauden aikana. Stressi on yksi syy, joka nykyään ihmisiä saattaa masennuksen syövereihin. On löydetty erityinen geeni, jonka voimakas pitkäaikainen stressi aktivoi masennukseen. Ravitsemuksen puutteet on yksi tekijä masennuksessa, esim. alkoholistit kärsivät usein masennuksesta. Sisälle kertyneet vaikeat traumat käsittelemättöminä voivat laukaista masennuksen vuosikymmenienkin päästä. Mitätöinti lapsuudessa altistaa masennukseen. Ei siis ole vain yhtä tekijää masennuksen syynä.

    Ja sitten on se hengellinen aspekti, mihin hengellisyyden kieltävät eivät usko. En tiedä minkäniminen on masennusta aiheuttava henkivalta, mutta itse olen joutunut sen kohteeksi. Henkivallan hyökkäys kesti jonkun aikaa ja koin hirveän voimakasta masennusta. Eräässä kokouksessa puhuja sanoi että täällä on eräs joka tuntee masennusta ja rukoili sen puolesta ja tuli myöhemmin vielä minun luokseni rukoilemaan, vaikken ollut ilmaissut että minä olen masentunut. Ja sen jälkeen masennus katosi.

    Täällä on jotenkin kauhean putkinäköistä suhtautumista kristillisiin näkemyksiin eri asioista. Jos joku kertoo että on olemassa masennuksen henkivalta, niin eihän se todellakaan tarkoita että kaikki masennus johtuisi pelkästään siitä. Tai kun kerrotaan demonien mahdollisuudesta antaa yliluonnollisia kokemuksia, niin se vääristetään että kaikki kokemukset ovat uskovien mielestä demoneista! Itse painotan mahdollisimman laaja-alaista näkemystä joka asiassa. Keskustelut on sen vuoksi tavattoman turhauttavia, kun uskovien näkemyksiä vääristellään.

    Äänestä

  • monia kirjoitti:

    Niin ja jotkut ihmiset vaan näyttää masentuvan herkemmin.

    Itse työskentelen ihmisten kanssa, joiden kierre on lähestulkoon aina tämä: syrjäytyminen jo lapsuudessa, vanhempien työttömyyden, alkoholiongelman tms. syyn takia. Eli lähtökohdat jo ovat huonot. Usein tälläista lapsuutta eläneet joutuvat koulukiusaajien silmätikuksi, koulumenestys on heikkoa näiden asioiden takia, koska olosuhteet ovat niin negatiiviset, eikä tukea, ymmärrystä heru. Kierre jatkuu aikuisena, eli koulutus jää peruskouluun, joku saattaa vielä amiksenkin läpäistä tai jaksaa loppuun, mut sitten elämä jo viekin. Eli töitä ei löydy tai oikeastaan monikaan heistä ei kykene pitämään työpaikkaansa, jos sellaisen on sattunut saamaan. Alkoholi, tupakka, huumeetkin ovat usein mukana kuvioissa ja ne normaali elämä ovat vaikea yhtälö. Itsetunto on ollut tietenkin heikko sieltä lapsuudesta asti, eikä sillä tuota menoa ole kovin hyvät edellytykset edes aikuisena parantua. Joten tälläisiä syitä on monesti masennuksen takana. Lääkitys tuskin tälläisessä tapauksessa olisi se oikea tapa hoitaa, vaan terapiat ja muut tervehdyttämismuodot. Toki lääkitys monella masentuneella on akuuteimmassa vaiheessa varmaan välttämättömyys.

    Kuten sanoit, masennuksen syitä on varmasti monia, mutta noita edellä kuvaamiani tapauksia on hurjasti, syyt voivat olla jopa sukupolvien takana, jotka hoitamattomana siirtyvät aina eteenpäin.

    Ja demoneista vielä se, että en tosiaan ymmärrä uskovien, joita minunkin tuttavissani on paljon ja varsinkin niiden Jehovien, jotka nyt äitiäni ahdistelevat, putkinäköistä mielipidettä että oikeat henget eivät täällä kuljeskele tai ilmesty unissa. Sillä kyllä minulle ja meille sitä niin paljon on tälläkin foorumilla jo aikaisemminkin hoettu, se ei mielestäni ole uskovien sanojen vääristelemistä. Jokin aika sitten tuolla enkelit-keskustelussa kävin tästä samasta asiasta juttelemassa, ja kyllä uskovat teilasivat aika tavalla oman käsitykseni. Ei jäänyt arvailujen varaa. Demoneja ja saatanasta lähtöisin ovat sukuni ja itseni kokemukset. No jokainen olkoon mitä mieltä tahansa, minä pidän pääni. Mukava että sinä katsot hieman laaja-alaisemmin ihmisiä yleensäkin! Kiitos siitä.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa. Henget ovat vain henkiä, ihmishenkiä.

Demoneita ei ole. Ne mitä jotkut joskus näkevät ovat aivojen luomaa harhaa, tosin erittäin todellisen tuntuisia.

Äänestä
  • En osaa pelätä niitä itsekään miksikään demoneiksi, koska kaikkihan me ollaan lihaa ja verta, mutta myös henkiä, nuo kaks edellistä vaan kuolee ja henki jää.

    Äänestä

Demoneista ei ole ehkä paljon viisasta keskustella. Mutta demonologiasta sen verran, että ns. demoni painostus voidaan luokitelle esim. viiteen eri valtausasteeseen. Viimeisessä lopullisessa valtauksessa riivaajat ovat vallanneet ruumiin kokonaan ja saavat henkilön käyttäytymään aivan yleisesti määrittelemättömällä tavalla. Mielisairauksia on aikaisemmin pidetty juuri demoneista johtuviksi. Skitsofreniaa ja homoseksualismia pidetään eräänä oireina juuri demonivaltauksena, koska silloinhan ihminen on kadottanut alkuperäisen identiteettinsä. Tämä on "vain" teoriaa ja ei pidä yleistää sairauksien johtuvan em.. Mutta demonimaailman painostus voi aiheuttaa masennusta, pelkotiloja, ahdistusta ja monenlaisia fyysisiä oireita. Mutta kiitos Jeesukselle Golgatan työstä ja ristin kärsimyksestä, että Hän polki jalkojensa alle tuon pääsyyttäjän, käärmeen pään jalkojensa alle. Ei ole sen jälkeen tarvinnut pelätä näitä valtoja.

Äänestä

Demoni on ihmisen luomus ja vaikuttaa
vain ihmisessä.

Samoin saatana on ihmisen luomus, ihmisen negatiivinen kuva hyvästä. Enkelit ovat korkealla henkisellä tasolla kuten Jeesuskin, siellä ei enää langeta. Vallanpitäjien oli vaikeata nähdä niin paljon hyvää, kuin mitä enkelit ovat, siksi he käänsivät sen pahaksi.

Lankeaminen tapahtuu vain ihmisen tasolla.
Ihminen etsi syntipukkia omille virheilleen myös henkimaailmasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

demoneihin! kirjoitti:

Äitini valittaa nyt, että heillä vierailee Jehovan todistajia taajaan, jotka varoittelevat häntä demoneista. Äitini kun on tavannutkin henkiä ja nyt kun nämä Jehovat ovat tihentäneet käyntejään ja koettavat käännyttää hänet "oikealle raiteelle", varoitellen saatanasta ja demoneista. Äidille on unissa ilmestynyt vanhoja ystävä/sukulaishenkiä yhä useammin niin ikään. Hengillä on ollut selkeästi hyvä olla siellä ja äiti on nähnyt heidät ihan arkisissa puuhissaan, ihan niinkuin eläessäänkin. Ja tästä taas äidin usko vaan on vahvistunut, että mitään demoneita ei ole. On vain henkiä. Ehkä henget puolestaan haluavat äitini pitävän omasta tiedostaan ja uskostaan kiinni, näistä jehovien vakuutteluista huolimatta ja siksi nyt ovat ilmestyneetkin useammin kuin tavallisesti.

Kotiseudullani on talo, jossa asutaan, vanha maatalo, jossa eräs henki vierailee jostain syystä muutaman vuoden välein, ja kerrallaan pidempiä jaksoja sitten. Hänet on tunnistettu usean ihmisen toimesta talon vanhaksi piiaksi, jota isäntä kertomusten mukaan oli kohdellut vähän huonosti. Jättänyt osan palkoista maksamatta ja teettänyt liikaa töitä. Lähtiessään piika oli sanonut palaavansa aikanaan asiaan perimään saataviaan...tällä piialla oli ollut paranormaaleja kykyjä, jotka olivat laajalti tiedossa. Hän mm. pystyi pysäyttämään verenvuodon tosta vaan, isommankin. Nyt hän sitten siivoaa siellä kaappeja, paukuttelee ovia, siirtelee tavaroita ja tekee ilmeisesti niitä hommia mitä piiat yleensäkin silloin tekivät. Merkille pantavaa on, että talon nykyisen isännän emäntäehdokkaille hän esiintyy erityisen mielellään, melko pian kun he taloon ovat tulleet vierailemaan pidemmäksi aikaa. Kukaan ei ole jäänyt asumaan pysyvästi mm. tästä ylimääräisestä asukkaasta johtuen...

No nyt sit on tarkoitus ohjata tätä henkeä valoon, sinne missä hänen oikea kotinsa nyt olisi. Meedion tai jonkun muun avulla. Isännällä ei ole rohkeutta kuulemma. Pappi on koettanut, mut ilman tuloksia. Eikä tosiaan ole mikään "leipäpappi", vaan vanhempi harras uskova.

Valitettavasti minä en usko demoneihin, vain henkimaailmaan kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu