OLET KARANNUT SIUNATUSTA hoidosta, Beenedi-mies - TEENKÖ ILMOITUKSEN?
### äläpas taas, taas vilpistele
benedi= siunattu 28.2.2009 klo 09.34
Kristus poisti sen> Ef 2> 15
Miksipä Apostolit eivät sitten olisi sitä
pakanoilta poistaneet
Mutta Jumalan lakia Jeesus ei poistanut Matt 5> 17 ###
En tiedä oletko sairastunut leikittelemään Jumalan kanssa vai onko
erilaisuuden tarve kasvanut suhteettomaksi - kun näet kaiken kahtena.
Sillä mitä se on muuta kuin hengellistä skitsoilua, kun väittää, että
ns. Mooseksen laki on aivan ERI asia kuin Jumalan laki.
Hulluinta on se, ettet kuitenkaan kyekne edes musteella erottamaan
Jumalaa / Moosesta eri käskijöiksi. Vuoroin viesteissäsi piipität
Mooseksen puolesta ja vuoroin liputat Jumalan lain hyväksi.
Mutta lakia ei ole poistettu, vaan synnin paljastumiseksi se tarvitaan yhä.
Toivottoman syntisyytemme todettuamme ja Kristukseen yhdyttyämme -
emme enää vaella toivottoman lain alla, vaan rakkauden Henki johdattaa.
MAHDOTONTA on katsoa samanaikaisesti lakiin ja Kristukseen - tulematta
ihan a-luokan kierosilmäiseksi beemieheksi.
/// Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidan pitää,
nimittäin ne kymmenen käskysanaa, ja
han kirjoitti ne kahteen kivitauluun 5 Moos 4> 13 \\\
Kaksi kivitaulua, kyllä kyllä. Mutta henkiset silmäsi harittavat, kun luulet,
että toinen on Mooseksen ja toinen Jumalan. Kun 10 käskyä on Mooseksen
lain peruskivi, niin ei tervejärkinen uskova voi nähdä niitä kahtena eri käsitteenä.
Teillä adventismin ylitohtoreilla on omalaatuiset kelvottomat käsitteet jopa käsiteparit.
MOOSEKSEN PEITE POIS - SILMÄLUOMET AUKI
Sinä nukut, siitä varmasti olemme yhtä mieltä, sillä sinäkin sanot: sinä nukut.
Tunnustuksemme on siis yhteinen. Mutta laitappa sormesi kivitaulun uurteisiin.
Mitä jää pystyssä olevan keskisormesi päähän? Ei muuta kuin pölyä.
Selitän miksi näin on ...
KAIKESSA JUMALISESSA YKSINKERTAISUUDESSAAN
Jeesuksen Testamentti sanoo, että vanhurskaus ilmoitetaan nyt ILMAN lakia ja
että niin olemme IRTI laista. Suomeksi sanottuna: käskysanoja ei enää kaiverreta
otsalohkoon, sillä se on kuolettavaa, kuten ymmärtänet. Vaan Pyhä Henki aikaansaa
rakkauden voitelun ja alkaa tapahtua ihmeitä, toivon mukaan. Ehkä minussakin joskus.
Kun käsketään "älä tapa", ei tapahdu mitään. Mutta kun Jeesus käskee tekemään
kanssaihmisille sitä hyvää, mitä toivoisi itselle tehtävän, silloin alkaa tapahtua edes
jotain. Ei tapeta, muttei joutenkaan olla, vaan elämä täyttyy kaikenlaisella
armahtamistoiminnalla.
Armoa ei maailma tunne, siksi armo todistaa väkevästä Herrasta.
JOS TAHDOT OLLA SIUNATTU BENEDI ...
Tutkipa kivikovaan sydämeesi kaivertamiasi onttoja kirjaimia vielä kerran itsekin:
alapas taas, taas vilpistele
benedi= siunattu
28.2.2009 klo 09.34
@ Mutta fariseusten lahkosta nousi muutamia,
jotka olivat tulleet uskoon
ja sanoivat>
@ Heidan on kaskettava noudattamaan Mooseksen lakia Apost.15 luku
Mooseksen laki> Mooses puhui> 3Moos1>1,2
Mooseksen kirjoittama> 5 Moos 31>9
Kirjaan kirjoitettu> 2 Aikak>35 12
Sailytyspaikka Arkin sivulla> 5 Moos 31>26
Kristus poisti sen> Ef 2> 15
Miksipa Apostolit eivat sitten olisi sitapakanoilta poistaneet?
Mutta Jumalan lakia Jeesus ei poistanut Matt 5> 17
"Ja han ilmoitti teille liittonsa, jonka han kaski teidan pitaa, nimittain ne kymmenen kaskysanaa, ja
han kirjoitti ne kahteen kivitauluun 5 Moos 4> 13"
Kantolaa ei ole vapautettu varastamaan,tappamaan ja tuhoamaan,
....muista SE, SINA ONTTOPAINEN MIES!
_________________________________
Kiitos Jumalalle, että todelalkin olen onttopäinen mies, enkä umpiluinen B-mies!
Mutta se on silkkaa Jumalan armoa (ei lakia) ja aivan yhtä hyvin sinäkin voit
saada tuon onttouden lahjan (ei-itsekeskeisyys), joka jättää tilaa lähimmäiselle.
Benedi-vankia rukouksin muistaen
Antti
_________________________________
Voi sinua Benedi
Kirjoittanut: lo-ammi ? 28.2.2009 klo 09.36
Kun Raamattu puhuu laista, se tarkoittaa AINA koko lakia, koko 613 kohtaa.
Siitä ei häviä yksikään piirto, näin se todella on.
Se nyt vaan ei ole annettu meidän, pakanoiden,
kannettavaksi kuten Apt 15 (monen muun kohdan mukana) sanoo.
Miksi sitä nyt täytyy jahnata ja väen väkisin sekoittaa "laki" ja "10 käskyä" ?
Millainen liitto se muuten oli jonka merkiksi sapatti annettiin ja joka koostui 613 käskyn noudattamisesta ? EHDOLLINEN: joka lain pitää se siitä elää. Mutta joka rikkoo yhden kohdan on rikkonut sen kokonaan.
Miksi ihmeessä yritätte kuulua Mooseksen liittoon kun meillä on Aabrahamin liitto ja Jeesuksen kautta uusi liitto ? Vastaan itse: koska ylpeys sisimmässämme ei salli meidän ottaa vastaan lahjaa ilman että olemme jotenkin TEHNEET itsemme pelastuksen kelpaaviksi. Sapatti, ruoka tai jokin muu "merkki" tai "malli jonka mukaan toimia".
JUURI SIINÄ on EGW:n eksytys !
____________________________
MINÄ ITTE VIELÄ ...
Otsalohkooni mahtuu monta kaunista värssyä ...
JUMALAN LAISTA ja profeetoista.
Room. 10:4
Kristus on näet lain loppu,
ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen,
joka uskoo.
[Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]
"Ilman lakia", sanotaan toisessa kohdin ja niinhän
se on, että lait eivät voi estää Valtakuntaan menoa:
Luuk. 16:16
Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti;
siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa,
ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
Yx pikku juttu vielä: onko "laki" kaikki 613
pykälää vaiko vain ne 10 käskysanaa, benedi?
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa,
se on lain täyttänyt.
Ei rakastavainen ole lakia poistanut vaan on sen
jo TÄYTTÄNYT, eikä siihen enää siis palaa!!!
Siunattu varmuus!
Antti
LAKI - vain 10 vaiko 613 käskyä ?
50
456
Vastaukset
- ja liiton ehdot
Jumalan 10 KÄSKYÄ Jumala kirjoitti laintauluhin ja vanhan liiton EHDOT kirjoitettiin lainkirjaan, joka tunnetaan myös nimeltä Mooseksen laki.
Matt.19:17: (Jeesus sanoi:) "Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä KÄSKYT."
Jer.31:33: (Jumala sanoi profeettansa kautta:) " Minä laitan LAKINI heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä;..."
1John 5:3: Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen KÄSKYNSÄ. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
1Tim.1:5: Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
Ilm.14:12: Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. (Ilm.14:1_20, Ilm.15:1_4)
Jumalan kymmenen käskyä,jotka Jumala puhui ja kirjoitti:
2Moos.20:1_18 ( 5Moos.5:1_22, 5Moos.4:1_40)
Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
Ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Toinen käsky:
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa,
älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Kolmas käsky:
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä,
sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu. (2Tim.2:19)
Neljäs käsky:
Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
Sillä kuutena päivänä Herra (Jumala) teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. (Pyhittäminen tarkoittaa erottamista maailman käytöstä Jumalan käyttöön.)
Viides käsky:
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
Kuudes käsky: Älä tapa.
Seitsemäs käsky: Älä tee huorin.
Kahdeksas käsky: Älä varasta.
Yhdeksäs käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Kymmenes käsky: Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
2Moos.20:18
Ja kaikki kansa havaitsi jylinän, tulen leimaukset, pasuunan äänen ja vuoren suitsuamisen; ja kun he sen havaitsivat, vapisivat he ja pysyivät taaempana.
2Moos.32:16
Ja TAULUT olivat Jumalan tekemät, ja kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli TAULUIHIN kaiverrettu.
JUMALA KIRJOITTI KÄSKYT LAINTAULUIHIN, JOTKA LAITETTIIN ARKIN SISÄLLE
Mutta sillä aikaa kun Mooses (hepreaksi lausuttuna Moshee) oli ollut vuorella Jumalan edessä, israelilaiset tekivät Aaronin kanssa kultaisen vasikan jumalakseen. Se oli kauhistus Jumalalle, ja hän uhkasi hukuttaa koko kansan, mutta Mooseksesta Hän lupasi tehdä suuren kansan. Mooses rukoili Jumalalta armahdusta kansalle. Jumala armahti ja kirjoitti uudelleen käskyt lainTAULUIHIN, jotka Mooses Jumalan ohjeen mukaan teki. Mooseshan oli kiivastuksissaan murskannut ensimmäiset Jumalan tekemät TAULUT. LainTAULUT laitettiin arkin SISÄLLE:
5Moos.10:1_5
1. "Silloin Herra (Jumala) sanoi minulle: 'Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, ja nouse vuorelle minun tyköni; tee myös itsellesi puusta arkki.
2. Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.'
3. Niin minä tein arkin akasiapuusta ja veistin kaksi kivitaulua, entisten kaltaista. Ja minä nousin vuorelle, kädessäni ne kaksi TAULUA.
4. Ja Hän kirjoitti TAULUIHIN saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka Herra (Jumala) oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja Herra antoi ne minulle.
5. Sitten minä käännyin ja astuin alas vuorelta ja panin TAULUT tekemääni ARKKIIN, niin kuin Herra oli minua käskenyt, ja siinä ne ovat.
Mutta kansa rikkoi liiton ehdot ja oli tuhoutua sen vuoksi. Jumala kuuli Mooseksen rukoukset ja armahti heitä liiton kautta, joka solmittiin Mooseksen ja kansan välille.
Tätä liittoa kutsumme vanhaksi liitoksi ja liiton ehtoja kutsutaan Mooseksen laiksi.
(2Moos.32_34, 5Moos.27_29_31, Hes.20, (Room.7, Gal.2_6, Hebr.1_13)
Mooseksen laki laitettiin arkin sivulle TODISTUKSEKSI HEITÄ VASTAAN.
5Moos.31:24_26
24. Ja kun Mooses oli kirjoittanut KIRJAAN tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
25. käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
26. "Ottakaa tämä LAIN KIRJA ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin SIVULLE, olemaan siellä TODISTAJANA SINUA VASTAAN.
Mooseksen laki oli voimassa Uuteen Liittoon asti, sillä Jeesus lunasti meidät Mooseksen lain kirouksista.
Kol.2:13_15
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät Hän teki eläviksi yhdessä Hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14. ja pyyhki pois SEN KIRJOITUKSEN SÄÄDÖKSINEEN, joka oli meidän VASTUSTAJAMME; sen Hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi puuhun. (5Moos.31:26)
Jeesus ei poistanut 10 käskyä, jotka Jumala oli kirjoittanut, vaan vanhan liiton ehdot, jotka olivat kirjoitettu lain kirjaan.
10 Käskyä ovat edelleen voimassa ja laki on kirjoitettu sydämiimme:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi." Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen yhtä tärkeä on tämä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Mt. 22:37-40.) Tässä yhteydessä Jeesus sanoo: "Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja profeetat."
Eli..
Joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään, täyttää koko Jumalan tahdon, kaikki käskyt.Voi sua keltanokkaa ...mikset jo opi?
### Kol.2:13_15
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät Hän teki eläviksi yhdessä Hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14. ja pyyhki pois SEN KIRJOITUKSEN SÄÄDÖKSINEEN, joka oli meidän VASTUSTAJAMME; sen Hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi puuhun. (5Moos.31:26)
Jeesus ei poistanut 10 käskyä, jotka Jumala oli kirjoittanut,
vaan vanhan liiton ehdot, jotka olivat kirjoitettu lain kirjaan. ###
Mitä jää jäljelle 10 käskystä, jos pyyhitään pois niitä seuraavat toimintaohjeet?
Samaa kuin sapattisäädökset poistettaisiin ja jäisi vain tyhjän kalenterin palvonta!
Kyllä "velkakirjan" ydin on ne 10 käskysanaa ja ohjesäännöt käytäntöä varten.
Kivityöt ja kivisydän poistettiin ja sisimpään annettiin rakkauden laki - näin on!
Synnit eivät olisi poispyyhityt, ellei lakia=velkakirjaa olisi pyyhitty pois.
Se on tietysti, mutta uskovien silmistä "lain kuollut kirjain" on "hyödyttömänä"
poistettu. "Uusi liitto" on uusi liitto, eikä vanhan liiton uusimista, tyhjänä!
Se on kuvakieltä se, että Jumala olisi etusormellaan kirjoittanut laintaulut.
Sillä Mooses todistaa itse kirjoittaneensa ne, eikä Jumalalta olisi mennyt
40 päivää siihen, eikä Moosesta olisi tarvinnut vahvistaa ihmeen kautta,
niin että täyspaastoten viipyi vuorella.
Huomaa myös. että (5.Moos.10.) 10 käskyn yhteydessä valittiin leeviläiset
pappissuvuksi. Joten leeviläiset eivät edusta jotain toisenlaista lakia, Mooseksen,
vaan saumattomasti 10 käskyn liittoa edsutavat, Jumalan lakia, Israelille annettua.
OUTOA ETTÄ TE ELLEN-TEOLOGIT OTATTE KIRJAIMELLISESTI "JUMALAN
SORMEN", MUTTA PROFEETOISTA OTATTE KIRJAIMELLISESTI VAIN EGW:NNE!
Lain niinikään otatte kirjaimellisesti, vaikka uudessa liitossa "lain kuolleeseen
kirjaimeen" ei pidä turvautua, vaan pitää vaeltaa "Hengen uudessa tilassa"!
2. Moos 34:27-28
27 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt,
sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." [2. Moos. 24:4]
28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää
ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta.
Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä. [2. Moos. 24:18 ]
"Mooses viipyi ... ja HÄN kirjoitti tauluihin ..."! (Oikeesti, ei vertauskuvallisesti!).
Vanha käännös myös ... että asia tulee lopultakin täysin selväksi:
27 Ja Herra sanoi Moosekselle:
"Kirjoita itsellesi nämä sanat,
sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt
liiton sinun ja Israelin kanssa".
28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää
ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta.
Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.
Herra puhui paljon muutakin, mutta sen kaiken Mooses välitti vain
suullisesti kansalle. Leeviläiset sitten kirjasivat sen kaiken tooraan.
Liittohan tehtiin Egyptistä Luvattuun maahan saavuttaessa ja liiton
fyysiseksi sinetiksi tuli miesten ympärileikkaus. Samassa yhteydessä
Egyptistä vapautumisen muistomerkiksi tuli sapatti.
5.Moos 5:15
Muista, että itse olit orjana Egyptissä,
kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa
ja johdatti sinut sieltä pois.
Sen tähden
Herra, sinun Jumalasi, käski
sinun viettää lepopäivää.
MIKÄ SUN ON, HEI? !!!
###Eli..
Joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään,
täyttää koko Jumalan tahdon, kaikki käskyt.###
Yhdyt ilolla uuden liiton uuteen lakiin - rakkaus.
Kuitenkin asut erämaassa aivankuin niskoittelevat israelilaiset 40 vuotta! Etkö huomaa, että tuo
loppukaneettisi pyyhkii pois koko kirjoituksesi?
Kuitenkin mutkittelet juutalaisten lailla lain kiemuroissa, vaikka olet omaksuvasi
uuden liiton Jeesuksen veressä. EI PITÄISI olla mitään estettä yhtyä tähän:
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat,
on ilmoitettu ilman lakia.
Uskoisit lakikirjaa (Mooseksen kirjat, toora) ja profeettoja, jotka
todistavat tulevasta uskonvanhurskaudesta (=vanhurskautus ilman lakia).
Room. 7:6
Mutta nyt me olemme irti laista
ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina,
niin että me palvelemme Jumalaa
Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Eikös "ilman lakia" ole samaa kuin "irti laista"?
Uskallan julki tuoda tätä vapauttavaa totuutta,
vaikka tiedän että Paavali, joka nu osanat meille
kirjoitti, tuli tapetuksi. Joka rakastaa, häneltä ei muuta vaadita. Sillä rakkaus on "täydellisyyden side".
Siunaten
Antti- että vielä
on jäljellä muutamia, jotka tuntevat Jumalan. Kiitos tuosta kirjoituksesta.
Suurin osa on hyljännyt Jumalan ja ikuisen lain, eivätkä edes käsitä miten Mooseksen lakikirja ja kymmenen käskyn taulut poikkevat toisistaan. Eivät tiedä ,että toinen on ikuinen laki ja toinen oli väliaikainen lakikirja.
- IDENEB
Rakkauden laki on selkeä ja Ihmeellinen Neuvonantaja. Se on enemmän kuin kaikki
lait ja profeetat. Jumalan Mooseksen kautta
antama laki tulee aivan huomaamatta täytetyksi
kukkuramitoin. Tämä on ainoa oikea ja verraton Tie.
Matt. 7:12
Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten
teille tekevän, tehkää myös te samoin heille;
sillä tämä on laki ja profeetat.
Kun Mosoes sanoo: "älä tapa", niin sydämeen
piirretty Jumalan laki sanoo: älä edes ajattele
tappamista.
Kun sinua ja perhettäsi uhkaa tappaja, ajattele,
että enhän minä tahdo minulle sellaista tapahtuvan. Ja niin sitten sydämesi käskee:
puolusta perhetäsi, ettei se tulisi tapetuksi
ja niin rikotuksi Jumalan lakia moninkertaisesti.
Rakas Raamattu, parahin neuvonantaja!
Ideneb tähän Jeesuksen meille antamaan rakkauden käskyyn:
"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistäsi niinkuin itseäsi."
Jos jokainen ihminen sydämestään näin tekisi, ei maailmassa tarvittaisi yhtään lakikirjaa, eikä poliisia, armeejasta nyt puhumattakkaan, vaan kaikki ihmiset voisivat hyvin.
Jumalan siunaamaa viikonloppua ja lepoa Herrassa!
Sirkka-Iita.- Tarkk'ampuja
Totuutta lyhyesti ja ytimekkäästi ja puhtaasti!
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa,
se on lain täyttänyt.
Tu oon vanha 32/38 käännös, muttei ikinä vanhene.
Vaan on ikuinen kuin Jumala. Kuka voi syyttää ...
mitä pahaa vilpitön rakkaus muka tekisi toisille?
Tai itsellekään.
Tarkk'ampuja=Apapén nuoli
- alex-kasi
Vain se seikka että Jumalan laki osoittaa meille MEIDÄN kykenemättömyytemme iankaikkiseen elämään ei tarkoita että laki olisi millään tavalla väärä tai huono. Jumalan laki kertoo siitä ainoasta Jumalan täydellisyydestä missä iankaikkinen elämä on yleensäkään mahdollista.
Jumala kirjoitti käskyt ja antoi ne Moosekselle. Arvostelisimmeko me Häntä siitä?
Iankaikkinen elämä on mahdollista vain Jumalan osoittamalla tavalla elettynä - vain siten ja siitä Jumala ihmiselle käskyissään kertoo. Purnaammeko me Jumalaa vastaan ja vaadimme sitä mikä on mahdotonta - nimittäin iankaikkinen elämä synnissä. Se on mahdoton pyyntö.. kannatta miettiä: voiko kukaan elää jos hän samaan aikaan TUHOAA elämäänsä. Synnin palkka on kuolema.
Kaikki synti vie kuolemaan - aina - sanoo Raamattu. Jos siis Jumala kertoo meille kuinka asiat todellisuudessa ovat - ja jopa kirjoitti itse käskynsä kiveen - eikö se ole silloin rakkaudellinen teko? ON VARMASTI.
Herran pelko (ei mikään spiritisminen pelko) on viisauden alku, me opimme tuntemaan sen todellisuuden missä iankaikkinen elämä on mahdollinen.
Jeesus tiesi mitä iankaikkinen iankaikkinen elämä tarkoittaa - hän eli Jumalan yhteydessä - Jumalan tahdossa - koko elämänsä - myös kuolemassaan ja Jumala herätti hänet kuolleista - esikoisena kuolemaan nukkuneista.
Synti on Jumalan lain rikkomista ja siis elämän tuhoamista - ja me teemme sitä päivittäin, mutta Jumala on Pojassaan ottanut päälleen meidän rikkomuksemme ja kärsinyt niiden seurauksen (kuoleman) meidän edestämme. Kiitos siitä Isälle ja Pojalle ..
Ei Jumala ole poistanut tai muuttanut sitä todellisuutta missä ainoastaan iankaikkinen elämä on mahdollista ja mistä Jumala laissaan kertoo. Kiitos Jumalalle, että Hän ei sitä meiltä salaa.
alex- Ei ainakaan alex'ille
"Laki on HYVÄ .....
Kirjoittanut: alex-kasi
28.2.2009 klo 13.25"
Room. 7:10
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana,
joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle
kuolemaksi.
Laki on saanut alex-kasissa aikaan aivan liiaksi
vihaa ja vihahan on vastakohta rakkaudelle.
Fil. 3:6
intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
Entinen Paavali, alex-kasi ja islam - vihan astioita.
LAKI SAA AIKAAN MURHIA!
Esimerkki tämän sapatinpäivän uutisista. Google
on estänyt sivunkäytön arabilta, joka tuli
uskoon (Kristukseen) ja avasi oman evankelioivan
sivuston. Vihaiset arabit ovat painostaneet
aivan ilmeisesti Googlea.
Laki ei tee hyvää ihmisluonnolle. Ei ainakaan alex'ille kirjoitti:
"Laki on HYVÄ .....
Kirjoittanut: alex-kasi
28.2.2009 klo 13.25"
Room. 7:10
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana,
joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle
kuolemaksi.
Laki on saanut alex-kasissa aikaan aivan liiaksi
vihaa ja vihahan on vastakohta rakkaudelle.
Fil. 3:6
intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
Entinen Paavali, alex-kasi ja islam - vihan astioita.
LAKI SAA AIKAAN MURHIA!
Esimerkki tämän sapatinpäivän uutisista. Google
on estänyt sivunkäytön arabilta, joka tuli
uskoon (Kristukseen) ja avasi oman evankelioivan
sivuston. Vihaiset arabit ovat painostaneet
aivan ilmeisesti Googlea.
Laki ei tee hyvää ihmisluonnolle.Nehän ovat jokaiselle henkilökohtaisia ja omantunnon asia. Minä tiedän, ettei Alex kasikaan vihaa ketään täällä.
- Laki psitää vihaamaan erius...
Sirkka-Iita kirjoitti:
Nehän ovat jokaiselle henkilökohtaisia ja omantunnon asia. Minä tiedän, ettei Alex kasikaan vihaa ketään täällä.
Sen vuoksi lain korottaminen yli kaiken on tuhoisaa.
- Totuuden etsijä
Mutta onko Hän salannut lakinsa sellaiselta ihmiseltä joka tarkoituksella sydämensä halusta tahtoo tehdä lähimmäiselleen vain hyvää, eli elää Kristuksen rakkauden johtamana joka ainoan ihmisen hyväksi, unohtaen itsensä ja eläen lähimmäiselleen, ja kuitenkaan hän ei edes ole vilkaissut 10 käskyn kirjoituksiin, puhumattakaan edes niiden säännöistä. Mutta sen sijaan hän on tutustunut Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassa antamiin viiteen käskyyn joiden ehdot hän sydämestään haluaa täyttää. Hän sanoo Isä tässä olen lähetä minut, mutta sanooko Isä jumala hänelle, että tutustu ensin Mooseksen Minusta sinulle ihmisille antamaani 10 käskyn lakiin, niin sitten jos täytät ne niin sitten vasta saat palvella työssäni Adventti-seurakunnassa?
- Paha riippuvuus uhkana
Jos myönnät että lakiin tuijottaminen on OK,
niin lakikultti sanoo seuraavaksi, että tekoja
tekoja ...
meitin lahkoon kasteelle, kymmenykset maksamaan,
meitin sapatti pitämään .....
Ja sitten kieltokäskyjä
kahvi pois täysmaito pois ... kevytmaito pois ...
rasvaton maitokin vie kadotukseen ...
Loputon ralli ympäri egw-muistomerkin - kömmähdyksistä
Antti ei näe eroa vaan kysyy: LAKI - vain 10 vaiko 613 käskyä ?
ja jatkaa
Sillä mitä se on muuta kuin hengellistä skitsoilua, kun väittää, että
ns. Mooseksen laki on aivan ERI asia kuin Jumalan laki.
Antti ei näe eroa Israelin ja Jumalan lain välillä.
Kuis on - nekeekö Antti eron Suomen ja Jumalan lain välillä.
Pikku vihje Antille ja muillekin Jumalan lain poistajille: Minkä lain täyttämisestä alla oleva Raamatun teksti puhuu?
Room. 10:5
Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.Mutta minä en näe että Jumalan laki olisi totta ja Mooseksen laki valetta.
Sillä viides Mooseksen kirja on historiallisesti totta kaikilta osin.
Nykyajassa olen huolestunut Bangladeshiin iskeytyneestä tulvasta.
Bengalintiikereiden tulevaisuus näet on uhattuna luonnon oikkujen vuoksi.
Ihmiset on helppo korvata uusilla varsinkin siellä Aasiassa mutta tiikerit on eri asia.
Pakistanissa miljoonat ihmiset ja varmasti tiikereitäkin, joutuvat pakenemaan
sodan jaloista par'aikaa. Olisi töitä laille: älä tapa.
Jos uskottaisiin Jeesusta että Jumalan laki sanoo itse asiassa näin:
"Joka sanoo veljelleen "sinä hullu" on ansainnut helvetin tuomion - niin pian
alkaisi tuhatvuotinen rauhanaika, ns. messiaaninen aika. Mutta kun ei.
Vedotaan Moosekseen ja kivitauluihin, ettei tarttis rakastaa lähimmäistä.
Vain tappamista tahdotaan välttää eikä käsitetä että pilkkaaminen aiheuttaa
tappamiset lopulta.
Pienestä riidasta 1. maailmansotakin syttyi. Älä tapa henkisesti!- Totuuden etsijä
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi, jokaiselle joka, uskoo. Jae 6. Mutta se vanhurskaus joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydmessäsi: Kuka nousee taivaaseen? Se on tuomaan Kristusta alas. 5 Moos.30:11- 19. jahve ankaran vaativa juudan kansan valloitus retkillä. Lain kuuliaisuus pitäisi olla vapautta, mutta tässä ei ollut vapautta siemeksikään, vaan jahve käski rakastamaan Herraa sinun Jumalaasi ja palkkioksi saatte sen luvatun maan jota menette nyt valloittamaan, ja jonka otatte omaksenne. mutta jos sydämenne kääntyy pois minusta muita Jumalia palvomaan. Niin Jahve julistaa heille, että totisesti hukutte, ette kauan elä siinä maassa jonka otatte omaksenne ryöstämällä ja tappamalla kaikki vanhimmasta nuorimpaan kaikki mikä elävä eteen tulee, pysykää uskollisina jahve jumalalle niin menestytte sotiessanne sen maan asukkaita vastaan jonka minä jahve jumala olen teille johtajanne Mooseksen välityksellä luvannut. Älkää jättäkö mitään elävää jälkeenne tuhotkaa kaikki, niin minun siunaukseni lepää teidän yllänne. Minä olen teidän jumalanne jahve.
Room. 10:5
Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee,
että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
Selitys tuolle löytyy - ei egw:ltä eikä sinulta - vaan Raamatusta, kunhan jatkat ...
Koska yhtäkään lakia noudattavaa ihmistä ei ole olemassa - Mooseskin jopa
tappoi, 2.Ms.2:14) - niin Jeesus tuli tekemään TÄYSIN TOISEN TIEN!
(Room. 10:)6
MUTTA uskon vanhurskaus puhuu näin:
"Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?" -- nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle --
[10:6-8: 5. Moos. 30:11-14]
7
"tai: Kuka voi laskeutua syvyyksiin?" -- nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista.
8
Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
9
Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
[Ap. t. 16:31; 1. Kor. 6:14]
10
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
11
Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään."
[Ps. 25:3; Jes. 28:16; Room. 9:33]
12
Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen.
[Ap. t. 10:36; Room. 3:29; 1. Tim. 2:5]
13
Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
[Joel 3:5; Ap. t. 2:21]
Vai onko alex toista mieltä, 13. jakeesta? Pitääkö lisäksi olla "muutama oppi"?
- benedi= siunattu
vakavan eksytyksen niin olet uskonut valheen!
Tässä on Mooseksen lakia sinulle:
" ...että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi Lue Gal 5: 2-5
Eli jos noudatatte Mooseksen lakia, jonka Kristus poisti, Kol 2: 14...olet velvollinen noudattamaan koko Mooseksen lain, ja silti pelastus jää saavuttamatta!
Tämä varjo , auttoi kuitenkin juutalaisia uskon kautta pelastumaan, koska sen lain säädökset olivat esikuvallisia Kristuksesta!
Mooseksen lakiahan ei tehty täydelliseksi Heb 7: 19
Jumala kuitenkin teki oman lakinsa täydelliselksi, sillä sen alkuperäinen versio on taivaassa, ja siellä kaikki on täydellistä! PS 19:7
Mooseksen lakia kutsuttiin tietenkin Mooseksen laiksi Malakia 4: 4
Mutta Jumalan laki on " Kuninkaallinen laki´", sillä sen antahja ja kirjoittaja on " Kansojen Kuningas , ja herrain Herra"...Antti kait on oman itsensä herra, puheista päätellen, vaikka : " Te ette ole itsenne omat"!!
Mooseksen lakihan on lain kirja: 5 Moos. 31: 26
Jumalan laki on taas meille jätetty "Testamentti" 2 Moos. 40: 20
ja 2 Moos 31: 18
Jumalan laki laitettiin Arkin sisälle 5 Moos. 10: 5, ...ja Antti laittoi lakinsa...uups, sorry, ei kun Mooses, Arkin sivulle 5 Moos. 31: 26
Jumalan laki on pyhä, oikea, ja hyvä Room 7: 12...Tosin , yx onttopäinen mies, väittää sitä epäpyhäksi, vääräksi ja pahaksi....Mooseksen laki puolestaan koostui -ruuista, juomista, pesoista jne.jne. Heb 9: 10
...No nyt lopetan opettamisen, sillä vaarana on että Antti provosoi minua, sen takia
että minä opettaisin ilmaiseksi häntä, kun ei itse viitsi opiskella teologiaa, eikä Jumalan sanaa!
Kohta se sanoo" " Benedi ,sinä olet nyt se onttopäinen mies!!,...sen takia minä itse vaivaan aivojani, ettei sitä häpeänpäivää tapahtuisi!
Hän riisuu minut aseista, ja taistelee omilla miekoillani minua vastaan...No. ei hätää Jumalalla on sotaaseita riittämiin, niille joille ei ole lähetetty väkevää eksytystä, niin että he uskovat valheen! - alex-kasi
Antti ei näe eroa Mooseksen laissa ja Jumalan antamissa käskyissä??
Ajattele vaikka näin: Jumalan laintauluihin kirjoittamat käskyt ovat samat - yhtä täydelliset tänään kuin ne ovat aina olleet.
Israelin lakia on muokattu ja muokataan ja toivon mukaan niihin sisällytetään Jumalan oikeita ikuisia periaatteita joita käskytkin osoittavat. Valitettavasti olet anti-adventismin sokaisema ja ku-olemattomuuteesi uskovana yrität tulkita Raamatun kirjainta mutta unohdat sen sanoman..
Muuten tiedäthän hyvin missä laintauluja säilytettiin ja missä Israelin lakia säilytettiin - epäiletkö että israelilaiset eivät tienneet eroa niiden välillä? Että he eivät tienneet oliko laintauluissa 10 tai 613 käskyä.
Antti, oletko ihan tosissasi? - käskyä ja kehoitusta
Ei tarvitse vanhaliiton asioita pohtia, suotta sitä aikaansa käyttää turhiin jorinoihin..
- benedi= siunattu
että toisille rittääpelastukseen toiset askareet ja toisille toiset?
Samat juoksuohjeet, eivät siis olekaan voimassa??
Voihan se sinulle riittää, mutta riittääkö se Jumalan valtakuntaan asti?
Jaha, vai niin,...toiset siis , käsi vapisten koettavat kerihtimillä ympärileikata itsensä, pelastuksen vuoksi, ja toiset pitää sabatin, ..unohtaen sen mikä on Jumalalle ja lähimmäiselle tärkeintä! - Kristus..
benedi= siunattu kirjoitti:
että toisille rittääpelastukseen toiset askareet ja toisille toiset?
Samat juoksuohjeet, eivät siis olekaan voimassa??
Voihan se sinulle riittää, mutta riittääkö se Jumalan valtakuntaan asti?
Jaha, vai niin,...toiset siis , käsi vapisten koettavat kerihtimillä ympärileikata itsensä, pelastuksen vuoksi, ja toiset pitää sabatin, ..unohtaen sen mikä on Jumalalle ja lähimmäiselle tärkeintä!Tässä 1050.ssä se sydän ympärileikkautuu.
Näin rakkavuudel... ; ))
vain viisaille. Jos AVK alkaa viisauden etsinnän, niin siirry Kabbalahin Joukkoon etsimään sitä sinulta puuttuvaa viisautta. Heti jos antti viisastuu, niin hänestä tulee uskollinen Kabbalahin oppilas jossa opetetaan sitä Aabrahamin viisautta. Näin opiskellessaan saattaa AVK selvittää tämän 613 luvun salaisuuden. Nyky Antti asioi asioilla joita hän ei ymmärrä, vaan hän on ymmärtävinään kaiken?
Kymemnestä ksäksyt äei löydy kuin vain kieltoja. Lähimmäisrakkauskäskyä ei siinä.
Mutta käskyjen selitysosasta löytyy eli niiden Mosoeksen 613 säädöksen joukosta.
Ei uusitestamentillista kylläkään, vaan aivan päinvastainen!
Nimittäin kun Jeesus käski rakastaa vihamiestä niin sinunn kappalakkisi tai
Mooseksen laki kehottaa vihaamaan vihamiestä ja rakastamaan vain oman kansan
jäsentä. Joten sinä se kappalainen olet enkä minä, joka hyväksyn auktoriteetikseni
vain Jeesuksen käskyt.
3. Moos. 19:18
Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan,
vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.
[5. Moos. 32:35; Room. 12:19 | Mark. 12:31]
Matt. 5:43-44
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta,
jotka teitä vainoavat,
Kuuleppas pelle-Hermanni itte:
Olet valehtelija ja jollet tee siitä parannusta, olet isästä perkeleestä!
- anti-kristitty
Se johtaa ihmiset harhaan siitä, mistä on oikeasti kyse.
Liitto Jumalan ja kansan välillä on yksinkertaisesti molemminpuolisesti velvoittava ja laillisesti sitova sopimus. 10 käskyä ja se Siinain liitto, johon se kuuluu, kuuluvat vain sille kansalle, jolle se annettiin. Pakanoilla ei ole velvollisuutta noudattaa kymmentä käskyä, koska he eivät kuulu siihen kansaan, jolle se annettiin.
Toisaalta pakanoille kuuluu ne käskyt, jotka on kaikille kansoille annettu. 10 käskyä ja muut Siinain liiton käskyt eivät kuulu niihin.
Sapatti siis kuuluu vain niille, joille laki (Siinain laki) annettiin. Apostolit, Jerusalemin seurakunnan vanhimmat ja Jumalan henki sanoivat Raamatun mukaan suoraan, että pakanoiden ei tarvitse kääntyä juutalaisiksi ja noudattaa Mooseksen kautta annettua lakia pelastuakseen. Sen sijaan kaikille kansoille annetut käskyt uskovien pakanoiden tulee pitää.
On muutenkin järjetöntä sanoa, että kristittyjen pitää noudattaa kymmentä käskyä ja samalla sitten väännellä kieroon sapattikäskyä. Ei kristityt pidä kymmentä käskyä, jos he eivät noudata sapattikäskyä sellaisena kuin se annettiin.
Toisaalta juuri kymmenen käskyn pitämisen vaatiminen on sama asia kuin juutalaisuuden vaatiminen opetuslapsilta, sillä kymmenen käskyä on selvästi Raamatun mukaan annettu vain Siinailla olleelle kansalle osana siellä tehtyä liittoa. Olisi harhaanjohtavaa kutsua heitä juutalaisiksi, sillä vasta heidän jälkeläiset loivat juutalaisuuden.
Kristus on lain loppu? Ei. Tuo on vain huono käännös tai oikeastaan kirkkoperinteen mukainen käännös. Ei Kristus lain (ei moraalilain vaan pyhien kirjoitusten) loppu ole vaan täyttymys ja päämäärä. Eikö Jeesus itsekin sanonut:
(John 5:39)
Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.
(Matthew 5:17)
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
Laki ja profeetat eli pyhät kirjoitukset todistavat ja ilmoittavat Jumalan tahdosta ihmiskuntaa kohtaan, joka tuli konkreettiseksi todellisuudeksi Jeesuksena.
Jeesus täytti kaiken sen, eli ne profetiat, mikä hänestä oli sanottu kirjoituksissa. Vain he, jotka kieltäytyvät tottelemasta Jeesuksen ja Jumalan käskyjä, voivat väittää, että Jeesus on heidät vapauttanut laista. Jumalan moraalilakikin on vain kuvaus siitä, mitä rakkaus käytännössä tarkoittaa. Ei Jeesus ole ketään vapauttanut velvollisuudesta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään.
Kristityt tykkäävät vääntää kaikenlaista juttua uskosta tehden hyvin yksinkertaisesta asiasta monimutkaisen mysteerin sanaleikeillään. Mitä on usko? Mitä tarkoittaa se, että uskoo Jeesukseen, Jumalaan ja Raamattuun? Mitä tarkoittaa se, että lapsi uskoo vanhempiinsa? Eikö se tarkoita juuri sitä, että hän ottaa tosissaan sen, mitä he sanovat, tottelee heitä ja luottaa heihin ja heidän lupauksiin, jne? Onko tuossa muka jotain mystistä tai yliluonnollista?
Usein kuulee sanottavan, että yksin usko riittää eikä tekoja tarvita. Minä haluaisin tietää mitä se sellainen usko on, joka ei ilmene tekoina. Ei ole edes ihan oikein sanoa, että teot ovat uskon seuraus, sillä juuri teot ovat sitä uskoa itseään käytännössä. Ei teko ole olemassa ilman uskoa eikä usko ilman tekoa.
Mikä se sellainen opetuslapsi on, joka sanoo uskovansa mestariaan, mutta ei tee niinkuin hän on käskenyt tehdä? Teeskentelijä se sellainen on.
Se keneen uskot on se, jonka neuvoja ja käskyjä noudatat. On turha puhua uskosta Jumalaan, Jeesukseen ja Raamattuun, jos ei näiden sanaa noudata eikä luota näiden lupauksiin.- benedi= siunattu
kertoo Raamattu. Ef 2; 15. Kristus naulasi teurasuhri- ja ruokauhri, sekä
polttouhrilait risitille Kol 2: 14
Johan siitä ennustaa koko VT!!
" Teurasuhriin -ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit,
polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi" Ps 40: 7
" Silloin minä sanoin: " Katso, minä tulen;
kirjakääröön on kirjoitettu, mitä on minun tehtävä.
" Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni" ,...jakeet 8, 9
Mitä Jeesuksen siis oli tehtävä, kun hänen Jumalansa ei mielistynyt teurasuhriin,...jne?
" Se, joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee , se tekee syntiä" Raamattu!
Jeesus ei tehnyt syntiä, kun uhrasi itsensä, ja antoi " teurasuhrinsa, sen pysyvän!!
Tässä Psalmista kertoo nämä molemmat asiat, joita onttopäisten lähimmäisten päähän on koettu istuttaa!
Mooseksen lait, jotka sisälsivät teuras,ruoka, poltto ja ruokauhri säädökset , sen Jeesus poisti!
Mutta Jeesuksen sydäntä, ei kukaan hänen rinnastaan repinyt, vaikka kuinka yritätte sitä todistaa!!!! Hävetkää!
" Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun
sydämessäni" Ps. 40: 9
Kenenkä tahtoa Jeesus tuli tänne tekemään? Teidänkö,, jotka huudatte " lakia me emme pidä, emmekä anna sitä kirjoittaa sydämiimme ja mieliimme!!??
Ei, vaan Isänsä! Teidän velvollisuutenne on seurata Jeesusta ja tehdä hänen tekojaan!!
Hän on teidän Jumalanne, ja Herranne! Lopettakaa Häntä vastaan kapinointinne!!
" Minä annoin teille esikuvan, että seuraisitte hänen jalanjälkiään....
" Ei lain kuulijoita PELASTETA, VAAN LAIN NOUDATTAJAT OIKEAMIELISTETÄÄN"
Eiväthän väärämieliset peri Jumalan valtakuntaa! Olisi outoa, kun Jumalanne sydämessä on laki, mutta murhaajat, varkaat, huorintekijät, sapatinrikkojat, epäjumalanpalvelijat, toisten puolison himoitsijat, ja vanhempiensa potkijat
seuraisivat Jeesusta, sapattina synagoogaan!!??
Kun Jeesus menee tapansa mukaan sapattina synagookaan, ja nousee lukemaan ja sanoo: " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"
Hänen seuraajansa istuvat, ja kuuntelevat Jeesusta ihmetellen!
Jeesus sanoo heille: " Tämä on minun Isäni huone, mutta te teette siitä rosvojen luolan"
Vieläkö istutte kauemmin, vai joko alkaa poltella, että tästä Isän huoneesta on päästävä ulos...Niinpä: " Mitä yhteistä on laittomalla ja vanhurskaalla?
Eipä mitään!
Jumalan laki on kuitenkin hengellinen Room 7: 14,...Ja teistä useimmat ovat olleet hengellisessä tilaisuudessa?
Jos ehkä tulitte uskoon, niin muistakaa että usko vahvistaa tämän Jumalan lain, joka oli Jeesuksen sydämessä myös! Room 3: 31
Jos teille syttyi kaipaus sanoa: " Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän"? Matt 19: 16
Aivan erinomainen kysymys!...Jakeessa 17 Jeesus antaa siihen vastauksen, joka ei teille kelpaa!!
Mitäs kysyitte iankaikkisesta elämästä mitään!? Eläkää eläämäänne, ja antakaa iankaikkisen elämän olla, ettehän voi kuitenkaan väkisin tunkeutua VÄKEVÄN taloon, ja ryöstää sitä itsellenne!
Eikös teidän pidä ensin sitoa tämä Väkevä, ja sitten ryöstää hänen valtakuntansa!
Onnistuihan tämä Väkevän sitominen Ylipapeilta, ja seurakunnan vanhimmiltakin, miksei sitten teiltä?
" Mutta kun viinitarhurit näkivät Pojan, sanoivat he keskenänsä: `Tämä on perillinen ( joka, tekee Jumalansa tahdon mielellään ja pitää Hänen lakiansa sydämessään), tulkaa, tappakaamme hänet, niin saamme hänen perintönsä" Matt 21: 38
" Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat" jae 39
Huomaatteko asenteenne? Jumalan lain noudattajia emme tarvitse olemaan kansamme viinitarhassa, kaikki jotka npitävät sapatin, eivätkä sitä riko, ..ne heitetään ulos viinitarhasta ja tapetaan!
Eikö olekin kohtuullista, että niille, joiden sydämissä on Jumalan laki, käy samoin kuin heidän Mestarilleen?? - Raamattu riittää
Käskyt ovat kaikille ihmisille.
On väärin uskoa että käskyjen sisältö ei koskisi jokaista ihmistä, sillä käskyt ovat yleismaailmalliset, kuin peruslaki ihmiskunnalle.
Sitäpaitsi kun puhumme liitosta on Jumala uskollinen liitolleen aina, silloinkin kuin ihminen sen tapansa mukaan pettää - Jumala on uskollinen itsensä tähden, ei siksi että kilpailisi vajavaisen ihmisen kanssa jostain. Me emme saa unohtaa että Jumala on kaikki kaikessa ja tietää jo liittoja tehdessään että ihmiset ne pettävät. Ei Jumala tahtoaan ilmoittanut tai laintauluja kirjoittanut siksi että olisi odottanut ihmisen ne pitävän ja niistä elävän. Kun Jumala sanoi että hän pelastaa ihmisiä synnin turmeluksestä - ei Hän tee sitä siksi että ihminen sen ansaitsisi vaan koska Hän on sen luvannut ja päättänyt.
Jumala pelastaa tuhosta ne jotka antavat itsensä pelastaa - loput menevät sinne minne he ovat menossakin ...
Käskyt ilmaisevat Jumalan tahtoa ja se on sama jokaiselle ihmiselle - huomaa sekin että Jeesus piti käskyt - Jeesus rikkoi silloista Israelin lakia niiltä kohdin joissa se oli ristuiriidassa Jumalan antamien käskyjen kanssa.
Se juuri on pelastuksemme oikeutus että Jeesus eli Jumalan tahdossa - piti käskyt viimeistä piirtoa myöten. Tämän ymmärtäminen on yksi evankeliumin tärkeimmistä asioista. - anti-kristitty
Raamattu riittää kirjoitti:
Käskyt ovat kaikille ihmisille.
On väärin uskoa että käskyjen sisältö ei koskisi jokaista ihmistä, sillä käskyt ovat yleismaailmalliset, kuin peruslaki ihmiskunnalle.
Sitäpaitsi kun puhumme liitosta on Jumala uskollinen liitolleen aina, silloinkin kuin ihminen sen tapansa mukaan pettää - Jumala on uskollinen itsensä tähden, ei siksi että kilpailisi vajavaisen ihmisen kanssa jostain. Me emme saa unohtaa että Jumala on kaikki kaikessa ja tietää jo liittoja tehdessään että ihmiset ne pettävät. Ei Jumala tahtoaan ilmoittanut tai laintauluja kirjoittanut siksi että olisi odottanut ihmisen ne pitävän ja niistä elävän. Kun Jumala sanoi että hän pelastaa ihmisiä synnin turmeluksestä - ei Hän tee sitä siksi että ihminen sen ansaitsisi vaan koska Hän on sen luvannut ja päättänyt.
Jumala pelastaa tuhosta ne jotka antavat itsensä pelastaa - loput menevät sinne minne he ovat menossakin ...
Käskyt ilmaisevat Jumalan tahtoa ja se on sama jokaiselle ihmiselle - huomaa sekin että Jeesus piti käskyt - Jeesus rikkoi silloista Israelin lakia niiltä kohdin joissa se oli ristuiriidassa Jumalan antamien käskyjen kanssa.
Se juuri on pelastuksemme oikeutus että Jeesus eli Jumalan tahdossa - piti käskyt viimeistä piirtoa myöten. Tämän ymmärtäminen on yksi evankeliumin tärkeimmistä asioista.Ne lait ja käskyt, jotka on annettu kaikille ihmisille, kuuluvat kaikille ihmisille. Toisaalta ne lait, jotka annettiin Siinailla paikalla olleelle kansalle, kuuluvat vain heille. Siinain liitto, jonka ehtoina ja velvoitteina esimerkiksi 10 käskyä ovat, tehtiin vain sen kansan ja Jumalan välillä. Ne tekstit, joissa tuo liitto tehdään, noudattavat tarkasti aikansa mallia kuninkaan ja vasallin välisestä sopimuksesta. Millä perusteella siis kristityt luulevat tuon sopimuksen olevan heille sitova kymmenine käskyineen ottaen huomioon, että he eivät olleet paikalla tuota sopimusta solmimassa?
Toisaalta ne osat kymmenestä käskystä, joita kristityt noudattavat, kuuluvat myös tuon liiton ulkopuolella annettuihin lakeihin ja säädöksiin. Kristityt eivät menettäisi mitään tunnustamalla kymmenen käskyn kuuluvan vain juutalaisille eli lain alaisille. Päinvastoin heidän ei enää tarvisi selitellä sapattikäskyn vääristelyä, jotta voisivat sitä noudattaa sunnuntain pyhittämällä.
Juu, Jumala on kyllä uskollinen. Raamatussahan niin lukee.
""Ei Jumala tahtoaan ilmoittanut tai laintauluja kirjoittanut siksi että olisi odottanut ihmisen ne pitävän ja niistä elävän""
Päinvastoin. Eikö se, että sanoo, että "ei Jumala ilmoittanut tahtoaan ja lakiaan sen takia, että olisi odottanut ihmisten niitä noudattavan", ole sama asia kuin sanoisi, että "on täysin ok tehdä syntiä mielinmäärin, koska ei kukaan synnitön pysty olemaan"? Jeesuskin oli ihminen samalla tavalla kuin me muut, mutta ei hän syntiä tehnyt. Kyllä Jumala tahtonsa ja lakinsa on ihmisille ilmoittanut juuri sen takia, että niiden mukaan elettäisiin.
(Deuteronomy 30:10)
Teidän tulee totella Herraa, Jumalaanne, ja noudattaa kaikkia hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka on kirjoitettu tähän lain kirjaan. Silloin te palaatte taas Herran luo koko sydämestänne ja sielustanne.
(Deuteronomy 30:11)
"Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu.
(Deuteronomy 30:12)
Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?'
(Deuteronomy 30:13)
Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?'
(Deuteronomy 30:14)
Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.
(Deuteronomy 30:15)
"Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon.
Pitää muistaa, miksi Paavali kirjoittaa galatalaisille, kun heille osoitettua kirjettä lukee. Ei Paavali sano, että lakia ei pitäisi niiden noudattaa, joille se kuuluu, vaan sitä, että pelastus tulee Jumalan armosta eikä ihmisen teoista. Galatalaiset olivat lähteneet niiden kelkkaan, jotka sanoivat, että uskoon tulleiden pakanoiden täytyy ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa juutalaisia lakeja ja perinnäissääntöjä pienempiäkin pillkuja myöten, että pelastuisivat.
(Galatians 3:2)
Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?
(Galatians 3:3)
Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?
Ei Paavali nähdäkseni missään vaiheessa ole opettanut, että laki ja juutalaisuus on kumottu. Temppelipalvelus oli kenties tullut päätökseen Jeesuksen annettua uhrinsa, mutta ei moraalilaki häränpyllyä heittänyt niin, että hyvästä olisi tullut pahaa tai yhdentekevää tai toisinpäin.
Sen sijaan Paavali kerta toisensa jälkeen painottaa, että juutalaisuus, ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattaminen eivät ole pelastuksen ehto, sillä Jumalahan on ei vain ilmoittanut itsensä vaan myös antanut henkensä pakanoille. Koska sekä juutalaiset (eli ne, joilla on laki (pyhät kirjoitukset ja liitto) ja ovat sen alaiset) että pakanat (eli ne, joilla ei ole lakia) pelastuvat uskosta ja armosta, niin ei ole mitään syytä pakanoiden ympärileikkauttaa itseään ja ruveta juutalaisiksi voidakseen olla opetuslapsia. Ja apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat vahvistivat tämän.
Kyllä... Jeesus piti Jumalan käskyt eikä tehnyt syntiä. Toisaalta hän käski myös seuraajiaan tekemään samoin ja noudattamaan käskyjään. Ei ihmisen "epätäydellisyys" ole mikään syy olla noudattamatta Jumalan antamaa velvollisuutta tehdä niinkuin oikein on. Ei ole mitään syytä tai perustelua synnintekemiselle. Synti on syntiä eikä sen tekemistä voi millään puolustella. Se on yksinkertaisesti väärin ja Jumala vihaa kaikkea vääryyttä. - anti-kristitty
benedi= siunattu kirjoitti:
kertoo Raamattu. Ef 2; 15. Kristus naulasi teurasuhri- ja ruokauhri, sekä
polttouhrilait risitille Kol 2: 14
Johan siitä ennustaa koko VT!!
" Teurasuhriin -ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit,
polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi" Ps 40: 7
" Silloin minä sanoin: " Katso, minä tulen;
kirjakääröön on kirjoitettu, mitä on minun tehtävä.
" Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni" ,...jakeet 8, 9
Mitä Jeesuksen siis oli tehtävä, kun hänen Jumalansa ei mielistynyt teurasuhriin,...jne?
" Se, joka tietää mitä on tehtävä, eikä tee , se tekee syntiä" Raamattu!
Jeesus ei tehnyt syntiä, kun uhrasi itsensä, ja antoi " teurasuhrinsa, sen pysyvän!!
Tässä Psalmista kertoo nämä molemmat asiat, joita onttopäisten lähimmäisten päähän on koettu istuttaa!
Mooseksen lait, jotka sisälsivät teuras,ruoka, poltto ja ruokauhri säädökset , sen Jeesus poisti!
Mutta Jeesuksen sydäntä, ei kukaan hänen rinnastaan repinyt, vaikka kuinka yritätte sitä todistaa!!!! Hävetkää!
" Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun
sydämessäni" Ps. 40: 9
Kenenkä tahtoa Jeesus tuli tänne tekemään? Teidänkö,, jotka huudatte " lakia me emme pidä, emmekä anna sitä kirjoittaa sydämiimme ja mieliimme!!??
Ei, vaan Isänsä! Teidän velvollisuutenne on seurata Jeesusta ja tehdä hänen tekojaan!!
Hän on teidän Jumalanne, ja Herranne! Lopettakaa Häntä vastaan kapinointinne!!
" Minä annoin teille esikuvan, että seuraisitte hänen jalanjälkiään....
" Ei lain kuulijoita PELASTETA, VAAN LAIN NOUDATTAJAT OIKEAMIELISTETÄÄN"
Eiväthän väärämieliset peri Jumalan valtakuntaa! Olisi outoa, kun Jumalanne sydämessä on laki, mutta murhaajat, varkaat, huorintekijät, sapatinrikkojat, epäjumalanpalvelijat, toisten puolison himoitsijat, ja vanhempiensa potkijat
seuraisivat Jeesusta, sapattina synagoogaan!!??
Kun Jeesus menee tapansa mukaan sapattina synagookaan, ja nousee lukemaan ja sanoo: " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt"
Hänen seuraajansa istuvat, ja kuuntelevat Jeesusta ihmetellen!
Jeesus sanoo heille: " Tämä on minun Isäni huone, mutta te teette siitä rosvojen luolan"
Vieläkö istutte kauemmin, vai joko alkaa poltella, että tästä Isän huoneesta on päästävä ulos...Niinpä: " Mitä yhteistä on laittomalla ja vanhurskaalla?
Eipä mitään!
Jumalan laki on kuitenkin hengellinen Room 7: 14,...Ja teistä useimmat ovat olleet hengellisessä tilaisuudessa?
Jos ehkä tulitte uskoon, niin muistakaa että usko vahvistaa tämän Jumalan lain, joka oli Jeesuksen sydämessä myös! Room 3: 31
Jos teille syttyi kaipaus sanoa: " Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän"? Matt 19: 16
Aivan erinomainen kysymys!...Jakeessa 17 Jeesus antaa siihen vastauksen, joka ei teille kelpaa!!
Mitäs kysyitte iankaikkisesta elämästä mitään!? Eläkää eläämäänne, ja antakaa iankaikkisen elämän olla, ettehän voi kuitenkaan väkisin tunkeutua VÄKEVÄN taloon, ja ryöstää sitä itsellenne!
Eikös teidän pidä ensin sitoa tämä Väkevä, ja sitten ryöstää hänen valtakuntansa!
Onnistuihan tämä Väkevän sitominen Ylipapeilta, ja seurakunnan vanhimmiltakin, miksei sitten teiltä?
" Mutta kun viinitarhurit näkivät Pojan, sanoivat he keskenänsä: `Tämä on perillinen ( joka, tekee Jumalansa tahdon mielellään ja pitää Hänen lakiansa sydämessään), tulkaa, tappakaamme hänet, niin saamme hänen perintönsä" Matt 21: 38
" Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat" jae 39
Huomaatteko asenteenne? Jumalan lain noudattajia emme tarvitse olemaan kansamme viinitarhassa, kaikki jotka npitävät sapatin, eivätkä sitä riko, ..ne heitetään ulos viinitarhasta ja tapetaan!
Eikö olekin kohtuullista, että niille, joiden sydämissä on Jumalan laki, käy samoin kuin heidän Mestarilleen??En minä sanonut, että Jumalan lakia ei tarvisi noudattaa. Minähän sanoin juuri päinvastaista. Ei ole mitään puolustusta synnille.
Toisaalta minä kyllä sanoin, että 10 käskyä kuuluu vain Siinain liiton kansalle. Sekä VT että UT sanoo, että on kuitenkin tietyt käskyt, jotka kuuluvat kaikille kansoille. Noissa kahdessa käskykokoelmassa on päällekkäisyyksiä ja oletan, että tuo ja kristittyjen huolimaton raamatunluku ovat taustalle siinä, että kristityt luulevat, että kymmenen käskyä kuuluu myös heille.
Jeesuksen kautta temppelin uhripalvelus menetti merkityksensä, mutta Jeesus ei kumonnut Siinailla tehtyä liittoa. Ei hän myöskään kumonnut pyhiä kirjoituksia eli lakia ja profeettoja vaan täytti ja toteutti niiden sanat, lupaukset ja ennustukset messiaasta. Ei Jeesus myöskään tehnyt tyhjäksi Siinain liiton lakeihin perustuvaa juutalaisuutta, joka on myös Jeesuksen oma uskonto. Ei Jeesus kristitty ollut vaan juutalainen samoin kuin apostolit, Jerusalemin seurakunnan vanhimmat ja lähes kaikki muutkin Raamatun kirjoittajat ja kokoajat.
Paavali kuitenkin tekee selväksi, että Jeesuksen kautta myös pakanat ovat nyt Jumalan omia lapsia ilman tarvetta leikkiä juutalaista sitä ollakseen. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paavali olisi sanonut, että juutalaisten olisi pitänyt lakata olemasta juutalaisia. Paavali itsekin kävi synagoogassa ja temppelissä niinkuin tapana oli. - alex-kasi
anti-kristitty kirjoitti:
Ne lait ja käskyt, jotka on annettu kaikille ihmisille, kuuluvat kaikille ihmisille. Toisaalta ne lait, jotka annettiin Siinailla paikalla olleelle kansalle, kuuluvat vain heille. Siinain liitto, jonka ehtoina ja velvoitteina esimerkiksi 10 käskyä ovat, tehtiin vain sen kansan ja Jumalan välillä. Ne tekstit, joissa tuo liitto tehdään, noudattavat tarkasti aikansa mallia kuninkaan ja vasallin välisestä sopimuksesta. Millä perusteella siis kristityt luulevat tuon sopimuksen olevan heille sitova kymmenine käskyineen ottaen huomioon, että he eivät olleet paikalla tuota sopimusta solmimassa?
Toisaalta ne osat kymmenestä käskystä, joita kristityt noudattavat, kuuluvat myös tuon liiton ulkopuolella annettuihin lakeihin ja säädöksiin. Kristityt eivät menettäisi mitään tunnustamalla kymmenen käskyn kuuluvan vain juutalaisille eli lain alaisille. Päinvastoin heidän ei enää tarvisi selitellä sapattikäskyn vääristelyä, jotta voisivat sitä noudattaa sunnuntain pyhittämällä.
Juu, Jumala on kyllä uskollinen. Raamatussahan niin lukee.
""Ei Jumala tahtoaan ilmoittanut tai laintauluja kirjoittanut siksi että olisi odottanut ihmisen ne pitävän ja niistä elävän""
Päinvastoin. Eikö se, että sanoo, että "ei Jumala ilmoittanut tahtoaan ja lakiaan sen takia, että olisi odottanut ihmisten niitä noudattavan", ole sama asia kuin sanoisi, että "on täysin ok tehdä syntiä mielinmäärin, koska ei kukaan synnitön pysty olemaan"? Jeesuskin oli ihminen samalla tavalla kuin me muut, mutta ei hän syntiä tehnyt. Kyllä Jumala tahtonsa ja lakinsa on ihmisille ilmoittanut juuri sen takia, että niiden mukaan elettäisiin.
(Deuteronomy 30:10)
Teidän tulee totella Herraa, Jumalaanne, ja noudattaa kaikkia hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka on kirjoitettu tähän lain kirjaan. Silloin te palaatte taas Herran luo koko sydämestänne ja sielustanne.
(Deuteronomy 30:11)
"Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu.
(Deuteronomy 30:12)
Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?'
(Deuteronomy 30:13)
Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?'
(Deuteronomy 30:14)
Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.
(Deuteronomy 30:15)
"Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon.
Pitää muistaa, miksi Paavali kirjoittaa galatalaisille, kun heille osoitettua kirjettä lukee. Ei Paavali sano, että lakia ei pitäisi niiden noudattaa, joille se kuuluu, vaan sitä, että pelastus tulee Jumalan armosta eikä ihmisen teoista. Galatalaiset olivat lähteneet niiden kelkkaan, jotka sanoivat, että uskoon tulleiden pakanoiden täytyy ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa juutalaisia lakeja ja perinnäissääntöjä pienempiäkin pillkuja myöten, että pelastuisivat.
(Galatians 3:2)
Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?
(Galatians 3:3)
Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?
Ei Paavali nähdäkseni missään vaiheessa ole opettanut, että laki ja juutalaisuus on kumottu. Temppelipalvelus oli kenties tullut päätökseen Jeesuksen annettua uhrinsa, mutta ei moraalilaki häränpyllyä heittänyt niin, että hyvästä olisi tullut pahaa tai yhdentekevää tai toisinpäin.
Sen sijaan Paavali kerta toisensa jälkeen painottaa, että juutalaisuus, ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattaminen eivät ole pelastuksen ehto, sillä Jumalahan on ei vain ilmoittanut itsensä vaan myös antanut henkensä pakanoille. Koska sekä juutalaiset (eli ne, joilla on laki (pyhät kirjoitukset ja liitto) ja ovat sen alaiset) että pakanat (eli ne, joilla ei ole lakia) pelastuvat uskosta ja armosta, niin ei ole mitään syytä pakanoiden ympärileikkauttaa itseään ja ruveta juutalaisiksi voidakseen olla opetuslapsia. Ja apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat vahvistivat tämän.
Kyllä... Jeesus piti Jumalan käskyt eikä tehnyt syntiä. Toisaalta hän käski myös seuraajiaan tekemään samoin ja noudattamaan käskyjään. Ei ihmisen "epätäydellisyys" ole mikään syy olla noudattamatta Jumalan antamaa velvollisuutta tehdä niinkuin oikein on. Ei ole mitään syytä tai perustelua synnintekemiselle. Synti on syntiä eikä sen tekemistä voi millään puolustella. Se on yksinkertaisesti väärin ja Jumala vihaa kaikkea vääryyttä.ovat ikäänkuin eri tasolla. Ne molemmat annettiin luonnollisesti Israelille - mutta käskyt ovat Jumalan tahdon ilmaisu, muuttumattomat ja ne ovat sen tähden kaikille ihmisille.
Israelin lakia muutettiin kaiken aikaa ja se ei enää ollut Jumalan tahdon mukainen.
Oikeastaan jo alusta asti voi nähdä että se sisälsi ihmiskäskyjä.
Esimerkiksi
Matt. 19:
3Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"
4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?"
5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?"
8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
Jeesus täytti lain - ei Mooseksen - vaan Jumalan lain.
Näe ero niissä. - eriarvoisuutta
anti-kristitty kirjoitti:
En minä sanonut, että Jumalan lakia ei tarvisi noudattaa. Minähän sanoin juuri päinvastaista. Ei ole mitään puolustusta synnille.
Toisaalta minä kyllä sanoin, että 10 käskyä kuuluu vain Siinain liiton kansalle. Sekä VT että UT sanoo, että on kuitenkin tietyt käskyt, jotka kuuluvat kaikille kansoille. Noissa kahdessa käskykokoelmassa on päällekkäisyyksiä ja oletan, että tuo ja kristittyjen huolimaton raamatunluku ovat taustalle siinä, että kristityt luulevat, että kymmenen käskyä kuuluu myös heille.
Jeesuksen kautta temppelin uhripalvelus menetti merkityksensä, mutta Jeesus ei kumonnut Siinailla tehtyä liittoa. Ei hän myöskään kumonnut pyhiä kirjoituksia eli lakia ja profeettoja vaan täytti ja toteutti niiden sanat, lupaukset ja ennustukset messiaasta. Ei Jeesus myöskään tehnyt tyhjäksi Siinain liiton lakeihin perustuvaa juutalaisuutta, joka on myös Jeesuksen oma uskonto. Ei Jeesus kristitty ollut vaan juutalainen samoin kuin apostolit, Jerusalemin seurakunnan vanhimmat ja lähes kaikki muutkin Raamatun kirjoittajat ja kokoajat.
Paavali kuitenkin tekee selväksi, että Jeesuksen kautta myös pakanat ovat nyt Jumalan omia lapsia ilman tarvetta leikkiä juutalaista sitä ollakseen. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paavali olisi sanonut, että juutalaisten olisi pitänyt lakata olemasta juutalaisia. Paavali itsekin kävi synagoogassa ja temppelissä niinkuin tapana oli.syntiin nähden tai pelastukseen nähden.
Tässä samassa ovat kaikki niin juutalaiset, roomalaiset, kun pakanat.
Sama Jumalan iankaikkinen laki on kaikilla.
Samalla tavalla tekee juutalainen syntiä varastaessaan, kun pakana. Samalla tavalla juutalinen rikkoo sapatin, kun pakana.
Näin se vaan on yksi on Herra ja yksi on Jumala ja kaikki ihmiset jotka ottavat pelastuksen vastaan ovat yhtä Kristyksen kanssa, Kristuksen joukkoa, armahdettuja. - anti-kristitty
alex-kasi kirjoitti:
ovat ikäänkuin eri tasolla. Ne molemmat annettiin luonnollisesti Israelille - mutta käskyt ovat Jumalan tahdon ilmaisu, muuttumattomat ja ne ovat sen tähden kaikille ihmisille.
Israelin lakia muutettiin kaiken aikaa ja se ei enää ollut Jumalan tahdon mukainen.
Oikeastaan jo alusta asti voi nähdä että se sisälsi ihmiskäskyjä.
Esimerkiksi
Matt. 19:
3Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"
4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?"
5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?"
8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
Jeesus täytti lain - ei Mooseksen - vaan Jumalan lain.
Näe ero niissä.Jos tosiaan käskyt (oletan, että tarkoitat nyt kymmentä käskyä) ovat muuttumattomat ja kaikille kaikkina aikoina, niin miksi sitä ei selvästi sanota?
Jos muut Siinain liiton käskyt ovat vain juutalaisille, niin miksi apostolit ja vanhimmat sanoivat, että myös käskyt haureuden välttämisestä kuuluvat opetuslapsille? Eihän ne ole osa kymmentä käskyä mutta Siinain liiton käskyihin ne kyllä kuuluvat.
Siinain liiton kansan perinnäiskäsitykset kyllä muuttuivat kaiken aikaa, mutta pyhät kirjoitukset eivät. Sama homma kristityillä, sillä kristinuskohan on muuttunut alustaan lähtien ja muuttuu koko ajan.
Kun minä sanon, että Jeesus täytti lain tai lain ja profeetat, niin minä en tarkoita mitään moraalilakia, vaan sitä, että Jeesus teki messiaana kaiken sen, mitä kirjoitukset lupasivat hänen tekevän. anti-kristitty kirjoitti:
Jos tosiaan käskyt (oletan, että tarkoitat nyt kymmentä käskyä) ovat muuttumattomat ja kaikille kaikkina aikoina, niin miksi sitä ei selvästi sanota?
Jos muut Siinain liiton käskyt ovat vain juutalaisille, niin miksi apostolit ja vanhimmat sanoivat, että myös käskyt haureuden välttämisestä kuuluvat opetuslapsille? Eihän ne ole osa kymmentä käskyä mutta Siinain liiton käskyihin ne kyllä kuuluvat.
Siinain liiton kansan perinnäiskäsitykset kyllä muuttuivat kaiken aikaa, mutta pyhät kirjoitukset eivät. Sama homma kristityillä, sillä kristinuskohan on muuttunut alustaan lähtien ja muuttuu koko ajan.
Kun minä sanon, että Jeesus täytti lain tai lain ja profeetat, niin minä en tarkoita mitään moraalilakia, vaan sitä, että Jeesus teki messiaana kaiken sen, mitä kirjoitukset lupasivat hänen tekevän.Mistä ihmeen tasoista puhut, vesitasoistako? Niistä jalaspienlentokoneista?
Mutta otetaanpa hengelliset hengellisesti - tosin antikristitty ei voi käsittää
hengellisiä asioita. Mutta ainahan puhua voi ja voi koettaa käsittää.
Kyllä käskyt muuttuu. Ennen käskettiin mennä metsään ja ottaa lapio mukaan.
(5. Moos. 23:12-13) Tänään sanotaan: tuli sitä taikka tätä, älä vetämättä jätä.
Jeesus kyllä teki kaiken täsmälleen kirjoitusten mukaan, kuten toteat.
Mutta tuomiot on vielä
toteutumatta ja ne koskevat antikristittyjä.
Jes. 34:8
Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta.
Ehei se Siionin lain puolesta ole vaan Siionin kansan puolesta.
(En tarkoita adventtikansaa vaan Israelin kansaa).
Jes. 59:18
Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa,
koston vihollisillensa; merensaarille hän kostaa.
Jes. 63:4
Sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.
Suurin kosta kohtaa Irakin aluetta (Eufrat) ja kysehän on seitsemästä
viimeisestä vuodesta.
Jer. 46:10
Tämä päivä on Herran, Herran Sebaotin, päivä, koston päivä, jona hän kostaa
vihollisillensa; miekka syö ja tulee kylläiseksi, juopuu heidän verestänsä,
kun Herralla, Herralla Sebaotilla, on uhriteurastus pohjoisessa maassa, Eufrat-
virran varrella.- benedi=siunattu
anti-kristitty kirjoitti:
En minä sanonut, että Jumalan lakia ei tarvisi noudattaa. Minähän sanoin juuri päinvastaista. Ei ole mitään puolustusta synnille.
Toisaalta minä kyllä sanoin, että 10 käskyä kuuluu vain Siinain liiton kansalle. Sekä VT että UT sanoo, että on kuitenkin tietyt käskyt, jotka kuuluvat kaikille kansoille. Noissa kahdessa käskykokoelmassa on päällekkäisyyksiä ja oletan, että tuo ja kristittyjen huolimaton raamatunluku ovat taustalle siinä, että kristityt luulevat, että kymmenen käskyä kuuluu myös heille.
Jeesuksen kautta temppelin uhripalvelus menetti merkityksensä, mutta Jeesus ei kumonnut Siinailla tehtyä liittoa. Ei hän myöskään kumonnut pyhiä kirjoituksia eli lakia ja profeettoja vaan täytti ja toteutti niiden sanat, lupaukset ja ennustukset messiaasta. Ei Jeesus myöskään tehnyt tyhjäksi Siinain liiton lakeihin perustuvaa juutalaisuutta, joka on myös Jeesuksen oma uskonto. Ei Jeesus kristitty ollut vaan juutalainen samoin kuin apostolit, Jerusalemin seurakunnan vanhimmat ja lähes kaikki muutkin Raamatun kirjoittajat ja kokoajat.
Paavali kuitenkin tekee selväksi, että Jeesuksen kautta myös pakanat ovat nyt Jumalan omia lapsia ilman tarvetta leikkiä juutalaista sitä ollakseen. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paavali olisi sanonut, että juutalaisten olisi pitänyt lakata olemasta juutalaisia. Paavali itsekin kävi synagoogassa ja temppelissä niinkuin tapana oli.Tätä korostin ...
"Paavali kuitenkin tekee selväksi, että Jeesuksen kautta myös pakanat ovat nyt Jumalan omia lapsia ilman tarvetta leikkiä juutalaista sitä ollakseen.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paavali olisi sanonut, että juutalaisten olisi pitänyt lakata olemasta juutalaisia.
Paavali itsekin kävi synagoogassa ja temppelissä niinkuin tapana oli."
Lopulta oli viisainta tehdä täydellinen pesäero synagoogalaisten kanssa ...
Ap. t. 19:9
Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat
pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja
erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa. - Se suojaa rikollisilta
Raamattu riittää kirjoitti:
Käskyt ovat kaikille ihmisille.
On väärin uskoa että käskyjen sisältö ei koskisi jokaista ihmistä, sillä käskyt ovat yleismaailmalliset, kuin peruslaki ihmiskunnalle.
Sitäpaitsi kun puhumme liitosta on Jumala uskollinen liitolleen aina, silloinkin kuin ihminen sen tapansa mukaan pettää - Jumala on uskollinen itsensä tähden, ei siksi että kilpailisi vajavaisen ihmisen kanssa jostain. Me emme saa unohtaa että Jumala on kaikki kaikessa ja tietää jo liittoja tehdessään että ihmiset ne pettävät. Ei Jumala tahtoaan ilmoittanut tai laintauluja kirjoittanut siksi että olisi odottanut ihmisen ne pitävän ja niistä elävän. Kun Jumala sanoi että hän pelastaa ihmisiä synnin turmeluksestä - ei Hän tee sitä siksi että ihminen sen ansaitsisi vaan koska Hän on sen luvannut ja päättänyt.
Jumala pelastaa tuhosta ne jotka antavat itsensä pelastaa - loput menevät sinne minne he ovat menossakin ...
Käskyt ilmaisevat Jumalan tahtoa ja se on sama jokaiselle ihmiselle - huomaa sekin että Jeesus piti käskyt - Jeesus rikkoi silloista Israelin lakia niiltä kohdin joissa se oli ristuiriidassa Jumalan antamien käskyjen kanssa.
Se juuri on pelastuksemme oikeutus että Jeesus eli Jumalan tahdossa - piti käskyt viimeistä piirtoa myöten. Tämän ymmärtäminen on yksi evankeliumin tärkeimmistä asioista."" Ei ole noin
Kirjoittanut: Raamattu riittää / 12.6.09 / klo 08:19
Käskyt ovat kaikille ihmisille.
On väärin uskoa että käskyjen sisältö ei koskisi jokaista ihmistä, sillä käskyt ovat yleismaailmalliset, kuin peruslaki ihmiskunnalle. ""
Mutta eihän tuolka kieltolailla ole mitään tekemistä pelastuksesi kanssa.
Kielloissa eläminen ei ketään pelasta, vaan pitää tehdä Jeesuksen tekoja.
Useimmat ihmiset välttävät tappamista eivätkä luule että sillä pelastuvat.
Ovatkohan ns. lainkiivailijat itsensä pettäjiä pahimmasta päästä? - anti-kristitty
AnttiVKantola kirjoitti:
Mistä ihmeen tasoista puhut, vesitasoistako? Niistä jalaspienlentokoneista?
Mutta otetaanpa hengelliset hengellisesti - tosin antikristitty ei voi käsittää
hengellisiä asioita. Mutta ainahan puhua voi ja voi koettaa käsittää.
Kyllä käskyt muuttuu. Ennen käskettiin mennä metsään ja ottaa lapio mukaan.
(5. Moos. 23:12-13) Tänään sanotaan: tuli sitä taikka tätä, älä vetämättä jätä.
Jeesus kyllä teki kaiken täsmälleen kirjoitusten mukaan, kuten toteat.
Mutta tuomiot on vielä
toteutumatta ja ne koskevat antikristittyjä.
Jes. 34:8
Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta.
Ehei se Siionin lain puolesta ole vaan Siionin kansan puolesta.
(En tarkoita adventtikansaa vaan Israelin kansaa).
Jes. 59:18
Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa,
koston vihollisillensa; merensaarille hän kostaa.
Jes. 63:4
Sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.
Suurin kosta kohtaa Irakin aluetta (Eufrat) ja kysehän on seitsemästä
viimeisestä vuodesta.
Jer. 46:10
Tämä päivä on Herran, Herran Sebaotin, päivä, koston päivä, jona hän kostaa
vihollisillensa; miekka syö ja tulee kylläiseksi, juopuu heidän verestänsä,
kun Herralla, Herralla Sebaotilla, on uhriteurastus pohjoisessa maassa, Eufrat-
virran varrella.En tajua, kuinka antikristukset jaksavat olla niin innoissaan tuomion tulosta, mutta olkoon... en jaksa edes yrittää ymmärtää. Ei ole antikristityn tehtävä yrittää ymmärtää langenneen kirkon aikaansaamia järjettömyyksiä.
Alex-kasi se tasoista puhui, joten miksi sinä minulle niistä jauhat?
Ja minä Jeesusken oma. Sillä minä otan vakavasti Jeesuksen käskyt ja kiellot.
Matt. 5:21-22
21
Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja:
'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22
Mutta minä sanon teille:
jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Matt. 7:12
Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän,
tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
Ja minä sanon suorat rakentavat vilpittömät (ilman taka-ajatuksia siis)
ojennukset ja toivon samaa kohtelua itselleni. Hyvin raamatullisin vilpittömin
perusteluin, kuten itsellänikin on tapana perustella rakentavasti.Kabbalahin uskoon: Onhan tämä 613 Kabbalahin eräs uskon sakramentti. Pian alamme kuulla Antilta Kabbalahin Evankeliumia. Tämä uusi uskosi viisastuttaa sinua. Tämä usko ottaa vain kauhiasti aikaa, että alat ymmärtämään Jumalan todellisia viisauksia. Pian sinulla on edessä ympäri leikkaus. Sanovat asian tuntiat sen olevan kivulias toimitus. Nyt olet ottanut nuo Jumalalliset asiat aivan todesta. Jatka vain opiskeluasi. Toivotan sinulle siunausta uuteen uskoosi.
Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidan pitää,
nimittäin ne kymmenen käskysanaa, ja
han kirjoitti ne kahteen kivitauluun 5 Moos 4> 13
Herra ilmoitti heille liittonsa - liiton kansalle Israelille.
Onko Herra ilmoittanut sinulle ihka uuden liittonsa?
Mutta minulle Hän ilmoitti sen henkilökohtaisesti.
Ja niin tapahtui uudestisyntymiseni Hengestä.
En tunne sitä kivitaululiittoa, mutta elän tästä uudesta liitosta.- lähimäisistään,
AnttiVKantola kirjoitti:
Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidan pitää,
nimittäin ne kymmenen käskysanaa, ja
han kirjoitti ne kahteen kivitauluun 5 Moos 4> 13
Herra ilmoitti heille liittonsa - liiton kansalle Israelille.
Onko Herra ilmoittanut sinulle ihka uuden liittonsa?
Mutta minulle Hän ilmoitti sen henkilökohtaisesti.
Ja niin tapahtui uudestisyntymiseni Hengestä.
En tunne sitä kivitaululiittoa, mutta elän tästä uudesta liitosta.ei ole uudestisyntynyt. Sinä olet kaukana siitä, sillä pääasiallinen tehtäväsi on toisista pahanpuhuminen ja valehtelu.
lähimäisistään, kirjoitti:
ei ole uudestisyntynyt. Sinä olet kaukana siitä, sillä pääasiallinen tehtäväsi on toisista pahanpuhuminen ja valehtelu.
Erityisen vakavasti Raamattu (eikä ole lisätty jälkeenpäin tai muunneltu) varoittaa
valehtelemisen synnistä eli suuhygieniasta.
Jeesuksen sanat ovat niin ja amen:
5. Moos. 33:3
Hän rakastaa kansoja; kaikki niiden pyhät ovat sinun kädessäsi.
He asettuvat sinun jalkojesi juureen, ottavat oppia sinun sanoistasi.
Matt. 12:37
Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Luuk. 10:40-42
40 Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi:
"Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."
41 Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42 mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan,
jota ei häneltä oteta pois."
Valheellisuus on mitä vakavinta rikollisuutta!:
Matt. 12:36-37
36 Mutta minä sanon teille:
jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat,
pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Valheen levittäjä saa oikeudenmukaisen palkkansa:
Jaak. 3:6
Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme,
joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen
helvetistä.
Herra armahda meitä!
Antti- kyllävaan

Anttija tuon olisi pystynyt sanomaan lyhyemminkin, jos uskoo että Jumalan 10 käskyä on uudestisyntyneellekin voimassa. Siellä sanotaan näin: "Älä valehtele". Plus sitten vielä yhdeksän muuta käskyä, joitten rikkominen myös johtaa helvettiin, ellei kadu ja pyydä anteeksi.
kaksoiskäskyyn, joka kuuluu "Rakasta Jumalaa ylikaiken ja lähimäistäsi, niinkuin itseäsi."
Jos sinäkin Antti nöyrtyisit Herran edessä ja alkaisit vain rakastaa, niin tuo ilkeämielinen valehtelu lähimäisistäsi jäisi vähemmälle. Kun adventisteissa ei löydy mielestäsi tarpeeksi vikoja, niin sinun pitää valehtelemalla keksiä lisää, niin ihanaako on sinusta tuo lähimäisesi syyttely, ettet millään voi olla valehtelematta ja puhumatta pahaa lähimäisistäsi?
Kuten esim. se: että "adventistit sanovat Jumalan antavan sapatinlevon rangaistukseksi jumalattomille!?! VALETTA!!!" Aivan TÄYSIN tuulesta temmattua ja sinun omaa valettasi!!!!
Kukaan muu ei edes moista väitä, kuin sinä yksin lukemattomine "uteljas" ym.ne nimimerkkeinesi. Totta tässä väittämässäsi ei ole rahtuakaan.
RAAMATTU sanoo, että SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA! Mutta Jumalan armolahja Kristuksessa on iankaikkinen elämä.
Nämä siis ovat RAAMATUNMUKAISET vastakohdat, siis ELÄMÄ ja KUOLEMA, valitse siis elämä!
Raamattu myöskin sanoo, että JUMALA RANKAISEE TEKOJENSA MUKAAN, joten siitä on sapatinlepo kaukana niiltä, jotka joutuvat Jumalan rangaistaviksi. Vaan jokainen jumalaton joutuu sovittamaan KAIKKI tekemänsä vääryydet.
Mutta kuitenkin Jumalan oikeudenmukaisen tuomion mukaan.- joistakin ihmisistä
on niin vaikeaa totuudessa pysyminen?
Jumala on TOTUUS: Sillä hän on TOTINEN JUMALA!
Eikä hän salli sitä, että ihmiset valhehdellen puhuvat pahaa toisistaan!
Oikeamielinen ihminen ei halua lausua väärää todistusta kenestäkään. joistakin ihmisistä kirjoitti:
on niin vaikeaa totuudessa pysyminen?
Jumala on TOTUUS: Sillä hän on TOTINEN JUMALA!
Eikä hän salli sitä, että ihmiset valhehdellen puhuvat pahaa toisistaan!
Oikeamielinen ihminen ei halua lausua väärää todistusta kenestäkään.Kaikki 10 käskyä täyttyvät todellakin siinä että ihminen täyttyy rakkauden Hengellä.
Eikä lihan käsivarsin toimitetut lain teot olekaan missään arvossa Herran edessä.
Rakkauden Henki, rakkaus - ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa. Mutta sen
lisäksi että rakastava ihminen tietysti noudattaa kieltolakia (kivitaulut), hän myös
TEKEE, tekee rakkauden töitä!### Jos sinäkin Antti nöyrtyisit Herran edessä ja alkaisit vain rakastaa, niin tuo ilkeämielinen valehtelu lähimäisistäsi jäisi vähemmälle.
-
"adventistit sanovat Jumalan antavan sapatinlevon rangaistukseksi jumalattomille"!?! VALETTA!!! Aivan TÄYSIN tuulesta temmattua ja sinun omaa valettasi!!!! ###
(Sirkka-Iita alias Nadasja-emilia)
Tämänkallaisella foorumilla - tuntemattomina - ei ole mitään mahdollisuuksia saada sanaa
vaikuttamaan, jos valitsee hippikukkaisrakkauslinjan. Mutta Herran Sanan
vastaanottamisesta ja hyväksymisestä on aina vastuussa kohde itse.
Ja joskus voi viestin lukeva kompastua siihen että hylkää Sanan siksi, että
se tulee non grata -persoonan kautta. Herra koettelee tavalla jos toisella.
Se että Jumalan armo on iankaikkinen elämä Kristuksessa, ei tarkoita sitä että
armottomat saisivat ikuisen tiedottomuuden, jopa olemattomuuden sapatinlevon
töistänsä. Vaan paha saa pahan palkan - heidän tekonsa seuraavat ja piinaavat
heitä! Eivät kristityt tai Jumala heitä piinaa vaan heidän oman tuntonsa vaivat.
Hämmästelen koomikon alex-kasi..sirkka-iita--anne-eina uhkapeliä Jumalan
Sanaa vastaan - kun väittävät että jumalattomuuden palkka on tiedottomuus !!!
Vanha Aatu joka ansaitsee jopa 6-milj.kertaisen elinkautisen, varmasti toivoi
kuolemaa. Ja saikin sen omankäden oikeutena. Lienee ennakoivasti uskonut
alexin teoriaan, että Jumala valehtelee varoittaessaan helvetin sammumattomasta tulesta. Pettymys on karvas Aatulle tällä hetkellä Tuonelassa.
"Näissä liekeissä on kauhea olla.'"
[Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]
Vrt. tuota kauhua rakkaan Danielin varoitukseen:
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Varoituksen sanan välitti
Antti- taaskin.
AnttiVKantola kirjoitti:
### Jos sinäkin Antti nöyrtyisit Herran edessä ja alkaisit vain rakastaa, niin tuo ilkeämielinen valehtelu lähimäisistäsi jäisi vähemmälle.

AnttiEnsin Jumala ei ole luvannut iankaikkista elämää, äläkä sinäkään syntiselle.
Armahdetulle kyllä, sille voi luvata Kristuksen sanan kautta, armolahjana.
Eikö se sinun päähäsi mahdu`?.
Jumala sanoi ja jos Antin sana on ”toista mieltä”, niin kumpi vai kampi pärjää?
Ei Antin kampi pärjää, vaan viimeisenä Herran sana painaa, -Antinkin sanan santaan.
Jumala "Ettei elä iankaikkisesti". -kampi Antti elättää syntistä iankaikkisesti..
Mutta kun ei mahdu Antin päähän, ei.
Minkä sille Antin toistoille enää voi sanoa. Ainut, että Pyhä Henki putsaa korvat ja antaa ymmärryksen, niin silloin Anttikin ymmärtää.
Tuokin Antin ajatus on tuulesta temmattu.
Esim. Antin kidutus isien perinnäissääntöoppipykälän reunaehtoa katsellessa.
lainaan Anttia..
Vanha Aatu joka ansaitsee jopa 6-milj.kertaisen elinkautisen, varmasti toivoi
kuolemaa. Ja saikin sen omankäden oikeutena.
Antin lainaus päättyi..
Antin ikuinen kidutusoppi oli tuonpituinen, eli ei ollenkaan iankaikkinen, vaan iänkaikkinen.
Antin iankaikkisuuskäsite on "6-milj.kertaisen elinkautisen"..
jossa matoa elätetään jne.
Mutta kun iankaikkinen on iankaikkinen. so.
Toinen kuolema, se on iankaikkinen, koska uusi taivas ja uusi maa luodaan ja kaikki entinen hävitetään tulella, entistä ei muistella, se on ikuista. Ja mitään ei ole olemassa ilman Jumalaa.
Kol 1:16*)
Kun Jumalan sanat, ettei syö ja elä iankaikkisesti, niin silloin toisen kuoleman jälkeen se toteutuu iankaikkisesti ja siihen Antin matematiikka ei yllä..
Antti koreilee helvetin houretuomion ikuisuudessa ja pyrkii kamaluuden Jumalan kuvaansa kiillottamaan aikamääreiksi, että tuntuisi ikuisuudelta.
Kun katsoo luomakuntaa, Jumalan luomaa ja tarkoitusta, mihin Hän on sen luonut, se alkujaan oli rikkeetön, puhdas, koko luomakunta.
Ja siihen se tullaan luomaankin.
Ei Jumala tarvitse helvetin tuliopetusta kenenkään tähden, ei uudentaivaan asukkaan takia, koska sieltä ei tarvita sitä oppia.
Kaikki on täydellistä ja rakastettavaa.
Eikä vanhaa palttoota tarvita uudessa ollenkaan.
Meillä on vain isien oppinäkemykset tarttunut hapatteeksi oppeihimme ja se sokeuttanut ja hapattanut on monet jopa vilpittömyyteen pyrkivän Antinkin.
Tällaisen happamuuden takia elää kaikenlaista.. esim.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemattomuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sielu
mm. tästä
Muinaiskreikkalainen Platon kehitti järjestelmällisen ruumis-sielu-kahtiajaon ja yritti todistaa sielun kuolemattomuuden. Ruumiin ja sielun erottamisesta tehtiin myös kristillinen oppi, joka vallitsi kristillisten teologien piirissä keskiajalta uudelle ajalle saakka.
Eli Antin isien perinnäissääntö jumalana on Platon.
Kumartaa sieltä tullutta oppinäkemystä, joka on kaivanut oppiaan joihinkin sanan kohtiin, mutta onneksi on jäänyt terveet raamit vielä Raamattuun, josta voi peilata todellista Jumalan tervettä oppia.
==
Kol 1:16*)
Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten.
(jatketaanpa sittenkin tuota Raamatunpaikkaa)
17. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.
Minkä koossa? Sen tulevan seurakunnan joka nousee armolahjan osaansa, Kristus oli esikoinen.
18. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
lopulliseen sovintoon, taivaassa ja maan päällä, josta nyt jotain saadaan alkupaloja nauttia.
19. Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä 20. sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.
21. Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. 22. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. 23. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.
Eli kyse on iankaikkisuus asioista. Rauhasta, levosta, iankaikkisen elämän perusasioista, joka pysyy koossa vain Hänessä. Luotu Hänen kauttaan ja Häneen. Siitä ulkopuolella olevat ovat sitten tuomion jälkeen iankaikkisesti kuolleet, toinen kuolema.
Joh.5:
24. "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. 25. Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää,
Niin 5000 merkkiä tuli täyteen..... wanhalla-aatu...lla. - En löytänyt
taaskin. kirjoitti:
Ensin Jumala ei ole luvannut iankaikkista elämää, äläkä sinäkään syntiselle.

Niin 5000 merkkiä tuli täyteen..... wanhalla-aatu...lla.Et edes kommentoinut Antin -- tässä alla -- tekstiä, vaan laitoit omaa
sepustustasi ikäänkuin arvostelisit Antin tekstiä, jota tuskin edes luit.
### Jos sinäkin Antti nöyrtyisit Herran edessä ja alkaisit vain rakastaa, niin tuo ilkeämielinen valehtelu lähimäisistäsi jäisi vähemmälle.
-
"adventistit sanovat Jumalan antavan sapatinlevon rangaistukseksi jumalattomille"!?! VALETTA!!! Aivan TÄYSIN tuulesta temmattua ja sinun omaa valettasi!!!! ###
(Sirkka-Iita alias Nadasja-emilia)
Tämänkallaisella foorumilla - tuntemattomina - ei ole mitään mahdollisuuksia saada sanaa
vaikuttamaan, jos valitsee hippikukkaisrakkauslinjan. Mutta Herran Sanan
vastaanottamisesta ja hyväksymisestä on aina vastuussa kohde itse.
Ja joskus voi viestin lukeva kompastua siihen että hylkää Sanan siksi, että
se tulee non grata -persoonan kautta. Herra koettelee tavalla jos toisella.
Se että Jumalan armo on iankaikkinen elämä Kristuksessa, ei tarkoita sitä että
armottomat saisivat ikuisen tiedottomuuden, jopa olemattomuuden sapatinlevon
töistänsä. Vaan paha saa pahan palkan - heidän tekonsa seuraavat ja piinaavat
heitä! Eivät kristityt tai Jumala heitä piinaa vaan heidän oman tuntonsa vaivat.
Hämmästelen koomikon alex-kasi..sirkka-iita--anne-eina uhkapeliä Jumalan
Sanaa vastaan - kun väittävät että jumalattomuuden palkka on tiedottomuus !!!
Vanha Aatu joka ansaitsee jopa 6-milj.kertaisen elinkautisen, varmasti toivoi
kuolemaa. Ja saikin sen omankäden oikeutena. Lienee ennakoivasti uskonut
alexin teoriaan, että Jumala valehtelee varoittaessaan helvetin sammumattomasta tulesta. Pettymys on karvas Aatulle tällä hetkellä Tuonelassa.
"Näissä liekeissä on kauhea olla.'"
[Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]
Vrt. tuota kauhua rakkaan Danielin varoitukseen:
Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
[2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]
Uskoon: Tämä on se uskonto, joka antaa Antille tiedon luvusta 613. Sitä lukua tutkiessa Kabbalahin Rabbien parissa saattaa kulua Antilta pieni iankaikkisuus. Neuvoisin Anttia oikein kunnolla tutkimaan Kabbalaa viisastuaakseen. Sen jälkeen hänen ei enää tarvitsisi kysellä keltään mitään YouTupessa olisi Antille tietoa tästä Kabbalasta, siinä selviäisi tuo Antille kysymysten alla oleva 613.
Miksi esittelet lasten piirretyistä lainaamaasi sanontaa, kappalakia? Mitta Jumalan laki on
ainoa oikea:
JUMALAN ENSISIJAINEN JA ENSIARVOINEN LAKI ON AINOA OIKEA
Kysymys suurimmasta käskystä - Matt. 22:34-40
34 Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon.
[22:34-40: Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28]
35 Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:
36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
[5. Moos. 6:5]
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
[3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]
40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
[Matt. 7:12]
Sinäkään et ehkä uskalla Jeesukselta kysellä, mutta meiltä uskovilta voi kysyä.- jos etbosaa erottaa
Israelin lakia ja Jumalan kirjoittamia käskyjä toisistaan. Israelilaiset kyllä osasivat.
Käskyt on annettu Jumalan kansalle - etkö kuulu Jumalan kansaan? Eikö Jumala ole kirjoittanut käskyjään sydämmeesi? Siksikö herjaat Jumalan lakia? kun kutsut sitä kieltolaiksi?
Jumalan kansaan kuuluvat tietävät mistä on kysymys. Jumalan kansaa herjaavat eivät ymmärrä että he todellisuudessa pilkkaavat Jumalaa kun heittävät herjojaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961502
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58921- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t260711Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636