Aamu TV-ssä Vanhanen kertoi, että työntekijöitä täytyy houkutella jatkamaan töitä 65 vuotiaaksi.
Mitenkäs on? onko ketään yli 55 vuotiasta houkuteltu töihin yksityisiltä aloilta saatikka kunnalta tai valtiolta.
Kokemusta on kai useimmilla irtisanomisista ja turhien työhakemusten lähettämisistä.
Mitenkäs on? onko ketään yli 55 vuotiasta houkuteltu töihin yksityisiltä aloilta saatikka kunnalta tai valtiolta.
Kokemusta on kai useimmilla irtisanomisista ja turhien työhakemusten lähettämisistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä on meillä Helsingissä paljon eläkeläisiä houkuteltu töihin. Kokeneita asiantuntijoita tarvitaan työelämässä. Moni on myös jatkanut 65 ikävuoden jälkeen eikä olekaan jäänyt eläkkeelle niin kuin oli alun perin aikonut.
On se vähän niinku ihmisen omakin vika jos asuu tiukasti vaan jossain Perä-Hikiällä ja valittaa että ei oo töitä. Me, jotka ollaan muutettu tänne etelään töihin, maksetaan nyt niitten elatus sinne entiseen kotipuoleen, jotka jäivät laiskoina laakereilleen makoilemaan, koska "se metsä ja maalaismaisema" oli niin ihania, etteivät raskineet niistä luopua!
Vuosi sitten tammikuussa oli Helsingissä 181000 työtöntä. Lukemat ovat tänä vuotena taatusti nousussa. Kunhan elättäisit itsesi, niin oikein hyvä!
Elätän kyllä itseni. Pääkaupunkiseudulla ei kukaan ollut vuosi sitten tammikuussa työtön ellei itse halunnut. Tuon verran täällä on siis pummeja. Tänä vuonna lukemat voivat tietysti muuttua, sen näkee sitten.
että siirretään Suomen pääkaupunki sisämaahan sen sijaan, että siirrettäisiin kaikki ihmiset sisämaasta rannikolle. Helsinki uppoaa kuitenkin, kun ilmasto lämpenee. Valittaisivatko helsinkiläiset yhtään, jos heidät siirrettäisiin muualle? Ai niin, nehän valittivat jo Kuopioon siirrosta:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lääkevirastoa ajetaan Kuopioon/HS20081125SI1MA01nv8
Kuopiosta on varmaan pakolla lähtenyt etelään enemmän kuin tuo 200 ihmistä omaisineen.
Olin 59vee kun menin töihin alalle jossa on työvoimapula. Nyt paahdan vielä pari-kolme vuotta 4,5% eläkekertymällä. Jos tämä kertymä poistetaan, lopetan välittömästi työnteon.