Pari maistraattia parempaan suuntaan

Lapin ja Espoon maistraatit ovat muuttaneet käytäntöään siten, että ne hyväksyvät eroilmoituksen suoraan eroakirkosta.fi -lomakkeelta. Eroajalla ei välttämättä tarvitse olla omaa sähköpostiohjelmaa. Jäljellä on vielä kolme maistraattia, jotka eivät ota eroilmoitusta suoraan lomakkeelta.

Eroajan kannalta eroakirkosta.fi tekee homman niin helposti kuin mahdollista: kotikunnan perusteella katsotaan oikea maistraatti, ja sen käytännön mukaan joko lähetetään eroilmoitus tai tulostetaan se ruudulle ja kerrotaan mihin osoitteeseen se pitää lähettää.

Käytännössä osalle eroajista on sähköpostin kopionti ollut liian vaikeaa. Lisäksi osa on esim. käyttänyt re-sent -toimintoa eikä forward-toimintoa jne. Suoraan lomakkeelta lähtevä ilmoitus on nähdäkseni kätevämpi myös maistraateille itselleen. Ei muutu "Mäntysalo" muotoon "Mäntysalo" eikä muuta vastaavaa.

Sivuvaikutuksena tästä myös eroakirkosta.fi:n tilasto tarkentuu hieman. Itse lähetettävien määrään tehdä 10% vähennys, ja siksi etusivun raakalukujen summa ei ihan tarkkaan vastaa ilmoitettuja kokonaislukuja.
1260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienoa, että Espoossa homma toimii! Täällähän on porukkaa paljon ja siksi on hyvä, että erot eivät vähene sen takia, että ei osata lähettää sähköpostia oikein. Kymmenen prosentin lisäys Espoon eroissa nostaa tilastoa jo kivasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jori Mäntysalo kirjoitti:

Lapin ja Espoon maistraatit ovat muuttaneet käytäntöään siten, että ne hyväksyvät eroilmoituksen suoraan eroakirkosta.fi -lomakkeelta. Eroajalla ei välttämättä tarvitse olla omaa sähköpostiohjelmaa. Jäljellä on vielä kolme maistraattia, jotka eivät ota eroilmoitusta suoraan lomakkeelta.

Eroajan kannalta eroakirkosta.fi tekee homman niin helposti kuin mahdollista: kotikunnan perusteella katsotaan oikea maistraatti, ja sen käytännön mukaan joko lähetetään eroilmoitus tai tulostetaan se ruudulle ja kerrotaan mihin osoitteeseen se pitää lähettää.

Käytännössä osalle eroajista on sähköpostin kopionti ollut liian vaikeaa. Lisäksi osa on esim. käyttänyt re-sent -toimintoa eikä forward-toimintoa jne. Suoraan lomakkeelta lähtevä ilmoitus on nähdäkseni kätevämpi myös maistraateille itselleen. Ei muutu "Mäntysalo" muotoon "Mäntysalo" eikä muuta vastaavaa.

Sivuvaikutuksena tästä myös eroakirkosta.fi:n tilasto tarkentuu hieman. Itse lähetettävien määrään tehdä 10% vähennys, ja siksi etusivun raakalukujen summa ei ihan tarkkaan vastaa ilmoitettuja kokonaislukuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu