Mikä yksikkö pääsi Rajajoelle 1941

Mikä yksikkö tai yhtymä tai divisioona pääsi Rajajoelle 1941 ensimäisenä? Onko tietoa?
9747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aaro_Pajari

Jatkosodan alkaessa eversti Pajari komensi 18. divisioonaa, joka suoritti elokuussa 1941 läpimurron Kannaksella, joista sotatoimista Pajari nimitettiin 14. syyskuuta 1941 Mannerheim-ristin ritariksi numero 12. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 3. lokakuuta 1941.

Äänestä
  • Näin kävi. Pajari vei kunnian mutta muut ehtivät ensin. JR7 ja sen 3. komppania, eli Kiiskisen komppania, ehti Rajajoelle 6 tuntia ennen Pajarin joukkoja.

    Äänestä

  • Akateemikko Matti Kuusen muistelmat on mielenkiintoisia. Noissa kirjoissa kerrotaan monta mielenkiintoista juttua vaikkapa kielitaistelusta ja hänen toiminnastaan AKS:ssa ja sota-ajan tapahtumista JR7:ssa. Roolit ja särmät -kirjasta löytyy Kuusen 1957 pitämä jyty puhe Savon Prikaatille, joka lienee tuon JR7:n perinneyksikkö. Tuossa puheessa Kuusi mainitsee kuinka JR7:n 3. Komppania oli 6 tuntia ennen muita Rajajoella. Maininnat löytyy sivuilta sivuilta 96 ja 134.

    Kuusi oli JR7:n valistusupseeri. Tyrjän taistelun jälkeen oli epäselvyyttä omienkin keskuudessa kuinka kaikki tapahtui ja siksipä aikoinaan tehtiinkin melko tuoreeltaan tarkka taistelukertomus Tyrjän taistelusta 31.7-4.8.1941. Kirjassa se kerrotaan sivuilla 97-123 ja se on päivätty 4.8.1942. Tuota taistelukuvausta ei taida juuri muualta löytyäkään. Se oli tehty oman yksikön käyttöön ja oli tarkoitettu tuhottavaksi sen jälkeen. Ja tuhottiinkin useimmat toistasadasta monisteesta, vaikka monta kuukemma katosikin. Kuusi oli tuon selvityksen tekijänä ja sen kertomat tapahtumat kerättiin asianomaiselta porukalta tarkoin haastatteluin. Kuusi tietenkin säästi omansa myöhemmille polville luettavaksi. Hieno juttu.

    Eversti Kemppi ja hänen rumpalinsa kertoo Kempin vaiheista. Samassa kirjassa on vielä Armas Kempin nekrologi Kirvesmies Kempin poika. Tästä jotkut Kempin omaiset kuulemma pahoittivat mielensä. Minusta aivan suotta. Kertomus on hyvä.

    Mati Kuusen muistelmia on ainakin 3 kirjaa. Kaikissa niissä on lyhyitä kertomuksia hänen elämänsä varrelta. Sotaan liittyviä juttuja on useitakin eri kirjoissa.

    Ohituksia 1985
    Roolit ja särmät 1986
    Möykkyjä ja neulasia 1989

    Äänestä

Villi veikkaus: 2.D oli asialla, Kempin JR7 sen teki.

Äänestä

Rajajoki on vain pienehkö puro. Asemat olivat n. 10 km Rajajoesta eteenpäin Siestarjärven rannassa, Valkeasaaressa jne.
Tiedoksi vielä, että Rajajoki ei suinkaan laske Suomenlahteen, vaan Siestarjärveen. Siestarjärvestä laskee eri joki, Siestarjoki, Suomenlahteen. Suomen ja NL:n raja kulki mm. tätä Siestarjokea pitkin. Siitä Siesarjärven poikki Rajajokeen. Jos joku epäilee, niin asemat voi käydä vilkaisemassa Pietariin mennessä.

Äänestä

Vihman 12. D:aan tuolloin kuulunut JR 46 ylitti ensimmäisenä Rajajoen Haapalan tasalla 1.9.41 klo 10.00.Asialla oli majuri Sundbladin komentama IP. Pari tuntia myöhemmin joen ylitti Mainilan itäpuolella Pajarin 18. D:n JR 48. Pajari taitavampana markkinoijana vei kunnian nimiinsä,mutta ensimmäinen oli siis I P/JR 46/ 12.D.

Äänestä
  • Matti Kuusi siis valehtelee?

    Kuusi mainitsee kuinka JR7:n 3. Komppania oli 6 tuntia ENNEN MUITA Rajajoella. Maininnat löytyy
    sivuilta 96 ja 134.

    Minä luulen että hän lienee asian tarkistanut hyvinkin huolella esittäessään tuollaisen väitteen.

    Katsoin vielä Matti Koskimaan kirjasta Tyrjän rykmentti ja siinä on sivulla 86 maininta:
    "II Pataljoona valtasi taistelutta Hartosen ja vähäisen vastarinnan jälkeen Tonterin saavuttaen valtakunnan rajan 31.8. noin kello 10. Tämän jälkeen II Pataljoona asetti varmistuksen kaistalleen Rajajoelle."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ensimäisenä kirjoitti:

Mikä yksikkö tai yhtymä tai divisioona pääsi Rajajoelle 1941 ensimäisenä? Onko tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu