"Erotkaa ammattiliitoista"

pitkin eri keskustelupalstoja syksystä alkaen. Niitä ei juurikaan ollut täällä kokkareiden omalla palstalla.
5233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannatan lämpimästi ammattiliitoista eroamista. Ne ovat täysin turhia. Me olemme minun firmoissa yhtä suurta perhettä. Työnantaja, vaikka kasvotonkin, on kuin perheenisä. Ja kuka isä nyt tahtoisi pahaa omille lapsilleen? Siis mihin tässä ammattiliittoja tarvitaan? Ei, kun nyt vain joukolla kaikki eroamaan. Hopi, hopi!

Tosin EK:n pojat kertoivat minulle, että liittojen jäsenmäärä on kasvussa. Erityisesti ne pelkäävät suurta buumia tämän eläkepäätöksen vuoksi. Nämä pellet Vanhanen ja Katainen ryssivät homman. Eihän se näin pitänyt mennä! Saisi painua moiset rengit niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Mutta kai heihin on vain tyydyttävä. Nykyaikana kun on niin vaikeaa saada hyvää palveluskuntaa!

Äänestä
  • Mitä muuta voi kyvyttömiltä Vanhaselta ja Kataiselta odottaa? Eihän ne avuttomat pysty edes tekemään yhtään järkevää päätöstä tässä maassa.

    Äänestä

  • että insinöörit ja maisterit, tuomarit ja opettajat eivät pysty tekemään työsopimuksiaan ilman ammattiliittoja, tai professorit. Tehy myös on osaltaan pilannut kuntien taloutta vaatimalla Kataisen lupaamia tasa-arvotupon palkankorotuksia.
    Yksinkertaisten työmiesten kohdalla ymmärrän jotenkuten ammattiyhdistysten tarpeen, mutta AKAVA on ihan älytöntä.

    Äänestä

OIKEISTOPORVARI JOKA VARMAAN HALUAA ORJATYÖLÄISIÄ SUOMENKANSALAISISTA...

Äänestä

KUN PUHUT pehmoisia..
vain yritätkö AIVOPESTÄ TYÖLÄISIÄ,TYÖNANTAJA PUOLELLE...HEH..HEH..HEH...VENÄJÄ VENÄJÄ,VENÄJÄ TAI NATO,NATO,NATO...EI ME EROTTA AMMATTILIITOISTA...
nyt työläiset näyttää mahti liikkeen porvarihallitukselle jonka aika on LÄHTEÄ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viestejä oli tuhansia kirjoitti:

pitkin eri keskustelupalstoja syksystä alkaen. Niitä ei juurikaan ollut täällä kokkareiden omalla palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu