Karjalaiset -

Venäläiset ostavat koko ajan maata Suomesta. Jos olisitte järkeviä ihmisiä, valjastaisitte kaiken tarmonne siihen, että saisitte aikaan asiaintilan, jossa maan ostaminen Venäjältä olisi mahdollista. Tai sehän jo on mahdollista. Ongelmana on käsittääkseni se, että Venäjä ei myy ulkomaalaisille (eikä varmaan venäläisillekään) maata, joska sijaitsee rajavyöhykkeellä. Tämä vyöhykkeen määrittely esim. Kannaksella taas lienee vielä epäselvä (tod.näk. koko Kannas). Entäs Laatokan Karjalassa?
Ponnistelemalla tähän suuntaan voisi teoriassa jopa olla hyvinkin mahdollista, että saisitte jossain vaiheessa ostaa jonkun vanhan kivijalanpaikan ja rakentaa sinne kauniin valkoseinäiseksi höylätyn hirsimökin, jonka avoimesta ikkunasta suviyön hämärässä kuuluu ruislinnun väsymätön ääni. Työvoimakin on Venäjällä erittäin halpaa.

Kas kun ette ole tätä keksineet! Nyt uusi keräys ja rekrytoitte jonkun ko nsultin Venäjältä ajamaan asiaa.
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

15.2.09 oli Hesarissa pitkä artikkeli kesäpaikan ostosta Laatokalsta. Siinä toimittaja päätti seurata ulkoministeri Alexander Stubbin neuvoa ja hankkia kesämökille tontin menetetystä Karjalasta.

Ei onnistunut!

Äänestä
  • Ei ryöstettyä pidä ostaa takaisin, vaan se pitää saada ja mieluiten luvattomasta käytöstä maksettavan korvauksen kera.

    Hyvinkäällä 25. helmikuuta järjestetyssä tilaisuudessa, jonka aihe oli "Karjalan palautus - hulluutta vai viisautta", muuten väitettiin, että Suomen viranomaiset tulkitsevat väärin lakeja, kun antavat EU:n ulkopuolisten maiden, kuten Venäjän, kansalaisten ostaa maata Suomesta. (Todettakoon tässä kuitenkin, että pidän Suomen EU-jäsenyyttäkin laittomuutena.)

    Oli miten oli, mielestäni periaatteena pitäisi olla se, että minkään maan kansalaisella ei saa Suomessa olla parempaa oikeutta, kuin suomalaisilla on kyseisen toisen maan kansalaisen maassa. Enkä yhtään laittaisi vastaan, vaikka palattaisiin vanhaan käytäntöön eli siihen, että Suomessa maata saavat omistaa pääsääntöisesti vain Suomen kansalaiset.

    Vantaalla 1.3.2009
    Asko Huttunen
    Maanmittausinsinööri (AMK)

    Äänestä

  • Asko Huttunen kirjoitti:

    Ei ryöstettyä pidä ostaa takaisin, vaan se pitää saada ja mieluiten luvattomasta käytöstä maksettavan korvauksen kera.

    Hyvinkäällä 25. helmikuuta järjestetyssä tilaisuudessa, jonka aihe oli "Karjalan palautus - hulluutta vai viisautta", muuten väitettiin, että Suomen viranomaiset tulkitsevat väärin lakeja, kun antavat EU:n ulkopuolisten maiden, kuten Venäjän, kansalaisten ostaa maata Suomesta. (Todettakoon tässä kuitenkin, että pidän Suomen EU-jäsenyyttäkin laittomuutena.)

    Oli miten oli, mielestäni periaatteena pitäisi olla se, että minkään maan kansalaisella ei saa Suomessa olla parempaa oikeutta, kuin suomalaisilla on kyseisen toisen maan kansalaisen maassa. Enkä yhtään laittaisi vastaan, vaikka palattaisiin vanhaan käytäntöön eli siihen, että Suomessa maata saavat omistaa pääsääntöisesti vain Suomen kansalaiset.

    Vantaalla 1.3.2009
    Asko Huttunen
    Maanmittausinsinööri (AMK)

    Karjalasta voi ostaa maata jos siihen on suomalaisen lainvoimaisen maanomistajan lupa.

    Omaa maata ei tietenkään tarvitse ostaa, sanoohan sen järkikin ettei varastettua omaisuutta josta varas ei ole maksanut mitään, tarvitse ostaa ja maksaa uudelleen.
    Sehän on rikos, nimittäin varastetun omaisuuden ostaminen.

    Äänestä

  • jäikin. Muistaakseni. Eli sinulla on nyt varmaa tietoa siitä että osto ei sitten onnistunutkaan, vai kuinka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostakaa maata! kirjoitti:

Venäläiset ostavat koko ajan maata Suomesta. Jos olisitte järkeviä ihmisiä, valjastaisitte kaiken tarmonne siihen, että saisitte aikaan asiaintilan, jossa maan ostaminen Venäjältä olisi mahdollista. Tai sehän jo on mahdollista. Ongelmana on käsittääkseni se, että Venäjä ei myy ulkomaalaisille (eikä varmaan venäläisillekään) maata, joska sijaitsee rajavyöhykkeellä. Tämä vyöhykkeen määrittely esim. Kannaksella taas lienee vielä epäselvä (tod.näk. koko Kannas). Entäs Laatokan Karjalassa?
Ponnistelemalla tähän suuntaan voisi teoriassa jopa olla hyvinkin mahdollista, että saisitte jossain vaiheessa ostaa jonkun vanhan kivijalanpaikan ja rakentaa sinne kauniin valkoseinäiseksi höylätyn hirsimökin, jonka avoimesta ikkunasta suviyön hämärässä kuuluu ruislinnun väsymätön ääni. Työvoimakin on Venäjällä erittäin halpaa.

Kas kun ette ole tätä keksineet! Nyt uusi keräys ja rekrytoitte jonkun ko nsultin Venäjältä ajamaan asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu