Omat ensin

Valtio/Vanhanen ei näe ongelmien perusasioita. Suomessa on todellinen pahoinvointi omien kansalaisten keskuudessa.

Työttömäksi joutuneen toimeentulotuki hekemusten käsittely ajat venyvät kuukausia lakisääteisestä 7 arkipäivän käsittelyajasta. Tavalliset ihmiset hakevat ruokaa leipäjonoista, vuokrat myöhästelevät, eläminen käy mahdottomaksi.

Silti otetaan näitä pakolaisia ( joita maahanmuuttajiksi kutsutaan)suoraan sosiaalituelle. Annetaan asunnot, kustannetaan eläminen, miksi, millä varoilla, kun omillekaan ei tunnu riittävän?

Sairaanhoitajia ilmestyisi kummasti, jos heidän palkkansa nostettaisiin aidosti vaativaa työtä vastaavalle tasolle. Suomen työvoimapula on keksittyä, syy on kehnoissa palkoissa.

Pakolaiset eivät tulevaisuudessa näitä töitä tee.

Monet Suomalaiset tekisivät kehnompiakin töitä, mutta useiden alojen palkat ovat sietämättömän huonot, niillä palkoilla ei elä.

Ensivuoden alusta pienyrittäjän elämä tehdään vieläkin vaikeammaksi. Eikös Katainen luvannut juuri helpottaa ja kannustaa yrittämistä?
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on tämä ns. "soviteltu (=vitu...ltu) päiväraha". Kun joutuu työttömäksi ei voi edes palokuntatyöstä saada tarpeellista lisärahaa kun em. syö sen valtaosin pois!
Kyllä omia simputetaan ja yritetään tehdä elämä mahdollisimman vaikeaksi!

Äänestä

Kyllä nyt valitusta kuuluu jokaisesta ilmansuunnasta.
Jos ihmiset ovat niin pöhköjä että äänestävät vaaleissa maanviljeliöiden puoluetta tai riistokapitalistia niin turha sitä on valittaa ja parkua kun vaalilupauksia ei olla täytetty eikä tulla milloinkaan täyttämäänkään.
Luuleeko joku todella että oikeisto ajaa hallituksessa työväenluokan asiaa.Kärsikää möllit ja syyttäkää vain itse itseänne siitä tilassa,jossa nyt yhä edelleen möyritte.

Äänestä

Juuri tästä on kysymys ja lisäksi vielä se että ongelmat aiotaan ratkaista tekemällä suomesta halvan työn maa!
Aivan kuten jenkeistäkin uutisoitiin vuosi sitten, he haluavat ameriikasta halvan työvoiman maan...
Onko tämä nyt sitä NWO:ta, en tiedä, mutta nälänhätä lisääntyy myös länsimaissa tämän takia.

Äänestä

niin sitten on myös sama pakko eläkemenojen hillitsemiseksi alentaa ylisuuria ökyeläkkeitä (esim. vanhasella itsellään!) reippaasti, koska nehän juuri "syövät" pienet eläkkeet ja niiden takia eläkeindeksikin on huononnettu. Eläkekatto myös Suomeen, kuten on useissa muissa maissa. Kas vain ihmettä, kun tässä asiassa ei Suomi ole ottanutkaan muista maista esimerkkiä, kun yleensä kaikissa vähänkin kansalaisen kannalta epäedullisessa asiassa kiireesti otetaan! Esim. tasaveroa yriteään väkisin nuijia läpi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sitten "vieraat" kirjoitti:

Valtio/Vanhanen ei näe ongelmien perusasioita. Suomessa on todellinen pahoinvointi omien kansalaisten keskuudessa.

Työttömäksi joutuneen toimeentulotuki hekemusten käsittely ajat venyvät kuukausia lakisääteisestä 7 arkipäivän käsittelyajasta. Tavalliset ihmiset hakevat ruokaa leipäjonoista, vuokrat myöhästelevät, eläminen käy mahdottomaksi.

Silti otetaan näitä pakolaisia ( joita maahanmuuttajiksi kutsutaan)suoraan sosiaalituelle. Annetaan asunnot, kustannetaan eläminen, miksi, millä varoilla, kun omillekaan ei tunnu riittävän?

Sairaanhoitajia ilmestyisi kummasti, jos heidän palkkansa nostettaisiin aidosti vaativaa työtä vastaavalle tasolle. Suomen työvoimapula on keksittyä, syy on kehnoissa palkoissa.

Pakolaiset eivät tulevaisuudessa näitä töitä tee.

Monet Suomalaiset tekisivät kehnompiakin töitä, mutta useiden alojen palkat ovat sietämättömän huonot, niillä palkoilla ei elä.

Ensivuoden alusta pienyrittäjän elämä tehdään vieläkin vaikeammaksi. Eikös Katainen luvannut juuri helpottaa ja kannustaa yrittämistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu