HS:ssa tänään kirkosta kummallinen artikkeli

"...pari prosenttia ... " ??? Mikähän artikkelin tarkoitus oli ? Artikkelissa ja sen otsikossa olisi kannattanut mainita, että kirkostaeroaminen on kasvanut rajusti. Se kuvaisi paremmin kirkon tulevaisuuden kuvaa.
6458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kirkon tavasta tiedottaa. Kirkon jäsenien kappaleluku ei ole muuttunut suuresti viime vuosikymmeninä, mutta samaan aikaan Suomen koko väkiluku on kasvanut.
Jos joku laskimellinen vaivautuisi laskemaan, paljonko kirkkoon kuulumattomien määrä on prosentteina kasvanut 40 vuoden aikana, saataisiin aika komea numero.
Siitä voisi jopa uutisoida.

Äänestä

Ehkä joitakin harmittaa, että kirkko on pärjännyt näin hyvin. Minä olen siitä iloinen. Kirkosta eroaminen on ollut aina aaltoliikettä, niin myös lähihistoriassa. Nyt eroaminen vähenee edellisvuosiin nähden, ihmiset ovat taantumassa nähneet, kuinka hyvää kirkko tekee ruohonjuuritasolla.

Äänestä
  • mutta kyllä ihmiset taas heräilevät vuoden loppua kohti, jollion eroavien määrä taas kasvaa. Ken elää, se näkee.

    Äänestä

  • Artikkeli ilmeisesti heijastaa Hesarin muuttuvaa linjaa tai ainakin yritystä puhua välillä tasapainottavammin äänesävyin. Nyt oli selkeästi haluttu antaa kirkonmiehelle puheenvuoro ilman sarkastisia kommentteja.

    Silti puhe "aaltoliikkeestä" ei oikein istu kuvaamaan kirkosta eroamisen kehitystä viime vuosina. Aallon harja kun tuntuu vain jatkuvan. Aika tsunamiaallolta tämä näyttää.

    Äänestä

sanottiin, että kirkon jäsenmäärä on pienentynyt pari prosenttia 40 vuodessa. Itse artikkelissa sanottiin, että jumalanpalveluskäyntien määrä on pudonnut viisi prosenttia 40 vuodessa. Eikö noista asioista olisi saanut kirjoittaa Hesarissa?

Äänestä
  • Itse asiassa pudotus oli 40 vuodessa kymmenisen prosenttia, noin 92%:sta 82 prosenttiin.

    Eli kaaviona näin:

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/kteron89.jpg


    Eikä tässä tilastossa ole kuin 2006 tiedot. Sen jälkeen avautuneet eroakirkosta.fi -sivut ovat tehneet aaltoliikekuvíosta pikemmin tsunamia muistuttavan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivulla A4. kirjoitti:

"...pari prosenttia ... " ??? Mikähän artikkelin tarkoitus oli ? Artikkelissa ja sen otsikossa olisi kannattanut mainita, että kirkostaeroaminen on kasvanut rajusti. Se kuvaisi paremmin kirkon tulevaisuuden kuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu