Suomi

Nato vastaisille tiedoksi.. Loistavaa yhteistyötä

STT

Suomi aikoo osallistua EU:n ja Naton helikopterihankkeen rahoitukseen puolella miljoonalla eurolla. Hanke keskittyy helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä koneiden huoltoon ja modernisointiin.

Suomi selvittää myös mahdollisuudet pienimuotoiseen asiantuntija-apuun.

Rahaston hanketta varten on perustanut Nato, ja valtaosa EU-maista on jo ilmoittanut osallistuvansa hankkeeseen. Suomen rahoitus on tälle vuodelle.


Helikopterihanke oli esillä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa.

Kokouksessa sovittiin myös, että Suomi jatkaa pohjoismaisen puolustusalan yhteistyön selvittämistä. Yhteistoiminnan esimerkiksi materiaalihankinnoissa katsotaan tukevan puolustusta. Lisäksi maat kehittävät joukkojen yhteensopivuutta ja siten niiden kykyä kansainväliseen kriisinhallintaan.

Hanke syntyi Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusvoimien komentajien aloitteesta.
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tapaamme vapaita ihmisiä joka päivä. Ensi vaalikaudella Tarja Halonen ei enää asetu ehdokkaaksi Natoa vastaan.

Joidenkin tutkijoiden mukaan venäläiset vähenevät jopa 800 000 täysikasvuista vuodessa.

On hirvittävä vaara venäläinen rikollisuus. Ne tulevat ulkomaille myrkyttämään vastustajansa. Ne tulevat miehittämään ja tekemään etnistä puhdistusta. Ne valehtelevat kaiken. Ikävillä uutisillansa peittävät täyden slumminsa ja häviävän degeneroituneen työtävieroksuvan aidsin. Stalinin, joka muurasi meidät metron seiniin ja jyräsi maantien pintaa. Kaikki tilastot esim. väkiluvut jne ovat tekaistuja.

Suomen puolustusvoimat on liitetty Natoon ja harjoittelemme myös sotilasverkoissa yötä päivää.

Myös Ruotsi puolustaa koko länttä Naton kanssa. Ruotsin huippu nopeat ja iskukykyiset ilmavoimat yksinään ovat venäläistä rikollisuutta monin verroin vahvempia. USA ja Saksa ovat Suomen ja Balttian turva myös. Ranska ja Iso-Britannia puolustavat meidän kanssamme vapaita maita ja ihmisarvoa. Balttia vahvistaa puolustustansa meidän kanssamme yhdessä. Georgiaa ja Ukarainaa vahvistetaan. Japani on Yhdysvaltojen liittolainen.

Rikollinen on Lännen ja Japanin välissä oleva kaapattu valta, joka vainoaa länsimielisiä ja vapauden kaipuuta.

Gallupin mukaan suomalaiset tukevat Natoa, jos Suomi on Naton pöydissä. Saamme varmasti viisaan presidentin, joka on länsimielinen ja arvostaa Vapaussotiamme. Yhdysvalloissa on meillä YK ja vapaudenpatsas. Kaikki vapaat maat toimivat yhdessä paholaista vastaan. YK:n ihmisoikeuksien julistus on USA:n perustuslaki. Suomi ja Japani ovat ystävällisiä maita. Pitää kuulua Natoon.

Suomalaiset ylläpitävät Naton arvoja ja vapaa maailma meitä ja Amerikan Yhdysvaltoja. Naton arvot ovat vapaus ja demokratia. Pystyssä seisominen ylpeänä Natomaana on kukoistavaa ja tärkeintä.
Me emme auta vihollista hävittäämään Natoa. Emme myy itseämme kelvottomalle, joka miehittää raiskattua Stalinin murhakenttää ja vainoaa rauhallisia ihmisiä (vain jäävuoren huippu näkyy).

Nato on vain yksi hirveän tärkeä instrumentti joka yhdistää kauniisti vapaat ystävälliset maat toinen toisiinsa.

Järjestöt ja yritykset ovat kaikki länsimaisia ja koko lännessä vapaana ja yhteisiä. Täällä kotona Lännessä on yhteiset turvatakuut.

Vainolaisella ei ole jätehuoltoa eikä vapaita uutisia. Slummeissa on terroristin koulutusleirejä, jossa halutaan rikkoa maailma ja miehittää. Siellä on varmuudella pöyristyttävää hirvittävää kidutusta ja halu estää vapaus.

Rikollinen ei estä Suomen kuulumista Länteen.

Yhtään kohtaa Lännessä ei jätetä ilman turvatakuita. Länsi on yhtenäinen jättiläismänen suuri vapaiden maiden loistava Nato kokonaisuus ja joka puolelta ympyrä sulkeutuu (hyvä Kiina ja Japani).


Juna kulkee kiskoilla eteenpäin...

Äänestä
  • mitä varten sitä Natoa ajetaan. Rautaa rajalle tuntuu olevan päällimmäinen motiivi. Ja kyllä nää lahtarit yrittikin sinne höökiä monta kertaa, mutta aina ovat joutuneet verissäpäin takaisin lyödyiksi. 1920-luvulla sinne yritettiin useampaan kertaan. Suur-Suomi näyttää edelleen olevan se suuri motiivi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osallistuu... kirjoitti:

Nato vastaisille tiedoksi.. Loistavaa yhteistyötä

STT

Suomi aikoo osallistua EU:n ja Naton helikopterihankkeen rahoitukseen puolella miljoonalla eurolla. Hanke keskittyy helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä koneiden huoltoon ja modernisointiin.

Suomi selvittää myös mahdollisuudet pienimuotoiseen asiantuntija-apuun.

Rahaston hanketta varten on perustanut Nato, ja valtaosa EU-maista on jo ilmoittanut osallistuvansa hankkeeseen. Suomen rahoitus on tälle vuodelle.


Helikopterihanke oli esillä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa.

Kokouksessa sovittiin myös, että Suomi jatkaa pohjoismaisen puolustusalan yhteistyön selvittämistä. Yhteistoiminnan esimerkiksi materiaalihankinnoissa katsotaan tukevan puolustusta. Lisäksi maat kehittävät joukkojen yhteensopivuutta ja siten niiden kykyä kansainväliseen kriisinhallintaan.

Hanke syntyi Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusvoimien komentajien aloitteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu