Yhteistyön

Saksa ja Ranska kuuluttavat tiiviimpää sotilasyhteistyötä

pariisi. Ranskan ja Saksan johtajat vetosivat keskiviikkona yhdessä, että länsimaat tiivistäisivät turvallisuusyhteistyötään niin Euroopan unionissa kuin Natossakin.

Tiiviimpi yhteistyö on välttämätön edellytys globaalien kriisien ratkaisemiselle, liittokansleri Angela Merkel ja presidentti Nicolas Sarkozy kirjoittivat Le Monde -sanomalehden julkaisemassa kirjoituksessa. "Yhteisille arvoille pohjautuvien liittoumien, kuten EU:n ja Naton, merkitys kasvaa", he kirjoittivat.

Merkel ja Sarkozy vakuuttivat myös EU:n suurmaiden Saksan ja Ranskan yhteistyön alati tiivistyvän. Osoituksena tästä he vahvistivat, että Balkanilla palvellut saksalaissotilaiden yksikkö asettuu Itä-Ranskaan. Le Monden tietojen mukaan sotilaita olisi 500–800. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun saksalaissotilaat asettuvat Ranskaan toisen maailmansodan jälkeen.

"Tämä on symbolisesti tärkeää. Se osoittaa, että suhteet ovat sillä asteella, että saksalaissotilaat Ranskassa eivät ole enää mikään ongelma", arvioi politiikan tutkija Yves Boyer puhelinhaastattelussa.

Ranskan viimevuotisella EU-puheenjohtajuuskaudella Ranskan ja Saksan yhteistyö kangerteli, koska Sarkozy ja Merkel eivät olleet yhtä mieltä talouskriisin hoidosta.

"Tekstin yksi tarkoitus on varmasti vakuuttaa, että Saksan ja Ranskan yhteistyö toimii, vaikeuksista huolimatta", Boyer sanoi.
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Natomaat ovat onnistuneet pitämään barbaarit maansa ulkopuolella. Rikolliset eivät saa äänestää Venäjälläkään (kauhistuksessa ei ole koskaan vaaleja, kaikki on vain petosta).

On oikein hyvä (erittäin tärkeää), että Nato (eli vapaus) laajenee. Nato on rikollisen vastainen ja siihen kuuluminen takaa vapaat vaalit ilman rikollisen pääsemistä vaikuttamaan vaalitulokseen.

Natomaissa voidaan itse päättää asioista ja Natomaissa voidaan joka päivä vapaasti sopia elinkeinoelämän yhteisestä hyvästä. Kaikki osaaminen on Natomaissa, joista saa turvapaikan.

Johtava venäläinen ihmisoikeusjuristi Karinna Moskalenko on yritetty myrkyttää elohopealla Ranskassa, kertoo sanomalehti Novaja Gazeta.

Strasbourgin syyttäjä on käynnistänyt tutkimuksen myrkytysyrityksen selvittämiseksi. Moskalenkon autoon oli sijoitettu elohopeaa. Moskalenko huomasi tilansa heikkenevän nopeasti viime viikon aikana. Hän ei pysty arvioimaan, kuinka kauan on ajanut elohopealla myrkytettyä autoa.

Suomessa asuva toimittaja Oksana Tšelyševa puhui Karinna Moskalenkon kanssa puhelimessa 14. lokakuuta. Moskalenko kertoi, että mikäli hänen vointinsa sen sallii, hän aikoo 15. lokakuuta osallistua sotilasoikeusistuimen alustaviin kuulusteluihin, joissa tutkitaan toimittaja Anna Politkovskajan murhaa. Moskalenkon on tarkoitus edustaa murhatun toimittajan perhettä. Moskalenko sanoo, ettei hän voi suoraan yhdistää myrkytysyritystä juuri tähän nimenomaiseen tapaukseen.

Moskalenko on edustanut Tšetšenian kidutusuhreja, Beslanin kouluammunnan uhrien sukulaisia ja Nord-Ostin teatterihyökkäyksen eloonjääneitä. Hän on myös edustanut Jukosin entistä omistajaa Mihail Hodorkovskia ja Putinia vastustavan opposition johtajaa Garry Kasparovia.

(hyvä Nato - jo yli 800 miljoonaa ihmistä)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiivistyminen kirjoitti:

Saksa ja Ranska kuuluttavat tiiviimpää sotilasyhteistyötä

pariisi. Ranskan ja Saksan johtajat vetosivat keskiviikkona yhdessä, että länsimaat tiivistäisivät turvallisuusyhteistyötään niin Euroopan unionissa kuin Natossakin.

Tiiviimpi yhteistyö on välttämätön edellytys globaalien kriisien ratkaisemiselle, liittokansleri Angela Merkel ja presidentti Nicolas Sarkozy kirjoittivat Le Monde -sanomalehden julkaisemassa kirjoituksessa. "Yhteisille arvoille pohjautuvien liittoumien, kuten EU:n ja Naton, merkitys kasvaa", he kirjoittivat.

Merkel ja Sarkozy vakuuttivat myös EU:n suurmaiden Saksan ja Ranskan yhteistyön alati tiivistyvän. Osoituksena tästä he vahvistivat, että Balkanilla palvellut saksalaissotilaiden yksikkö asettuu Itä-Ranskaan. Le Monden tietojen mukaan sotilaita olisi 500–800. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun saksalaissotilaat asettuvat Ranskaan toisen maailmansodan jälkeen.

"Tämä on symbolisesti tärkeää. Se osoittaa, että suhteet ovat sillä asteella, että saksalaissotilaat Ranskassa eivät ole enää mikään ongelma", arvioi politiikan tutkija Yves Boyer puhelinhaastattelussa.

Ranskan viimevuotisella EU-puheenjohtajuuskaudella Ranskan ja Saksan yhteistyö kangerteli, koska Sarkozy ja Merkel eivät olleet yhtä mieltä talouskriisin hoidosta.

"Tekstin yksi tarkoitus on varmasti vakuuttaa, että Saksan ja Ranskan yhteistyö toimii, vaikeuksista huolimatta", Boyer sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu