miten yleistä

ordotoksien kesken? Kiusataanko esimerkiksi pappien lapsia järjestelmällisesti koulussa ortodoksisen opettajan taholta? Voiko toisten pappien, kanttoreiden tai jopa diakonien lapset tehdä papin lapsen elämän sietämättömäksi?

Onko tietoa?
26671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kiusattaisiin? Oletko jotenkin kahjo?

Äänestä
  • asiasta? Entä seurakuntalaisten toimesta?

    Äänestä

  • aivan varma kirjoitti:

    asiasta? Entä seurakuntalaisten toimesta?

    sanonta että: "Jos ei sovi yhteisöön, voi mennä pois yhteisöstä," on hyvinkin todellinen. Täysiä perkelaitä ovat jotkut henkilöt.

    Kuka määrittää kulloinkin yhteisön!

    Äänestä

  • kuin luulettekaan. Moniko on tehnyt itsemurhan painostuksen alla? ortodoksit eivät tue heikompiaan, vaan tekevät elämän vieläkin tukalammaksi. Sitten pitäisi katua ja myöntää sitä sun tätä, että täyttäisi toiveet.

    Äänestä

  • yleisenpää kirjoitti:

    kuin luulettekaan. Moniko on tehnyt itsemurhan painostuksen alla? ortodoksit eivät tue heikompiaan, vaan tekevät elämän vieläkin tukalammaksi. Sitten pitäisi katua ja myöntää sitä sun tätä, että täyttäisi toiveet.

    juuri ortodoksit, jotka noudattavat Kirkon oppeja tukevat heikompiaan.

    Äänestä

  • kokemusta.... kirjoitti:

    juuri ortodoksit, jotka noudattavat Kirkon oppeja tukevat heikompiaan.

    ovien pitäisi olla auki kaikille seurakuntalaisille. keneltäkään ei saisi viedä kirkkoa. Ei ole sellaista maallistakaan lakia, joka antaa luvan syrjimiseen. Oli sitten neuvostossa miten monta lakimiestä hyvänsä.

    Äänestä

että kyllä kiusataan ainakin pappien taholta.

Äänestä
  • Jeesus Nasaretilaista kiusattiin todella rankasti.

    Äänestä

  • Eräässä seurakunnassa yksi neuvostonjäsen kulki kirkkoherran perässä koko ajan vahtimassa ja raportoi neuvostolle. Vapaapäiviä ei juurikaan voinut pitää(toisin kuin seuraajansa, joka on enemmän vapaalla kuin töissä) Tältä neuvostonjäseneltä en ostaisi käytettyä autoa.

    Tässä neuvostossa ei tiedetä milloin panihidassa kynttilä asetetaan vainajienpöytään, eikä kyllä paljon muustakaan. Rappiolla on hyvä olla! Seurakunnassakin.

    Äänestä

  • Maria Egyptiläinen kirjoitti:

    Eräässä seurakunnassa yksi neuvostonjäsen kulki kirkkoherran perässä koko ajan vahtimassa ja raportoi neuvostolle. Vapaapäiviä ei juurikaan voinut pitää(toisin kuin seuraajansa, joka on enemmän vapaalla kuin töissä) Tältä neuvostonjäseneltä en ostaisi käytettyä autoa.

    Tässä neuvostossa ei tiedetä milloin panihidassa kynttilä asetetaan vainajienpöytään, eikä kyllä paljon muustakaan. Rappiolla on hyvä olla! Seurakunnassakin.

    Ja Sairaanvoitelu on sakramentti. Ei ole hyvä viedä luterilaista tyttöystäväänsä sakramenttiin johon saavat osallistua vain seurakunnan jäsenet ortodoksit. Ei vaikka olisi neuvostonjäsenen ystävätär.

    Lisäksi seurakuntaan otettaessa risti laitetaan puseron alle ei kaikkien nähtäville päälle. Eikä sitä läntätä noin vain liittyneen kaulaan.

    Rappiolla on hyvä olla...

    Esipaimenen ja Arkkipiispa siunaa...

    Äänestä

  • sarovin Pasa kirjoitti:

    Missäs kanoneissa ne nämä tapakulttuuriset neuvot mainitaan?kristottaminenkin on moderni tapakulttuuri ortodoksisessa kirkossa.

    Äänestä

  • KanonisetIhmettelijä kirjoitti:

    Missäs kanoneissa ne nämä tapakulttuuriset neuvot mainitaan?kristottaminenkin on moderni tapakulttuuri ortodoksisessa kirkossa.

    Modernia ei ole! Se on käsitteenä kuollut!

    Äänestä

  • "paskiainen" kirjoitti:

    Modernia ei ole! Se on käsitteenä kuollut!

    Näin minulle eräs luotettava veljestön jäsen kertoi ja oli siinä muitakin paikalla...

    Äänestä

  • kdukdk kirjoitti:

    Näin minulle eräs luotettava veljestön jäsen kertoi ja oli siinä muitakin paikalla...

    Mikähän veljestö oli kyseessä? Tuolla periaatteella sopii ajatella että kaikki tavat ja traditiot ovat roskaa.

    Mistä näitä idiootteja sataa?

    Ja kenellä on varaa ylimielisyyteen näissä asioissa?

    Äänestä

  • traditiot kunniaan kirjoitti:

    Mikähän veljestö oli kyseessä? Tuolla periaatteella sopii ajatella että kaikki tavat ja traditiot ovat roskaa.

    Mistä näitä idiootteja sataa?

    Ja kenellä on varaa ylimielisyyteen näissä asioissa?

    Veljestö kuin veljestö ettei olisi se mhin itsekkin kuulut :) Ettei tullut nyt riidanhaastajallle pilkka omaan nilkkaan?En viitsi tietenkään nimiä mainita sen verran ovat minua auttaneet ja arvostan kyseisiä henkilöitä muiden ohella.

    Kannattaisiko ensin ottaa selvää asioista ennenkuin huutelee ja räyhää miten sattuu ja holtittomasti?

    Kyseinen veljestö/sisarusto on kyllä laajalti tunnustettu joten tieto tuskin on heidän puoleltaan mitään huuhaata.

    Tämä veljestö nimenomaan puolustaa ja edustaa alkuperäistä ortodoksisuutta ja hengellisyyttä.

    Kyse oli kirkossa halailusta ja poskisuudelmista nimenomaan ehtoollisen jälkeen.Eli kristottamisesta.
    Ja muutoinkin sukupuolten sekoittumisesta mikä on nykymaailman tapa.

    Äänestä

  • kdukdk kirjoitti:

    Kyse oli kirkossa halailusta ja poskisuudelmista nimenomaan ehtoollisen jälkeen.Eli kristottamisesta.
    Ja muutoinkin sukupuolten sekoittumisesta mikä on nykymaailman tapa.

    Ai tästäkö johtuu ettei Turun kirkossa enää halailla ja poskisuudella ehtoollisen jälkeen? Mp:kö on asialla? Mikä ihmeen sukupuolten sekottuminen?

    Yhä vain käy hullummaksi!

    Ilo katoaa kirkostamme...

    Äänestä

  • Kamalankuuloista kirjoitti:

    Ai tästäkö johtuu ettei Turun kirkossa enää halailla ja poskisuudella ehtoollisen jälkeen? Mp:kö on asialla? Mikä ihmeen sukupuolten sekottuminen?

    Yhä vain käy hullummaksi!

    Ilo katoaa kirkostamme...

    Kyse lienee Romanialaisesta lahkosta.

    Äänestä

  • ------------ kirjoitti:

    Kyse lienee Romanialaisesta lahkosta.

    Minä en kyllä päästäisi lastani näiden kriparille.

    Tämänkö takia se Tampereen pastori niin innokkaasti oli isä Petriä "lynkkaamassa" ja Duracia vuoden papiksi ajamassa.

    Äänestä

  • siioninsoinnut kirjoitti:

    Minä en kyllä päästäisi lastani näiden kriparille.

    Tämänkö takia se Tampereen pastori niin innokkaasti oli isä Petriä "lynkkaamassa" ja Duracia vuoden papiksi ajamassa.

    Ei kun se oli se rosvonnäköinen mies kirkon seinustalla kun hymyili ilkeästi piispan erotettua Petri R:n Mikä lie iso, musta ja ilkeä mafioso ollut!

    Äänestä

  • Kamalankuuloista kirjoitti:

    Ai tästäkö johtuu ettei Turun kirkossa enää halailla ja poskisuudella ehtoollisen jälkeen? Mp:kö on asialla? Mikä ihmeen sukupuolten sekottuminen?

    Yhä vain käy hullummaksi!

    Ilo katoaa kirkostamme...

    Minä aion edelleenkin kristottaa eukaristian jälkeen!
    Se on kaunis tapa!
    Toivottavasti se ei ole jotenkin "väärin"!
    Ei kai voi olla väärin osoittaa lähimmäisenrakkautta ja iloa Kristuksen Ruumiiseen ja Vereen osallisuudesta?

    Äänestä

Se ei silti anna lupaa sinun kiusata missään kaikkein vähiten veljiäsi tai sisariasi uskossa.

Äänestä

kiusataan... Kirjoitellaan nettipalstoille, vahdataan, haukutaan, ei tervehditä ja niin pois päin. Kateellisuus.

Äänestä
  • Niinhän se on joillakin ei vain ole kykyä hyvään käytökseen ja monilla tuntuu netissä olevan omat tarpeet kyseessä eikä ne ole suinkaan ortodoksisuuteen keskittyviä keskustelunaiheita.

    Jotkut vaan haluaa valjastaa asiansa ortodoksisuuden nimiin.Toiset menevät hengellisyyden piiriin etsimään omaa hengellisyyttään toiset taas etsimään sosiaalisia suhteita itsensä viihdytykseksi ja toiset menevät ehkä pätemään toisten kustannuksella saadakseen arvostusta ja jotkut ovat vain ilkeitä ja purkavat pahaa oloaan toisiin syyttömiin.

    Minä kyllä harvoin tervehdin uusia ihmisiä joita en tunne saavat tehdä aloituksen.Ei ole kiva tuppaantua tuttavaksikaan.

    Äänestä

Kertokaapa vähän omasta taustastanne, jotta voisimme edes jotenkin ymmärtää ajatteluanne.
Oletteko itse halunnut kiusata "ordotoksien" lapsia tai ehkä pappejakin?
Oletteko koskaan heitä edes tavannut vai miten asia nyt tuli teille mieleen?
Hyvin oudolta vaikuttaa teidän ajattelunne, mutta ehkäpä siihen löytyy vielä jonkinlainen syykin.

Äänestä

en tiedä noin päin, mutta ainakin pappi voi tehdä lasten elämän sietämättömäksi. tällaisesta on kokemusta. kyseessä oli ex-lutku pappi. todennäköisesti hänen lapsensa eivät ole kauas pudonneet puusta eli itsekkäitä häiriköitä heistäkin tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

on kiusaaminen kirjoitti:

ordotoksien kesken? Kiusataanko esimerkiksi pappien lapsia järjestelmällisesti koulussa ortodoksisen opettajan taholta? Voiko toisten pappien, kanttoreiden tai jopa diakonien lapset tehdä papin lapsen elämän sietämättömäksi?

Onko tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu