alistaa Suomen Eurooppa-valtion epäitsenäiseksi osaksi.
Euroopan unionin perustuslaki, jonka nimeksi EU on antanut Euroopan perustuslaki, tekee siitä Eurooppa-valtion, joka voi solmia osavaltioitaan sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Osavaltioiden omien perustuslakien yläpuolella olevaan, ja osavaltioita sitovaan Euroopan perustuslakiin nojaava unioni täyttää liittovaltion olennaiset tunnusmerkit.
Liittovaltio on valtio-opillisen määritelmän mukaan autonomisista osavaltioista koostuva valtio, jolle toisin kuin täysivaltaisista valtioista muodostetulle valtioliitolle on ominaista ainakin tietyssä laajuudessa myös osavaltioiden kansalaisia velvoittava lainsäädäntö. Osavaltioiden autonomisesta asemasta johtuu, että niillä on omat lainsäädäntö-, hallinto- ja oikeudenhoitoelimensä.
Mikäli Suomi hyväksyy EU:n perustuslain, oma perustuslakimme sekä valtiosääntömme mitätöityvät ja maastamme tulee Eurooppa-valtion osa, sen koillinen rajamaakunta. Suomen rikoslain mukaan valtiosääntömme mitätöiminen ja valtiojärjestyksemme muuttaminen ovat valtiopetosrikos.
Tästä huolimatta Matti Vanhasen (Kesk) johtama hallitus ja useimmat kansanedustajat kannattavat Euroopan perustuslain hyväksymistä Suomen perustuslain yläpuolelle. Vaikka edes kansanäänestys ei oikeuta mitätöimään Suomen valtiosääntöä, on sen järjestäminen Euroopan perustuslaista tärkeää, koska vain se näyttää tarjoavan kansalaisille mahdollisuuden estää Suomen itsenäisyyden ja kansanvaltaisen valtiojärjestyksen mitätöiminen ja maamme liittäminen Eurooppa-valtioon, sen yhdeksi osavaltioksi.
Ennen viime maaliskuun eduskuntavaaleja niihin osallistuneista puolueista vain Muutosvoimat Suomi vaati muita puolueita julkistamaan kantansa EU:n perustuslakiin. Hallituspuolueiden toivomusten mukaisesti EU:n perustuslaki-kysymys sivuutettiin kokonaan vaaleja edeltäneissä tv-keskusteluissa. Unioniin kuuluvan Suomen autonomia olisi EU:n perustuslain mukaan rajoitetumpi kuin Suomen suuriruhtinaskunnan itsehallinto Venäjän yhteydessä vuosina 1809-1917.
Vapaan Suomen Liiton (VSL) http://www.vapaansuomenliitto.fi/ puheenjohtaja, dosentti Ilkka Hakalehto käsittelee EU:n perustuslakikysymystä uusimmassa Vapaa Suomi lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, joka perustuu hänen Helsingin yliopistossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa pitämäänsä alustukseen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Liiton miehiltä puuttuu tietoa.
Nämä miehet vierittivät kateudessaan taas kerran vanhaksi tositiedon, jonka mukaan EU-perustuslaki ei edes koske Suomea.
Seppo Sivosen "Bryselin kerhojen ytimessä" olisi ollut hyvä ja paljon uutta tietoa antava keskustelu.
Osoitteessa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001693695
VSL mainostaa "itseään" EU-kriittisenä ja EU:sta irtautumista ajavana puolueena.
Sanat eivät vaan riitä teoiksi saakka!
Mitkä ovat sinun tekosi?
En ole Suomi.EiEU
En tiedä kuka vieritti, mutta väite, että "EU:n perustulaki ei edes koske Suomea" on posketon.
Vaikka EU-liitos onkin tehty laittomasti se on silti tehty. Vaikka euro on laiton raha Suomessa, se on silti korvannut markan jne.
Ei kannata käyttää aikaansa siihen että
esitetään asioita, joita ns. kansa ei usko vaikka lukisikin.
Laillisuuskysymykset tulevat vuoroon sitten kun
EU-valta on Suomessa ensin syrjäytetty.
Se voi tapahtua vain ihmisten heräämisen kautta.
Siihen asti EU:n lait valitettavasti koskevat Suomea.
Sen tiedän, että VSL on varmasti puolue, joka ajaa
EU:sta irtautumista.
Osaltani tämä keskustelu loppuu tähän, en käy kiistelemään.
Seppo Sivosen "Bryselin kerhojen ytimessä" - keskustelu.
Osoitteessa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001693695
Siis mikä on minun tekoni, ole hyvä "VSL" ja lue.
Tässä Suomi24-/EU-keskustelussa on vapaansuomenliiton miesten kirjoittelu ollut vain yleistä kirjoittelua.
palkin vierityskin Suomi EI.EU:lta! Sillä lailla ei kyllä Suomen asioita paremmaksi saada.