Tässä se nähdään.
Kaikki EU maat kusessa talouskriisin takia vaikka EU:n talouden piti olla niin vakaalla pohjalla.
Työttömyys lisääntyy huimaa vauhtia.
Ehkäpä kuitenkin EU halusikin tämän talouskriisin iskevän. Näin saatiin pohjaa Lissabonin sopimukselle sekä esim. Islannin jäsenyydelle.
Eu käyttää ja on aina käyttänyt maiden hätää hyväksi sekä se äänestyttää asioita niin kauan kunnes tulos on sille mieleinen.
Islanti on vain yksi sulka lisää Eu:n hattuun taustalla sillä on kova halu saada upporikas Norja mukaan unioniin.
Norjalaiset onneksi ovat vastaan monellakin taholla. Kansa pelkää että halpatyövoima saa vapaan oleskelun maahan sekä yritykset pelkäävät öljy ja kaasuvarojen kansainvälistämistä.
Hallitus ei tykkää myöskään hyvää että esim saksalaiset yritykset saisivat vapaasti tulla porailemaan mustaa kultaa.
Suomea Eu ei ole hyödyttänyt.
Ollaan vaan saatu halpatyövoima riesaksi syömään meidän vähätkin työpaikat.
Suomen ääni ei ratkaise Eu:ssa mitään. Isomman väkiluvun omaavat valtiot saavat tahtonsa läpi.
Omasta mielestäni Pohjoismaalainen liitto olisi paras mahdollinen. Siitä ei siis tarvitsisi tehdä liittovaltiota. Toimisi kaikkien kannalta parhaiten.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitäpä jo yhdistetään Pohjoismaiden valkoisiin kristittyihin pohjoisen Venäjän valkoiset kristityt ja ehkä vielä Baltian maiden ja Pohjois-Saksan valkoisia kristittyjä ja niin, että alueet jaetaan uudelleen ilmaiseksi valkoisten kristittyjen heimojen alueiksi?
Pohjoisten alueiden valkoiset kristityt yhdistämällä sekä heidät järjestämällä ja saattaen toimimaan ehdottomasti Jumalan Sanan ja lain mukaan pystyisimme nostamaan tämän maantieteellisen alueen valkoiset kristityt hetkessä tiennäyttäjäksi kaikille muillekin.
Jospa vain nämä valkoiset kristityt tietäisivät, millainen vapaus, terveys ja yltäkylläisyys sekä vielä turvallisuuskin heille koittaisi Jumalan Sanaa ja lakia noudattamalla, niin he eivät muista vaihtoehdoista haluaisi ikinä kuullakaan.
Näillä pohjoisilla alueilla on kansainvaellusten seurauksena hyvin paljon samoihin kansoihin ja heimoihin kuuluvia ihmisiä, jotka luontaisesti (geneettisesti) sopivat yhteen. Sen näkee jo päältäkin.
Toki keskempääkin Euroopasta heitä löytyy, mutta tilanne muuttuu silminnähden mentäessä Välimeren rannikkoa kohti.
Mutta muukalaisten paikka ei ole täällä, vaan heille tarkoitetuissa omissa maissa.
Oilisi hyvä saada paremmat perustelut sille että tämä talous taantuma olisi jotenkin EU:N syytä? Tämä talous taantuma on maailman laajuinen,siitä huolimatta onko EU olemassa tai ei.
Mutta ainahan pitää syyllinen nimetä jos ei muuta tiedä tai osaa. Ajatellaampa että Suomi Finlandia olisi EU:n ulkopuolella, varsinkin huomioon ottaen yhteinen EU valuutta,niin Suomi olisi korvia myöten kusessa puumarkkansa kanssa.
Markka olisi jo nyt devalvoitunu kymmeniä prosentteja,joten esim.öljy tuotteet kuten Bensiini maksaisi markkoina tuplasti enemmän. Meille ei jäisi muuta kuin luu käteen.
"Ajatellaampa että Suomi Finlandia olisi EU:n ulkopuolella, varsinkin huomioon ottaen yhteinen EU valuutta,niin Suomi olisi korvia myöten kusessa puumarkkansa kanssa.
Markka olisi jo nyt devalvoitunu kymmeniä prosentteja,joten esim.öljy tuotteet kuten Bensiini maksaisi markkoina tuplasti enemmän. Meille ei jäisi muuta kuin luu käteen. "
TÄLLEKIN OLISI HYVÄ SAADA EDES JONKINLAISET PERUSTELUT!!!!VAI EIKÖ KIRJOITTAJA MUUTA TIEDÄ TAI OSAA?
näkökanta sinulla,siis että sinun mielesi mukaan öljytuotteet kuten bensiini maksaisi enemmän markkoina? kun nyt esim bensiini litra maksaa n 1.15e keskimäärin litra siis 6mk70p ltra niin eikös se mk aikana ollut n 4-5mk litra? onko siis todellakin mielesi mukaan se euro hinta halvepi:( taitaa teillä eu mielisillä olla nuo matikka päät hiukan surkeita eipä ihme ettei eu mielinen hallituksemme oikein ole kyennyt laskemaan oikein edes jäsenmaksuja:)
Eihä tuossa nyt mitään kovin matemaattista yhtälöä tarvita,pelkka aritmetiikka riittää.
Oletetaan että puumarkka olisi edelleen käytössä ja devalvoitunut EUROON NÄHDEN 30% ja lisätään se mainitsemaasi 6 mk 70 penniä jolloin se tekisi n.8 mk 70 penniä.
En ole tässä niinkään EU:n puolesta enkä vastaan,vaan pikemminkin yhteivaluutan puolesta.
Ruotsin kruunu on esim.devalvoitunut lähemmäs tuota 30% eikä hyvältä näytä.
Eiköhän kannattaisi muistella mitä markalle tapahtui 1990 luvun laman aikana se jouduttiin devalvoimaan kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä 2 kertaa 15%. Näin ollen runsas määrä yrityksiä joutui maksu vaikeuksiin,yritykset joilla oli valuutta luottoja jne. Silloista Suomen talouskurimusta vauhditti Esko Ahon hallitus ja talous nero Iiro Viinanen.Joten kaikki meni päin p.settä.
Se elintärkeä vienti?Kertooko sinun "korkeampi"matematiikka,vetäisikö Suomen puunjalostus tuotteet paremmin maailmalle ja pysyisikö työpaikat paremmin devalvoidulla markalla vai yliarvostetulla eurolla..?
oli se,että Aho muut maanpetturit alkoivat valmistella Suomea "eurokuntoon",tämäkin selviää kun viitsii vähän lueskella sen aikaisia asiakirjoja!
bensa suhteessa palkkoihin maksa enempää kuin Suomessakaan.
Pikemminkin päin vastoin.
Tämä talous taantuma on (klobaali)maaimanlaajuinen, että kun kauppa ei kertakaikkiaan käy niin millään hinnalla eikä valuutalla. Sitä paitsi Suomen puunjalostus teollisuus on rämpinyt suossa jo useita vuosia.
Dollarin kurssi näyttää olevan nousussa se on nyt 1,255 / Euro.
En kyllä käsitä mikä siinä EU:ssa teitä mättää?
Taitaa olla kaipaus neukku aikaan,siihen unioniinko olisitte tyytyväisiä?
Neuvostoliittoa kun niin kovin puolustelet Eurostoliittoa.