Uskonto ja usko, ne ovat kaksi eri asiaa

Hepr. 10:35-11:7    

Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.

Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."

Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
3186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hepr. 11:5   Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman,...

*) ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.

Äänestä
  • Kuten veljemme Paavalin todistuksesta näimme, niin myöskin vanhan testamentin aikana ihmiset pelastuivat USKOMALLA JUMALAN LUPAUKSEEN.

    Lupaus on vanhempi kuin laki, se annettiin jo ensimmäiselle ihmisparille.

    Siis mistä lupauksesta nyt on kysymys?

    Kysymys on VAIMON SIEMENESTÄ, joka murskaa käärmeen pään.

    Jo tuhansia vuosia ennen Kristusta puhutaan VAIMON siemenestä, siis henkilöstä joka hedelmöittyy kantasoluksi ilman miehen spermaa.
    Kasvaa äitinsä Maria kohdussa ja syntyy ihmiseksi. Immaanuel! Jumala kanssamme! Messias! Jeesus Kristus.

    Äänestä

  • aatoksela kirjoitti:

    Kuten veljemme Paavalin todistuksesta näimme, niin myöskin vanhan testamentin aikana ihmiset pelastuivat USKOMALLA JUMALAN LUPAUKSEEN.

    Lupaus on vanhempi kuin laki, se annettiin jo ensimmäiselle ihmisparille.

    Siis mistä lupauksesta nyt on kysymys?

    Kysymys on VAIMON SIEMENESTÄ, joka murskaa käärmeen pään.

    Jo tuhansia vuosia ennen Kristusta puhutaan VAIMON siemenestä, siis henkilöstä joka hedelmöittyy kantasoluksi ilman miehen spermaa.
    Kasvaa äitinsä Maria kohdussa ja syntyy ihmiseksi. Immaanuel! Jumala kanssamme! Messias! Jeesus Kristus.

    ...aatokselan kirjoitukset kertovat siitä oikeasta uskosta, joka on johtanut oikeanlaisiin uskon tekoihin! Niistä teoista voi osoittaa uskon. Usko täytyy olla ennen tekoja. Teot ovat seurausta uskosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aatoksela kirjoitti:

Hepr. 10:35-11:7    

Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.

Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."

Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu