Aikojen alussa

Raamatun luomiskertomus tarinoi, kuinka Jumala loi Aatamin paratiisiin ja hän oli alkuun siellä aivan yksinänsä. Lapsuusaikaisesta "Partiisi"-kirjasta muistan hyvin sadunhohteisen kertomuksen, kuinka rakastava Isä-Jumala johdatti kaikenkarvaiset elukat ihmis-poikansa Aatamin luo, jotta tämä voisi antaa niille sopivan nimen ja samalla katsoa, josko joku niistä olisi hänelle sopiva elämänkumppani:

Näin Mooseksen kirjan kertomus tapahtumista aikojen alussa:

1- Moos. 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.
2:19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
2:20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut."

Kun elukoista ei löytynyt Aatamille sopivaa puolisoa, niin Jumala päätti ylitöinä tehdä Aadamille vaimon, ja Mooseksen kirja jatkaa näin:

1. Moos. 2:21 "Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. 2:22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo."

Tästä herää mieleen hassunkurisia kysymyksiä. Oliko Jumalan tarkoitus tosiaan alunperin, että Aatami olisi löytänyt itselleen sopivan puolison eläinten joukosta? Näinhän kertomus antaa ymmärtää, koska vasta nimenantokavalkaadin jälkeen Jumala päätää luodan Aatamille ihmis-vaimon.

Oliko Aatamilla sukupuolielimet ennen naisen luomista? Miksi ihmeessä Jumala olisi luonut Aatamille ne vehkeet, - kiveksineen, peniksineen, siementiehyeineen ja siemennesteineen kaikkineen -, jos Jumalan tarkoitus ei ollut, että niitä käyttäisiin? Vai oliko Jumalan ajatus tosiaan ensin, että Aadam sekaantusi eläimiin, jos löytäisi tarkoitukseen sopivan elukan?
10417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

>>>Lapsuusaikaisesta "Partiisi"-kirjasta muistan hyvin

Äänestä

>>Vai oliko Jumalan ajatus tosiaan ensin, että Aadam sekaantusi eläimiin, jos löytäisi tarkoitukseen sopivan elukan?

Äänestä
  • >>>Tsiigailin meidee spegelist

    Äänestä

Kun ahkerasti etsii ja hyvällä tahdolla tulkitsee asiat virheeksi.

1. Voisikohan kertomuksia tulkita niin, että se on todennäköisin vaihtoehto, missä on eniten tolkkua. Luomiskertomuksen laatija kai oli meidän kaltainen ihminen. Todennäköisesti hänellä oli ajatus että ihmiselle tarkoitettiin alun perin tulevaksi puoliso, värkit ja lapsia.

2. Kertomus on epäloogisen tuntuinen ehdotus. Koska kertomatyyli oli erilainen. Logiikka ei seurannut niin tiukasti aikajärjestystä, kuin me nykyään ruukaamme tehdä. Aadamille oli alun perinkin tarkoitus tehdä puoliso, mutta hänelle annettiin aikaa huomata että jotain tässä puuttuu.

3. Raamattu on muokkautunut kirjaksi aikojen kuluessa leiritulilla. Monenlaisia juttuja kerrottiin ja kuultiin. Jutut olivat ristiriitaisia. Joku Lönnorot elikkä Mooses osasi koota jutut uskottavimmaksi kokonaisuudeksi ja Raamattu syntyi. Taikka osa siitä.

Äänestä
  • >>> Luomiskertomuksen laatija kai oli meidän kaltainen ihminen>>Raamattu on muokkautunut kirjaksi aikojen kuluessa leiritulilla. Monenlaisia juttuja kerrottiin ja kuultiin. Jutut olivat ristiriitaisia.

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >>> Luomiskertomuksen laatija kai oli meidän kaltainen ihminen>>Raamattu on muokkautunut kirjaksi aikojen kuluessa leiritulilla. Monenlaisia juttuja kerrottiin ja kuultiin. Jutut olivat ristiriitaisia.

    >>Tietysti ja tottakai ne ovat. Raamattu on juutalaisen kansan kansantarustoa. Mutta sanoppas tuo seuraavalle jehovantodistajalle, joka ovellesi ilmaantuu.    

    Sanoppas tosiaankin. Kun on alottanut luokkasodan tai ristiretken tai jihadin, niin siinä on arpa heitetty ja vastaus lukittu. Perääntyminen on vaikeaa.

    Hengellisessä sodassa kaikki todisteet näkyvät niin kummassa valossa, että kaikki asiat ovat tuon suuren asian johdannaisia.

    Äänestä

Tähän varmaan osaltaan perustuu se käsitys, että vain mies on ihminen.
Kirkkoisät pohtivat aikanaan moneen kertan, onko naisella sielua.
Naisen asema ei ole ikinä ollut häävi missään yhteisössä. Hän on aina ollut kauppatavaraa, eikä hänen mieltään ole kysytty, koska on vuosituhansia pidetty ilman muuta selvänä, ettei nainen voi olla vastuussa muusta kuin omasta kunniastaan ja siinä sivussa miehenkin kunniasta!

Kun sitten syntiinlankeemuskin on pantu naisen viaksi, vaikka Aatami haukkasi halukkaasti kielletystä hedelmästä itsekin, niin naisen kohtalo on ollut sinetöity tähän päivään saakka.

Miten luomisketomus mahtaa hyväksyä eläinten lisääntymisen, siitä ei koskaan ole ollut mitään puhetta, mutta aluksi on ollut ilmeisesti tarkoitus, että kaikki elollinen jatkuu suvuttomasti. Ehkäpä oli tarkoitus, että se mikä oli luotu, jatkuisi kuolematta ja lisääntymättä maailman tappiin.

Äänestä
  • >>>Tähän varmaan osaltaan perustuu se käsitys, että vain mies on ihminen>>Miten luomisketomus mahtaa hyväksyä eläinten lisääntymisen, siitä ei koskaan ole ollut mitään puhetta

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >>>Tähän varmaan osaltaan perustuu se käsitys, että vain mies on ihminen>>Miten luomisketomus mahtaa hyväksyä eläinten lisääntymisen, siitä ei koskaan ole ollut mitään puhetta

    Nyt mulla avartu jotain, siis ajattelussa.

    Äänestä

  • JouniPynnönen kirjoitti:

    Nyt mulla avartu jotain, siis ajattelussa.

    >>>Nyt mulla avartu jotain, siis ajattelussa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vio-letti kirjoitti:

Raamatun luomiskertomus tarinoi, kuinka Jumala loi Aatamin paratiisiin ja hän oli alkuun siellä aivan yksinänsä. Lapsuusaikaisesta "Partiisi"-kirjasta muistan hyvin sadunhohteisen kertomuksen, kuinka rakastava Isä-Jumala johdatti kaikenkarvaiset elukat ihmis-poikansa Aatamin luo, jotta tämä voisi antaa niille sopivan nimen ja samalla katsoa, josko joku niistä olisi hänelle sopiva elämänkumppani:

Näin Mooseksen kirjan kertomus tapahtumista aikojen alussa:

1- Moos. 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.
2:19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
2:20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut."

Kun elukoista ei löytynyt Aatamille sopivaa puolisoa, niin Jumala päätti ylitöinä tehdä Aadamille vaimon, ja Mooseksen kirja jatkaa näin:

1. Moos. 2:21 "Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. 2:22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo."

Tästä herää mieleen hassunkurisia kysymyksiä. Oliko Jumalan tarkoitus tosiaan alunperin, että Aatami olisi löytänyt itselleen sopivan puolison eläinten joukosta? Näinhän kertomus antaa ymmärtää, koska vasta nimenantokavalkaadin jälkeen Jumala päätää luodan Aatamille ihmis-vaimon.

Oliko Aatamilla sukupuolielimet ennen naisen luomista? Miksi ihmeessä Jumala olisi luonut Aatamille ne vehkeet, - kiveksineen, peniksineen, siementiehyeineen ja siemennesteineen kaikkineen -, jos Jumalan tarkoitus ei ollut, että niitä käyttäisiin? Vai oliko Jumalan ajatus tosiaan ensin, että Aadam sekaantusi eläimiin, jos löytäisi tarkoitukseen sopivan elukan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu