Ei tässä kansanäänestystä tarvita, mutta itse päätös pitäisi siirtää vaalien yli. Kyse on sen tasoisesta asiasta, ettei sitä pitäisi päättää hiihtoretkellä vaan katsoa vaaleissa, mitä mieltä ihmiset ovat. Eläkeasia nousisi vaaleissa ilman muuta keskeiseksi asiaksi. Jos porvaripuoleet saisivat siinä edelleen kansan tuen, vähemmistön tulee tietysti silloin taipua näiden tahtoon.
Mutta asian laajakantoisuuden vuoksi kansalaisten pitäisi päästä sanomaan siitä mielipiteensä. Tietysti asia voidaan tälläkin eduskuntakaudella päättää, mutta silloin voi tulla eteen tilanne, missä päätöstä veivataan taas toiseen suuntaan vaalien jälkeen. Se ei ole kovin toivottava tilanne ja siksi asia pitäisi jättää vaalien jälkeen ratkaistavaksi, koska tämä kysymys ei ollut esillä viime vaaleissa.
0Äänestä
...taitaa mennä
Kun hallitus on nyt tehnyt avauksensa siitä, miten työn tekemistä tulisi lisätä ja vaalit ovat jo kahden vuoden kuluttua, niin ei sellainen liene kovinkaan mahdollista, että tämä eduskunta ehtisi asian käsitellä.
Vanhasen konkretisoima ongelmahan on ollut jo hyvin kauan tiedossa, mutta sitä ei ole pystytty ratkaisemaan, koska järjestöpomot kabineteissaan eivät ole päässeet asiasta yksimielisyyteen, kun ay-vasemmisto on vastustanut eläkeputkien purkamista ja eläkeiän korottamista.
Nyt, kun Vanhanen nostikissan pöydälle ja ongelman julkiseksi, niin lakimuutosten valmistelu lähtee avoimesti ja julkisesti käyntiin. Ay-liikkeen pomotkin tulevat kiltisti mukaan nyt, kun heillä ei muuta vaihtoehtoa ole kuin ensin valittaa surkeasti vinkuen sitä, ettei heiltä kysytty lupaa asian pöydälle nostamiseen.
Nythän elämme aidossa parlamentarismissa, kun hallitus päättää agendasta ja valmisteluun kutsutaan mukaan kaikki osapuolet. Näin laajan asian valmistelu tuskin onnistuu 2011 vaaleihin mennessä, vaan jatkuu vaalien yli. Kansa siis pääsee sanomaan sanansa asiassa, joten ei siitä tarvitse olla huolissaan.
Minä olisin enemmänkin huolissani siitä, miten vasemmiston kannatuksen käy, kun se näin läpinäkyvästi toimii pelkkänä eliittiduunareiden työstälintsauksen poliittisena siipenä ja aikoo maksattaa ay-aktiivien muita aikaisemmat eläkkeellelähdöt työssä olevilla palkansaajilla, eli niillä lapsilla ja nuorilla, jotka siirtyät työelämään vasta 10-15 vuoden kuluttua ja sen jälkeen.
Voit olla täysin varma siitä, että kansan ylivoimainen enemmistö tajuaa kyllä, että paras mahdollisuus turvata tulevaisuuden hyvinvointi on työnteon lisääminen eikä julkisten menojen leikkaukset tai verojen korotukset.
Muita vaihtoehtojahan ei ole. Ei ainakaan vasemmiston ehdottamana.
-Jäbä
0Äänestä
lapin äijä
Vielä yksi tollo ilmestyi lisää.Tässä mitään kansanäänestystä tartte.Hallitus saa juoda oman myrkkynsä, minkä keittivät.Voivat nyt kokeilla voimiaan ammattiyhdistysten kanssa.Sitten sen näkee.(får bära eller brissa).Taitaa alkaa Kataisellakin olemaan housut täynnä jotakin haisevaa.
0Äänestä
..o..
Johan vanhanen itsekin sanoi että jätti ilmoittamatta muille osapuolille koska kukaan ei olisi suostunut eläkeiän nostoon, tosin näinhän on toimittu melkein jokaisessa kansaa koskevassa päätöksessä lähiaikoina ja se alkaa näkyä suurpuolueiden kannatuksessa.
0Äänestä
ENSI KUUSSA
Ihalainen nyt on viimeinen näytön paikka: Yleislakko käyntiin, niin saavat maistaa omaa lääkettään.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat

Ihalainen nyt on viimeinen näytön paikka:
Yleislakko käyntiin, niin saavat maistaa omaa lääkettään.