Norjan edistyspuolue vertaa ääri-islamia natsismiin

Ääri-islamin vastainen taistelu on yhtä tärkeää kuin taistelu natsismia vastaan, sanoo Norjan oikeistopopulistisen edistyspuolueen puoluejohtaja Siv Jensen.

"Olemme vuosien mittaan pystyneet taistelemaan natsismia ja sittemmin kommunismia vastaan. Liberalistina taistelen aina tällaisia ideoita ja liikkeitä vastaan. Radikaali islam on musta ja kauhea ideologia ja sen vastainen taistelu on aikamme tärkein taistelu", Jensen sanoo Klassekampen-lehdelle.

Hän syyttää muita puolueita pelkuruudesta, kun edistyspuolue nostaa esille islamin vastaisen taistelun.

"Vastustajat sulkevat silmänsä ja yrittävät esiintyä suvaitsevaisina ja liberaaleina, mutta todellisuudessa he ovat erittäin suvaitsemattomia", Jensen sanoo ja mainitsee pahimpana esimerkkinä naisasialiikkeen.

Jensen kertoo, että "monet vähemmistötaustaiset" ovat ottaneet yhteyttä häneen viime aikoina.

"He ovat ihmisiä, jotka ovat paenneet vainoa. Nyt he kertovat, että he pelkäävät totalitaaristen voimien seuraavan heitä", Jensen sanoo.

Jensenin taistelu islamismia vastaan on nostanut edistyspuolueen kannatuksen ennätykselliseksi.

Vårt Land-lehden teettämän tuoreen mittauksen mukaan edistyspuolueen kannatus nousi helmikuussa 6,3 prosenttia 29,4 prosenttiin.

Edistyspuoluetta suositumpi oli vain työväenpuolue, jonka kannatus oli mittauksen mukaan 33 prosenttia.

http://m.hs.fi/inf/infomo;JSESSIONID=CA8BE11ADDC500D20AEB.app2?site=hstxt&view=news_ulkomaat_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135243945291
599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oli hyvin epäonnista, että Ruotsissa sos.demarit valitsivat päinvastaisen suunnan. Kannatus on romahtanut ja vaalitappio on taas uhkaamassa. Oikeisto on älykkäämpää ja osaa ottaa tilanteesta voittoa. He ovat koventaneet suhtautumista maahanmuuton asioissa ja kannatus nousee koko ajan.
Eilen illalla oli teeveessä ohjelmaa, jossa esitettiin Mona Sahlin niinkuin pulassa olevana.
Se ei ole hyvää puolueenjohtajalle.

Äänestä
  • ministeriä. Nämä sitaatit kertovat kaiken tarpeellisen siitä muijasta:

    "Uskoisin, että tämä on se, miksi monet ruotsalaiset kadehtivat maahanmuuttajaryhmiä. Teillä on kulttuuri, identiteetti, historia, jotain, mikä sitoo teidät yhteen. Mitä meillä on? Meillä on juhannusaatto ja sellaisia naurettavia juttuja."
    - maaliskuu 2002

    "Inhoan kaikkea, mikä on tyypillisesti ruotsalaista."
    - heinäkuu 2002

    "Ruotsalaiset ovat niin tylsiä, meidän pitäisi hankkia virikkeitä idästä. Islam voisi elävöittää Ruotsia."
    - elokuu 2005

    Äänestä

jotka potkivat ne peloittavat natsit pois suomesta ns.lapin sota.Norjalaiset taas valitsivat ns, Quisling linjan pelkureita kun ovat.

Mitä tulle näihin peloittaviin muslimeihin.Mitä ne nyt saavat aikaiseksi.Ei mitään Israelia on yritetty tuhota 60-luvulta lähtien.Joka ikinen kerta pataan on tullut ja kunnolla.Muslimit eivät vaan millään saa tikkua ristiin ,en tiedä mistä se johtuu.Mutta näin vain on .

Ja jos länsimaat suhtautuisi muslimimaihin samoin kuin muslimit länsimaihin.Muslimi maat pyyhkäistäisiin kivikaudelle pysyvästi alla kuukaudessa.Ja sen aikana ei tapahtuisi yhtään organisoitua vasta hyökkäystä.

Nämä muslimien höpötykset mailman valloituksesta on lapsen uskoon perustuvia.

Äänestä
  • Eli nehän aloitti maailman valloituksen noin 600jkr. Ja se on edelleen käynnissä ja jatkuu kunnes koko maailma on ismistunut. Niiden taktiikka on nyt asuttaa eurooppa ja lisääntyä räjähdysmäisesti. Näin alkuperäiset asukkaat lopulta häviävät. Tälläiseen hyökkäykseen on länsivaltojen vaikea vastata. Ulkomaalaispolitiikka on liiana lyhytnäköisät ja ei kukaan välitä siitä mikä on 100 vuoden kuluttua tilanne. Nykyisellä syntyvyydellä Ruotsi on Mulslimienemmistöinen 50 vuoden kuluessa. Mietippä sitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kdffjdfklö kirjoitti:

Ääri-islamin vastainen taistelu on yhtä tärkeää kuin taistelu natsismia vastaan, sanoo Norjan oikeistopopulistisen edistyspuolueen puoluejohtaja Siv Jensen.

"Olemme vuosien mittaan pystyneet taistelemaan natsismia ja sittemmin kommunismia vastaan. Liberalistina taistelen aina tällaisia ideoita ja liikkeitä vastaan. Radikaali islam on musta ja kauhea ideologia ja sen vastainen taistelu on aikamme tärkein taistelu", Jensen sanoo Klassekampen-lehdelle.

Hän syyttää muita puolueita pelkuruudesta, kun edistyspuolue nostaa esille islamin vastaisen taistelun.

"Vastustajat sulkevat silmänsä ja yrittävät esiintyä suvaitsevaisina ja liberaaleina, mutta todellisuudessa he ovat erittäin suvaitsemattomia", Jensen sanoo ja mainitsee pahimpana esimerkkinä naisasialiikkeen.

Jensen kertoo, että "monet vähemmistötaustaiset" ovat ottaneet yhteyttä häneen viime aikoina.

"He ovat ihmisiä, jotka ovat paenneet vainoa. Nyt he kertovat, että he pelkäävät totalitaaristen voimien seuraavan heitä", Jensen sanoo.

Jensenin taistelu islamismia vastaan on nostanut edistyspuolueen kannatuksen ennätykselliseksi.

Vårt Land-lehden teettämän tuoreen mittauksen mukaan edistyspuolueen kannatus nousi helmikuussa 6,3 prosenttia 29,4 prosenttiin.

Edistyspuoluetta suositumpi oli vain työväenpuolue, jonka kannatus oli mittauksen mukaan 33 prosenttia.

http://m.hs.fi/inf/infomo;JSESSIONID=CA8BE11ADDC500D20AEB.app2?site=hstxt&view=news_ulkomaat_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135243945291

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu