Jerusalemissa 40-luvun lopulla jKr. sovittiin työnjaosta Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan johtajien välillä. Nämä johtajat Jaakob, Keefas, (Pietari) ja Johannes keskittyivät työhön juutalaisten (Gal. 2:6-10), Paavali ja Barnabas taas muiden kansojen ts. pakanoiden keskuudessa. Kokouksessa sovittiin, ettei Paavalin perustamia Pakanakristillisiä seurakuntia velvoitettu noudattamaan Vanhan Testamentin lakia. Juutalaiset eivät Vanhan Testamentin mukaan saaneet syödä verta, sianlihaa, saastaista lihaa, eivät lihaa, josta verta ei ollut valutettu tarkkaan pois. Lisäksi juutalaiset välttivät epäjumalille uhratun lihan syömistä. Ainoa velvoite, joka Paavalille ja pakanakristityille kokouksessa annettiin oli Jerusalemin köyhien avustus. (Gal. 2:1-10).
Luukkaan kertomuksen mukaan pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Mooseksen lain määräyksiä yleensä. Heitä tuli neuvoa karttamaan epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. (Ap. t. 15:29)
Luukkaan näkemys edusti aikansa juutalaiskristittyjen käsitystä, jonka mukaan kristittyjen tulisi noudattaa juutalaisia perinteitä, kuten ympärileikkausta ja ateria määräyksiä.
Luukkaan myöhäisempi perimätietoon perustuva kuvaus Jerusalemin kokouksesta Apostolien teoissa poikkeaa Paavalin omasta tapahtumien kulun kuvauksesta. Paavali oli itse Jerusalemin kokouksessa 40- luvulla ja kirjoittaa tapahtumista omassa kirjeessään Galatalaisille 50- luvulla (vrt. Ap. t. 15:29 ja Gal. 2:1-10). Apostolien tekojen kuvaus Jerusalemin kokouksesta kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopulla ja se perustui kuultuun tietoon.
Apostolien teoissa mainittu kohta on ajoittain aiheuttanut hämmennystä kristittyjen keskuudessa ja johtanut virheellisiin tulkintoihin, että kristityn tulisi kieltäytyä verestä ja verensiirrosta. Paavalin teologinen näkemys poikkeaa huomattavasti Luukkaan edustamasta näkemyksessä. Paavalin mukaan kristityille riitti pelkkä kaste ja he olivat täysin vapaita juutalaisen lain määräyksistä (Gal.3:28). Laki ei enää sitonut heitä, eivät myöskään sitoneet lain ruoka säädökset tai muut puhtausmääräykset. Pelastuksen perustana oli Kristuksen kuolema. Jos sen tilalle asetetaan vaatimus noudatta Vanhan Testamentin lakia, Kristus olisi Paavalin mukaan kuollut turhaan (Gal. 2:21).
Apostolien teot on kirjoitettu useita vuosikymmeniä Paavalin elämän ja kirjeiden jälkeen. Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, kuvaa alkuseurakunnan tapahtumia tasapainoisemmiksi kuin se todellisuudessa oli. Tämä käy ilmi kun verrataan Apostolien tekoja ja Paavalin omiin kirjeisiin. Luukas on siloitellut Paavalin ja Jerusalemien vanhinten välisiä opillisia ristiriitoja. Paavali mm. torjui juutalaiskritittyjen opettajien vaatimukset taistelutilanteessa hyvin jyrkästi ja rinnasti ympärileikkauksen itsensä silpomiseen: "saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!" (Gal.5:12) Kun Luukas kirjoitti historia teoksensa ensimmäisen vuosisadan lopulla Paavalin suurten opillisten perusratkaisujen voitto oli jo selvä ja Luukas nostaa Paavalin jalustalle varhaiskirkon historian merkkihenkilönä. Paavalin lähetystyössä omaksumat linjaratkaisut vaikuttivat olennaisesti siihen, että kristinusko muuttui juutalaiselle perinteelle uskollisesta lahkosta kristinuskoksi.
Luukkaan kertomuksen mukaan pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Mooseksen lain määräyksiä yleensä. Heitä tuli neuvoa karttamaan epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. (Ap. t. 15:29)
Luukkaan näkemys edusti aikansa juutalaiskristittyjen käsitystä, jonka mukaan kristittyjen tulisi noudattaa juutalaisia perinteitä, kuten ympärileikkausta ja ateria määräyksiä.
Luukkaan myöhäisempi perimätietoon perustuva kuvaus Jerusalemin kokouksesta Apostolien teoissa poikkeaa Paavalin omasta tapahtumien kulun kuvauksesta. Paavali oli itse Jerusalemin kokouksessa 40- luvulla ja kirjoittaa tapahtumista omassa kirjeessään Galatalaisille 50- luvulla (vrt. Ap. t. 15:29 ja Gal. 2:1-10). Apostolien tekojen kuvaus Jerusalemin kokouksesta kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopulla ja se perustui kuultuun tietoon.
Apostolien teoissa mainittu kohta on ajoittain aiheuttanut hämmennystä kristittyjen keskuudessa ja johtanut virheellisiin tulkintoihin, että kristityn tulisi kieltäytyä verestä ja verensiirrosta. Paavalin teologinen näkemys poikkeaa huomattavasti Luukkaan edustamasta näkemyksessä. Paavalin mukaan kristityille riitti pelkkä kaste ja he olivat täysin vapaita juutalaisen lain määräyksistä (Gal.3:28). Laki ei enää sitonut heitä, eivät myöskään sitoneet lain ruoka säädökset tai muut puhtausmääräykset. Pelastuksen perustana oli Kristuksen kuolema. Jos sen tilalle asetetaan vaatimus noudatta Vanhan Testamentin lakia, Kristus olisi Paavalin mukaan kuollut turhaan (Gal. 2:21).
Apostolien teot on kirjoitettu useita vuosikymmeniä Paavalin elämän ja kirjeiden jälkeen. Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, kuvaa alkuseurakunnan tapahtumia tasapainoisemmiksi kuin se todellisuudessa oli. Tämä käy ilmi kun verrataan Apostolien tekoja ja Paavalin omiin kirjeisiin. Luukas on siloitellut Paavalin ja Jerusalemien vanhinten välisiä opillisia ristiriitoja. Paavali mm. torjui juutalaiskritittyjen opettajien vaatimukset taistelutilanteessa hyvin jyrkästi ja rinnasti ympärileikkauksen itsensä silpomiseen: "saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!" (Gal.5:12) Kun Luukas kirjoitti historia teoksensa ensimmäisen vuosisadan lopulla Paavalin suurten opillisten perusratkaisujen voitto oli jo selvä ja Luukas nostaa Paavalin jalustalle varhaiskirkon historian merkkihenkilönä. Paavalin lähetystyössä omaksumat linjaratkaisut vaikuttivat olennaisesti siihen, että kristinusko muuttui juutalaiselle perinteelle uskollisesta lahkosta kristinuskoksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Kirkon historia on aidosta, alkuperäisestä kristinuskosta luopumisen historiaa" (Kierkegaard, 1813-55). Nykykirkkojen suhtautuminen vereen on sekin muuttunut apostolien päivistä.
Nooalle annettiin vedenpaisumsuksen jälkeen koko tulevaa ihmiskuntaa koskeva käsky karttaa verta (1M 9:4). Käsky vahvistettiin myös Mooseksen lakiin (3Moos 17:10-15). Mooseksen laki säännöksineen poistettiin kristityiltä, mutta veren käyttökielto jäi olemaan (Ap 15:28, 29) yhtä arvokkaana kuin haureuden ja epäjumalanpalveluksen kielto. Kristillisellä hallintoelimellä ei olisi ollutkaan mitään oikeutta muuttaa jo Nooalle annettua ja koko syntistä ihmiskuntaa koskevaa ja ajan hämärään asti ulottuvaa kieltoa.
Alkukristityt noudattivat verensyömiskieltoa sekä juutalaiset että muut. Väite, että Paavali ja Luukas olisivat esittäneet verenkäyttökiistan eri tavalla, on vain teologien väite. Luukas kirjoitti Apostolien teot valmiiksi n. 61 jKr eli ennen kuin Paavali sai valmiiksi toisen kirjeensä Timoteukselle (n. 65 jKr). Tämä näkyy siitä, että Luukas ei puhu lainkaan Paavalin kuolemasta, koska hän kirjoitti jo 61 jKr. Paavali vapautuikin vankeudesta ensimmäisellä kerralla, mutta vangittiin uudelleen ja tiesi kuolevansa pian marttyyrikuoleman (2Tim 4:6-8). Tästä asiasta Luukas ei puhu mitään ajallisista syistä.
Mitä juutalaisuuteen tulee kukaan seuraavista kirkkoisistä ei ollut juutalainen.
Kirkkoisä Tertullianuksen (n. 160-230 jKr) mukaan kristityt eivät voineen syödä edes verimakkaroita. ("Tertullian, Apologetical Works, and Minucius Felix, Octavius", New York, 1950, englannintanut Emily Daly, s 33; myös "Eusebiuksen Kirkkohistoria", suom. Ivar A. Heikel, Helsinki, 1937, s. 235).
Kirkkoisä Minucius Felix (k. n. 250 jKr) sanoi, etteivät kristityt syöneet eläinten verta ruoissaan ("The Anti-Nicene Fathers", Grand Rapids, Michigan, USA, 1956, toim. A. Roberts ja J. Donaldson, IV osa, s. 192; myös: "Minucius Felix: "Octavius", Loeb Classical Library, Cambridge ja Lontoo, 1977, 30. luku, s. 409).
[Molempien JT-lähde: "Puhu perustellen", Vantaa, 1994, s 406, ja Herätkää 081286, s 24; ks. m. Vartiotorni 150298, s. 30, 31).
Alkukristittyjen kannasta luovuttiin vähitellen. Vaikka ennen vuotta 170 jKr ei ole mitään todisteita kristityistä sotilaista, myöhemmin luopiokirkko yhdistyi Rooman valtion kanssa liitoksi 300-luvulla jKr ja alkoi tukea sen sotia. Näissä jouduttiin vuodattamaan verta.
Kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr) pohti asiaa ja tuli siihen tulokseen, että Ap 15. luvussa esitetty verenkäyttäkielto oli vain tilapäinen kielto, jota kesti niin kauan kuin lihallisia juutalaisia oli kristillisissä seurakunnissa eli jotakuinkin siihen asti kunnes juutalaisten temppeli ja hallitusmuoto tuhottiin (v 70 jKr). (M´Clintockin ja Strongin Tietosanakirja, "Cyclopaedia", 1. osa, s 834 b; Bingham: "Origenes Ecclesiasticae", 17. kirja, V luku, kpl 20; tri Adam Clarke: "Commentary on the New Testament", 1. osa, v:n 1836 painos, alaviite s. 836 b).
JT-lähde: "Iankaikkinen elämä Jumalan lasten vapaudessa", Tikkurila, 1967, s 333, 334.
Puhuessaann siitä, ettei kristittyjä koskisikaan enää verenkäyttökielto, luterilainen kirkko seuraa kirkkoisä Augustinuksen tulkintaa Raamatusta. Silti se ei ole ainakaan vielä vesittänyut saman jakeen haureuden kieltoa eikä epäjumalanpalveluskieltoa, joskin nyt jo on väitetty, ettei nykyajan homous (ja lesbous) olekaan sellaista, minkä Paavali tuomitsi.
"Maailma muttuu, Eskoseni", sanoi Aleksis Kivi ja mukaili täten Paavalin lausuntoa (1Kor 7:31). Presidentti Urho Kekkonen (1900-86) sanoi virkaansa ´p-hommaksi´ ja valitti, että ´jos kumartaa vasemmalle, pyllistää oikealle ja päinvastoin´. Kirkkokunnat, jotka haluavat miellyttää maailmaa, joutuvat pyllistämään Jumalalle, joka on päättänyt hävittää tämän Hänestä pois kääntyneen osan ihmiskuntaa (1Joh 2:15-17). Siksipä juuri "Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalnn vihollinen" (Jaak 4:4). Minkähänlaisena ´hommana´ kirkkokunnat näkevät tämäm maailmaa mielistelevän raamatuntulkintansa?
Herätkää 081286 s 24-15 kertoo:
Vielä Augustinuksen ajan jälkeenkin silti sääti Konstantinopolin trullaaninen kokous 692 jKr näin: "Eläinten veren syöminen kielletään jo Pyhässä Raamatussa. Pappia, joka syö verta, rangaistakoon viraltapanolla ja maallikkoa kirkonkirouksella" (Carl Joseph von Hefele: "Conciliengeschichte", 3. osa, 2. laajennettu ja parannettu painos, Freiburg im Breisgau, 1877, s. 339).
Myös roomalaiskatolinen teologi Étienne de Courrcelles (1586-1659) oli sitä mieltä, etteivät kristityt saa Ap 15:28, 29:n mukaan syödä verta. [Étienne de Courcelles: "Diatriba de esu sanguinis inter Christianos" (Tutkielma veren syömisestä kristittyjen keskuudessa). Ks. "Opera theologica" (Teologiset teokset), Amsterdam, 1675, s. 971.]
Luonnontutkija Sir Isaac Newton (1642-1727), joka oli kiinnostunut myös uskonasioista, sanoi, että veren karttamista koskeva Raamatun laki jäi kristityille voimaan, koska se oli vanhempi kuin Mooseksen laki, jonka noudattamisesta kristityt vapautettiin. (Isaac Newton: "The Chronology of Antient [sic!] Kingdoms Amended", Dublin, 1728, s. 184).
Kaikkihan tietävät, etteivät JT:t ota edes verensiirtoja Ap 15:28, 29:n verenkäyttökiellon takia ja viittaavat siihen, että jos lääkäri kieltää potilaalta alkoholin, hän ei salli myöskään alkoholin ruiskuttamista suoraan verisuoniin. JT:ien aktiivisuus tässä verikysymyksessä on saanut omalta osaltaan maailman lääkärikunnan siirtymään yhä enenevässä määrin potilaitten verettömään hoitoon. Tästä asiasta on kohtuullisen paljon teksiä JT:ien nettisivustossa:
http://www.jehovantodistajat.fi
Luterilaisuuden kannalta on kiintoisaa, että Martti Luther (1483-1546), jonka aikana oli jo lakattu seuraamasta verenkäyttökieltoa, sanoi Apostolien tekojen 15. luvusta, ettei periaatteessa kukaan saisi syödä "veressä keitettyä hanhea ... puna- tai verimakkaraa" ja totesi sitten "Hyvä. Alkakoon nyt vain kuka voi ja tahtoo ja saattakoon kristikunnan noudattamaan tätä ainoaa kirkolliskokousta; minä kyllä mielelläni seuraan perässä". ("Lutherin Valitut Teokset", II osa, 1910, suom. Yrjö Loimaranta, s. 30, 31; JT-viite: Vartiotorni 150978, s 23; "Miten veri voi pelastaa elämäsi", Vantaa, 1990, s 5).
JT:t ovat alkaneet ja tahtovat, mutta ketkä muut seuraavat perässä?
Siteeraaja
Käytännössä tilanne v. 48 kokouksessa jäi epäselväksi. Jerusalemin vanhoillissiipi ei suostunut kokouksen päätökseen. Niinpä Paavalin kintereillä kulki vasta propagandaa tekeviä saarnaajia, jotka yrittivät saada Paavalin seurakuntia ympärileikkauttamaan itsensä. Taistelu päättyi kuitenkin Paavalille voitokkaasti. Paavali kärsi marttyyri kuoleman keisari Neron vainossa v 64. Paavali ei ole kirjoittanut todistettavasti toista kirjettä Timoteukselle, vaan se on n. jälkiapostolinen kirje , jonka Paavalin oppilaat ovat kirjoittaneet. Apostolien teot ovat myöhemmin syntynyt kuin kirje Galatalaisille, jossa Paavali kertoo kokouksen kulusta.
Selvää on myös se, ainoastaan Ap.t:ssä mainitaan verensyönti kielto, koskemaan pakanakristittyjä.
On totta, että juutalaiskristilliset seurakunnat noudattivat Mooseksen lakia mm. verensyömiskieltoa, mutta Paavali vastustikin tätä jyrkästi ja hänen kantansa jäikin voimaan.
- Paavalin mukaan lain noudattaminen merkitsi Kristuksen hylkäämistä (Gal. 5:1-6)
- Hän jopa leimaa lain tilapäiseksi välivaiheeksi Jumalan suunnitelmissa.
Ap.t sisältää paljon aukkoja; tärkeistä puolista Paavalin työssä ei mainita ollenkaan. Emme esim. Ap.t perusteella saisi tietää, että Paavali kirjoitti kirjeitä. Lisäksi vertailu Paavalin kirjeiden kanssa osoittaa, että kuinka paljon Paavali koki vastustusta toisten kristittyjen taholta. Kirjaa on luettava kriittisesti Paavalin omien kirjeiden valossa. Ap.t mukaan Jerusalemin kokouksessa päätettiin, että vaikka pakanasta kristityiksi kääntyvien ei tarvitse ottaa ympärileikkausta, heidän tuli noudattaa kuitenkin tiettyjä sääntöjä mm. veren nauttimiskielto (Ap. t. 15:20) Pavali sanoo painokkaasti, ettei kokouksessa esitetty mitään lisävaatimuksia, ainoastaan Jerusalemin köyhien avustus (Gal. 2:6-10) Tällaisessa tapauksessa kokouksessa olleen Paavalin sanalle on annettava etusija."
(Räisänen, Saarinen 1978)
On selvää, että Paavalin kanta on ollut kirkossa vallitseva kanta. verensyönti kielto tai mikään muukaan juutalainen säädös.
Jotkut yksityiset kristityt/liikkeet kieltäytyvät verestä Ap.t mainittuun kieltoon nojaten, sekä Vanhatestamentilliseen käsitykseen, että sielu tai elämä on veressä. 1 Moos:n verennauttimiskielto tarinan taustalla vaikuttaa jo vahvasti juutalainen laki ajattelun vaikutus.
En ota kantaa, Kirkkoisien yms. tulkintoihin, Kun en tunne taustoja. Pysyn Raamatussa!
Tärkeä tässä yhteydessä on ennen kaikkea Galatalaiskirjeen 2:1-10, jossa Paavali kaikesta päättäen puhuu samasta kokouksesta kuin Ap.t. 15. Paavali ei selostuksessaan kerro sanaakaan mistään rajoituksista, vaan hän päinvastoin toteaa, että häneltä ei vaadittu mitään rajoituksia (jae 6), vaikkakin häntä kehotettiin muistamaan Jerusalemin seurakunnan köyhiä (jae 10).
On siis hyvinkin mahdollista, että jo Paavali itse tulkitsi apostolikonsiilin rajoitukset Augustinuksen tapaan vain väliaikaisiksi tai ehkä vain juutalaiskristittyjä koskeviksi. Toinen vaihtoehto on tietysti, että Paavali oli niin vakuuttunut oman raamatuntulkintansa ja uskonymmärryksensä oikeutuksesta, että hän silmää räpäyttämättä syrjäytti koko konsiilin päätöksen, koska hän piti tätä vääränä.
Joka tapauksessa Paavalin kirjeistä ei mistään saa sitä vaikutelmaa, että hän olisi pitänyt verta kiellettynä ruoka-aineena. Moista kuvaa ei saa liioin evankeliumeista, joissa päinvastoin todetaan Jeesuksen julistaneet kaikki ruoat puhtaiksi ja sallituiksi (Mk 7 par.). Tämä puhuu mielestäni vahvasti augustinolaisen tulkinnan puolesta, jota itsekin edustan.
"Periaatteessa voidaan epäillä, ettei Paavali kerro asioista, joka suhteessa objektiivisesti, vaan värittää niitä ja mahdollisesti vaikenee itselleen hankalissa kysymyksissä.
Määritellyt säädökset ovat suurin ero Gal:n ja Ap. t:n antamien kokousselostusten välillä. Paavali vakuuttaa ettei hänellä ole mitään lisävaatimuksia asetettu, paitsi kolehti josta josta Ap.t taas ei tunnu tietävän mitään.
Paavalin ohjeet lihansyönnistä luvuissa 1. kor. 8, 10 ja Room. 14 eivät millään tavalla heijasta kokouksen säädösten määräyksiä. Lisäksi tulee se omituinen seikka myös, että jae Ap. t 21:25 olettaa, että Paavali vasta viimeisellä Jerusalemin matkallaan sai tiedon säädösten sisällöstä ikään kuin Paavali ei olisikaan itse ollut läsnä Jerusalemin kokouksessa:" Uskoon tulleiden pakanoiden asian me olemme ratkaisseet. Me olemme kirjeitse ilmoittaneet heille, että heidän tulee karttaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja myös lihaa, josta verta ei ole laskettu pois, sekä haureutta" Se, että Pavaali sai vasta näin myöhään saisi tietää säädöksistä, sopisi hyvin kuvaan, joka muodostuu Paavalin omien kirjeiden kautta. Kaikenkaikkiaan on tehtävä päätelmä, että säädösten liittäminen Jerusalemin kokoukseen ei pidä yhtä historiallisen totuuden kanssa." (Aejmelaeus)
Mitä Apostolien tekojen 15. lukuun tulee näemme siitä (15:19-22, 25-31)), että mm. Paavali lähetettiin tämän verenkieltopäätöskirje mukanaan Antiokiaan. Eikö olisi kummallista, että hän olisi ensin antanut tämän kirjeen ja sitten jälkeenpäin opettanut itse toisin?
JT:t pitävät koko Raamattua pyhänä eivätkä toisaalta myöskään epäile sitä, että Paavali itse kirjoitti 2Tim-kirjeen (2Tim 1:1); tätä epäilevän täytyy olla joko epäuskoinen teologi tai rehellinen ateisti.
Mainittu Augustinus laati ´oikeutetun sodan´ teorian, jonka mukaan hallitsijoilla on jumalallinen oikeus ylläpitää järjestystä voimakeinoin sotiva armeija mukaan luettuna turvaamassa kansallista rauhaa ja turvallisuutta. Tämä oppi toisaalta miellytti hallitsevaa luokkaa ja toisaalta vapautti tavallisen ihmisen omantunnonratkaisun tekemisestä: riitti, että totteli valtion määräyksiä (Herätkää 220682, s 6). ´Oikeutettu sota´ ei ole kuitenkaan koskaan toteutunut, koska sodan molemmat osapuolet ovat aina katsoneet olevansa oikeassa. Augustinuksen teoria olettaa, että sodan toinen osapuoli on oikeassa ja toinen väärässä. (Awake, engl. Herätkää-lehti, 080176 s 30).
Miten tämä liittyy verensiirtoon? Augustinuksen ´oikeutetun sodan´ teoriasta tuli malli, jota kirkkojen päähaarat ovat soveltaneet aina tähän päivään asti. Jos kristikunnan kirkkojen mielestä sotilas voi ilman omantunnon tuskia vuodattaa verta tappaessaan vihollissotilaita taistelukentällä - tämä voidaan ymmärtää eräänlaiseksi kuolettavaksi suoneniskennäksi - kuinka paljon ennemmin onkaan kirkkojen mielestä hyvin omintunnoin hyväksyttävää verenanto verensiirtona toisen ihmisen hengen pelastamiseksi sairaalassa!
Tämä Augustinuksen, alkukristillisyyden luopion, ´oikeutetun sodan´ käsitys ja veren pyhyydestä luopumisen kanta ovat aiheuttaneet ihmiskunnalle suunnattoman vahingon ja kärsimyksen.
Verensiirto halveksii Jeesuksen Kristuksen vuodatetun veren uhriarvoa lunastusvälineenä jäljittelemällä sitä. Vastaavan ennakkotapauksen näemme siinä, ettei Mooseksen lain aikaista pyhää voiteluöljyä saanut kukaan jäljitellä valmistamalla samanlaista. Se, joka valmisti, menetti henkensä (2Moos 30:22-38). Eikö voisi olettaa, että JHWH Jumala suhtautuu aivan samoin sellaiseen, joka yrittää jäljitellä ihmissielun pelastamiseksi Kristuksen veren kaltaista pelastustapaa?
Kunhan lääketiede ja lääketehtaat pääsevät niin pitkälle, että onnistuvat valmistamaan kunnollisen verenkorvikkeen ilman kirjaimellista verta, siirtyy veren käyttö verensiirroissa kokonaan historiaan.
Siteeraaja
>Kunhan lääketiede ja lääketehtaat pääsevät niin pitkälle, että onnistuvat valmistamaan kunnollisen verenkorvikkeen ilman kirjaimellista verta, siirtyy veren käyttö verensiirroissa kokonaan historiaan.
Tämä veisi historiaan yhden Vt-seuran ristiriitaisuuksista. Ei tarvitsisi enää valmistaa "verenkorviketta" kirjaimellisesta lehmänverestä, siis siitä joka oman opetuksen mukaan on vuodatettava maahan. Nykyään jollain on astia alla ja verta käytetään vaikka esimerkiksi Hemopuren valmistukseen.
Tim. 2 on nykytutkimuksen valossa ns. pseudepigrafi. Paavalin oppilaiden kirjoittama kirje. Voit tarkistaa tämän mistä tahansa UT:n eksegetiikkaa käsittelevästä perusteoksesta.
Ei ollut lainkaan ihmeellistä antiikin aikaan, että oppilas kirjoitti opettajansa nimissä tämän kuoleman jälkeen.
Antiikin aikana kirjoituksen yksilöllisyys ei ollut samalla tavalla tärkeää, kuin meidän aikanamme.
Ap.t sisältää paljon tärkeää tietoa Paavalista. Ap. t. on selvästi ajallisesti myöhäisempi, kuin Paavalin omat kirjeet. Ap. t. voidaan ajoittaa n. 90- luvulle ja myöhäisyydestä ja kuulopuheisiin perustuen sisältää myös aukkoja ja asia virheitä. Ap. t. kirjoittaja oli selvästi juutalaiskristillinen, tämä käy ilmi poikkeavista käsityksistä Paavalin teologian kanssa. Paavalin ohjeet lihansyönnistä luvuissa 1. kor. 8, 10 ja Room. 14 eivät millään tavalla heijasta kokouksen säädösten määräyksiä.
Augustinuksen käsitykset nousevat Paavalin käsityksistä. Augustinuksen oikeutetun sodan periaatteiden mukaista oikeutettua sodankäyntiä muistuttaisi lähiten YK sotilaallinen rauhanturvaaminen. Kristinuskon syntyajoista lähtien yksikään sota ei ole noudattanut Augustinuksen oikeutetun sodan periaatteita. Sotahan samoin kuin viha on silkkaa inhimillistä järjettömyyttä.
Ei verensiirto mielestäni halveksi Jeesuksen uhriveren arvoa millään tavoin.
Jeesushan sanoi, että "suurempaa rakkautta ei voi kukaan osoittaa kuin, että antaa henkensä ystäviensä puolesta" (Joh. 15:13) Tästä verensiirrossa on kyse. Tuntemattomat ihmiset luovuttavat verta ja näin pelastavat ihmishenkiä.
Verensiirron kieltämisen näen samalla tavalla ihmismielen ahtaudeksi ja ulkoisten tekopyhien mielettömien vaatimusten noudattamiseksi, kuin Jeesus näki, kun fariseukset kielsivät häntä parantamasta sapattina. Jeesus kysyi: " vastatkaa minulle: kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota se." (Luuk. 6:6-11)
>Ei ollut lainkaan ihmeellistä antiikin aikaan, että oppilas kirjoitti opettajansa nimissä tämän kuoleman jälkeen.
Tuo tapa on säilynyt jälkipolvillekin. Raamatuntutkijat olivat vakaasti sitä mieltä, että Raamatussa on ennustettu Studies In The Scriptures kirjasarjaan on Russelin kuoleman jälkeen julkaistava myös seitsemäs osa. Niinpä Woodworth ja Fisher kokosivat kirjan, jonka väittävät C.T. Russelin kirjoittaneen. Takapiruna oli mitä ilmeisimmin itse Rutherford.
Nykyraamatuntutkijat pitävät Täyttynyttä salaisuutta Russelin pilkkana. Mikä on muuttunut - ei mikään.
Mielenkiintoinen keskustelu yllä.
Veren syöntiä koskevien näkemysten osalta olen samaa mieltä Siteeraajan ja hänen JT-lainauksiensa kanssa.
Sitä en ymmärrä, että miksi mieluummin vetäydyt L. hyvä Augustinuksen tekemiin myöhäisiin tulkintoihin?
Näetkö hänet raamatun oppien puhdistajana tai kristinuskon oppien kehittäjänä?
Onko mielestäsi Augustinuksen käsityksiin vaikuttanut hänen kreikkalaisen filosofian koulutuksensa?
Olen usein puhunut myös siitä, että Paavali itseasiassa oli nykyisen kristinuskon perustaja vieden sitä eri suuntaan, kuin mihin Jeesuksen seuraajien liike oli vuosia uskonut ja miten he olivat Jeesuksen kuoleman jälkeen pitkään toimineet. Tämä keskustelunne on mainio todiste sen puolesta.
Ilman Paavalia kristinusko olisi jäänyt syntymättä!
Sillä, ettei Paavali Galatalaiskirjeessään kerro tarkemmin tuosta verensyömiskiellosta, ei pitäisi olla sinulle L. mitään ihmeellistä.
Miksi Paavali kirjoitti heille?
Koska Galatalaiset olivat kääntyneet nimenomaa tiukkaan lakiuskoisuuteen ja Paavali pyrki kääntämään heitä takaisin siihen lievempään tulkintaan jota hän itse edusti. Siksi hän kiinnitti huomiota vain niihin asioihin, joita noiden Galatalaisten ei tarvitsisi noudattaa. Edelleen voimassa olevaa verensyömiskieltoa he jo noudattivat, joten siitä ei ollut tarve sen enempää kaiketi heille kirjoittaakaan. Ei Paavalilla ollut tarkoitus sitä vesittää.
Koska Luukas oli Paavalin läheinen ystävä ja henkilääkäri, niin hän varmasti tunsi Paavalin opetukset hyvin.
Lääkärinä hän lisäksi ilmeisesti halusi kiinnittää erityistä huomiota itselleen läheisimpiin asioihin, joihin varmasti liittyi myös tuo veri kysymys.
Keneltä luulisit Luukaksen saaneen tiedon tuon apostolien kokouksen tapahtumista?
Ystävältään Paavalilta joka oli siellä asianomaisena paikalla vaiko joltain toiselta epämääräiseltä taholta?
"Veren syöntiä koskevien näkemysten osalta olen samaa mieltä Siteeraajan ja hänen JT-lainauksiensa kanssa."
Onko vanha suola alkanut janottaa?
"Ilman Paavalia kristinusko olisi jäänyt syntymättä!" Jeesuksellakin taisi olla oma osansa kristinuskon synnyssä, mutta muuten näin yleisesti väitetään.
Loppu vuodatus on epätoivoista paskan vääntöä, jolle ei löydy perusteita sen kummemmin Raamatusta kuin historiankirjoituksestakaan.
”Sillä, ettei Paavali Galatalaiskirjeessään kerro tarkemmin tuosta verensyömiskiellosta, ei pitäisi olla sinulle L. mitään ihmeellistä.
Miksi Paavali kirjoitti heille?
Koska Galatalaiset olivat kääntyneet nimenomaa tiukkaan lakiuskoisuuteen ja Paavali pyrki kääntämään heitä takaisin siihen lievempään tulkintaan jota hän itse edusti. Siksi hän kiinnitti huomiota vain niihin asioihin, joita noiden Galatalaisten ei tarvitsisi noudattaa. Edelleen voimassa olevaa verensyömiskieltoa he jo noudattivat, joten siitä ei ollut tarve sen enempää kaiketi heille kirjoittaakaan. Ei Paavalilla ollut tarkoitus sitä vesittää.”
kuulostaa keinotekoiselta harmonisoinnilta.
Jerusalemin kokouksen ratkaisu oli periaatteellinen myönnytys, mutta jätti asioita auki(Ap. t 15:20, 29). Siitä kuinka pitkälle lakia oli noudatettava vaikka kristityiltä ei ympärileikkausta vaadittukaan oli kristittyjen piirissä erilaisia tulkintoja. Vähitellen yleistyi ratkaisu, jonka pohjalta lain kultillinen ja rituaalinen puoli hylättiin. Juutalaisuuden eettinen opetus jäi voimaan.
Lain noudattamisen tilalle nousi usko Kristukseen.
Kielteinen kanta juutalaisuudesta periytyviin säädöksiin tulee jälkiapostolisena aikana esille Paavalin nimissä kirjoitetuissa pseudografeissa. Esim. Kol. 2:16 näytetään vastustettavan, (Ap. t.15:20, 29) ”Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte.” Samaan aiheeseen liittyy Tit. 1:15 toteamus: ” puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäuskoisille ei mikään ole puhdasta.”
Paavali kulki kokouksen päätöksestä huolimatta omia linjojaan, ja hänen opetuksensa olikin ristiriidassa kokouksen päätöksen kanssa 1. kor. 8, 10 ja Room. 14.
Lisäksi liittyykö Ap. t.:n ja Gal.:n kuvausten perusteella todella historiallisia epäyhtenäisyyksiä. Kuten Aejemelaeus jyrkästi viittaa:
”Paavalin ohjeet lihansyönnistä luvuissa 1. kor. 8, 10 ja Room. 14 eivät millään tavalla heijasta kokouksen säädösten määräyksiä. Lisäksi tulee se omituinen seikka myös, että jae Ap. t 21:25 olettaa, että Paavali vasta viimeisellä Jerusalemin matkallaan sai tiedon säädösten sisällöstä ikään kuin Paavali ei olisikaan itse ollut läsnä Jerusalemin kokouksessa:" Uskoon tulleiden pakanoiden asian me olemme ratkaisseet. Me olemme kirjeitse ilmoittaneet heille, että heidän tulee karttaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja myös lihaa, josta verta ei ole laskettu pois, sekä haureutta" Se, että Pavaali sai vasta näin myöhään saisi tietää säädöksistä, sopisi hyvin kuvaan, joka muodostuu Paavalin omien kirjeiden kautta. Kaikenkaikkiaan on tehtävä päätelmä, että säädösten liittäminen Jerusalemin kokoukseen ei pidä yhtä historiallisen totuuden kanssa." (Aejmelaeus)
”Perimätieto toiselta ja kolmannelta vuosisadalta kirkollinen perimätieto samaistaa Ap. t:n kirjoittajan Paavalin apulaiseen, lääkäri Luukakseen. Tämä tuskin tulee kyseeseen, sillä perimätieto ei ole tarpeeksi varhaista, sekä Luukkaan piirtämä kuva Paavalista poikkeaa apostolin omien kirjeiden antamasta kuvasta. Joka tapauksessa kirjoittaja oli toisen sukupolven kristitty. Teos on syntynyt 1 vuosisadan lopulla, lähteinä on ollut kuultuaineisto. Toisella vuosisadan puolivälissä ei kirkossa enää ollut selvää käsitystä evankeliumeiden ja mukaan lukien Ap. t:n synnystä. Niiden tekijöitä pyrittiin saamaan selville päättelemällä ja arvaamalla. Ymmärrettävästi heitä etsittiin ennen muuta Jeesuksen oppilaiden tai näitä lähellä olleiden piiristä. ” (Räisänen 1978)