...kaikki tyynni, joten ei mitään uutta auringon alla. Jumalan valtakunnassa on heitä aina ollut ja on oleva aina tuomiopäivään asti.
Ohjelman ns."vl:t" he kaikki olivat omalakisia "uudistushaluisia kuolleita kaloja." Heillä seurakuntaäiti on valitettavasti hukassa ja näin samalla myös Isä taivaassa.
Mitä tulee synnytyskuolleisuuteen ihmisoikeuskysymyksen aiheena, sen ainoan yhden tunnetun tapauksen vuoksi, on todettava, että enemmän maassamme on kuollut ensisynnyttäjiä.
Ohjelman ns."vl:t" he kaikki olivat omalakisia "uudistushaluisia kuolleita kaloja." Heillä seurakuntaäiti on valitettavasti hukassa ja näin samalla myös Isä taivaassa.
Mitä tulee synnytyskuolleisuuteen ihmisoikeuskysymyksen aiheena, sen ainoan yhden tunnetun tapauksen vuoksi, on todettava, että enemmän maassamme on kuollut ensisynnyttäjiä.
Vastaukset 50
Vanhimmat
elävän potkivan ukkohauen TUOMITSEVA LESTADIOLAISLAUSUNTO oikein kiitokseksi rohkeille nuorille naisille. Tämähän kertookin paljon liikkeestä. ANTAA TULLA VAAN!
... tässä 2.3.2009
Toteutuvatko ihmisoikeudet lestadiolaisuusyhteisössä? Mukana lestadiolaisäidit Mari Leppänen, Rebekka Naatus ja Rauni Kortesalmi sekä liikkeestä irrottautuneet Salome Tuomaala ja Heikki Räisänen.
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1934215.asx?bitrate=1
...ja 16.2.2009
Suviseuroja, siideriä ja kielletyn elämän janoa. Lestadiolaiselokuvasta Kielletty hedelmä keskustelevat mm. ohjaaja Dome Karukoski, kirjailija Riikka Pelo, Ellen Tuomaala ja Lauri Hyry.
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1874065.asx?bitrate=1
luulee lähettävänsä?
SRK:lleko?
Tässä aito:
http://areena.yle.fi/toista?id=1934215
"Mitä tulee synnytyskuolleisuuteen ihmisoikeuskysymyksen aiheena, sen ainoan yhden tunnetun tapauksen vuoksi, on todettava, että enemmän maassamme on kuollut ensisynnyttäjiä."
Eiköhän noita tapauksia ole kuitenkin suhteessa paljon enemmän joissa suurperheen äiti on kuollut synnytyksiin.
...kuolleista synnyttäjistä ja yli seitsemän lasta synnyttäneistä synnytykseen kuollut vain mainittu yksi tapaus.
KYLLÄ, heidän tietoonsa on tullut MUUTAMIA tällaisia tapauksia, mutta... ja alkaa puhua terveydellisistä syistä ja ettei nyt siitä olekaan varsinaisesti kysymys, vaan ihmisoikeuksista.
Tätä on turha vähätellä. Trauma ja suru sekä inhimillinen kärsimys on käsittämätön. Ja tämäkin olisi voitu välttää. Tämä sattui vielä aika lähelle... Joten p ä i v ä p e r h o n e n, tule alas maanpinnalle.
rakkautta tihkuvan seurakuntaäidin kalmanhajuisen röyhtäisyn.
rankasti, että vain yksi äiti on kuollut synnytykseen! Se on oikea emävalhe!
Tiedän minäkin näitä tapauksia, joten ei voi olla vaan yhdestä tapauksesta kyse ja kyllä yksikin on liikaa orpojen lasten kannalta.
Sama käsitys minullakin on.
Voimalan keskustelussa jossain kohtaa todettiin jotain, että tämä herätysliikkeestä keskustelu ja uskon kieli poikkeavat toisitaan ja vaikka kirjaimelliseti kirjoitetaankin Päivämiehessä, että "ei koskaan..." niin ei se ihan niin kuitenkaan ole. Toi vaan mieleen omat kokemukset lestadiolaisajaltani.
Oma virheeni aikanaan oli, että otin asiat liian selkeinä. Uskoin, että kun sanotaan ON niin se tarkoittaa ON. Uskoin, että kun sanotaan EI niin se tarkoittaa EI. Mutta näin ei vanhoillislestadiolaisuudessa ole. Päädyinkin lopulta siihen, että rehellisesti voi uskoa vanhoillislestadiolaiseen Jumalaan vain olemalla epärehellinen. Ei pidä ottaa todesta kaikkea sitä mikä totena sanotaan. Pitää kuunnella mikä on "politiikan harjalla" kunakin hetkenä, eikä koskaan kysyä "mitä tarkoittaa kun se-ja-se saarnaaja silloin-ja-silloin sanoi noin". Vastaukseksi sain vain "ei niin ole koskaan sanottu" ja "saat nyt syntinä uskoa tuonkin epäilyksen anteeksi".
Niinpä jos Jumala on totuus ja vanhoillislestadiolaiseen jumalaan voi uskoa vain epärehellisyydellä niin vanhoillislestadiolaisuus erottaa Jumalasta. Syntiähän on kaikki mikä erotta Jumalasta joten päädyin siihen, että vanhoillislestadiolaisuus on synti. Voi kuulostaa makaaberilta mutta näin se vain on.
Itse yritin kolmekymmentä vuotta aidosti, rehellisesti ja nöyrästi uskoa vanhoillislestadiolaiseen Jumalaan. Tuhosin sillä osin itseni. Uskoin liian vahvasti ja kirjaimellisesti sen mitä opetettiin. Lopulta tajusin, että jos aion olla rehellinen itselleni on minun tunnustettava itselleni, että vanhoillislestadiolainen usko ei voi mitenkään olla minkään Jumalan tahdon mukainen, ei edes Raamatun Jumalan, joka on ankara herra.
Olet käsittänyt asian väärin. Koko VL-sana on
pelkkää harhaanjohtamista. Ei ole mitään vl-uskoa
olemassa. On vain raamattu, Jumala, Jeesus.
Lisäksi kaikki uskovaiset Pietari, daavid ja
monet muut erehtyvät.
on vahva ase saatanan kädessä tuhoamaan ihmisen henkisesti ja tuhoamaan ihmisen uskon Jumalaan.
"päädyin siihen, että vanhoillislestadiolaisuus on synti."
Amen!
Tämä kielen ymmärtämisen erilaisuus pisti minunkin korvaani Voimala-ohjelmassa. Toimittaja luki vuoden 2005 Päivämiehestä pätkän, jossa ehkäisy tuomittiin, mutta vastaus tähän oli jotenkin sellaista, että ei pidä ottaa niin 'kirjaimellisesti'PM:n kirjoituksia.
Kun Päivämies kirjoittaa on, niin rivijäsen uskonkielellä ymmärtää sen eiksi tai päin vastoin. Tällaisella kielipelillä ohjelmassa saatiin syy olla vastaamatta yksiselitteisesti -ehkäisy on syntiä- kysymykseen.
Jotain uudistustoiveita näillä nuorilla vl- 1)naisilla ja 2)äideillä (tässä järjestyksessä nimenomaan) oli: naisia johtokuntaan. Toimenpiteinä siihen, miten tähän päästäisiin oli kai aika. Kumpikaan näistä naisista ei ollut halukas tai kykenevä vaikuttamaan Oulun suuntaan mitenkään.
Kaiken kaikkiaan ohjelma ei antanut selvää vastausta ehkäisykysymykseen, jota oli tarkoitus selvittää. Toimittajat totesivat myös sen, miten vaikeaa on saada nimenomaan vl-herätysliikkeestä keskusteluun osallistujia toisin kuin muista uskovien yhteisöistä. Kertoohan tuokin toteamus paljon herätysliikkeen suhtautumisesta julkisuuteen ja avoimeen kommunikointiin ulkomaailma kanssa.
ei ole muita tiedonlähteitä kuin postiluukusta pätkähtävä Päivämies-lehti ja samaa suuntausta pönkkäävä seurasaarna. Moni Vl-äiti on täydellisessä uutispimennossa muunlaisen ajattelun suhteen ja lisäksi aviomiehensä suvereenin vallan alla.
tarina minullakin! Kun en enää jaksanut, päätin lähteä. Eihän kaikille riitä vastaukseksi uskoa epäilykset anteeksi. Kun näistä säännöistä ja ohjeistä ei ottanut selvää Erkkikään ja kun huomasin, että ne asiat, joilla olin itseni raskauttanut, eivät toisia hetkauttaneet, tulin siihen lopputulokseen, että pitäkäää sääntönne ja oppinne, jos sitä yleensä on.
Olenkin sitä mieltä, että vl-usko on vahvojen ja julmien uskonyhteisö!
Voimalassa puhuttiin myös keskusteluista kanssaihmisten kanssa, mutta jos keskustelusta jotain omia aistimuksia voi kertoa, niin ymmärtääkseni näitä keskusteluystäviä muodostuu sosiaalisen viitekehyksen mukaan. Tämähän on aistittavissa tälläkin palstalla. Toisille ehkäisy on murhan synti ja toiset ajattelevat kokonaisuutta perheen hyvinvoinnin kannalta. En edes voinut ymmärtää sitäkään, että vl-usko vaikuttaa siten, että kaikki perheet ovat lasten suuria rakastajia ja nainen on haluavainen synnyttämään niin monta lasta kuin Jumala on hänelle nähnyt hyväksi. Kyllä tällainen ajatusmalli on syntynyt opetuksen kautta ja syyllistämällä.
Luin tuota perhosen avaamaa ketjua. Siinä tuli asia erittäin selväksi: ohjelman naiset ovat mätiä kaloja. Vaikka eilinen ohjelma oli informaatioarvoltaan lähes nolla, niin tuollainen reagointi näihin naisiin oli fundisuskovaiselta odotettavissa. Erittäin ikävä puheenvuoro perhoselta.
Tämähän on juuri se perhosen avaama ketju. Olin ajatuksissani kirjoittaessani niin, että se olisi joku muu avaus.
Ei kai valinnat siitä johdu ettei ole tietoa. Hassua kyllä, vaikka tv on tuomittu, netti katsotaan tarpeeliseksi joka kodissa. Valinta jäädä lestaadiolaiseksi on erittäin helppo. Ystävät pysyy samoina ja yhteisö on tuttu. Ja tietääpä ainakin, että mitä tekee sunnuntai-iltana.Jotkut saattaa vielä uskoakin niitä opetuksia. Monet lestadiolaistytöt opiskelevat mielestäni liikaakin, turhaan joutuvat maksamaan opintolainoja pois, kun naimisiin menevät. Kyllä nainen taitaa nykyään kaapin paikan näyttää, oli sitten uskovainen tai ei.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Millä oikeudella menet haukkumaan rohkeat, ohjelmassa esiintyneet uskovaiset ihmiset? Oletko sinä parempi uskovainen kuin ohjelmassa esiintyneet naiset? Onko kaikki "uudistushaluisuus" syntiä? Onko avoimuus ja tosiasioiden esiin tuominen syntiä? Onko hymistely parempi vaihtoehto kuin vaikeista asioista keskustelu? Vastaa jokaiseen kysymykseeni, kiitos.
...kotisiioniltasi eli seurakuntaäidiltäsi niin tulet myös itsekkin hoidetuksi kalleimmalla voiteella.
Pyysin SINUA vastaamaan niihin. Joten antaa palaa. Älä siirrä vastuuta yhtään mihinkään muualle.
On ihan uskomatonta, että Jumalan valtakunnasta löytyy noin kylmäsydämisiä ihmisiä. Missä Jeesuksen peräänkuuluttama lähimmäisenrakkaus? Omahyväisyyttä kyllä löytyy ja tuomitsemisenhalua.
, jos sinä oot se kuollu kala ihan itse. Katsos ku se oikeelle lankeeminen ei oo mitenkään vähempi paha ku vasemmalle. Siis yleisesti ottaen, ohjelmassa olevat kun eivät lankeilleet mihinkään muuhun kuin ehkä pienoiseen tuomitsemisen pelkoon, joka lienee rajoittanut heidän ilmaisuaan.
Kylläpä tämä uskominen on naurettavaa, höpötyinen höpsis.. Poikamies ei saa avioitua epauskovan kanssa ja sitten uskova pariskunta harrastaa syntyvyyden säännöstelyä. Salassa saa naiskennella, mutta avioitua ei saa. Onko teidän mielestä jotain ristiriitaista..
..ihmisiä, koska "valtakuntakin" on sisäinen. "Keskellänne" tarkoittaa myös sisäistä asiaa muutenhan voitaisiin sanoa: "katso täällä tahi tuolla", mikä ei olisi Raamatun mukaista.
kuolleita kaloja, koska he vl-kalaverkossa eivät ole vanhojen ukkojen syötäviä, vaan heistä tulee ennen pitkää viimeistään vatsanpuruja johtomiehille ja jo nyt kovaa hapokasta närästystä pelkästä katselusta.
...ovat nuutoin tosi fiksuja, mutta se elämän tärkein asia "raitisusko" oli hukassa, eli he eivät ole kuuliaisia Jumalan valtakunnan neuvoille ja saarnoille, vaan kulkevat "omia polkujaan" ohjaten - jos mahdollista - uskovaisia oman järjen käytön mukaan elämään.
Valitettavaa, jos eivät tule tuntohinsa ja tee parannusta "omalakisuudestaan."
että ohjelman nuoret ja samassa verkossa olevat muut kuolleet kalat alkavat itsenäisesti lukea Raamattua.
Mihin me sitten joudumme?
huolimatta salamannopeasti samaan suuntaan, kun käsky käy. Vl-yhteisö on kuin silakkaparvi ilman omia aivoja ja päättelykykyä - poikkeuksia lukuunottamatta. Parvella ja joukolla on parven ja joukon mieli.
Kalliita ja oikeita sanoja päiväperholta.
Epäuskoisten koirien ja velhojen ohjelma. Mitäpä tuohon voisi enää lisätä.
Ja jos joku äiti kuolee synnytykseen, niin se on suuri helpotus hänelle, kun pääsee näistä ajan vaivoista. Ry:ltä voi ukko sitten hakea uuden -nuoremman ja vetreämmän. Siellähän niitä seinäruusuuja istuu, kuin kanat orrella. Odottavat vaan hakijaansa.
Tärkeintä on, että siioni kasvaa sisältäpäin ja tehokkaasti.
hyvän saarnan.
Eihän liikkuvaa kuvaa saisi katsoa.
ja vasemmalta. Vanhan vaarin mielipide teistä kolmesta vl-naisesta on kuitenkin, että ette te nyt niin kamalan huonoja olleet. Tilanne huomioon ottaen pärjäsitte oikein hyvin. Kun on ensi kertaa TV-väittelyssä, ei voida vaatia mitään säkenöivää keskustelua.
Hoitakaa lapsianne ja antakaa ihmisten puhua.
Siltä todella vaikutti, yksikään VL ei tunnustanut, että Jeesus on Herra.
Jumalan valtakunnassa on heitä aina ollut ja on oleva aina tuomiopäivään asti. ** Näin on, ja jos ollaan rehellisiä, KUOLLEITA KALOJA ON VAIN SIELLÄ, JOS TARKOITAT SRK;ta. Muualla ei puhuta kuolleista kaloista kun torilla ja RY;llä.
Ohjelman ns."vl:t" he kaikki olivat omalakisia "uudistushaluisia kuolleita kaloja." Heillä seurakuntaäiti on valitettavasti hukassa ja näin samalla myös Isä taivaassa.** Minä kyllä olin aistivinani selkää vapautta laista, minkä nämä kuolleet kalat olivta heihin yrittäneet istuttaa, ei ollut 15 lastakaan? Ei haluttu puhua omasta makkari- hommista, se ei kuulu SRK:lle, kuten ei kuulukaan.
Mitä tulee synnytyskuolleisuuteen ihmisoikeuskysymyksen aiheena, sen ainoan yhden tunnetun tapauksen vuoksi, on todettava, että enemmän maassamme on kuollut ensisynnyttäjiä.** Jos puhutaan VL;sitä, niin ei pidä paikkaansa, synnytys- komblikatioihin kuolee vuosittain useita Vl äitejä, jollei heti, niin vuoden sisällä masennuksen kautta.
harvoin äitejä synnytyksiin kuolee mutta jo yksikin on liikaa.. jos lääkärit ovat äitejä varoitelleen vaarasta seuraavissa synnytyksissä nii on äitije ymmärrettävä ottaa vastuu teoistaan. ja myös srk pitää saada sanoistaan vastuuseen. se on pelko kadotukseen joutumisesta ja sukulaisten hylkäämisen pelko jotka estävät lääkärien kuuntelemisen.. tähän hommaan on järki saatava ennen kuin on liian myöhäistä.
kuoleman porteille ei kenenkään tarvitse eikä saa synnyttää! sairastua voi hitaasti joka synnytys pahentaa tiettyjen sairauksien riskiä jos on esim. perinnöllinen taipumus tiedossa.. jokainen kantaa omasta elämästään vastuun.
oikea uskovainen ei mollaa toisia ja voi kysellä toisten makuuhuonetapahtumista se on sitä kateutta ja pilkkaa suurinta syntiä..
Kyllä oli niin raikasta, tuoretta ja tervettä noiden mainitsemiesi nuorten naisten puheenvuorot. Vastasi täysin henkeen: Alistaminen on aina väärin, tapahtuipa se sitten piilotettuna opillisiin kysymyksiin tai ei.
Kyllä nautin kaikista ohjelmassa käytetyistä puheenvuoroista. Oleellista myöskin on, että ei yritetty kiistää, että vallankäyttöä ja kyttäämista ei tapahtuisi jossakin, vaikka sitä itse ei olisi kokenutkaan. Turha yrittääkään antaa vaikutelmaa että rauhanyhdistys on joku lintukoto, jossa ei ongelmista ole koskaan kuullutkaan, vaan elämä on pelkkää onnen auvoa ja päivänpaistetta. Koska elämä ilman epäkohtia ei ole todellista elämää, epäkohtia löytyy mistä tahansa yhteisöstä, vaikka joillekin tahoille sen myöntäminen näyttää olevan vaikeaa.
Mitä tulee lasten synnyttämiseen autuuden ehtona, Jumala ei ole varmastikaan tarkoittanut kenenkään elämää maanpäällikseksi helvetiksi. Ja sitä elämä on jos ei ole edellytyksiä vanhemmuuteen ja lapsia syntyy tiheään tahtiin. Se on silloin painajaista jokaiselle perheenjäsenelle, ei vain naiselle. Se, jos joku jaksaa viisitoista lasta ja vielä aidosti iloitsee heistä jokaisesta (heitäkin oikeasti on), ei tarkoita sitä, että silloin jokaisen lestadiolaisen naisen tulee pystyä samaan. Kun yleensä sanotaan, että asioissa pitäisi mennä heikomman ehdoilla ts. jos joku pahentuu johonkin asiaan ja kokee sen vääräksi, älä tee sitä. Tässä lapsiasiassa kuitenkin mennnään vahvimman ehdoilla. Siihen minkälaiset eväät lapsuudesta on matkaansa saanut, ei juurikaan voi aikuisena vaikuttaa. Jos on lusikalla saanut, ei voi kauhalla ammentaa. Kaikkia ei ole tarkoitettu suuren perheen vanhemmiksi, heillä ei ehkä ole edes edellytyksiä siihen ja sillä ei ole mitään tekemistä uskonelämän kanssa.
Se asia mistä eniten iloitsen, että keskustelukulttuuri, joka on ollut lapsenkengissä lestadiolaisuudesssa näihin aikoihin asti, on kokemassa suuren muutoksen. Sen on pakko, asioista on puhuttava. Enkä ymmärrä, jos mitään salattavaa ei ole, miksi asioista ei voitaisi aidosti ja avoimesti puhua?
"Jumala ei ole varmastikaan tarkoittanut kenenkään elämää maanpäällikseksi helvetiksi."
Eikö vastuu ole niiden jotka vaatimukset eittävät. AIMO ja kumpp.?
Minun mielestäni vastuu on loppujen lopuksi jokaisella aikuisella ihmisellä itsellään. Vain hän voi itse puolisonsa kanssa tietää jaksamisensa rajat ja tekemistensä motiivit. Ymmärrän sen, että "laumasta pois joutumisen pelko" saattaa hämärtää käsitystä siitä kenelle vastuu kuuluu ja sysätä sitä joidenkin muiden harteille. MUTTA - synnyttämisen asettaminen autuuden ehdoksi on väärin. On väärin, että sanotaan, että jokaisen lapsen pitää saada syntyä, mutta hänen synnyttyään hänen elämällään ei olekaan mitään arvoa. Siis siinä tapauksessa, ellei vanhemmista ole hänestä huolehtimaan. Sanotaan, että Jumalalta saa voimia tarpeen mukaan, mutta entä jos ei saa? Tuleeko se saarnamies, joka nämä sanat lausuu konkreettiseksi avuksi sinne tupaan, jossa meinataan nääntyä huolien ja väsymyksen alle? Kukaan - ei kukaan - voi tietää kenenkään toisen jaksamisen ja voimavarojen rajoja. Olemme voimavaroiltamme hyvin erilaisia ja siihen vaikuttavat monet asiat jo lapsuudesta lähtien.
luulis ja niinhän ne varmaan saarnamiehet viimekädessä ajattelevatkin, että vastuu on jokaisella itsellään. Mutta, ajatteleppa ihmistä, joka on imeväisestä asti aivopesty, että vain tämä usko ja oppi on oikea ja että ehkäisy on kuoleman ja kadotuksen synti! Herkät ja haavoittuvat ihmiset on peloteltu henkihieveriin, he uskovat nuo puheet ja yrittävät niitä viimeiseen asti noudattaa... Ei, kyllä niilläkin on vastuu asiasta, jotka tuota armotonta oppia levittävät. Eikö siellä Raamatussakin sanota, että näillä opettajilla (saarnamiehillä) on suurempi vastuu, kuin tavallisella uskovaisella?
Edelleen olen lestadiolaisena vl - naisena samaa mieltä siitä, että VIIMEKÄDESSÄ vastuu on jokaisella ihmisellä itsellään. Mielestäni tilannetta voisi verrata siihen, että käskettäisiin hypätä vaikka sillalta varmaan kuolemaan. Mielestäni se, joka tottelee sokeasti kyseenalaistamatta asiaa, ei voi syyttää siitä kuin itseään. Jos toinen´mahdollisuus olisi se, että hän ottaisi järjen käyttöönsä ja ajattelisi, että hän ei tuota tee ja poistuisi paikalta. Mikäli synnyttämisestä tehdään autuuden ehto terveyden tai mielenterveyden kustannuksella, täytyy kyseenalaistaa muiden ihmisten oikeus päättää asioista, joiden kanssa he eivät itse joudu elämään.
Asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen. On totta, että jos on ns. aivopesty uskomaan johonkin tiettyyn asiaan, oman järjen käyttö voi tuntua jopa pelottavalta. Niinpä saarnamiehillä on suuri vastuu siinä mikä on heidän opetuksensa keskeinen sisältö. Onko se usko Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana, vai elämäntapa säännösten noudattamisen painottamista autuuden ehtona. Jääkö armolle tilaa vai onko usko tekoja tai tekemättä jättämisiä.
Näin on jo pitkään toimittu ja näin toimitaan tässäkin tapauksessa.
...valvoi
kun kaisla-arkku laskettiin
Niilin virtaan
ja Jumalan enkelit valvoivat,
tarvittiin heprealainen imettäjä.
Minäkin olen hebrealainen äiti
Egyptin yössä,
josta kuuluu ivanauru: imettäjä!
Minunkin on lähetettävä lapseni
kuin Mooses
Egyptin hoviin.
Niinkuin kalastajatkin puhdistavat kuolleet kalat verkostaan, ettei hyvät kalat pilaannu, niin tulee myös aika, jolloin siionin verkot käydään läpi samasta syystä.
Miten voit sanoa noin?
Oletko uskomassa?
Miten soma nimimerkki tuomarille! Kuvaa hyvin ns. uskovaisten elämää ja luonnetta.
Tosiasiahan on, että voimalan kaksi nuorta naista olivat ensimmäiset näkemäni rehelliset lestikset, jotka uskalsivat puhua ilman johtopässien lupaa asioista, niin kuin niiden pitäisi olla. Valitettavasti heidät tullaan erottamaan vl-liikkeestä. Tai oikeastaan onneksi.
Pitkän elämäni aikana olen nähnyt, että vl-vanhempien lapset ovat kouluissa pahimpia valehtelijoita, mikä taas johtuu siitä, että he ovat pakotettuja salaamaan vanhemmiltaan asioita, joita itse eivät pidä syntinä. Tästä tulee tapa. Sama kiertely ja kaartelu näkyy kaikissa lestadiolaisissa.Siksi nämä nuoret naiset olivat virkistävä poikkeus. Näyttää siltä että vl-liikkeen vanhoillinen pohja sortuu kuin Jerikon muurit rehellisten nuorten ansiosta.
vielä 50 poronkusemaa rehelliseen vastaukseen, mutta vl-ihmisenä kenties ymmärrät paremmin tuollaista semantiikkaa. Ollaan sanovinaan jotain, vaikkei sanotakaan kuin vihjaillen.
tehdä tepposet, kun noin rohkeita ja tietäviä ovat olleet, että ihan maailman "ihailtavaksi" tv:n menneet ja sanoneet rohkeasti olevansa vl:a!
Tämä on ihan oikein että he siellä ovat olleet ja sanoneet niitä sanoja joita on pitänytkin sanoa.
Ja mitä "mätiin kaloihin" tulee niin tämän asian päättää itse Jumala tämän maailman viimeisenä tuomion päivänä, kuka on ollut mätä täällä ajassa ja kuka on sadon tuottanut. Joten jatketaan vaan työtämme jokainen omalla sarallaan, työtä on paljon ja Jumala antaa kasvun ajallansa.
Nuoret naiset ovat molemmat kirkon tiedottajia. Kaiketi se on arvokasta että tekee tiedottamista tässäkin yhteydessä. Ainakin nuoret naiset nostavat koko lestadiolaisuuden arvostusta muiden kannalta. Omasta henkilökohtaisesta seksielämästään ei voi olettaa kenenkään kertovan julkisesti televisiossa. Mistä siis tulee tämä tuomitseminen. En minä ainakaan vetäsisi johtopäätöksiä niin kuin tässä. Onko teillä ylipäätään tavoitteena saada mahdollisimman monta ihmistä kadotukseen kun ette anna sitä toivoakaan että niin kauan kuin ihminen elää on toivoa. Uskomatonta asennetta tämä kirjoitus ihmisiltä joiden olettaisi oikeasti uskovan myös sen että ei saa tuomita.
johtopäätöksiä yhden "perhosen" kannanotoista...
Mieshän on ilmiselvästi hullu?
Taisit olla liian hätäinen tuomitsemaan hulluksi, ilman lisäselvityksiä ensin.