SAPATTI

Sapatti ja avioliitto ovat ainoat maalliset instituutiot, jotka juontavat juurensa syntiinlankeemusta edeltävään aikaan. Siksi niitä on kutsuttu paratiisin kaksoissisariksi. Kun katselee tätä maailmaa, näkee, että Saatana on tehnyt parhaansa turmellakseen ja tahratakseen ne.

Lue 2 Moos.20:1-17. Mikä erottaa sapattikäskyn muista käskyistä?

Neljäs käsky on tavallaan testi, joka mittaa ihmiskunnan hengellisyyttä. Koska se liittyy aikaan, joka on näkymätöntä, ei aineellisiin asioihin, se sopii hyvin mittaamaan ihmiskunnan asennetta Jumalaa kohtaan. Suhtautumisemme sapattiin kertoo suhtautumisestamme Jumalaan. Se on ainoa käsky, jota voi rikkoa menettämättä mainettaan konservatiivisissa kristillisissä piireissä.
Tietyssä mielessä sapatti on mielivaltainen. Miksi juuri seitsemäs päivä? Siksi, että Jumala sanoi niin. Käskyt, jotka kieltävät varastamisen, tappamisen, valheellisen todistamisen ja niin edelleen, ovat ymmärrettäviä ja loogisia. Ei tarvitse olla kristitty noudattaakseen niitä.
Mutta kun ihminen viettää seitsemännen päivän sapattia, joka ei perustu mihinkään luonnonilmiöön, hän osoittaa halukkuutensa totella yksinkertaisesti siksi, että Jumala on käskenyt. Sapatinvietto on uskon teko. Emme vietä sapattia siksi, että se on sosiaalisesti hyväksyttävää, suosittua, tai että se perustuu luonnonrytmiin. Pyhitämme seitsemännen päivän siksi, että Jumala käskee meitä tekemään niin, ja armosta pelastettuina kristittyinä osoitamme uskomme olemalla kuuliaisia Jumalan käskyille (Jaak.2:10,11; 1 Joh.5:2,3; Ilm.14:12).
Lepäämällä sapattina me paljastamme maailmalle, että puhe Kristuksessa lepäämisessä ei ole pelkkää puhetta. Sapatinpitäjinä lepäämme aidosti Kristuksen pelastusteossa paitsi päivittäin myös aivan erityisellä tavalla kerran viikossa. Lepäämällä sapattina osoitamme, että meillä on pelastusvarmuus Jeesuksessa (katso Hebr.4:1-11).

http://www.adventtikirkko.fi/opetus/sapatti.htm
381140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Eipä ole jumala käskenyt suomalaisten viettää sapattia adventistien säännöillä.

Äänestä

RE:SAPATTI
Stork 3.3.2009 klo 10.28

Äänestä
  • "-Jeesus(kin) rikkoi sapatin, onko Hän nyt sitten tehnyt väärin?"

    Jeesuksen aikana sapattin vietto todella oli orjuuttavaa, koska juutalaiset olivat lisänneet siihen omia "perinnäissääntöjään". Jeesushan mielellään paransi sapattina. Juutalaisilla tosin oli sääntö, jonka mukaan sapattina oli lupa parantaa vain äkillisissä sairaustapauksissa tai hengenvaaran ollessa kyseessä. Tällaista käskyä tai rajoitusta ei kuitenkaan ole Raamatussa tai kymmenessä käskyssä. Jeesus rikkoi ja kumosi maanpäällä ollessaan nämä juutalaisten lisäämät sapattimääräykset ja ikeet, ei itse lepopäivää.

    Kol.2:13-17: "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen".

    Kheirografon= kirjallinen sopimus tai velkakirja (suomennettuna kirjoituksen säädöksineen Raamatussa). Sana ”nomos” joka tarkoittaa lakia tai käskyjä ei esiinny kertaakaan koko luvussa, joten kymmentä käskyä ja viikkosapattia se ei voi tarkoittaa. ”syöminen, juominen, juhla, uusikuu ja sapatti” viittavat ennemmin seremonialakiin, jotka esikuvasi Kristusta, kuin kymmeneen käskyyn. Eikö Jeesus pyyhkinyt ristinkuolemallaan pois meidän syntivelkamme taivaan kirjoista? Kun tunnustamme ja hylkäämme syntimme, hän ”antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”.

    Lopuksi parin pastoriveljen ajatuksia laista.

    Arvo Arasolan kirjasta "Taistelu Jumalan laista":

    On selvää, että Kristukseen uskova on vapaa lain tuomiosta ja kirouksesta. Hänen elämänsä lähtee Jumalan armosta ja anteeksiannosta. Jos armo tekee lopun lain vaatimuksista, ovat seuraavat johtopäätökset väistämättömiä:

    Jos laki on poistettu, ei ole syntiäkään
    "Lain tehtävä on opettaa tuntemaan, mitä synti on". (Room.3:20) "Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan" 4:15
    "Missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa". 5:13

    Synnintunnon mitta on armon mitta. Jatkuva armossa eläminen edellyttää ihmisen jatkuvaa oman syntisyyden näkemistä ja kokonaista Kristukseen turvaamista. Kun laki poistetaan, poistuu samalla vanhan itsekkään ihmisen nuhtelija, kurittaja ja tuomari. Siinä kaita tie muuttuu nopeasti laveaksi ja ihmisen luonnollinen itsekkyys alkaa irrottaa häntä Jumalasta. Uskovakin ihminen tarvitsee lakia varoittamaan synnistä ja korottamaan Kristusta ja hänen armoaan.

    Jos laki on poistettu, sitä saa rikkoa.

    Joka kerta, kun saarnataan, etteivät kymmenen käskyn vaatimukset sido kristittyjä, itse asiassa sanotaan: Saatte pitää muita jumalia, varastaa, tappaa, himoita, jne. Tämä on lihan vapautta. Lain hylkääjille Jumala on peräänantava, heikko isä, joka ei välitä lastensa virheistä. Raamatussa tätä nimitetään lihan mukaan elämistä. Sen omaksuvat eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua (Room.8:7).
    Kun väitetään "Hengen lain" vapauttavan kymmenestä käskystä, sekoitetaan kuitenkin uuden elämän voima ja sen ohjeet. Hengen laki on kristitylle rohkeutta ja uskon voittoja antava voima. Hengen laki vapauttaa ihmisen rikkomasta Jumalan tahtoa ja hänen lakiaan. Näin ihminen vapautuu synnistä ja saa elämäänsä jumalallisen rakkauden voiman.

    Jos laki on poistettu, se täytyy poistaa myös Jumalan luonteesta.
    Laki on sidoksissa antajaansa. Maan lakien halveksiminen on yhteiskunnan ja esivallan halveksimista. Laki on Jumalan tahto. Se on itsessään jumalallinen. Laissa ei ole vikaa. Vikaa on ihmisessä ja hänen asenteessaan. Pelastus asettaa ihmisen oikeaan suhteeseen Jumalaan ja samalla myös oikeaan mittasuhteeseen hänen tahtoonsa nähden. Jos laki poistetaan, mitä jää jäljelle Jumalan vanhurskaudesta? Jos ihminen vapautetaan lain vaatimuksista, millaista on ihmisen elämä, millainen heidän moraalinsa ja millainen koko jumalallinen järjestys? Jos lakia käsitellään irrallisena vaikuttajana, valtana ja voimana, ei nähdä, että se on Jumalasta. Jumalaan perustuvana se on muuttumaton. Lain poistaminen on hyökkäys Jumalan valtakunnan vanhurskauden periaatteita vastaan.

    Johdonmukaisia lain hylkääjiä tapaa harvoin. Sama henkilö, joka saarnaa, että Jumalan laki on kumottu, vaatii kuitenkin kotonaan lapsiltaan kunnioitusta eli kuuliaisuutta samaa lakia kohtaan, jota vastaan hän puhuu. Joissakin vapaissa seurakunnissa saatetaan sanoa, etteivät dekalogin säädökset sido uskovaista ihmistä, ja kuitenkin jäsenyydestä erotetaan henkilö, joka on julkisesti Jumalan käskyjä rikkonut. Joskus tuntuu siltä, etteivät näin menettelevät henkilöt itsekään tiedä mitä puhuvat. Toisaalta puhutaan kuuliaisuudesta Jumalalle, ja sitten sanotaankin, ettei lailla ole mitään arvoa kristitylle. Tai, että raamatulliset moraaliperiaatteet ovat tärkeät ja toisessa tilanteessa korostetaan uskovan olevan vapaa laista. Tämän soutamisen ja huopaamisen keskellä on joskus vaikea päästä selville siitä , mitä tarkoitetaan.

    Syy, miksi Paavalia on ymmärretty väärin, on tilanteissa, joissa Paavali joutui taistelemaan farisealaista lakihurskautta vastaan. Paavali joutuu suorin sanoin vastustamaan yritystä tehdä laista pelastuksen perustusta. Tälle vastakohtana Paavali osoittaa vastaan sanomattomasti, kuinka pelastus pohjautuu yksin Kristuksen vanhurskauteen ja hänen uhriinsa meidän puolestamme.

    On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi (Gal.6:15).

    Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal.5:6)

    On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. (1 Kor.7:19)

    Näissä Raamatunkohdissa Paavali kumoaa kaksi erehdystä. Toiset vaativat kuuliaisuutta ilman mielenlaadun muuttumista ja toiset taas vaativat mielenlaatua ilman Jumalan vaatimusten täyttämistä. Ensimmäinen johtaa ulkokultaiseen lakikristillisyyteen ja jälkimmäinen antinomismiin ja epäraittiiseen tunnekristillisyyteen. Oleellista on uusi luomus, rakkautena vaikuttava usko ja Hengen antama tahto, uskon kuuliaisuus, joka yksin johtaa Jumalan käskyjen todelliseen täyttämiseen. Kristitty pitää Jumalan lain noudattamista uskon ja Hengen työnä.

    Ja tässä pastori Loron Waden Elämän käyttöohje kirjasta:

    Todellinen uskonto ei keskity vain käskyihin vaan suhteeseen. Emme keskity itseemme tai käytökseemme vaan Jumalaan ja hänen ikuiseen rakkauteensa. Tällöin sen sijaan, että kymmenen käskyä olisi tikapuut, joita työläästi kiipeämme toivoen eräänä päivänä kapuavamme tarpeeksi korkealle päästäksemme taivaaseen, käskyistä tulee Jumalan tarkoittamia pyhiä periaatteita, joiden tehtävänä on auttaa meitä välttämään loputon kärsimys ja typerät virheet. Ne ovat todella vapauden laki (Jaak.2:12). Uudessa liitossa Jumalan lain pitäminen on myös erilaista, sillä liittoon sisältyy lupaus: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä”. (Jer.31:33) Tähän Paavali viittaa sanoessaan, että uskovat ovat kirjeitä, jotka on kirjoitettu ”elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin” (2 Kor.3:3)

    Tässä meillä on avain. Tästä on kyse, sillä kaikki tämä on Jumalan työtä, ei meidän. Kun elämämme keskipisteessä on Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen perustuva rakkaussuhde Jumalan kanssa ja yhteys Pyhään Henkeen, kymmenen käskyä siirtyy kivitauluista sydämeemme. Hyvä käytös – kuuliaisuus – joka syntyy vain siitä, että tiedämme, mikä on oikein, on pinnallista ja parhaimmillaankin puolisydämistä. Pyhän Hengen uudistama sydän voi kuitenkin tarjota kuuliaisuutta aitona ja epäitsekkäänä rakkauden- ja kiitollisuudenilmauksena Jumalalle. Tässä kutsu sinulle: astu viivyttelemättä rauhanliittoon, rakkaussuhteeseen Jumalan kanssa. Tässä on Jumalan lupaus kaikille, jotka vastaavat hänen kutsuunsa: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan”. (Hes. 36:25-27)

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    "-Jeesus(kin) rikkoi sapatin, onko Hän nyt sitten tehnyt väärin?"

    RE:Jumalan työ, ei meidän
    Stork 3.3.2009 klo 12.03

    -olen jo rauhanliitossa Jumalan kanssa, mutta en lain alla. ;)

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    RE:Jumalan työ, ei meidän
    Stork 3.3.2009 klo 12.03

    -olen jo rauhanliitossa Jumalan kanssa, mutta en lain alla. ;)

    Senvuoksi JOKAINEN uskova kuuluu Jumalan lain alle.

    Sillä ei Jeesus tullut kumoamaan lakia, vaan kirkastamaan ja tekemään sen suureksi, antamalla itsensä eläväksi uhriksi edestämme ja opettamalla meitä elämään omantuntome mukaan, kunnioittamaan Jumalaa ylikaiken ja rakastamaan lähimäistämme niinkuin itseämme.

    Jeesus jätti meille tämän rakkauden kaksoiskäskyn elämän ohjeeksi ja siihen kuuluu KOKO laki ja profeetat/siis kaikki käskyt, mitään poistamatta/ja se kuuluu seuraavasti:"Rakasta Jumalaa ylikaiken ja lähimäistäsi, niinkuin itseäsi."

    Kun katsot Jumalan käskyjä, niin jokainen käsky kehoittaa sinua elämään oikeudenmukaisesti, elämään oikein: Jumalaa kunnioittaen ja lähimäistäsi rakastaen.

    Ei Jumalaan uskova uudestisyntynyt ihminen pidä käskyjä pelastuakseen, vaan senvuoksi, että uskovan ihmisen omatunto vaatii elämään oikein ja rehellisesti.

    Koska meidät on armosta pelastettu ja ostettu Kristuksen kalliilla verellä, ei elämään vääryydessä, vaan tekemään uskon antamalla voimalla oikeudenmukaisuutta, niin että annamme kunnian Hänelle, jolle kunnia kuuluu ja rakastamaan lähimäistämme, niinkuin itseämme.

    Ethän sinäkään halua kuulua heihin, joille Jeesus joutuu sanomaan nämä sanat:

    "Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät, minä en tunne teitä."

    Jumalan laki on oikeudenmukaisuus ja rakkaus.

    Äänestä

  • "jumalanhullu"
    Hullu sanoo sydämessään Jumalaa ei ole! Minun mielestäni hän on , sillä Hän itse puhui 10 -käskyä 5 Moos. 4: 12, 13

    Mooses taas puhui ja kirjoitti Mooseksen lain, josta jumalhullu kirjoitti 3 Moos 1: 1, 2
    5Moos 31: 9
    Jumala puolestaan kirjoitti oman lakinsa 2 Moos 24: 12,..ja oikein Jumalan sormella 2 Moos 31: 18 ,.Mooses käytti Mooseksen lain kirjan kirjoittamiseen omia sormiaan Kol 2: 14,.. 5 Moos 31:9, näitä teoksia jotka Mooses lopulta sai valmiiksi, kutsuttiin Mooseksen laiksi Mal 4: 4

    Jumalan lakia kutsuttiin siis " Jumalan laiksi" Ps 1: 2; 119:1

    Tätä lakia josta jumalanhullu kertoo, säilytettiin vähempiarvoisena arkin sivulla 5 Moos 31: 26

    Jumalan laki ,joka on virheetön ja täydellinen se pantiin Arkkiin sisälle 5 Moos 10: 5
    Näistä laista joista hän ( jh) puhui tehtiin loppu jo ristillä Kol 2: 14, eihän niitä ensinkään tehty täydellisiksi Heb 7: 19

    Jh:n pitäisi aina muistaa että Jumalan laki on täydellinen Ps 19: 7,...eikä sitä kumota Kristuksen kautta Matt 5: 17, ...sillä se on: pyhä, oikea, ja hyvä Room 7; 12

    Jos jumalhullu olisi uskossa hän vahvistaisi tämän lain Room 3: 31 Miksi?
    Siksi koska jumalhullu haluasi olla hengellinen , niinkuin Jumalan lakikin on Room 7: 14

    Mutta hengellisyys on yhtä kaukana kuin noitarumpujen pärinä

    Äänestä

Sunnuntai Raamatussa:

Matt.28:1: Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.

Mark.16:2: Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.

Jae 9: Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.

Luuk.24:1: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.

Joh.20:1: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.

Jae 19: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla LUKITTUJEN OVIEN takana, JUUTALAISTEN PELOSTA, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ”Rauha teille!”

Ap.t.20:7: Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. "Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka".(The New English Bible kääntää ajankohdan: lauantai-iltana).

Historioitsija Augustus Neander:"kenties apostolin lähestyvä lähtö kokosi pienen seurakunnan veljelliselle jäähyväisaterialle, joka yhteydessä apostoli piti viimeisen puheensa, vaikka kyseessä ei ollutkaan erityinen sunnuntain jumalanpalvelus".(The History of the Christian Religion and Church s.337)

1 Kor.16:2: Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräystä tehtäisi vasta minun tultuani. (Paavali kehoitta laittamaan sunnuntaisin KOTONAAN rahaa talteen, kyseessä ei ollut mikään kirkossa kerättävä kolehti)

(Ilm.1:10: "Herran päivänä Henki valtasi minut".) Yksikään Uuden testamentin jakeista ei anna sunnuntaille pyhyyden leimaa eikä edes kutsu sitä Herran päiväksi. Meidän ei tule jälkikäteen lukea tuohon ilmaukseen sunnuntaita.

Äänestä

Kirjoitat ,että neljäs käsky on tavallaan testi joka mittaa ihmiskunnan hengellisyyttä.Korkealleppa nostit sapattisi!!
Raamattu sanoo ,että Jeesus meni tapansa mukaan sapattina pyhäkköön ,sekö mittasi sinun mielestäsi Jeesuksen Hengellisyyttä?.
Mekin voimme mennä tapamme mukaan sapattina tai pyhänä kirkkoon vaikkei kovin hengellisiä oltaiskaan .Saatamme mennä siksi,että näemme kavereita tai jonkun muun syyn takia,siinäpä sitä sitten on hengellisyyttä kerrakseen jota toiset sitten ihailevat.
En tiedä onko Jeesus sinun esimerkkisi toivon niin.Siksi kehoitankin sinua miettimään mistä asioista Jeesus tunnettiin? Aivan samoista asioista sinutkin tullaan tuntemaan,että olet Jeesuksen oma.Ja Huom.se ei ole todellakaan sapatti!.Vaikkei sapatissa sinänsä ole mitään väärää.Mutta jos me alamme korottamaan sellaisia asioita ylitse sen arvon ,mikä niille kuuluu menemme värään suuntaan.

Äänestä
  • sapattisin kirkkojen ovet kiinni, niin Luterilaisilla, vapaakirkkoisila, helluntailaisilla Jos Jeesus kolkuttelisi ovella niin ei pääsisi tapansa mukaan sapattina näihin pyhäköihin niin ovat tiukasti kiinni.
    Muistui mieleeni ovat jonkun kerran helluntailailla auki silloin kun on rukoushuoneidensa siivous talkoot sapattisin.

    Väärään suuntaan ovat menneet kyllä olisi lyhyt matka kirkkoon jos Jumalan palvelukset olisivat sapattina. Sunnuntaina odottavat kotityöt, niinhän Jumalakin aloitti sunnuntaina luomistyöt.

    Äänestä

  • kylällä on kyllä kirjoitti:

    sapattisin kirkkojen ovet kiinni, niin Luterilaisilla, vapaakirkkoisila, helluntailaisilla Jos Jeesus kolkuttelisi ovella niin ei pääsisi tapansa mukaan sapattina näihin pyhäköihin niin ovat tiukasti kiinni.

    Onko alussa = sunnuntai?

    Mikä sitten oli nimeltään se ensimmäinen päivä?

    1:1   Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
    1:2   Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
    1:3   Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli.
    1:4   Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
    1:5   Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

    Äänestä

  • kylällä on kyllä kirjoitti:

    sapattisin kirkkojen ovet kiinni, niin Luterilaisilla, vapaakirkkoisila, helluntailaisilla Jos Jeesus kolkuttelisi ovella niin ei pääsisi tapansa mukaan sapattina näihin pyhäköihin niin ovat tiukasti kiinni.
    Muistui mieleeni ovat jonkun kerran helluntailailla auki silloin kun on rukoushuoneidensa siivous talkoot sapattisin.

    Väärään suuntaan ovat menneet kyllä olisi lyhyt matka kirkkoon jos Jumalan palvelukset olisivat sapattina. Sunnuntaina odottavat kotityöt, niinhän Jumalakin aloitti sunnuntaina luomistyöt.

    Sanot että täällä ovat ovet kiinni sapattina ,mutta sunnuntaisin ovat ovet auki.Hyvin yksinkertaista Jeesus menisi silloin sunnuntaina kirkkoon opettamaan.Tiedätkö Jeesus meni siksi sapattina temppeliin opettaakseen heitä, koska siellä oli paljon ihmisiä kokoontunut yhteen, ei tarvinut opettaa tyhjille seinille.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    alemmalle tasolle, sillä ei Jeesuksen tarvitse seurata ihmisiä minne ne menevät, vaan ihmisten tulee seurata Jeesusta minne Jeesus sapattina meni tapansa mukaan.
    Kyllä Jeesus menisi sellaiseen kirkkoon missä sapattisin ovat ovet auki, eikä kiinni.

    Äänestä

Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo
varmasti tuleva.

Näyttää siltä, että olemme vielä kaukana sapattirauhasta, kun kiihdymme kaikkein pyhimmin
juuri tuon lepoasian kanssa. Mutta lepo tulee vielä.
Onko hyvä tullut pahaksi, kun lepopäivän puolesta
hampaat irvessä riehumme melkein joka päivä?
Onko kiivautemme saanut riistää meiltä ilon ja
rauhan Valtakunnan?

Room 14:16-18
16
Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on,
joutua herjattavaksi;
17
sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja
juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa
Pyhässä Hengessä.
18
Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on
Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.

Voipi olla että eräät enkelit tahtoisivat hirttää minut munista,
kun niiden harrastamaa sapattiriehaa hillitsen, mutta kyllä
lukijat ovat ansainneet saada tietää todellisesta
saatinlevosta.
Sisäinen sapatinlepo on löydettävissä, eikä se
ole mitenkään sidottu lauantaihin eikä sunnuntaihin.

Matt 11:27-29
27
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Rauhaa ja iloa - ei väkisten vaan levosta käsin!

Äänestä
  • Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille. Se oli heidän työnsä käydä sapattisin saarnaamassa koska sinä päivänä oli jostakin ihmeen kumman syystä juutalaisia enemmän synagoogassa koolla kuin muulloin ja vapaana puhumaan asioista (kun ei mitään muutakan VOINUT tehdä).

    Siksi sanon että Paavali oli sapattisin töissä. Jos sapatti on kerran tarkoitettu kaikille kansoille kaikkina aikoina, miksi
    - Jumala ei vcaatinut sitä Israelin naapurikansoilta ?
    - Aadamista Moosekseen ei noudatettu sapattia ?
    - Pietari, Paavali yms eivät noudattaneet sapattia ?
    - Apt 15 Pyhä Henki ei katsonut tarpeelliseksi noudattaa sapattia ?

    Äänestä

  • hailao kirjoitti:

    Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille. Se oli heidän työnsä käydä sapattisin saarnaamassa koska sinä päivänä oli jostakin ihmeen kumman syystä juutalaisia enemmän synagoogassa koolla kuin muulloin ja vapaana puhumaan asioista (kun ei mitään muutakan VOINUT tehdä).

    Sapatti annettiin Paratiisissa ja sitä tullaan pitämään uudessakin maassa.
    Liiton-arkissa sapatti käsky säilyy vielä tänäpäivänä, sekä maanpäällisessä liiton-arkissa, että taivaallisen pyhäkön liiton-arkissa, koska Mooses rakensi maanpäällisen pyhäkön peilikuvaksi taivaallisesta pyhäköstä.

    Näin ne tulevat säilymään aina tuomiopäivään asti. Jeesuksen tulemisen yhteydessä niitä tullaan vertaamaan keskenään onko niitä kumottu vai ei.

    Äänestä

  • hailao kirjoitti:

    Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille. Se oli heidän työnsä käydä sapattisin saarnaamassa koska sinä päivänä oli jostakin ihmeen kumman syystä juutalaisia enemmän synagoogassa koolla kuin muulloin ja vapaana puhumaan asioista (kun ei mitään muutakan VOINUT tehdä).

    Siksi sanon että Paavali oli sapattisin töissä. Jos sapatti on kerran tarkoitettu kaikille kansoille kaikkina aikoina, miksi
    - Jumala ei vcaatinut sitä Israelin naapurikansoilta ?
    - Aadamista Moosekseen ei noudatettu sapattia ?
    - Pietari, Paavali yms eivät noudattaneet sapattia ?
    - Apt 15 Pyhä Henki ei katsonut tarpeelliseksi noudattaa sapattia ?

    1 Moos.26:5: Sentähden, että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani.

    1 Moos.4:7: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa.
    Jos Kain ei tiennyt Jumalan laista, ei hän myöskään olisi tiennyt mitään synnistä, jos kerran ”lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” (Room.3:20).

    1 Moos.39:9: Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan?
    Miten Joosef olisi voinut tietää, että aviorikos oli synti Jumalaa vastaan, jos hän ei tuntenut lakia?
    Room: 7:7: ”Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin”

    1 Moos.18:20: Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas”
    Mikä synti? ”missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa”(Room.5:13).

    Raamatun mukaan synti opitaan tuntemaan vasta lain vaikutuksesta, ja siksi laki oli ilmoitettu jo ennen Siinaita.

    Mikä oli Ap.t.15:10 mukaan ies ”jota eivät meidän isämme emmekä mekään jaksaneet kantaa”?
    Tai Gal.2:14 ”juutalaiset tavat”? Eikö ne sitten liity kymmeneen käskyyn?

    Alkuseurakunnassa käytiin eräässä vaiheessa vilkasta keskustelua siitä, tulisiko pakanain ennen kristityksi tuloa kääntyä juutalaisuuteen ympärileikkauksen kautta. Tämän kysymyksen selvittämiseksi pidettiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kesken neuvottelukokous. (Apt.15). Galatiassa oli kysymys ympärileikkauksesta ja sitä seuraavista seremonioista (Gal.2:3; 5:2; 6:12,13,15). Paavali leimaa nämä juutalaisiksi tavoiksi (Gal.2:14), joita hän itsekin oli seurannut äärimmäisen tarkasti (Gal.1:13,14). Niiden merkitys oli kuitenkin lakannut Kristuksen kuoltua ristillä.

    Kyllähän nyt sapattisin saa saarnata. Pietari ja Paavali eivät olleet sapatin rikkojia, eikä sunnuntain pyhittäjiä.

    Ef.2:11,12,19: Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi- että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitolle, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä.

    Room.2:28,29: Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    Joh.1:47: Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: ”Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!”

    Gal.3:29: Mutta, jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    Ef.3:6: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta.

    1 Piet.2:9,10: Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ette olleet kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa, jotka ennen ette olleet armahdetut, mutta nyt olette armahdetut.

    Ketkä ovat tänä päivänä Aabrahamin siementä?

    muun muassa...

    Stork:"Raamatun mukaan synti opitaan tuntemaan vasta lain vaikutuksesta, ja siksi laki oli ilmoitettu jo ennen Siinaita."
    vrt.
    Gal3:17 "Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi."
    Jos Laki tuli vasta 430 vuotta Aabrahamin liiton jälkeen, ei sitä ollut IHMISILLE ainakaan ilmoitettu ennen Moosesta. --> IHMISOPPEJA !

    Stork:"Mikä oli Ap.t.15:10 mukaan ies ”jota eivät meidän isämme emmekä mekään jaksaneet kantaa”?

    Alkuseurakunnassa käytiin eräässä vaiheessa vilkasta keskustelua siitä, tulisiko pakanain ennen kristityksi tuloa kääntyä juutalaisuuteen ympärileikkauksen kautta. Tämän kysymyksen selvittämiseksi pidettiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kesken neuvottelukokous. (Apt.15)."
    vrt.
    Apt 15: "28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
    29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
    Nämä olivat ne käskyt jotko koko laista (eli 613:sta) oli teroitettava ihmisten mieliin käyttäytymissääntöinä, ei siis edes lakina, koska lakina heillä oli Rakkauden kaksoiskäsky jonka Jeesus oli antanut. Jos 10 käskyä olisi ollut heille voimassa, miksi Pyhä Henki näki tarpeelliseksi sanoa että välttäisivät haureutta, joka oli suoraan dekalogissakin mainittu. Ei mitään järkeä väitteelle jonka mukaan 10 käskyä olisi ollut "automaattisesti" voimassa.

    En jaksa enempää setviä näitä loputtomia Raamattuun perustumattomia sepustuksia. Jatkakaas veljet välillä...
    Väliaikatilanne:
    STORKin viisaus - RAAMATTU 0-5

    Ei stork tule antamaan periksi. On esimerkillinen adventisti ihan viimeisen päälle. Olkoon niin! Itse elämä(kokemus), on se joka parhaiten meitä opettaa. Antaa Storkin käydä lain tien itse loppuun. Omassa elämässäni oli vaihe, jolloin minäkin kiivailin kovasti lain perään. Lopputuloksena pitkien aikojen päästä oli "armon tila". Mitä on "armon tila"? Sitä on oikeastaan turha edes selittää sellaiselle, joka lain avulla vielä luulee pätevänsä Jumalansa edessä.
    >>"Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".">> Room.3
    Minulle kolahti tuo kohta eräänä päivänä oikein sydämen tasolle.
    Moni muukin uskova on kertonut saman kaltaisia kokemuksia tästä asiasta. esim. tunteeko kukaan ns. "lutherin torni kokemusta." Siihen minäkin havahduin. KIITOS JUMALALLE!

    Äänestä

  • hailao kirjoitti:

    Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille. Se oli heidän työnsä käydä sapattisin saarnaamassa koska sinä päivänä oli jostakin ihmeen kumman syystä juutalaisia enemmän synagoogassa koolla kuin muulloin ja vapaana puhumaan asioista (kun ei mitään muutakan VOINUT tehdä).

    Siksi sanon että Paavali oli sapattisin töissä. Jos sapatti on kerran tarkoitettu kaikille kansoille kaikkina aikoina, miksi
    - Jumala ei vcaatinut sitä Israelin naapurikansoilta ?
    - Aadamista Moosekseen ei noudatettu sapattia ?
    - Pietari, Paavali yms eivät noudattaneet sapattia ?
    - Apt 15 Pyhä Henki ei katsonut tarpeelliseksi noudattaa sapattia ?

    "Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille." (hailao)

    Töissä kävivät niinkuin Jeesuskin. Mitäpä he
    perjantaina olisivat kolkutelleet tyhjän ja
    lukitun synagoogan ovia.

    Sittemmin tuli porttikielto, mutta löysivät
    evankelioitavia kohteita rannoilta, joilal
    ihmsiet vapaa-aikaansa viettivät:

    Ap. t. 16:13
    Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin
    ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme
    olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja
    puhuimme kokoontuneille naisille.

    Viikon 1. pv:nä haettiin ehtoolliskokouksessa
    uutta voimaa tulevan työviikon haasteita varten.
    (Meillä sunnuntai). Ma-la jaksettiin sitten taas.

    Apt 20:7a
    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä,
    kokoonnuimme murtamaan leipää.

    Siunaten
    Antti

    Äänestä

  • hailao kirjoitti:

    muun muassa...

    Stork:"Raamatun mukaan synti opitaan tuntemaan vasta lain vaikutuksesta, ja siksi laki oli ilmoitettu jo ennen Siinaita."
    vrt.
    Gal3:17 "Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi."
    Jos Laki tuli vasta 430 vuotta Aabrahamin liiton jälkeen, ei sitä ollut IHMISILLE ainakaan ilmoitettu ennen Moosesta. --> IHMISOPPEJA !

    Stork:"Mikä oli Ap.t.15:10 mukaan ies ”jota eivät meidän isämme emmekä mekään jaksaneet kantaa”?
    Tai Gal.2:14 ”juutalaiset tavat”? Eikö ne sitten liity kymmeneen käskyyn?

    Alkuseurakunnassa käytiin eräässä vaiheessa vilkasta keskustelua siitä, tulisiko pakanain ennen kristityksi tuloa kääntyä juutalaisuuteen ympärileikkauksen kautta. Tämän kysymyksen selvittämiseksi pidettiin Jerusalemissa apostolien ja vanhinten kesken neuvottelukokous. (Apt.15)."
    vrt.
    Apt 15: "28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
    29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
    Nämä olivat ne käskyt jotko koko laista (eli 613:sta) oli teroitettava ihmisten mieliin käyttäytymissääntöinä, ei siis edes lakina, koska lakina heillä oli Rakkauden kaksoiskäsky jonka Jeesus oli antanut. Jos 10 käskyä olisi ollut heille voimassa, miksi Pyhä Henki näki tarpeelliseksi sanoa että välttäisivät haureutta, joka oli suoraan dekalogissakin mainittu. Ei mitään järkeä väitteelle jonka mukaan 10 käskyä olisi ollut "automaattisesti" voimassa.

    En jaksa enempää setviä näitä loputtomia Raamattuun perustumattomia sepustuksia. Jatkakaas veljet välillä...
    Väliaikatilanne:
    STORKin viisaus - RAAMATTU 0-5

    En usko, että edes luit mitä kirjoitin, koska teillä antiadventisteilla on tapana jättää adventistien viestit lukematta. Kyllä 1 Moos. kirjassa on tarpeeksi monta kohtaa, jossa ihmiset tiesivät Jumalan laista ja tahdosta, mutta saat kaikin mokomin ummistaa niiltä silmäsi. Uskova_1 laittaa varmaankin samat aiheet kuin minä (herjausten ja vääristelyjen kanssa) lauantaiyönä palstalle, niin voit mennä sitten sinne jatkamaan tästä aiheesta ja huutamaan Riitalle Aamentasi!
    Väliaikatilanne on Raamattu 10 - antiadventistit 0

    Äänestä

  • old_profile_39738 kirjoitti:

    Ei stork tule antamaan periksi. On esimerkillinen adventisti ihan viimeisen päälle. Olkoon niin! Itse elämä(kokemus), on se joka parhaiten meitä opettaa. Antaa Storkin käydä lain tien itse loppuun. Omassa elämässäni oli vaihe, jolloin minäkin kiivailin kovasti lain perään. Lopputuloksena pitkien aikojen päästä oli "armon tila". Mitä on "armon tila"? Sitä on oikeastaan turha edes selittää sellaiselle, joka lain avulla vielä luulee pätevänsä Jumalansa edessä.
    >>"Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".">> Room.3
    Minulle kolahti tuo kohta eräänä päivänä oikein sydämen tasolle.
    Moni muukin uskova on kertonut saman kaltaisia kokemuksia tästä asiasta. esim. tunteeko kukaan ns. "lutherin torni kokemusta." Siihen minäkin havahduin. KIITOS JUMALALLE!

    Sinähän alat tuntemaan minut!
    Jos mielestäsi olen lain alla se on oma vääristynyt näkemyksesi. En edes yritä pitää lakia omin voimin, se tie vie tuhoon. Pyhä Henki kirjoitti lain sydämeeni, kun sain ottaa Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajakseni elämääni. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle on Pyhän Hengen työtä, ei Storkin. Ehkä Jumala sen asian sinulle joskus pääsee kirkastamaan.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    "Siis Pietari, Paavali ym. kävivät joka sapatti TÖISSÄ, elikkä synagoogassa puhumassa Jeesuksesta juutalaisille." (hailao)

    Töissä kävivät niinkuin Jeesuskin. Mitäpä he
    perjantaina olisivat kolkutelleet tyhjän ja
    lukitun synagoogan ovia.

    Sittemmin tuli porttikielto, mutta löysivät
    evankelioitavia kohteita rannoilta, joilal
    ihmsiet vapaa-aikaansa viettivät:

    Ap. t. 16:13
    Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin
    ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme
    olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja
    puhuimme kokoontuneille naisille.

    Viikon 1. pv:nä haettiin ehtoolliskokouksessa
    uutta voimaa tulevan työviikon haasteita varten.
    (Meillä sunnuntai). Ma-la jaksettiin sitten taas.

    Apt 20:7a
    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä,
    kokoonnuimme murtamaan leipää.

    Siunaten
    Antti

    Ap.t.20:7: Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

    "Lauantai-iltana, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka".

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että tuo ei ollut mikään tavallinen ehtoolliskokous, vaan Paavali oli matkustamassa pois ja he pitivät jonkinlaisen jäähyväiskokouksen Paavalille. Ikävähän se olisi ollut yökokouksissa olla joka viikonloppu.

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    Sinähän alat tuntemaan minut!
    Jos mielestäsi olen lain alla se on oma vääristynyt näkemyksesi. En edes yritä pitää lakia omin voimin, se tie vie tuhoon. Pyhä Henki kirjoitti lain sydämeeni, kun sain ottaa Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajakseni elämääni. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle on Pyhän Hengen työtä, ei Storkin. Ehkä Jumala sen asian sinulle joskus pääsee kirkastamaan.

    "Laki ajaa Kristukseen" on löydettävissä Raamatusta. Eikös olekkin kummasti sanottu pyrkimyksiäsi vasten, jossa yrität tätä lakia täyttää.
    Mutta ei hätää Stork! Katsos laki toimii ikäänkuin vanhan luontomme lopullisena tappajana. Ettemme perustaisi itsemme Jumalan vaatimuksiin. VAAN YKSIN JUMALAN ANTAMAAN KALLIISEEN UHRIIN!! ME EMME OLE JUMALAN EDESSÄ YHTÄÄN MITÄÄN. OLEMME AUTTAMATTOMASTI TUOMITUT JUMALAN EDESSÄ. KRISTUS MEISSÄ JA ME HÄNESSÄ on JUMALAN PÄÄMÄÄRÄNÄ meidän suhteen. Eikä mikään muu.

    Tiedätköhän sinä ollenkaan mitä adventtikirkko opettaa laista? Onko tietosi pelkästään Kyti-sivujen varassa? Siltä vähän näyttää. Adventtikirkko ei opeta, että lakia pitämällä pelastutaan. Tuossa tiivistelmät (ja linkit) pelastuskokemus ja laki opinkohdista ja Loron Waden Elämän käyttöohje kirjasta aiheeseen liittyvä pätkä. Ehkäpä saat vaikka adv. sukulaisiltasi tuon kirjan lahjaksi! Se olisi hyvää luettavaa sinulle, tulisi vähän uusia näkemyksiä Utulilalle!

    Perusluonteiset opinkohdat 10
    PELASTUSKOKEMUS

    äärettömässä rakkaudessaan ja armossaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tarpeemme, tunnustamme syntisyytemme, kadumme rikkomuksiamme ja turvaudumme uskossa Jeesukseen, Herraan ja Kristukseen, Sijaiseen ja Esimerkkiin. Tämä usko, joka ottaa vastaan pelastuksen, tulee Jumalan sanan voimasta ja on Jumalan armon lahja. Kristuksen kautta meidät vanhurskautetaan, otetaan Jumalan pojiksi ja tyttäriksi ja vapautetaan synnin herruudesta. Henki synnyttää meidät uudesti ja pyhittää meidät; Henki uudistaa mielemme, kirjoittaa Jumalan rakkauden lain sydämeemme ja antaa meille voimaa elää pyhää elämää. Hänessä pysyen tulemme jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja omistamme pelastusvarmuuden sekä nyt että tuomiolla.

    http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pelkoke.htm
    Perusluonteiset opinkohdat 19
    JUMALAN LAKI

    Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin. Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa. Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta.
    http://www.adventtikirkko.fi/opetus/laki.htm

    Ja tässä pastori Loron Waden Elämän käyttöohje kirjasta:

    Todellinen uskonto ei keskity vain käskyihin vaan suhteeseen. Emme keskity itseemme tai käytökseemme vaan Jumalaan ja hänen ikuiseen rakkauteensa. Tällöin sen sijaan, että kymmenen käskyä olisi tikapuut, joita työläästi kiipeämme toivoen eräänä päivänä kapuavamme tarpeeksi korkealle päästäksemme taivaaseen, käskyistä tulee Jumalan tarkoittamia pyhiä periaatteita, joiden tehtävänä on auttaa meitä välttämään loputon kärsimys ja typerät virheet. Ne ovat todella vapauden laki (Jaak.2:12). Uudessa liitossa Jumalan lain pitäminen on myös erilaista, sillä liittoon sisältyy lupaus: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä”. (Jer.31:33) Tähän Paavali viittaa sanoessaan, että uskovat ovat kirjeitä, jotka on kirjoitettu ”elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin” (2 Kor.3:3)

    Tässä meillä on avain. Tästä on kyse, sillä kaikki tämä on Jumalan työtä, ei meidän. Kun elämämme keskipisteessä on Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen perustuva rakkaussuhde Jumalan kanssa ja yhteys Pyhään Henkeen, kymmenen käskyä siirtyy kivitauluista sydämeemme. Hyvä käytös – kuuliaisuus – joka syntyy vain siitä, että tiedämme, mikä on oikein, on pinnallista ja parhaimmillaankin puolisydämistä. Pyhän Hengen uudistama sydän voi kuitenkin tarjota kuuliaisuutta aitona ja epäitsekkäänä rakkauden- ja kiitollisuudenilmauksena Jumalalle. Tässä kutsu sinulle: astu viivyttelemättä rauhanliittoon, rakkaussuhteeseen Jumalan kanssa. Tässä on Jumalan lupaus kaikille, jotka vastaavat hänen kutsuunsa: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan”. (Hes. 36:25-27)

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    Tiedätköhän sinä ollenkaan mitä adventtikirkko opettaa laista? Onko tietosi pelkästään Kyti-sivujen varassa? Siltä vähän näyttää. Adventtikirkko ei opeta, että lakia pitämällä pelastutaan. Tuossa tiivistelmät (ja linkit) pelastuskokemus ja laki opinkohdista ja Loron Waden Elämän käyttöohje kirjasta aiheeseen liittyvä pätkä. Ehkäpä saat vaikka adv. sukulaisiltasi tuon kirjan lahjaksi! Se olisi hyvää luettavaa sinulle, tulisi vähän uusia näkemyksiä Utulilalle!

    Perusluonteiset opinkohdat 10
    PELASTUSKOKEMUS

    äärettömässä rakkaudessaan ja armossaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tarpeemme, tunnustamme syntisyytemme, kadumme rikkomuksiamme ja turvaudumme uskossa Jeesukseen, Herraan ja Kristukseen, Sijaiseen ja Esimerkkiin. Tämä usko, joka ottaa vastaan pelastuksen, tulee Jumalan sanan voimasta ja on Jumalan armon lahja. Kristuksen kautta meidät vanhurskautetaan, otetaan Jumalan pojiksi ja tyttäriksi ja vapautetaan synnin herruudesta. Henki synnyttää meidät uudesti ja pyhittää meidät; Henki uudistaa mielemme, kirjoittaa Jumalan rakkauden lain sydämeemme ja antaa meille voimaa elää pyhää elämää. Hänessä pysyen tulemme jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja omistamme pelastusvarmuuden sekä nyt että tuomiolla.

    http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pelkoke.htm
    Perusluonteiset opinkohdat 19
    JUMALAN LAKI

    Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin. Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa. Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta.
    http://www.adventtikirkko.fi/opetus/laki.htm

    Ja tässä pastori Loron Waden Elämän käyttöohje kirjasta:

    Todellinen uskonto ei keskity vain käskyihin vaan suhteeseen. Emme keskity itseemme tai käytökseemme vaan Jumalaan ja hänen ikuiseen rakkauteensa. Tällöin sen sijaan, että kymmenen käskyä olisi tikapuut, joita työläästi kiipeämme toivoen eräänä päivänä kapuavamme tarpeeksi korkealle päästäksemme taivaaseen, käskyistä tulee Jumalan tarkoittamia pyhiä periaatteita, joiden tehtävänä on auttaa meitä välttämään loputon kärsimys ja typerät virheet. Ne ovat todella vapauden laki (Jaak.2:12). Uudessa liitossa Jumalan lain pitäminen on myös erilaista, sillä liittoon sisältyy lupaus: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä”. (Jer.31:33) Tähän Paavali viittaa sanoessaan, että uskovat ovat kirjeitä, jotka on kirjoitettu ”elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin” (2 Kor.3:3)

    Tässä meillä on avain. Tästä on kyse, sillä kaikki tämä on Jumalan työtä, ei meidän. Kun elämämme keskipisteessä on Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen perustuva rakkaussuhde Jumalan kanssa ja yhteys Pyhään Henkeen, kymmenen käskyä siirtyy kivitauluista sydämeemme. Hyvä käytös – kuuliaisuus – joka syntyy vain siitä, että tiedämme, mikä on oikein, on pinnallista ja parhaimmillaankin puolisydämistä. Pyhän Hengen uudistama sydän voi kuitenkin tarjota kuuliaisuutta aitona ja epäitsekkäänä rakkauden- ja kiitollisuudenilmauksena Jumalalle. Tässä kutsu sinulle: astu viivyttelemättä rauhanliittoon, rakkaussuhteeseen Jumalan kanssa. Tässä on Jumalan lupaus kaikille, jotka vastaavat hänen kutsuunsa: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan”. (Hes. 36:25-27)

    Tiedän mitä kirkkosi opettaa.
    Oikein siellä menee moni asia, en sitä kiistä.
    Mutta tuo EGW:n hihhulointi menee teillä pahasti yli. Sekä tuo sapatin yleetön korostaminen jopa pelastukseen vaikuttavana tekijänä. Sitten vielä tuo ainutlaatuinen juonikas sunnuntain demonisointi.

    Adventtikirkko tunnustaa ihan oikein >>uskon kautta>>, mutta eteenpäin mentäessä nopeasti lepääkin pelkkien käskyjen varassa... eli lähtökohta kumoutuu heti ensi metreillä, eikä näin ollen löydy sijaa uskoville tärkeään ja tunnusomaiseen "Kristus keskeisyyteen", eikä edes "armontilaan"(?) Kaikki muuttuu lain korostukseksi ja sen perässä juoksemiseksi. Ihan aiheesta adventisteja moititaan monen taholta legalismista. Opissanne ja EGW kirjoissa huomio siirtyy koko ajan lain vaatimuksiin (tee sitä, ja tee tätä).

    Minusta uskovan ei tule askarrella seurausten eli "hedelmien" keskeisyydessä. Vaan "Kristus" keskeisyydessä. Ja uskon seurauksena ehkäpä kannamme sitä hyvää hedelmää kukin oman antautumisemme mukaan. >>Emme kerskaa laista, vaan yksin Kristuksesta >>

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    Ap.t.20:7: Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

    "Lauantai-iltana, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka".

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että tuo ei ollut mikään tavallinen ehtoolliskokous, vaan Paavali oli matkustamassa pois ja he pitivät jonkinlaisen jäähyväiskokouksen Paavalille. Ikävähän se olisi ollut yökokouksissa olla joka viikonloppu.

    TÄSSÄ KOKO JAE:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000042189394

    MITÄ STORK AJAA TAKAA SELITTELYLLÄÄN?

    ### Laitahan koko jae näkyviin!
    Stork 4.3.2009 klo 10.44
    Ap.t.20:7: Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä
    olimme kokoontuneet murtamaan leipää,
    niin
    Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa
    pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti
    puhettaan puoliyöhön saakka.

    Viikon ensimmäinen päivä ei ole ainakaan sapatti,
    mutta se on sapatinjälkeinen päivä tietysti.
    Parempi käännös sanookin sen selvästi:

    Apt 20:7
    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä,
    kokoonnuimme murtamaan leipää.
    Paavali, jonka
    seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa,
    puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi
    puoleenyöhön saakka. [Ap. t. 2:46 ]

    Asia tosin selviää tekstistäkin, sillä "kokoonnuimme murtamaan leipää", siis
    ehtoollsijumalanpalvelukseen sunnuntaina.

    Voitko todella olla niin valheen paaduttama, että
    väännät selvästä asiasta tuon ...

    "Lauantai-iltana, viikon ensimmäisenä päivänä, ..."
    Tuolla sitten koetat todistaa, että viikon
    viimeinen päivä, sapatti, olisi sama päivä kuin
    viikon ensimmäinen päivä, ylösnousemuspäivä,
    sunnuntai. Miksi ihmeessä rakastat valhetta?

    Ehtoolliskokous venyi 2. päivän puolelle siitä
    yksinkertaisesta syystä, että se oli myös
    Paavalin lähetysmatkalle siunaamisen juhla.

    Mutta eikö ole ihanaa, että ylösnousemuspäivästä
    tuli todellinen kuolleista heräämisen juhla!:

    Apt 20:9-12

    9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta.
    10 Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, hän on hengissä." [1. Kun. 17:21]
    11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten.
    12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.

    Voi hyvä ihme!
    Englanninkielisessä Raamatussa (The New English Bible, voi olla muissakin käännöksissä) teksti kuuluu: Lauantai-iltana, viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää...

    Leivänmurto venyi yön yli mutta ei nyt sentään kahden yön yli. Kyllä Paavali lähti jo sunnuntaiaamuna lähetysmatkalle. Turhaa yrittää Raamatulla perustella sunnuntailepopäivää.

    Äänestä

  • saa väärentää Jumalan sanaa!?

    " Niin on Jumalan kansalla sapatinlepo vielä jäljellä" ...että tällä mennään

    Äänestä

Nyt kun keskustelussa on pahimmat myrskyt takana, niin olisiko aika katsoa, kuinka sapatti esiintyy Raamatussa?

Tosiasia on ja hyvin tärkeä havainto, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona.

Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.

Peruskysymyksiä sapatin pitämisen vaatimusta tarkastellessa on tietysti se, kenelle sapatti on annettu ja kenelle laki säädettiin noudatettavaksi.

Pentateukissa - ja Vanhassa Testamentissa muutenkin - korostetaan sitä, että Jahve teki Israelin kansan kanssa liiton, jonka sisältö on Siinailla annettu laki eli Liitonkirja (2 Moos.24:7-8). Lain julistaminen Siinain vuorella alkaa sanoilla (20:2): "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta".

Liiton kirjan säädöksien vaikutuspiirissä olivat myös ne "muukalaiset" eli toisiin kansoihin kuuluvat ihmiset, jotka olivat tulleet elämään israelilaisten keskuuteen -tai olivat israelilaisten orjina.

Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa israelilaisten esi-isien kanssa. Eli ei myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa (tämä on päinvastoin kuin adventismin teologiassa väitetään). Kymmenen käskyn laissa 2 Moos.20 puhuteltava "sinä" on siis israelilainen, Israelin kansa - ei ihmiskunta universaalisti.

Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18). Sapatti säädettiin israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.

5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi, jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät.

Merkittävä teksti on myös 3 Moos.23. luku israelilaisille säädetyistä juhla-ajoista. Siinä käsketään ilman mitään erotusta "seremoniallisiin väliaikaisiin juhliin" ja "ikuiseen sapattipäivään" Israelin kansaa pitämään ensin sapattia. Sen jälkeen määrätään muista "Herralle omistetuista pyhistä juhlista". Vanhan Testamentin kirjoituksissa israelilaisia muistutetaan muutenkin, että sapatti on Herran heille antama ja ilmoittama erityinen liiton merkki, jota heidän on siksi noudatettava (Hes. 20:10-12; Neh. 9:13-14.).

Vanhan liiton profeetat nuhtelivat vain israelilaisia sapatin rikkomisesta ja sapatin laiminlyömisestä, mutta merkillepantavaa on, että muita kansoja ei koskaan nuhdella eikä tuomita sen takia, että ne eivät pidä sapattia. "Pakanakansojen" rikoksia olivat profeettojen kirjoituksissa epäjumalien palvonta, Israelia vastaan sotiminen ja näiden kansojen ylpeys, ahneus ja korskeus (esim. Hes.28-32 Tyyron ja Egyptin tuomiosta).

Sapatti ja Jesajan kirja:

Jesajan kirjan toisessa ja kolmannessa osassa (Deuterojesajan ja Tritojesajan kirjoituksissa) luvuissa 56,58 ja 66 on kirjoitettu myös sapatista. Adventismin teologiassa ei oteta huomioon mihin laajempaan historialliseen kontekstiin tekstit liittyvät.

Kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin. Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58). Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös "muukalaisille", jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.

Deuterojesajan teksteissä juutalaisten pelastus Babylonian pakkosiirtolaisuudesta kohoaa universaalisiin ulottuvuuksiin; muukalaisetkin toivotetaan tervetulleiksi samaan liittoon juutalaisten kanssa. Ja tähän liittoonhan kuului sen merkkinä sapatti. Jes.66:22-23 puhutaan sekä sapatin että uudenkuun päivän vietosta Jahven luomassa uudessa maassa ja taivaassa. Mutta yhtälailla Sak.14:16-21 puhutaan eskatologisesta Herran päivästä, jonka jälkeen jäljelle jääneet kansat viettävät lehtimajanjuhlaa ja uhraavat eläinuhreja Jerusalemin temppelissä.

Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.

UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48).

Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa "uutta kuuta", kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään "illasta iltaan"): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!

Äänestä
  • Sain sinulta lukea asiantuntevaa ja opettavaa näkökulmaa "sapattiin" liittyen.

    :)

    Äänestä

  • Tuo alkaa jo mennä sille tasolle, että, jos ei Timo tai Kai A sinulle vastaa, saat jäädä vastausta vaille. :)
    Mutta asiasta viidenteen, eikö sinun kannattaisi rekisteröityä? Itse ainakin luen ennemmin rekisteröityneiden viestejä ja tuleehan siinä myös vähän ryhtiä ja selkärankaa, kun ei olisi "puskajussi". Mieti sitä tykönäsi!

    Äänestä

  • ... lukea paitsi Raamatullista myös sellaisella viisaudella siunattua tekstiä jota ei ihmismieli omassa viisaudessaan pysty tuottamaan.

    Ylistys Hänelle, joka meitä aina niin runsaasti siunaa !

    Äänestä

  • sapatista.
    Raamattu vuodelta 1903 Ilm.22:14 Autuaat ovat ne, jotka Hänen (Jumalan) käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

    Jokainen järkevä ihminen osaa Jumalan kymmenen käskyä ja tietää, että sapatti kuuluu niihin ihan itsestään selvyytenä, ei sitä tarvitse erikseen jankata.

    Äänestä

  • hailao kirjoitti:

    ... lukea paitsi Raamatullista myös sellaisella viisaudella siunattua tekstiä jota ei ihmismieli omassa viisaudessaan pysty tuottamaan.

    Ylistys Hänelle, joka meitä aina niin runsaasti siunaa !

    kumoat jumalan PYHITTÄMÄN ja lepopäiväksi siunaaman päivän? Olet saatanan eksyttämä ja jos et tee parannusta tuosta niskuroimisestasi niin joudut kadotettavaksi.

    Äänestä

  • Jumalan kymmenestä käskystä?

    Haluatko tehdä oman lepopäiväkäskyn?
    Voisiko se kuulua kenties näin, että älkää pitäkö sapattia vaan valitkaa joku muu päivä lepopäiväksi, se mikä parhaiten soppii (sunnuntai), että bushmanni on se herra, joka jakaa käskyjä?
    Jeesus on sapatin Herra ja busmanni on muiden lepopäivien herra, niinkö? Haluatko ottaa valtikan pois Paavilta?

    Onhan se ennustettu jo Danielien kirjassa:
    25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

    Äänestä

  • poistaa kirjoitti:

    Jumalan kymmenestä käskystä?

    Adventisteille oivallinen vasta kysymys. Miksi pitää noudattaa sellaisia lakeja jota ei ole koskaan edes pakanoille säädetty?

    Ihan huvikseen, vai sitten omia (varastaa) toisten lakisäädännön ja rodun?

    Äänestä

  • Olipas selkeä ja hyvä Raamatun tulkinta.

    Äänestä

  • Toisin kuin Bushmanni muistaa, on todellisuus" Ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua"..tarkoittaa taivaassa ja uudessa maassa!
    Pelastetut tulevat viikoittain , sabattina uudessa maassa Uuteen Jerusalemiin, Jumalanpalvelusjuhlaan!

    Mitä viikonpäiviin tulee, niin onhan siellä viikonpäivät, koska kansa Raamatun mukaan tulee 7.s päivä rukoilemaan ja ylistämään Herraa!

    Jumalan lakihan pysyy iankaiken Ps 111: 7, 8 , joten iankaikkisuus olentojahan sitä ollaan pelastettuina, ...joten " Muista pyhittää...on siis edelleen voimassa, koska lakikin on voimassa, ja taivaassahan ei kukaan ole syntinen,...jota nimenomaan lain rikkojat olisivat!!

    Se, ettei aurinkoa ole, .." sillä Herra Jeesus on aurinko, ei poista vuorokausia.
    Ja sitäpaitsi , kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat siellä Herran, kertoo Raamattu, joten ei liene vaikea oppia, miten viikkojärjestys menee Taivaassa ja uudessa maassa!

    Mitä tulee siihen ettei Jumalan laki olisi voimassa uuden liiton kristitylle, on potaskaa!

    " Jumalan laki on pyhä, oikea ja hyvä Room 7: 12. ja usko vahvistaa tämän lain Room 3: 31 , uskovat ovat yleensä hengellistä porukkaa, joten Jumalan lakikin on hengellinen, ei lihallinen Room 7: 14

    Taivaassa ollaan Jeesuksen ansiosta täydellisiä, ja samaa on Jumalan lakikin Ps 19: 7
    Jos Bushmanni vähöänkin erehtyy siihen suuntaan, että , " poistaa jonkun näistä käskyistä ja niin opettaa, ettei Jumalan laki ole täydellinen 10 käskyn kanssa, niin hänelle kait olisi parempi, se myllynkiviteoria!

    Mutta nythän me emme ketään tuomitse, vaan koetamme pelastaa.

    Eihän lain kuulijoita pelasteta, vaan lain noudattajat pelastetaan"...kertoo raamattu....ja täällä foorumilla on tuhottomasti ollut lain kuulijoita,..noudattajia ei kait kovin montaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Stork kirjoitti:

Sapatti ja avioliitto ovat ainoat maalliset instituutiot, jotka juontavat juurensa syntiinlankeemusta edeltävään aikaan. Siksi niitä on kutsuttu paratiisin kaksoissisariksi. Kun katselee tätä maailmaa, näkee, että Saatana on tehnyt parhaansa turmellakseen ja tahratakseen ne.

Lue 2 Moos.20:1-17. Mikä erottaa sapattikäskyn muista käskyistä?

Neljäs käsky on tavallaan testi, joka mittaa ihmiskunnan hengellisyyttä. Koska se liittyy aikaan, joka on näkymätöntä, ei aineellisiin asioihin, se sopii hyvin mittaamaan ihmiskunnan asennetta Jumalaa kohtaan. Suhtautumisemme sapattiin kertoo suhtautumisestamme Jumalaan. Se on ainoa käsky, jota voi rikkoa menettämättä mainettaan konservatiivisissa kristillisissä piireissä.
Tietyssä mielessä sapatti on mielivaltainen. Miksi juuri seitsemäs päivä? Siksi, että Jumala sanoi niin. Käskyt, jotka kieltävät varastamisen, tappamisen, valheellisen todistamisen ja niin edelleen, ovat ymmärrettäviä ja loogisia. Ei tarvitse olla kristitty noudattaakseen niitä.
Mutta kun ihminen viettää seitsemännen päivän sapattia, joka ei perustu mihinkään luonnonilmiöön, hän osoittaa halukkuutensa totella yksinkertaisesti siksi, että Jumala on käskenyt. Sapatinvietto on uskon teko. Emme vietä sapattia siksi, että se on sosiaalisesti hyväksyttävää, suosittua, tai että se perustuu luonnonrytmiin. Pyhitämme seitsemännen päivän siksi, että Jumala käskee meitä tekemään niin, ja armosta pelastettuina kristittyinä osoitamme uskomme olemalla kuuliaisia Jumalan käskyille (Jaak.2:10,11; 1 Joh.5:2,3; Ilm.14:12).
Lepäämällä sapattina me paljastamme maailmalle, että puhe Kristuksessa lepäämisessä ei ole pelkkää puhetta. Sapatinpitäjinä lepäämme aidosti Kristuksen pelastusteossa paitsi päivittäin myös aivan erityisellä tavalla kerran viikossa. Lepäämällä sapattina osoitamme, että meillä on pelastusvarmuus Jeesuksessa (katso Hebr.4:1-11).

http://www.adventtikirkko.fi/opetus/sapatti.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu