Oon ollu 20 vuoden elämäni ajan aina enemmän tai vähemmän sekaisin. Mielialat on heitelleet ääripäästä toiseen, samoiten mielipiteet, suunnitelmat ja päätökset. Se mikä käytännön tekojani on pitänyt eniten kurissa, on järjettömän huono itsetunto. (Ne hetket jolloin mulla on itsetunto kunnossa, sekoilen järjettömästi ja satutan ihmisiä fyysisesti ja henkisesti edes tuntematta surua sen takia)
Sitten sosiaalisista suhteista. Välillä olen saanut kaverini pitämään minusta erittäin paljon, välillä olen saanut taas heidät vihaamaan minua niin että ovat lyöneet välit poikki ja jopa pelänneet seurassani. Sama koskee omia tunteitani, välillä olen tuntenut että he ovat elämäni parhaita ystäviä, seuraavana päivänä olen jonkin oudon mielijohteen takia ajatellut heidän olevan pahimpia vihollisiani.
Olin tuossa pari kuukautta sitten aivan pohjalla. Vitunmoinen masennus ja ahdistus, ja mietin kovasti itteni tappamista. Silloin kun näin kavereitani, sain todella positiivista palautetta. He sanoivat että "sä oot kyllä oikeasti muuttunut, et oo enää yhtään vittumainen/ärsyttävä". Karu totuus oli kuitenkin se että silloin olin jatkuvasti itkuun puhkeamisen partaalla kavereidenkin seurassa ja mietin itteni lopettamista. Eli siis sisäinen jumalattoman paha oloni ja suruni näkyi ulospäin sellaisena käyttäytymisenä joka oli ns. normaalien ihmisten mielestä "mukavan tyypin käyttäytymistä" Heti kun saan omasta mielestäni itteäni kasaan ja itsetuntoa nostettua edes vähäsen, alan käyttäytymään holtittomasti ja juuri ärsytän/pelotan/jne kavereitani.
Ite epäilen eniten rajatilaa. Mitä ootte mieltä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Todella tutulta kyllä kuulostaa, itselläni on tämä tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja juuri rajatilatyyppi (F60.31). Joskus tätä häiriötä on vaikea erottaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta tuossa mitä kuvaat on paljon sellaista mikä minun tietemykseni mukaan sopii enemmän rajatilaan kuin kaksisuntaiseen mielialahäiriöön. Eiväthän nämä häiriöt kyllä sulje pois toisiaan, itsellä juuri näin, molemmat häiriöt diagnosoitu.
Mutta sinun kannattaisi kyllä kääntyä lääkärin puoleen jotta saisit oikean diagnoosin ja tarvittavan avun. Tsemppiä!
Tässä linkki missä vähän tietoa epävakaasta persoonallisuudesta.
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Persoonallisuushäiriöt#F60.3_Tunne-el.C3.A4m.C3.A4lt.C3.A4.C3.A4n_ep.C3.A4vakaa_persoonallisuus
"Sitten sosiaalisista suhteista. Välillä olen saanut kaverini pitämään minusta erittäin paljon, välillä olen saanut taas heidät vihaamaan minua niin että ovat lyöneet välit poikki ja jopa pelänneet seurassani. Sama koskee omia tunteitani, välillä olen tuntenut että he ovat elämäni parhaita ystäviä, seuraavana päivänä olen jonkin oudon mielijohteen takia ajatellut heidän olevan pahimpia vihollisiani. "
Selvä tapaus, olet kolmas pyörä. Kaverisi eivät arvosta sinua lainkaan, tämä lieni sinulle jo todella selvää, ennen viestiänikin.
Tee sosiaalinen itsemurha ja jätä nopeasti "kaverisi", he ovat syypäitä nykytilaasi. Itse olen tehnyt sosiaalisen itsemurhan ja se oli elämäni kannalta välttämätön.
Perusteluja kiitos?:)
vai meinaatko että nää kaverit yrittää kiusata mua itsemurhaan :-)
fakta on kuitenki se että joku aika sitten olin melkein 3kk omissa oloissani... kaverit on saanu nostettua mun yleisfiilistä kovasti sen jälkeen kun oon ollu niiden kanssa enemmän tekemisissä.
jos sun väittees olis totta niin mun mieliala olis varmasti laskenut tuona aikana.