*Ja kun Pyhä Henki tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.* (Joh.16:8)
Lapsuudessani kuulin puhuttavan 'tuomiojulistajista' ja 'maailmanlopun ennustajista'. Asioiden todenperäisyyttä en kuitenkaan vielä tuolloin tiennyt.
Kun tulin herätyksen tilaan, ymmärsin synnin asenteena, toki tekoinakin. Tarvitsemme sovituksen synneistämme. Ja vain Jeesuksen Kristuksen sovitusveri julistaa rauhaa ja anteeksiantoa.
Ei voida puhua sovituksesta, ellei puhuta synnistä.
Nykyisin kuulee paljon rakkaus-armo-julistusta. Kenelle se on tarkoitettu? Kauniilla (pettävillä?) puheilla emme kirkasta Jeesusta, vaan vetoamme sielulliseen uskonnollisuuteen, joka ei sammuta Jumalan tuntemisen janoa.
Jeesus Kristus tuli, ettei yhdelläkään, joka Häneen uskoo, olisi enää ikinä jano. Kun Pyhä Henki saa vaikuttaa ihmisessä synnintunnon, se on Jumalan mielen mukaista murhetta. Silloin taivaassa iloitaan. Siinä on rakkaus, että syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Ei ole rakkautta ilman totuutta. Tai päinvastoin.
Ei syntejä voi julistaa anteeksi ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa synnintuntoa ja katumusta.
Lapsuudessani kuulin puhuttavan 'tuomiojulistajista' ja 'maailmanlopun ennustajista'. Asioiden todenperäisyyttä en kuitenkaan vielä tuolloin tiennyt.
Kun tulin herätyksen tilaan, ymmärsin synnin asenteena, toki tekoinakin. Tarvitsemme sovituksen synneistämme. Ja vain Jeesuksen Kristuksen sovitusveri julistaa rauhaa ja anteeksiantoa.
Ei voida puhua sovituksesta, ellei puhuta synnistä.
Nykyisin kuulee paljon rakkaus-armo-julistusta. Kenelle se on tarkoitettu? Kauniilla (pettävillä?) puheilla emme kirkasta Jeesusta, vaan vetoamme sielulliseen uskonnollisuuteen, joka ei sammuta Jumalan tuntemisen janoa.
Jeesus Kristus tuli, ettei yhdelläkään, joka Häneen uskoo, olisi enää ikinä jano. Kun Pyhä Henki saa vaikuttaa ihmisessä synnintunnon, se on Jumalan mielen mukaista murhetta. Silloin taivaassa iloitaan. Siinä on rakkaus, että syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Ei ole rakkautta ilman totuutta. Tai päinvastoin.
Ei syntejä voi julistaa anteeksi ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa synnintuntoa ja katumusta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Anteeksi nyt vain, mutta minua ei kosketa tuomiojulistus vaan enemmän se rakkauden ja armon julistus.
Mutta jotta sinä ja samanmieliset olisitte tyytyväisiä osaanne toivotan teille oikein hyvää ja siunattua elämää, jos tässä ajassa että haluakaan kokea vielä onnea ja rauhaa saatte sen sitten tuolla puolen.
Te olette uskon suuntanne valinneet ja se on teille hyväksi , pysykää lujana uskossanne ei teiltä varmasti viedä armo-osaa pois.
Tosin helpommallakin voisi päästä taivaaseen kuin tässä ajassa kärsien.
siunaten
Mihinkäs sinä armoa tarvitset, jos synnistä pitää hiljaa olla?
Sopivasti suolalla höystettyä tekstiä!
>>>Nykyisin kuulee paljon rakkaus-armo-julistusta. Kenelle se on tarkoitettu? Kauniilla (pettävillä?) puheilla emme kirkasta Jeesusta, vaan vetoamme sielulliseen uskonnollisuuteen, joka ei sammuta Jumalan tuntemisen janoa.
Miksi sitten roomalaiskirjeessä puhutaan armon Jumalasta?
Room:4
"1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi,meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan
kanssa.
2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.
3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,
4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.
6 Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.
7 Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta;hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.
9 Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi,hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.
10 Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.
11 Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen
valmistaman sovituksen.
12 Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.
13 Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa.
14 Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen.
Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.
15 Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon.
Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien
osaksi.
16 Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin
vapauttava tuomio.
17 Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan,
elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta,
Jeesuksen Kristuksen.
18 Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän.
19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden
Siksi kai kun meitä uskovaisia on niin moneen junaa.
Ja jokaiselle on se oma kohta raamatusta tärkeä.
Ei se ole niin, että tuomionjulistaja olisi huonompi kuin rakkauden ja armon julistaja.
Samalla viivalla. Toiselle vaan merkitsee enemmän toinen asia, kumpikin Jumalan armosta pelastuneita.
Armo ilman syyllisyyttä on mieletöntä.
Tuomionjulistus katuvalle ilman armoa on rakkaudetonta.
Raamatun sanan vähättely on eksytystä.
Raamattu on kokonaisuus. Ei siitä saa poimia kohtia oman mielensä mukaan ja jättää toisia huomiotta.
"Raamattu on kokonaisuus. Ei siitä saa poimia kohtia oman mielensä mukaan ja jättää toisia huomiotta."
Eipä saa, mutta kun toisille jotkut kohdat merkitsevät enemmän kuin toisille, ei se ole sitä, että jättää jonkin kohdan pois.Vaan sitä, että korostaa jotain raamatun kohtaa erityisesti.
Kuten tuomionjulistustaja julistaa niitä kohtia joissa on tuomion sanomaa ja rakkauden julistaja sitä kohtaa missä on rakkauden sanomaa, kumpikaan ei kuitenkaan poisa pois kokonaan toisen julistusta.
heh..helppoa....
tahtoo hän olla hyvä ja saada aikaan hyvää rakkauden ja armon voimalla , toisin kuin toinen haluaa saa hyvää tuomion ja pelon voimalla
Hienoa witness.
Syntiset vaan kadotukseen ja tuomille, jos ei tajua tehdä parannusta niin mädäntyköön siellä minne ovat matkalla.....
Kovapäiset typerät pässit, jotka puhuvat vaan rakkaudesta....
Kristityn auktoriteetti on Jumalan Sana.
Jokainen uskoontullut on Jeesuksen todistaja. Emme todista omasta rakkaudestamme, omasta uskonnollisuudestamme emmekä esittele omia hengellisiä kokemuksiamme, vaan kerromme, miten ihmeellinen on Jumalan pelastussuunnitelma.
Se on totta, että kaikki eivät tule uskoon.
Vastustin aikoinani kaikkea hengellistä, muotojumaliseksi en halunnut, ja pitkään ihmettelin, 'mikä ihmeen Jeesus'???
Jos Jeesus on vain seimenlapsi, jonka 'pitää joka joulu syntyä uudelleen' tai Hän vielä on ristillä 'joka pääsiäinen yhä uudelleen' tai jos hengellisyys on toistettavaa rankkaa kaavaa ilman 'elämää' - olisin edelleen ateisti.
Tämä oppi ei ole minusta enkä minä itseäni julista. Jos olisin hiljaa, kivet puolestani huutaisivat.
Kiitän jokaisesta uskoontulleesta Jumalaa, sillä uskoontulo on Jumalan lahja. Ja siitä päivästä eteenpäin uudestisyntynyt ihminen saa olla oppimassa Jeesus-mieltä, kun Pyhä Henki saa osoittaa verrattoman tien.
Jumalan rakkaus on puolueeton ja niin on hänen tuomionsakin. Hän tuomitsee jokaisen uskovankin - opetuksistamme alkaen. En siis halua enkä voisi pettää ketään sanoen, että 'kaikki me olemme Jumalan lapsia'. Sillä Raamattu sanoo, että me kaikki olemme syntisiä Jumalan edessä. Ilman uskoa Jeesukseen me kuolemme synteihimme - se ei ole nautinto.
Ihminen rakastaa syntiä enemmän kuin Jumalaa. Kukaan ei pääse irti synnin hekumasta tai sen orjuuttavasta haluttavuudesta. Kun ihminen saa herätyksen armon, hän vasta ymmärtää synnin ja sen olemuksen - kun Pyhä Henki saa näyttää synnin synniksi. Vasta silloin synti näyttäytyy erona Jumalasta ja sen vastenmielisyys paljastuu.
Kun ihminen tulee uskoon, hän syntyy uudesti ylhäältä Pyhästä Hengestä. Siinä on syntien anteeksiantamuksen suuri rauha, kun Jeesus saa tulla Vapahtajaksi. Vasta silloin käsittää Jumalan rakkauden!
Ja siitä rakkaudesta haluan todistaa! Ihana Jeesus!
"Tämä oppi ei ole minusta enkä minä itseäni julista. Jos olisin hiljaa, kivet puolestani huutaisivat."
Mitkä kivet?
"Kiitän jokaisesta uskoontulleesta Jumalaa, sillä uskoontulo on Jumalan lahja. Ja siitä päivästä eteenpäin uudestisyntynyt ihminen saa olla oppimassa Jeesus-mieltä, kun Pyhä Henki saa osoittaa verrattoman tien."
Kunpa osittaisit sen täällä puheissasikin, sillä sinä tunnut tietävän (vai Jumalako se on sinulle sanassaan sanomut) ketkä ovat uskoontulleita.
Et sinä jokaista uskoontullutta pidä edes uskoontulleena saatikka kiitä heistä (heitä) vaan hyökkäät heidän uskoaan kohtaan pitäen sitä "vääräoppisena".
Tuon pienen asian kun ymmärtäisit, että meitä uskoontulleita on hyvin monella tavalla ajattelevia.
Auktoriteetti on Jumalana sano, mutta omaa itseään ei saisi nostaa tuon auktoriteetin "ykkös opetuslapseksi".
Pientä nöyryyttä myös , vaikka varmasti on vaikea tajuta oma ehdottomuutensa, varsinkin jos tuo luonne ja itsetunto (=kelpaanko Jumalalle) noin nollassa kuin sinulla se tuntuu olevan.
(Anteeksi, mutta olen käsittänyt, että ihminen jonka pitää kokoajan olla julistussanoma kielellä tuntuu sellaiselta, ettei hän ole edes varma omasta uskostaan)
Sinä tarvitse Jeesusta jokaiseen hetkeesi ja se on hieno asia, en halua että, sitä viedään pois sinulta, mutta on myös hyvin paljon uskovaisia ja uskoon tulleita, pelastettuja, jotka elävät tässä maailmassa, mutta katse ja sielu tiukasti luotuna taivaisiin.
Joka tapauksessa, sinulla on hyvä osa
Pidä se.
Ja jos rakkautesi ja uskosi on niin ihanaa, että haluat todistaa siitä kokoajan, ota myös se sitten huomioon, että on paljon ihmisiä, jotka pelkäävät ja kaihtavat kovin fanaattista uskovaisuutta.
Vaikka mielestäsi totuus pitää sanoa, ei se kuitenkaan ole kovin hienoatunteista sanoa, että ellet ota tätä vastaan joudut kadotukseen tai että..
Ehkä jonakin päivänä teet tuota käännystyötä tuolla kadunkulmissa jaellen lappuja, jossa on selvä ohje miten pelastutaan.
Itse mielummin osoitan teillani kristillisyyteni ja puhun Jeesuksesta jos kysytään.
Siunaten...