Irtokissat,-koirat saa tappaa, mutta saako niistä tapporahaa, tai edes jotain kulukorvauksia.
Kissa,-koira
asiaa ,. ,. , .
12181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itse joutuu lopetus kulut maksamaan.
Vain irtokissat saa tappaa, koiria ei! Ymmärräthän sinä itsekin, että jos joku kuljettaa kytkemätöntä koiraa ulkona vierellään, hän on kouluttanut koiransa niin hyvin, että se on sama vaikka se olisi ilman hihnaakin.
lakipykälät tähän löytyvät suomi24:n eläinsuojelupalstalta.
"Kissaa ei saa tappaa vaikka se kulkisikin vapaana:
Eläinsuojelulain ja metsästyslain uudistuttua kissan lainsuoja on parantunut aikaisesta. Vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton. Metsästyslain mukaan kotikissalla on lain suoja koko maassa. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt. Oman pihansa ulkopuolella kulkevaa kotikissaa ei saa enää tappaa. Kotikissan tappaminen on rikos ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001463&posting=22000000042084795
Korjaa, pitää lopettaa.
Kissat aiheuttavat saman luokan tuhoa Suomen luonnonvaraisille eläimille kuin vaikkapa minkit. Jälkimmäisistä maksetaan jo miltei tapporahaa, kun taas edelliset saavat pyydystää vaikkapa tammihiiriä aivan lain turvin? Järjetöntä.
Luonnon laki on sellainen, että tammihiiri jykertää pikkiriikkisillä hampaillaan tammenterhoa, kunnes tulee kissimirri ja syö hiiren. Sitten tylee kettu, ja popsii kisuparan suihinsa hyvillä mielin, kunnes jää itse karhun saaliiksi. Lopulta Lions-klubin johtaja, pankkiiri Ökyheimo kaataa karhun, ja tekee karhun kyrpäluusta itselleen cocktailtikun. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on. Minkäs teet?
Kissa on niin sitkeähenkinen, että sen kuolema on nautittavaa katsella. Joku tyhmä väitti, että vain omistaja saa lopetta= VÄÄRIN! Omistaja lopettaa harvoin omia eläimiään. Luvan toki antaa. Kyllä täällä on typeriä akkoja, voi perkele!
...on pidettävä kytkettyinä! Hihnassa siis. Vapaista kissoista ei ole haittaa kun ovat fiksuja eläimiä mutta koirat sen sijaan voivat saada pahakin jälkeä aikaan. Hyppivät päälle ja raatelevat lapsia...
Saako kaljapullojen kaduille särkijöistä tapporahaa, tai edes jotain kulukorvauksia.
Kauanhan se kestikin, entäpäs kadulle pissijät tark, naisia.
mukaan 95 % kaduille kuseksijoista on miehiä.
ja erittäin kauniita eläimiä. Kissoilla on voimakas oma tahto, joten ne eivät ole ihmisten pellejä, kuten koirat. Ihmisessä, joka ei kykene kissoja rakastamaan, täytyy olla joku henkinen vika. Itse en alkaisi tällaisen ihmisen kanssa mihinkään tekemisiin. Yleisesti sanoen, ihminen, joka vahingoittaa eläintä, tuo siinä todellisen raukkamaisen luonteensa esille. Kaikkien kannattaa tällaisista pysyä kaukana.