Koira pilattu?

Meillä on pian vuoden vanha palveluskoirarodun uros.

Muutama kuukausi sitten pojalla alkoi murkku- elikkäs mörköikä, ja kaikenmoiset pikkukolttoset ja -tottelemattomuudet alkoi kuulua lähes jokapäiväiseen elämään.

Näin ollen koiraa "piti" alkaa komentaa useammin, käskyttää tiukemmin jne jne...

Nyt ollaankin sitten siinä pisteessä, että meillä hermostutaan koiraan yhä vain herkemmin =(

Ikäväkseni olen alkanu huomata, että kun koira vaikkapa vain makoilee jossakin, ja kuljen sitä kohti tai sen ohi, se painaa korvat luimuun ja päänsä alas, ikäänkuin pelokkaana.

Ja se tosiaankin raastaa sydäntäni ='(

Eihän tässä nyt tälleen pitäny käydä.

Koira odottaa koko ajan lisää vain niitä kieltoja, komennuksia, huudahduksia jne eikä oikein enää tahdo keskittyä omiin leikkeihinsäkään kuten ennen.

Paljon ollaan yritettyy omaa vinksahtanutta asennettamme muuttaa: keskitytty onnistumisien kehumiseen, yhdessä puuhailuun jne jne, mutta kohta taas sorrutaan vikojen huomaamiseen, komenteluun, kieltämiseen ja koira on taas kuin maansa myynyt.

Onko kukaan muu tolloillut näin, ja saanut palkaksi epävarman koiran?

Voidaanko tästä vielä nousta, vai joko peli on menetetty?

Kaikki kommentit, antaa tulla vaan.

Kyllä ne taitaa olla ihan ansaittuja... =(
Ilmoita


Koiratkin ovat yksilöitä, joten siitä millä tavalla koiran saa "pilattua" lopullisesti on vaikeaa sanoa mitään. Kovempi yksilö ei hätkähdä juuri mistään, pehmeämpi muuttuu yhä epävarmemmaksi. Tästä syystä on tärkeää, että ohjaaja osaisi lukea koiraansa. Löytyisi ne ko. yksilölle parhaat ja toimivat koulutuskeinot "pilaamatta" koiraa.

Vuoden ikä on aikamoinen rajapyykki koiran elämässä. Se on edelleen kasvamassa, mutta samalla hormonit jo jylläävät. Tällöin murkkuikäinen koira saattaa "unohtaa" jo oppimaansa, kokeilla rajojaan ja etsiä paikkaansa laumassa. Kaikki tämä on aivan normaalia koiran käytöstä. Murkkuikä vaatii ohjaajalta ja koiran laumalta pitkää pinnaa ja ymmärrystä. Pahin murkkuikä ei ole parasta aikaa koiran koulutuksen kannalta. Pahimpana murrosiän myrskyaikana kannattaa koulutusta helpottaa, tehdä paljon toistoja, palkata onnistumisesta, rakentaa ja vahvistaa suhdetta leikkimällä paljon yhdessä. Kiva, yhdessä koiran kanssa puuhailu on tärkeää. Se saattaa olla lenkkeilyä, jäljestystä, leikkiä. Pääasia, että ohjaajan ja koiran suhde VAHVISTUU, eikä päinvastoin. Se vaatii ohjaajalta kärsivällisyyttä.

Kirjoituksesi perusteella vaikuttaa, että lähditte koiran kanssa väärään suuntaan murkkuiän kynnyksellä. Vaadit enemmän, tiukemmin, kun olisi pikemminkin pitänyt koulutuksessa hellittää ja helpottaa hetkeksi. Ja siitä muodostuu ikävä noidankehä, kun koiraa käskytetään, se ei tottele, siihen hermostutaan ja koira muuttuu yhä epävarmemmaksi ja pelokkaamaksi. Näin ei voi jatkua tai teillä on pian käsissänne paha ongelma.

Vihellä nyt koko peli poikki hetkeksi. Vaikka muutamaksi kuukaudeksi. Nyt keskityt leikkimään koiran kanssa, lenkkeilet sen kanssa PALJON, viet metsään jäljelle tai hakuun, sellaiseen missä koira saa käyttää aivojaan. Rakennat luottamusta välillenne, palkitset ylitsevuotavasti onnistumisista. Pyri tekemään koirasi kanssa kaikkea sellaista kivaa, josta itse tykkää ja jota koirasi oikeasti rakastaa. Siten, että teillä molemmilla on oikeasti hyvä olla toistenne kanssa. Älä edellytä koiralta nyt mitään vaikeaa tai uuden oppimista muutamaan kuukauteen. Tee tottelevaisuusharjoituksissa vain asioita, jotka koira ihan varmasti jo osaa (esim. istu, maahan). Tärkeintä on nyt se ohjaajan ja koiran suhteen rakentaminen. Unohda hermostuminen ja vaatimukset, keskity leikkiin ja hauskanpitoon. Kun pahin murkku on ohi, niin sitten pikkuhiljaa alatte taas ottamaan tottelevaisuustreeniä.
32 VASTAUSTA:
Aivan mielettömän iso kiitos sinulle! =)

Vastauksestasi sain paljon uutta tietoa, apua ja vinkkiä tähän "tilanteeseemme".

En ole koskaan ihan noin kirjaimellisesti lukenut/kuullut, että murkkuikäisen koiran kanssa tuolleen "stopataan" tuo koulutus (tiedät varmaan mitä tarkoitan) ja keskitytään enempi leikkimään ja muutoin omistajan ja koiran välistä suhdetta hiomaan.

En ole ollenkaan ajatellut asiaa tuolta kannalta.

Olit siis suuresti avuksi, ja aion toteuttaa nuo ehdottamasi "käyttäytymismallit" tästä päivästä lukien, ja katsoa, kuinka edistytään.

Eli tässäkin tapauksessa voidaan todeta, että vika oli jälleen siellä hihnan toisessa päässä, ei suinkaan koirassa =)

Hauskaa kevään jatkoa sinulle!
*senkö tein?* kirjoitti:
Aivan mielettömän iso kiitos sinulle! =)

Vastauksestasi sain paljon uutta tietoa, apua ja vinkkiä tähän "tilanteeseemme".

En ole koskaan ihan noin kirjaimellisesti lukenut/kuullut, että murkkuikäisen koiran kanssa tuolleen "stopataan" tuo koulutus (tiedät varmaan mitä tarkoitan) ja keskitytään enempi leikkimään ja muutoin omistajan ja koiran välistä suhdetta hiomaan.

En ole ollenkaan ajatellut asiaa tuolta kannalta.

Olit siis suuresti avuksi, ja aion toteuttaa nuo ehdottamasi "käyttäytymismallit" tästä päivästä lukien, ja katsoa, kuinka edistytään.

Eli tässäkin tapauksessa voidaan todeta, että vika oli jälleen siellä hihnan toisessa päässä, ei suinkaan koirassa =)

Hauskaa kevään jatkoa sinulle!
Yllä oleva oli hyvä kirjoitus,johon ei ole paljon lisättävää.

Sen verran vaan,että kun sitä koissua täytyy kieltää (tokihan sitäkin tarvii),niin sen kiellon jälkeen kun koira tottelee,voi sitä myös kehua.Voi välillä ottaa myös perään jonkun kivan liikkeen,minkä koira osaa,ihan simppelin.
Eli ei tarvi tehdä ja jättää sitä kieltoa (torumista?)niinkään päällimäiseksi tilanteissa,jooloin varsinkin herkkä koira voi tulla epävarmaksi.

Myöskin,jos on tilanteita,missä joutuu vaikka paljon kieltämään,niin miettiikin koiralle niihin tilanteeseen selkeästi toiminnan,minkä haluaa sen tekevän,siis positiivisemman.Sitten vaan opettaa sen,palkkaa hyvin,jolloin koira oppii niissä tilanteissa tekemään itsestään mitä halutaan.
Eikä turhaan tartte moittia ja kieltää aina koiraa ;)
Jos vielä luet tätä, Rottismami, tai joku muu viisas, niin kysyisin tästä edellisestä kirjoituksesta. Meilläkin on kohtapuoliin murkkuikäinen narttu käsissä ja olen miettinyt tätä käskyjen noudattamista. Ymmärrän, että uuden oppiminen laitetaan tauolle, ei siinä mitään.

Mutta entä se vanha opittu? Lenkillä tänään kutsuin koiraa ja huusin "tänne", näytinpä vielä käsimerkinkin. Koira seisoi ja katsoi minua kuin kajahtanutta, vaikka taatusti osaa tulla luo. Toistin käskyn ja se nuuskien jolkotti luo. En palkinnut sitä millään huomiolla, vaan katsoin muualle ja jatkoin matkaa. Tavallisesti saa namin tai leikin palkkioksi. Hetken kuluttua sama uusiksi. Vasta kolmannella kerralla käsky meni heti jakeluun ja sitten peuhasinkin sen kanssa ilolla tovin.

Nyt toimin sentään mielestäni fiksusti, toisinaan saatan ärähtää, jos koira ei kuuntele vaikka asian osaa. Siitä se suhteen pilaaminen sitten vissiin lähtee, jos se on ainoa linja... Vaan asiaan: kuinka tarkoin on pidettävä kiinni näistä opituista tavoista, ettei koiraa ikäänkuin karkaa hanskasta lopullisesti ja opi, ettei minua tartte kuunnella?
molossi kirjoitti:
Yllä oleva oli hyvä kirjoitus,johon ei ole paljon lisättävää.

Sen verran vaan,että kun sitä koissua täytyy kieltää (tokihan sitäkin tarvii),niin sen kiellon jälkeen kun koira tottelee,voi sitä myös kehua.Voi välillä ottaa myös perään jonkun kivan liikkeen,minkä koira osaa,ihan simppelin.
Eli ei tarvi tehdä ja jättää sitä kieltoa (torumista?)niinkään päällimäiseksi tilanteissa,jooloin varsinkin herkkä koira voi tulla epävarmaksi.

Myöskin,jos on tilanteita,missä joutuu vaikka paljon kieltämään,niin miettiikin koiralle niihin tilanteeseen selkeästi toiminnan,minkä haluaa sen tekevän,siis positiivisemman.Sitten vaan opettaa sen,palkkaa hyvin,jolloin koira oppii niissä tilanteissa tekemään itsestään mitä halutaan.
Eikä turhaan tartte moittia ja kieltää aina koiraa ;)
Vahvistan omakohtaisesti että siinä tilanteessa kun koiraa joutuu toruman, kenties karjumaan kunnon p******itäkin, niin sitä voi hyvin pehmentää kiittämällä välittömästi kun homma menee oikein.

Vaikutus on meidän hauvalla ainakin ihan uskomaton. Seuraavan käskyn/pyynnön perillemenoon riittää yleensä jo ihan kuiskaus.

Eli koira lähtee haahuilemaan vaikka oikealle kun pitää kuleksia vasemmalla niin käskytys menee suunnilleen näin: "vasen", "VASEEEN", "V-A-S-E-N, -KELE", ja kun vasen löytyy niin "hyvä, kiitos". Sitten seuraavaksi kun vaikka ollaan kääntymässä, niin pelkkä "mennään oikealle" ja "kiitos" riittää. Vaan unohdas pari kertaa kiittää...:(

Joten taitaapi olla niin että kissan lisäksi koiratkin elävät kiitoksilla!!!

Ja myöskin kun ittellä on ruuvi kiristynyt liikaa, sen huomaa ensimmäisenä koirasta. Mutta siihen auttaa se että viettää tavallistakin enemmän sen kanssa leikkien ja riehuttaen sitä.

Eli aika täsmälleen menee kuten edelliset kirjoittivat...
sei-sei kirjoitti:
Jos vielä luet tätä, Rottismami, tai joku muu viisas, niin kysyisin tästä edellisestä kirjoituksesta. Meilläkin on kohtapuoliin murkkuikäinen narttu käsissä ja olen miettinyt tätä käskyjen noudattamista. Ymmärrän, että uuden oppiminen laitetaan tauolle, ei siinä mitään.

Mutta entä se vanha opittu? Lenkillä tänään kutsuin koiraa ja huusin "tänne", näytinpä vielä käsimerkinkin. Koira seisoi ja katsoi minua kuin kajahtanutta, vaikka taatusti osaa tulla luo. Toistin käskyn ja se nuuskien jolkotti luo. En palkinnut sitä millään huomiolla, vaan katsoin muualle ja jatkoin matkaa. Tavallisesti saa namin tai leikin palkkioksi. Hetken kuluttua sama uusiksi. Vasta kolmannella kerralla käsky meni heti jakeluun ja sitten peuhasinkin sen kanssa ilolla tovin.

Nyt toimin sentään mielestäni fiksusti, toisinaan saatan ärähtää, jos koira ei kuuntele vaikka asian osaa. Siitä se suhteen pilaaminen sitten vissiin lähtee, jos se on ainoa linja... Vaan asiaan: kuinka tarkoin on pidettävä kiinni näistä opituista tavoista, ettei koiraa ikäänkuin karkaa hanskasta lopullisesti ja opi, ettei minua tartte kuunnella?
Juurikin tätä samaa olen minä miettinyt myös.

Kun tähän mennessä ollaan oltu siinä uskossa, että kun se murkkuikä koiralle tulee, samat käskyt pätee ja niitä on toteltava nyt eikä heti, kuten siihenkin asti..

Että mitenkä tarkkana pitää olla?

Koska juurikin murkkuiässä moni karvapää yrittää tsiigailla sitä paikkaansa laumassa ja kenties pompottaa niitä "heikoimpia" niin eipä siinä varmaankaan kannata alkaa lepsuilemaan, tai tosiaan on asetelmat kohta päälaellaan.

Sitä minäkin ajoin takaa, että kun tuo koiruus on tähän mennessä totellut käskyä viipyilemättä elikkäs välittömästi, ja nyt mörköiän pauloissa joskus kattelee vastaan että "no ookkonää varma että mun tarttees" ni toki se koira pistetään tottelemaan, ei sitä lepsuilla koska ei tähänkään mennessä.

Hirveesti uutta ei olla nyt mörköikänä opetettukaan, mutta kuri se on murkuillakin, vai...???
*senkö tein?* kirjoitti:
Juurikin tätä samaa olen minä miettinyt myös.

Kun tähän mennessä ollaan oltu siinä uskossa, että kun se murkkuikä koiralle tulee, samat käskyt pätee ja niitä on toteltava nyt eikä heti, kuten siihenkin asti..

Että mitenkä tarkkana pitää olla?

Koska juurikin murkkuiässä moni karvapää yrittää tsiigailla sitä paikkaansa laumassa ja kenties pompottaa niitä "heikoimpia" niin eipä siinä varmaankaan kannata alkaa lepsuilemaan, tai tosiaan on asetelmat kohta päälaellaan.

Sitä minäkin ajoin takaa, että kun tuo koiruus on tähän mennessä totellut käskyä viipyilemättä elikkäs välittömästi, ja nyt mörköiän pauloissa joskus kattelee vastaan että "no ookkonää varma että mun tarttees" ni toki se koira pistetään tottelemaan, ei sitä lepsuilla koska ei tähänkään mennessä.

Hirveesti uutta ei olla nyt mörköikänä opetettukaan, mutta kuri se on murkuillakin, vai...???
En nyt oikein ymmärrä tätä koko lähtökohtaa. Ihan kuin käskyä tottelematonta koiraa pitäisi jotenkin rangaista tai komentaa? Se pitäisi "laittaa" tottelemaan? Miksi ihmeessä? Mitä koira tuossa sitten oppii että se pakolla laitetaan tekemään jotain?

Meillä ainakin toimittiin murkkuiässä ihan samalla tavalla kuin aina siihenkin asti ja sen jälkeen. Ripeästi käskyä seuranneesta toiminnosta annettiin vahviste. Jos koira ei totellut käskyä, ei siitä seurannut mitään. Vahviste jäi tulematta.

Minä olen kokenut tuon pelkän käskyn toteuttamisen palkitsemisen riittävän tehokkaasti. Ei käskyn toteuttamattajättämistä tarvitse rangaista. Riittää, että koira kokee tottelemisen kannattavaksi. Tällöin se toteuttaa käskyt. Muutenkin koiran työskentely on paljon motivoituneempaa ja intensiivisempää kun se suorittaa toiminnot palkkion toivossa eikä vain ikävät seuraukset välttääkseen.

Jos koira ei toteuta käskyä, se ei koe sitä (muiden läsnäolevien ärsykkeiden alaisena) kannattavaksi. Kyse on siitä, ettei käskyä ole vahvistettu tarpeeksi. Ei siitä, ettei käskyn toteuttamattajättämisellä ole riittävät ikävät seuraukset.

Murkkuiässä pienistä ärsykkeistä kasvaa suuria ärsykkeitä. Tällöin koira ei välttämättä enää toteuta käskyä niissä olosuhteissa, joissa se on aimmin sen toteuttanut. Ei siinä oikein muu auta kuin odottaa, että tuo vaihe menee ohi ja vahvistaa aina sitä toteutettua käskyä.

Toinen juttu on sitten tuo käskyjen toisteleminen.

Käskyjen toistaminen on todella ristiriitainen juttu... Jos koira toteuttaa käskyt huonosti, on ilmanmuuta aina silloin annettava vahviste kun koira sattuu tottelemaan. Tämä on selvää. Jos taas on annettu useampi käsky "Tänne.. Tänne... Tänne!" ja koira tulee lopulta luokse, niin periaatteessa olisi ehdottomasti annettava se vahviste.

Vahvistetta ei kuitenkaan voi tässä tapauksessa antaa tai voi tietenkin, mutta siitä on vain haittaa. Tällöin nimittäin vahvistuu myös koiran valinnanvapaus päättää itse milloin tottelee. Ensimmäistä käskyä ei olekaan kannattavaa totella kun palkkio tulee joka tapauksessa myöhemmin, silloin kun itselleen sopii. Tekipä niin tai näin, jos käskyjä toistelee, niin koira ei milloinkaan opi.

Minun ohjeeni on siis se, että anna koiralle aina vain yksi käsky. Jos koira toteuttaa sen ripeästi, niin palkitse. Jos ei toteuta, älä toista käskyä. Jätä koira huomiotta. Tällöin ei mikään voi mennä pieleen ja olet lisäksi koiran kannalta erittäin johdonmukainen.
*senkö tein?* kirjoitti:
Juurikin tätä samaa olen minä miettinyt myös.

Kun tähän mennessä ollaan oltu siinä uskossa, että kun se murkkuikä koiralle tulee, samat käskyt pätee ja niitä on toteltava nyt eikä heti, kuten siihenkin asti..

Että mitenkä tarkkana pitää olla?

Koska juurikin murkkuiässä moni karvapää yrittää tsiigailla sitä paikkaansa laumassa ja kenties pompottaa niitä "heikoimpia" niin eipä siinä varmaankaan kannata alkaa lepsuilemaan, tai tosiaan on asetelmat kohta päälaellaan.

Sitä minäkin ajoin takaa, että kun tuo koiruus on tähän mennessä totellut käskyä viipyilemättä elikkäs välittömästi, ja nyt mörköiän pauloissa joskus kattelee vastaan että "no ookkonää varma että mun tarttees" ni toki se koira pistetään tottelemaan, ei sitä lepsuilla koska ei tähänkään mennessä.

Hirveesti uutta ei olla nyt mörköikänä opetettukaan, mutta kuri se on murkuillakin, vai...???
Se, että murkkuikäistä koiraa ymmärretään, EI todellakaan tarkoita sitä, että se saisi sikailla ja elää vailla rajoja. Laumanjohtajan eli koiran ohjaajan tulee olla johdonmukainen ja reilu: Koiralta saa ja PITÄÄKIN vaatia sen jo osaamat asiat - myös murkkuiässä. Sikailua ei siis tule sallia.

Murkkuvaiheessa koiran kehossa tapahtuu ihan oikeita fysiologisia muutoksia, esim. hormonien tuotanto käynnistyy jne. Nämä muutokset näkyvät koiran käytöksessä. Riippuu pitkälti yksilöstä miten se käyttäytyy. Jos ohjaajan ja koiran suhde on jo vakaalla pohjalla, mitään sikailua taikka oman paikan haastamista ei tapahdu. Mutta jos sitä tapahtuu, koiralle kyllä kerrotaan varsin selkeästi mikä sen paikka on. Yksilöllisiä eroja on paljon. Ja parempi kertoa koiran paikka sille kertarytinällä kuin ainaisella kitinällä. Tarkoitan sitä, että jos koira uhmaa käskyjä tai ohjaajaansa, niin "taivas putoaa kerralla koiran niskaan". Tämä EI sitten tarkoita mitään fyysistä kuritusta tai selättämistä, vaan henkistä yliotetta: Jos koira "ei kuule" käskyä eli jättää osaamansa käskyn noudattamatta, niin siitä tulee seuraus. Ohjaaja kertoo selkeästi koiralle, että nyt ei mennyt oikein. Osalle koiria riittää kun ohjaaja kumartuu koiran yli ja ärähtää kerran "voihan perrrrhonen", toiset saattavat vaatia poskipuhuttelun: Poskipuhutteluksi sanon keskustelua, jossa ohjaaja ottaa koiran pään käsiensä väliin ja kysäisee koiralta "että niin mitä!?". Kaikki "rangaistus" tehdään niin voimakkaalla henkisellä (EI FYYSISELLÄ) intensiteetillä, että asiaan ei tarvitse palata - ikinä. Vielä korostan, että fyysisiin keinoihin kajoaminen kertoo jotakin varsin alhaista koiran omistajasta: Kuinka huono ohjaaja onkaan, jos koiraa ei saa kuriin muulla kuin nyrkillä? Sellaisen ihmisen kannattaa hankkia lelukaupan koira ja jättää luontokappaleet osaaviin käsiin. Fyysisellä kurituksella saadaan aikaan omistajaansa pelkäävä koira, joka on epävarma ja vain patoaa uhmaa sisäänsä, kunnes sopivalla hetkellä päästää uhman purkautumaan. Ikävin seurauksin.

Esimerkki: Koira on vapaana, omistaja huutaa koiraa luokseen. Koira TIETÄÄ mitä siltä odotetaan kun ohjaaja huutaa "tänne!" Koira päättää sikailla, eikä tule luo. Itse ratkaisisin tilanteen niin, että toista käskyä EI IKINÄ tule, yksi käsky ja sen on mentävä jakeluun. Ihan jo koiran omankin turvallisuuden takia. Ottaisin itse hatkat, lähtisin toiseen suuntaan juosten, mitään sanomatta. Koira kyllä tulee perässä - jossakin vaiheessa. Kun koira tulee luo, niin maltillinen kehu, vaikka vaan "näin on hyvä". Ei ylitsevuotavaa kehua, koska käskyä ei toteltu ekalla kerralla, mutta ei myöskaan rankaisiua siitä, että koira vihdoin tuli luokse. Koiraa voi pitää myös pitkässä liinassa, jos ne korvat katoavat. Luoksekutsu, jos koira ei tule, YKSI nyppäisy hihnasta ja kun koira tulee luo, niin kehu. Onnistumisista on aina palkittava ja annettava positiivista palautetta. Etenkin pakotteen jälkeen kun koira korjaa asian, niin positiivinen palaute on äärimmäisen tärkeä.

Koiralta voi vaatia vain asioita, jotka se ihan varmasti jo osaa! On äärimmäisen epäreilua olettaa, että koira osaa jotakin, vaikkapa käskyn "seiso" ja nykiä hihnasta aina kun se ei seisokaan. Ohjaajan tulee tietää, mitä koira osaa ja vaatia siltä sen jo osaamat asiat. Samat, vanhat säännöt pätevät myös murkkuiässä ja niiden kanssa ollaan tarkkana, lepsuilla siis ei saa. Mutta uuden opettamisessa ja vaatimisessa saa olla tauko. Kaikille koirille treenitauko tekee hyvää. Koira omaksuu oppimaansa tauon aikana, eikä se unohda jo kunnolla oppimaansa.
sei-sei kirjoitti:
Jos vielä luet tätä, Rottismami, tai joku muu viisas, niin kysyisin tästä edellisestä kirjoituksesta. Meilläkin on kohtapuoliin murkkuikäinen narttu käsissä ja olen miettinyt tätä käskyjen noudattamista. Ymmärrän, että uuden oppiminen laitetaan tauolle, ei siinä mitään.

Mutta entä se vanha opittu? Lenkillä tänään kutsuin koiraa ja huusin "tänne", näytinpä vielä käsimerkinkin. Koira seisoi ja katsoi minua kuin kajahtanutta, vaikka taatusti osaa tulla luo. Toistin käskyn ja se nuuskien jolkotti luo. En palkinnut sitä millään huomiolla, vaan katsoin muualle ja jatkoin matkaa. Tavallisesti saa namin tai leikin palkkioksi. Hetken kuluttua sama uusiksi. Vasta kolmannella kerralla käsky meni heti jakeluun ja sitten peuhasinkin sen kanssa ilolla tovin.

Nyt toimin sentään mielestäni fiksusti, toisinaan saatan ärähtää, jos koira ei kuuntele vaikka asian osaa. Siitä se suhteen pilaaminen sitten vissiin lähtee, jos se on ainoa linja... Vaan asiaan: kuinka tarkoin on pidettävä kiinni näistä opituista tavoista, ettei koiraa ikäänkuin karkaa hanskasta lopullisesti ja opi, ettei minua tartte kuunnella?
Vastasinkin tähän luoksetulo-ongelmaan ja vanhan opin asian tottelemiseen tuossa viestissäni otsikolla "Kyllä - kuri se on murkullakin" tässä viestiketjussa alempana.
rottweiler-mami kirjoitti:
Vastasinkin tähän luoksetulo-ongelmaan ja vanhan opin asian tottelemiseen tuossa viestissäni otsikolla "Kyllä - kuri se on murkullakin" tässä viestiketjussa alempana.
Nyt nämä viestit menevät ihan väärään järjestykseen, mutta ei se kait haittaa :) Pitäisi vissiin mennä jo nukkumaan...
sei-sei kirjoitti:
Jos vielä luet tätä, Rottismami, tai joku muu viisas, niin kysyisin tästä edellisestä kirjoituksesta. Meilläkin on kohtapuoliin murkkuikäinen narttu käsissä ja olen miettinyt tätä käskyjen noudattamista. Ymmärrän, että uuden oppiminen laitetaan tauolle, ei siinä mitään.

Mutta entä se vanha opittu? Lenkillä tänään kutsuin koiraa ja huusin "tänne", näytinpä vielä käsimerkinkin. Koira seisoi ja katsoi minua kuin kajahtanutta, vaikka taatusti osaa tulla luo. Toistin käskyn ja se nuuskien jolkotti luo. En palkinnut sitä millään huomiolla, vaan katsoin muualle ja jatkoin matkaa. Tavallisesti saa namin tai leikin palkkioksi. Hetken kuluttua sama uusiksi. Vasta kolmannella kerralla käsky meni heti jakeluun ja sitten peuhasinkin sen kanssa ilolla tovin.

Nyt toimin sentään mielestäni fiksusti, toisinaan saatan ärähtää, jos koira ei kuuntele vaikka asian osaa. Siitä se suhteen pilaaminen sitten vissiin lähtee, jos se on ainoa linja... Vaan asiaan: kuinka tarkoin on pidettävä kiinni näistä opituista tavoista, ettei koiraa ikäänkuin karkaa hanskasta lopullisesti ja opi, ettei minua tartte kuunnella?
No tuota,minulla on ihan selkeä linja.Siitä lähdetään,että käskyjä totellaan aina.
Mitään syytä ei noudattamiseen ole.

Pennun ja nuoren koiran kanssa on myös muistettava se,että turhia käskyjä ei opetusvaiheessa kannata antaa.Eli kannattaa varmistaa,että ne on aina toteutettavissa.Myöskin pitää tietää,että osaako koira varmasti sen,mitä halutaan.Ja nimenomaan murkku-iässä sen teho tulee näkyviin,kun kaverilla saattaa olla niiiin paljon muutakin mielessä...Murrosiässä tosiaan myös näkyy se,kuinka vahvan suhteen on ehtinyt luomaan pentuun.Itse yritän nimenomaan siihen panostaa jo heti pennusta,kuin myös siihen,että tietyt käskyt olisi jo aika vahvana,kuin myös kieltosana.
Omien rotujeni kanssa se on erittäin tärkeää,kun saattavat jo pienestä olla hyvinkin rohkeita ja oma-aloitteisia...

Jos nuori koira ei noudata luoksetulo käskyä,niin riippuu vähän tilanteesta.Jos kyse on siitä,että se ei ehkä vaan ole kuulolla,niin toki toistan kutsun.Kyllä sen luoksetulosta sitten näkee,mitä sillä on ollut mielessä.
Pienestä pitäen olen hyvin palkannut koirat kaikesta.MUTTA,jos esim.on tilanne,joskus tapahtunut jonkun koiran kanssa,että kuulee käskyn,mutta esim.vain jatkaa matkaa,tai ei irrota nokkaansa maasta.niin menee vaivihkaa rauhallisesti koiran luo,ja ärähdän,ja aika vakuuttavasti.Heti sen jälkeen kutsun koiran luo,ja kun aika vakuuttava olen :D,niin tulo on huimaa,ja palkinto sen mukainen,aina nuorella.
Huomioimattomuus on monessa ok,mutta kaikissa se ei ainakaan omasta mielestäni ole paras.
Jos koira selkeesti ei ole välittänyt käskystä,vaikka nyt tuosta luoksetulosta,varsinkin vahva murkku,niin itse en koskaan lähde pois.Omat rotuni on sen verran itsenäisiä,eikä mammaa tule helposti ikävä,että sen toimivuus ei ole taattu,tai saattaa olla tyyliin "tulen kun kerkiin ja muistan",ja siihenhän kun en halua.

Mutta tiivistettynä,kyllä vaatimuksista kannattaa kiinni pitää,aina.Ne tehdään kannattavaksi,ja mikä tärkeää,aikka kuinka murkun kanssa välillä pipoa kiristäisi,niin sitä ei kannata näyttää.Tärkeää on pysyä aina rauhallisena,mutta määrätietoisena ;)

Noilla eväillä on meillä muutamankin puupäitten kanssa menty :D

Ai niin,kyllä uuttakin voi opettaa.Kunhan panostaa siihen,että se tehdään mukavaksi.
Eli ei se murkku-ikä mikään sairaus ole kuitenkaan.
edellisiin kirjoitti:
Vahvistan omakohtaisesti että siinä tilanteessa kun koiraa joutuu toruman, kenties karjumaan kunnon p******itäkin, niin sitä voi hyvin pehmentää kiittämällä välittömästi kun homma menee oikein.

Vaikutus on meidän hauvalla ainakin ihan uskomaton. Seuraavan käskyn/pyynnön perillemenoon riittää yleensä jo ihan kuiskaus.

Eli koira lähtee haahuilemaan vaikka oikealle kun pitää kuleksia vasemmalla niin käskytys menee suunnilleen näin: "vasen", "VASEEEN", "V-A-S-E-N, -KELE", ja kun vasen löytyy niin "hyvä, kiitos". Sitten seuraavaksi kun vaikka ollaan kääntymässä, niin pelkkä "mennään oikealle" ja "kiitos" riittää. Vaan unohdas pari kertaa kiittää...:(

Joten taitaapi olla niin että kissan lisäksi koiratkin elävät kiitoksilla!!!

Ja myöskin kun ittellä on ruuvi kiristynyt liikaa, sen huomaa ensimmäisenä koirasta. Mutta siihen auttaa se että viettää tavallistakin enemmän sen kanssa leikkien ja riehuttaen sitä.

Eli aika täsmälleen menee kuten edelliset kirjoittivat...
Oman koirani olen saanut koulutettua ihan normaalilla äänen käytöllä. Ei se huutaminen koiraa kuulevaksi tee...
rottweiler-mami kirjoitti:
Se, että murkkuikäistä koiraa ymmärretään, EI todellakaan tarkoita sitä, että se saisi sikailla ja elää vailla rajoja. Laumanjohtajan eli koiran ohjaajan tulee olla johdonmukainen ja reilu: Koiralta saa ja PITÄÄKIN vaatia sen jo osaamat asiat - myös murkkuiässä. Sikailua ei siis tule sallia.

Murkkuvaiheessa koiran kehossa tapahtuu ihan oikeita fysiologisia muutoksia, esim. hormonien tuotanto käynnistyy jne. Nämä muutokset näkyvät koiran käytöksessä. Riippuu pitkälti yksilöstä miten se käyttäytyy. Jos ohjaajan ja koiran suhde on jo vakaalla pohjalla, mitään sikailua taikka oman paikan haastamista ei tapahdu. Mutta jos sitä tapahtuu, koiralle kyllä kerrotaan varsin selkeästi mikä sen paikka on. Yksilöllisiä eroja on paljon. Ja parempi kertoa koiran paikka sille kertarytinällä kuin ainaisella kitinällä. Tarkoitan sitä, että jos koira uhmaa käskyjä tai ohjaajaansa, niin "taivas putoaa kerralla koiran niskaan". Tämä EI sitten tarkoita mitään fyysistä kuritusta tai selättämistä, vaan henkistä yliotetta: Jos koira "ei kuule" käskyä eli jättää osaamansa käskyn noudattamatta, niin siitä tulee seuraus. Ohjaaja kertoo selkeästi koiralle, että nyt ei mennyt oikein. Osalle koiria riittää kun ohjaaja kumartuu koiran yli ja ärähtää kerran "voihan perrrrhonen", toiset saattavat vaatia poskipuhuttelun: Poskipuhutteluksi sanon keskustelua, jossa ohjaaja ottaa koiran pään käsiensä väliin ja kysäisee koiralta "että niin mitä!?". Kaikki "rangaistus" tehdään niin voimakkaalla henkisellä (EI FYYSISELLÄ) intensiteetillä, että asiaan ei tarvitse palata - ikinä. Vielä korostan, että fyysisiin keinoihin kajoaminen kertoo jotakin varsin alhaista koiran omistajasta: Kuinka huono ohjaaja onkaan, jos koiraa ei saa kuriin muulla kuin nyrkillä? Sellaisen ihmisen kannattaa hankkia lelukaupan koira ja jättää luontokappaleet osaaviin käsiin. Fyysisellä kurituksella saadaan aikaan omistajaansa pelkäävä koira, joka on epävarma ja vain patoaa uhmaa sisäänsä, kunnes sopivalla hetkellä päästää uhman purkautumaan. Ikävin seurauksin.

Esimerkki: Koira on vapaana, omistaja huutaa koiraa luokseen. Koira TIETÄÄ mitä siltä odotetaan kun ohjaaja huutaa "tänne!" Koira päättää sikailla, eikä tule luo. Itse ratkaisisin tilanteen niin, että toista käskyä EI IKINÄ tule, yksi käsky ja sen on mentävä jakeluun. Ihan jo koiran omankin turvallisuuden takia. Ottaisin itse hatkat, lähtisin toiseen suuntaan juosten, mitään sanomatta. Koira kyllä tulee perässä - jossakin vaiheessa. Kun koira tulee luo, niin maltillinen kehu, vaikka vaan "näin on hyvä". Ei ylitsevuotavaa kehua, koska käskyä ei toteltu ekalla kerralla, mutta ei myöskaan rankaisiua siitä, että koira vihdoin tuli luokse. Koiraa voi pitää myös pitkässä liinassa, jos ne korvat katoavat. Luoksekutsu, jos koira ei tule, YKSI nyppäisy hihnasta ja kun koira tulee luo, niin kehu. Onnistumisista on aina palkittava ja annettava positiivista palautetta. Etenkin pakotteen jälkeen kun koira korjaa asian, niin positiivinen palaute on äärimmäisen tärkeä.

Koiralta voi vaatia vain asioita, jotka se ihan varmasti jo osaa! On äärimmäisen epäreilua olettaa, että koira osaa jotakin, vaikkapa käskyn "seiso" ja nykiä hihnasta aina kun se ei seisokaan. Ohjaajan tulee tietää, mitä koira osaa ja vaatia siltä sen jo osaamat asiat. Samat, vanhat säännöt pätevät myös murkkuiässä ja niiden kanssa ollaan tarkkana, lepsuilla siis ei saa. Mutta uuden opettamisessa ja vaatimisessa saa olla tauko. Kaikille koirille treenitauko tekee hyvää. Koira omaksuu oppimaansa tauon aikana, eikä se unohda jo kunnolla oppimaansa.
Meillä "ongelma" on tämän tapainen. Koira ei oo murkkuiässä vaan sen jo ajat sitten ohittanut.
Ruoka-ajalla koira kutsutaan luokse ja käsketään istumaan ja odottamaan että ruoka kupissa, kunnes saa luvan syödä.
Koira tulee viillettäen paikalle, mutta ei istu käskystä, eikä vielä toisestakaan. Kolmannella komennolla suvaitsee istahtaa alas.
Näin ei aina käy mutta välillä. Tiedän että kuppi pitäisi ottaa pois ja unohtaa hetkeksi koko juttu, mut aina tulee annettua uudelleen se istu-komento; jos koira ei vaikka kuullut ensimmäisellä kerralla.. Kolmannella viimeistään tajuan et koira vedättää mua taas!
tapaus.. kirjoitti:
Meillä "ongelma" on tämän tapainen. Koira ei oo murkkuiässä vaan sen jo ajat sitten ohittanut.
Ruoka-ajalla koira kutsutaan luokse ja käsketään istumaan ja odottamaan että ruoka kupissa, kunnes saa luvan syödä.
Koira tulee viillettäen paikalle, mutta ei istu käskystä, eikä vielä toisestakaan. Kolmannella komennolla suvaitsee istahtaa alas.
Näin ei aina käy mutta välillä. Tiedän että kuppi pitäisi ottaa pois ja unohtaa hetkeksi koko juttu, mut aina tulee annettua uudelleen se istu-komento; jos koira ei vaikka kuullut ensimmäisellä kerralla.. Kolmannella viimeistään tajuan et koira vedättää mua taas!
Eikös tuo nyt ole aivan selkeä tapaus ja olet itsekin nähtävästi ymmärtänyt mistä on kyse.

Et anna koiralle mitään syytä totella sitä ensimmäistä käskyä, kun vahviste (ruokakuppi) tulee joka tapauksessa, totteli nyt heti tai myöhemmin.

Antamalla ruokakupin useamman käskyn jälkeen vahvistat koiran valinnanvapautta päättää itse milloin totella. Siis jokaisella toistetun käskyn jälkeen antamallasi ruokakupilla opetat koirallesi, ettei ensimmäistä käskyä tarvitse totella.

Koirassasi ei ole mitään vikaa. Sehän toimii juuri niin kuin on oppinut.
molossi kirjoitti:
No tuota,minulla on ihan selkeä linja.Siitä lähdetään,että käskyjä totellaan aina.
Mitään syytä ei noudattamiseen ole.

Pennun ja nuoren koiran kanssa on myös muistettava se,että turhia käskyjä ei opetusvaiheessa kannata antaa.Eli kannattaa varmistaa,että ne on aina toteutettavissa.Myöskin pitää tietää,että osaako koira varmasti sen,mitä halutaan.Ja nimenomaan murkku-iässä sen teho tulee näkyviin,kun kaverilla saattaa olla niiiin paljon muutakin mielessä...Murrosiässä tosiaan myös näkyy se,kuinka vahvan suhteen on ehtinyt luomaan pentuun.Itse yritän nimenomaan siihen panostaa jo heti pennusta,kuin myös siihen,että tietyt käskyt olisi jo aika vahvana,kuin myös kieltosana.
Omien rotujeni kanssa se on erittäin tärkeää,kun saattavat jo pienestä olla hyvinkin rohkeita ja oma-aloitteisia...

Jos nuori koira ei noudata luoksetulo käskyä,niin riippuu vähän tilanteesta.Jos kyse on siitä,että se ei ehkä vaan ole kuulolla,niin toki toistan kutsun.Kyllä sen luoksetulosta sitten näkee,mitä sillä on ollut mielessä.
Pienestä pitäen olen hyvin palkannut koirat kaikesta.MUTTA,jos esim.on tilanne,joskus tapahtunut jonkun koiran kanssa,että kuulee käskyn,mutta esim.vain jatkaa matkaa,tai ei irrota nokkaansa maasta.niin menee vaivihkaa rauhallisesti koiran luo,ja ärähdän,ja aika vakuuttavasti.Heti sen jälkeen kutsun koiran luo,ja kun aika vakuuttava olen :D,niin tulo on huimaa,ja palkinto sen mukainen,aina nuorella.
Huomioimattomuus on monessa ok,mutta kaikissa se ei ainakaan omasta mielestäni ole paras.
Jos koira selkeesti ei ole välittänyt käskystä,vaikka nyt tuosta luoksetulosta,varsinkin vahva murkku,niin itse en koskaan lähde pois.Omat rotuni on sen verran itsenäisiä,eikä mammaa tule helposti ikävä,että sen toimivuus ei ole taattu,tai saattaa olla tyyliin "tulen kun kerkiin ja muistan",ja siihenhän kun en halua.

Mutta tiivistettynä,kyllä vaatimuksista kannattaa kiinni pitää,aina.Ne tehdään kannattavaksi,ja mikä tärkeää,aikka kuinka murkun kanssa välillä pipoa kiristäisi,niin sitä ei kannata näyttää.Tärkeää on pysyä aina rauhallisena,mutta määrätietoisena ;)

Noilla eväillä on meillä muutamankin puupäitten kanssa menty :D

Ai niin,kyllä uuttakin voi opettaa.Kunhan panostaa siihen,että se tehdään mukavaksi.
Eli ei se murkku-ikä mikään sairaus ole kuitenkaan.
Eli meillä on sillain että kun käski ennen murkkuikää menemään istumaan niin teki sen viivana. Ja ennen kuin ehti sanoa maahan niin se meni jo. Mutta nyt kun koettaa sanoa että maahan niin se vaan toljottaa ja miettii, että mitä toi idiooti haluaa:D Osaa siis oikeasti käskystä mennä maahan, ihan varmasti. Mutta tuntuu kuin nyt olis unohtunut kaikki käskyt. Vaikka kuinka yrittää houkutella niin ei se mene maahan. Tai siis nämä on niitä harvoja päiviä, yleensä se tottelee käskyjä, vaikka murkku onkin. Mutta siis eikö se vaan halua tehdä sitä, vai voiko se vaan yhtäkkiä unohtaa?

Niin ja sitte vielä, että saako tehdä niin, että kun on käskenyt maahan, eikä se monen yrityksen jälkeen mene, niin voiko käskyn vaihtaa esim. anna tassu ja antaa makupalan? Vai pitääkö sen tehdä ensin se mitä aluksi on käsketty?
pitäisi huutaa??? kirjoitti:
Oman koirani olen saanut koulutettua ihan normaalilla äänen käytöllä. Ei se huutaminen koiraa kuulevaksi tee...
pystykorvaa, tai muutakaan (mettä)koiraa?

Jos koira ei tottele kuiskausta, niin totta hemmetissä korotetaan ääntä niin paljon kuin tarve vaatii. Ei se siitä hajoa.

Ethän varmaan kakarasikaan anna autojen alle karata, ilman että yrität sitä ensin estää huutamalla tarvittavalla volyymilla? Miksi sitten koiran pitäisi rynniä kuulematta?

Koiralle, kuten tenavillekin, huudetaan kun se on TEKEMÄSSÄ jotain laitonta, ei kun se on TEHNYT laittomuutensa.
-jke- kirjoitti:
Eikös tuo nyt ole aivan selkeä tapaus ja olet itsekin nähtävästi ymmärtänyt mistä on kyse.

Et anna koiralle mitään syytä totella sitä ensimmäistä käskyä, kun vahviste (ruokakuppi) tulee joka tapauksessa, totteli nyt heti tai myöhemmin.

Antamalla ruokakupin useamman käskyn jälkeen vahvistat koiran valinnanvapautta päättää itse milloin totella. Siis jokaisella toistetun käskyn jälkeen antamallasi ruokakupilla opetat koirallesi, ettei ensimmäistä käskyä tarvitse totella.

Koirassasi ei ole mitään vikaa. Sehän toimii juuri niin kuin on oppinut.
ruokakupilla? En oikein tahdo tätä ymmärtää...

Meillä ainakin koira saa sapuskansa heti aamusta lenkiltä palatessa ilman mitään turhaa isottelua ihmisiltä.

Kuppi täyteen ja paikalleen, koissu sitten safkaa kun haluaa. Eli yleensä heti. Ja sama iltasella.

Mutta ihmettelen mitä tolla ajetaan takaa, että pitää istua ennenkuin saa lounaansa? Ja erityisesti että se evätään ellei istu. Ei sillä ole mitään tekemistä koulutuksen eikä uusien asioiden oppimisen kanssa, eihän?
kyykyttää kirjoitti:
ruokakupilla? En oikein tahdo tätä ymmärtää...

Meillä ainakin koira saa sapuskansa heti aamusta lenkiltä palatessa ilman mitään turhaa isottelua ihmisiltä.

Kuppi täyteen ja paikalleen, koissu sitten safkaa kun haluaa. Eli yleensä heti. Ja sama iltasella.

Mutta ihmettelen mitä tolla ajetaan takaa, että pitää istua ennenkuin saa lounaansa? Ja erityisesti että se evätään ellei istu. Ei sillä ole mitään tekemistä koulutuksen eikä uusien asioiden oppimisen kanssa, eihän?
No voi härregud. Eihän siinä ole mistään kyykyttämisestä tai isottelusta kyse.

Tuo on aika moniulotteinen asia vaikka monelle se on ihan vain käytännöllinen tapa, jonka merkitystä ei sen kummemmin ajatella.

Ensinnäkin se parantaa ja ylläpitää isännän ja koiran välistä kontaktia. Koira oppii odottamaan aloitteita isännältään ja toimii sen mukaan.

Toiseksi, monella koiraansa kouluttavalla on se periaate, ettei mitään anneta koiralle ilmaiseksi ja kaikki hyvä tulee korostetusti isännän kautta. Siis isännän rooli kaiken hyvän lähteenä korostuu. Tällöin koirasta ei myöskään muodostu turhaa ruinaajaa ja kerjääjää kun se tietää, että kaiken hyvän eteen on tehtävä töitä. Se myös kokee kaiken tekemisen kannattavaksi ja on motivoitunut tekemään. Erittäin merkityksellisiä seikkoja jos koira joutuu elämässään suorittamaan muitakin tehtävia kuin sohvanvaltausta ja tassunantoa.

Tiedän, ettei kaikille ole tälläisillä asioilla mitään merkitystä, mutta joillekin tosiaan on. Jokainen toimikoot tavallaan ja jättäkööt muiden toiminnan tuomitsematta, jos ei ymmärrä mistä on kyse.

"Ja erityisesti että se evätään ellei istu. Ei sillä ole mitään tekemistä koulutuksen eikä uusien asioiden oppimisen kanssa, eihän?"

Ajattelepa samaa menettelyä jossain muussa tapauksessa niin ymmärrät. Komennat koirasi vaikka maahan jossain ihan tavallisessa koulutustilanteessa. Jos koira ei mene, niin annatko sille palkkion? No et tietenkään anna. Sehän olisi ääliömäistä. Sama asia ruokakupin kanssa. Jos koira ei toteuta käskyä niin ei sitä tietenkään ole mitään järkeä palkita ruokakupilla.
-jke- kirjoitti:
No voi härregud. Eihän siinä ole mistään kyykyttämisestä tai isottelusta kyse.

Tuo on aika moniulotteinen asia vaikka monelle se on ihan vain käytännöllinen tapa, jonka merkitystä ei sen kummemmin ajatella.

Ensinnäkin se parantaa ja ylläpitää isännän ja koiran välistä kontaktia. Koira oppii odottamaan aloitteita isännältään ja toimii sen mukaan.

Toiseksi, monella koiraansa kouluttavalla on se periaate, ettei mitään anneta koiralle ilmaiseksi ja kaikki hyvä tulee korostetusti isännän kautta. Siis isännän rooli kaiken hyvän lähteenä korostuu. Tällöin koirasta ei myöskään muodostu turhaa ruinaajaa ja kerjääjää kun se tietää, että kaiken hyvän eteen on tehtävä töitä. Se myös kokee kaiken tekemisen kannattavaksi ja on motivoitunut tekemään. Erittäin merkityksellisiä seikkoja jos koira joutuu elämässään suorittamaan muitakin tehtävia kuin sohvanvaltausta ja tassunantoa.

Tiedän, ettei kaikille ole tälläisillä asioilla mitään merkitystä, mutta joillekin tosiaan on. Jokainen toimikoot tavallaan ja jättäkööt muiden toiminnan tuomitsematta, jos ei ymmärrä mistä on kyse.

"Ja erityisesti että se evätään ellei istu. Ei sillä ole mitään tekemistä koulutuksen eikä uusien asioiden oppimisen kanssa, eihän?"

Ajattelepa samaa menettelyä jossain muussa tapauksessa niin ymmärrät. Komennat koirasi vaikka maahan jossain ihan tavallisessa koulutustilanteessa. Jos koira ei mene, niin annatko sille palkkion? No et tietenkään anna. Sehän olisi ääliömäistä. Sama asia ruokakupin kanssa. Jos koira ei toteuta käskyä niin ei sitä tietenkään ole mitään järkeä palkita ruokakupilla.
"Komennat koirasi vaikka maahan jossain ihan tavallisessa koulutustilanteessa. Jos koira ei mene, niin annatko sille palkkion? No et tietenkään anna. Sehän olisi ääliömäistä. Sama asia ruokakupin kanssa. Jos koira ei toteuta käskyä niin ei sitä tietenkään ole mitään järkeä palkita ruokakupilla."

Joo, oikeassa olet siinä että ääliömäistä siitä palkita ettei tottele. Eipä juuri ole tullut mieleenkään että niin voisin toimia... edes ruokakupin kanssa...

Mutta sitä nyt vähän vain ihmettelin että mitä järkeä on kyykyttää koiraa ruokakupin edessä. Ei se siitä mitään opi. Päivän lounasmenyy on koiralle ihan perusoikeus, eikä siitä pitäisi kyykyttää vaikka kuinka yrittäis opettaa että soffaa ei vallata tai että kun muut on kaffepöydässä niin silloin ei kerjätä. Ne hoidetaan kai ihan eri tavoin ja eri kerroilla.

Jotenkin en vain pysty näkemään että koira edes muistaisi soffaa vallatessaan että istuiko se aamulla/illalla ennen lounaansa saapumista, vai ei. Eli vertaus ontuu kuin isoisän aasivainaa...

Enkä usko että vaikka sanotaan joku ammattikoira, esim. huumekoira kätkön löydettyään ja siitä palkkion saatuaan, miettisi hetken vertaa istuiko ennen lounaan saamista vai ei.

Eli TURHAA isottelua ja pienen eläimen kyykyttämistä tuollainen lounaan panttaaminen on.
Luulisin että tilanteessa jossa olet tilannut aterian itsellesi ja tarjoilijan tuodessa sitä, hän alkaisi vaatia että sinun pitää mielistellä häntä, ennenkuin saat lautasesi. Komentaisi "istu" ja "odota" sekä odotuttaisi sua tovin ennen kuin antaisi luvan alkaa syödä. Niin epäilen että järin paljon sun suhdettasi tarjoilijaan sellainen käytös parantaisi.

Joten eiköhän paranneta kontaktia ja suhdetta jollain muulla tavoin, eikä yritetä alistaa sitä joka mahdollisessa tilanteessa maan rakoon.

No tosin mun on hyvä tässä sanoa kun koira ei muutenkaan ole ahneimmasta päästä...;) Ja muutenkin alkaa olemaan (lähes)tottelevainen jo!
isottelun makua kirjoitti:
"Komennat koirasi vaikka maahan jossain ihan tavallisessa koulutustilanteessa. Jos koira ei mene, niin annatko sille palkkion? No et tietenkään anna. Sehän olisi ääliömäistä. Sama asia ruokakupin kanssa. Jos koira ei toteuta käskyä niin ei sitä tietenkään ole mitään järkeä palkita ruokakupilla."

Joo, oikeassa olet siinä että ääliömäistä siitä palkita ettei tottele. Eipä juuri ole tullut mieleenkään että niin voisin toimia... edes ruokakupin kanssa...

Mutta sitä nyt vähän vain ihmettelin että mitä järkeä on kyykyttää koiraa ruokakupin edessä. Ei se siitä mitään opi. Päivän lounasmenyy on koiralle ihan perusoikeus, eikä siitä pitäisi kyykyttää vaikka kuinka yrittäis opettaa että soffaa ei vallata tai että kun muut on kaffepöydässä niin silloin ei kerjätä. Ne hoidetaan kai ihan eri tavoin ja eri kerroilla.

Jotenkin en vain pysty näkemään että koira edes muistaisi soffaa vallatessaan että istuiko se aamulla/illalla ennen lounaansa saapumista, vai ei. Eli vertaus ontuu kuin isoisän aasivainaa...

Enkä usko että vaikka sanotaan joku ammattikoira, esim. huumekoira kätkön löydettyään ja siitä palkkion saatuaan, miettisi hetken vertaa istuiko ennen lounaan saamista vai ei.

Eli TURHAA isottelua ja pienen eläimen kyykyttämistä tuollainen lounaan panttaaminen on.
Luulisin että tilanteessa jossa olet tilannut aterian itsellesi ja tarjoilijan tuodessa sitä, hän alkaisi vaatia että sinun pitää mielistellä häntä, ennenkuin saat lautasesi. Komentaisi "istu" ja "odota" sekä odotuttaisi sua tovin ennen kuin antaisi luvan alkaa syödä. Niin epäilen että järin paljon sun suhdettasi tarjoilijaan sellainen käytös parantaisi.

Joten eiköhän paranneta kontaktia ja suhdetta jollain muulla tavoin, eikä yritetä alistaa sitä joka mahdollisessa tilanteessa maan rakoon.

No tosin mun on hyvä tässä sanoa kun koira ei muutenkaan ole ahneimmasta päästä...;) Ja muutenkin alkaa olemaan (lähes)tottelevainen jo!
"Joo, oikeassa olet siinä että ääliömäistä siitä palkita ettei tottele. Eipä juuri ole tullut mieleenkään että niin voisin toimia... edes ruokakupin kanssa..."

Näin juuri. Ei tulisi mieleenkään. Silti tässäkin keskusteluketjussa on käynyt ilmi, että koiraa tosiaa palkitaan tottelemattomuudesta ja sitten kummastellaan, että mikä on kun koira ei reagoi ensimmäiseen käskyyn.

"Mutta sitä nyt vähän vain ihmettelin että mitä järkeä on kyykyttää koiraa ruokakupin edessä. Ei se siitä mitään opi."

No mutta minähän juuri edellisessä viestissä selitin mitä se oppii. Lyhyesti siis kontaktia, eli oppii odottamaan isännän tekevän aloitteita, sekä oppii toiminnon ja palkkion välistä yhteyttä ja vieläpä tuo tekee hyvää isännän ja koiran väliselle suhteelle kun isännän rooli hyvien asioiden lähteenä korostuu. Lisäksi koira oppii myös juuri sitä toimintoa, jota siltä ennen ruokakupin saamista vaaditaan. Istuminen, sivulletulo tms. Ruokakuppihan on positiivinen vahviste.

Se, että koet kyseessä olevan kyykytystä kun koiralta vaaditaan jotain ennen vahvistetta on taas aivan sinun henkilökohtainen "elämänkatsomuksellinen" ongelmasi.

"Jotenkin en vain pysty näkemään että koira edes muistaisi soffaa vallatessaan että istuiko se aamulla/illalla ennen lounaansa saapumista, vai ei."

En minäkään. Varmaan juuri siksi en tuollaista ole koskaan väittänytkään.

"Eli vertaus ontuu kuin isoisän aasivainaa..."

Niin, siis se sama vertaus jota en koskaan tehnyt?

"Enkä usko että vaikka sanotaan joku ammattikoira, esim. huumekoira kätkön löydettyään ja siitä palkkion saatuaan, miettisi hetken vertaa istuiko ennen lounaan saamista vai ei."

Ymmärrätkö nyt tahallaan kaiken ihan väärin? Ei se huumekoira tuollaista mietikään enkä ole mitään tuollaista väittänytkään.

Mutta huumekoiralla on varmasti hyvä kontakti ohjaajaansa ja sille toiminnon ja palkkion välinen yhteys on kristallin kirkas. Palkkioita ei tule ilmaiseksi. Palkkio ei ole itsestäänselvyys vaan asia, joka täytyy ansaita.

"Eli TURHAA isottelua ja pienen eläimen kyykyttämistä tuollainen lounaan panttaaminen on."

Edelleen tuo on sinun henkilökohtainen näkemyksellinen ongelmasi.

Minun oma koirani on ainakin niin motivoitunut ruoasta, että olisi suorastaa ääliömäistä olla käyttämättä ruokakuppia positiivisena vahvisteena ja osana koulutusta.

Monethan opettavat pikkupennulle sen ensimmäisen ja tärkeimmän asian eli luoksetulon ruokakupilla. Onko sekin kyykyttämistä vai sittenkin fiksua tehokkaan vahvisteen hyödyntämistä?

"Luulisin että tilanteessa jossa olet tilannut aterian itsellesi ja tarjoilijan tuodessa sitä, hän alkaisi vaatia että sinun pitää mielistellä häntä, ennenkuin saat lautasesi. Komentaisi "istu" ja "odota" sekä odotuttaisi sua tovin ennen kuin antaisi luvan alkaa syödä. Niin epäilen että järin paljon sun suhdettasi tarjoilijaan sellainen käytös parantaisi."

Menee nyt niin ääliömäiseksi koiran inhimillistämiseksi, että ei tuota ole järkeä edes kommentoida. Koira on koira. Ihminen on ihminen.

"Joten eiköhän paranneta kontaktia ja suhdetta jollain muulla tavoin, eikä yritetä alistaa sitä joka mahdollisessa tilanteessa maan rakoon."

Niinhän niitä parannetaankin monilla muillakin tavoilla. Tämä on vain yksi osa suurta kokonaisuutta.

Mutta kerropa nyt mitä alistamista siinä on, että käskystä suoritettua toimintoa seuraa positiivinen vahviste? Tai että käskyn toteuttamattajättämisestä koira menettää mahdollisuuden positiiviseen vahvisteeseen, eli saa ns. negatiivisen rankaisun?

Olen aivan satavarma että käytät näitä ihan samoja metodeja joskaan et juuri ruokakupin kanssa. Palkitset kun koira toimii "oikein" ja jätät palkitsematta kun koira ei toimi. Samanlainen alistaja ja kyykyttäjä taidat siis olla kuin me muutkin.

Ja mikä siinä on väärin käyttää ruokakuppia positiivisena vahvisteena jos se on tehokas sellainen? Minusta olisi typerää jättää hyvä vahviste hyödyntämättä.
-jke- kirjoitti:
"Joo, oikeassa olet siinä että ääliömäistä siitä palkita ettei tottele. Eipä juuri ole tullut mieleenkään että niin voisin toimia... edes ruokakupin kanssa..."

Näin juuri. Ei tulisi mieleenkään. Silti tässäkin keskusteluketjussa on käynyt ilmi, että koiraa tosiaa palkitaan tottelemattomuudesta ja sitten kummastellaan, että mikä on kun koira ei reagoi ensimmäiseen käskyyn.

"Mutta sitä nyt vähän vain ihmettelin että mitä järkeä on kyykyttää koiraa ruokakupin edessä. Ei se siitä mitään opi."

No mutta minähän juuri edellisessä viestissä selitin mitä se oppii. Lyhyesti siis kontaktia, eli oppii odottamaan isännän tekevän aloitteita, sekä oppii toiminnon ja palkkion välistä yhteyttä ja vieläpä tuo tekee hyvää isännän ja koiran väliselle suhteelle kun isännän rooli hyvien asioiden lähteenä korostuu. Lisäksi koira oppii myös juuri sitä toimintoa, jota siltä ennen ruokakupin saamista vaaditaan. Istuminen, sivulletulo tms. Ruokakuppihan on positiivinen vahviste.

Se, että koet kyseessä olevan kyykytystä kun koiralta vaaditaan jotain ennen vahvistetta on taas aivan sinun henkilökohtainen "elämänkatsomuksellinen" ongelmasi.

"Jotenkin en vain pysty näkemään että koira edes muistaisi soffaa vallatessaan että istuiko se aamulla/illalla ennen lounaansa saapumista, vai ei."

En minäkään. Varmaan juuri siksi en tuollaista ole koskaan väittänytkään.

"Eli vertaus ontuu kuin isoisän aasivainaa..."

Niin, siis se sama vertaus jota en koskaan tehnyt?

"Enkä usko että vaikka sanotaan joku ammattikoira, esim. huumekoira kätkön löydettyään ja siitä palkkion saatuaan, miettisi hetken vertaa istuiko ennen lounaan saamista vai ei."

Ymmärrätkö nyt tahallaan kaiken ihan väärin? Ei se huumekoira tuollaista mietikään enkä ole mitään tuollaista väittänytkään.

Mutta huumekoiralla on varmasti hyvä kontakti ohjaajaansa ja sille toiminnon ja palkkion välinen yhteys on kristallin kirkas. Palkkioita ei tule ilmaiseksi. Palkkio ei ole itsestäänselvyys vaan asia, joka täytyy ansaita.

"Eli TURHAA isottelua ja pienen eläimen kyykyttämistä tuollainen lounaan panttaaminen on."

Edelleen tuo on sinun henkilökohtainen näkemyksellinen ongelmasi.

Minun oma koirani on ainakin niin motivoitunut ruoasta, että olisi suorastaa ääliömäistä olla käyttämättä ruokakuppia positiivisena vahvisteena ja osana koulutusta.

Monethan opettavat pikkupennulle sen ensimmäisen ja tärkeimmän asian eli luoksetulon ruokakupilla. Onko sekin kyykyttämistä vai sittenkin fiksua tehokkaan vahvisteen hyödyntämistä?

"Luulisin että tilanteessa jossa olet tilannut aterian itsellesi ja tarjoilijan tuodessa sitä, hän alkaisi vaatia että sinun pitää mielistellä häntä, ennenkuin saat lautasesi. Komentaisi "istu" ja "odota" sekä odotuttaisi sua tovin ennen kuin antaisi luvan alkaa syödä. Niin epäilen että järin paljon sun suhdettasi tarjoilijaan sellainen käytös parantaisi."

Menee nyt niin ääliömäiseksi koiran inhimillistämiseksi, että ei tuota ole järkeä edes kommentoida. Koira on koira. Ihminen on ihminen.

"Joten eiköhän paranneta kontaktia ja suhdetta jollain muulla tavoin, eikä yritetä alistaa sitä joka mahdollisessa tilanteessa maan rakoon."

Niinhän niitä parannetaankin monilla muillakin tavoilla. Tämä on vain yksi osa suurta kokonaisuutta.

Mutta kerropa nyt mitä alistamista siinä on, että käskystä suoritettua toimintoa seuraa positiivinen vahviste? Tai että käskyn toteuttamattajättämisestä koira menettää mahdollisuuden positiiviseen vahvisteeseen, eli saa ns. negatiivisen rankaisun?

Olen aivan satavarma että käytät näitä ihan samoja metodeja joskaan et juuri ruokakupin kanssa. Palkitset kun koira toimii "oikein" ja jätät palkitsematta kun koira ei toimi. Samanlainen alistaja ja kyykyttäjä taidat siis olla kuin me muutkin.

Ja mikä siinä on väärin käyttää ruokakuppia positiivisena vahvisteena jos se on tehokas sellainen? Minusta olisi typerää jättää hyvä vahviste hyödyntämättä.
Minun on pakko kommentoida tähän ruokakuppi kädenvääntöön että esim minulla on kolme koiraa. Meidän ruokinnat ei ikinä onnistuisi jos minulla pyörisi 60kg koiraa jaloissa kuolaamassa ja vouhkaamassa omaa kuppiaan.
Eli jokainen koira istuu kauniisti keskelle lattiaa kun menen hakemaan ruuan ja laitan kupit omille paikoilleen. Sen jälkeen vapautan koirat nimellä ikäjärjestyksessä omille kupeilleen.

Ajallisestahan tähän ei mene kauan mutta järjestys pysyy yllä ja kyllä koiralla oikeasti on sen verran oltava malttia päässä että se jaksaa odottaa omaa ruokakuppiaan minuutin paikallaan.
Kyse ei ole kyykyttämisestä.

Jos joku koirista ei istu tai asetu ensimmäisellä käskyllä niin minä en toista käskyä, en anna pakotetta vaan yksinkertaisesti jähmetyn ja katson koiraa "mikäs se käsky olikaan". Aina menee peppu maahan. (yleensä kyse on nuorimmaisesta energiapakkauksesta joka ei vain vielä aina malta) Käytän tätä paljon tälläisissä ns malttia vaativissa asioissa kun haluan että koira käyttäytyy ja jaksaa odottaa jotain. Kun lähdemme ulos ja joku meuhkaa ja juoksee innoissaan edes takaisin, jähmetyn ja katson koiraa ystävällisesti "voisitko olla nätisti niin saan tämän hihnan kaulaan". Oikein näen kun koiralle syntyy lamppu päähän että näin tässä pitikään käyttäytyä. Vaihtoehtonahan olisi käyttää ei sanaa, pakkoa, jne mutta meillä toimii tämä.
tapaus.. kirjoitti:
Meillä "ongelma" on tämän tapainen. Koira ei oo murkkuiässä vaan sen jo ajat sitten ohittanut.
Ruoka-ajalla koira kutsutaan luokse ja käsketään istumaan ja odottamaan että ruoka kupissa, kunnes saa luvan syödä.
Koira tulee viillettäen paikalle, mutta ei istu käskystä, eikä vielä toisestakaan. Kolmannella komennolla suvaitsee istahtaa alas.
Näin ei aina käy mutta välillä. Tiedän että kuppi pitäisi ottaa pois ja unohtaa hetkeksi koko juttu, mut aina tulee annettua uudelleen se istu-komento; jos koira ei vaikka kuullut ensimmäisellä kerralla.. Kolmannella viimeistään tajuan et koira vedättää mua taas!
Meillä ei anneta enää mitään käskyä, kun koira saa ruuan. Seison kuppikädessä niin kauan että koira istuu, koska koira TIETÄÄ, että sen pitää istua. Joskus sanon istu ja meillä sitä kyllä totellaan... ja istutaan myös ilman käskyä, koska on sille niin pennusta asti opetettu. Joten ei muuta kun annat yhden käskyn ja sen jälkeen seisot se kuppi kädessä niin kauan että koira istuu.. jos sillä on nälkä ja se on ruualle perso niin kyllä se varmasti istuu äkkiä. Meillä koira istuu saman tien. Ei muuta kuin harjoittelemaan ja muistat että yksi käsky riittää...!
kolmen kopla.. kirjoitti:
Minun on pakko kommentoida tähän ruokakuppi kädenvääntöön että esim minulla on kolme koiraa. Meidän ruokinnat ei ikinä onnistuisi jos minulla pyörisi 60kg koiraa jaloissa kuolaamassa ja vouhkaamassa omaa kuppiaan.
Eli jokainen koira istuu kauniisti keskelle lattiaa kun menen hakemaan ruuan ja laitan kupit omille paikoilleen. Sen jälkeen vapautan koirat nimellä ikäjärjestyksessä omille kupeilleen.

Ajallisestahan tähän ei mene kauan mutta järjestys pysyy yllä ja kyllä koiralla oikeasti on sen verran oltava malttia päässä että se jaksaa odottaa omaa ruokakuppiaan minuutin paikallaan.
Kyse ei ole kyykyttämisestä.

Jos joku koirista ei istu tai asetu ensimmäisellä käskyllä niin minä en toista käskyä, en anna pakotetta vaan yksinkertaisesti jähmetyn ja katson koiraa "mikäs se käsky olikaan". Aina menee peppu maahan. (yleensä kyse on nuorimmaisesta energiapakkauksesta joka ei vain vielä aina malta) Käytän tätä paljon tälläisissä ns malttia vaativissa asioissa kun haluan että koira käyttäytyy ja jaksaa odottaa jotain. Kun lähdemme ulos ja joku meuhkaa ja juoksee innoissaan edes takaisin, jähmetyn ja katson koiraa ystävällisesti "voisitko olla nätisti niin saan tämän hihnan kaulaan". Oikein näen kun koiralle syntyy lamppu päähän että näin tässä pitikään käyttäytyä. Vaihtoehtonahan olisi käyttää ei sanaa, pakkoa, jne mutta meillä toimii tämä.
Näin juuri. Toit hyvin esiin vielä muutaman näkökulman, jotka vallan unohdin. Ruokakupin edessä istuttaminen on siis kaiken edellä mainitun lisäksi käytännön elämää helpottava tapa ja toimii vieläpä oikein hyvänä rauhoittumis- ja luopumisharjoituksena (=koira saa tavoittelemansa asian vasta kun ei yritäkään tavoitella sitä)

Eli voidaan unohtaa ihan kokonaan väite, että ruokakupin edessä istuttaminen olisi tarpeetonta kyykyttämistä tai koiran koulutuksen kannalta arvotonta.
omistaa kirjoitti:
pystykorvaa, tai muutakaan (mettä)koiraa?

Jos koira ei tottele kuiskausta, niin totta hemmetissä korotetaan ääntä niin paljon kuin tarve vaatii. Ei se siitä hajoa.

Ethän varmaan kakarasikaan anna autojen alle karata, ilman että yrität sitä ensin estää huutamalla tarvittavalla volyymilla? Miksi sitten koiran pitäisi rynniä kuulematta?

Koiralle, kuten tenavillekin, huudetaan kun se on TEKEMÄSSÄ jotain laitonta, ei kun se on TEHNYT laittomuutensa.
Olen omistanut useita koiria. Monia terruja, myös riistaviettisen kkfoxin ja hyvin ovat kaikki uskoneet ilman huutamista. Tietysti on tilanteita joissa tarvitsee korottaa ääntään, esim kaksi urosta rähisee, mutta jatkuvaa koiralle karjumista en ymmärrä.

Kyse on siitä miten koiran kouluttaa. Jos sitä pienestä pitäen koulutetaan huutamalla, niin ei kai se usko muuta kuin huutamista! Jos koiralle opetetaan pienestä pitäen luoksetulon tärkeys ja se on koiralle AINA hauskaa, niin ei sille huutaa tarvitse.

Eri asia on jos koira on niin kaukana että sinne missä koira on , ei kuulu kuin huuto. mutta siihenkin on olemassa hyvä keino; opettaa koiralle luoksetulo pillillä. Eipä tarvitse kauaksikaan huudella. Hyvin opetettu koira sinkoaa luokse kuin kivi, jos luoksetulo on oikein opetettu, näin se vaan on.
näin... kirjoitti:
Meillä ei anneta enää mitään käskyä, kun koira saa ruuan. Seison kuppikädessä niin kauan että koira istuu, koska koira TIETÄÄ, että sen pitää istua. Joskus sanon istu ja meillä sitä kyllä totellaan... ja istutaan myös ilman käskyä, koska on sille niin pennusta asti opetettu. Joten ei muuta kun annat yhden käskyn ja sen jälkeen seisot se kuppi kädessä niin kauan että koira istuu.. jos sillä on nälkä ja se on ruualle perso niin kyllä se varmasti istuu äkkiä. Meillä koira istuu saman tien. Ei muuta kuin harjoittelemaan ja muistat että yksi käsky riittää...!
Tämä teksti on nyt puoliksi huumorilla kirjoitettu, varmaankaan sinulla ei tätä ongelmaa ole, arvoisa Meillä näin.

Tästä asetelmasta, että koira tekee liikkeen _ennen_ kuin sitä pyydetään ja saa palkkion, on vain pieni askel siihen että koira onkin se joka ohjailee palkkioiden jakoa. Kaipa kaikki tähän sortuvat välillä. On se vaan niin fiksu, kun tarvitsee ulkonakin laittaa vain käsi namitaskuun, niin koira on jo edessä tarjoamassa herkeämätöntä katsekontaktia, istumista, mitä vaan. Täytyyhän sille nami antaa! :D

Ruokakupilla käskytystä olen itse hyödyntänyt aina siihen liikkeeseen joka on sillä kertaa ollut hionnan alla. Milloin on ollut maahan meno, milloin liikkeestä pysähtyminen. Milloin seiso, milloin istu. Kun kuppi on kädessä, koira tietää, että nyt täytyy tosiaan keskittyä ja tottelevaisuusliikkeet hioutuvat siinä päivän rutiinien ohella.
kolmen kopla.. kirjoitti:
Minun on pakko kommentoida tähän ruokakuppi kädenvääntöön että esim minulla on kolme koiraa. Meidän ruokinnat ei ikinä onnistuisi jos minulla pyörisi 60kg koiraa jaloissa kuolaamassa ja vouhkaamassa omaa kuppiaan.
Eli jokainen koira istuu kauniisti keskelle lattiaa kun menen hakemaan ruuan ja laitan kupit omille paikoilleen. Sen jälkeen vapautan koirat nimellä ikäjärjestyksessä omille kupeilleen.

Ajallisestahan tähän ei mene kauan mutta järjestys pysyy yllä ja kyllä koiralla oikeasti on sen verran oltava malttia päässä että se jaksaa odottaa omaa ruokakuppiaan minuutin paikallaan.
Kyse ei ole kyykyttämisestä.

Jos joku koirista ei istu tai asetu ensimmäisellä käskyllä niin minä en toista käskyä, en anna pakotetta vaan yksinkertaisesti jähmetyn ja katson koiraa "mikäs se käsky olikaan". Aina menee peppu maahan. (yleensä kyse on nuorimmaisesta energiapakkauksesta joka ei vain vielä aina malta) Käytän tätä paljon tälläisissä ns malttia vaativissa asioissa kun haluan että koira käyttäytyy ja jaksaa odottaa jotain. Kun lähdemme ulos ja joku meuhkaa ja juoksee innoissaan edes takaisin, jähmetyn ja katson koiraa ystävällisesti "voisitko olla nätisti niin saan tämän hihnan kaulaan". Oikein näen kun koiralle syntyy lamppu päähän että näin tässä pitikään käyttäytyä. Vaihtoehtonahan olisi käyttää ei sanaa, pakkoa, jne mutta meillä toimii tämä.
tuo sinun juttusi. Noin toimin minäkin. Meillä on neljä koiraa ja jos ne meuhkaisivat jaloissa ruokaa odottaessaan, niin kyllä siinä pinna palaisi.
Nyt ne istuvat rinnakkain ja odottavat kauniisti ruokaansa ja myös jokainen vuorollaan saa kuppinsa. Kyllä ne tosiaan odottavat, kun pennusta opettaa siihen. Meillä tuo, jos nuoret vilkunat eivät meinaa kuulla käskyä, pysähdyn koiran eteen ja kysyn, että mitä, siinä vaiheessa pyydetty asia yleensä tehdään mukisematta.
Mielestäni en kyykytä koiria näillä rutiineilla.
Minä vaan kirjoitti:
Eli meillä on sillain että kun käski ennen murkkuikää menemään istumaan niin teki sen viivana. Ja ennen kuin ehti sanoa maahan niin se meni jo. Mutta nyt kun koettaa sanoa että maahan niin se vaan toljottaa ja miettii, että mitä toi idiooti haluaa:D Osaa siis oikeasti käskystä mennä maahan, ihan varmasti. Mutta tuntuu kuin nyt olis unohtunut kaikki käskyt. Vaikka kuinka yrittää houkutella niin ei se mene maahan. Tai siis nämä on niitä harvoja päiviä, yleensä se tottelee käskyjä, vaikka murkku onkin. Mutta siis eikö se vaan halua tehdä sitä, vai voiko se vaan yhtäkkiä unohtaa?

Niin ja sitte vielä, että saako tehdä niin, että kun on käskenyt maahan, eikä se monen yrityksen jälkeen mene, niin voiko käskyn vaihtaa esim. anna tassu ja antaa makupalan? Vai pitääkö sen tehdä ensin se mitä aluksi on käsketty?
No,jos olet kuitenkin koko ajan harjoittanut mainitsemiasi kskyjä,ja koira on mennyt moitteettomasti,niin voi olla eri syitäkin,jos nyt vähän tökkii.Vaikea sanoa,mikä varmaksi,kun ei tiedä koiraa ;)
Motivaatio on jostain systä laskenut,johtajuus ei ehkä ole ihan riittävästi hyvässä mallissa ja koira on siinä iässä,että riskaa kokeilla ,että mites on tänään-tyyliä.Tai olet jossain vaiheessa (vaikka vahingossa)tehnyt jotain liikkeen yhteydessä,mikä on saanut koiran epävarmaksi.Tuossa nyt jotain.

"Saako tehdä..."
No minä en tee,enkä ole tehnyt.Minä kun lähden aina siitä,että käskyä on aina noudatettava.
Eli yritän pyrkiä siihen,että käskyt on ehdottomia.

Eli vaan treeniä lisää,vaikka ihan leikin yhteydessä,ja kunnon palkkausta,ja määrätietoisuutta.Voisi olla myös hyvä,etä joku jo koirankoulutuksen saloihin kunnolla perehtynyt tsekkaisi,että mikä siinä pysymisessä ehkä mättää ;)
sei-sei kirjoitti:
Tämä teksti on nyt puoliksi huumorilla kirjoitettu, varmaankaan sinulla ei tätä ongelmaa ole, arvoisa Meillä näin.

Tästä asetelmasta, että koira tekee liikkeen _ennen_ kuin sitä pyydetään ja saa palkkion, on vain pieni askel siihen että koira onkin se joka ohjailee palkkioiden jakoa. Kaipa kaikki tähän sortuvat välillä. On se vaan niin fiksu, kun tarvitsee ulkonakin laittaa vain käsi namitaskuun, niin koira on jo edessä tarjoamassa herkeämätöntä katsekontaktia, istumista, mitä vaan. Täytyyhän sille nami antaa! :D

Ruokakupilla käskytystä olen itse hyödyntänyt aina siihen liikkeeseen joka on sillä kertaa ollut hionnan alla. Milloin on ollut maahan meno, milloin liikkeestä pysähtyminen. Milloin seiso, milloin istu. Kun kuppi on kädessä, koira tietää, että nyt täytyy tosiaan keskittyä ja tottelevaisuusliikkeet hioutuvat siinä päivän rutiinien ohella.
No ei välttämättä ole.Jossain tapauksissa se on vaan ihan hyväksi,että koira joutuu niitä omia aivojakin käyttämään vähän enemmän.
Toisaalta se on ihan hyväkin välillä,että koira tarjoaa oma-aloitteeisuutta omistajaa kohtaan.Varsinkin itsenäisillä roduilla.
Joten,ninkuin yleensäkin,kokonaisuus ratkaisee ;)
isottelun makua kirjoitti:
"Komennat koirasi vaikka maahan jossain ihan tavallisessa koulutustilanteessa. Jos koira ei mene, niin annatko sille palkkion? No et tietenkään anna. Sehän olisi ääliömäistä. Sama asia ruokakupin kanssa. Jos koira ei toteuta käskyä niin ei sitä tietenkään ole mitään järkeä palkita ruokakupilla."

Joo, oikeassa olet siinä että ääliömäistä siitä palkita ettei tottele. Eipä juuri ole tullut mieleenkään että niin voisin toimia... edes ruokakupin kanssa...

Mutta sitä nyt vähän vain ihmettelin että mitä järkeä on kyykyttää koiraa ruokakupin edessä. Ei se siitä mitään opi. Päivän lounasmenyy on koiralle ihan perusoikeus, eikä siitä pitäisi kyykyttää vaikka kuinka yrittäis opettaa että soffaa ei vallata tai että kun muut on kaffepöydässä niin silloin ei kerjätä. Ne hoidetaan kai ihan eri tavoin ja eri kerroilla.

Jotenkin en vain pysty näkemään että koira edes muistaisi soffaa vallatessaan että istuiko se aamulla/illalla ennen lounaansa saapumista, vai ei. Eli vertaus ontuu kuin isoisän aasivainaa...

Enkä usko että vaikka sanotaan joku ammattikoira, esim. huumekoira kätkön löydettyään ja siitä palkkion saatuaan, miettisi hetken vertaa istuiko ennen lounaan saamista vai ei.

Eli TURHAA isottelua ja pienen eläimen kyykyttämistä tuollainen lounaan panttaaminen on.
Luulisin että tilanteessa jossa olet tilannut aterian itsellesi ja tarjoilijan tuodessa sitä, hän alkaisi vaatia että sinun pitää mielistellä häntä, ennenkuin saat lautasesi. Komentaisi "istu" ja "odota" sekä odotuttaisi sua tovin ennen kuin antaisi luvan alkaa syödä. Niin epäilen että järin paljon sun suhdettasi tarjoilijaan sellainen käytös parantaisi.

Joten eiköhän paranneta kontaktia ja suhdetta jollain muulla tavoin, eikä yritetä alistaa sitä joka mahdollisessa tilanteessa maan rakoon.

No tosin mun on hyvä tässä sanoa kun koira ei muutenkaan ole ahneimmasta päästä...;) Ja muutenkin alkaa olemaan (lähes)tottelevainen jo!
No meillä eletään varmaan kuten teilläkin on itsestäänselviä asioita ja sitten joitain muita. Pääasia, että koira kuten omistajansakin rentoutuu kotona, mutta se ei tarkoita, että hulluna pyöritään miten vaan.
rottweiler-mami
Viisaasti kirjoitettu
-jke- kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä tätä koko lähtökohtaa. Ihan kuin käskyä tottelematonta koiraa pitäisi jotenkin rangaista tai komentaa? Se pitäisi "laittaa" tottelemaan? Miksi ihmeessä? Mitä koira tuossa sitten oppii että se pakolla laitetaan tekemään jotain?

Meillä ainakin toimittiin murkkuiässä ihan samalla tavalla kuin aina siihenkin asti ja sen jälkeen. Ripeästi käskyä seuranneesta toiminnosta annettiin vahviste. Jos koira ei totellut käskyä, ei siitä seurannut mitään. Vahviste jäi tulematta.

Minä olen kokenut tuon pelkän käskyn toteuttamisen palkitsemisen riittävän tehokkaasti. Ei käskyn toteuttamattajättämistä tarvitse rangaista. Riittää, että koira kokee tottelemisen kannattavaksi. Tällöin se toteuttaa käskyt. Muutenkin koiran työskentely on paljon motivoituneempaa ja intensiivisempää kun se suorittaa toiminnot palkkion toivossa eikä vain ikävät seuraukset välttääkseen.

Jos koira ei toteuta käskyä, se ei koe sitä (muiden läsnäolevien ärsykkeiden alaisena) kannattavaksi. Kyse on siitä, ettei käskyä ole vahvistettu tarpeeksi. Ei siitä, ettei käskyn toteuttamattajättämisellä ole riittävät ikävät seuraukset.

Murkkuiässä pienistä ärsykkeistä kasvaa suuria ärsykkeitä. Tällöin koira ei välttämättä enää toteuta käskyä niissä olosuhteissa, joissa se on aimmin sen toteuttanut. Ei siinä oikein muu auta kuin odottaa, että tuo vaihe menee ohi ja vahvistaa aina sitä toteutettua käskyä.

Toinen juttu on sitten tuo käskyjen toisteleminen.

Käskyjen toistaminen on todella ristiriitainen juttu... Jos koira toteuttaa käskyt huonosti, on ilmanmuuta aina silloin annettava vahviste kun koira sattuu tottelemaan. Tämä on selvää. Jos taas on annettu useampi käsky "Tänne.. Tänne... Tänne!" ja koira tulee lopulta luokse, niin periaatteessa olisi ehdottomasti annettava se vahviste.

Vahvistetta ei kuitenkaan voi tässä tapauksessa antaa tai voi tietenkin, mutta siitä on vain haittaa. Tällöin nimittäin vahvistuu myös koiran valinnanvapaus päättää itse milloin tottelee. Ensimmäistä käskyä ei olekaan kannattavaa totella kun palkkio tulee joka tapauksessa myöhemmin, silloin kun itselleen sopii. Tekipä niin tai näin, jos käskyjä toistelee, niin koira ei milloinkaan opi.

Minun ohjeeni on siis se, että anna koiralle aina vain yksi käsky. Jos koira toteuttaa sen ripeästi, niin palkitse. Jos ei toteuta, älä toista käskyä. Jätä koira huomiotta. Tällöin ei mikään voi mennä pieleen ja olet lisäksi koiran kannalta erittäin johdonmukainen.
jke.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. En tiedä sinusta, mutta itse olen kyllä muissa asioissa pikkutarkka , himo siivooja, alaisilleni annoin palautetta herkästikin ja itse olin työssäni hyvinkin pedantti, mutta koirieni kanssa, kk-mäyräkoirien, olin pakottanut itseni kärsvälliseksi. Mäyräkoira yleensäkin miettii ensin, että kanattaako totella, mutta ajan kanssa tottelee kyllä.
Toisaalta olen aina pitänyt koirista, joilla on omaa tahtoa.
Nyt minulla on enä chihu, todella hyvätapainen, mutta en vaadikaan siltä pikkutarkkuutta, kuten sitä, että ei saa rähstä vastantuleville koirille, eikä muutenkaan räkyttää. Luokse tullaan käskystä ja , että käyttäydytän hyvätapaiseksi. Onneksi nämä asiat ovat olet Touholle itsestäänselvyyksiä.
-jke- kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä tätä koko lähtökohtaa. Ihan kuin käskyä tottelematonta koiraa pitäisi jotenkin rangaista tai komentaa? Se pitäisi "laittaa" tottelemaan? Miksi ihmeessä? Mitä koira tuossa sitten oppii että se pakolla laitetaan tekemään jotain?

Meillä ainakin toimittiin murkkuiässä ihan samalla tavalla kuin aina siihenkin asti ja sen jälkeen. Ripeästi käskyä seuranneesta toiminnosta annettiin vahviste. Jos koira ei totellut käskyä, ei siitä seurannut mitään. Vahviste jäi tulematta.

Minä olen kokenut tuon pelkän käskyn toteuttamisen palkitsemisen riittävän tehokkaasti. Ei käskyn toteuttamattajättämistä tarvitse rangaista. Riittää, että koira kokee tottelemisen kannattavaksi. Tällöin se toteuttaa käskyt. Muutenkin koiran työskentely on paljon motivoituneempaa ja intensiivisempää kun se suorittaa toiminnot palkkion toivossa eikä vain ikävät seuraukset välttääkseen.

Jos koira ei toteuta käskyä, se ei koe sitä (muiden läsnäolevien ärsykkeiden alaisena) kannattavaksi. Kyse on siitä, ettei käskyä ole vahvistettu tarpeeksi. Ei siitä, ettei käskyn toteuttamattajättämisellä ole riittävät ikävät seuraukset.

Murkkuiässä pienistä ärsykkeistä kasvaa suuria ärsykkeitä. Tällöin koira ei välttämättä enää toteuta käskyä niissä olosuhteissa, joissa se on aimmin sen toteuttanut. Ei siinä oikein muu auta kuin odottaa, että tuo vaihe menee ohi ja vahvistaa aina sitä toteutettua käskyä.

Toinen juttu on sitten tuo käskyjen toisteleminen.

Käskyjen toistaminen on todella ristiriitainen juttu... Jos koira toteuttaa käskyt huonosti, on ilmanmuuta aina silloin annettava vahviste kun koira sattuu tottelemaan. Tämä on selvää. Jos taas on annettu useampi käsky "Tänne.. Tänne... Tänne!" ja koira tulee lopulta luokse, niin periaatteessa olisi ehdottomasti annettava se vahviste.

Vahvistetta ei kuitenkaan voi tässä tapauksessa antaa tai voi tietenkin, mutta siitä on vain haittaa. Tällöin nimittäin vahvistuu myös koiran valinnanvapaus päättää itse milloin tottelee. Ensimmäistä käskyä ei olekaan kannattavaa totella kun palkkio tulee joka tapauksessa myöhemmin, silloin kun itselleen sopii. Tekipä niin tai näin, jos käskyjä toistelee, niin koira ei milloinkaan opi.

Minun ohjeeni on siis se, että anna koiralle aina vain yksi käsky. Jos koira toteuttaa sen ripeästi, niin palkitse. Jos ei toteuta, älä toista käskyä. Jätä koira huomiotta. Tällöin ei mikään voi mennä pieleen ja olet lisäksi koiran kannalta erittäin johdonmukainen.
nm. jkl

OLEN KANSSASI SAMAA MIELTÄ. Tosi hyvä palaute alottalijlle.

En omista palveluskoiraa, mutta olen omistanut kk-mäyräkoiria n. 65 vuotta ja kaikki koiria tuntevat tietävät, että mäyräkoira miettii ensin, etttä kannattaako totellla, toisinaan on jästipää. Mutta kurilla et saa tottelevaista koiraa, ehkä satunnaisesti, mutta et luotettavasti
kyykyttää kirjoitti:
ruokakupilla? En oikein tahdo tätä ymmärtää...

Meillä ainakin koira saa sapuskansa heti aamusta lenkiltä palatessa ilman mitään turhaa isottelua ihmisiltä.

Kuppi täyteen ja paikalleen, koissu sitten safkaa kun haluaa. Eli yleensä heti. Ja sama iltasella.

Mutta ihmettelen mitä tolla ajetaan takaa, että pitää istua ennenkuin saa lounaansa? Ja erityisesti että se evätään ellei istu. Ei sillä ole mitään tekemistä koulutuksen eikä uusien asioiden oppimisen kanssa, eihän?
nm. kyykyttää

Minulla ei ole onneksi enää palveluskoiria, vaan pikkuinen cahua, joka koostaan huolimatta luulee olevansa suurikin koira. Ihmeen älykäs, ihana koira. Eikä sen kanssa ole nåitä käskytysongelmia. Se lukee ajatuksetkin, on kuin ihmisen mieli. Sitä ja sen luonteen lujuutta ei pidä aliarvioida.
Mutta en kyykytä sitä koskaan. Itselläni ei ole tarvetta korostaa omaa vaikutusvltaa koiraan. Kuitenkin koirani Touho on melkein kaikkien talossani asuvien suosikki, johtuen varmaan siitä, että se käyttäytyy aina, kuin herrasmies.
+Lisää kommentti
Rottweiler-mamin tekstiin ei sitten paljon lisättävää olekkaan:)

Kaikki tekevät virheitä ja etenkin murkkuiässä. Kun koira kaipaisi sitä ymmärrystä ja tukea, leikkiä, hauskanpitoa, moni takuulla valitettavasti toimii juuri päinvastoin.
Mutta nyt saatujen neuvojen avulla eteenpäin.
Tietenkin rajansa kaikella, eli ei nyt paapota sitä koiraa pilalle ja saada sitten toisenlaisia ongelmia;)
Uskoisin että vuoden vanhaa koiraa ei oikeasti ole vaikea hieman motivoida leikkimään ja ilostumaan. Eiköhän siihen riitä iloinen ulos kutsu ja ulkona vaikka muutama iloinen juoksuaskel omistajalta ja lelun vilautus.
Ilmoita
Joku ihan lähtökohtaisesti tarvitsee koiran, johon voi purkaa pahaa oloa ja pettymystä. Omia (pitkäaikaisia) ongelmia ei tarvitse kohdata, kun voi keskittyä vaikkapa tyhmään koiraan.

Sinä sen sijaan tarkastelet toimintaanne avoimesti ja objektiivisesti. Se on aina hyvä lähtökohta. Mieti silti, miksi alunperin HALUSIT KOIRAN ja iloitsetko nyt niistä asioista, joista kuvittelitkin iloitsevasi?

Herkän koiran luottamus on vaikeaa saada takaisin, mutta haluja teillä näyttää siihen olevan. Aivan varmasti myös koiralla.
Kehukaa ja kannustakaa sitä aivan pienissä asioissa. En tarkoita koulutustilanteita, vaan ihan muuta "osaamista" ja "onnistumista." Eli koira on itsessään hyväksyttävä ja se voi saada nyt kehuja ihan tavallisesta arkikäyttäytymisestä, eikä pelkästään suoritusten kautta. Koira itsessään on arvokas ja rakastettu perheenjäsen. Se rauhassa makoilukin on siis kehun ja hyväksyvän lässytyksen paikka - täytyyhän sen uskaltaa omassa kodissaan rentoutua eikä kokoajan pelätä toimivansa väärin.

Teillä itselläänkin on mukavampi ilmapiiri, kun ette kyttää koiran virheitä. Miettikää, miksi on (oli?) niin tärkeää, että koira on oltava täydellinen ja virheetön? Oletteko tekin?
Ilmoita
Hmm.. Meillä myös on joskus sitä vaivaa, että pitää useamman kerran antaa käsky että tekee mitä pyydetään, mutta toisaalta yhtä usein tekee välittömästi käskystä. Ns. tositilanteissa kuitenkin huomaan, että koira käyttäytyy meitä seuraavasti ja sillä tavalla, että se odottaa käskyä ja tottelee heti kun käsketään. En nyt suoranaisesti laittaisi sitä "tottelen koska haluan" - kategoriaan, enemmänkin se tuntuu olevan sellaista pentuajan "korvat hukkuu enkä osaa keskittyä innostuksissani" - kategoriaan. Itse en ainakaan koskaan halua koirastani kitkeä niinkin ihanaa piirrettä, kuin koiramaista intoa ja sellaista lähestymistapaa asioihin, jotka ovat koiran elämän tärkeimpiä asioita. Aikuinenkin koira leikkii, jos sen annetaan leikkiä.

Aloittajan ongelmaan antaisin tasan saman neuvon kuin rottweiler-mami. Eli se tulikin siinä jo. Lisäksi kehottaisin kiinnittämään koiran käytökseen/elekieleen tiiviisti huomiota sekä opettelemaan signaaleja, sillä intuitiollakin pääsee koiran kanssa pitkälle. Itse pyrin oman koiran kanssa tähän, ja mitä paremmin opin ymmärtämään koiraani niin sitä paremmin se tuntuu pyrkivän ymmärtämään minua.
1 VASTAUS:
Jaa tämä olikin vanha keskustelu.. No, mutta jos joku muu painii saman asian kanssa ja tämä nostaa aiheen silmiin niin hyvä sekin :)
+Lisää kommentti
Suoraan kysytty ja vastaan suoraan, että olette pilanneet koiranne. Ensimmäinen askel, joka teidän pitäisi nyt ottaa, on koiran luottamuksen saaminen takaisin. Olemalla sille oikeudenmukainen ja luotettava ihhminen. Seon kaiken A jaÖ.
Se ei tarkoita, että koiralla ei olisi sääntöjä, mutta koira ei koe niitä epäoikeudenmukaiseksi, jos se ymmätää mistä ne rajoitukset johtuu.
Varmasti vaikeaa, jos koira on totaaalisestti menettänyt luottamuksensa teihin, sitä on vaikea saada takaisin.
Koiralta ei pidä vaatia sellaista asiaa, jota sille ei ole opetettu niin, että se sen ymmärtää. Yhteiset kivat lenkit ja koulutusharjoitukset lisääävät koiran luottamusta teihin ja varmistavat yhteenkuuluvaisuuden sidettä toisiinne. ALUSSA ON VAIKEAA, MUTTA KOIRAN KANSSA tarvitaan kärsivällisyyttä.
Tsemppiä
1 VASTAUS:
"koira ei koe niitä epäoikeudenmukaiseksi, jos se ymmätää mistä ne rajoitukset johtuu."

Eikö tuo ole aika paljon vaadittu, koiralta jonka odotetaan sopeutuvan ihmisten maailmaan? Ei koiralle voi perustella että "sinun on tultava kutsuttaessa, koska muuten saatat kävellä autotielle ja kuolla" tai "siihen kohtaan ei saa pissata, koska se on liian lähellä Virtasten pihaa." Vai tarkoititko jotain muuta?
+Lisää kommentti
Koiran itseisarvo. Monellako omistajalla koiralla on se.
Onneksi aika monella.
Minulla on onneksi seurakoira, chihua, Joka minulle todella hyvin nykytilanteessa. Aiemmin kasvatin kk-mäyräkoiria, jotka ovat huomatavasti enemmän koirataitoa vaativa rotu. Kerran jonkun kokiessaan se ei unohda koskaan. On omistajaansa kiintyvä ja uskollinen, älykäs koira. Joka miettii yleensä aina, huom. ei ole pk-koira, kannattaako totella vai ei, ja nameilla sitä ei lahjota. Jos mäyräkoiran kanssa ottaa asenteen, että aina ja heti on toteltava, silloin rotu on väärä.
Ilmoita
Meillä ei koiria kyykytetä. Ne ovat perheenjäseniä, joilla on oikeus näyttää tuteensa.
Ilman ainaista komentelua ja huomiotta jättämistä.
Mutta mäyräkoira onkin ajatteleva koiira ja tämän 63 vuoden aikana, joita olen niitä omistanut ja kasvattanut, tiedostin heti, etä minulla on todella älykäs koirarotu,johon pätee sanonta, kerran mäyräkoira, aina mäyräkohira.
Mutta se vaatii kärsivällisyyttä.Mäyräkoirani ovat olleet kaikki hyvätapaisia, paitsi kerran koirani Poppana, Minelan Canita, sai jäniksen jäljet nenäänsä, istutti minua ja 4 muuta mäyräkoiraani 1, 6 tuntia, minä kuumeisena, yli 38, 6 kuumeessa kannonpäässä, ei antanut kiinni, vaan juoksi ympyrää jäniksen perässä. Oli talvi ja kova räntäsade, jossa istuin odottaen koiran kiinni saamista. Onneksi sillä oli vilkupanta, että näin, missä se milloinkin juoksi, hujahti aina välillä ohitseni, mutta en ehtinyt saada sitä kiinni. Kun vihdoin sain, en kyllä kiitoksia sille antanut, vaan kotimatkalla räpätin sille koko ajan. Kuitenkin ymmärsin, että minkäs koira vieteille mahtaa.
Ilmoita
olet saanut paljon hyviä neuvoja, varsinkin rottweiler-mammalta, etä ota niistä opiksesi Itselläni ei ole ollut koskaan ollut todellisia vaikeuksia näiden 63 vuoden aikana, jonka aikana minulla on ollut useita koiria.
Mutta riippuu paljon ihmisestä ja sopivan rodun valinasta, miten lähtee sujumaan.
Ilmoita
Äitini on syntyisin suuresta maalaistalosta. Kun kerran taas vierailimme siellä mummoni oli keittänyt tervetuliaiskahvit äidilleni, minun jäädessä ihailemaan maalaismaisemaa.Tottakai keksin tekemistä. Kun äitini huomasi, että en ollut enää pihalla, alkoi kova etsintä ja minua ei löydtty mistään, hätä oli kuulema suuri.
Etsitiin joka paikasta turhaan, kunnes enoni hoksasi katsoa sikalaan ja siellähän minä . 3 vuotias kakara olin sikojen ja porsaitten kanssa.
Helpotus etsijöile oli suuri.
Aina kun lehmän poiki, vaadin isoäitiäni herätämään minut, vaikka keskellä yötä.
Mikään i ole niin llyyttävä, kun vastasynynyt vasikka.
Joku täälä irjoittikn, että koiraihmiseksi ei kasveta, vaan synnytään. Ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Itselläni, kuten ei monella muullakaan, ole ä olllut ongelmia koirien kanssa. Puhun samaa kieltä ja tulkintoja iiden kanssa. Koirani ovat kaiki tyyni miellyttäviä ja hyväkäytöksisiä koiria.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Koira pilattu?

Meillä on pian vuoden vanha palveluskoirarodun uros.

Muutama kuukausi sitten pojalla alkoi murkku- elikkäs mörköikä, ja kaikenmoiset pikkukolttoset ja -tottelemattomuudet alkoi kuulua lähes jokapäiväiseen elämään.

Näin ollen koiraa "piti" alkaa komentaa useammin, käskyttää tiukemmin jne jne...

Nyt ollaankin sitten siinä pisteessä, että meillä hermostutaan koiraan yhä vain herkemmin =(

Ikäväkseni olen alkanu huomata, että kun koira vaikkapa vain makoilee jossakin, ja kuljen sitä kohti tai sen ohi, se painaa korvat luimuun ja päänsä alas, ikäänkuin pelokkaana.

Ja se tosiaankin raastaa sydäntäni ='(

Eihän tässä nyt tälleen pitäny käydä.

Koira odottaa koko ajan lisää vain niitä kieltoja, komennuksia, huudahduksia jne eikä oikein enää tahdo keskittyä omiin leikkeihinsäkään kuten ennen.

Paljon ollaan yritettyy omaa vinksahtanutta asennettamme muuttaa: keskitytty onnistumisien kehumiseen, yhdessä puuhailuun jne jne, mutta kohta taas sorrutaan vikojen huomaamiseen, komenteluun, kieltämiseen ja koira on taas kuin maansa myynyt.

Onko kukaan muu tolloillut näin, ja saanut palkaksi epävarman koiran?

Voidaanko tästä vielä nousta, vai joko peli on menetetty?

Kaikki kommentit, antaa tulla vaan.

Kyllä ne taitaa olla ihan ansaittuja... =(

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta