Ei mikään ole ihanampaa, kuin elää Jumalan turvassa. Jos en uskoisi, en olisi tälläinen vapaa ja onnellinen eläjä ja koska olen saanut lahjan uskoa, kiitän siitä joka ikinen hetki.
Ilman uskonlahjaa ei voi uskoa.
Ilman uskonlahjaa ei voi uskoa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
älä luota liikaa siihen "jumalanturvaasi" voit olla kusessa alta aikayksikön!
Tiesitkö sinä sitä, että Jumala antaa todisuksen jokaiselle, joka on saanut uskonlahjan ja siksi me olemme tälläisiä luottavaisia. Ei me luoteta mihinkään muuhun, kuin todistettuun Jumalaan.
Itse olen saanut nähdä ihmeitä.
Perheetkin väitti jotka ajautuivat taloudelliseen ahdinkoon ja luuli pärjäävänsä rukouksen voimasta!
lopputulos = murha/itsemurha! koko perhe nirri pois!
Mutta ensin heidän olisi tietenkin pitänyt tuntea todellinen, elävä Jeesus, joka ei jätä omiaan yksin kamppailemaan vaikeuksien keskelle, vaan antaa voiman kamppailuihin ja vapauttaa kaikista ahdingoista ajallaan.
Antoivat pelkän uskon viedä!
Julistaaksesi paskaa joten etsi oikea palsta ja pistä siellä haisemaan koko rahalla
Onnellisuus on olla uskomatta joutavuuksiin, usko itseesi ja unohda sadut...
Tänne pitää saada ymmärrys Jumalan elävyydestä, jotta sinä ja kaltaisesi lopetatte tuon materiaalijumalan kumartamisen (tarkoittaa sitä, että kumarratte vain sitä mikä silmiinne näkyy, mutta ette tunne kaiken luojaa, eli Luoja Jumalaa, Jeesusta Kristusta.)
Koeta ihan varovasti, vähän kerrassaan, koettaa käsittää tämä: Ihminen voi elää kumartamatta yhtään mitään jumalaa. Ei ateismi tarkoita sitä että yksi jumala on vaihdettu toiseen. Se tarkoittaa ettei kumarreta mitään jumalia. Käsitätkö?
Orjasieluisuus tuolla bubastiksen siteeraamissa Goran kirjoituksissa taitaa ollakin todella hyvä nimitys niistä jotka uskovat. Ehkä orjasieluisen on mahdotonta käsittää että kaikilla ei ole orjan sielu.
aina johonkin ja suurin osa itseenä ja jokainen tulee loppujen lopuksi pettymään itseensä uskomiseen, kun joutuu näkemään, miten vähän itsellä on mihinkään määräysvaltaa. Vaikkapa vakavan sairauden kohdatessa, se omaan itseen uskominen alkaa horjumaan ja saattaa tuottaa syvän pettymyksen ja ehkäpä silloin aletaan etsiä voimakkaampaa uskon kohdetta.
Kaikki uskovat johonkin ja materialla tarkoitan käsin kosketeltavaa ja silmin nähtävää.
Tunnenpas, oltiin cocktail-kutsuilla Zeuksen, Apollon ja Herculeksen kanssa ja "joku" oli sammunut vessaan. Oli muuten kovat bileet, Hera ja Artemis revitteli oikein kunnolla, eikä Thorin ja Väinämöisen juontikilpailukaan ollut hullumpaa katseltavaa. Iltaa vähän synkensi Anubiksen ja Hadeksen kisa siitä, kummalla on enemmän sieluja kokoelmissaan.
Nyt puhut asiasta josta et mitään tiedä. Usko on monimerkityksellinen sana, mutta uskonnollista uskoa eivät kaikki tunne. Arvasin ettet ymmärtäisi.
...vai joko katosit? Kävin tuossa välillä vuorokauden verran töissä ja keskustelu jaäi kesken...
Voisitko kertoa konkreettisen esimerkin siitä miten mielestäsi ateisti "kumartaa" sitä mikä silmille näkyy? Siis anna esimerkki siitä mitä sellaista ateisti kumartaa mitä uskova ihminen ei kumarra. En ainakaan itse koe kumartavani yhtään mitään.
Jos menisit muille palstoille mesoamaan. Täällä väite "minä uskon jumalaan" ymmärretään "minulla on mielikuvitusystävä, johon uskon vailla selviä todisteita".
En olisi enää hengissä, jos Jumala ei minua parantanut sellaisesta, tai sellaisista sairauksista, joiden lääkärit ilmoittivat johtavan kuolemaan. Paranin hetkessä ja tässä olen ja nautin elämänlahjasta.
Jos sinulla on todisteita niin lyö ne pöytään äläkä jauha tyhjää!
Kolme vuotta todistin näistä ihmeellisistä tapahtumista tuolla uskovaisten palstoilla ja kerroin niistä tarkemmin, mutta, kun aika tuli täyteen sain käskyn lähteä sieltä poissa ja äsken Jeesus käski kirjoittaa tänne. Ehkäpä täällä on joku hädässä oleva, joka tarvitsee toivoa. Olen todella parantunut kolme kertaa sellaisesta sairaudesta, joka olisi johtanut ilman Jumalaa kuolemaan ja lääkärit ovat tunnustaneet, että vain suurempi voima sai paranemiset aikaan.
...kokenut ihmeellisen parantumisen. Mutta se ei ollut Jumalan aikaansaama vaan ehkä itsesuggestiota, ehkä sattuma. Jos sinun paranemisesi todistaa Jumalasta niin mistä minun paranemiseni todistaa?
sielullisista voimavaroista, joita kaikilla ihmisillä on ja joita vain osa ihmisistä osaa käyttää.
Minun paranemiseni eivät olleet sielullisia, vaan ne tulivat suoraan Jumalalta ja aina yhdessä hetkessä, kuten kerrankin teho-osastolla, jossa minun luultiin kuolevan.
Ateistien paranemiset johtuvat siis sielullisista voimavaroista mutta uskovaisten paranemiset Jumalasta? Mistä tämän tiedät?
Tarkoittaako se että uskovaisilla ei ole sielullisia voimavaroja? Miten sitten olet asiantuntija ateistien sielullisten voimavarojen suhteen jos itselläsi ei niitä ole?
Viitsi meille kertoa ihmeparannuksistasi yhtikääs mitään.
voit samalla lopettaa kirjoittelun kokonaan!
Ei halua edes kertoa ihmeparantumisestaan sen tarkemmin!
taitaa vaan haluta huomiota, hän oli jo ajettu ulos uskovaisten palstaltakin asiasta!
paljon vastaväitteitä. Provo?
Sanovat että huumeetkin ovat ihania ja niistä on vaikeaa päästä irti.
Toinen yhteinen asia jumaluskon ja huumeiden välillä on todewllisuudenkuvan hämärtyminen. Usein molempia lisäksi käytetään hyväksi, viedään rahat.
>>välillä on todewllisuudenkuvan hämärtyminen
" en olisi tälläinen vapaa "
Niin minkälainen/mistä/kenestä vapaa?
on älystä vapaaksi päässyt.