Ruka-hiihto tulee jäämään kansankunnan mieliin yhtä surkeana ja surullisena tapahtumana kuin Lahden MM-hiihtojen doping-skandaali.
Vanhanen on saattamassa Suomen melkoiseen kriisiin mielijohteensa vuoksi. Tuon mielijohteen voisi vielä antaa anteeksi, jos Vanhanen älyäisi nyt peruuttaa sen ja myöntää nöyrästi, ettei ollut ensimmäinen kerta kun tuli töpättyä.
Hyvä puoli tässä on se, että Vanhanen jatkaa näillä teoillaan oman puolueensa hirttäjäisiä. Samalla taitaa taittua myös Kokoomuksen kasvun selkäranka. Eli kyllähän Matti saa tässä mielessä paljon hyvääkin aikaan.
Miten nämä kepujohtajat aina onnistuvatkin sekoittamaan maan asiat niin perusteellisesti?
Pääministeri Vanhasen
9
302
Vastaukset 9
- nosto,,
kriisitunnelmissa olisi ehkä ollut hyväksyttävissä, jos se olisi tehty oiekduenmukaiseti.
Eli myös maajussien 56 v iässä saama luopumiseläke olisi nostettu samalle tasolle kuin duunareilla.
Nyt työntekijöiden on aivan mahdoton hyväksyä suuria maataloustukiaisia rohmuavien maajussien jäämistä terveenä eläkkeelle 56 v iässä.Maajussien eläkeikää ei tarvitse nostaa. Se ei kuulu tähän mitenkään. Toisaalta ei sitä saa jättää nykyiselleenkään. Maajussien eläkeikä pitää tiputtaa selvästi alemmas. Oikea eläkeikä on 18-21 vuotta niin, että ylempi ikä on pakollinen eläkkeelle siirtymisikä. Eläke maksetaan sen hetkisen kertymän mukaan ja kertymät aletaan 23 vuoden iästä.
Tällä mallilla säästetään rutkasti rahaa, kun ei tarvitse maksaa maataloustukia juuri lainkaan.- Niinpä niin
Mielipidepankki kirjoitti:
Maajussien eläkeikää ei tarvitse nostaa. Se ei kuulu tähän mitenkään. Toisaalta ei sitä saa jättää nykyiselleenkään. Maajussien eläkeikä pitää tiputtaa selvästi alemmas. Oikea eläkeikä on 18-21 vuotta niin, että ylempi ikä on pakollinen eläkkeelle siirtymisikä. Eläke maksetaan sen hetkisen kertymän mukaan ja kertymät aletaan 23 vuoden iästä.
Tällä mallilla säästetään rutkasti rahaa, kun ei tarvitse maksaa maataloustukia juuri lainkaan.Minä taas olen ajatellut hallituksenehdotusta hieman toiselta näkökulmalta.
Balettitanssijoiden nykyinen eläkeikä on varsin matala (44 v), mikäli tämä ikäraja nostetaan 65, niin silloin elämme jännittäviä aikoja jopa kansallisbaletissa.
- olet oikeassa
maata johtaa selväjärkiset ihmiset, hyvää jatkoa vain.
- Sukset lipsuvat
Vanhaselle pitäisi tarjota joku kunniallinen perääntymistie. Taatusti hallituksessa tulee tällä hetkellä takkiin omiltakin, tätä osoittaa mm. YTN:n uhkailut jopa yleislakolla. Haluja peruuttaa saattaisi ollakin, mutta kun pitää näyttää sitä "johtajuutta", niin periksi on vaikea enää antaa.
- t. -Jäbä
Rukan hanget
On aika tyypillistä, että tartut provosoinnissasi samaan lillukanvarteen kuin media ja oppositiokin, vaikka tiedät, että vuonna 2005 tehty eläkeratkaisu ei ratkaissut suurten ikäluokkien eläköitymisen aiheuttamaa talousongelmaa, joka kärjistyy nyt, kun veklkojen takaisinmaksu tulee huoltosuhteen huonoemisen lisäksi rahoitetavaksi jostain.
Itse asiahan on kaikkien tiedossa ollut jo kauan. Rukan hangilla Vanhanen päätti ainoastaan sen, että hallitus ottaa asiassa aloitteen käsiinsä, kun suostumusta eläkeiän nostoon ei kannata lähteä kaduilta kyselemään.
Mielijohde ja hirttäjäiset
Taisi käydä niin, että vanhanen kääntää keskustan kannatuksen kasvuun, kun demareiden vaihtoehdoton marmatus osoittautuu ontoksi valitteluksi ja tyhjäksi populismiksi.
Kansa ymmärtää kyllä, että työvoiman vähetessä eläköitymisen ja alenevan syntyvyyden vuoksi, töihin on ruvettava aikaisemmin ja niitä tehtävä pidempään.
Kansan enemmistö ymmärtää, että hyvinvointi luodaan ja maksetaan vain tekemällä työtä. Se, että sosialidemokraatit kuvittelevat hyvinvoinnin maksettavan jonkun toisen tekemällä työllä, tulee saamaan tuomionsa.
-JäbäHeittäydyt jo kovin raamatulliseksi tuomion lukuinesi. Varmaan se alkaakin olla porvaripuolen viimeinen turva tässä tilanteessa.
Kansalaisista neljä viidestä vastustaa hallituksen esitystä. Varmaan tässäkin kuten Nato-asiassa kansalta puuttuu oikeata tietoa ja kunhan se ehditään jakaa, mieliteet heittävät taas häränpyllyä. Näinhän se toivoajattelu menee. Oliskohan tässä kyse Kauko Kansalaisesta.
Kukaan ei ole esittänyt sitä, että hyvinvointi maksettaisiin jonkun toisen tekemällä työllä. Eivät demarit ole esittäneet, että demarin jäsenkirjan omaavien eläkeikä pitää pysyttää ja muiden eläkeikää nostaa. Vain onko?
Jos haluaa mennä kalaan ja saada myös kalaa, aika harva keksii virittää kalaverkkonsa vesijättömaalle odottamaan mahdollista veden nousua. Tässä eläkeiän nostopuuhastelussa on kyse yhtä tehottomasta kalastuskeinosta. En ymmärrä sitä, että vastustat sellaisten työllisyyttä todella parantavien keinojen etsimistä ja puollat tällaista ikääntyvien kansalaisten tarpeetonta kiusaamista.- Uhkaa kaatua
Eläkeiän pakkonostoa vastustavaan netti-adressiin ryntää koko ajan niin paljon halukkaita allekirjoittajia, että koko systeemi uhkaa kaatua.
- isotella sentään
Mielipidepankki kirjoitti:
Heittäydyt jo kovin raamatulliseksi tuomion lukuinesi. Varmaan se alkaakin olla porvaripuolen viimeinen turva tässä tilanteessa.
Kansalaisista neljä viidestä vastustaa hallituksen esitystä. Varmaan tässäkin kuten Nato-asiassa kansalta puuttuu oikeata tietoa ja kunhan se ehditään jakaa, mieliteet heittävät taas häränpyllyä. Näinhän se toivoajattelu menee. Oliskohan tässä kyse Kauko Kansalaisesta.
Kukaan ei ole esittänyt sitä, että hyvinvointi maksettaisiin jonkun toisen tekemällä työllä. Eivät demarit ole esittäneet, että demarin jäsenkirjan omaavien eläkeikä pitää pysyttää ja muiden eläkeikää nostaa. Vain onko?
Jos haluaa mennä kalaan ja saada myös kalaa, aika harva keksii virittää kalaverkkonsa vesijättömaalle odottamaan mahdollista veden nousua. Tässä eläkeiän nostopuuhastelussa on kyse yhtä tehottomasta kalastuskeinosta. En ymmärrä sitä, että vastustat sellaisten työllisyyttä todella parantavien keinojen etsimistä ja puollat tällaista ikääntyvien kansalaisten tarpeetonta kiusaamista.Porvaripuolueet eivät mitään turvaa tarvitse eivätkä hae. Kansalaisethan vastustavat vain sitä, millaisen mielikuvan media on asiasta tähän mennessä luonut, kun puhutaan vain eläkeiän nostosta eikä mitään siitä, että kyse on hyvinvoinnin turvaamisesta ja velkojen takaisinmaksun rahoittamisesta; hyvin vakavasta ongelmasta siis.
Se, että opiskelijat saavat luvan opiskella ilmaiseksi ikuisesti, merkitsee, että he opiskelevat ylimääräiset vuotensa jonkun toisen ansaitsemilla rahoilla ja sitä, että joku toinen ansaitsee heidän puolestaan myös ne verot, joilla julkiset palvelut maksetaan ja velka lyhennetään.
se, että kuka tahansa saa itse valita, milloin kyllästyy työntekoonsa ja häippäsee eläkkeelle, merkitsee myös, että hän elää ja nauttii toisten tekemän työn hedelmistä, koska työeläkemaksut eivät ole enää aikoihin kattaneet työeläkkeiden maksamista, kun kansalaisten elinikä kasvaa kahdella vuodella aina kymmenen vuoden välein; kiitos hyvän terveyspalvelun ja hyvän vanhustenhoidon, joka pitää rahoittaa myös silloin, kun suurten ikäluokkien 400.000 uutta eläkeläistä vain nauttii näistä palveluista ja muut tekevät työn ja maksavat verot, joilla palvelut maksetaan.
Kun nyt otetaan velkaa, ettei tarvitsisi tehdä laman oma-aloitteiseksi syventämiseksi samoja typeryyksiä, mitkä Ahon hallitus teki menoleikkauksillaan ja verojen korotuksillaan, niin tuo velka on myläs maksettava korkoineen pois.
Nämä asiat yhdessä eivät onnistu, ellei työssäoloaikoja jatketa kummastakin päästä. Sinäkin sen tajuat, kun sen tajuaa Urpilainen ja Ihalainenkin.
Sinä vaan jäkätät provosointejasi täällä, vaikka tajuat, että kyse on hyvin isosta ongelmasta, jonka olennainen osaratkaisu on siinä, että eläkeikää on pakko nostaa, kun muuten ei palveluja voida kustantaa ja veroja on korotettava sekä palveluista leikattava.
Se, että sdp ja sen johtama ay-liike nyt ryppyilee, on bumerangi, jonka he löytävät ensi vaaleissa omasta nilkastaan.
Näin tulee käymään.
-Jäbä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581676Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 138953
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 46552
- 45498
- 47485