Ette voi arvata, kuinka tylsää on sellaisen ihmisen osa, joka ei ole jostain syystä päässyt vanhoillislestadiolaisten porukkoihin. Joka pyhästä pyhään joutuu kipuilemaan, jaksaako ry:lle mennä. Jota kuitenkin vanhemmat patistavat ja hienosti varoittelevat, mihin voi joutua, jos ei pidä uskostaan huolta. En asu kotona, mutta samalla paikkakunnalla kylläkin. Eivät vanhemmat voi tajuta, kuinka vaikeaa ry:lle on mennä, kun ei ole kavereita. Silti poden valtavan huonoa omaatuntoa, ja koen, etten voi päästä taivaaseen, vaan sinne ikävämpään paikkaan. Välillä järkeilen mielessäni, ettei Jumala voi olla niin julma, että laittaa sellaiset ihmiset kärsimään helvetin tuliin, joiden elämäkin tuntuu olevan yhtä tuskaa.
Vapaa-aikanani minulla ei ole yhtään mitään tekemistä. Eikä elämäkään oikein maistu. Käyn psykoterapiassa ja käytän lääkkeitä, mutta ne eivät ole auttaneet poistamaan itse ongelmaa, mistä tämä ahdinkoni johtuu. Kavereita ei ole tupsahtanut ja edelleen voimakas helvetin pelko. Terapiassa tosin en ole uskaltanut ottaa puheeksi tätä uskonnollista painetta, koska ajattelen, ettei se hoitaja ole uskovainen ja sen puheesta voi kuulua sielunvihollisen ääni. Pelottaa, miten tämä psykologi suhtautuisi uskooni.
Aivot tosin ovat nyt toimineet vähän paremmin, mutta jos en saa vapaa-ajan ongelmia ja näitä muita juttuja hoitoon, saan varautua käymään ikuisesti terapiassa. Epäuskoiset kaverini olen joutunut torjumaan usein, koska oli houkutuksia lähteä heidän menoihin mukaan, joita vierastan.
Toisaalta joskus on oikeasti koviakin kiusauksia ottaa yhteyttä näihin.
Miksi niihin ei vl:iin saa paljon paremmin yhteyden, kuin vl:iin? Miksi ei vl:t ovat valmiita ottamaan muitakin mukaan, kun taas vl-porukat ovat yleensä hirmutiiviitä ja joilla oma insaid-huumori, joka ei aukene ulkopuolisille lainkaan. Ei vl:illä taas huumori pohjautuu useimmin tv-huumoriin, joten se on aika samankaltaista useimmissa ei vl-porukoissa.
Olen miettinyt, jos jättäis uskon ja hankkisi television, jotta pääsis paremmin perille ei vl:ien sienunelämästä, mutta mutta. Se helvetti vain pelottaa mua ihan vietävästi :(

Vastaukset 7
Vanhimmat
selviytymään sisäisistä paineista. Koska Luojan kiitos olet niistä ulkopuolella, ole tyytyväinen. Kerro ihmeessä terapeutillesi koko paketti, muuten hänkään ei voi auttaa. Selvitä myös itsellesi, mihin todella uskot ja haluat uskoa.
Minulla on valtava pelko siitä, että jos epäonnistunkin, voin joutua täysin tyhjän päälle. Olen yrittänyt kerätä voimia, että uskaltaisin kertoa terapeutilleni koko totuuden, mutta en vain uskalla. Hirveen ristiriitainen olo. En tiedä, kuinka voisin päästä eroon helvetin pelosta, koska en voi tietää sitäkään, onko se olemassa vai ei. Entäs jos helvetti onkin olemassa ja minä lähden hakee hoitoa uskosta vieroittumiseen. Entä jos maailma osoittautuukin kylmemmäksi paikaksi, mitä tällä hetkellä oletan sen olevan. En tiedä. Hirveen vaikea kysymys.
Olen järkeillyt, että jos en olisi syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, tuskin minusta tulisikaan vl. Toisaalta mieleeni tupsahtaa aika-ajoin puhujasetien puheet, "kuinka suuri lahja onkaan syntyä uskovaiseen kotiin".
Eli pelko, että menettää tämän lahjan. Vai onko tämä lahja. Kumpa tietäis :(. Sekava olo, täytyy myöntää!
Maanpäällinen elämäsi vaikuttaa helvetiltä. Ei siis ihme, että pelkäät mahdollista kuolemanjälkeistä helvettiä. Nyt on vain niin, että ei ihminen voi säännöillään (vl pääsee taivaaseen, ei-vl joutuu helvettiin)päättää, miten kunkin käy. Kirjoituksesi käy varoittavasta esimerkistä: näin suuri voi olla yhden uskonlahkon mahti ihmispoloon. Mielenterveys on pieni hinta taivaaseen pääsystä.. voi ei, huoh:(
toivon.
Minusta sinun pitäisi terapiassa ehdottomasti kertoa taustastasi vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä koska se voi oikeasti olla myös psyykkisten ongelmiesi syy. Ei se psykologi voi sinua auttaa jos ei tiedä koko totuuttaa sinuun vaikuttavista asioista ja eikä myöskään voi olla vaikuttamassa sinun päätökseesi omasta uskomisesta. Teraupeuteille ei todellakaan ole vierasta nämä erilaisten uskonyhteisöjen aiheuttamat paineet ihmisiin henkilökohtaisella tasolla, joten rohkeasti vain asia esille ja uskon että paremman avun itsellesi saat sitä kautta ilman että välttämättä sinun tarvitsee uskostasi luopua.
Luepas psykologianprofessori Markku Ojasen teokset "Terapia ja sielunhoito" 1 ja 2.
Tässä linkki herran kotisivulle:
http://www.markkuojanen.com/
Kyllä mää huomasin sun viestistä, että oot aito uskovainen. Tiiäkkö, veli tai sisar, mää haluisin tulla sinne auttamaan sua. Sulla on vaikeeta, nuorelle vaikeinta on juuri tuo, jos ei pääse porukoihin sisään, itekkin oon nuori. Se on totta, että vl-porukat on tiiviitä, mutta mun on pakko sanoo sulle pari asiaa, jotka kuulostaa ihan täpöllä oikelta saarnalta. Nimittäin, että ne kaverit ei TUPSAHDA nenän eteen. Mää tiiän, miltä vl-porukka näyttää ulospäin, mutta älä kato sitä, mää luulen, että siellä on pari, jotka haluis sut mukaan (eikö kuulosta säälittävän tekopyhältä), jos ihminen nimittäin pitää välimatkaa niinkuin sinä ahdistuksessasi ja huonommuudentuntoisena pidät, tulee helposti sellainen hätiköity mielikuva, että tuo ei halua olla meidän kaa. Entä jos sää oletkin vaikka joku meiän siionista ja mää en oo huomannut sua? Mää en osaa sua oikein neuvoa muuten kuin sen, että mää näkisin vielä terapeuttia parempana vaihtoehtona jos sulla ois vaika yks uskovainen aikuinne, joka olis sulle sen verran läheinen. Ja vielä se, että sää et vielä saanut täällä juurikaan haukkuja, mutta useimmiten täällä saa. ja epäilyksiä täältä on helppo hankkia tonnikaupalla, aina ne kysyy, että "millä perustelet" ja murisee, että "raamatussa ei oo siihen perusteita,se ei siis oo syntiä" ym. En määkään täällä haluis olla, mutta sun juttu nappas silmään, kun surffailin liika varomattomasti. Kuule, voimia ja enkeleitä sulle, mulla tuli semmonen hirveen syyllinen olo, että varmana kattelen ens sunnuntaina paremmin ryn peränurkkaan päin, jos siellä olis joku, joka kokee olevansa noin yksin kuin sinä.