Kun mikään ei riitä

ex lieksalainen

miksi näin paljon negatiivisia ihmisiä lieksassa. Onneksi olen saanut mahdollisuuden poistua paikkakunnalta, kun touhu mennyt tällaiseksi. Joskus mietin muuttavani takaisin Lieksaan, mutten enää. Olen laittanut merkille ihmisten mielipiteet lieksan asioista. jos halutaan korjata tai tehdä jotain paremmin, niin kyllä todellakin löytyy niitä kapuloita rattaisiin ihmisiä. mikä teitä ihmiset vaivaa??? Olkaa avoimia uusille ideoille ja mahdollisuuksille. Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin.

7

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piruko riivaa mutten aijo poistua täältä kun muuallakin ihmisiä ahdistaa.
      Käväisin juuri Lahden seudulla ja siellä joku kirjoitti millainen on lasten päivähoidon tilanne hoitajat vaihtuu jatkuvasti ja lapsen paivän pituudeksi tulee jopa 12 tuntia.Henkilö kulkee linja autolla vie lapsen siten hoitoon vaihtaa välillä bussia jotta on siinä kestämistä.

      Mutta olen joskus sanonut olen varalla taivaaseenkin koin jopa itse sydänpysähdyksen ja vielä elän mutta elämässä on ollut iloa.Mutta myös surua luopumista omaisista ensin vaimo 3v sitten 2 vuotta sitten isä ja eilen äiti.
      Mutta mitä tukea antaa seurakunnan "leipätyöläiset" ei mitään enkä usko että nytkään vaikka olen asiasta jopa sanonut kirkkovaltuustossa ei minun luona ole seurakunnan työntekijä käynyt.vasta vuoden kuluttua tuli kirje surutyöryhmästä mutta siihen mennessä on elämää eletty jo pitkälle ja olen selviytynyt juuri mainitsemasi sanoin "kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin" eilen lähetin viestin jotkut ihmiset ottivat osaa mutta pappi ei
      Markku Korpinen Lieksa evl seurakunnan jäsen

      • jaksamista!

        Samoja kokemuksia seurakunnasta, ei sieltä tosiaankaan löydy rinnallakulkijaa elämän suruihin.


      • Voikkavoi

        Olipa rasistinen ja itestuhoinen kirjoitus. Heti ilmoitus ylläpitoon kipin kapin kirjoittelukieltoon


      • Voikkavoi kirjoitti:

        Olipa rasistinen ja itestuhoinen kirjoitus. Heti ilmoitus ylläpitoon kipin kapin kirjoittelukieltoon

        Missä näit rasistista kirjoitusta tässä ja missä itsetuhoisaa koska näillä ihmisillä oli toivoa toteamalla "paistaa se aurinko vielä risukasaan" ja niin paistaa nytkin että ylös ulos ja lenkille lähden mä
        Kuitenkin on muistettava se seikka että järjestelmää voidaan ja virkamiesten toimia arvostella mutta siinäkin täytyy muistaa että voi turvata selustansa,eli mihin käsitys perustuu.MK


    • älähän nyt,

      täähän vain on loanheitto sivusto,niin mukava valittaa nimettömänä.ei täältä oikeata kuvaa saa Lieksalaisista.

    • liekssaan kunnet

      kerta tykkeek,teällön oekkeeta immeessii eekä mittää paskahousuja paetsik jos sattuu tulemmaan ripulija nnin sillon se vuepi männäk houssuunni,se paska neät.näkemmiin.

      • Etelä-Lieksalainen

        Todella mukava lueskella näitä Lieksa-palstan juttuja. Itse lähdin opiskelemaan 89 (sinne jäin) ja sama "hyvä Lieksa - huono Lieksa" vääntäminen näkyy jatkuvan. Joka kesä pitää kuitenkin käydä Kären parkissa tunti olemassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe