Jumalan teko?

Suski24 lainaa Martti Lutheria ja sanoo "Kaste on Jumalan teko."

Miten niin Jumalan teko?

Ihminenhän sen kaste riitin hoitaa. Onko Jumala silloin läsnä? Jos on,niin mistä sen tietää ja jos ei ole niin mistä sen tietää?

Onko toisen papin/saarnaajan kaste parempi kuin toisen?

Miksi kastetut kristityt eivät voi olla kavereita?

Miksi kastettujen kristittyjen kädet ovat verellä kastetut? Puhdistaako kastevesi veriset kädet?

Mitäpä jos kastaja onkin paha sisältä ja antaa pahuuden voiman kasteveden mukana pienokaiseen/aikuiseen?

Ihmisen sisällä on pahuus ja hyvyys ja ne taistelevat keskenään. Onko kukaan ihminen niin hyvä, että hän voi kastaa toisen ihmisen?

Kaste on Jumalan teko. Niinpä niin.

Ehkäpä taivaalta satava vesi onkin ainoa oikea kaste. Paitsi, että senkin ovat ihmiset omilla saasteillaan pilanneet.
16311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kasteessa ollaan yhdessä hänen (Jeesuksen kanssa), johon Kristusruumiiseen Pyhä Henki liittää kastettavan kastesanan käskystä. Näin alkaa uusi elämä yhdessä Kristuksen ruumiissa:

Room.6:4 "Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

Äänestä
  • käskyn kastaa??

    Lukeeko sinun Raamatussasi:
    Saarnatkaa evankeliumia kaikille kansoille, niin
    Jumala kastaa heidät!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Hän antoi opetuslapsille kirjoitti:

    käskyn kastaa??

    Lukeeko sinun Raamatussasi:
    Saarnatkaa evankeliumia kaikille kansoille, niin
    Jumala kastaa heidät!!!!!!!!!!!

    Kristus on Kasteessa. Yhdessä hänen kanssaan.

    Room.6:3-4
    Kol.2:11-12

    Äänestä

  • yhdessä hänen kanssaan kirjoitti:

    Kristus on noussut taivaaseen!!!!

    Etkö ole kuullut vielä siitä?

    "Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni."

    Kristinuskon, luterilaisuudenkin tappamat ja tapattamat syyttömät; pikkulapsekin noitina noitarovioilla on Jumalan ja Jeesuksen älä tapa käskyn vastaisia rikoksia saatanaa jumalanaan palvelevilta.
    Sellaista saatanaa jumalana palvelevaa uskotte mutta ette usko/tottele Jeesuksen Sanaa ja opetusia!

    Onko luterilaisen lapsi ihminen?
    Jos on niin antakaan lapsille ihmisoikeudet!
    ===========================================
    Ihmisoikeuksiin kuluu mm. uskonvapaus.
    Sitä uskonvapautta ei PAKKOKASTETUILLA ole ollut.

    Ihmisoikeus uskon osalta varastetaan (älä varasta) lapselta Jumalan ja Jeesuksen Lain vastaisesti. (rakasta lähimäistäsi) Sen lisäksi lapsikaste toiminta on kaikkien lakien vastaista toimintaa, rikollisuutta kaikkia yksilön oikeuksia vakavasti loukkaavana laittomuutena.
    ========

    JEESUS SANOI RAAMATUN MUKAAN USEAN TODISTAJAN SANOIN:
    Matt. 19:14
    Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
    Mark. 10:14
    Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."
    Luuk. 18:16
    Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

    JOS RAAMATUSTA LÖYTYY JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN TOTUUS SIITÄ, ETTÄ JUMALAN TAI/JA TAIVASTEN VALTAKUNTA ON SYNTINEN TAI/JA PERISYNTINEN; NIIN SILLOIN LAPSI ON SYNTINEN TAI/JA PERISYNTIN SYNTYISSÄÄN!
    =JA SIINÄ TAPAUKSESSA JEESUS VALEHTELI!=

    ELLEI RAAMATUSTA LÖYDY JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN TODISTUSTA SIITÄ, ETTÄ JUMALAN TAI/JA TAIVASTEN VALTAKUNTA ON SYNTINEN TAI PERISYNTINEN NIIN KAIKKI LAPSIA SYNTISEKSI SYYTTÄVÄT, PERISYNTISEKSI PAKKOKASTAVAT OVAT RIKOLLISIA JA JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN LAINRIKKOJIA!
    -älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi

    Jos ymmärrän asian oikein, niin näissä LAKI ja ASIAKIRJOISSA pitää tulla esiin onko lapset ihmis oikeuksista nauttivia vai ei ja, että missä se laittomuus on:
    -JUMALAN LAKI JONKA JEESUS ON VAHVISTANUT
    -SUOMEN PERUSTUSLAKI JA SEN KANSALAISILLEEN ANTAMAT IHMISOIKEUDET
    -SUOMEN PERUSTUSLAIN LAPSIA JA LASTEN SUOJELUA KOSKEVAT LAIT
    -SUOMEN PERUSTUSLAIN USKONVAPAUSLAKI (onko siinä lapsilta otettu pois oikeus valita uskonsa)
    -SUOMEN ALLE KIRJOITTAMAT IHMIS- JA LASTEN SUOJELUA KOSKEVAT YK:N KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET JA ASIAKIRJAT

    USKONVAPAUTTA KOSKEVAT ASIAKIRJAT JA LASTEN OIKEUDET USKONVAPAUDEN SUHTEEN KAIKKIEN YLLÄ MAINITTUJEN LAKIEN SUHTEEN ON TARKISTETTAVA.
    JOS LAPSELLA EI OLE LAIN ANTAMAA SUOJAA JA OIKEUKSIA OLLA IHMISIÄ, NIIN MEILLÄ EI OLE OIKEUTTA HEILTÄ VAATIA IHMISTEN TAI MUIDENKAAN LAKIEN NOUDATTAMISTA JA SELLAINEN TILANNE EI OLIS HYVÄ. MEILLÄ ON OIKEUS JA VELVOLLISUUS OSOITTAA AVOIMESTI JA REHELLISESTI LAIN JA LAIKIEN RIKKOJA JA VAATIA TILANTEEN VÄLITÖNTÄ KORJAAMISTA.

    Jos pakkolapsikaste toiminnalle ei löydy Jumalan tai/ja Jeesuksen määräystä, niin SE TOIMITUKSENA ON KAIKKIEN LAKIEN VASTAINEN RIKOS. JOS LAPSI ON IHMINEN NIIN LAPSELLE ON ANNETTAVA NE IHMISOIKEUDET JOTKA LAIT IHMISILLE ANTAVAT. USKONVAPAUSLAKI EI TARKOITA ETTÄ TOISILLA ON OIKEUS VAPAASTI MÄÄRÄTÄ TOISELLE USKO. USKO ON HENKILÖKOHTAINEN VALINTA JA OIKEUS.

    Jos pakkolapsikaste on vain esim Suomen perustuslailla hyväksyttyä toimintaa niin SE ON LAITON LAKI JA LAITON TEKO JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN MUKAAN JA JOS NIIN ON; ON PERUSTUSLAKI VÄLITTÖMÄSTI KORJATTAVA KORKEIMMAN LAIN MUKAISEKSI SUOJAAMAAN LAPSIA RIKOLLISELTA VÄKIVALLALTA.

    TILANNE EI SUOMESSAKAAN SAISI OLLA SE, ETTÄ USKONVAPAUS LAIN TURVIN PAKKOKASTETAAN VASTOIN YKSILÖN OIKEUKSIA PUOLUSTUSKYVYTTÖMIÄ LAPSIA.
    ELI LAILLA EI SAA TURVATA LAITTOMUUTTA NIINKUIN USKONVAPAUS LAKIA TÄNÄÄN TULKITAAN.
    JOS SITÄ USKOVAPAUTTA ON NIIN USKON ON OLTAVA TÄYDELLISESTI HENKILÖKOHTAINEN VALITA.
    USKONVAPAUS SE ON LAPSELLAKIN MUTTA SE OIKEUS LAPSELTA LAITTOMASTI LAIN TURVIN VARASTETAAN.
    JUMALAN JA JEESUKSEN LAKI ON YLIN LAKI JA SUOMENKIN PERUSTUSLAKI OLISI UUSITAVA NIIN, ETTÄ LAPSELAKIN ON IHMISOIKEUDET JA ERUSTUSLAIN KANSALAISILLEEN ANTAMAT SUOJAT.
    Tehkää uskovaistenkin lapsista ihmisoikeuksilla suojattuja kansalaisia.

    SUOMEN PERUSTUSLAKI:

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    2 luku
    Perusoikeudet

    6 §
    Yhdenvertaisuus
    Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
    Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
    Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

    7 §
    Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

    Äänestä

  • kerrotan, että kirjoitti:

    Kristus on noussut taivaaseen!!!!

    Etkö ole kuullut vielä siitä?

    Etkö ole kuullut Kristuksen ruumiista,joka tullaan noutamaan pian taivaan hääjuhlaan.

    Kaikki Kristuksen ruumiiseen kuuluvat (vauvasta vaariin saakka) ovat yhden kerran Kristukseen kastetuja. Kastamattomat ateistien, satanistien ja lahkonistien KASTAMATTOMAT LAPSET, eivä kuulu Kristuksen ruumiiseen. Se on ihan selvästi sanottu Raamatussa:

    Yksi ruumis, monta jäsentä
       
    12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. [Room. 12:4,5; 1. Kor. 10:17]
       
    12 For as the body is one, and hath many members, and all the members of that one body, being many, are one body: so also is Christ.
    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]
       
    13 For by one Spirit are we all baptized into one body, whether we be Jews or Gentiles, whether we be bond or free; and have been all made to drink into one Spirit. [Gentiles: Gr. Greeks]

    Äänestä

  • tietoa... kirjoitti:

    Kristityt lapset on kastettuja Kristuksen kuoleman ja ylönnousemuksen osallisuuteen.

    Äänestä

  • kaikki kastettuja kirjoitti:

    Etkö ole kuullut Kristuksen ruumiista,joka tullaan noutamaan pian taivaan hääjuhlaan.

    Kaikki Kristuksen ruumiiseen kuuluvat (vauvasta vaariin saakka) ovat yhden kerran Kristukseen kastetuja. Kastamattomat ateistien, satanistien ja lahkonistien KASTAMATTOMAT LAPSET, eivä kuulu Kristuksen ruumiiseen. Se on ihan selvästi sanottu Raamatussa:

    Yksi ruumis, monta jäsentä
       
    12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. [Room. 12:4,5; 1. Kor. 10:17]
       
    12 For as the body is one, and hath many members, and all the members of that one body, being many, are one body: so also is Christ.
    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]
       
    13 For by one Spirit are we all baptized into one body, whether we be Jews or Gentiles, whether we be bond or free; and have been all made to drink into one Spirit. [Gentiles: Gr. Greeks]

    Vai poliisko tulee noutamann nuo "kastevetta juoneet" talteen, jotta ne eivät riehuisi taas
    tänä viikonloppuna?

    Äänestä

  • vesikippo myös? kirjoitti:

    Vai poliisko tulee noutamann nuo "kastevetta juoneet" talteen, jotta ne eivät riehuisi taas
    tänä viikonloppuna?

    Vai poliisko tulee noutamann nuo "kastevetta juoneet" talteen, jotta ne eivät riehuisi taas
    tänä viikonloppuna?

    Äänestä

Oliko opetuslasten kädet veressä ja siksi, kun he olivat kristityitä? Oliko ketään läsnä kun heidät kastettiin? ;) Osan muuten kastoi Johannes ja osan Kristus. Oliko tuo kastevesi joskus satanut alas taivaalta? Ajattelepa vähäsen. Luonnossa on vallalla kiertokulku, vesi on esimerkillisin aine
siintä. Ihminen oppi tuntemaan sen ensimmäiseksi.

Äänestä
  • Lueppa evankeliumit uudelleen !

    Äänestä

  • kastanut ketään ! kirjoitti:

    Lueppa evankeliumit uudelleen !

    Vanhan liiton jäseniksi ei ketään kastettu.

    Kaste kuuluu uuteen liittoon. Jonka jäseniksi Jeesus käski kastaa kaikki kansat (ja kansoihin kuuluvat lapset ensin)

    Äänestä

  • Ennen kuin rupeat ketään tyhmäksi pilkkaamaan niin vastaa annettuihin kysymyksiin, vai oletko ehkä poliitikko?

    Opetuslasten kädet eivät ainakaan Raamatun mukaan olleet veriset, mutta alkukristittyjen jälkeen onkin tapahtunut niin paljon, että nykykristityn kädet ovat veriset,koska he kuuluvat uskontokuntaan joka on uskonnon nimissä tappanut naisia, lapsia, vanhuksia ja ehkäpä myös raavaita miehiä ja ilmeisesti hyväksyvät tehdyt pahuuden työt vaikka yhtä kymmenestä käskystä onkin rikottu.

    Johannes Kastajan ja Jeesuksen hyväksyn kasteen antjaksi, vaikka ihmisiähän hekin olivat vaikka Jeesuksesta en niin varma olekkaan. Oliko hän sitten puoliksi ihminen? Mutta ns. kokoihminen, miten hän kykenee antamaan kasteen toiselle ihmiselle?

    Vesi on vettä, niinpä niin, mutta taivaalta tullessaan puhdasta tai ainakin melkein, mutta kasteessa ihmisen käden saastuttama ja koko upotuksessa koko ihmisen saastuttama, sillä eikö se kastaja seiso siellä vedessä?

    On vettä ja on vettä. Toisaalta, onko puhdasta vettä edes olemassakaan?

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    Ennen kuin rupeat ketään tyhmäksi pilkkaamaan niin vastaa annettuihin kysymyksiin, vai oletko ehkä poliitikko?

    Opetuslasten kädet eivät ainakaan Raamatun mukaan olleet veriset, mutta alkukristittyjen jälkeen onkin tapahtunut niin paljon, että nykykristityn kädet ovat veriset,koska he kuuluvat uskontokuntaan joka on uskonnon nimissä tappanut naisia, lapsia, vanhuksia ja ehkäpä myös raavaita miehiä ja ilmeisesti hyväksyvät tehdyt pahuuden työt vaikka yhtä kymmenestä käskystä onkin rikottu.

    Johannes Kastajan ja Jeesuksen hyväksyn kasteen antjaksi, vaikka ihmisiähän hekin olivat vaikka Jeesuksesta en niin varma olekkaan. Oliko hän sitten puoliksi ihminen? Mutta ns. kokoihminen, miten hän kykenee antamaan kasteen toiselle ihmiselle?

    Vesi on vettä, niinpä niin, mutta taivaalta tullessaan puhdasta tai ainakin melkein, mutta kasteessa ihmisen käden saastuttama ja koko upotuksessa koko ihmisen saastuttama, sillä eikö se kastaja seiso siellä vedessä?

    On vettä ja on vettä. Toisaalta, onko puhdasta vettä edes olemassakaan?

    Sinä tyhmä ihminen toisia rienaava typerys et osaa etkä kykene erottelemaan ketään oikeaan kastiin.
    Mutta tuossa tyhmyydessäsi kyllä luulet olevasi kaiken tietävä. Et poikkea esim demokraateista tai kommunisteista vesitipankaan vertaa hekin luulevat tietävänsä kaikkien ihmisten asiat paremmin kuin nämä itse sen tekevät.
    Samat alkukristityt ovat nytkin samoja. Etkä sinä heitä tunne.

    Äänestä

  • vanha liitto kirjoitti:

    Vanhan liiton jäseniksi ei ketään kastettu.

    Kaste kuuluu uuteen liittoon. Jonka jäseniksi Jeesus käski kastaa kaikki kansat (ja kansoihin kuuluvat lapset ensin)

    Sinun "uusi liitto" on edelleen syyttömiä lapsiakin noitarovioilla tappaneen harhaoppia!
    Löydätte raamatusta yli 3500 lahkon voimin lapsikasten, kummit, perisynnit jne vaikka niitä ei ole raamatussa mutta ÄLÄ TAPA käskyä ette löydä vaikka se on raamatussa yhdeksän (9) kertaa! Tunnet nyt herrasi.
    Tee parannus!

    Äänestä

  • Linsmann, kirjoitti:

    Sinä tyhmä ihminen toisia rienaava typerys et osaa etkä kykene erottelemaan ketään oikeaan kastiin.
    Mutta tuossa tyhmyydessäsi kyllä luulet olevasi kaiken tietävä. Et poikkea esim demokraateista tai kommunisteista vesitipankaan vertaa hekin luulevat tietävänsä kaikkien ihmisten asiat paremmin kuin nämä itse sen tekevät.
    Samat alkukristityt ovat nytkin samoja. Etkä sinä heitä tunne.

    vaihdoit näemmä puheenaihetta.

    Se ei ole tyhmä joka kysyy, mutta se osoittaa tyhmyytensä joka luullessaan vastaavansa kysymykseen, pilkkaakin toista tyhmäksi.

    No, meilläpäin ei tuollaista olekkaan,joten voisitko olla avaamatta aloituksiani, eivät sitten rassaa suakaan niin hirviästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wariska kirjoitti:

Suski24 lainaa Martti Lutheria ja sanoo "Kaste on Jumalan teko."

Miten niin Jumalan teko?

Ihminenhän sen kaste riitin hoitaa. Onko Jumala silloin läsnä? Jos on,niin mistä sen tietää ja jos ei ole niin mistä sen tietää?

Onko toisen papin/saarnaajan kaste parempi kuin toisen?

Miksi kastetut kristityt eivät voi olla kavereita?

Miksi kastettujen kristittyjen kädet ovat verellä kastetut? Puhdistaako kastevesi veriset kädet?

Mitäpä jos kastaja onkin paha sisältä ja antaa pahuuden voiman kasteveden mukana pienokaiseen/aikuiseen?

Ihmisen sisällä on pahuus ja hyvyys ja ne taistelevat keskenään. Onko kukaan ihminen niin hyvä, että hän voi kastaa toisen ihmisen?

Kaste on Jumalan teko. Niinpä niin.

Ehkäpä taivaalta satava vesi onkin ainoa oikea kaste. Paitsi, että senkin ovat ihmiset omilla saasteillaan pilanneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu