raamatun mukaan jeesus oli joosefin ja neitsyt marian lapsi, jonka siitti perheen ulkopuolinen "pyhähenki". Joten raamatun mukaan kristus on äpärä.
kristus
Pekka Huppunen
4173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäli uskot raamattuun et voi edellä olevaa kiistää millään tavoin. Sehän on jumalan erehtymätöntä sanaa. Ja logiikaa ei voi muuksi muuttaa.
Esille ottamistasi lauseista vain yksi puuttuu Raamatusta. Ja se on lause "kristus on äpärä". Ko. lausetta ei löydy Raamatusta, vaan se on oma tulkintasi esille ottamistasi lauseista.
Mitä muuta Raamattu kertoo Jeesuksesta Kristuksesta, niitä lauseita et pohtinut ääneen. Kun keräät Raamatusta Jeesuksesta kertovia lauseita, voit edetä pohdiskeluissasi eteenpäin. Pyydän, itsesikin vuoksi, tutki asiaa ennenkuin hutkit.
En tiedä mihin tulokseen pääset, mutta ole rehellinen itsellesi. Muista: saatat löytää jotain enemmän kuin ensin ajattelitkaan. Saatat löytää itsesi! Niin kävi minulle.
Ei tulkinta vaan loppupäätelmä, asiaan jossa ei ole muuta vaihtoehtoa.
Oletko milloinkaan ollut kriittinen omissa johtopäätökissäsi? Kyseenalaistanut niitä? Luultavasti et, sillä ethän sinä rohkene sanoa, että "minä olin väärässä ja sinä oikeassa". Jokainen ihminen on omassa loppupäätelmässään oikeassa ja siitähän ne riidatkin syntyvät. Vai mitä?