Valehtelijat Vanhanen, Katainen ja Niinistö – heillä on kansan veri käsissään
Matti Vanhanen, sinun suuhusi ei sovi sana oikeudenmukaisuus. Kun sinä sanot sen, se on kirosana. Se ei sovi myöskään sinun suuhusi Jyrki Katainen, häpäiset tärkeän ja hienon sanan. Sauli Niinistö on niin kiero, että hän ei onneksi ole tätä sanaa vielä kertaakaan 40 vuoden uransa aikana tarvinnut käyttää.
Sinä olet valehtelija Matti Vanhanen. Maksata se tuleva velka, joka on otettava, niillä ennestäänkin rikkailla ja varakkailla, joille sinä ja Katainen olette vain lisää auliisti veronkevennyksiä, osinkoja ja muita etuuksia jakaneet jo vuosikaudet. Miljardeja ja miljoonia olette heille syytäneet, ja nyt Vanhanen vielä kehtaa uhkailla nuoria ihmisiä, että he joutuvat maksumiehiksi. Mikä sinä olet laittamaan heitä maksamaan teidän mokianne? Sitäpaitsi olet silloin jo itse varmaan mullan alla, kun niiden maksun aika koittaa, joten älä yritä esittää tulevaisuudentutkijaa. Sinusta ei ole siihen pestiin, sinusta on vain valehteluun, valehtelija Vanhanen. Kätesi ovat jo pahasti veressä.
Matti Vanhanen, sinä olet vain Kokoomuksen juoksupoika tällä hetkellä ja toteutat hölmönä heidän tavoitteittaan. Sinua ja Keskustaa pelataan jo ulos. Seuraavassa hallituksessa on tarkoitus istua Kokoomus ja Demarit. Sen jälkeen on taas Kokoomuksen ja Keskustan vuoro. Ettekö te taulapäät Keskustassa, Demareissa, Vihreissä, jne. näe, kuinka teitä viedään kuin tyhmää aasia narussa? Tällä lailla hivuttamalla Kokoomus romuttaa kaikki nykyiset järjestelmät, askel askeleelta, jos te ette ala tajuta jo jotain, vihdoin ja viimein. Tarkoituksena on romuttaa nyt eläkejärjestelmä kokonaan, niin ettei sitä enää ole olemassa lainkaan. Vain niillä, joilla on rahaa omasta takaa tai jotka sitä kunnolla perivät, on oikeus viettää eläkettä Kokoomuksen tulevaisuuden päämäärissä. Tavallinen palkansaaja ei tule enää saamaan tulevaisuudessa eläkettä miltään taholta, ja oikeisto pitää huolen myös siitä, että tavallisten palkansaajien palkat pysyvät niin alhaisena, että siitä ei pysty eläkettä säästämään sitten millään lailla. USA:ssa kahdenkymppiset ovat jo joutuneet uudelleen työhakijoiksi, kun järjestelmät romutettiin. Vain rikkailla on siellä varaa eläkepäiviin ja muut raatavat hautaan asti. Tähän pyritään nyt myös Suomessa katalien ja juonien miesten Vanhasen ja Kataisen johdolla. Heidän takanaan on edelleen ja aivan yhtä salakavalasti vieläkin Sauli Niinistö kieroilemassa ja manipuloimassa Suomen työväestön jälkeläisineen haudan partaalle vain työtä tehden ja orjana ollen hamaan tulevaisuuteen asti.
Tottakai oikeisto kieltää kaiken tämän, mutta näin sen on tarkoitus lopulta mennä, ja näin he sen näyttävät hyvin runnovan ja saavuttavan nopeammin kuin uskaltaa ajatellakaan, kun te ette sitten millään mitään tajua, vaan putoatte kuin narrit kerta toisensa jälkeen samaan kuoppaan. Valheilla tätä laumaa viedään kuin lampaita teuraalle. Ensin luullaan, että tämähän koskee tuota toista sakkia, eikä meitä, ja kuvitellaan itse olevan turvassa. Ette ole! Päämääränä on juuri viedä yksi porukka kerrallaan. Lopulta mukana ovat kaikki muut, paitsi todella raharikkaat. Jossain vaiheessa moni jo luulee kuuluvansa heihin, mutta ei se niin mene. Perässä tulette ja putoatte, kuten muutkin. Kuten olette pudonneet jo vaikka kuinka monen viime vuosina ajetun asian suhteen, vaikka ensin luulitte olevanne turvassa ja kuuluvansa heidän joukkoihinsa. Ette te tule kuulumaan heihin oikeasti koskaan, tajutakaa ja ymmärtäkää jo se ja hyväksykää se! Juuri näin tätä nyt pelataan ja teidän ei pitäisi uskoa enää yhteenkään valheeseen! Ei pienimpäänkään! Eikä luottaa enää tippaakaan heihin! Ei edes yhteen sanaan! Ei edes katseeseen! Ei mihinkään, mitä he sanovat tai lupaavat! Ei enää koskaan!
Sauli Niinistön kädet ovat kainaloita myöten kansan veressä ja se tullaan vielä todistamaan, ja hän tulee siitä aikanaan tuomionsa saamaan. Kaikki saavat tietää kuinka juoni ja petollinen ihminen Sauli Niinistä oikeasti on. Jyrki Kataisen kädet ovat myös jo nyt tuhriutuneet pahasti kansan vereen. Jyrki Katainen on vain Sauli Niinistön juoksupoika, vaikka häntä puolueensa puheenjohtajaksi ja valtiovarainministeriksi tituleerataan. Matti Vanhanen on isänsä poika, kädet yhtä ihmisten veressä kuin isällään. Tämä hallitus ja heidän kannattajansa EK nauttivat ihmisten verestä. He imevät sitä, juovat sitä ja kylpevät siinä – ja nauravat päälle. Lopulta he kuitenkin tukehtuvat kansan vereen. Se päivä voi tulla yllättävän pian.

Vastaukset 4
Vanhimmat
MITÄ PITÄISI TEHDÄ KUN HALONEN EI MAKSA VEROJA, EDUSKUNNAN EDUSTAJAT MENEVÄT 5-KYMPPISENÄ ELÄKKEELLE, SUOMEEN OTETUT ULKKARIT EIVÄT TEE TYÖTÄ VAAN MARJANPOIMIJAT ON TUOTAVAT THAIMAASTA
JA PAKOLAISIA TULEE IKKUNISTA JA OVISTA KELAN ASIKKAIKSI HEIKENTÄMÄÄN HUOLTOSUHDETTA?
Thors ja Vanhanen ovat tehneet sekavia päätöksiä, jotka eivät muuta mitään. Ja tämän seurauksena
Katainen joutuu pelastamaan Thorsin maahanmuuttopelleilyn
ja
Vanhasen eläkepolitiikan
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/eläkeikä-adressissa-jo-liki-40000-nimeä/379031
------------
Nimittäin
Soini hengittää niskaan, Vanhasen ja Thorsin puolueet ovat selvässä alamäessä.
MITEN VANHASEN OLISI PITÄNYT TOIMIA, neuvotella ensin Kataisen kanssa salaa, ja sitten tulla esille kertomaan.
NÄIN VANHASEN OLISI PITÄNYT TOIMIA RAUHAN SÄILYTTÄMISEKSI.
Vanhanen tulee esille ja ilmoittaa:
- Halosen palkkio pannaan verolle, koska Vanhanen ilmoittaa, että on kohtuutonta, että solidaarisuudesta puhuva tasa-arvon puolesta taistelevat presidentti ei lainkaan maksa veroa.
- Kansanedustajien eläkeikäeduskunnassa nelinkertaistetaan nykyisestä 7 vuodesta (kansanedustaja saa täyden eläkkeen) uuteen 30 vuoteen. On kohtuutonta, Vanhanen ilmoittaa,
että muut paiskivat töitä savusukeltajina ja sairaanhoitajina 50 vuotta,
kun eduskunnassa suutasoittamalla saa eläkkeen 7 vuodessa.
- Maanviljelijöiden luopumisikä 56 /puolisolle 51 jonka kokonaan maksaa valtio kun vanhuuseläkkeen maksaa myös sen saaja,
Vanhanen kertoo, että maanviljelijöiden luopumisikä nostetaan samaan kuin palkansaajilla ja he joutuvat maksamaan saman eläkkeestään kuin palkansaajat
- lisäksi Vanhanen ilmoittaa, että irakilaisten kiintiöpakolaisten tulo LOPETETAAN KOKONAAN JA KAIKKI NYKYISET MAAHANMUUTTOANOMUKSET, jotka eivät perustu työpaikkaan Nokialla ja sen kaltaisissa, HYLÄTÄÄN ja vanhanen ilmoittaa, kehitysapua leikataan puoleen.
- Vanhanen ilmoittaa, että romanien työllisyyttä aiotaan nostaa marjojen poiminnalla Lapissa ja mansikoiden, joihin ei oteta thaimaalaisia eikä virolaisia, koska maassa on romaneita ilman työtä. Ulkomaalaisten tuominen on pelkkää biletystä ja pelleilyä, kun maassa on työttömiä romaneja, kertoo Vanhanen.
- Vanhanen ilmoittaa myös, että hallitus tutkii mahdollisuutta leikata kansanedustajien määrää 25 prosenttia jokaisessa seuraavassa vaalissa, kunnes määrä on 50 kappaletta suunnilleen. Alue-erot otetaan huomioon tasapuolisesti.
LOPUKSI VANHANEN TOTEAA että hallitus aloittaa neuvottelut työmarkkinaosapuolten kanssa mahdollisesta työuran jatkosta palkansaajille.
Raamattu sanoo: mitä teet yhdelle pienimmistä teet Minulle. Sejoka valhettelee, ei jää rankaisematta. Nyt näytttäisi keppiä ja kenkää tulevan myös kansan kädestä!
Vanhanen sanoo, että kyse on tulevaisuudesta ei nykypäivästä. Samaa sanotaan puolueiden maksamassa ilmoituksessa valtamediassa. Kuitenkin itse ovat tekemässä juuri sen mistä muitä käskyttävät...
on nytten 35 ja nuorempia.Ei taida olla eläkettä heillä jolleivat itse säästä.