E.K.V.:lle

Koska keskusteluketju on jäänyt jo tuonne pitkän matkan päähän, niin kirjoitan tänne. Eli siitä, mihin jäimme:

"Ei jumanklavi. Koska pöydän päällä oleva tai olematon materia voidaan todentaa joko olevaksi tai olemattomaksi, se toimii myös henki-, ja jumalolentojen kanssa?""

Toisinaan.

"Mainitsemasi keino siis kyllä sopii rotta kokeisiin tai koirien kouluttamiseen, ei minkään älyllisen jumalolennon olemassaolon testaamiseen. "

Ei-materiaaliseksikin määritellyllä kohteella voi toisinaan olla määritellysti sellaisia vaikutuksia, että jos täsmälleen sellainen olento olisi olemassa, implikoisi sen olemassaolo vaikutuksia, joiden olemassaolo voidaan testata.
Esimerkiksi jos Jumala olisi sellainen olento, jolle kuuluu ominaisuus "on tehnyt maan seitsemässä päivässä", voidaan tarkalleen tällaisen olennon olemattomuus todeta validisti, osoittamalla riittävästi, että maata ei ole luotu seitsemässä päivässä.

Esimerkiksi jos on määritelty, että "jos koira pihalla, niin se haukkuu ja taloon kuullaan haukkumisääniä aina, kun postiljooni kävelee ohi". Tällöin ei siis tarvitse koskaan katsoa, onko pihalla koira, jotta voidaan ottaa selville, onko pihalla määritelmän mukainen koira voi ei.
Jos postiljooni kävelee ohi, eikä haukkumista kuulu, voidaan todeta:
määritelmän mukainen koira ei ole pihalla: jos postiljooni kävelisi ohi ja pihalla olisi koira, joka ei hauku, ei se olisi määritelmän mukainen koira.

"Ei vittu sä olet tyhmä."

Pölöpölö; turhaan soitat suutasi logiikkaa vastaan.
41824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

pihalla voisi olla mahdollisesti myös jokin muu otus, joka haukkuu, joten koiran olemassaoloa ei välttämättä voida testata, mutta määritelmänmukaisen koiran olemattomuus voidaan kyllä todeta %

(falsifikationismi, vaihtoehtoisten hypoteesien menetelmä on aivan perusjuttuja tieteenfilosofiassa- ja tutkimukstyössäkin käytössä; epätodesta lauseesta seuraa välttämättä epätosi seuraus, mutta vaikutussuhde ei toimi molemmin päin: todesta seurauksesta ei seuraa välttämättä [tämän yhden] lauseen totuus)

Äänestä

jossa oli tuontapaista todistusta. God - the Failed Hypothesis (Victor J. Stenger). Hänen mielestään tieteellä on paljonkin sanomista siihen, onko Jumala isolla alkukirjaimella (lähinnä judeo-kristillis-islamilainen) olemassa. Tai ainakin semmoinen jumala, joksi suurin osa uskovista sen uskoo. Siinä ei ollut tuota maailman luomista seitsemässä päivässä, mutta sentapaista päättelyä. Olen itsekin joskus sanonut samaa: jumalaa pienellä alkukirjaimella ei voida todistaa olemattomaksi, mutta sellaista Jumalaa kuin Raamatussa kerrotaan ei voi olla olemassa, koska se sotii tunnettuja faktoja vastaan.

Äänestä
  • Aika erikoisia nuo e.v.k:n väitökset. Onko hän muuten ateisti vai uskis? Koska hän ei ainakaan ilmeisesti tajua tieteestä, sen metodologiasta ja filosofiasta hölkäsen pöläystä. Vaikka eihän se ateismiin määritelmällisesti kuulukaan.

    "Siinä ei ollut tuota maailman luomista seitsemässä päivässä"

    Se oli vain analogia. Lentävä lause keskiajalta (?): "jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta", jne., eipä kukaan krisseli varmastikaan usko maailmaa seitsemässä nykyisen maan pyörähdyksen ajassa luotaneen.

    "Olen itsekin joskus sanonut samaa: jumalaa pienellä alkukirjaimella ei voida todistaa olemattomaksi, mutta sellaista Jumalaa kuin Raamatussa kerrotaan ei voi olla olemassa, koska se sotii tunnettuja faktoja vastaan. "

    Kyllä näin on, oikeassa olet. Kaikki mahdolliset jumaluudet eivät ole testattavissa minkäänlaisessa koejärjestelyssä, joten väitteet tällaisista ovat epätieteellisiä. Eri asia on, ovatko ne naurettavia ja typeriä, tai sotivatko ne muutoin esim. arkielämän praksista ja "elämäntuntoja" jne. vastaan, jolloin ne voidaan arkielämän sosiaalisessa maailmassa tiluuleerata turvallisesti liirumlaarumixi.

    Äänestä

Lainaus: "Toisinaan."

Ja mun sukunimi on Napoleon.

Lainaus: "Esimerkiksi jos Jumala olisi sellainen olento, jolle kuuluu ominaisuus "on tehnyt maan seitsemässä päivässä", voidaan tarkalleen tällaisen olennon olemattomuus todeta validisti, osoittamalla riittävästi, että maata ei ole luotu seitsemässä päivässä."

Maan luominen viikossa ei ole ominaisuus, vaan suoritus. Kertoo paljon, kun näinkin iloisesti asiat sekoitat.
Emmekä me voi määrittää yhtä "ominaisuutta", jonka perusteella voimme todentaa olennon olevuutta tai olemattomuutta. Katsos kun tuo seitsemässä päivässä maan luonut otus on myös kaikkivoipa. Se jo kumoaa kaikki mahdollisuudet olla varmoja meidän todentamisistamme.

Oletan sinulla olevan sen verran älyä, ettei tarvitse lähteä asiaa erikseen selittämään.

Tuo lopputekstisi on kyllä yhtä suttua. Voimme todentaa näkemättäkin, että pihalla on haukkuva jokin. Koiraksi emme voi sitä todentaa ilman että käymme vähintäänkin ikkunasta kurkkaamassa.

Se että me emme kuule koiran haukuntaa, ei todenna etteikö pihalla haukkuvaa koiraa olisi, vaan ainoastaan sen, ettemme kuule koiran haukuntaa.

Kaltaisiasi viikonloppu filosofeja vierailee täällä alinomaa, ja tismalleen yhtä älyttömiä teesejä vetämässä.

Koeta jos joku muu tarttuu noihin, minä en viitsi enää alentua typeriin juttuihisi.

Äänestä
  • "Se että me emme kuule koiran haukuntaa, ei todenna etteikö pihalla haukkuvaa koiraa olisi, vaan ainoastaan sen, ettemme kuule koiran haukuntaa. "

    Määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni koiran haukku kuuluu sisälle, kun postiljooni kävelee ohi.

    Määritelmässäni postiljoonin kulkiessa ohi haukun puute todentaa, että määritelmän mukaista koiraa ei ole pihalla: määritelmäni koiran haukku kuuluisi sisälle, jos se olisi pihalla, ja postiljooni kulkisi ohi.

    Näin muodostin ehdot alkuperäistekstissä, eikä niissä ole mitään loogisesti ristiriitaista, vaikket sitä vaatimattomalla älylläsi näemmä kykene ymmärtämään.

    "Oletan sinulla olevan sen verran älyä, ettei tarvitse lähteä asiaa erikseen selittämään. "

    Oletin, että sinulla olisi sen verran älyä, että osaat yhdistää sanojen merkitykset loogisesti yhteen lauserakenteiden oikeaoppisen soveltamisen kautta, mutta en oleta enää.

    "Koeta jos joku muu tarttuu noihin, minä en viitsi enää alentua typeriin juttuihisi."

    Mahdollisesti kyseessä on lukutaidottomuutesi? Tai ehkä sinulle itsellisikin on alkanut valjeta, että puhut silkkaa lööperiä.

    "Tuo lopputekstisi on kyllä yhtä suttua. Voimme todentaa näkemättäkin, että pihalla on haukkuva jokin. Koiraksi emme voi sitä todentaa ilman että käymme vähintäänkin ikkunasta kurkkaamassa. "

    Jälkikirjoituksessani tämän totesin, joten mitäpä pölötät?

    Haukun puute on kuitenkin todiste siitä, ettei määritelmän mukainen koira voi olla siellä.

    "Kaltaisiasi viikonloppu filosofeja vierailee täällä alinomaa, ja tismalleen yhtä älyttömiä teesejä vetämässä. "

    "Teesini" oli loogisesti puhdas, eli älyn puutteesta ei siinä ole kyse. Tietysti logiikan hahmottaminen voi vaatia sen vähän verran mitä sinulta ei näemmä löydy.

    Äänestä

  • nimetön-.- kirjoitti:

    "Se että me emme kuule koiran haukuntaa, ei todenna etteikö pihalla haukkuvaa koiraa olisi, vaan ainoastaan sen, ettemme kuule koiran haukuntaa. "

    "Määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni koiran haukku kuuluu sisälle, kun postiljooni kävelee ohi. "'

    Tämä oli hieman harhaanjohtavasti, siispä uusiksi muotoon:
    määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni haukkua kuuluu sisälle aina, kun koira on pihalla ja postiljooni kulkee ohi.

    Jos postiljooni kulkee ohi, eikä kuulu haukkumista, on varmaa, ettei tässä määritelmässä pihalla ole ainakaan koiraa.

    Jos haukkua kuuluisi, se voisi olla jokin muukin otus, joka haukkuu, mutta haukun puute on tässä aina varma todiste siitä, ettei määritelmän koira ole pihalla.

    Äänestä

  • Pistetäänpäs sinut poika koulun penkille:

    Falsifioitavuuden vaatimus: hypoteesi on
    tieteellinen jos ja vain jos se on
    periaatteessa kumottavissa kokemuksen
    avulla.
    • Hypoteesin kumottavuuden ehtona on,
    että sillä on empiiristä sisältöä ja siihen
    suhtaudutaan kriittisesti.

    Testit ovat ankaria kumousyrityksiä.
    • Testit ovat hypoteesin kumous- eikä
    todistusyrityksiä (todistamisen ja
    kumoamisen epäsymmetria).
    • Testit on tehtävä niin ankariksi kuin
    mahdollista.

    Johtopäätökset ovat erehtyväisiä.
    • Vain jos hypoteesia ei ankarista yrityksistä
    huolimatta onnistuta kumoamaan, sitä
    voidaan pitää kokemuksen vahvistamana.

    Näin vahvistetun hypoteesin valinta
    tieteellisen selityksen tai käytännön
    toiminnan perustaksi on rationaalista siinä
    negatiivisessa mielessä, että valittu
    hypoteesi on kriittisesti testattu, mutta ei
    siinä positiivisessa mielessä, että se olisi
    osoitettu todeksi tai todennäköiseksi tai
    luotettavaksi.

    Tieteellisyyden ehto on tässä siis, että hypoteesi täytyy periaatteessa voida kumota havainnolla.
    Jos hypoteesi ei kumoudu testitilanteessa, se on saanut empiiristä tukea.

    Äänestä

  • nimetön-.- kirjoitti:

    "Se että me emme kuule koiran haukuntaa, ei todenna etteikö pihalla haukkuvaa koiraa olisi, vaan ainoastaan sen, ettemme kuule koiran haukuntaa. "

    Määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni koiran haukku kuuluu sisälle, kun postiljooni kävelee ohi.

    Määritelmässäni postiljoonin kulkiessa ohi haukun puute todentaa, että määritelmän mukaista koiraa ei ole pihalla: määritelmäni koiran haukku kuuluisi sisälle, jos se olisi pihalla, ja postiljooni kulkisi ohi.

    Näin muodostin ehdot alkuperäistekstissä, eikä niissä ole mitään loogisesti ristiriitaista, vaikket sitä vaatimattomalla älylläsi näemmä kykene ymmärtämään.

    "Oletan sinulla olevan sen verran älyä, ettei tarvitse lähteä asiaa erikseen selittämään. "

    Oletin, että sinulla olisi sen verran älyä, että osaat yhdistää sanojen merkitykset loogisesti yhteen lauserakenteiden oikeaoppisen soveltamisen kautta, mutta en oleta enää.

    "Koeta jos joku muu tarttuu noihin, minä en viitsi enää alentua typeriin juttuihisi."

    Mahdollisesti kyseessä on lukutaidottomuutesi? Tai ehkä sinulle itsellisikin on alkanut valjeta, että puhut silkkaa lööperiä.

    "Tuo lopputekstisi on kyllä yhtä suttua. Voimme todentaa näkemättäkin, että pihalla on haukkuva jokin. Koiraksi emme voi sitä todentaa ilman että käymme vähintäänkin ikkunasta kurkkaamassa. "

    Jälkikirjoituksessani tämän totesin, joten mitäpä pölötät?

    Haukun puute on kuitenkin todiste siitä, ettei määritelmän mukainen koira voi olla siellä.

    "Kaltaisiasi viikonloppu filosofeja vierailee täällä alinomaa, ja tismalleen yhtä älyttömiä teesejä vetämässä. "

    "Teesini" oli loogisesti puhdas, eli älyn puutteesta ei siinä ole kyse. Tietysti logiikan hahmottaminen voi vaatia sen vähän verran mitä sinulta ei näemmä löydy.

    Pyörii pyörii. Sun kannattaa jatkaa tarkentamista, jo ihan senkin takia että nuo sun juttus on täysin sekoja.

    Kun meidän koira haukkuu pihalle, minä kuulen sen, mutta emäntä ei. Toisin sanoen koiran haukunta kuuluu "sisälle" vaikka emäntäni ei sitä kuulekaan, vaikka hänkin on sisällä.

    Määritelmässäsi on se paha pointti, että sen mukaan määritelmän mukainen koira on mutta ei kuitenkaan ole.

    Koiran haukunta saattaa kuulua sisälle, mutta se ei sitä tarkoita että me sen haukunnan kuulisimme ;)

    Keep on trying, ehkä se siitä vielä joskus. Josko kehityt sillä välin kun meikä heittää vettä kiukaalle. Aivan sama tosin...

    Äänestä

  • e.k.v kirjoitti:

    Ei ihme jos päässäsi pyörii tällaisen myllytyksen jälkeen. Jos olisit vähän lahjakkaampi niin osaisit edes hävetä suolatamiasi typeryyksiä.

    ""Koiran haukunta saattaa kuulua sisälle, mutta se ei sitä tarkoita että me sen haukunnan kuulisimme ;) "

    Se, että jokin "kuuluu" tarkoittaa ilmiselvästi tässä sitä, ja on näin loogisesti ja mielekkäästi tulkittavissa, että joku on sen kuulemassa, joten tuon argumenttisi heikkoutta ei tarvitse enempää pyöritellä.

    ”Määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni koiran haukku kuuluu sisälle, kun postiljooni kävelee ohi.”

    Tämä eräänlainen 'mätä piste' näyttää löytyvän korviesi välistä siitä kohdasta missä luulet aivojesi sijaitsevan.

    Tässä riittää, että joku sen kuulee, emännälläsi ei ole mitään väliä; "emäntää" ei ole esittämässäni analogiassa kuvailtu, joten sen tähän tuominen on silkkaa lööperiä, eikä koske mitenkään esimerkkiäni.

    "Pyörii pyörii. Sun kannattaa jatkaa tarkentamista, jo ihan senkin takia että nuo sun juttus on täysin sekoja. "

    Jatkan tarkentamista, koska sinulle täytyy vääntää ratakiskosta. Kyllähän suorat viivatkin näyttävät joskus "sekoilta" vakavasta aivovammasta kärsivän mielestä.

    Lainaus: "Jatkan tarkentamista, koska sinulle täytyy vääntää ratakiskosta. Kyllähän suorat viivatkin näyttävät joskus "sekoilta" vakavasta aivovammasta kärsivän mielestä."

    Heti kun vedät edes sen ensimmäisen suoran viivan, huudan ääneen "HEP".

    "Selvä logiikka...", "no siis tässä tapauksessa...", "mielekkäästi tulkittavissa..."

    Kaltaisesi olette toisinaan hauskoja, hyvää viihdettä. Tosin kyllä teihinkin kyllästyy aina välillä.

    Jään odottamaan seuraavaa argumentillista "hedelmää".

    "Lainaus: "Jatkan tarkentamista, koska sinulle täytyy vääntää ratakiskosta. Kyllähän suorat viivatkin näyttävät joskus "sekoilta" vakavasta aivovammasta kärsivän mielestä."

    Heti kun vedät edes sen ensimmäisen suoran viivan, huudan ääneen "HEP"."

    Aivovammaisten huudot eivät ole kovin vakuuttava mittari normaalijärkisten käyttää päättelyssään. Eipä matematiikassakaan odotella, että joku täysi kehari huutelee "hep" jostain kentän reunalta, milloin suoran suoruus on tämän houreisen pääkopan sisällä mukamas "todistettu" ja milloin ei.

    Jään odottamaan seuraavaa argumentillista "hedelmää"."

    Loogisesti kommenttini ovat olleet hedelmällisiä, toisin kuin sinun epäpätevät ja säälittävät kumousyrityksesi, joista olet sentään osannut luopua ja siirtyä silkkalle loanheittolinjalle, kun perusteet loppuvat. Parempi sentään niin, siinä hommassa et munaa itseäsi aivan yhtä pahasti kuin yrittäessäsi jotenkin perustella lööperisi.

    Kiitos, on tässä viihdettä ollut minullekin romuttaa tuota juustokohokasta muistuttavaa egoasi: sisältä pelkkää ilmaa. Sinut on jo tarpeeksi tässä keskustelussa 'mitattu, punnittu ja todettu epäkelvoksi', joten jos et jaksa enää nolata itseäsi enempää, niin lopetetaan tähän.

    Voit tietysti hölöttää logiikkaa vastaan niin pitkään kuin jaksat, mutta muu maailma sanitariumeja lukuunottamatta rullaa näillä eväillä.

    Lainaus: "Määritelmässäni todentaa, koska määritelmässäni koiran haukku kuuluu sisälle, kun postiljooni kävelee ohi."

    Haukku kuuluu sisälle, et määrittele miten se kuuluminen todennetaan. Koko määritelmäsi on niin leväperäinen, ettei siitä voi olettaa syntyvän minkäänlaista keskustelua.

    Posteljooni kävelee ohi? Me emme voi todentaa että koira haukkuu juurikin sen posteljoonin takia, ainoastaan kuulemalla haukunnan. Määritelmäsi ei voi olla tosi sellaisenaan, vaan se on teoria/mahdollisuus/vaihtoehto/todennäköisyys/ ja niin edelleen.

    Määritelmäsi on pelkkää paskaa.

    Lainaus: "Se, että jokin "kuuluu" tarkoittaa ilmiselvästi tässä sitä, ja on näin loogisesti ja mielekkäästi tulkittavissa, että joku on sen kuulemassa, joten tuon argumenttisi heikkoutta ei tarvitse enempää pyöritellä."

    Ilmiselvästi se ei todellakaan tarkoita sitä, vaikka nyt yritätkin loogisesti ja mielekkäästi omia määritelmiäsi tulkita miten sattuu.

    Määritelmäsi on kuin haulikolla ammuttu. Sinne tänne, tulkitaan ja fundeerataan mikä sattuu olemaan se "oikea" reikä siinä seinässä, jossa on siis tuhannen eri haulin tekemä reikä. Siitä saa jokainen valita reiän, joka on mielestään se oikea reikä, ja muut vain harhautuneita hauleja.

    Älä puhu loogisuudesta, mielekkyydestä ja määritelmistä, koska on harvinaisen selvää ettet ymmärrä ko. asioista yhtään mitään.

    "Posteljooni kävelee ohi? Me emme voi todentaa että koira haukkuu juurikin sen posteljoonin takia, ainoastaan kuulemalla haukunnan. Määritelmäsi ei voi olla tosi sellaisenaan, vaan se on teoria/mahdollisuus/vaihtoehto/todennäköisyys/ ja niin edelleen."

    Idiootti, näin juuri se oli määritelmässäni, eikä siinä ole mitään kyseenalaista.

    Kun esitän "jos" lausekkeen, joka perustuu loogisesti mielekkäästi sanojen merkityksiin, niin se on väistämättä tosi.

    "Älä puhu loogisuudesta, mielekkyydestä ja määritelmistä, koska on harvinaisen selvää ettet ymmärrä ko. asioista yhtään mitään."

    Siltä se varmaan siellä aivovaurio-osastolla vaikuttaa. Esittämäni on analogia tieteenfilosofian erästä osa-alueesta, mutta se ei mahdu pienoiseen kaaliisi.

    "Ilmiselvästi se ei todellakaan tarkoita sitä, vaikka nyt yritätkin loogisesti ja mielekkäästi omia määritelmiäsi tulkita miten sattuu."

    Mitä oikein sepostat? Esimerkiksi lauseen "taloon kuului mekkalaa" täysin mielekäs ja selkeä tulkinta on, että joku oli kuulemassa mekkalan talossa. Esimerkin kontekstissa tämä on vieläpä ilmeistä. Jos heiveröinen älysi ei kykene minkäänlaiseen interlukutaitoon ilmeisimmän tulkinnan valitsemisessa, niin voit lisätä siihen itseäsi varten että "joku kuulee" sen talossa, missä "jonkun" tilalle voidaan asettaa vaikkapa "tutkija".

    "Sinne tänne, tulkitaan ja fundeerataan mikä sattuu olemaan se "oikea" reikä siinä seinässä, jossa on siis tuhannen eri haulin tekemä reikä. Siitä saa jokainen valita reiän, joka on mielestään se oikea reikä, ja muut vain harhautuneita hauleja. "

    Kyllä sen kuka vain tieteenfilosofiaa lukenut ymmärtää, mutta tuolla urpoustasolla sinä et sitä pointtia huomaisi, vaikka se tungettaisiin ensin perseeseesi ja hierottaisiin sitten naamaasi.

    " "Posteljooni kävelee ohi? Me emme voi todentaa että koira haukkuu juurikin sen posteljoonin takia, ainoastaan kuulemalla haukunnan. "

    ""Idiootti, näin juuri se oli määritelmässäni, eikä siinä ole mitään kyseenalaista.""

    Määritelmässäni haukkua kuuluu a) jos koira on pihalla b) ja posteljooni kulkee ohi.

    Tästä voidaan täysin deduktiivisesti johtaa:
    jos postiljooni kulkee ohitse, mutta ei kuulu haukkua = määritelmän mukainen koira ei voi olla pihalla. Siellä voi mahdollisesti olla jokin toinen koira, mutta ei ainakaan sellainen, joka haukkuisi kun posteljooni kulkee ohi, eli on osoitettu, ettei siellä voi olla täsmälleen sellaista oliota, jolla on ominaisuudet "on pihalla" ja "haukkuu kun posteljooni kävelee ohi".

    Jos sieltä kuuluisi haukuntaa, ei voitaisi vielä tietää, että se oli koira, joka haukkui, tai haukkuiko se posteljoonin takia, mutta koiran pihalla sijaitsemista ei olisi todettu epätodeksikaan.

    Tässä ei ollut kyse lauseen "Koira on pihalla" todistamisesta oikeaksi, vaan tilanteesta, jossa se voidaan todistaa vääräksi.

    Todesta seurauksesta ei seuraa välttämättä hypoteesin totuus, mutta epätodesta hypoteesista ei voi seurata tosi seuraus. Näin se on tieteenfilosofiassa, eli "ei auta itku markkinoilla".

    Äänestä

Jos jumala pystyy vaikuttamaan maailmaan, hänet
on myös mahdollista mitata. Jos jumalaa ei voi
mitata, ei hän myöskään voi vaikuttaa maailmaan.

Valitse noista toinen, vajakki...

Äänestä
  • "Valitse noista toinen, vajakki..."

    Vajaus löytyy kylläkin sieltä päästä.
    Minä olen täällä foorumilla useampaan kertaan kyllä aikaisemmin osoittanut monet sinun löpinäsi silkaksi huuhaaksi, joten äläpä poika uhoa ;)

    "Jos jumala pystyy vaikuttamaan maailmaan, hänet
    on myös mahdollista mitata. Jos jumalaa ei voi
    mitata, ei hän myöskään voi vaikuttaa maailmaan."

    Siinäkin tapauksessa, että kommenttisi liittyisi jotenkin asiaan, esitys on tieteessä vain kontekstissa "vaikutukset, jotka voidaan mitata". Jos jumala "ei luo vaikutuksia, jotka voidaan mitata", silloin jumalaa ei voi mitata, jos taas "jumala luo vaikutuksia, jotka voidaan mitata", voidaan jumala mitata. Väite siitä, että kaikki vaikutukset voidaan mitata on epätieteellinen: emme voisi tieteellisesti edes teoriassa selvittää, onko olemassa vaikutuksia, joita emme voi mitata.

    Äänestä

  • nimetön-.- kirjoitti:

    "Valitse noista toinen, vajakki..."

    Leiki postimiehilläsi miten haluat, mutta älä
    jauha paskaa.

    Jos jumala pystyy parantamaan sairaan, se pitäisi
    olla havaittavissa. jumalaa ei ole havaittu
    missään tutkimuksessa, eikä mikään tue muinaisen
    kikkelinsilpojan olevaisuutta.

    Voit väittää jumalan piileksivän ihmiseltä,
    eikä häntä voi todistaa. jumala menee samalla samaan
    kategoriaan menninkäisten ja keijukaisten kanssa.
    Siinä tapauksessa on parempi sitten pitää
    turpansa kiinni koko jumalasta, eikä nolata
    itseään postimiesvertauksin...

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    "Voit väittää jumalan piileksivän ihmiseltä,

    itseään postimiesvertauksin..."

    "Jos jumala pystyy parantamaan sairaan, se pitäisi

    kikkelinsilpojan olevaisuutta."

    Ilmaisin selvästi, E.v.K:ta VASTAAN, että toisinaan erinäiset jumalat voidaan osoittaa olemattomiksi. Opettele lukemaan!
    Kaikkien jumalten kohdalla tämä ei tieteellisesti kuitenkin ole mahdollista, ja on SISÄÄNRAKENTUNEENA TIETEENFILOSOFIAAN vaikkei se himmeään kuuppaasi varmaan mahdukaan. Jos kaikki jumalat voitaisiin todistaa olemattomiksi, niin kriteerit olisivat tällaiselle menetelmälle eri, kuin tieteen, eikä tuollainen menetelmä olisi tiedettä!

    "eikä nolata
    itseään postimiesvertauksin..."

    Minun posteljooniesimerkkini koski sitä, MILLOIN JUMALA VOIDAAN TODISTAA OLEMATTOMAKSI. Valita e.v.k:lle noita juttujasi, minähän se puolustan sitä, että jumalat voidaan osoittaa toisinaan olemattomiksi, e.v.k. väittää vastaan.

    vertauksessa on paha aukko...

    Jos yritit tuolla sekopää-vertauksellasi todistaa,
    että yritämme määritellä itse jumalaa, jonka takia
    emme pysty löytämään myöskään sitä, niin perseelleen
    meni...

    Ajatteles nyt:

    Jos koira ei hauku posteljoonin mennessä ohi,
    se ei myöskään vaikuta meihin millään tavalla.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Leiki postimiehilläsi miten haluat, mutta älä
    jauha paskaa.

    Jos jumala pystyy parantamaan sairaan, se pitäisi
    olla havaittavissa. jumalaa ei ole havaittu
    missään tutkimuksessa, eikä mikään tue muinaisen
    kikkelinsilpojan olevaisuutta.

    Voit väittää jumalan piileksivän ihmiseltä,
    eikä häntä voi todistaa. jumala menee samalla samaan
    kategoriaan menninkäisten ja keijukaisten kanssa.
    Siinä tapauksessa on parempi sitten pitää
    turpansa kiinni koko jumalasta, eikä nolata
    itseään postimiesvertauksin...

    Toi tyyppi vetää niin puolimatkamaista jorinaa, että en yllättyisi vaikka se olis itse puolimatka :D

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    vertauksessa on paha aukko...

    Jos yritit tuolla sekopää-vertauksellasi todistaa,
    että yritämme määritellä itse jumalaa, jonka takia
    emme pysty löytämään myöskään sitä, niin perseelleen
    meni...

    Ajatteles nyt:

    Jos koira ei hauku posteljoonin mennessä ohi,
    se ei myöskään vaikuta meihin millään tavalla.

    "Jos koira ei hauku posteljoonin mennessä ohi,
    se ei myöskään vaikuta meihin millään tavalla."

    Koska me tiedämme, että jos kuuluisi haukuntaa, koira voisi olla mahdollisesti paikalla. Jos ei kuulu haukuntaa, tiedämme, että koira ei varmasti ole paikalla.

    Jos ei kuulu haukkumista, on tämä tapahtumsarja tässä "vaikuttanut" meihin ja käsitykseemme siten, että kun äsken emme tienneet onko edes mahdollista, että koira on siellä, tiedämme nyt varmasti, että se _ei ole_. Tämä on muutos tiedollisessa käsityksessämme ja siten "vaikutus" meihin.

    "vertauksessa on paha aukko.."

    Sinun järjessä siis on aukko.

    Äänestä

  • e.k.v kirjoitti:

    Toi tyyppi vetää niin puolimatkamaista jorinaa, että en yllättyisi vaikka se olis itse puolimatka :D

    Puliukko voi pyyhkiä perseensä vessapaperilla, mutta tämä ei tee vessapaperista "huonoa asiaa".

    Puliukkomutkan jorinoista varmasti on suurin osin hölynpölyä, mutta se, että Puliukko toteaa yksinkertaisten faktan ei tee siitä epätotta.

    Näitä faktoja voidaan tulkita monin eri tavoin, eikä niiden totuusarvoa voidan identifoida niiden vaihtelevan kontekstin perusteella.

    Esimerkiksi lause 1 1=2 on tosi lause, olipa lausujana sitten Puliukkomutka tai Niels Bohr.

    Sinä taas väännät silkkaa hölynpölyä ja löpinäsi "totuusarvo" on kontekstista riippumatta negatiivinen, joten sinuna pitäisin turpani kiinni.

    Äänestä

  • nimetön-.- kirjoitti:

    "Jos koira ei hauku posteljoonin mennessä ohi,
    se ei myöskään vaikuta meihin millään tavalla."

    Koska me tiedämme, että jos kuuluisi haukuntaa, koira voisi olla mahdollisesti paikalla. Jos ei kuulu haukuntaa, tiedämme, että koira ei varmasti ole paikalla.

    Jos ei kuulu haukkumista, on tämä tapahtumsarja tässä "vaikuttanut" meihin ja käsitykseemme siten, että kun äsken emme tienneet onko edes mahdollista, että koira on siellä, tiedämme nyt varmasti, että se _ei ole_. Tämä on muutos tiedollisessa käsityksessämme ja siten "vaikutus" meihin.

    "vertauksessa on paha aukko.."

    Sinun järjessä siis on aukko.

    Sinulla on olettamus, että koira olisi olemassa,
    mutta ateistien mielstä koko koiraa ei ole,
    koska se ei ole pitänyt mitään ääntäkään. Joten
    mistä voit tietää pihalla olevan koiraa, jos se ei
    hauku? (offtopic: koira onkin hyvä sana kuvaamaan
    kristinuskon jumalaa)

    Sinulla taitaa olla perseessä aukko, joka on siirtynyt pääsi
    seudulle...

    "Sinulla on olettamus, että koira olisi olemassa,

    kristinuskon jumalaa)"

    Analogia kuvaa tutkimusasetelan suhdetta. Se, onko "koira pihalla", voidaan muuttaa muotoon "on olemassa". Jos Jumala olisi olemassa, "sen haukku kuultaisiin", eli "mitattavissa oleva ominaisuus voitaisiin mitata". Jos mittaus tuottaisi negatiivisen tuloksen "ei kuulu haukkua, vaikka posteljooni kulkee ohi", voidaan todeta, että tarkalleen tällainen Jumala on mielekkäästi todettu olemattomaksi, eli "koira ei ole pihalla".

    "Sinulla taitaa olla perseessä aukko, joka on siirtynyt pääsi
    seudulle..."

    No, tämä ajattelemaan kykenevä peräaukko on kuitenkin oikeassa ja sinä väärässä, eikä siitä sen kummempia. Aukkokin voi esittää aukottomia perusteita, ks. yllä.

    Jos sinun koirasi ei hauku, se on joko...

    ...kuollut

    ...pelkästään ihmisen mielikuvituksessa

    ...mykkä koira, josta ei ole hyötyä tai vaikutusta
    ihmisen elämään

    Väität että pihalla on koira, vaikkei se hauku.
    Samoin perustein voin väittää että pihalla on
    menninkäinen, jolla on hunajaa valuva 15-tuumainen
    monstercock.

    Äänetön koirasi muuttuu todelliseksi vasta kun annat jonkun
    selvän todisteen, kuten valokuvan siitä.

    On aivan turha ruveta määrittelemään ihmisen
    käsityskyvyn ulkopuolelle jumalaa ja sen
    ominaisuuksia, JOS EMME VOI NIITÄ VITTU HAVAITA.

    Äänestä

  • e.k.v kirjoitti:

    Toi tyyppi vetää niin puolimatkamaista jorinaa, että en yllättyisi vaikka se olis itse puolimatka :D

    Saattaa olla itse Tapio Puoliaivo, sellaista
    paskaa se jauhaa...

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Jos sinun koirasi ei hauku, se on joko...

    ...kuollut

    ...pelkästään ihmisen mielikuvituksessa

    ...mykkä koira, josta ei ole hyötyä tai vaikutusta
    ihmisen elämään

    Väität että pihalla on koira, vaikkei se hauku.
    Samoin perustein voin väittää että pihalla on
    menninkäinen, jolla on hunajaa valuva 15-tuumainen
    monstercock.

    Äänetön koirasi muuttuu todelliseksi vasta kun annat jonkun
    selvän todisteen, kuten valokuvan siitä.

    On aivan turha ruveta määrittelemään ihmisen
    käsityskyvyn ulkopuolelle jumalaa ja sen
    ominaisuuksia, JOS EMME VOI NIITÄ VITTU HAVAITA.

    "Väität että pihalla on koira, vaikkei se hauku.
    Samoin perustein voin väittää että pihalla on
    menninkäinen, jolla on hunajaa valuva 15-tuumainen
    monstercock. "

    Ota pääsi sieltä vitusta ja käytä silmiäsi lukemiseen (ei sitä kolmatta).

    Analogiassani esitetään juuri se tieteenfilosofinen periaate, että pihalla EI voi olla määritelmän mukaista koiraa, jos sieltä ei kuulu haukkumista.

    Tässä ei ollut kyse lauseen "Koira on pihalla" todistamisesta oikeaksi, vaan tilanteesta, jossa se voidaan todistaa vääräksi, eli tilanteesta, joka on analoginen siihen, että JOTKUT JUMALAT VOIDAAN TIETEELLISESTI TODISTAA OLEMATTOMIKSI.

    Todesta seurauksesta ei seuraa välttämättä hypoteesin totuus, mutta epätodesta hypoteesista ei voi seurata tosi seuraus. Näin se on tieteenfilosofiassa, eli "ei auta itku markkinoilla".

    Falsifioitavuuden vaatimus: hypoteesi on
    tieteellinen jos ja vain jos se on
    periaatteessa kumottavissa kokemuksen
    avulla.
    • Hypoteesin kumottavuuden ehtona on,
    että sillä on empiiristä sisältöä ja siihen
    suhtaudutaan kriittisesti.

    Testit ovat ankaria kumousyrityksiä.
    • Testit ovat hypoteesin kumous- eikä
    todistusyrityksiä (todistamisen ja
    kumoamisen epäsymmetria).
    • Testit on tehtävä niin ankariksi kuin
    mahdollista.

    Johtopäätökset ovat erehtyväisiä.
    • Vain jos hypoteesia ei ankarista yrityksistä
    huolimatta onnistuta kumoamaan, sitä
    voidaan pitää kokemuksen vahvistamana.

    Näin vahvistetun hypoteesin valinta
    tieteellisen selityksen tai käytännön
    toiminnan perustaksi on rationaalista siinä
    negatiivisessa mielessä, että valittu
    hypoteesi on kriittisesti testattu, mutta ei
    siinä positiivisessa mielessä, että se olisi
    osoitettu todeksi tai todennäköiseksi tai
    luotettavaksi.

    Tieteellisyyden ehto on tässä siis, että hypoteesi täytyy periaatteessa voida kumota havainnolla.
    Jos hypoteesi ei kumoudu testitilanteessa, se on saanut empiiristä tukea.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Saattaa olla itse Tapio Puoliaivo, sellaista
    paskaa se jauhaa...

    Tiede ei ole paskaa, vaikka ääliö E.v.k ei saa sitä mahtumaan kaalinsa.

    Henkiolennon olemattomuus voidaan toisinaan nimenomaan tieteellisesti todistaa, vaikkei sellaisen olemassaolo voisi korkeintaan teoriassa saada empiiristä tukea (vaikken minä tällaista uskokaan), koska epätodesta hypoteesista seuraa välttämättä epätosi seuraus, mutta vaikutussuhde ei toimi molemmin päin: todesta seurauksesta ei seuraa välttämättä hypoteesin totuus.

    Näin E.v.k. kirjoitti ja mitä keskustelu koskee:
    "Edes keskusteleminen siitä onko jokin jumala todistettu olemattomaksi on täysin älytöntä puuhaa."

    Tieteessä on, kuten SINÄ ITSEKIN SEN TOTESIT toisinaan todistettavissa jumala olemattomaksi, tässä:
    Retrohetero:
    "Jos jumala pystyy parantamaan sairaan, se pitäisi
    olla havaittavissa. jumalaa ei ole havaittu
    missään tutkimuksessa, eikä mikään tue muinaisen
    kikkelinsilpojan olevaisuutta. "

    Eikö kuuppaasi mahdu, että olet tässä asiassa e.v.k:ta vastassa, etkä minua? Me olemme tästä asiasta täysin samaa mieltä, E.v.k taas eri mieltä, miksi sinä minulle mussutat etkä hänelle, häh?

    "Henkiolennon olemattomuus voidaan toisinaan nimenomaan tieteellisesti todistaa, vaikkei sellaisen olemassaolo "

    Tuossa siis piti lukea, että ' olemattomuus voidaan toisinaan nimenomaan tieteellisesti todistaa, vaikkei olemassaoloa, mikä voisi korkeintaan teoriassa saada empiiristä tukea..'.

    Äänestä

  • nimetön-.- kirjoitti:

    "Väität että pihalla on koira, vaikkei se hauku.
    Samoin perustein voin väittää että pihalla on
    menninkäinen, jolla on hunajaa valuva 15-tuumainen
    monstercock. "

    Ota pääsi sieltä vitusta ja käytä silmiäsi lukemiseen (ei sitä kolmatta).

    Analogiassani esitetään juuri se tieteenfilosofinen periaate, että pihalla EI voi olla määritelmän mukaista koiraa, jos sieltä ei kuulu haukkumista.

    Tässä ei ollut kyse lauseen "Koira on pihalla" todistamisesta oikeaksi, vaan tilanteesta, jossa se voidaan todistaa vääräksi, eli tilanteesta, joka on analoginen siihen, että JOTKUT JUMALAT VOIDAAN TIETEELLISESTI TODISTAA OLEMATTOMIKSI.

    Todesta seurauksesta ei seuraa välttämättä hypoteesin totuus, mutta epätodesta hypoteesista ei voi seurata tosi seuraus. Näin se on tieteenfilosofiassa, eli "ei auta itku markkinoilla".

    Falsifioitavuuden vaatimus: hypoteesi on
    tieteellinen jos ja vain jos se on
    periaatteessa kumottavissa kokemuksen
    avulla.
    • Hypoteesin kumottavuuden ehtona on,
    että sillä on empiiristä sisältöä ja siihen
    suhtaudutaan kriittisesti.

    Testit ovat ankaria kumousyrityksiä.
    • Testit ovat hypoteesin kumous- eikä
    todistusyrityksiä (todistamisen ja
    kumoamisen epäsymmetria).
    • Testit on tehtävä niin ankariksi kuin
    mahdollista.

    Johtopäätökset ovat erehtyväisiä.
    • Vain jos hypoteesia ei ankarista yrityksistä
    huolimatta onnistuta kumoamaan, sitä
    voidaan pitää kokemuksen vahvistamana.

    Näin vahvistetun hypoteesin valinta
    tieteellisen selityksen tai käytännön
    toiminnan perustaksi on rationaalista siinä
    negatiivisessa mielessä, että valittu
    hypoteesi on kriittisesti testattu, mutta ei
    siinä positiivisessa mielessä, että se olisi
    osoitettu todeksi tai todennäköiseksi tai
    luotettavaksi.

    Tieteellisyyden ehto on tässä siis, että hypoteesi täytyy periaatteessa voida kumota havainnolla.
    Jos hypoteesi ei kumoudu testitilanteessa, se on saanut empiiristä tukea.

    tämä siis tarkoittaa sitä, että kaikki hypoteesit,
    joita keksin, ovat valideja, ennen kuin sinä
    annat empiirisiä todisteita hypoteesien virheellisyydestä?

    No sitten voit antaa empiirisiä todisteita
    tätä hypoteesiani vastaan:

    Menninkäinen, jolla on suonikas, hunajaa roiskahteleva
    15-tuumainen monstercock, aiheuttaa painovoiman,
    vetämällä kappaleita kulliinsa. Mennikäistä ei
    voi havaita, sillä se on nykytieteen ulottumattomissa,
    ihan kuten Higssin hiukkanen.

    Eli tuo hypoteesini on täysin varteen otettava
    vaihtoehto, niin kauan, kunnes todistat painovoiman
    todellisen mekanismin (mutta sen jälkeen
    menninkäinen tietysti hyppää uuteen aukkoon
    piiloon...)?

    (lainaus)
    "• Vain jos hypoteesia ei ankarista yrityksistä
    huolimatta onnistuta kumoamaan, sitä
    voidaan pitää kokemuksen vahvistamana."

    Painovoimaa on yritetty selittä monta tuhatta
    vuotta, tuloksetta. Joten taitaa tuo hypoteesini
    olla "kokemuksen vahvistama" ja siten oikea?

    Nelistä lapaseesi...

    "tämä siis tarkoittaa sitä, että kaikki hypoteesit,

    annat empiirisiä todisteita hypoteesien virheellisyydestä? "

    Ne eivät ole tieteellisiä, eli tieteellisesti valideja, JOS NIITÄ EI VOIDA EDES TEORIASSA ASETTAA TILANTEESEEN, JOSSA NE VOITAISIIN KUMOTA.

    Väitelauseet siitä, mitä reaalimaailmassa sijaitsee tai ei sijaitse (tai on sijainnut/ei ole sijainnut), kuten deismin jumala, ja joiden olemassaoloa ei voida testata, OVAT EPÄTIETEELLISIÄ.

    Hypoteesi on aina tieteellinen, jos se voidaan todistaa oikeaksi tai vääräksi; se, että hypoteesi on tieteellinen ei vielä tarkoita, että se olisi oikein tai väärin!

    Hypoteesi siitä, että jumala on olemassa, on tieteellinen siinä vaiheessa, kun tämä teoria voidaan testata: testaustilanteessa selviää, oliko hypoteesi epätosi vai saako se empiiristä tukea. Hypoteesin totuudesta ei ole tieteessä lupaa tehdä oletuksia ennen kuin se on testattu. Jos ja kun jonkin jumalan olemassaolo VOIDAAN TODISTAA VÄÄRÄKSI, tarkoittaa tämä, että hypoteesi siitä oli tieteellinen, RIIPPUMATTA SIITÄ KUMOUTUUKO HYPOTEESI VAI EI.

    "No sitten voit antaa empiirisiä todisteita
    tätä hypoteesiani vastaan:"

    Minun ei tarvitse, koska jos menninkäisen olemassaolo EI OLE TESTATTAVISSA, ovat väitökset sen olemattomuudesta tai olemassaolosta epätieteellisiä. Jos se olisi tieteellinen hypoteesi, sinä voisit esittää tilanteen, jossa se voidaan testata. Minun ei tarvitse sanoa mitään siitä, onko tuo esityksesi tosi vai epätosi, koska se on epätieteellinen jos ja kun sitä ei voida testata edes teoriassa.

    "Eli tuo hypoteesini on täysin varteen otettava

    todellisen mekanismin"

    Se ei ole koskaan tieteellinen, eli varteenotettava hypoteesi niin kauan kuin ei ole olemassa koetilannetta, jossa se voitaisiin kumota.

    jos menninkäisen tilalle vaihtaa sanan "älykäs suunnittelija",
    on tilanne aivan sama?

    Jos ei, niin kerrotko miksi, ilman posteljoonikoira-vertauksia?

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    jos menninkäisen tilalle vaihtaa sanan "älykäs suunnittelija",
    on tilanne aivan sama?

    Jos ei, niin kerrotko miksi, ilman posteljoonikoira-vertauksia?

    "jos menninkäisen tilalle vaihtaa sanan "älykäs suunnittelija",
    on tilanne aivan sama? "

    Ehdottomasti.

    "Jos ei, niin kerrotko miksi,"

    Koska tämä on juuri Ockhamin partakoneen mukaista!
    Kaikki väitteet siitä, mikä ei ole testattavissa, ovat tieteessä SHEIVATTAVIA, eli sellaisia ei tule tehdä. Meillä ei ole lupa kieltää, mutta meillä on lupa KIELTÄÄ MYÖNTÄMÄSTÄ. Eli voimme esittää kieltäviä väitteitä siten, että uskovaiset eivät saa väittää ID:tään todeksi riippumatta siitä pitääkö se mahdollisesti jossakin epätieteellisessä ja selvittämättömässä "maailmassa sinänsä" paikkansa vai ei.

    Nämä hypoteesit ovat epätieteellisiä, koska niitä ei voida osoittaa oikeaksi tai vääräksi, ja siten ne ovat RATKEAMATTOMIA;
    tällaiset kysymykset ovat illusorisia ja vailla sisältöä, minkä takia niistä ei voida puhua (väittää) eli Wovon mann nicht sprechen kann, darüber muss mann schweigen
    http://www.youtube.com/watch?v=57PWqFowq-4

    kertonut tätä heti? Aloit puhumaan koirista, posteljooneista,
    sun muusta, olisit vain sanonut ettei jumalaa
    voi todistaa empiirisesti, joten ID tai muu
    vastaavan pelleily ei ole tieteellistä.

    Mutta ihan kivaa oli väitellä, nämä aina piristät.

    Näin sen piti mennä:

    Mutta ihan kivaa oli väitellä, nämä aina piristävät.    

    (pitäisi opetella kymmensormijärjestelmä... Oma
    järjestelmäni on ollut seuraavaa: hakkaa niin nopeasti
    näppistä kuin ehdit, korjaa virheet myöshemmin...)

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    kertonut tätä heti? Aloit puhumaan koirista, posteljooneista,
    sun muusta, olisit vain sanonut ettei jumalaa
    voi todistaa empiirisesti, joten ID tai muu
    vastaavan pelleily ei ole tieteellistä.

    Mutta ihan kivaa oli väitellä, nämä aina piristät.

    "i? Aloit puhumaan koirista, posteljooneista,
    sun muusta, olisit vain sanonut ettei jumalaa
    voi todistaa empiirisesti, joten ID tai muu
    vastaavan pelleily ei ole tieteellistä."

    No sen takia, kun tämä oli e.v.k:lle osoitettu, ja hän kun väitti kivenkovaan ja päätään aukoen, että
    ""Edes keskusteleminen siitä onko jokin jumala todistettu olemattomaksi on täysin älytöntä puuhaa."", vaikka näin juuri tieteessä voidaan tehdään! Esimerkki oli tarkoitettu hänelle havainnollistamaan sitä, minkä takia jotakin voidaan todistaa olemattomaksi, ja minkä takia testaamattoman teorian väittäminen epätodeksi on epätieteellistä= se on juuri sitä "sheivattavaa" ainesta.

    Tämäkin e.v.k:n suusta:
    "Olemattomuutta ei voida todistaa. Siksi siitä ei kannata edes puhua. "

    E.v.k:n on pakko olla joku kako uskis, ei meinaan ole ateisteille kovin tyypillistä kieltää tieteen perusperiaatteita.

    Tieteessä ei esitetä väitelauseita kohteiden absoluuttisesta totuudesta, vaan tieteellisyydestä, joka on eräs elinehto tieteen itsensäkorjaavuudelle: tieto ei vain kumuloidu, vaan siinä on myös katkoksia ja murroksia, vallankumouksia! Tiedettä kiinnostaa se, mikä on tieteellistä, eikä mikään metafyysinen ja selvittämätön "absoluuttinen todellisuus".
    Esimerkiksi fysiikka kertoo sen, mitä luonnosta voidaan sanoa, ei sitä, millainen sen perimmäinen substanssi mahdollisesti on.

    "Mutta ihan kivaa oli väitellä, nämä aina piristät.""

    Hah hah, keskinäinen loan heitto on aina mukavaa, mutta pääasia, että päästiin ymmärrykseen ymmärtämättömyyden puutteesta (kerran olimme samaa mieltä alusta lähtien).

    on oikeassa siinä, ettei jumalasta kannata
    keskustella, ennen kuin joku löytää jonkun
    vakavasti otettavan todisteen. Tällä hetkellä
    ollaan samaa juttua jumalasta jankattu ainakin
    10 000 vuotta, eikä edistystä ole tapahtunut...

    Äänestä

Raamatussa jumalalle tai siis Jumalalle annetaan lukuisa joukko erilaisia ominaisuuksia, joiden perusteella on pikkaisella tutkiskelulla hyvin helppoa päätellä, voiko sellaista Jumalaa olla olemassa.

Raamatun Jumala on kaikkitietävä, mutta ei hän kuitenkaan yhtään tiedä mitä tapahtuu ja mitä hänen omista teoistaan seuraa. Tämä käy ilmi sadoista eri kohdista raamatussa.

Raamatun Jumala on kaikkivaltias, mutta ei kuitenkaan kykene tekemään suunnilleen mitään oikein, eikä korjaamaan omia katastrofaalisia virheitään, eikä mahda yhtään mitään omille luomuksilleen (Lucifer/Saatana) tai näiden kapinoinnille ja lankeamiselle, vaan on täysin voimaton joka asiassa. Kaikkivaltias?

Raamatun Jumala on pelkkää hyvyyttä ja puhdasta rakkautta, paitsi että tämä hyvä ja rakastava Jumala onkin kiivas, julma, sadistinen ja kostonhimoinen kansanmurhaaja, joka tappaa surutta kyliä, heimoja, kaupunkeja ja kansoja sekä koko ihmiskunnan, moneen kertaan.

Raamatun Jumala rakastaa ihmisiä ja haluaisi pelastaa heidät ihan kaikki itse määrämältään rangaistukselta, mutta ei millään pysty muuttamaan eikä kumoamaan itse määräämäänsä rangaistusta, vaikka on kaikkivaltias ja haluaisi että kaikki pelastuisivat.

Joten sen sijaan että pelastaisi kaikki (minkä kaikkivaltias voisi aina halutessaan tehdä - mikä muka voisi estää kaikkivaltiasta?) tämä haluaakin ehdottomasti kiduttaa miljardeja ihmisiä ikuisesti varta vasten luomassaan kidutuskammiossa eli helvetissä ja vain siksi, että joku on sattunut pyllistämään elämänsä aikana väärää jumalaa (Allah, Brahman yms). Ja tätä ikuista kiduttamista ilman valitusoikeutta kutsutaan Jumala pyhäksi rakkaudeksi. Rakastavaa ikuista kidutusta?

Ja tätä listaahan voisi vielä jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta eiköhän asia tuostakin jo tullut täysin selväksi.

Siis summa summarum: Raamatun ilmoituksen mukainen Jumala on looginen mahdottomuus, itse itsensä kieltävä ja kumoava ja mahdottomaksi tekevä. Sellaista ei voi olla olemassa.

Äänestä
  • "Siis summa summarum: Raamatun ilmoituksen mukainen Jumala on looginen mahdottomuus, itse itsensä kieltävä ja kumoava ja mahdottomaksi tekevä. Sellaista ei voi olla olemassa."

    Kiitos, kun yhdistyt rintamaan e.v.k:ta vastaan.

    Minähän olen tätä toitottanut koko ajan, mutta erityisesti e.v.k. on inttänyt vastaan ilman mitään perusteita.

    E.v.k:n kanta leimaa hänet hihhuliksi, koska hänen mukaansa kaikki käsitykset minkä tahansa jumalan olemattomuudesta OVAT EPÄTIETEELLISIÄ. E.v.k.:n mukaan esimerkiksi krisselismin jumalan olemattomana pitämistä "ei voi todistaa", joten tämä on e.v.k.:n mukaan epätosi lause!

    Tässä vaiheessa minua kiinnostaa todella paljon, että onko e.v.k. hihhuli vai ateisti? Koska ateistina hän munaa ainakin itsensä totaalisesti.

    Äänestä

Kumotaanpa pari ateistien myyttiä.
Kirjoittanut: nimetön-.- 28.2.2009 klo 04.34

Erinäisiä legendoja usein esiintyy (fyysisen tai henkisen) teini-ikänsä kukoistusta elävien hölöpölöateistien heimon parissa, vaikkeivat heidän leirinuotiolla jakamansa myytit (onneksi) määritelmällisesti aitoon ateismiin kuulukaan.
Lyödäänpä nyt useampi kärpänen samalla iskulla:

1. Jumalten olemattomuuden paikkansapitävyys ei ole tieteellisesti todistettavissa.

2. Tiede ei kuvaa koko maailmaa, eikä sellaisenaan, eikä absoluuttisella varmuudella (fallibilismi).

3. Liittyen edelliseen: tieteen metodille kelpaavat määritelmällisesti vain juuri metodille sopivat kohteet; oletus siitä, että ei ole olemassa tieteen metodille sopimattomia kohteita, on ylipäätänsä mahdoton muodostaa (tai todistaa) tieteellisen metodin pohjalta. Sen sijaan jokaisen ihmisen arkihavainto todistaa, että on olemassa kohteita, joita tiede ei pysty käsittelemään (ns. kolmas perspektiivi ei muutu ensimmäiseksi; esim. "Tohtori Välkyn tapaus").

4. Jumalten olemattomuuden paikkansapitävyys ei ole loogisesti johdettavissa.

5. Loogisten järjestelmien aksioomat ovat kaikki "mielivaltaisia".

6. Formaalisia järjestelmiä ei voida todistaa ristiriidattomaksi itsestään käsin; yhden järjestelmän "ulkopuolelta" ristiriidattomuuden todistavaa järjestelmää ei puolestaan myöskään voida todistaa itsestään käsin, eikä tietenkään tämän järjestelmän ristiriidattomuuden todistavaa järjestelmää jne.

7. Naurettavien alihypoteesien teko koskien jotakin kategoriaa ei aina tee näennäisesti saman kategorian kaikista jäsenistä "yhtä naurettavia" (näennäisesti samoilla perusteilla eräitä asioita on pidettävä tosina ja toisia epätosina; näennäisesti samaan perusteluokkaan kuuluvat kohteet ovat joka tapauksessa eri kohteita; esimerkiksi oletettu spaghettihirviö ja "oletettu" realismi).

8. Uskonnollisen kokemuksen tuottaminen manipuloimalla aivoja ei tarkoita, etteikö kyseisellä kokemuksella voisi erinäisissä olosuhteissa (tai manipulointitilanteessakin, mutta sitä en nyt aio käsitellä) olla reaalinen viittauksen kohde.

9. Ontologista reduktionismia on perustellusti pidettävä epätotena kantana (huomattavaa on, että tämä ei johda materialismista luopumiseen).

10. Ateismi ei tarjoa mitään oikotietä yhteiskunnalliseen utopiaan.

11. Sivuten edellistä, koskien usein vedottuja tilastoja amerikkalaisista vankilastatistiikoista: jenkeissähän korkeampi koulutus on tietysti pitkälti seurausta varallisuudesta ja alhainen koulutus köyhyydestä ja ateismi taas korreloi vahvasti vähäisen köyhyyden ja korkeamman terveyden kanssa. Jos kausaalisia selityksiä haluaa korrelatiivislle poikkileikkauksille välttämättä arvailla (mitä nyt ei yleensä pidetä näissä tapauksissa "sallittuna" psykologiassa, koska Ex post facto ei todista kausaalisista yhteyksistä muuttujien välillä; tilastollinen yhteys vaikkapa Y1 ja Y2 välillä ei kerro vaikuttaako Y1->Y2 vaiko Y2->Y1. Selitettävän ja selittävän tekijän lisäksi voisi olla olemassa vaikka muuttava tekijä moderaattori N, sekä muuttuva tekijä mediaattori Z, jonka kautta yhteys kulkee) niin "ateistisuuden" määrä on ennemmin kiinni varallisuudesta ja mm. sen mahdollistamasta koulutuksesta, kuin kouluttautuminen ja varallisuus "ateistisuudesta".

No, mikäs tämän kaiken punainen lanka on? Kuten eräs filosofi sen tokaisi: useimpia ihmisiä kiinnostaa enemmän, että he ovat olleet oikeassa, kuin että he olisivat oikeassa.

Jos aiotte olla jotakin mieltä, niin tehkää se perustellusti: kyseenalaistakaa ja tarkistakaa aina myös omaa näkemystänne tukevat esitykset kriitillisesti.

"Luonnontieteen kehittäjä kieltäytyy ehdottomasti tunnustamasta auktoriteettia sellaisenaan. Hänelle, skeptisyys on korkein velvollisuus, sokea usko anteeksiantamaton synti." (Thomas Henry Huxley)

Äänestä
  • "Tässäkö
    viitekehyksessä? "
    =>
    "Jumalten olemattomuuden paikkansapitävyys ei ole tieteellisesti todistettavissa."

    Kyllä. Tässä se tarkoittaa jumalten ryhmää kokonaisuutena. Yksittäisissä tapauksissa tämä voi olla mahdollista, mutta ei kaikkien. Ateismi suuntautuu kaikkiin jumaliin, tässä on kyse positiivisen ateismin suhteesta tieteelliseen todistamiseen: positiivinen ateismi on ockhamilaisittain epätieteellinen kanta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nimetön-.- kirjoitti:

Koska keskusteluketju on jäänyt jo tuonne pitkän matkan päähän, niin kirjoitan tänne. Eli siitä, mihin jäimme:

"Ei jumanklavi. Koska pöydän päällä oleva tai olematon materia voidaan todentaa joko olevaksi tai olemattomaksi, se toimii myös henki-, ja jumalolentojen kanssa?""

Toisinaan.

"Mainitsemasi keino siis kyllä sopii rotta kokeisiin tai koirien kouluttamiseen, ei minkään älyllisen jumalolennon olemassaolon testaamiseen. "

Ei-materiaaliseksikin määritellyllä kohteella voi toisinaan olla määritellysti sellaisia vaikutuksia, että jos täsmälleen sellainen olento olisi olemassa, implikoisi sen olemassaolo vaikutuksia, joiden olemassaolo voidaan testata.
Esimerkiksi jos Jumala olisi sellainen olento, jolle kuuluu ominaisuus "on tehnyt maan seitsemässä päivässä", voidaan tarkalleen tällaisen olennon olemattomuus todeta validisti, osoittamalla riittävästi, että maata ei ole luotu seitsemässä päivässä.

Esimerkiksi jos on määritelty, että "jos koira pihalla, niin se haukkuu ja taloon kuullaan haukkumisääniä aina, kun postiljooni kävelee ohi". Tällöin ei siis tarvitse koskaan katsoa, onko pihalla koira, jotta voidaan ottaa selville, onko pihalla määritelmän mukainen koira voi ei.
Jos postiljooni kävelee ohi, eikä haukkumista kuulu, voidaan todeta:
määritelmän mukainen koira ei ole pihalla: jos postiljooni kävelisi ohi ja pihalla olisi koira, joka ei hauku, ei se olisi määritelmän mukainen koira.

"Ei vittu sä olet tyhmä."

Pölöpölö; turhaan soitat suutasi logiikkaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu