Kinkkuako?

Olen luullut ettei jehovan todistajat saa syödä sian lihaa, mutta kuitenkin kinkku maistuu...
Ja vielä, jos te uskotte niin kovasti maailmanloppuun, niin eikö ole väärin synnyttää lapsia sen uhan alaisena???
131014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ei jehnujen mukaan ole enään "voimassa", joten saa pistellä sikaa poskeen minkä kerkiää. Verensyöntikielto uusittiin alkukristillisenä aikana joten he eivät syö veriruokia--katso alempia keskusteluja=)

Maailamnloppua he ovat odotelleet kautta hirtoriansa ja usein turhaan. On siellä lehtikäisissä jotain juttua ollut mm. että ei kannata opiskella korkeakouluissa vaan keskittyä saarnaamiseen lopun ollessa lähellä.

Tosta lapsiasiasta en nyt muista...kaipa niidenkin hankkimista on toppuuteltu, jotta voi keskittyä ns. hengellisiin asioihin..??? Lapsethan pelastuvat vanhempien mukana, kai?

Terv:*Höpisijä*

Äänestä
  • katsoppa toi animaatio jossa kerrotaan lapsen kuolemasta vedenpaisumuksessa joka noin historiallisestikkin on aika nuori tapahtuma todisteisiin nähden. Jokatapauksessa nyt ymmärrän miksi tuhoutuneiden lapset eivät pelastuneet vaan kuolivat, joutuivatko kenties helvettiin koska Jumalahan heidät tuohosi=)

    http://www.newgrounds.com/portal/view.php?id=62851

    Terv:*höpisijä*

    Äänestä

  • ei lapset mitenkään automaattisesti pelastu vanhempien mukana! "se joka on pysynyt vahvana loppuun asti se pelastuu" eli toisin sanoen kun tekee jumalan tahdon niin pelastuu.. mutta toisaalta "ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet jotka makaavat miesten kanssa, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa"(1.Kor.6:9,10)

    Äänestä

  • jiitee kirjoitti:

    ei lapset mitenkään automaattisesti pelastu vanhempien mukana! "se joka on pysynyt vahvana loppuun asti se pelastuu" eli toisin sanoen kun tekee jumalan tahdon niin pelastuu.. mutta toisaalta "ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet jotka makaavat miesten kanssa, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa"(1.Kor.6:9,10)

    Löytyis ees YKS oikea JT tänne selostamaan, miten kyseisessä uskonnossa asiat kulkevat. Surkuhupaisaa katsella, kun kaikki muut kyllä koittavat kovasti kommentoida asioita "nimimerkillä jehova". Lapsikin huomaa, milloin on oikea JT asialla ja milloinka joku epätoivoinen koittaa taas kerroskella omia satujaan...

    Äänestä

kyllähän me kinkkua suahaan syyvvä!! ee oo viärin synnyttee lapsia.. mutta onhan siinä semmonen riski että lapset varttuessaan ajautuu vääriin piireihin ja mahdollisesti tekevät syntiä ja jostain syystä ei suostu katumaan vaikka tietää että on tehnyt väärin ja tuottanut häpeää Jumalan nimelle.. siinä tapauksessa ei käy hyvin harmagedonissa..

Äänestä
  • "..siinä tapauksessa ei käy hyvin harmagedonissa.."

    Siis käykö lapsille tulevaisuudessa huonommin kun lapsille on käynyt aikaisemmissa Harmagedoneissa?

    Äänestä

  • kysyn kirjoitti:

    "..siinä tapauksessa ei käy hyvin harmagedonissa.."

    Siis käykö lapsille tulevaisuudessa huonommin kun lapsille on käynyt aikaisemmissa Harmagedoneissa?

    Hmmm... montakohan Harmagedonia kysyjällä onkaan mielessään?? En ole vielä kuullut ainoastakaan... vai olenko tv-uutisten aikaan räpytellyt silmiäni juuri sen ilmoituksen kohdalla?

    Äänestä

  • Zaaritar kirjoitti:

    Hmmm... montakohan Harmagedonia kysyjällä onkaan mielessään?? En ole vielä kuullut ainoastakaan... vai olenko tv-uutisten aikaan räpytellyt silmiäni juuri sen ilmoituksen kohdalla?

    Esimerkiksi auoraan vuosilukuna sanottuja tai eri asteisesti vihjailtuja 1914, 1915, 1918, 1920, 1925, 1940, 1941, 1975, 1989 ja 2000.

    Voit tuosta laskea yhteen jos kiinnosta.

    Äänestä

  • Zaaritar kirjoitti:

    Hmmm... montakohan Harmagedonia kysyjällä onkaan mielessään?? En ole vielä kuullut ainoastakaan... vai olenko tv-uutisten aikaan räpytellyt silmiäni juuri sen ilmoituksen kohdalla?

    Minä kuulin ennakkouutisia 1975 ja 1989 Harmagedoneista. Edelliseen uskoin aika tiukasti, jälkimmäistä odottelin suunnilleen 1989 vaikka aiemmasta viisastuneena en tuijottanut vuosilukua ihan niin tarkkaan, mutta muutaman vuoden haarukassa kuitenkin. Kumpikin tuli ja meni. Siis vuosi.

    Ei kaikki todistajat niihin vuosilukuihin ole kovin vakavasti uskoneet, mutta jos joku ois vaikka 1983 sanonut että 2003 vanha maailma on vielä pystyssä, sille olis jokainen todistaja silloin nauranut.

    Äänestä

  • 19xx kirjoitti:

    >Minä kuulin ennakkouutisia 1975 ja 1989 Harmagedoneista. Edelliseen uskoin aika tiukasti,

    Edellistä olikin pohjustettu Fred Franzin taholta vuodesta 1943 lähtien. Kolmen vuoden korjaus (1972=>1975) tehtiin noin 1960 ja iso vaihde pantiin päälle 1968.

    >...jälkimmäistä odottelin suunnilleen 1989 vaikka aiemmasta viisastuneena en tuijottanut vuosilukua ihan niin tarkkaan, mutta muutaman vuoden haarukassa kuitenkin. Kumpikin tuli ja meni.

    1989 oli sellainen kevytharmagedon, 1988 Herätkään teemanumero viimeisistä päivistä. Tuossa numerossa viitattiin hebrealaiseen perinteiseen 75 vuoden sukupolveen, joka ynnättiin vuoteen 1914. No tämäkin 1914 sukupovioppi on nyttemmin haudattu.

    Äänestä

  • lähtöön kirjoitti:

    Kysymys kuului alunperin:
    "Siis käykö lapsille tulevaisuudessa huonommin kun lapsille on käynyt aikaisemmissa Harmagedoneissa"

    Ajttelin sitten (ku en blondina tajunnut), jotta missäköhän aikaisemmissa Harmagedoneissa on lapsille käynyt huonosti.

    Voihan noita vuosilukuja luetella ja arvailla, vaan josko joku kertoisi SEN "aikaisemman Harmagedonin" ajankohdan, jossa "lapsille on käynyt huonosti"?? Kun en ole vielä itse bongannut yhtään Harmagedonia ainakaan tähän mennessä....

    Kysymys:

    "Siis käykö lapsille tulevaisuudessa huonommin kun lapsille on käynyt aikaisemmissa Harmagedoneissa"

    Oli alunperin nimimerkille jiitee, joka esitti jälleen kerran tätä kuuluisaa Harmagedonia tulevaksi:

    "onhan siinä semmonen riski että lapset varttuessaan ajautuu vääriin piireihin ja mahdollisesti tekevät syntiä ja jostain syystä ei suostu katumaan vaikka tietää että on tehnyt väärin ja tuottanut häpeää Jumalan nimelle.. siinä tapauksessa ei käy hyvin harmagedonissa.."

    Tuntuvat suoltava tuota Harmagedonin läheisyyttä vuosisadalta toiselle oikein vuosilukujen kera. Edellisistäkin lapset ja aikuisetkin ovat selvinneet pelkillä pettymyksillä. Missä tulevassa Harmagedonissa mahdollisesti lasten sitten odotetaan käyvän huonosti?

    Äänestä

...eipä kannata uskoa ihan kaikkea, mitä kuulee. Vegetarismi ei tietääkseni vielä ole kehittynyt ihan uskonnoksi asti... saatika sitten liity mitenkään JT-uskontoon.

Maailmanlopussa ei tietääkseni ole kyse maapallon tuhoutumisesta. Maapallo jää kyllä aina lapsille perinnöksi, kyse on tietääkseni maapallon asukkaiden, tai tarkemmin sanottuna, maapalloa turmelevien asukkaiden lopusta. Ei lapsilla ole mitään "uhkaa" sen enempää kuin vanhemmillaankaan. Paha mennä kenenkään IHMISEN sanomaan kuka on "uhan alainen" ja kuka "pelastuu". Muistaakseni tuomitseminen pitäisi jättää Jumalalle.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysymys! kirjoitti:

Olen luullut ettei jehovan todistajat saa syödä sian lihaa, mutta kuitenkin kinkku maistuu...
Ja vielä, jos te uskotte niin kovasti maailmanloppuun, niin eikö ole väärin synnyttää lapsia sen uhan alaisena???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu