totisesti

Mitä teille kristityille nyt oikein sanoisi, että,uskokaa siihen Herraanne vai sanoisiko, että ajatelkaa hiukka järjellä.

En mää tiedä muuta kuin, että uskovaisissa on hirveen paljon ahdistuneita ihmisiä; pelkoa synnistä ym:sta.

Jos tää usko Jeesuksen auttaa, niin se on hirvittävän hyvä juttu, mutta kannattaisi varmaan tarkistaa se oma usko ja motiivi uskoon.

En sano sitäkään ,ettei Jumalaa olisi vaan sanon , että se Jumala saattaa olla hiukka erilainen kuin te kristityt sen tunnette.
Mutta jotta teidän pohjanne ei putoaisi kehoitan ja toivon, että pidätte sen uskon minkä olete hyväksi havainneet.

Myös me muut pidämme sen uskon minkä olemme hyväksi havainneet.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tähän eksytyksen aikaan kuuluu että ihminen tekee
itselleen sopivan Jumalan.
Mutta kun on olemassa vain yksi ainoa Jumala,
joka ilmoittaa itsensä raamatussa!
Tuhoa järjen päätelmät, ei ihminen ole niin viisas kuin luulee olevansa!!

Rauhaa ja levollista oloa et muualta saa!!!!

Äänestä
  • Voihan vönttö sanoo hän, vai tätä eksytyksen aikaan.

    Eikös se eksytyksen aika ja maailman loppu ole ollut jo hirvittävän monta kertaa.

    Totta on ettei ihmien pysty mitään määrittelemään, vaan sen tekee ainoastaan Jumala.

    Siksi juuri ihmettelen näitä kommenetteja täällä.

    Mikä on ihminenen sanomaan kenenkään uskon määrää tai aikaa?........

    Sinulle hyviä päiviä ja siunausta toivotan.

    Jeesus unissasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


töllö kirjoitti:

Mitä teille kristityille nyt oikein sanoisi, että,uskokaa siihen Herraanne vai sanoisiko, että ajatelkaa hiukka järjellä.

En mää tiedä muuta kuin, että uskovaisissa on hirveen paljon ahdistuneita ihmisiä; pelkoa synnistä ym:sta.

Jos tää usko Jeesuksen auttaa, niin se on hirvittävän hyvä juttu, mutta kannattaisi varmaan tarkistaa se oma usko ja motiivi uskoon.

En sano sitäkään ,ettei Jumalaa olisi vaan sanon , että se Jumala saattaa olla hiukka erilainen kuin te kristityt sen tunnette.
Mutta jotta teidän pohjanne ei putoaisi kehoitan ja toivon, että pidätte sen uskon minkä olete hyväksi havainneet.

Myös me muut pidämme sen uskon minkä olemme hyväksi havainneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu