Väsyttää

Kun, kirjoitin tuon edellisen, niin väsytti - ensiksi fyyisesti, mutta myös se, että olen niin kyllästynyt siihen, että me ihmiset emme jostain syystä halua puhua asioista niiden todellisilla nimillä ja toiseksi, tuntuu siltä, että toinen ei halua edes kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan.

Ei edes monesti pyritä suoraan rakkaudelliseen viestintään, vaan yritetään kimmurrella ja kierrellä, kertomatta miten todella kokee ja näkee asiat.

Ja kun joku tekee niin, niis sitten tartutaan ihmiseen ja viedään keskustelu, jos sitä nyt pystyy sellaiseksi edes tituleeraamaan, aivan muille urille.

Mikä ihme, meitä ihmisiä vaivaa, ettemme voi toimia, niinkuin meistä todella tuntuu sydämessämme ja puhumme niin, miltä tuntuu ja miten todella koetaan, asioiden oikeilla nimillä.

Me olemme ihmisolentoja, joiden perustarve on saada olla terveessä vuorovaikutuksssa toistemme kanssa ja tuntea yhteenkuuluvuutta ihmsinä.

Vaikka emme tällä hetkellä hyväksyisikään toisen mielipidettä tai kokemistaan asioista samalla tavalla,niin eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystä.

Sillä on merkitystä,että voisimme vaihtaa todellakin ajatuksia ja omia niistä se, mikä tuntuu oikealta ja hyvältä.

Minua väsyttää ankarasti se, että näyttää siltä, ettei ihmiset pysty viestimään toislleen ilman ajatusta, kuka on kuka, siis valta-asema toiseen nähden: Onko jonkun juttu jotenkin parempi, kuin toisen. Mitä helvetin väliä sillä on, kunhan yritetään rakkaudellisesti mennä oikeaan suuntaan ja auttaa toistakin, mikäli hän haluaa ottaa avun vastaan.

Jos ei halua, niin odottaa toisenlaista hetkeä ja antaa uuden tilaisuuden.

Uskon, että pelko menettämisestä on se perusjuttu, minkä takia ihminen kokee tällaista, viestinnän kannalta todella haitallista.

Pelko saa ihmisen helposti käyttäytymään agressiivisesti, tai muuten loukkaavasti jne....sanalla sanoen tahdittomasti toisen tahtia kohtaan ymmärtää ja omia asioita.

Eikö me voida rakastaa toista. Ei se tarkoita, että tykkää toisesta ihmisestä, kunhan arvostaa ja kunnioittaa toista ihmisenä elävän olentona, olkoon hän mitä tahansa.

Ihminen ja hänen olemisensa on sinänsä arvokasta ja jos hän vielä toimii rakkaudellisesti olemuksen mukaisesti, mikä vielä sen ihanampaa?

Uskoni elämään ja hyvyyteen, eli siis rakkauteen, on voimakkaampi, kuin koskaan, mutta uskontojen ja niiden tuoma vallakäyttö ja rakkaudeton toiminta...ne ovat alkaneet yököttää ihan hirveesti.

Se, että ihmiset rajataan eri leireihin, on sairainta, mitä tällä hetkellä mieleen tulee.

Se, että väliimme on vedetty raja, ettemme voi luottaa toiseen, kun hän on tuon rajan takana, tekee elämästä loppujen lopuksi helvetin, kun tajuaa, että ihmisen välillä ei saa olla rajoittavana tekijänä, kuin RAKKAUS...ja se rajoitus on niin miellyttävä, että tuntuu siltä, ettei mitään rajaa olekaan, vaikka todellisuudessa oma käytös on hyvin rajoitettua, kun ottaa huomioon toisen omantunnon ja toimii kuitenkin omantuntonsa mukaan, mikä todellakin hyvältä tuntuu.

Herääjä kirjoitti:

Kun, kirjoitin tuon edellisen, niin väsytti - ensiksi fyyisesti, mutta myös se, että olen niin kyllästynyt siihen, että me ihmiset emme jostain syystä halua puhua asioista niiden todellisilla nimillä ja toiseksi, tuntuu siltä, että toinen ei halua edes kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan.

Ei edes monesti pyritä suoraan rakkaudelliseen viestintään, vaan yritetään kimmurrella ja kierrellä, kertomatta miten todella kokee ja näkee asiat.

Ja kun joku tekee niin, niis sitten tartutaan ihmiseen ja viedään keskustelu, jos sitä nyt pystyy sellaiseksi edes tituleeraamaan, aivan muille urille.

Mikä ihme, meitä ihmisiä vaivaa, ettemme voi toimia, niinkuin meistä todella tuntuu sydämessämme ja puhumme niin, miltä tuntuu ja miten todella koetaan, asioiden oikeilla nimillä.

Me olemme ihmisolentoja, joiden perustarve on saada olla terveessä vuorovaikutuksssa toistemme kanssa ja tuntea yhteenkuuluvuutta ihmsinä.

Vaikka emme tällä hetkellä hyväksyisikään toisen mielipidettä tai kokemistaan asioista samalla tavalla,niin eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystä.

Sillä on merkitystä,että voisimme vaihtaa todellakin ajatuksia ja omia niistä se, mikä tuntuu oikealta ja hyvältä.

Minua väsyttää ankarasti se, että näyttää siltä, ettei ihmiset pysty viestimään toislleen ilman ajatusta, kuka on kuka, siis valta-asema toiseen nähden: Onko jonkun juttu jotenkin parempi, kuin toisen. Mitä helvetin väliä sillä on, kunhan yritetään rakkaudellisesti mennä oikeaan suuntaan ja auttaa toistakin, mikäli hän haluaa ottaa avun vastaan.

Jos ei halua, niin odottaa toisenlaista hetkeä ja antaa uuden tilaisuuden.

Uskon, että pelko menettämisestä on se perusjuttu, minkä takia ihminen kokee tällaista, viestinnän kannalta todella haitallista.

Pelko saa ihmisen helposti käyttäytymään agressiivisesti, tai muuten loukkaavasti jne....sanalla sanoen tahdittomasti toisen tahtia kohtaan ymmärtää ja omia asioita.

Eikö me voida rakastaa toista. Ei se tarkoita, että tykkää toisesta ihmisestä, kunhan arvostaa ja kunnioittaa toista ihmisenä elävän olentona, olkoon hän mitä tahansa.

Ihminen ja hänen olemisensa on sinänsä arvokasta ja jos hän vielä toimii rakkaudellisesti olemuksen mukaisesti, mikä vielä sen ihanampaa?

Uskoni elämään ja hyvyyteen, eli siis rakkauteen, on voimakkaampi, kuin koskaan, mutta uskontojen ja niiden tuoma vallakäyttö ja rakkaudeton toiminta...ne ovat alkaneet yököttää ihan hirveesti.

Se, että ihmiset rajataan eri leireihin, on sairainta, mitä tällä hetkellä mieleen tulee.

Se, että väliimme on vedetty raja, ettemme voi luottaa toiseen, kun hän on tuon rajan takana, tekee elämästä loppujen lopuksi helvetin, kun tajuaa, että ihmisen välillä ei saa olla rajoittavana tekijänä, kuin RAKKAUS...ja se rajoitus on niin miellyttävä, että tuntuu siltä, ettei mitään rajaa olekaan, vaikka todellisuudessa oma käytös on hyvin rajoitettua, kun ottaa huomioon toisen omantunnon ja toimii kuitenkin omantuntonsa mukaan, mikä todellakin hyvältä tuntuu.

samaa mieltä. Varsinkin täällä päin pidetään kahjona ihmistä joka tuo julki aatteensa.
Ei voi olla oma itsensä ja jos olet nin leimataan.
tätähän tämä on nyt ja tulee aina olemaan. Sääli.