Selvä - poistetaan sunnuntai

### Sunnuntai pilareiden päällä kelluu
Kirjoittanut: Una-Fortuna2
7.3.2009 klo 03.20 ###

No poistetaan sitten sunnuntai, kaadetaan Luojan luomat pilarit. Että nuo 3600 sunnuntaita vihaavaa saavat rauhan.
Voin ainakin yrittää poistaa sen. Ei taritse kuin Israel pyyhkäistä pois ja niin
häipyy sunnuntaikin.

Jeremia 33.
24 "Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne kaksi sukukuntaa, jotka Herra
valitsi, hän on hyljännyt'? Ja he halveksivat minun kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan
kansa heidän silmissänsä.
25 Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt
taivaan ja maan lakeja,
26 niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen
jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän
heidän kohtalonsa ja armahdan heitä."

Juudan ja muun Israelin sukukunnat vekeen ja sitten ei ole enää luottamista edes
luonnonlakeihin. Sitten voidaan toivottaa sapatin jälkeen hyvää maanantaita.
Sopii yrittää ja kyllä sitä yritetäänkin. En kuitenkaan minä ole mukana siinä.

Eihän Jumala armonliittoakaan poista:

Jaak 2:12
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne,
mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13
Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion,
mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

Eikä Jumala iankaikkisuus-lakiaan muuta - eikä syytä teol tri/profeetta
Danielia valhettelijaksi.

Dan. 12:2
Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]

Tämmöisiä namuja tarjosi
Antti

24

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henk.koht.

      'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija."

      Matt. 24:45
      Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen
      palvelija, jonka hänen herransa on asettanut
      pitämään huolta palvelusväestään, antamaan
      heille ruokaa ajallansa?

      Matt. 25:21
      Hänen herransa sanoi hänelle:
      'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija.
      Vähässä sinä olet ollut uskollinen,
      minä panen sinut paljon haltijaksi.
      Mene herrasi iloon.'

      "Ruokaa ajallansa"

      Tarkoittaako se syytösten soppaa sopivasti? Ei!
      Vaan ruokaa, joka vahvistaa luottamaaan Herran
      uskollisuuteen ja valehtelemattomuuteen!

      1. Tess. 5:24
      Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen,
      ja hän on sen myös tekevä.

      2. Tess. 3:3
      Mutta Herra on uskollinen,
      ja hän on vahvistava teitä
      ja varjeleva teidät pahasta.

      1. Kor. 1:9
      Jumala on uskollinen, hän,
      jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa
      Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

      2. Tim. 2:13
      jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän
      uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

    • IDENEB

      ### Senhän sanoo
      Kirjoittanut: järkikin.
      6.3.2009 klo 18.32
      Ei henki-olennoille voi käsirautoja laittaa,
      joten ne kahleet ovat olosuhde-kahleita.
      Kun maa on autio ja tyhjä. ###

      ### HYVÄ HUOMIO!
      Kirjoittanut: benedi= siunattu
      6.3.2009 klo 18.39
      heh, eipä tullut minullekaan mieleen moinen johdonmukaisuus
      ...hienosti oivallettu! ###

      Mie putosin nyt benedin sontakärryitä ja taisin
      vähän lukkaantuakin. Sillä onhan kristityt iät
      ja ajat sitoneet saatanaa Herran käskyn mukaan.
      Vai ei voi saatanalle kahleita laittaa?
      Ei advari käsitä ollenkaan kuvakieltä!!

      Ja kuitenkin kuvittelevat saatanan voivan
      kanniskella uskovaisten syntejä erämaassa 1000
      vuotta - juu - olemattomassa ruumiissaan!!

      Kehuessaan viisaita olevansa ovat tyhmiksi tulleet
      varsinkin tuo siunattu benedictus, pikkupaavi
      pienellä p...eellä.

      Tässä palautetta roomalaisille, niin suurille
      kuin pienillekin ..

      Room. 1:22
      Kehuessaan viisaita olevansa
      he ovat tyhmiksi tulleet.

      Rakkas Raamattu viisauden Kirja!

      • Veli Herrassa

        Hengellisiä asioita, eikä näemmä edes kuvakieltä ja
        vertauksiakaan.

        Mark. 3:27
        Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän taloon ja
        ryöstää hänen tavaraansa, ellei hän ensin sido
        sitä väkevää; vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi
        hänen talonsa.

        Luonnollisesti benedi ja kumppanit eivät ymmärrä ...

        1. Kor. 2:13
        ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen

        viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen
        hengelliset hengellisesti.

        1. Kor. 2:14
        Mutta luo
        nollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä
        Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus,
        eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on
        tutkisteltava hengellisesti.

        Herrassa

      • benedictus= siunattu

        , ja eikös saatanasi ole enkeli?

        " Niin hän vei hänetJerusalemiin ja ASETTI HÄNET pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: " Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas"

        " Sillä kirjoitettu on:
        Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, he varjelevat sinua,
        ja, KANTAVAT SINUA KÄSILLÄNSÄ, ETTET JALKAASI KIVEEN LOUKKAISI" Luuk 4: 9, 10

        Herra, anna minulle anteeksi, että minä eksyttellen idenebiä, aina vähän väliä,...mutta teen sen siksi, koska hän ei ota vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua!

        Sanothan sinäkin muistaakseni: " tyhmät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua ei aina"---?

      • Syntisi kantaa erämaahan?
        benedictus= siunattu kirjoitti:

        Mutta me kristityt emme ole riippuvaisia siitä
        teoriasta, onko enkeleillä kädet vai siivet.

        Ps. 37:17
        Sillä jumalattomain käsivarret särjetään,
        mutta Herra tukee vanhurskaita.

        Kumpi on suurempi, valtaistuin vaiko ne palvelijat,
        jotka valtaistuinta kannattavat?
        Benediläisen teologian mukaan tietysti noiden
        enkelien kädet ovat tärkeämmät kuin itse valtaistuin
        ja valtaistuimella istuva armon Ruhtinas.

        Siunatkoot sitten vaan benedictuslaisia eli
        paavilaisia sekä ellenistejä enkelien käsivarret.
        Mutta Herran oma käsivarsi ei ole liian lyhyt
        siunaamaan kristittyjä ...

        Jes. 37:16
        "Herra Sebaot, Israelin Jumala, jonka
        valtaistuinta kerubit kannattavat, sinä yksin
        olet maan kaikkien valtakuntain Jumala; sinä
        olet tehnyt taivaan ja maan.

        Jes. 59:1
        Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan
        , eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:

        Jumalan teologiaa lukenut ja oppinut

    • tarvitse poistaa

      Pistähän Antti töpinäksi, ja ala ajamaan asiaa, että sunnuntai muutettaisiin takaisin omalle paikalleen, viikon ensimmäiseksi.

      Nykyäänhän suuri osa nuoremmasta sukupolvesta luulee sunnuntaita sapatiksi ja viikon seitsemänneksi päiväksi.

      Ei tarvitse kuin katsoa televisiota ja eri ohjelmia usein siellä toivotetaan hyvää alkavaa viikkoa maanantaisin, he pitävät luonnostaan maanantaita viikon ensimmäisenä päivänä. Kyllä kansaa on petetty ja pahasti.

      • 7 pv viikko on soåivan pitu...

        "Ei sunnuntaita
        Kirjoittanut: tarvitse poistaa
        7.3.2009 klo 15.07"

        Eikä ylösnousemuspäivän todellsiuutta poistetuksi
        saa silläkän, että lauantailaki tulee aikanaan.

      • Eskatologi

        Maanantai 1. päivä tarkoittaa kalenterissa
        ensimmäistä työpäivää lepopäivän jälkeen.
        Ei pidä tuijottaa kuolleeseen kirjaimeen
        vaan hengellisesti ajatella hengelliset.

        Oikein silti sanoit -- että maanantai on
        ensimmäinen pv, sillä sunnuntai sopii hyvin
        olla lepopäivä ja kristittyjen "sapattipäivä".
        Olsi iahn kiva jos sais myös joskus "sapattivuoden".

      • maanantai on viikon
        Eskatologi kirjoitti:

        Maanantai 1. päivä tarkoittaa kalenterissa
        ensimmäistä työpäivää lepopäivän jälkeen.
        Ei pidä tuijottaa kuolleeseen kirjaimeen
        vaan hengellisesti ajatella hengelliset.

        Oikein silti sanoit -- että maanantai on
        ensimmäinen pv, sillä sunnuntai sopii hyvin
        olla lepopäivä ja kristittyjen "sapattipäivä".
        Olsi iahn kiva jos sais myös joskus "sapattivuoden".

        ensimmäinen päivä, he seuraavat antikristuksia.

        Oikeille kristityille sunnuntai on viikon ensimmäinen työpäivä, ja lauantai on sapatti.

        Oikein sanoin petetyille maanantai on viikon ensimmäinen työpäivä.

    • Kyllä viikossa 7 päivää olla pitää.
      Sunnuntai on yksi niistä.

      Jokainen viettää omantuntonsa mukaisen lepopäivän.
      Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntain viettäjiä ja ovat syyttömät asiassa.

      Ymmärtääkseni lepopäivä on ilon päivä, ei mätkyttämistä varten. Jes 58:13, on Raamatun ainoat ohjeet käytännön vietosta Jeesus opetti sapatin Herran valtuuksin oikeata lepopäivän viettoa mm. fariseuksille.

      Kenenkään omaatuntoa ei voi asiassa määrätä.
      Älä Sinäkään yritä moista.

      Lainailet Raamatunpaikkoja pitkät pötköt ja luulet että opetat niilla Adventtikirkkolaisille Raamattua ja että lainaamasi tekstit kolahtaisivat adventtilaisten nilkkaan.
      Kyllä oppineet koko Raamatun osaavat A-kirkossa, minäkin joka jakeen olen tutkinut joskus, ja et kenenkään päätä käännä muuhun suuntaan.

      Siunausta
      jari laurila

      • ei ole aina luottamista

        Kyllä kannattaa tutustua Raamattuun ja sen sanomaan.

        Me asumme sivistyneessä maassa, jossa jokaisella on samanlainen mahdollisuus tutkia Jumalan sanaa ja historiaa, sillä jo kansakoulun historia kertoo Luterilaisen opin alkeista, ja Katekismuksen sisällöstä.

        Omantunnon lepopäivää Raamattu ei tunne, ja sitäpaitsi kymmenen käskyn laissa on yksi kohta jossa sanotaan "MUISTA".

        Tämä palsta on tehnyt kaikkensa adventistien opetuksien hävittämiseksi mitä sapattiin tulee.

        Vastustajat on kerätty yhteen niinkuin risukimput ja heitetään palavaan tuleen, koska heillä ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.

        Sen vuoksi Jumala onkin lähettänyt heille väkevän eksytyksen hengen, niin että he uskovat valheeseen.

      • ei ole aina luottamista kirjoitti:

        Olen tutkinut joka jakeen Raamatusta.
        Tunnen nuo asiat mistä kyse tarkkaan myös.

        Http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
        Osasto; Oppikirjeet/ Kristityn lepopäivä

        Olen yhä sitä mieltä, olen ollut aina ja tulen aina olemaan- että pedon merkki on ajankohtainen vasta kun asiassa esiintyy tuomitsemista ja pakonomaista yritystä määrätä omaatuntoa.
        Eli kun nuo Ilm 13-14 luvun tapahtumat toteutuvat sellaisessa merkityksessä kuin kirjoitetaan.

        Myös jos asiassa kaikki kirjoitukset tunteva
        tekee itse omaatuntoaan vastaan voi ottaa pedin merkin.

        Ei pidä syyttää ihmisiä toteumatta olevista profetioista ennen aikojaan.

        Näkyy hissunkissunhiljooksensa.

        Siunausta
        jari laurila

      • junasta
        jarlau kirjoitti:

        ja seuraat johtajiasi.

        Meitä löytyy adventisteja, jotka uskomme, että pedon merkki on sunnuntai ja ollut pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.

        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana aina ajan loppuun saakka.

        Turha sitä on silloin alkaa julistamaan kun armon ovet pannaan kiinni.

        Etkö näe, että uutta maailman järjestysta ollaan jo luomassa ja paavi kiertää ympäri maailmaa, ja korostaa sunnuntain pyhyyttä ja sanoo Euroopan palaavan juurilleen sunnuntain pyhittämisessä.

        Iltalehdessä Kauppalehti kertoo, että lompakot jäävät historiaan ja tilalle nousee maksukortit ja Jari nukkuu vain hissunkissun, eikä näe mitä on tapahtumassa.

        Eikö sapattilain mukaan Suomessa vaadita pitämään sunnuntaita pyhänä tai eroamaan virastaan, ellei halua noudattaa paavillista lepopäivä päätöstä sunnuntain pyhittämisessä valtionvirka suhteissa.

        Hyvin tuntuu Jarilla uni maittavan.

      • junasta kirjoitti:

        Kiitos

        Nukun hyvin kun on levossa Herrassa pääosin.

        Ymmärrä tämä: Vastaan tähän postiisi:

        - Minä en ole seurannut 2 vuoteen mitään tiedotusvälineitä.
        Ainoastaan paikkakunnan sanomalehti tulee.
        Televisiota ei ole. Netistä näkisi uutiset ja muutakin, ei ole tullut katsottua 2 vuoteen mitään.
        Radio hiljaa taustalla. Puhetta en kuule.

        Älä piittaa maailmanjärjstyksoistä. Usko Jeesukseen ja pidä käskyt. Ilm 14:12, 12:17.
        Tee lähetystyötä ja puhu Jeesuksesta ja kääntymyksestä, älä ota teologian heinouksia esiin, niitä pitää tutkia kauan.
        Kääntymättömiä ihmisiä ei kiinnosta merkit alkajaisiksi.
        Älä hyvä Jumala ala puhumaan kolmen enkelin sanomastakaan hölläkän pölläkkää. Ei hyödytä kääntymätöntä hevon hännän pätkää.

        Huom. Ei kukaan saa tuomioita asiassa i dag kun ei ole syyllinen mihinkään.
        Ilm 13 ja 14 ei toteudu siten kun se on ilmoitettu noissa luvuissa toteutuvan vielä.
        Hissiunkissun hilijooksensa voit mennä rauhassa aamulypsylle ennen sianpieremää vaikka jo Sinä kuin muutkin.

        Ei sillä ole väliä asiassa vaikka armon ovet paukkuisi kiinni ihmiskunnalta huomenna!
        Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntaiviettäjiä ja ovat syyttömät.
        Taivaan portit avautuvat autuaasti ja Jeesuksen kirkkaus loistaa vilpitömille sunnuntain viettäjillekin.

        Tuomioita asiassa paukkuu jos joku määrää omaatuntoa tai tekee vastoin ymmärrystään eli ei ole vilpitön.

        Pysy junassa ja opetuksessa asiassa.

        Totetumattomista profetioista ei voi syyttää ketään.

        Siunausta
        jari laurila

      • junasta kirjoitti:

        ja seuraat johtajiasi.

        Meitä löytyy adventisteja, jotka uskomme, että pedon merkki on sunnuntai ja ollut pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.

        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana aina ajan loppuun saakka.

        Turha sitä on silloin alkaa julistamaan kun armon ovet pannaan kiinni.

        Etkö näe, että uutta maailman järjestysta ollaan jo luomassa ja paavi kiertää ympäri maailmaa, ja korostaa sunnuntain pyhyyttä ja sanoo Euroopan palaavan juurilleen sunnuntain pyhittämisessä.

        Iltalehdessä Kauppalehti kertoo, että lompakot jäävät historiaan ja tilalle nousee maksukortit ja Jari nukkuu vain hissunkissun, eikä näe mitä on tapahtumassa.

        Eikö sapattilain mukaan Suomessa vaadita pitämään sunnuntaita pyhänä tai eroamaan virastaan, ellei halua noudattaa paavillista lepopäivä päätöstä sunnuntain pyhittämisessä valtionvirka suhteissa.

        Hyvin tuntuu Jarilla uni maittavan.

        Minä olen raivoissani kun joku aina luulee minulla olevan johtajia tai joku olevansa johtaja minulle.

        Olen eläkkellä ollut tasaan 10 vuotta ja työelämästä aikaa vielä enemmän. Esimiehiä en pidä- ja ole pitänyt ainuttakaan koskaan ilman työsopimusta ja kk/ tai tuntipalkkaa.

        Siis en seuraa yhtään ketään johtajaa.

        Ihan aina olen Raamattua lukenut.

        Kukaan ei ole koskaan onnistunut saamaan minusta joo miestä. Olen aina tehnyt enemmän kuin odotetaan työelämässä joten en ole edes tarvinnut johtajia koskaan, olin aina oma-aloitteinenkin ja asiat kaikki koskivat vain työasioita. Oltiin ystäviäkin joskus samalla.
        Olen itse sisäsitänyt asiat aina, en joo-mies.
        Toiminut myös itse vastuullisissa tehtävissä ja esimiehenä.

        Kirkollisessa elämässä tunnetaan vain vastuuta ja nöyrää rakkautta. Ei johtajia ja johtamista.
        Nöyryys kasvaa aina virkojen myötä.

        Siunausta
        jari laurila

      • Vajonnut tiedottomuuteen
        junasta kirjoitti:

        "" Sinä olet pudonnut
        Kirjoittanut: junasta
        7.3.2009 klo 17.03

        ja seuraat johtajiasi.

        Meitä löytyy adventisteja, jotka uskomme, että pedon merkki on sunnuntai ja ollut pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.""

        Noin sanoo oikea adventisti!

      • IDENEB
        ei ole aina luottamista kirjoitti:

        Kyllä kannattaa tutustua Raamattuun ja sen sanomaan.

        Me asumme sivistyneessä maassa, jossa jokaisella on samanlainen mahdollisuus tutkia Jumalan sanaa ja historiaa, sillä jo kansakoulun historia kertoo Luterilaisen opin alkeista, ja Katekismuksen sisällöstä.

        Omantunnon lepopäivää Raamattu ei tunne, ja sitäpaitsi kymmenen käskyn laissa on yksi kohta jossa sanotaan "MUISTA".

        Tämä palsta on tehnyt kaikkensa adventistien opetuksien hävittämiseksi mitä sapattiin tulee.

        Vastustajat on kerätty yhteen niinkuin risukimput ja heitetään palavaan tuleen, koska heillä ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.

        Sen vuoksi Jumala onkin lähettänyt heille väkevän eksytyksen hengen, niin että he uskovat valheeseen.

        /// Omaan tuntoon
        Kirjoittanut: ei ole aina luottamista
        7.3.2009 klo 15.55
        Kyllä kannattaa tutustua Raamattuun
        ja sen sanomaan. \\\

        Raaamtun sanoma on sellainen, että ei ainakaan
        käskyihin kannata luottaa!!

        Room. 7:10
        ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana,
        joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle
        kuolemaksi.

        Mutta puhdas omatunto ja vielä enemmän luottamus
        elävään Jumalaan -- se on meille elintärkeää!!

        1. Kor. 4:4
        sillä ei minulla ole mitään tunnollani,
        mutta en minä silti ole vanhurskautettu,
        vaan minun tuomitsijani on Herra.

        1. Joh. 3.

        19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta,
        ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa
        sydämemme sillä,
        20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala
        on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää
        kaikki.

        Aralla tunnolla Herran edessä
        Ideneb

      • Koskaan noussutkaan
        junasta kirjoitti:

        ja seuraat johtajiasi.

        Meitä löytyy adventisteja, jotka uskomme, että pedon merkki on sunnuntai ja ollut pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.

        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana aina ajan loppuun saakka.

        Turha sitä on silloin alkaa julistamaan kun armon ovet pannaan kiinni.

        Etkö näe, että uutta maailman järjestysta ollaan jo luomassa ja paavi kiertää ympäri maailmaa, ja korostaa sunnuntain pyhyyttä ja sanoo Euroopan palaavan juurilleen sunnuntain pyhittämisessä.

        Iltalehdessä Kauppalehti kertoo, että lompakot jäävät historiaan ja tilalle nousee maksukortit ja Jari nukkuu vain hissunkissun, eikä näe mitä on tapahtumassa.

        Eikö sapattilain mukaan Suomessa vaadita pitämään sunnuntaita pyhänä tai eroamaan virastaan, ellei halua noudattaa paavillista lepopäivä päätöstä sunnuntain pyhittämisessä valtionvirka suhteissa.

        Hyvin tuntuu Jarilla uni maittavan.

        " Sinä olet pudonnut
        Kirjoittanut: junasta
        7.3.2009 klo 17.03
        ja seuraat johtajiasi. "

        Ei jarlau pelastuksen junaan (evankeliumijuna,
        vain vertaus) koskaan astunutkaan ...

        Joh. 6:64
        Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko."
        Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat,
        jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli
        kavaltava hänet.

        hotellin tyttö

      • jarlau tahtoo hiljaa hirttä...
        jarlau kirjoitti:

        Olen tutkinut joka jakeen Raamatusta.
        Tunnen nuo asiat mistä kyse tarkkaan myös.

        Http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
        Osasto; Oppikirjeet/ Kristityn lepopäivä

        Olen yhä sitä mieltä, olen ollut aina ja tulen aina olemaan- että pedon merkki on ajankohtainen vasta kun asiassa esiintyy tuomitsemista ja pakonomaista yritystä määrätä omaatuntoa.
        Eli kun nuo Ilm 13-14 luvun tapahtumat toteutuvat sellaisessa merkityksessä kuin kirjoitetaan.

        Myös jos asiassa kaikki kirjoitukset tunteva
        tekee itse omaatuntoaan vastaan voi ottaa pedin merkin.

        Ei pidä syyttää ihmisiä toteumatta olevista profetioista ennen aikojaan.

        Näkyy hissunkissunhiljooksensa.

        Siunausta
        jari laurila

        Aikamoinen epeli se jarlau
        petomerkki tulee ja te ei-advarit otatte sen
        Mutta vielä ei ole aika ... kädet taskuun vaan.

        Vuodesta 1844 on saarnattu tulevaa pedomnerkkiä.
        Ja ellensapattisinettiä.
        Muuta ei ole sinä aikana tapahtunut, kuin vain se,
        että Israel on nyt taas täyttä totta ja niinpä
        profetiat alkaa selkiintyä ... ja toteutua.

        Tulee myös henkilökohtainen siru, jonka puuttuminen
        estää ruuan ostamisen. Edellytys sirulle on,
        että kieltää Kristuksen - niinkuin Pietari
        siellä hiilivalkealla kielsi kerran, kahdesti,
        kolastikin. "En tunne sitä miestä".

      • Tarkk'ampuja
        jarlau kirjoitti:

        Minä olen raivoissani kun joku aina luulee minulla olevan johtajia tai joku olevansa johtaja minulle.

        Olen eläkkellä ollut tasaan 10 vuotta ja työelämästä aikaa vielä enemmän. Esimiehiä en pidä- ja ole pitänyt ainuttakaan koskaan ilman työsopimusta ja kk/ tai tuntipalkkaa.

        Siis en seuraa yhtään ketään johtajaa.

        Ihan aina olen Raamattua lukenut.

        Kukaan ei ole koskaan onnistunut saamaan minusta joo miestä. Olen aina tehnyt enemmän kuin odotetaan työelämässä joten en ole edes tarvinnut johtajia koskaan, olin aina oma-aloitteinenkin ja asiat kaikki koskivat vain työasioita. Oltiin ystäviäkin joskus samalla.
        Olen itse sisäsitänyt asiat aina, en joo-mies.
        Toiminut myös itse vastuullisissa tehtävissä ja esimiehenä.

        Kirkollisessa elämässä tunnetaan vain vastuuta ja nöyrää rakkautta. Ei johtajia ja johtamista.
        Nöyryys kasvaa aina virkojen myötä.

        Siunausta
        jari laurila

        "Ihan aina olen Raamattua lukenut."

        Mutta lukemisesi ei näemmä ole ollut miksikään
        hyödyksi.

        Hepr. 4:2
        Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin
        heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä
        hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin
        , jotka sen kuulivat.

        Hyödyttäisi se että yhtysiit Raaamtun totuuteen.

      • Tarkk'ampuja kirjoitti:

        Harrastat samaa kuin kääntymättömät paljon.
        Syyttämistä ja tuomitsemista.
        Oikea kristitty on niistä vapaa.

        Lainaat osan yhdestä lauseesta.
        Olenkohan tarkoittanut tuota lainaamaasi noin?
        Mietipä.
        Minä en ole aina Raamattua lukenut, vasta joskus 35 vuotiaana aloitin.

        Samalla periaatteella vääristellään Raamattua ja esim EGW kirjoituksia.
        Irroitetaan pätkä asiayhteydestään ja tulkitaan miten tahdotaan oman vaikuttimien mukaan.

        Siunausta
        jari laurila

      • sunnuntai on ollut
        jarlau tahtoo hiljaa hirttä... kirjoitti:

        Aikamoinen epeli se jarlau
        petomerkki tulee ja te ei-advarit otatte sen
        Mutta vielä ei ole aika ... kädet taskuun vaan.

        Vuodesta 1844 on saarnattu tulevaa pedomnerkkiä.
        Ja ellensapattisinettiä.
        Muuta ei ole sinä aikana tapahtunut, kuin vain se,
        että Israel on nyt taas täyttä totta ja niinpä
        profetiat alkaa selkiintyä ... ja toteutua.

        Tulee myös henkilökohtainen siru, jonka puuttuminen
        estää ruuan ostamisen. Edellytys sirulle on,
        että kieltää Kristuksen - niinkuin Pietari
        siellä hiilivalkealla kielsi kerran, kahdesti,
        kolastikin. "En tunne sitä miestä".

        pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki.
        Viisaat adventistit eivät sitä vesitä. Näin adventistit jakaantuvat kahteen leiriin, toinen puoli sanoo, ei vielä, ei vielä, eikä vieläkään.

    • IDENEB

      /// Jarlau ei ole ajan tasalla
      Kirjoittanut: Vajonnut tiedottomuuteen 7.3.2009 klo 18.18

         "" Sinä olet pudonnut
      Kirjoittanut: junasta
      7.3.2009 klo 17.03

      ja seuraat johtajiasi.

      Meitä löytyy adventisteja, jotka uskomme, että pedon merkki on sunnuntai ja ollut pedon merkkinä vuodesta 321 lähtien, eli siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.""

      Noin sanoo oikea adventisti! \\\

    • Nykyajassa

      5. Moos. 28:56
      Hempeästi ja hekumallisesti elänyt nainen sinun
      keskuudessasi,
      joka hekumassaan ja hempeydessään

      ei edes yrittänyt laskea jalkaansa maahan,

      katselee silloin karsaasti miestä,
      joka hänen sylissänsä
      on, ja poikaansa ja tytärtänsä.

      EGW, jalat tukevasti ilmassa, istuu Pääkonferenssin ja nykyajan a-miesten sylissä
      - ja on autuas saamastaan ihailusta.

      Selvästi tuo ennsutus nääs viittaa vuoteen 1844

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe