oli vanhanliiton aikana lailla kielletty, ja se koski vain Israelia, koska lakia ei ole koskaan annettukaan pakanoille. Suomikin on muuten pakanamaa !?
Turha on siis Mooseksn lakia yrittää soveltaa tähän päivään, se ei kuulu suomalaisille, enempää kuin kennellekään, ei edes enää juutalaisillekaan, vaikka he yhä luulevat olevansa lainnoudattajia.
Israelin kello pysähtyi silloin kun he naulitsivat Messiaansa ristille.
Kello alkaa tikittää jälleen, kun he tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Kuninkaakseen.
On aivan eri asia kun kielletään, tahi sanotaan, että "karttakaa", se ei ole ehdoton kielto, niinkuin vanhantestamentin laki vaati.
Siksi Raamattu ei ole ristiriidassa sen kanssa, kun se sanoo, että "syökää kaikkia mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden."
Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna.
Jos veljesi loukkaantuu siitä, että syöt verta , vaikka verilettuina, eihän nyt kukaan raakaa verta suinkaan söisikään ? Silloin pitää jättää syömättä, tuon veljen omantunnon takia.
Jos taas hän loukkaantuu kun et syö, silloin sinun tulee syödä, ettei veljesi omatunto loukkaantuisi.
Syökää kaikkia mitä eteenne pannaan, -tarkoittaa syötävää ruokaa- kyselemättä ja nauttikaa ruokanne kiitollisina Jumalalle.
Verta ei tarvii syödä jos niin haluaa, mutta voi syödäkkin, jos on tilanne joka sitä edellyttää, vaikkapa niin, että ei ole tarjolla kuin verilettuja, tai palttua, niin että, eiku syömään ! Tai sitten ei , päättäköön jokainen itse tykönään minkä oikeaksi havaitsee.
Mikään kuolemansynti ei ole syödä, tai olla syömättä!
Aivan samoin kuin kehoitetaan välttämään epäpyhien ämmäin juttuja, ei niitäkään kielletä, mutta hyvä, itselle parhaaksi on välttää niitä.
Ei evankeliumin tarkoitus ole orjuuttaa missään elämän alueella, koska vapauteen Kristus vapautti, ettei langeta uudestaa toisenlaiseen orjuuteen.
ÄLÄ maista, ÄLÄ koske, älä, älä,...
UUdesti syntynyt kristitty on todella vapaa kaikesta, mikä ennen orjuutti tai "teetti töitä", saadakseen paremman omantunnon.
Kristus on vapauttanut uskovaisen synnin ja kuoleman laista ja omantunnon kaikesta vaatimuksista lakiin nähden.
On synkkää ja kuolettavaa etsiä Mooseksen laista tukea omille ahdistaville olettamuksille.
Ainut mitä laki uudessa liitossa on, on sitä, että se "ajaa" syntisen kristuksen ristille vapautumaan laista ja sen kirouksesta.
Kristus on lain loppu kaikessa mitä lakiin tulee ja sen täyttämiseen, siitä ei katoa pieninkään piirto, ennenkuin kaikki on täytetty viimeistä piirtoa myöten, mutta sen täyttäminen ei kuulu Jeesusken omille, vaan Hän, Jeesus itse on sen JO täyttänyt, ei jäänyt mitään täyttämättä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Asiallista .Kiitti tekstistä Olevainen!jatketaan ja mukavaa joulun alusaikaa ja Vapahtajan syntymäjuhlaa!
Apostolien teoissa selvästi kielletään veren syönti.Luvut 14-16.Lisäksi älköön moni teistä pyrkikö opettajaksi silla sen synti on suurempi ja sinä opetat väärin kenties tahallaan.
Mielipiteitä täällä on ja keskusteluja, jos otat opiksesi, niin omapa on asiasi?
Tämä veren syönti uudenliiton aikana on kuule aivan erijuttu, kuin lakiliiton aikana.
Lue Raamattusi kunnolla, ei mitään oppia voi rakentaa yhden lauseen varaan, vaikka se olisi Raamatun lause.
Tutki kuule koko aihe alue, niin voit päästä sinäkin ymmärtämään Raamattua oikein, niin ei tule sitten sinullekkaan synniksi, se mitä kirjoittelet.
Minun tuntoni on vapaa, joten älä siitä kanna huolta, tutki vaan omaa poveasi, se on jokaiselle parasta terapiaa syntiin nähden.
Ja toisekseen. Kristus Jeesus on vapauttanut omantuntoni, niin, että jos jossain kohden "hairahdun" puheissani, niin Paavalin tavoin voin sanoa, että: " Kaikki me joskus hairahdumme." Niinkuin nyt sinäkin, hairahdit tuomitsemaan, vaikka Raamattu sanoo, että : "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita".
Eikä se noin mene, vaan, että: "Veljeni, älkööt monet teistä ryhtykö opettajiksi, sillä te tiedätte, että ME saamme itä kovemman tuomion.
2.Me kaikki hairahdumme monin tavoin. Jos joku ei hairahdu puheissaan, hän on täydellinen mies ja kykenee hallitsemaan myös koko ruumiinsa."
En tiedä mitä sinä luulet tuon TUOMION olevan, syntiä se nyt ei ainakaan ole.
Itse uskon ja ymmärrän, että on kyse siitä tuomiosta, kun astumme Kristuksen tuomioistuimen eteen, sillä kuka esm. Paavalia olisi voinut tuomita, muut paitsi Jumala.
Sitäpaitsi Paavali puhuu tulevasta tuomiosta opetukseen nähden, nehän punnitaan vasta sitten, kun ollaan Jumalan tuomiolla, missä punnitaan kaikki muutkin asiat.
Uskovaisella on vaan se lohtu, että. " Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat."
2. sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."
Paavalikin sanoo olevansa saman tuomion alla, miksi ei sitten me tavalliset tallaajat?
Synnistä ja suuremmasta syntisyydestä ei tässä kyllä sanota sanaakaan!
Kaikesta päätellen et ehkä sittenkään lue Raamattua ollenkaan, tai sitten vain sieltä täältä joitain mitä sitten "haluat" heitellä ,omaksi vahingoksesi tosin !