Ovat vain olleet tapoja selittää ihmisille asioita, joita kukaan ei tiedä/ymmärrä.
Jo pieni lapsi kyselee, kuka oli ihan ensimmäinen ihminen?
jo aikojen alussa ihminen on näitä pohtinut ja se, joka on osannut selittää "uskottavasti" on ollut viisas ihminen ja muut ovat häntä arvostaneet ja kunnioittaneet.
Jumaluus on siis jonkun ihmisen mainio idea saada itselleen kylän kunnioitus. Ei siis ihme, että uskontoja on ja paljon, niinkuin kansaakin ympäri maan.
Olemme uteliaita ja tiedonhalusia, emmekä lopeta kyselyä, ennen kuin vastataan. Aina on jonkun pitänyt vastata, tietää tai ei.
Jo pieni lapsi kyselee, kuka oli ihan ensimmäinen ihminen?
jo aikojen alussa ihminen on näitä pohtinut ja se, joka on osannut selittää "uskottavasti" on ollut viisas ihminen ja muut ovat häntä arvostaneet ja kunnioittaneet.
Jumaluus on siis jonkun ihmisen mainio idea saada itselleen kylän kunnioitus. Ei siis ihme, että uskontoja on ja paljon, niinkuin kansaakin ympäri maan.
Olemme uteliaita ja tiedonhalusia, emmekä lopeta kyselyä, ennen kuin vastataan. Aina on jonkun pitänyt vastata, tietää tai ei.
Vastaukset 136
Vanhimmat
Nimensä mukaisesti, uskonto on uskomiseen perustuvaa. Uskovainen ei voi oikeutetusti väittää mitään todeksi muuten kuin oman uskonsa perusteella. Tieto on todistettuun tietoon luottamista.
Kumpi on yksilölle todellisempaa, uskominen vai tietäminen. Minusta uskominen on perustellumpaa koska jokainen elävä yksilö elää oman elämänsä ensisijaisesti vain sen perusteella mihin uskoo.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
ja kristinuskon sisältämä elävä usko, ovat kaksi täysin eri asiaa. Aloittaja katselee asiaa sieltä uskontojen maailmasta.
ymmärrätkö, mitä sinulta puuttuu ? Aikoinaan Paavo Ruotsalainen kävi seppä Högmanin juttusilla ja sai neuvon : "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki muu, Kristuksen sisäinen tunteminen "
Kannattaa etsiä Jumalaa, kannattaa rukoilla synnintuntoa itselleen, jos synnintunto on jo herännyt, kannattaa tulla ristin juurelle sillä sieltä lähtee iankaikkinen elämä, syntien anteeksiantamuksessa ja Kristuksen vastaanottamisessa omaan sydämeen ja koko elämäni Herraksi.
Kristin usko taitaa olla kaikein totuuden mukaisin tällä hetkellä,jos puuttu jeesusken sisäinen tuntemien puuttu paljon.
Jos jumala ei kutsu parannukseen ihmien loitontuu yhä kauemmas jumalasta.
Oma aloiteelisesti ei tule katumuspäälle.
4-5 vuotias. Kysyi: Mistä on kaikki tullut?
Minä joka olen näistä asioista paljon lukenut, hätäännyin. Miten vastata? Minun on pakko vastata ja en voi alkaa selittämään henkimaailmaa niinkuin olen sen ymmärtänyt.
**********************************************
Vaan: Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan luona.
Ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
***********************************************
Näillä sanoilla vastasin ja poika palasi leikkeihinsä.
Harhautinko?
se oli hyvin ja oikein vastattu. Sillälailla !!
Kannattaisi vastata siten, että kysyjä ymmärtää vastauksen. 4-5 vuotiaalle kannattaa puhua hänen ymmärrystasonsa mukaan. Näin meille opetettiin sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa v.2005.
Olisit vastannut eli miten on koulutettu vastaamaan?
tällä Jumalan Sanalla, jota puhumme, on taivaallinen takuu. Herra itse vastaa Sanastaan.
Suuri virhe on tehty siinä että kouluissa ei enää ole aikoihin pidetty uskonto tunteja,joissa lukemalla luettiin Raamatun Sanaa.Siitäkö johtuu että nuoret naiset ovat suuntautuneet ties vaikka minkälaisiin uskomuksiin.
Jumalan Sanaa kannattaa lukea jopa aikuisiässä,koska sitäkautta monet ovat ikäänkuin
"poksahtaneet" elävään uskoon.
Muistan kun eduskunnasta oli tehty juttu erääseen lehteen. Siinä varapuhemies kertoi lukevansa Raamattua pitkien puheenvuorojen lomassa.Nimeä en enää muista, mutta järkevä mies jokatapauksessa.
uskonto on poistettu kouluista. Eri uskonnoista voi lukea mutta ennen opetettiin että raamattu oli tosi ja se oli väärin.
Ensiksikään raamattu ei ole mikään totuus ja toisekseen on väärin tuputtaa ihmisille eri uskoja ja uskontoja.
Mielestäni kouluissa pitää laajentaa uskonnon opetusta niin, että perehdyttäisiin kaikkiin uskontoihin ja uskomuksiin ja myös muinaisuskontoihin.
mutta kun usein uskonnonope on itse uskovainen, niin...
elävässä uskossa niin silloinhan hän on paras mahdollinen siinä tehtävässä. Näinkun katsotaan asiaa kristittyjen puolelta.
Jos taas katsotaan asiaa sieltä henkiopas - puolelta (saatananvaltakunnasta) niin toki se on paha asia että uskovainen siellä johtaa lapsiamme Kristuksen sisäiseen tuntemiseen.
Olen senverran pihalla nykykouluista ja siitä menosta, mikä siellä vallitsee,mutta ennen ei kouluissa ammuttu kovilla, silloin kun Jumalan Sanaa luettiin ja saarnattiin, virsiäkin veisattiin.
Isäukko-vainaa tapasi sanoa, että kyllä luterilaisellakin joku uskonto pitää olla.
Se koulutus, jota kävin, oli lapsityöhön suuntautuva ja harjoittelupaikoissa "johtaja" kertoi, että lapselle kerrotaan hänen ikänsä mukaisia vastauksia. Lapseen ei suhtauduta kuin aikuiseen. Lapselle vastataan lyhyesti. Ja testasin hänen väitteensä ja se toimi!! Lapset olivat tyytyväisiä. :)
Siispä, jos pieni lapsi tulisi minulta kysymään kuka oli ihan ensimmäinen ihminen, niin vastaisin, etten tiedä, koska siitä on niin pitkä aika, ettei asiaa ole kirjattu muistiin. (Ja sehän on totta. Asiaa ei todellakaan ole kirjattu muistiin, kuten joku yrittää väittää.)
Jos olet jo iäkkäämpi, niin johan tuohon ikään mennessä pitäisi ymmärtää erottaa totuus valheesta, itsepetos rehellisyydestä jne. Vieläkö ko. asiat opetuttavat? Minä lakkasin elämästä itsepetoksessa ja lopetin Raamatun luvun ja uskomisen siihen huuhaakirjaan, joka on täynnä vain perusteettomia uskomuksia, jotka eivät ole edes tottakaan. Etkö tiennyt, että koko kirjahan on vain filosofinen teos! Vai että oikein "herra itse vastaa sanastaan". En tiedä mistä herrasta puhut, mutta voisin käyttää niin paljon mielikuvitustani, että voisin kuvitella herran olevan ... jaa---aaa mikähän herra se olisikaan.. no, mielikuvituksen tuotos nyt ensiksikin.
Tokihan sinä voit mielikuvituksesi tuotokseen uskoa ja olla esim. luterilainen, sillä Suomessa on uskonnonvapaus: saa uskoa tai olla uskomatta. Ja minä olen valinnut olla uskomatta siihen hölynpölyyn.
Ehkä onkin vain parasta, että uskonnon opetus lopetettiin kouluissa. Eipähän kukaan aivopese lapsia, joissa on tulevaisuus.
Minä kyllä todellakin tulin elävään uskoon ja se tarkoittaa minun kohdallani sitä, etten usko enää Jumalaan enkä Raamattuun. Siinä on elävää uskoa kerrakseen!! Ei tarvitse olla enää aivopesty, vaan saan olla sellainen, jollaiseksi minut on luotu. Ei tarvitse pokkuroida jonkun uskontoryhmän oppeja eikä väärinymmärrettyjä raamatun kohtia. YÖK! Eikä tarvitse pokkuroida uskovaisten väärää kuvaa Jumalasta.
Voit huviksesi uskoa, että olin oksentaa, kun tajusin, että uskovaiset ovat antaneet minulle väärän kuvan Jumalasta, jota pidin rakkauden Jumalana. Uskovaiset tuputtivat vihaista, mustasukkaista ja rankaisevaa Jumalaa, mutta kun totuus paljastui.... olin oksentaa!! Vaikka aikaa on kulunut tuosta väläyksestä, oksettaa vieläkin kuinka minua johdettiin harhaan. Olin niin sinisilmäinen ja halusin oppia tuntemaan Jumalan. Opinhan minä tuntemaan, mutten sitä Jumalaa, josta uskovaiset kertovat.
hän opettaa omaa uskoaan. Kaikki kun eivät halua uskoa tuputettavan väkisin.
Itse vastasin omille koulua aloittamassa oleville lapsilleni heidän kysymykseen "mitä äiti uskonto on ja entä kuka on Jumala?": eri ihmiset voivat uskoa Jumalaan ja tämän maailman syntymiseen hyvin eri tavoilla, jotkut kutsuvat Jumalaakin eri nimellä, kenenkään ei oikein voida sanoa olevan väärässä tai oikeassa, koska kukaan ei tiedä ihan varmaksi. Jokainen saa uskoa omalla tavallaan. Koulun uskontotunnilla tullaan opettamaan kristinuskon pohjalta näitä asioita, koska valtaosa uskoo niin näistä asioista. Eli siihen kuuluu Jeesus, Jumala, syntien anteeksanto ja muut. Mutta te saatte sitten aikanaan itse muodostaa oman näkemyksen lisääntyvän tietämyksen ja oman mielipiteen mukaan.
Lapsillani on kyllä tietty pohjatieto uskontoasioista ja lähinnä meidän ev.lut.seurakunnan kerhotoiminnan myötä. Mutta kun haluan kasvattaa lapseni suvaitsemaan erilaisuutta, niin ulkomaalaisia kuin eri uskontopohjalta ponnistaviakin ihmisiä, vastasin näin. Vastaus on täysin tyydyttänyt heidän tiedonnälkänsä.
Miten se voi olla omaa kun se on kaikille tarkoitettu? Jokainen ihminen valitsee ihan itse uskoako vai ei.
uskoa ja jokainen ihminen saa valita haluaako uskoa raamattuun vai ei.
Lasten vanhemmat ehkä ovat ateisteja tai muhamettilaisia tai buddhisteja eivätkä halua lapsilleen opetettavan mitään muuta uskoa.
Miten se on kaikille tarkoitettu?
Evankeliumi on tarkoitettu kuultavaksi kaikille ihmisille. Joko uskoo, tai niinkuin sinä ei usko.
että se on tarkoitettu kaikille ihmisille? Suurin osa maailman kansasta viis veisaa evankeliumeista. Eikä heitä uhkaa mikään vaara sen vuoksi.
Niin, ota tai jätä. Oma on asiasi, lopeta kuitenkin meuhkaaminen.
Olet huonoa mainosta kristinuskolle.
Mielestäni olet kunnioittanut lapsen omaa ajattelua, kun olet sanonut, että hän saa muodostaa oman mielipiteensä, vaikka muut sanovat mitä. Täytyy vaan muistaa se tosiasia, että lapsi on "aivopesussa" koko ajan luterilaisessa maailmassamme. Ei millään pahalla, mutta lapsi ei kykene erottamaan omaa ajattelua toisten ajattelusta, ainakaan vielä, ja siihen saakka hän imee ajatuksia, keneltä muilta kun valtauskontoon kuuluvilta, luterilaisilta. Olikohan se nyt sitten järkevää viedä lapsi luterilaiseen kerhoon?
En tunne lapsiasi, mutta heiltä menee ensin muutama vuosikymmen asioiden opetteluun ja toinen muutama vuosikymmen vanhojen, väärien, asioiden poisoppimiseen ja omien, oikeiden, asioiden oppimiseen. Minulta meni about 30 vuotta ensin tajuta, että olin vääristynyt.. ja luultavasti menee sinne 60 vuotiaaksi, kunnes olen oppinut uudet, omat ja oikeat, ajattelutavat. Kipuilua on ollut jo 10 vuotta. Vielä 20 vuotta kestettävää ja opeteltavaa, ehkä. Niin olivat sitkeässä lapsuuteni ja nuoruuteni minulle syötetyt asiat. Toivon, ettei lapsillesi käy samoin.
Vielä kehtaat tunnustaa, miten käsittelit pientä poikaa, jolta ei voi edellyttää sinun "viisautesi" ymmärtämistä.
Eipä taida sullakaan olla kaikki kotona. Kysyt, harhautinko. Vastaus on että et, kai poika ymmärsi, ettei sinulta voi vaatia kunnon vastausta.
Vastannut?
uskonnollisilla termeillä, jotka eivät varmasti pikkupojalle avaudu. No, sinä (jos olet tuo, joka kyselet, harhautinko) vastasit tietenkin, niin kuin osasit, minä vastaisin niin kuin minä osaisin. Ja siinä vastauksessa olisi kyllä maapallon ikä pidempi kuin 6 000 vuotta. Ja että varmaa vastausta ei olekaan vielä.
on jo lähtenyt koulutielle, ja eipä heille se kerho silloin sen suuremmin muuta merkinnyt kuin mukavia leikkikavereita ja askartelutuokioita. Kotihoidossa oleville lapsillemme oli tärkeää päästä välillä toistenkin seuraan.
Tässä sulle yksi hilpeyttä meissä vanhemmissa herättänyt kommentti silloin 5-vuotiaan poikamme suusta kerhosta tultuaan "siellä kerhossa oli kyllä mukavaa leikkiä, mutta se täti lässyttää ku pikkuvauvoille ja höpöttää koko ajan niistä Jeesuksista." Tämä lapsemme on onnellisesti nyt jo eskarilainen. Ei ole jäänyt traumoja.
Eikä ole aikaakaan, muutama päivä sitten, tämä sama poika kysyi siskonsa kanssa, joka taas on 8 vuotias, että "eikö se Jumala koskaan kuole"?
Hetken mietin, mutta sitten vastasin sen mukaan mikä ajatus ensin päästäni putkahti:" ei Hän taida olla koskaan syntynytkään, joten ei kyllä kuolekaan". No tämähän nyt herätti sit suurta hämmästystä lapsukaisissamme. Selitin oman näkökantani sitten, että ei Jumala ole ihminen tai mikään olio, enemmänkin tunne meidän ihmisten sisällämme. On varmaan ollut eskarissa muikeat keskustelut aiheesta tämän lapsilleni antamani selityksen jälkeen....
Nuorimmaisemme, joka on neljä vuotias, ei ole suostunut yksin vielä jäämään seurakunnan kerhoon, joten käyn siellä yhdessä hänen kanssaan aina silloin tällöin. Kyllähän siellä korostuu kuitenkin enemmän se mukava yhdessäolo,leikkiminen ja askartelu. Siinä sivussa on uskonopetustakin, mutta itseasiassa aika vähän. Se kynttilän sammuksiin puhaltaminen on kohokohtia!
Olenhan kastattanutkin lapsemme ja mennyt itse kirkossa naimisiin aikanani, he voivat sitten aikanaan vetää tosiaan uskonnostaan omat johtopäätöksensä, kun ovat kykeneviä arvioimaan sitä. Luterilainen seurakuntaelämä on siinä mielessä turvallinen, että ei mene äärimmäisyyksiin ja näistä ihmisistä taitaa olla suurinosa ns. hiljaisia uskovaisia, jotka ei mielipiteitään julki tuo. Mieheni erosi vuosia sitten, pian vihkimisemme jälkeen kirkosta, henkilökohtaisista syistä, ei niinkään uskonristiriidoista johtuen, no ehkä siinä mielessä, ettei hänkään usko raamatun joka sanan olevan totta, sanoma on muuttunut varmasti ajan saatossa. Olemme samoilla linjoilla näissäkin asioissa, vaikka itse vielä kuulunkin kirkkoon, kuten lapsemmekin. Miehelläni on helluntailaistausta oman sukunsa kautta, koki lapsena sen kovin ahdistavana ja on kyllä tykännyt ettei tavalliset ev.lut.seurakuntalaiset pidä niin suurta haloota uskostaan. Me ollaan erikoinen perhe uskomme puolesta, mut jokainen tavallaan!
lukemassa IVAN PANINin Raamattua koskevia tutkimuksia. Saatte luoton Raamatun luotettavuuteen, se on todellakin Jumalan Sanaa.
syötä googleen nimi : IVAN PANIN
Siunausta koko perheelle
sinun jumalasi kun sitä koko ajan tarjoat muille.
Hänen teoriansa on todistettu vääriksi niin kuin kristinuskokin.
Ei kaikkien tarvitse olla kristittyjä.
IVAN PANIN on venäjän lahja kristillisyydelle.
Tietysti sinä vastustat tätä, niinkuin yleensä kaikkea Jumalan Sanaa.
Mikähän se rakkaus, rakkaus - henki sinussa oikein onkaan, kun niin hyökkää kaikkea Raamatun Sanaa vastaan ? Me kristityt kyllä tiedämme.
Hänen teoriansa pitää ja on luotettava.
sanaa vastaan vaan ihmettelen mitä teikäläiset pitää Jumalan sanana.
Te kristityt olette niitä viimeisiä jotka ymmärtävät rakkauden päälle. Vaikka olen minä tavannut mukaviakin kristityitä.
Paninia uskoo vain jotkut kristityt.
luki raamattua ja tokaisi kirjan luettua: Olisi pitänyt lukea aikaisemmin. Kirjahan on täyttä paskaa ja sukurutsausta!
Tämä iäkäs mies oli oikeasti todella viisas ja lukenut mies. Näki myös henkiä.
Nyt on jo taivaassa. On ilmoittanut leski vaimolleen taannoin siirtyvän eteenpäin, eikä voi siksi enää vierailla unissa.
Hänellä oli ihanan isot ja turvalliset kädet ja pilke silmäkulmassa. Tulee ikävä.
mahtoiko taivaaseen mennä tuollaisella asenteella. Ja henkioppaat ja kaikki.
Voi, voi
Vaikutti erittäin järkevältä.
Pyhästä Hengestä?
Vaarini oli oikeasti mahtava mies!
Suojelusenkeli pelasti hänet kahdesti sodassa ja hän tiesi kaikkien kuolemat ja tulevat vauvat etukäteen.
Hänestä voisi kirjoittaa kirja, sillä hän teki paljon hyviä tekoja ja auttoi hädässä olevia.
näet muissa vaan pahaa!
Mihin itse kuoltuasi menet?
Kiitos, että näet hyvyyttä meissä muissakin.
meillä ei ole, vaan se on Kristuksella Jeesuksella. Tietysti joku saattaa aivan kuoleman porteilla tulla pelastavaan uskoon,niinkuin kävi ristin ryövärille.
Joten jätetään se asia Herran haltuun.
Kysyit,mihin itse menen.Voit lukea henkilökohtaisen kertomukseni tuolta alempaa.Senverran pitkä kertomus etten nyt käy sitä toistamaan.
Jokatapauksessa vastasin Jumalan kutsuun omassa etsikkoajassani,sain syntini anteeksi ja sain uudestisyntyä ylhäältä elävään toivoon taivaaseenpääsystä.
kummasta valtakunnasta vaarisi henkiopas oli ?
Niin se ei käytä tuollaisia sanoja.
Sinä Lapsenlapsi valehtelet.
että valtakuntia on vain yksi?
Samassa veneessä ollaan me kaikki telluslaiset, veneellinen ruusuja
naistenpäivänä Arittalle ja Allille kuin myös kaikille palstan tytöille.
... Pisteelle. Saa muutkin katsoa.
http://www.b-guided.net/img/articles/393/393_1.jpg
En muistanutkaan koko naistenpäivää. :-)
jo tästä keskusteluketjusta, että valtakuntia on kaksi.
Raamattukin on samaa mieltä. Apostolien teoissa sanotaan että uskoontulo on siirtymistä saatananvaltakunnasta Jumalan valtakuntaan
Anteeksi nyt Aritta, ettet vaan taas polta pelihousujasi.
Toiset on hengellisesti näkeviä, toiset sokeita
( mustatuntuu kirjoittajia ) niin ja rakkaus, rakkaus.
ja se on Jumalan. Mitään muuta ei ole.
Jos tosiaan näet muitakin valtoja niin ne ovat omassa mielessäsi.
yhtään ihmistä taivaaseen, eivätkä teot yleensä, olkootpa kuinka hyviä tahansa. Tietysti on ihan suotavaa, että näin elää.
Taivaaseen ei ole kuin yksi tie, kun syntinen käy ristin juureen silloin kun on etsikkoaika, ts. kun Jumala kutsuu.
Kerran, kahdesti, jopa kolmasti Hän kutsuu meitä elämämme aikana. Silloin on se "tuhannentaalan paikka" ratkaista iankaikkisuus osa Jumalan taivaassa. Onnellinen se, joka ei anna etsikkoajan lipua ohi tarttumatta tilaisuuteen.Etsikkoaika laulussa sanotaan: "sen ethän anna mennä menojaan "
Sinä voit rukouksessa pyytää etsikkoaikaa ts. herätyksen aikaa itsellesi.Kun Jumalan pyhyys silloin lähestyy sinua, tulet syntiseksi omassatunnossasi ja silloin on hyvä tulla ristille armoa pyytämään.
Pauluksen oppia kuin Jeesuksen. Tuo on nimittäin hänen keksimäänsä eikä sillä ole mitään tekemistä Jeesuksen oppien kanssa.
apostoli Paavalihan kertoo saaneensa oppinsa itseltään Jeesukselta Kristukselta ( siis Jumalalta )Miten se voi siis olla ristiriitainen?
Kristillisen kokemuksen mukaan, Raamatun pelastustie toimii. Sen voi jokainen havaita tekemällä kyselykierroksen kristittyjen seurakuntien piirissä.
Jeesus elää, Hän yhä pelastaa meitä syntisiä, vapauttaen synnin ja perkeleen kahleista, armonsa alle vapauteen.
Koska hän juuri sanoi että lait on pidettävä.
Mutta Paavalihan ei koskaan edes tavannut Jeesusta. Kaikki mitä hän opetti oli hänen omaa uskontoaan.
Etkö tiedä, että kristityllä on jatkuva "on line" yhteys Jeesuksen kanssa Pyhän Hengen kautta.
Kun luen Raamatun Sanaa, kun rukoilen, käyn seurakunta yhteydessä, minua taivas täyttää Pyhällä Hengellä.
Tämä "on line" toimii jopa silloin, kun ajan autoa ja tietysti keskityn vain ajamiseen silloin. Kerroin tuolla enkelipalstalla, miten enkeli tuli väliin liikenteessä ja minut pelastettiin varmalta onnettomuudelta.
Siis tämä "on line" toimii taivaan puolelta, vaikka minä vaan ajan.
on line yhteys Jumalan kanssa. Ja minussakin on Pyhä Henki. Meissä kaikissa on. Ei se ole mikään kristityiden etuoikeus vaikka he luulevatkin niin.
Huomaatko kuinka monin tavoin sinuakin täällä syytetään kirjoituksistasi. No tottakai huomaat mutta nämä syyttäjät eivät huomaa sillä he ovat saatanan valtakunnasta.
Olet niitä harvoja järkeviä näillä palstoilla.
rohkaisevasta palautteestasi. Joku päivä sitten mietin, että mahtaako näistä kirjoituksista olla kellekään mitään apua ja neuvoa ?
Pitäiskö perustaa nettiin palautepäivät ???
Vieläkö on ihmisiä, joita kiinnostaa tietää, miten minä pääsen iankaikkiseen elämään Jumalan taivaaseen ?
uskovaiset ovat niin varmoja siitä että kaikki mikä ei mahdu heidän ajatusmaailmaansa on saatanasta.
Jostain syystä kuitenkin suurin osa ei-uskovista on ihan mukavaa, ystävällistä ja empaattista porukkaa ja monet uskovaiset ovat suorastaan ilkeitä ja tekopyhiä, joten missähän se saatana oikein vaikuttaa eniten? Jos se siis olisi edes olemassa.
ihmisiä olemassa jotka haluaisivat tietää sinun taivaaseen pääsemisestäsi, mutta kyllähän niitä on jotka haluavat kuunnella uskovaisten pälpätystä ja saarnaamista.
Kaikki eivät kuitenkaan halua eikä se tee heistä huonompia ihmisiä. Joten olisi aika teikäläisten lopettaa tuo tuomitseminen.
Et sitten kuulu tähän porukkaan: "Jostain syystä kuitenkin suurin osa ei-uskovista on ihan mukavaa, ystävällistä ja empaattista porukkaa."
Sinun mielestäsi. Mutta et ole sinäkään erikoisen empaattinen.
Jos vähän täydennetään, voitko perustella, mitkä ne takuut on, kun puhumme taivaaseen pääsystä eli pelastuksesta
"taivaaseen". Mitään pelastusta ei tarvita koska emme ole missään vaarassa.
kiusaat Arittaa ja samalla teet itsestäsi ääliön joka ei osaa perustella omaa uskontoaan muuten, kuin vetämällä muullatavalla uskovilta maton alta pois.
Ihan typerää tuo uskontosi oikeaksi väittäminen, kun et kykene itse asiaa pohtimaan.
Aloitappa omin sanoin kertomalla, miksi Kristinuskon sanoma on rakkaus, vaikka jumala itse loi helvetin? Miksi ja miten elämä mielestäsi pitää antaa Jeesukselle ja mitä jos ihminen luulee olevansa uskossa, mutta ei olekkaan oikealla tavalla, mitä hänelle tapahtuu kuoltuaan? Ja mistä tietää, että on oikealla tiellä, ettei tämä tie ole sittenkin vaan hurmos hengen aikaan saannosta?
Ja miten raamattua pitäisi lukea oikein? Kun itse hain kirjasta totuutta ja törmäsin vaan lisäkysymyksiin ja lopuksi tuntui kun oikea Jumala olisi aukaissut silmäni.
miten voin enää uskoa, kun kaikki mitä raamatusta kuulen, herättää minussa vaan ihmetystä ja jopa kauhua... ja toisinaan sanon, että mitä hel... juurihan sata sivua sitten sanottiin ihan päinvastoin.
Vakuuta minut. Pyydän sitä enemmän kuin mitään muuta. Olen eksynyt polulta, enkä ehkä haluakkaan enää takaisin?
suoraa päähän.Hyvänen aika,siinä on moneen ketjuun keskusteltavaa päiväkausiksi.Mistä keksitkin.
Ensiksikin,en kiusaa Arittaa, vaan heitin löylyä tähän jysähtäneeseen keskusteloon.Aritta vastaa aina, vaikkei tiedäkään.
Minun sektorini on puhua pelastukseen liittyvistä jutuista kuin syntiinlankeemus,syntikysymys yleensä,etsikkoaika,Jumalan armo Kristuksessa,eli
tehtäväni on toimia Herramme todistajana.
Sitten on opettajan armoituksella varustettuja kristittyjä.Minä en katso olevani sellainen ts. Herra ei ole uskonut sellaisia armoituksia minulle. Mutta onhan täällä sisaria ja veljiä joilla on paukkuja sille sektorille.
Ottakoon siis jokainen jotain tästä "Ämpäristä"
Hyvä ku heitit, vaan pienempikin annos olisi riittänyt.
seuraavaksi kirjoitan;"Miksi ja miten elämä mielestäsi pitää antaa Jeesukselle"
Raamatussa on paljon vaikeaselkoista ja sen perusteella ihmiset heittävät sen liian helposti huomioon ottamatta. Laitan linkkejä, joissa on paljon hyvää tietoutta, miten Raamattua tulisi tutkia. Laita linkit talteen ja tutki, tutki, älä luovuta, ihmismieli ei ole täydellinen käsittämään tuonpuoleisen asioita, aina jotain jää salatuksi.
Ei ihminen tietäisi mistään että Jumala on rakkaus, ellei Hän itse olisi ilmoittanut sitä ihmisille, joka on synnin sokaisema niin pahoin ettei edes kykene ymmärtämään että Jumala voisi olla rakkaus, ellei Jumala itse ottaisi kontaktia ihmiseen ja antaisi kokemuksia itsestään.
Rukous on tärkeä avain Raamatun ymmärtämiselle.
http://raapustus.net/
http://gamma.nic.fi/~jlindell/raamluku.htm
http://www.kotiposti.net/~raamattu/raamattu/tulkinta/
http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm
http://www.vapaasatama.net/lukeminen.html
http://www.concordia.fi/luentoja/itseitsensatulkki.htm
Kerro nyt ihmeessä.
Et sinä minunkaan mielestäni kiusaa minua, paremminkin päinvastoin, mutta kun en saa sinulta järkeviä vastauksia.
Lähdetään liikkeelle Raamatun alkulehdiltä.Ihminen oli alunpitäen Jumalan yhteydessä, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena, joutui eroon Jumalasta.Me kaikki olemme osalliset tästä erosta. Synti rehottaa jokapuolella. Viitteitä tästä näemme jo hiekkalaatikolla.
Jumala päätti järjestää ihmiselle uuden mahdollisuuden tulla Hänen yhteyteensä.Siksi Jumala itse päätti syntyä ihmiseksi ja tulla uhrikaritsaksi, sovittamaan sen ( siis synnit ), mikä syntiinlankeemuksessa menetettiin. Ts.Nyt syntyy langenneelle ihmiselle uusi mahdollisuus sille paikalle, jossa ihminen oli alussa, eli Jumalan yhteydessä. Tätä nimitetään uudestisyntymiseksi eli vanhurskautukseksi Jeesuksen Golgatan uhriveren kautta. Ts.Jeesuksen veri puhdistaa syntisen täydellisesti.
Seuraavaksi, miten Jumala järjestää ihmisen yhteyteensä. Se tapahtuu etsikkoaikana. Omakohtaisesti muistan pikkupoikana mummolassa oli koolla siis mummoni, sekä hänen kaksi sisartaan. En tarkalleen tiedä, olivatko kaikki elävässä uskossa ts.uudestisyntyneitä,mutta monasti he puhuivat minulle Jeesuksesta. Olen ymmärtänyt niin että ensimmäinen etsikkoaikani oli juuri tuolloin.
Näin ikäänkuin edessäni tienhaaran joista toinen oli tämän maailman tie, ja se toinen oli seurakunnantie. Vaan ei se silloin edennyt sen pitemmälle.
Toinen etsikkoaikani tuli 70-luvulla.Olin kaupparatsun hommissa.Päivät tehtiin töitä, illat oli joskus pitkiä.Niimpä löysimme itsemme esim. naistentansseista. Miksikö ? No ottoalli oli nuorena komia ilmestys.Minä nautin suunnattomasti kun minut haettiin tanssiin ja kaverit jäi pöytään ihmettelemään.
Siinä sitten kävi niin että eräästä soittoruokalasta iskin ladyn, joka sitten jossainvälissä kysyi että "haittaako minua, kun hän on rouva?" Vastasin ettei sitten pätkääkään, ja niin me seurustelimme sillä seurauksella että hänen perhe hajosi.
Meni vähän aikaa ja yks päivä mä heräsin hyvin selvään synnintuntoon, joka vaan vahvistui ja siihen liittyi tuomion taju, että nyt poika olet tehnyt sellaisen synnin että helvetti on edessä.
Psalmi 32 kuvaa hyvin synnintuntoja.Se menee just niin.Tätä jatkui viikkotolkulla, enkä löytänyt mitään ulospääsyä,konstia,jolla tehty saataisiin tekemättömäksi.Lopuksi olin henkisesti aivan puhki,myös fyysisesti.Viimeisillä voimanrippeillä soitin ev.lut. srk;n auttavaan puhelimeen ja kuitenkaan minusta ei ollut mieheksi kertomaan asioiden oikeaa tolaa vaan kiersin ja selitin. Lopuksi tuo työntekijä sanoi että rukoile.
Niin minä teinkin samana iltana.Koin olevani niin suuri syntinen etten voi rukoilla kuin polvistuen siihen soffan viereen.Se oli elämäni ensimmäinen polvirukous,jossa tunnustin Jeesukselle, että olin rikkonut toisen perheen ja ominut toisen vaimon.
En ymmärtänyt sen enempää, mutta taivaasta ilmeisesti seurattiin tilannetta ja minun tyköni ohjattiin oikea evankelista.Koskaan en aikaisemmin ollut tavannut ketään evankelistaa, mutta nyt se sopi tilanteeseen ja Hän selvitti minulle evankeliumin.
Olin siis jo melkein sisällä taivastenvaltakunnassa,mutta vielä puuttui se että luovutan koko elämäni Jeesukselle ja oikein pyydän Häntä sydämeeni ja koko elämäni Herraksi.
Olin tottunut rukoilemaan vuoteessani ennen nukkumaanmenoa ja niin minä rukoilin.
Tunsin rukoillessani,kun joku laski kämmenen otsalleni ja painoi kevyesti. Minä säikähdin hieman. Senjälkeen siinä huoneessa kävi ikäänkuin tuulenhenkäys, vaikka olin yksin.Sitten nukahdin ja nukuin siitälähtien todella hyvin,niinkuin nykyäänkin.
Siinä ensimmäisinä päivinä, olin kerran työkaverin kanssa kahvilla, kun hän kysyy:"Mitä sulle on tapahtunu kun sä et enää kiroile?"
Itse en sitä huomannut.Olin ennen kova pärrääjä.
Eräänä iltana taas rukoilin ja siihen seinälle tuli ikäänkuin suuri televisiokuva isosta kuusesta, jonka latvasta lähti kotka pudottautumaan ja hiljaa levitti siipensä ja kaarsi pois.Siihen se päättyi.
Jumala antoi minulle ilmestyksen armolahjan.
Vielä lopuksi,selässäni todettiin Hennalan sotilassairaalassa,syntymävika. Sairaalan ylilääkäri,joka sen totesi ja löysi,sanoi ettei leikkauksella voida parantaa,menee niinpitkään kuin menee,tee kevyitä hommia.
Olin ollut pari kuukautta uskossa, kun eräänä yönä heräsin,mitä minun selässäni tapahtuu.Nousin ylös ja tunsin, kuinka sellainen suloinen lämpöalue liikkuu hiljaa alhaalta ylöspäin pitkin selkärankaa. Ymmärsin, että nyt Herra Jeesus parantaa tämän syntymävikaisen selkärangan. Ja niin todella tapahtui, vaikken edes ymmärtänyt sitä pyytää.
Kiitos Jeesus,että paransit selkäni, ja ennenkaikkea että pelastit minut suuren syntisen.
Kiitos armostasi,rakkaudestasi minua kohtaan kaikkina näinä vuosina.
Ja vielä rukoilen näiden ihmisten puolesta, jotka täällä netissä sinua etsivät. Herra Jeesus Kristus, käännä kasvosi heidän puoleensa ja anna raamatullinen etsikkoaika, jossa synnintunto herää. Kiitos,että kuulet rukouksemme. Amen
Tätä samaa paskaasi jankutat ihan kaikille niille jotka eivät usko mielikuvituksellisiin tarinoihisi. Miten jaksatkin vuosikausia meuhkata typeryyksiäsi tänne? Olet pelkkä nolla.
"Miksi kristinuskon sanoma on rakkaus, vaikka Jumala itse loi helvetin", näinhän kyselit.
Helvetti on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Ei ihmistä varten, vaan meille on valmistettu Golgatalla täydellinen anteeksiantamus kaikista synneistä ja mahdollistettu paluu Jumalan yhteyteen,josta syntiinlankeemus paratiisissa erotti.
Jumalan rakkaus on AGABE-rakkautta, toisenlaista kuin meidän ihmisten käsitys rakkaudesta.Se on aina ollut osa Hänen Jumaluuttaan.
Kerroin joskus turkulaisesta tiedemiehestä,jonka vaimo oli tullut uskoon.No,tämä mies suunnitteli tekevänsä diagnoosin vaimonsa seurakunnasta ja pitäisi tehdä vähintään kolme eri käyntiä siellä,että olisi sitten luotettava.
Niin sitten sunnuntaina mentiin tilaisuuteen jo hyvissä ajoin ja hakeutuivat sellaiselle istumapaikalle, josta saattoi tehdä havaintoja sisääntulevista seurakuntalaisista.
Väkeä alkoi tulla ja tiedemies seurasi tarkkaan ja teki havaintojaan. Mutta nämähän vaikuttavat olevan iloisia, onnellisia, rakkaudellisia, tasapainoisia ihmisiä ja niin kävi että kun alttarihetki koitti, tämä tiedemies oli siellä alttarilla ja antoi elämänsä Jeesukselle. Oli suunnitellut että 3-käyntikertaa pitää olla mutta yksi riitti, kiitos Jumalalle
Mitä tämä tiedemies näki siellä seurakunnassa ? Uskon niin, että se oli tämä Jumalan rakkauden ilmapiiri, Pyhän Hengen läsnäolo kansansa keskellä. Näin se on. Seurakunta on Jumalan foorumi.
Tämän kertoi jo eläkkeellä oleva Heikki Lahti,joka tuolloin oli ko.seurakunnan työntekijä. Tästä tiedemiehestä tuli myöhemmin jäsen seurakunnan vanhimmistoon.
Älä nyt vain ala sääliä minua. :-)
Jos olen mielestäsi nolla niin sekin on ihan ok. Mutta mieti nyt tarkkaan mikä se on mikä sinua minussa v----taa. Se vika on nimittäin sinussa itsessäsi.
:-) :-0 :-I hihiii
että sinua. Mutta sait näköjään jonkinlaisen kohtauksen.
Otahan iisisti.
Tapasi mukaan ajattelit väärin. :-)
Yksi asia vielä. Jos minusta joku ihminen ärsyttää minua niin en lue hänen juttujaan. Sinä olet ilmeisesti masokisti. :-)
Jos syötät googleen nimen: IVAN PANIN ,ja kun se googlen sivu avautuu, valitse se ylin
Kun olet nämä Paninin jutut lukenut, toivon mukaan sinulla on täysi syy luottaa Jumalan Sanaan, vai mitä.
Anna myös muista jutuistani palautetta. Muista, etten ole päivääkään ollut raamattukoulussa, mutta näitä Jumalan kouluja kyllä on käyty.
Toivottavasti se näkyy.
enkä sittenkään usko raamattuun. ???
valtaosalle ne Paninin tutkimukset vahvistaa luottamusta sekä myös kunnioitusta Jumalan Sanaan.
Se on Aritta, erittäin surullista, jos näin asennoidut, vaikka samahan näkyy mielipiteissäsi kaiken aikaa.
Kun en ole löytänyt raamatusta koko totuutta vaan muualta niin minkäs minä sille voin. Sinulle riittää raamattu, minulle ei.
Vai olen masokisti!!!
Sinä olet sitten lapsiin sekaantuja. Ja koiriin sekaantuja. :-) ja :-)
Varmaan osaat lisää samankaltaisia sanoja.
Sinä aloitit masottelemaan. Sultahan näitä sanoja oppii. :-) Vai ymmärrätkö edes mitä kirjoitat. :-)
mutta ei olekaan oikealla tavalla,mitä tapahtuu kuoltuansa - näin kyselit.
Kyllä me olemme monta kertaa esim.muotojumalisia, tai järkiuskossa ja todella luulemme olevamme taivaaseen matkalla. Taisinpa itsekin olla juuri tällainen. Omalla kohdallani tätä käsitystä ruokki se että olin nuorena seurakunnan toiminnassa mukana.
Uudestisyntyminen eli vanhurskautus, on se raja,näiden kahden valtakunnan välillä,joka siirtää meidät niinkuin apostolien teot sen määrittää : Uskoontulo on siirtymistä saatananvaltakunnasta Jumalanvaltakuntaan.
Siis valtakunta pitää vaihtua, jotta pääsee taivaaseen. Jos vain kuvittelemme, luulemme ja todellisuudessa olemme vielä siinä huonommassa, niin loppupeleissä käy todella huonosti.
Meillä ei ole varaa käsittää väärin tätä ihmiselämää. Evankeliumi on meille annettu.Jeesuksen sovitustyö ristillä oli täydellinen. Siis kaikki synnit on mahdollista saada anteeksi.
puuttuu sinulta tykkänään. Se johtuu siitä että uudestisyntymisen ihme puuttuu sinun elämästäsi.
Kukaan ei sitä ota, vaan se annetaan ylhäältä,armosta niille, jotka nöyrtyvät synneistään parannukseen, silloin kun HÄN kutsuu.
Sentakia sinulla on kaikenmoinen ihmistekoinen teoria, niinkuin tuo jälleensyntymis vouhotus, joka on silkkaa roskaa.
raamatussa jossa sanotaan että älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi? Sinä tuomitset esim minua koko ajan. Haukut roskaksi jälleensyntymistä vaikkei sinulla ole hajuakaan siitä mikä on totuus ja mikä ei. Muitakin toisinajattelevia tuomitset.
Kun minä sanon että olen löytänyt Jumalan niin yritä uskoa se. Minäkin uskon että sinä olet löytänyt Jumalan omalla tavallasi.
Voisin sanoa roskaksi tuota uudelleensyntymisvouhotusta mutta en viitsi kun tiedän että teikäläisille se on todellista. Meikäläisilläkin on samoja ilmestyksiä ja kokemuksia mutta kutsumme niitä eri nimillä.
on esim. ilmestyksiä, kyllä. Mutta, mikä onkaan niiden lähde ? Raamattu kehoittaa ottamaan siitä selvää.
"Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan tutkikaa, ovatko ne Jumalasta"
Uudestisyntyneen kristityn, jossa on Pyhä Henki, on mahdollista testata henget.Tällöin heti paljastuu, onko asialla Jumalan Henki vai perkele. Ymmärtääkseni testaaminen toimii vain uudestisyntyneillä kristityillä.
Tietysti on esim. selvänäkijät, ennustajat, henkioppaat, jälleensyntymisoppi, joista voidaan suoraan sanoa että sielunvihollinen saatana on näiden toimintojen takana. Se yliluonnollinen tieto, mikä näiden kautta tulee, on valheellista.
"Kun hän puhuu omaansa, hän puhuu valhetta, sillä hän on valhettelija ja valheen isä"
Kenenkään täyspäisen ei pidä sotkeutua em.asioihin vaan pysyä visusti niistä erossa ja lukea vaikka Raamatun Sanaa ja rukoilla että saisit kokea raamatullisen pelastuksen.
Kun ihminen omassa herätyksessään sitten tulee ristin juurelle ja uudestisyntyy elävään uskoon,hän voi pyytää Herralta armolahjoja,ja kyllä Hän niitä seurakunnan rakentumiseksi antaa.
Nyt se testaaminen astuu kuvaan. Jos tulee uusi ilmoitus esim. jostain heng.työstä, voit heti testata: Minä kysyn sinulta henki,joka tämän ilmoitit, onko Jeesus Kristus lihaksi tullut Jumala ? ja vastaus tulee hetikohta.
Muistan omalta kohdaltani tapauksen, jossa testasin tuota "ilmoitusta" ja kysyin.
Vastaus tuli heti: EI.
Mikä henki se oli. No se oli perkeleen henki se, jonka tarkoitus oli johdattaa minut vääriin tehtäviin. Katsos perkeleelle on ihan sama, saako se kristityn oikealle vai vasemmalle puolelle ojaan, pois tieltä.
"Jeesus on tie, totuus ja elämä"
Hyvää sanomaa levität, mutta niinkuin tämä Aritta ja muutamat muut, ovat niin paljon toisella kanavalla, että heihin ei totuus uppoa.
Eikä heidän kanssa kannata vängätä.
yksi valtakunta.
on harhauskoa ja valhetta. Se opettaa että on jokin jumala joka määrää miten ihmisten on elettävä ja jos he eivät elä tämän jumalan tahdon mukaan hän tulee kiduttamaan heitä ikuisesti.
Vain idiootit uskovat tuollaiseen.
Teet kyllä itsestäsi naurettavan. Olet kyllä siinä mielessä "järkevä" ettet ole kehdannut laittaa kuvaasi profiiliin kuten eräällä täällä mesoavalla kaltaisellasi oli.
vaan pelkkää faktaa. Että juuri sinä et ymmärrä mitään johtuu siitä että olet vielä niin alhaisella tasolla että sitä voisi verrata pienen lapsen konttaamiseksi. Ehkä ei edes siksi vaan ryömimiseksi.
En yleensä laita kuvaani internettiin idioottien mulkoiltavaksi.
On naurettavan itsestään tehnyt?
Näköjään vain noin "ylhäiseltä" tasolta voi haukkua meikäläistä ryömijäksi. Täällä "alhaisella tasolla" ei tuollaista haukkumista ole. :-)
Jos joskus pääsen kanssasi samalle tasolle niin saanko alkaa kanssasi haukkumaan muita? :-)
aritta ja bolgrad
Ensin pitää ryömiä, sitten kontata ja sitten kävellä. Mutta se konttaaminenkin on vaikeaa. On parempi jos mussu vielä ryömii jonkun aikaa niin ei pääse putoamaan korkealta, eikä kolhi itseään. :-)
Täältä ylhäiseltä tasolta voin ihan vain armosta kirjoitella sinulle. Ja haukkuakin sinua. Sinulla kestää vielä kauan ennenkuin olet minun tasollani ja silloin minä olen vielä korkeammalla.
Silloin voit jatkaa haukkumista jos haluat. Osaathan sinä sen taidon jo ihan hyvin. Olet minutkin opettanut. Vaikka olenkin niin ylhäinen, melkein pyhä. Pyhimys se taisi ollakin.
Pata kattilaa soimaa ja niin eespäin...
Vähän huumoria peliin niin siitä se elämä vasta riemastuukin. Jälleensyntyjäkin voi koettaa oppia huumoria.
:-) ja toinen :-)
Olla välillä eka:-) Ja antaa pikku mussun joskus sanoa viimeinen sana:-)
puuttuukin sinulta kun et sitä näy löytävän.
Vain silloin kun hierarkia on liian pitkä. Silloin en viitsi vastata. Tämä on sellaista terapiaa. :-)
:-)
:-)
:-)
muss muss
:-)
olet siis hurahtanut numerologiaan. Oletko tutustunut kabbalismiin. Olisiko se sukua siihen?
Voisi olla ihan mielenkintoista keskustella aiheesta. Olen rukoillut raamattukoodin tiimoilta ja saanut selvät(?) ukaasit. Mutta mistäpä minäm tiedän. Voisitko valaista asiaa hieman, niin voisi ajatella ja kommentoida?
Väärässä,yhteyksinenne. Elämä jatkuu lapsissanne,ei jälleensyntymässä,eikä taivaassa!!!!!
Intialaiset vanhat kirjoitukset Mahabharata, Ramayana, Purana-ja Veda-tekstit Mahavira Charita ja muut sanskriitinkieliset tekstit kertovat ihmellisiä legendoja jo tuhansia vuosia ennen raamatun tapahtumia.
Niissä kerrotaan muinaisista sodista joissa oli käytössä atomipommi ja ohjus!
Vedakirjoissa kerrotaan myös Vimanoista, lentokoneista.
Ihmiskunnalla ei ole kuin kalpea aavistus niistä kaikista kulttuureista jotka ovat tätä palloa muinoin asutaneet.
miljoonia vuosia vanha.
"Maailmanloppu 1999" Charles Berliz.
Oli kuulemma huijari mutta kuitenkin mielenkiintoista tekstiä. Siis varauksella.
Onhan jv:kin ennustaneet harmageddonia vaikka kuinka monta kertaa.
Mitä teet, jos vuoden 2012 henkinen kvanttihyppy on pelkkää kukkua? Newagerit lataavat tuohon paljon odotuksia, se on samanveroinen asia heille kuin maailmanloppu jehovantodistajille.
Jos vuonna 2012 tapahtuu jotain, niin sit tapahtuu. Olen kuullut kaikenlaisia huhuja eri tahoilta: uskovaisilta, new agelaisilta, tiedemiehiltä jne. Jokainen tulkitsee sitä vuotta omien intressiensä mukaan: uskovaiset odottavat Jeesuksen tuloa, tiedemiehet mitä lieneekään (sähköjen poikki menemistä tms.) ja new agelaiset tajunnan muutosta.
Tapahtuipahan mitä hyvänsä, niin mitä sitä nyt murehtimaan?? Nyt on vuosi 2009 kalenterin mukaan. Juutalaisen kalenterin mukaan on kait 5000 jotain rapiat päälle. Maya-intiaanien kalenteri loppuu tuohon vuoteen tms.
Mitäpä, jos alkaakin vain uusi kalenteri?? Vuodesta 1. Jee! Vuosi 1 jälkeen hörhöilyn. :D
Mielestäni ei ole järkevää ladata odotuksiaan mihinkään ulkoiseen tapahtumaan, olkoonpa se kuinka todennäköinen tahansa. Aina on olemassa vaara, että tapahtuma onkin ihan toisenlainen kuin mitä yksilö kuvitteli sen olevan. Terve skepsis on hyvä asia. Epäilevä asenne pitää poissa turhien toiveiden mätähedelmät.
"Kahta asiaa vältä, matkamies: turhia toiveita ja liiallista lihankidutusta."
- Buddha
Joitain kuukausia sitten yksi nuorukainen ampui itsensä, kun hänen opettajansa oli opettanut Dawkinsin teorioita tämän kirjan "Jumalharha" avulla. Nuorukainen menetti uskonsa ja tappoi itsensä. Niin voi käydä, kun uskoo johonkin asiaan uskomuksen menettäessä perusteensa.
Se on vahvoilla, joka ei takerru mihinkään.
Kaipa sitä takertumista on jos minkäkinlaista: rahaan, puolisoon, lapsiin, koulutuksiin, titteleihin, työhön jne. Se, jos mikä osoittaa, ettei "kaikki ole kunnossa". En osaa tätä tämän paremmin sanoa, mutta mielestäni ihmisen on vaan "hylättävä" kaikenlainen materiaalisuuteen liittyvä, mutta myös henkisetkin opit ja opinkappaleet. Vaikka elänkin materialistisessa maailmassa, voin ja olen irrottautunut niiden tärkeydestä. Minua lähinnä naurattaa, kun monet vouhkaavat lisäkoulutusta, lisää lapsia, lisää rahaa tms. Vaikuttaisi siltä, että energia tulee tuhlatuksi epäolennaiseen. Mutta tämä on tätä minun jaaritteluani. Anteeksi.
Odotukset luovat harhoja ja estävät elämästä tätä päivää. Tärkeintä on tämä päivä, hetki jota elämme.
Mitähän se tuo "liiallinen lihankidutus" tarkoittaa?
En minä odota mitään ihmeellisiä asioita tapahtuvaksi silloin. Jostain syystä kaikki pitävät minua täällä jonain ihmeellisenä tai tyypillisenä new-agetyyppinä mitä en omasta mielestäni ole.
Jos jotain tapahtuu niin tapahtuu mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä. Jos yleensä tapahtuu. :-)
Yhden asian olen kuitenkin ymmärtänyt pelkällä kokemisella ja se on että olemme siirtyneet neljänteen taajuuteen. Se mitä haluamme tai emme halua tapahtuvan tapahtuu nopeammin kuin ennen.
Takertumista on todellakin monenlaista. Itse alan kallistua buddhalaisuuteen, ja saan Dhammapadasta
http://en.wikipedia.org/wiki/Dhammapada
monia hyviä neuvoja, joihin osaan olen tosin päätynyt aivan itsenäisesti.
On tietenkin valitettavaa, että ei voi erottaa itseään kaikesta; ihminen on niin kauan kiinni materiassa kuin hänen ruumiinsa on hengissä. Omaa asennoitumistaan voi muuttaa. Miten kovasti me takerrumme ja pyrimme saamaan muka turvaa aineellisesta hyvinvoinnista, perheestä ja sen sellaisista asioista! Kaikki ne ovat epävarmoja ja ohimeneviä asioita, jotka lopulta tuottavat suurta tuskaa. Minulla on käynyt mielessäni täydellinen luopuminen maailmasta. Miten romanttiselta vaikuttaa ajatus lähdöstä askeetiksi Intiaan! Valitettavasti on ruho elätettävänä, eikä minulla ole vielä tarpeeksi itseluottamusta tehdä sellaista hyppyä tästä "turvallisesta" länsimaalaisen elämäntavasta, vaikka tämä elämäntapa on suoraan sanoen inhottavaa. Kuinkahan onnellinen ihminen voi olla, jos ei omista mitään muuta kuin kaapunsa? Ehkä hyvinkin onnellinen: sen todistaa meille mm. Franciscus Assisilaisen tapaus. Me olemme niin kiinni maallisissa mukavuuksissa, että emme tiedä itsemme löytämisestä yhtään mitään.
"Odotukset luovat harhoja ja estävät elämästä tätä päivää. Tärkeintä on tämä päivä, hetki jota elämme."
Tämä on kovin kulunut sanoma, mutta varmaankin on hyvä ohje. Itse olen varsinkin viime aikoina murehtinut tulevaisuuttani, kun on jälleen suuri muutos edessä. Miten käynee. Ja miten käynee, jos asiat eivät mene odotetulla tavalla. Täytynee vain kehittää mielentyyneyttä ja kohdata asiat neutraalisti.
Hindulaisuus oli käynyt kaavamaiseksi Siddharta Gautaman aikana. Niinä aikoina oli pitkin Intiaa vaeltavia askeetteja. Gautama oli heistä yksi. Hän kokeili monia keinoja saavuttaa varmuuden ja vapauden, mutta pettyi yhä uudelleen, kun gurut eivät pystyneet antamaan hänelle sitä opetuksillaan. Hän koetti myös äärimmäistä itsekidutusta, mutta se ei auttanut ollenkaan. Siksi hän varoitti asiasta kokemuksella itse. Ei ole mitään mieltä kiduttaa ruumistaan, se kultainen keskitie on paras.
Yksi New Agen tunnuspiirteistä on, että se odottaa pikaista parempaa maailmaa, mitä sinä monesti julistat kertomalla, kuinka verho alkaa raota tai vastaavaa - tai kuinka ihmiset alkavat ymmärtää.
Neljäs taajuus on ihan se aika eikä muuta.
sen verhon aukeamisen olen itsekin huomannut. Ei se minusta ole mitään new-agea. Samaten kasvaa ihmisten tietoisuus koko ajan. Joten parempaan päin olemme menossa. Sitä en kuitenkaan tiedä onko 2012 jokin maaginen vuosi. Ehkä koska siitä on profetoitu joka puolella tavalla tai toisella.
Neljäs dimension sitten. Olemme joka tapauksessa siellä nyt.
Tavalla tämä "verhon aukeaminen" sitten ilmenee? Miten ihmisten tietoisuus on kasvanut ja miten se kasvaa?
tulevat mediaalisiksi.
Toinen vastaus on että ihmiset ovat enemmän rauhaa rakastavia ja empaattisia. Heidän petoeläinaivonsa alkavat antaa tilaa henkisyydelle.
Inkarnaation avulla tietoisuus kasvaa.
Kroppahan se huutaa milloin mitäkin.. ;) Pitkän kävelylenkin tehtyäni kroppa on tyytyväinen ja ajatuksetkin hiljenee. Pääsee tuonne ajatusten taakse, joka on hiljaisuutta.
Mielen luoma harha tuo "täydellinen luopuminen maailmasta", sillä ethän sinä voi luopua maailmasta, koska elät siinä. Mieli luo tuollaista harhaa koko ajan. Ole tyytyväinen tässä ja nyt! Kiitä kaikesta ja homma luistaa. Niin kauan, kun mielesi luo ajatuksen, että jossain muualla on paremmin, niin voit huonosti nyt. Ala kiittämään, että kaikki on hyvin tässä ja nyt, niin huomaat, ettet kaipaa minnekään etkä pois nykyisestä. Sillä kaikki on hyvin!! Mielesi vain temppuilee.. kokeile tuota "Kaikki on hyvin"-juttua.
Eikä sinun välttämättä tarvitse lähteä Intiaan, sillä voit saavuttaa saman täällä Suomessakin, mitä lähtisit tavoittelemaan siellä. Siellä kaikki uskonnot ja ihmisryhmät ovat sulassa sovussa, vauhdikkaassa touhussa. Kukaan eikä mikään ole kenellekään ongelma eikä riesa.
miten pitkälle islam etenee euroopassa mielestäsi?
Ei mihinkään. Sen kummemmin kuin muutkaan uskonnot. Islam tekee kaikkensa hävittääkseen itsensä kokonaan.
Mitään havaintoja tuosta ei tietääkseni ole tehty. Tai sitten kaikki ovat vain hiljaa samalla kun näkevät kummituksia olohuoneessaan.
Seuraatko sinä ollenkaan uutisia? Kyllä näkee taas, että empatia on vallalla pallollamme, kun tulee näitä rampage-nuoria, jotka tappavat säälimättä ihmisiä. Tilanne menee aina vain huonommaksi. Maailmanlaajuinen lama on oven takana. Asiantuntijat ennustavat Yhdysvaltojen joutuvan sisällisotaan, napajäätiköt ovat sulamassa jne.
Asiat menevät hyvin huonoiksi - ja hyvin pian.
Jokaisen on tehtävä oma henkinen työnsä. Eivät siihen ulkopuoliset voimat vaikuta. Tai no tietty ihminen on sidottu ympäristöönsä, mutta sen herraksi voi päästä sillä tavalla, että sen ei anna vaikuttaa itseensä.
Hieno harrastus tuo kävely. Itse tein muutama vuosi sitten pitkiä kävelylenkkejä, mutta sittemmin en ole harrastanut sitä aktiivisesti.
Ja mikähän syy minulla on olla kiitollinen? Tunnen itseni rikolliseksi, koska olen tällä planeetalla; tänne syntyvät vain roistot, rasavillit, jotka ovat alkaneet kapinoida. Siinä mielessä pitäisi olla kiitollinen, että saan nyt tilaisuuden sovittaa rikokseni ja alkaa elää munkin elämää. Tuo sinun kirjoituksesi on kyllä arkipäiväisen viisasta, mutta laajempi perspektiivi sinulta puuttuu, koska et ole liitänyt avaruuden halki henkiruumiissasi. Mikä vapaus!
Suomessa ei ole mestariopettajia. Suomessa ei ole pysyvästi lämpimä ilmasto, jotta voi vaeltaa jotakuinkin turvallisesti. Toisaalta en pidä kuumasta ilmastosta. Ehkäpä jokin Tiibetin tienoo olisi minulle hyvä paikka asua. Harmi, että kommunismin saatana on levinnyt sinne, se tuhoisa myrkky hengellisyyttä vastaan.
Enhän minä kaikkea kerro... kokemuksiani täällä julkisesti, joten heitit vain arvauksen tuosta seikkailemisesta avaruuden halki. Mistäpä tiedät etten ole siellä käynyt? ;D Et mistään. Sinä vaan oletat, etten ole käynyt. Koska en tunne sinua ja olemme julkisessa paikassa, en kerrokaan itsestäni ja kokemuksistani avoimesti. Pitäisihän sinun se jo tietää, tähän mennessä, jos olet se, joksi minä sinut luulen.
Ja uskomuksesi mukaan elät. Jos ajattelet, että olet rikollinen, joka sovittaa rikkomustaan, niin käyköön sinulle kuten uskot. Minä olen täällä muista syistä: rakkaudesta syntynyt, rakkauden vuoksi syntynyt ja rakastamaan. Koville se välillä ottaa, mut kyl tää tästä, pikkuhiljaa.
Hymisten... mmmmmmmmm... ;)
Mistä tiedät ettei Suomessa ole mestariopettajia? Kenties olet ajatellut, että mestari on Gautaman kaltainen, aikuinen ihminen. Mutta avarrapa näkökulmaasi: kuka tahansa voi olla mestari, kun ... avautuu asialle. Minäkin voin olla sinulle mestari, mutta... sinun oma ajattelusi estää sinua näkemästä minua mestarina. Tai jos ajattelisin samoin kuin sinä, et sinä voisi olla mestari minulle.
Avarra itseäsi ja sydäntäsi näkemään ja kuulemaan. Niin "helppoa" se on. Ei sinun välttämättä munkiksi tarvitse mennä. Saat saman opetuksen täällä tavallisena pulliaisenakin ollessa. Usko vain, kun kerron kokemuksesta.
Arvaas kuinka monta kertaa olin menossa nunnaksi? Monta kertaa. Kaiken parhaiten opin muiden ihmisten kanssa ollessa, en nunnaksi lähtemällä.
Teet minut uteliaaksi. Mitähän ihmettä mahdat tarkoittaa, kun luulet minun olevan joku - niin, kuka? Voithan toki kirjoittaa mailia minulle, jos osoitteeni on sinulla tallessa. Luen kernaasti kokemuksistasi.
Niin, rikollinen syntyy uudestaan, kun hän ymmärtää rikoksensa. Mutta täytyy ymmärtää, että on rikollinen, joka kaipaa vapautuksen - ja ensin täytyy katua tekojaan! Rakastamaanko sinä tänne olet tullut? Onpahan satumaisen suloinen suunnitelma. Kuulostat jo noilta New Age -hihhuleilta, jotka kulkevat joidenkin ennaltamäärättyjen suunnitelmien mukaan syntymästä kuolemaan ilman omaa tahtoa.
Onhan se rakkaus hieno asia, mutta pelkästään rakkaudella ihminen ei täältä pelastu. Ihmisen täytyy tuntea tosi olemuksensa, joka on kirkas Valo. Luonnollisesti se ymmärretään meditaation hiljaisuudessa, kuten kaikki suuret opettajat meille todistavat.
Ei täällä ketään ole - täällä murheellisten laulujen maassa - muuta kuin työnarkomaaneja ja juoppoja ja perheenisiä ja muita surkimuksia. Täällä on roolieläjiä muttei itsensä tuntijoita.
Et sinä mestari ole, mutta olet astunut virtaan. Tietystihän me opimme niiltä ihmisiltä, jotka eivät ajattele samalla tavalla.
Täällä ei ole opettajia, siksi en saa täällä samaa kokemusta kuin muualla.
Luostareissa on yhteisö. Siellä ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Mielestäni on tärkeää, että löytää oman yhteisönsä. Toistaiseksi en ole sellaista löytänyt.
Kirjoitan joskus sellaista tekstiä, että hämmästyn itsekin, joskus ;) Tässä tapauksessa oli luonnollista, että kirjoitin, että olet ... miten sen sanoiksi pukisi? Täytyy fundeerata.
Ai mikä sähköpostiosoite? Ei mulla sellaista ole. Paitsi, jos olet antanut sen unessani. En tiedä minkä näköinen olet fyysisesti, mutta eräänä yönä näin unta hoikasta, melko pitkästä ja vaaleahiuksisesta nuoresta miehestä. Unessa odotin tuota miestä, vaikka muitakin kävi yrittämässä ;) Odotin laiturilla. Muiden naisdaamien kavaljeerit olivat jo hakeneet daaminsa ja minä vaan odotin, odotin ja odotin, kunnes nuori mies tuli. Tiesin, että odotukseni kannatti. Niinpä nyt heräsinkin kysymys: oletko pitkä vai lyhyt? Tumma vai vaalea?
No niin niin, rakastamaan. Olen täällä ihmisiä varten. Sain viime viikolla sydämelleni asian, joka hämmentää: olen täällä tyttäriäni ja puolisoani varten. Tiedoksesi, että olen nykyään perheetön, joten hämmentävää, mutta hauskaa.
Valoahan me olemme ja Valoon me menemme. Totta! Tahto on, mutta käsky käy. Määrätty näin. Ota opiksesi, niin pääset vähemmällä. Vaikka kuinka tahtoisit jotain, kuten minä perhettä koko ikäni, en ole sitä saanut, kunnes nyt lupauksen.... Sinä pääset vähemmällä, kun kuuntelet mitä sulle sanotaan. Ota opiksesi. Vaikket ymmärrä kaikkea ens alkuun, niin ymmärrät kyllä vähän myöhemmin.
Otetaan esim. kaipuusi lähteä munkiksi. Etsit yhteisöäsi, "perhettä", johon kuulua. Se toive on jokaisen sydämessä. Löydät sen. Minulla ruusut viitoittivat polkua. En tiedä miten sinä tunnistat polkusi pään; ruusu, kirja, kivi vai mikä, mutta älä hätäile. Se annetaan kyllä sulle, kun on sen aika. Älä hätäile. Ja onnea matkaan, veljeni "Leijonamieli". ;) Nähdään pian taas!
ihmisiä? Esim tämä joka nyt tappoi siellä Saksassa koululaisia? Tai se suomalainen tyyppi jonka hermot petti?
"Jokaisen on tehtävä oma henkinen työnsä. Eivät siihen ulkopuoliset voimat vaikuta. Tai no tietty ihminen on sidottu ympäristöönsä, mutta sen herraksi voi päästä sillä tavalla, että sen ei anna vaikuttaa itseensä."
Aivan. En minä uskokaan mihinkään ulkopuoliseen voimaan joka pelastaa meidät tai sitten rankaisee. Mutta jälleensyntymisen avulla me kehitymme henkisesti jolloin myös koko maailma kehittyy.
Kieroja he ovat. Minä arvostan suuria murhamiehiä kuten Aleksanteri suurta ja Napoleonia. He olivat suuria miehiä, heillä oli periaatteita ja he olivat lahjakkaita. He eivät pelänneet toteuttaa suuria päämääriään; he eivät vapisseet jumalien edessä, vaikka niin sanottuja viattomia tallattiin ratsujen alle näiden mahtimiehien tieltä. Suuret teot vaativat joskus suuria uhrauksia.
Nämä lapset menevät sekaisin sen vuoksi, kun tyttöystävä jättää tai asiat ovat yhteiskunnassa mullin mallin, eikä asioille näytä olevan pikaista ratkaisua. Nämä lapset voisivat kestää hermopaineensa ja suunnata aggressionsa vaikka yhteiskunnan kehittämiseen, jos heissä on mitään tervettä luomisvoimaa edes jäljellä. Mieletön tuhoaminen on surkea asia: nämä murhaajat ovat surkeita tyyppejä. Auvinen vaikutti älykkäältä kaverilta, mutta jos tahtoo valtaan, täytyy tehdä paljon työtä ja taistella - ja Auvinen halusi valtaan.
Kärsivällisyyttä, lapset. Jos haluaa pelata tätä peliä ja päästä hyville paikoille, täytyy olla muutakin silmitöntä tuhovoimaa.
Jos jokainen ymmärtäisi karman, tällaisia ei tarvitsisi todistaa. Teoistaan joutuu vastuuseen; murhaajat jälleensyntyvät kärsimyksen tilaan.
Voi sinua! :)
Nyt sitä on alettu romantisoimaan. Niinpä niin.
Annoit silloin sen sähköpostiosoitteen. Kai se olet sinä, amatsoni? Jos et, niin punastun.
Kylläpä nyt hohotuttaa. Oletpa sinä aikamoinen...
Olen vaalea ja ruumiinrakenteeltani atleettinen - ja tietty kasvoiltani komea! Harmikseni olen lyhyehkö, n. 175 cm.
Kyllä, viime vuodet olen ollut suuressa paineessa tietämättömyyteni vuoksi. Meillä näyttää olevan hyvin samanlaisia ongelmia. En näytä löytävän mitään ratkaisua maailmallisen elämän ja hengellisen elämän välille, horjun ääripäiden välillä. Toisinaan heilahdan suureen katumukseen ja sen jälkeen saatanalliseen irstailuun. Noh, toivottavasti sinä et sentään noin heilahtele. Minä olen näes nuori mies, ja nuoren miehen on vaikea olla pyhimys, vieläpä kun on sellainen libido kuin minulla.
Niin, mitäpä siihen sanoisi?
"Nuorison intohimot ovat tuskin suurempana esteenä sielun pelastukselle kuin vanhojen ihmisten laimeus."
- La Rochefoucault
eivät mene sekaisin pelkästään siksi että tyttöystävä jättää. Se voi olla se viimeinen pisara, mutta kyllä heillä on paljon taakkaa kannettavana, ehkä entisistä elämistä asti.
Ei sun tarvii punastella. Kyllä se minä olen.. tosin en amatsoni. Olen 160 senttinen ja kipakka, melkein kuin amatsoni. Mistä huomasit? Kirjoitustyylini paljasti vai? :)
Kyllä se sit sinä olit unessani!! Wau! Enpä ole aiemmin kokenut tällaista. Kertakos se on ensimmäinen, sanoi neitsyt. :D
Heilahteluja on mullakin, vaikka... olen vähän vanhempi kuin sinä. Mutta kevätkin keikkuen tulevi, niin eiköhän se tasapainokin. :D
Siitä sähköpostiosoitteesta. Sitä ei sähkärissäni enää ole :( Luulin, etten tarvitse sitä enää, siksi poistin sen. Onko sulla minun osoitteeni? Kirjoitatko?
Kumpaa haluat olla: pyhimys vai "paholainen"? Pyhimyksen kanssa ei pääse edes juttusille, mutta "paholainen" suorastaan tulee "tyrkylle". En tiedä mistä johtuu, mutta et ole ensimmäinen mies, joka menee jollain tapaa sekavaksi seurastani :b Yritähän pysyä ... herrasmiehenä, koska olemme julkisella paikalla.
Eräs korttiteksti: "Neitsyt on siveä päivän valossa, mutta odotapa, kun valot sammutetaan..." :D
Sulle vois sopia eroottinen tantra :D
Tämä Saksan murhamies ei muistini mukaan ollut omasta mielestään saanut arvostusta, mitä se sitten tässä tapauksessa tarkoittaakin. Arvostus on ansaittava. Sitä ei saada neljän seinän sisällä kauhuleffoja katselemalla.
Ensimmäiset pakit ovat tunnetusti erittäin raskaat. En minäkään halua tyytyä pinnallisiin selityksiin, mutta kiusatuksi tuleminen, eristäytyminen ja pakit voivat hyvinkin johtaa veritekoihin.
Toki tässä on muutakin. Mielenkiintoista on, että kaveri kävi poliklinikallakin tappotöissä.
Kyllä minä ole miettinyt sinua. Koska uskon jälleensyntymiseen, ajattelen, että olemme hyvin läheisiä. Toki olemme muutenkin, koska kaikki olemme samasta lähteestä, mutta toiset elävät lähempänä toisia. Olen nähnyt itseni nunnana, hauskaa, eikös juu? Myös selvänäkijä on kertonut nunnainkarnaatiostani. Hmm.
Menneet ovat menneitä, jos ne ovat menneitä.
Uskon myös, että ihminen voi ilmestyä toiselle unessa.
Mutta keimailetko sinä nyt kanssani (kyllä, sanoisin. Sinulla on taito hurmata)? Oikea rakkaus kyllä poistaa keimailun.
Kirjoitan sinulle.
Pohjois Amerikan ehkäpä vanhin kansa eli Hopi intiaanat, kertovat maailman loppu tulee 2012 joulukuussa. Ne ovat myös kertoneet pommeista lentokoneista, internetistä ym. I-ching ennustaa tuhoa 2012. Mayat samana vuonna. Mutta Mayojen ennustus on paras. Yksi aikakausi loppuu, mutta se ei tarkoita maailmanloppua. Yhtä hyvin voi alkaa uusi aikakausi. Itse valitsin Mayojen tulevaisuuden ennustuksen. Ja niin Nostradamus, raamattu, Shipton ym ym ovat ennustaneet jotain tapahtuvan 2012. Jos silloin ei muuta tapahdu niin ainakin maa ja planeetat ovat suorassa linjassa linnunradan keskukseen.
ei syy ole niin kovin pieni. On aina jotain vakavampaa takana. Meikäläisille sitä ei aina selosteta eikä sitä aina voi tietääkään.
jonka nimeä en muista (ottaa aivoon nyt) piti joskus kursseja täällä meillä päin ja kaverit, jotka olivat käyneet hänen kurssiaan, kertoivat juuri tästä planeettojen suorasta linjasta. Se tapahtuu määrätyin aikavälein, joka 25 000 vuosi tai jotain sinne päin. Ärsyttää kun en ollut tarpeeksi kiinnostunut silloin kun kuulin tästä. Ja kun planeetat ovat suorassa linjassa meillä on mahdollisuus - hm, niin johonkin. En muista sitäkään. Hitsit!
Tämä intiaani on kirjoittanut kaksi kirjaakin tästä aiheesta. Hän suositteli myös lukemaan kirjan Children of Light ja sen kyllä älysin tilata ja lukea, mutta siinä ei kerrottu ihan noista planeetta jutuista.
Täytyy alkaa etsintä.
Tuli äsken dokkari history channeliltä. Ite ajattelelin yrittää etsiä torrentteja. Niissä kyl täytyy käyttää omaa järkeä ja ei uskoa kaikea. Aika paljon sama kuin täällä. Mut täytyy yrittää kalastella tietoja jos vaikka (ei ois ihme) jollain ois enemmän tietoa kuin minulla.
Onko hän? vuosi 2012 . Joka 25920vuosi on konjuktio. Jossakin tuo kirja kotona.
Ajattelin mielessäni nimiä White Elk, Black Elk jne. Mutta White Eagle se oli.
Kiitos!