KALAHALLI

Puhuvat, että TE keskuksen tukea ei tulisikaan hangonkylän kalahalliin, kun ei löydy kriteereitä täyttäviä vuokralaisia. Eli mm. kalastaisivat vaaditut vähintään 5oookg kalaa vuodessa ja käsittelisivät sen itse ja myisivät sen sitten eteenpäin.

Pitää siis olla vuokralaisina ammattikalastajia ei mitään viikonloppuharrastelijoita tai muualta tuotetun kalan jälleenmyyjiä.

Onko tässä lähdetty liian hätäisesti liikkeelle? Kaatuko tämä laitos kokonaan kaupunkilaisten maksettavaksi? Kuka teki päätökset?

Jos ei tukea tule hallille, niin kalastuslaiturin kunnostuskin kai voidaan unohtaa?

Kaskisissa tai jossain kuulemma samanlaisessa kalahallissa korjataan nykyään perämoottoreita.


Toivottavasti nämä ovat vain huhupuheita ja asiat ovat siinä mallilla kuin on kaupunkilaisille tätä hanketta perusteltu.
6604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ymärsin että tämmä tieto siitä että pitää olla itse kalastama kala kun siellä käsitellään tuli vasta tietoon vähän aikaa sitten.

Äänestä
  • En yhtään yllättyis, jos näin kävis. Paljonko hangossa ylipäätään elantonsa tienaavia kalastajia? Eikös täällä ollut jo ennestäänkin tilat kyseiselle toiminnalle?

    Äänestä

  • piikki kirjoitti:

    En yhtään yllättyis, jos näin kävis. Paljonko hangossa ylipäätään elantonsa tienaavia kalastajia? Eikös täällä ollut jo ennestäänkin tilat kyseiselle toiminnalle?

    siellä päättää mm.järvinen, kavander, öhman, larila & kumpp. eikö se jo selitä aika paljon.

    Äänestä

"rajoitukset on kirjoitettu pienillä kirjaimilla kuten vakuutuskirjan ehdot"

Tällä tavalla selittelee kaupungin johtavat viranhaltijat epäonnistuneita päätöksiään!

Eikö heille makseta riittävästi palkkaa, että voisivat paneutua kunnolla asioihin eli omiin töihinsä?!

Ihmetyttää muuten tässä, että eikö tämä asia kiinnosta enempää kun ei kukaan muu ihmettele ja kommentoi asiaa juurikaan?

Äänestä
  • Jos hoitas hommat niin kuin kunnan herrat yksityisyrityksessä niin ei kerrkis saada monta
    palkaa ennen kun sais potkut. Ja se on varma !

    Äänestä

  • jotka eivät osaa lukea sopimuksia loppuun. Turha nyt on selitellä ku laitos jo pystyssä!!!on joo tosi hyvin perehdytty taas tähänkin projektiin. Äijät pihalle tai omasta pussista maksumieheksi...ei muuta ku pankkiin koko porukka...sieltä sitä saa rahaa. Veronmaksajat voi tulla takaajiksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksajaaaa kirjoitti:

Puhuvat, että TE keskuksen tukea ei tulisikaan hangonkylän kalahalliin, kun ei löydy kriteereitä täyttäviä vuokralaisia. Eli mm. kalastaisivat vaaditut vähintään 5oookg kalaa vuodessa ja käsittelisivät sen itse ja myisivät sen sitten eteenpäin.

Pitää siis olla vuokralaisina ammattikalastajia ei mitään viikonloppuharrastelijoita tai muualta tuotetun kalan jälleenmyyjiä.

Onko tässä lähdetty liian hätäisesti liikkeelle? Kaatuko tämä laitos kokonaan kaupunkilaisten maksettavaksi? Kuka teki päätökset?

Jos ei tukea tule hallille, niin kalastuslaiturin kunnostuskin kai voidaan unohtaa?

Kaskisissa tai jossain kuulemma samanlaisessa kalahallissa korjataan nykyään perämoottoreita.


Toivottavasti nämä ovat vain huhupuheita ja asiat ovat siinä mallilla kuin on kaupunkilaisille tätä hanketta perusteltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu