Uskovaiset miehetkin huomaavat jonain päivänä, että Jumalattomat naiset ovat tuhansia kertoja mielenkiintoisempia, kuin hiljaiset tai äänekkäät uskis naisenpuolikkaat.
Kuka tosissaan haluaa typerähköä, orjamaista ihmistä puolisokseen?, joka kuvittelee olevansa periaatteessa miehen kylkiluusta alunperin, ja jota on helppo periaatteessa omistaa, kuin tyhmää möllöä nautaeläintä ikään.
Bubastis saattaa olla kuumaa tavaraa, monien päiväunelma, mutta miehetkin ovat heikkoja.
Profiili on aina profiili, joskus huolellisesti rakennettu, joskus ehkä tottakin. ;)
Kiinnostus herää ateisti naisiin
27
850
Vastaukset
- Kukaan tervejärkinen
mies ei halua itsesäälissä, kateudessa ja mustasukkaisuudessa rypevää, pienisilmäistä ja ylipainoista lehmää muijakseen, jonka omat vanhemmat ovat hemmotelleet pilalle. Näitä atestityttöjä riittää joka hiekkalaatikon reunoilla leikkimään. Miehet valitsevat tosinaisia, joissa on henkistä ulottuvuutta, niin ylä kuin alasuuntaankin;).
- Utelias ateisti
Miehen älylliseen sekä fyysiseen otteeseen?
Ehkä olet oikeassa, mutta nautoja ne siinäkin tapauksessa ovat.
Kiinnostava näkökulma, kiitoksia siitä. - Kyllä
Teksti oli varsin epärationaalista. Saattaa olla tietysti myös nousuhumalaa.
Ilman muuta jokainen haluaa uskovaisen naisen!
Me ateisti naiset olemme aivan liian vahvoja ja ennenkaikkea rivoja! Sitä ei herkkä uskonveli kestä, että ruoska raikaa...ei täällä ole yhtään hiekkalaatikko naista.
Olen kyllä väärä arvioimaan naisena tätä, joten miehet kommenttia kehiin!!!!
Kahvitarjoilu alkaa!- Utelias ateisti
Tarkastaja.X kirjoitti:
Ilman muuta jokainen haluaa uskovaisen naisen!
Me ateisti naiset olemme aivan liian vahvoja ja ennenkaikkea rivoja! Sitä ei herkkä uskonveli kestä, että ruoska raikaa...ei täällä ole yhtään hiekkalaatikko naista.
Olen kyllä väärä arvioimaan naisena tätä, joten miehet kommenttia kehiin!!!!
Kahvitarjoilu alkaa!Vaimon tulee olla äidin jatke.
Nainen, joka huoltaa miehen pyykit ja muun puhtauden, huolehtii maallisesta omaiuudesta ja lisääntyvyydestä.
On suvun ja oman maineen kunniaksi, sillä mies on perheen pää, ja vaimo kylkiluunkappale, jonka jumala irroitti alunperin miehestä.
Kristitty mies saa olla ikuinen äidin poika, joka saa korvikeäidin pesää.
Ja palkkio odottaa sitten kuolemn jälkeen taivaassa, ikuinen valo ja kirkkaus, sekä oma kruunu otsalla omenaisessa. - Kukkaset
Tuo ei ollut oikein tervejärkisen moniulotteinen näkemys sen enempää ateisti- kuin uskislehmistäkään. Lehmät on yleensä suurisilmäisiä.
- .-.-.
"Miehet valitsevat tosinaisia, joissa on henkistä ulottuvuutta, niin ylä kuin alasuuntaankin." - Itse en voisi sitä huonommin kuvailla. Naisessa ei henkisyys kiinnosta paskan vertaa. Naisen pitää olla rivo ja menevä, sosiaalinen, kaunis ja tempperamenttinen. Aivot ei olis pahitteeks ja valitettavasti se sulkee pois hengellisyyden. Naisen pitää olla AITO.
Kertoa että lukuisien kokeilujen jälkeen, voin faktana kertoa että naiset jotka ovat kovasti uskovaisia ovat helpompia ja nopeampia saaliita kun yhden yön tuttavuuksista on kyse.
Ne ovat pääasiassa myös helpoja ohjata osallistumaan tahtomiinsa juttuihin.
Johtuu kai siitä että ne on opetettu tottelevaisiksi.
Tähän mennessä kohdalle osuneissa Atte tytöissä on ollut haastetta ja varmaan puolet on päässyt karkuun.
- puusilimä
ei voi kiinnostaa HIHHULI!
- DarkNinjaHiiri
Uskovaiset naiset kelpaa vain jalkavaimoiksi jos on ulkonäköä. THE Vaimo ehdottomasti ateisti tai vähintään agnosti.
Tästä johtuu että tulevaisuudessa on homoreligious ja homohomosapiens.
homo = viisas.- fhkx
yhteistä omaisuutta.
- DarkNinjaHiiri
fhkx kirjoitti:
yhteistä omaisuutta.
Jeesuksellakin saa pi**ua. Kysy vaikka mormooneilta. Pitää vaan olla tarpeeksi Hurskas uskovainen.
- ......
DarkNinjaHiiri kirjoitti:
Jeesuksellakin saa pi**ua. Kysy vaikka mormooneilta. Pitää vaan olla tarpeeksi Hurskas uskovainen.
Vaimon joka pitää turpansa kiinni kun mies raiskaa ja hakkaa vaimoansa jotta saa tyydytettyä sairaita intohimojansa!
- Astronomi
...... kirjoitti:
Vaimon joka pitää turpansa kiinni kun mies raiskaa ja hakkaa vaimoansa jotta saa tyydytettyä sairaita intohimojansa!
Paljon hakkaakin vaimojaan.Silmät mustina uskovaisten vaimoilla.
- DarkNinjaHiiri
Astronomi kirjoitti:
Paljon hakkaakin vaimojaan.Silmät mustina uskovaisten vaimoilla.
Oon kuullut juttuja. Tuolla jutulla on todellisuuspohjaa.
Mut miten se eroaa ateismisesta suhteesta jossa hakataan?
No siten että siinä ei ole mielikuvituskaveria joka antaa anteeksi hakkaamisen. Eikä vaimoa joka pyytää herralta voimaa kestää hakkaamisen. Sekä avioero on mahdoton ajatus niinkuin muutama vuosikymmen sitten. - Astronomi
DarkNinjaHiiri kirjoitti:
Oon kuullut juttuja. Tuolla jutulla on todellisuuspohjaa.
Mut miten se eroaa ateismisesta suhteesta jossa hakataan?
No siten että siinä ei ole mielikuvituskaveria joka antaa anteeksi hakkaamisen. Eikä vaimoa joka pyytää herralta voimaa kestää hakkaamisen. Sekä avioero on mahdoton ajatus niinkuin muutama vuosikymmen sitten.vihaa lastaan,vai miten se meni....
siks ne uskovaiset hakaa penskojaankin sen kun kerkiää.
- bubastis.tmi
Äitini usein sanoi minulle kun olin pieni tyttö, että älä aina kerro totuutta. Reaktioni siihen oli-miksi, pelottaako se? Ihminen on sellainen kuin miksi se on syntynyt, joko rehellinen tai epärehellinen.
- Dark_Raven
tai epärehellisyyteen voi kasvaakkin tai kasvatetaan..tää nyt ei liity taas siihen että hihhuliksi tuskin syntyy..siihen kasvatetaan;))))
- bubastis.tmi
Dark_Raven kirjoitti:
tai epärehellisyyteen voi kasvaakkin tai kasvatetaan..tää nyt ei liity taas siihen että hihhuliksi tuskin syntyy..siihen kasvatetaan;))))
yksilön oma valinta joka sanelee lopputuloksen, kaikista ulkoisista virikkeistä huolimatta.
Tiesitkö muuten, että tiibetiläisillä on opas varisten kieleen. Onkohan niillä sama kieli kuin korpeilla? - Dark_Raven
bubastis.tmi kirjoitti:
yksilön oma valinta joka sanelee lopputuloksen, kaikista ulkoisista virikkeistä huolimatta.
Tiesitkö muuten, että tiibetiläisillä on opas varisten kieleen. Onkohan niillä sama kieli kuin korpeilla?olevia murteitahan ne on:))..mutta sinotiibetiläisten korppien kanssa tartteisin jonkinlaisen matkasanakirjan;))
- bubastis.tmi
Dark_Raven kirjoitti:
olevia murteitahan ne on:))..mutta sinotiibetiläisten korppien kanssa tartteisin jonkinlaisen matkasanakirjan;))
en löytänyt kyseistä kirjaa netistä, mutta katsopas tämä linkki :D
http://kromakhy.blogspot.com/2004/04/7-crow-augury-tibetan-style.html - Dark_Raven
bubastis.tmi kirjoitti:
en löytänyt kyseistä kirjaa netistä, mutta katsopas tämä linkki :D
http://kromakhy.blogspot.com/2004/04/7-crow-augury-tibetan-style.htmlvaroa sitten tiibetissä,että mitä raakkuu ja mistä suunnasta, etteivät mahdolliset tulkitsijat käsitä väärin..heh hee;)))
- Dark_Raven
ateisti nainen on loppupeleissä sen *syntisempi* kuin uskisnainen;DDDD!
- DarkNinjaHiiri
Kiltti tyttö kiihottaa.
- on se
DarkNinjaHiiri kirjoitti:
Kiltti tyttö kiihottaa.
joka himoiten katsoo naista. Miten se voidaan naisen synniksi lukea? Vai pitäisikö pistää semmoiset vällyt ylle, etei yksikään mies näe, mitä sen alla on? Ettei vain vahingossa itse syyllistyisi viettelemään miestä.
- Dark_Raven
on se kirjoitti:
joka himoiten katsoo naista. Miten se voidaan naisen synniksi lukea? Vai pitäisikö pistää semmoiset vällyt ylle, etei yksikään mies näe, mitä sen alla on? Ettei vain vahingossa itse syyllistyisi viettelemään miestä.
burkha suojelemaan viettelykseltä;))
http://www.cartoonstock.com/lowres/dro1266l.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719