Useimmat Raamatun

ja etenkin Uuden Testamentin ristiriidat johtuvat alkuperäisen tekstin käännöstyössä tehdyistä muutoksista.

Raamatun tutkijat lienevät siinä täysin oikeassa kun sanovat alkuperäisiin kirjoituksiin tehdyistä lisäyksistä tai pois jättämisestä.

Kun kolminaisuusoppi pääsi valtaan ja kristinusko hyväksyttiin myös valtiouskonnoksi, kirjoitukset muokattiin kolminaisuusopille paremmin sopivaan muotoon, mutta ei huomattu kaikkia kohtia kokonaan muuttaa, niin niistä tuli naurettavan ristiriitainen kokoelma.

Neljänneltä vuosisadalta alkaen kirkollinen johto on vaatinut kaikki alkuperäiset apostolien muistiinpanot ja alkuperäiset kirjoitukset Paaville luovutettaviksi tai vaihtoehtoisesti täysin tuhottaviksi polttamalla.

Vatikaanin arkisto olisi tutkijoille varmasti mielenkiintoinen tutkimuskohde!
45734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

tutkimuskohde on Kristuksen sisäinen tunteminen Pyhän Hengen opettamana ja ohjaamana. ;)

Äänestä
  • kenenkään keskustella tämän vääristelijän kanssa. Hän ja muut valheveljet haluavat vain jankata ja ristiriitaisuudet ovat yksinomaan heidän päänsä sisäpuolella.

    Äänestä

  • Ei kannata kirjoitti:

    kenenkään keskustella tämän vääristelijän kanssa. Hän ja muut valheveljet haluavat vain jankata ja ristiriitaisuudet ovat yksinomaan heidän päänsä sisäpuolella.

    ovat kaikki ne, jotka yrittävät estää Jumalan koko totuuden esille ottamista kirjoituksista!

    1. Tess. 2:16
    "kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti."

    Ap. t. 20:27
    "Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa."

    Kuolettavan kirjaimen julistajat eivät antaisi julistaa evankeliumia Jeesuksen ja apostolien selittämänä täsmäopetuksena esimerkiksi hengen ja lihan syntymisestä erikseen, eikä niiden kahden sekasikiöstä, vaan selväpiirteisesti, niin kuin Jeesus opetti, erikseen "lihan", ja erikseen "pyhyyden hengen" puolesta:

    Joh. 3:6
    "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä." [1.Kor.15:50; Ef. 2:3]

    Äänestä

tosiaan yhä vaan naurettavimiksi!

Äänestä

Ja en ihmettele ollenkaan vaikka maailma näin lopunaikana löytää tutkijoiden kautta todisteet vatikaanin holvista että peto on oikeastaan Jeesus. Koska peto on jo niitä sinne kirjoittanut.
Sinua varten.
Ja sitten ne väitä että kaikki muut sun sepustuxet ja väännöt on totta mitä sun sydämestä on tullut viime aikoina tänne ja sanot ja väität että pyhä henki sulle on antanut.

Mutta nyt vielä kun löydät sopiva nimi siihen yx jumalalle ja linjalle niin avot. Sun oppi on purkissa ja uusi russian on syntynyt saatanasta ja voit kaiken kunnian itsellees otta !

Muista että jeesux on jo vapaajattejoiden klubi varannut itselle ja omalle jumalaxi ateisteille. Että,, joku muu nimi saat kyllä sitten kexiä saatanan kanssa. Niin jehova on myös varattu ja muhamed....

Äänestä

>"Raamatussa on useita kohtia joissa Jeesuksen Jumaluus käy selväksi. Esim.Joh.20:28, Room.9:5,Heb.1:8,1.Joh.5:20,Joh.5:18,10:33"<

2. Kor. 3:6
"joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."

Mohikaani ja kumppanit vetävät kampanjaa, että "Raamatussa ei ole ristiriitoja", mutta itse hylkäävät Jumalan opetuksen ja syrjäyttävät sen epäuskoisen Tuomaan lausahduksella! Jeesus ei tarvinnut kumota Tuomaan lausahdusta, koska tiesi Tuomaan ymmärtäneen hänen aikaisemman opetuksensa että "jumalaksi voi sanoa jokaista, jolle Jumalan sana on tullut". [Joh.10:34,35].

Te itsekään ette voi uskoa näitä raamatunkohtia, niin kuin ne on kirjoitettu, ettekä sitä, että Jeesuksen opetuksen perusteella apostolit opettivat Raamatun neitsyyden tarkoittavan puhtaan mielen vilpittömyyttä, jonka esikuva VT;n neitsyys on., [Joh.1:47 | 2.Kor.11:2-4 | Luuk. 3:23 | Luuk. 2:48 ].

Raamattu sanoo useissakin kohdissa Ihmisen Poikaa Daavidin Pojaksi, mutta Jeesus kumosi sen sen väärän käsityksen, että Kristus olisi Daavidin poika;

Mark. 12:35
"Temppelissä opettaessaan Jeesus puolestaan kysyi: "Kuinka lainopettajat voivat sanoa, että Messias on Daavidin poika? [12:35-37a: Matt. 22:41-46; Luuk. 20:41-44]
36 Daavid itse on Pyhän Hengen innoittamana sanonut: -- Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle. [Ps. 110:1 ; Ap. t. 2:34,35; 1. Kor. 15:25; Hepr. 1:13, 10:12,13]
37 Daavid itse sanoo Messiasta herraksi. Kuinka Messias silloin voi olla Daavidin poika?" Suuri kansanjoukko kuunteli Jeesusta halukkaasti."

Raamatussa siis on ainakin näennäisiä ristiriitoja, ja kun niitä tulee vastaan, ne pitää ratkaista ymmärryksellä eikä riitelemällä. Ymmärtäväiseen ratkaisutapaan kuuluu, että ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen ja apostolien antamalle opetukselle, ja vasta toissijainen arvo muiden puheille. [1.Tim.6:3-5].

Äänestä
  • >>>Ymmärtäväiseen ratkaisutapaan kuuluu, että ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen ja apostolien antamalle opetukselle, ja vasta toissijainen arvo muiden puheille. [1.Tim.6:3-5].

    Äänestä

  • sekoilet kirjoitti:

    >>>Ymmärtäväiseen ratkaisutapaan kuuluu, että ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen ja apostolien antamalle opetukselle, ja vasta toissijainen arvo muiden puheille. [1.Tim.6:3-5].

    Isän Jumalan, Poikansa ja apostolien kautta antama totuus, että Jumalan LUPAUKSIEN toteutumiselle Jumala on antanut paljon paremmat vakuudet kuin "meitä vastaan" kirjoitetulle sanalle, sillä:

    2. Kor. 1:20
    "Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä »on»; sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden »amen», Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme".

    Meitä kehotetaan ottamaan esimerkkiä Aabrahamista joka:

    Room. 4:20
    "mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle",

    Sen sijaan "meitä vastaan" kirjoitettua sanaa saa jopa epäillä, sillä;

    "siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'" [Hoosea 1:10,(2:1) Room.9:26].

    Aabrahamille annetusta lupauksesta saamme mekin, pakanat, ylistää Jumalaa:

    Ps. 117:1
    "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ylistäkää häntä, kaikki kansat."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tuosta sinun ohjetta. >>Ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen opetuksille joka on ymmärtäväinen ratkaisutapa.

    Äänestä

  • en löydä kirjoitti:

    tuosta sinun ohjetta. >>Ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen opetuksille joka on ymmärtäväinen ratkaisutapa.

    1. kirje Timoteukselle 6
    3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen TERVEISIIN SANOIHIN eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."

    Kolminaisuusoppiin mieltyneet kieltävät edellä mainitut Jeesuksen terveet sanat, esimerkiksi nämä:

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, ON SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI."

    Eikä Pojalla ole valtaa jakaa esimerkiksi etusijoja eikä 'hallituspaikkoja', vaan se on Isän tehtävä:

    Matt. 20:23
    "Hän sanoi heille: »Minun maljani te tosin juotte, mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut»".

    Apostoli Paavalikin oli huomannut tämän saman asian, kun käski ajattelemaan;

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?"

    Tämän asian ymmärtämisen saattaminen opetuslasten tietoon näyttää olleen Jeesukselle tärkeätä ja ilmoitti sen myös Paavalille.

    Äänestä

Monet sanovatkin, miten mahdoton on kääntää alkuperäistä kirjoitusta Suomenkielelle. koska kielestämme ei löydy vastaavaa sanaa, joka ilmentäisi asiaa alkukielen mukaisesti.

Ymmärränkin, miten on tahattomia käänösvirheitä ja jossain määrin tietoisia.Siis ontietoisesti käännöstyössä haluttu painottaa kieliopillista ja "kulttuurillista" tekjää.

Sama asia, jos auton huolto/korjaus kirjaa alettaisiin muunnella kulttuuriin sopivaksi eli huomioiden ihmisen tämän ajan käyttäytymminen ja erityisesti passiivisuus/laiskuus.Tämänkin kirjasen saisi näyttämään, jopa hauskalta.

Äänestä
  • Raamatun alkulehdiltä voisi ottaa nämä käännökset..

    1. Moos. 2:7
    Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    1. Moos. 2:7
    Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.*

    Tällaisia väännöksiä on käännökset pullollaan, olipa ne kenen hyvänsä tekemiä..

    Äänestä

  • veli Hirvas! Vastaan sanojia on niin paljon, ettei jouda kunnolla ystäville vastaamaan kun pitää vastaan sanojien väärinkäsityksiä oikoa.

    Luin minä pika pikaa linkkisi sisällön ja olen tainnut lukea sen jo joskus aikaisemminkin.

    Äänestä

miettimään sellaista asiaa että minkälaisen rangaistuksen saa kerran ihminen joka tekee Jumalan Sanasta pilkkaa ja käyttää sitä jopa Jumalaa itseään vastaan. Tämän pitäisi olla suuri synti. Ekivaarin kirjoituksia lukiessa tulee tällaisia ajatuksia.

Äänestä
  • klo 11:25 lähettämäni kirjoitus: "Tässä se ohje on", ja harkitse asioita uudestaan, kumpiko puoli se on joka pilkkaa Jumalaa!

    Äänestä

  • ketään rankaise. Ja toiseksi, myös sinun ajatuksesi ovat varmaan sellaiset, ettei Jumala ohi niitä olnakohtautksella. Puhdasoppinen kun itse luulet olevasi.

    Äänestä

  • esim ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.
    Vaikka näille "viisaille" esittää sen seitsemän Raamatun jaetta, joissa selvästi sanotaan Jeesuksen olevan Jumala, niin nämä asettavat itsensä Jumalan yläpuolelle ja kykenevät mielestään kumoamaan nuo selvät Jumalan itsensä ilmoittamat totuudet!

    Äänestä

  • muitakin kieroon kääntäjiä kirjoitti:

    esim ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.

    suurempi Jumala. Voitko kumota Jumalan sanalla nämä jakeet, jotka todistavat Jeesuksen jumaluuden olevan Isän antamaa jumaluutta:

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, ON SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI."

    Eikä Pojalla ole valtaa jakaa esimerkiksi etusijoja eikä 'hallituspaikkoja', vaan se on Isän tehtävä:

    Matt. 20:23
    "Hän sanoi heille: »Minun maljani te tosin juotte, mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut»".

    Apostoli Paavalikin oli huomannut tämän saman asian, kun käski ajattelemaan;

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?"

    Äänestä

  • muitakin kieroon kääntäjiä kirjoitti:

    esim ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.
    Vaikka näille "viisaille" esittää sen seitsemän Raamatun jaetta, joissa selvästi sanotaan Jeesuksen olevan Jumala, niin nämä asettavat itsensä Jumalan yläpuolelle ja kykenevät mielestään kumoamaan nuo selvät Jumalan itsensä ilmoittamat totuudet!

    siitä että Jeesus oli pelkästään vain ihminen vaikka juutalaisetkin totesivat Hänet Jumalaksi. Raamattu osoittaakin että lopulta Hänet surmattiin kun piti itseään oikeana Jumalana.

    Äänestä

  • muitakin kieroon kääntäjiä kirjoitti:

    esim ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.
    Vaikka näille "viisaille" esittää sen seitsemän Raamatun jaetta, joissa selvästi sanotaan Jeesuksen olevan Jumala, niin nämä asettavat itsensä Jumalan yläpuolelle ja kykenevät mielestään kumoamaan nuo selvät Jumalan itsensä ilmoittamat totuudet!

    Jumalan sanan todeksi niin kuin on kirjoitettu;

    5. Mooseksen kirja 18
    15 "Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
    18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
    19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille".

    tiettävästi usko. Etkä noudata antmaasi ohjetta.

    Matt.13:47. Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.
    48. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat POIS.
    49. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja EROTTAVAT pahat vanhurskaista
    50. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
    51. Oletteko ymmärtäneet tämän KAIKEN?" He vastasivat hänelle: "OLEMME."

    Mark.9: 47. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48. jossa heidän matonsa ei KUOLE eikä tuli sammu.

    Mark.16: 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka EI usko, se TUOMITAAN kadotukseen.

    Mark.3:29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa IKINÄ anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

    Joh.9:41. Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne PYSYY."

    Joh.17:12. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi TOTEEN.

    Apt.1:25. ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen OMAAN paikkaansa."

    >>Ekivaari uskoo Jumalan sanan todeksi niin kuin on kirjoitettu;>Raamatussa siis on ainakin näennäisiä ristiriitoja, ja kun niitä tulee vastaan, ne pitää ratkaista ymmärryksellä eikä riitelemällä. Ymmärtäväiseen ratkaisutapaan kuuluu, että ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen ja apostolien antamalle opetukselle, ja vasta toissijainen arvo muiden puheille. [1.Tim.6:3-5].

    Äänestä

  • muitakin kieroon kääntäjiä kirjoitti:

    esim ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.
    Vaikka näille "viisaille" esittää sen seitsemän Raamatun jaetta, joissa selvästi sanotaan Jeesuksen olevan Jumala, niin nämä asettavat itsensä Jumalan yläpuolelle ja kykenevät mielestään kumoamaan nuo selvät Jumalan itsensä ilmoittamat totuudet!

    ml213 ja hirvas, jotka tahallaan ja tarkoitushakuisesti etsivät Raamatustaan sellaiset paikat, joilla voi heidän mielestää kumota Jeesuksen jumaluuden.

    -------

    Ymmärtääkseni Hirvaskaan ei ole kieltänyt, enkä minä,- Jeesuksella olevaa jumaluutta, jonka Isä on hänelle antanut.

    Jokainen, joka ymmärtää ja uskoo eli antaa ohjata ymmärrystään Pyhän Hengen /Raamatun ilmoituksem, niin kokonaisuudesta lienemme yhtä mieltä. Siksi selkeästi Jeesus tämän opetti ja toi sen esille.Jumalan ja Jeesuksen suhteen.

    "Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Krtistuksen seuraaja. Minä kiitän teitä, että minua kaikessa mustatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut.

    Mutta, minä tahdon, ETTÄ TE TIEDÄTTE SEN, että Kristus on jokaisen mihen PÄÄ, ja että mies on vaimon PÄÄ ja että JUMALA ON KRISTUKSEN PÄÄ." 1 Kor. 11: 1...3

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, ON SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI."

    Jopa eskari ikäinen ihminen ymmärtää miten Jeesus Krisus on Jumalan Poika,- ei Jumala.Siis Jumala on Jeesusta ylempi/asioiden aivoittaja.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, luoja Jumala, vaiko luotu?

    Äänestä

  • sinun mielestäsi kirjoitti:

    Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, luoja Jumala, vaiko luotu?

    Pelastumistani ajatellen, minulle ei ole tärkeää tietää onko Jumalalla vaimoa, jos hänellä on Poika.Sekään ei ole tärkeää miten ja milloin Jumalan Poika sai alkunsa alunperin.

    Tärkein pointti ei ole ymmärtää minkälainen Jumala on tai Jeesuksen olemus. Tärkein pointti on tehdä taivaallisen Isäni tahto arjessani ja elämässäni yleensä.

    Ymmärtänet, miten ihmisen pelastusta ajatellen tärkeintä on ymmärtää syntisyytensä/syntikäyttäytyminen ja uskoa miten Jumala aivoitti ihmisen pelastuksen uhraamalla Poikansa syntien sovittajana.

    Siis ymnmärrän Raamatun lehdiltä,- joka ohjaa ymmärrystäni, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika,- ei itse Jumala.

    Todellisen Jumalan luo kulkee tie ihmisellä Pojan kautta.Siis Pojassa ei ole Jumalaa, vaan tie Isän luo.

    Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Siis ristille naulitussa Jeesuksessa Kristuksessa oli Jumala, ei pelkkä ihminen. Siis samalla kertaa tosi ihminen ja tosi Jumala.

    Äänestä

  • kertoo, että kirjoitti:

    Valehtelisi.Jeesushan opetti ja itse rukoili Isää, ei itseään.

    Tietenkin Jeesuksessa oli jumaluuus ja Jumalan aivoitukset suunnitelmistaan.Mutta,- kuten toisaalla Raamattu ilmlittaa, niin Jumala on suurempi kuin Poika.

    Äänestä

  • kertoo, että kirjoitti:

    Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Siis ristille naulitussa Jeesuksessa Kristuksessa oli Jumala, ei pelkkä ihminen. Siis samalla kertaa tosi ihminen ja tosi Jumala.

    Kerroppa omin sanoion miten ymmärrät. Naulitsiko Jumala itsensä uhriksi itselleen ihmisten syntien tähden.
    Siis uhrasiko Jumala Poikansa vai itsensä.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Kerroppa omin sanoion miten ymmärrät. Naulitsiko Jumala itsensä uhriksi itselleen ihmisten syntien tähden.
    Siis uhrasiko Jumala Poikansa vai itsensä.

    on samaa olemusta Isän kanssa. Ja ne jotka Jeesuksen löi ristinpuuhun, ne olivat roomalaisia sotilaita, siis tavallisia ihmisiä.

    Tuo edelläoleva tarkoittaa sitä, että Jumala tuli Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi maan päälle (vertaa Immanuel, Jumala ihmisten keskellä).

    Jo vanhan liiton esikuvien, eläinuhrien, tuli olla virheetömiä ja puhtaita ja koska ihmiskunta oli langennut syntiin niin kenestäkään ihmisestä ei ollut syntisenä syntiemme sovittajaksi, siksi itse Jumalan piti tulla sovittamaan synnit.

    Äänestä

  • Poikansa, joka kirjoitti:

    Mutta, miksi Jeesus opetti ja toi vahvasti esille opetuksissaan, miten Isä on erillään hänestä.Tämä tekijähän ilmentyy erittäin laajasti hänen opetuksestaan.

    Voisi ajatella, miten Jeesus on nykyään j''nyt valheistaan kiinni, koska ymmärretäänkin, että hän olikin Jumala.Olisi aikamoinen valehtelija.

    Tai miksi Jeesus olisi halunnut salata tätä tekijää itsestään.Kuten aiemmin toin esiin, niin KAIKKI Raamatun ilmoitukset olisivat harhaan ohjaavia, jotka ilmentävät Isän olevan suurempi ja PÄÄ Krisukselle.

    Äänestä

  • näihin et kirjoitti:

    tiettävästi usko. Etkä noudata antmaasi ohjetta.

    Matt.13:47. Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.
    48. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat POIS.
    49. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja EROTTAVAT pahat vanhurskaista
    50. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
    51. Oletteko ymmärtäneet tämän KAIKEN?" He vastasivat hänelle: "OLEMME."

    Mark.9: 47. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48. jossa heidän matonsa ei KUOLE eikä tuli sammu.

    Mark.16: 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka EI usko, se TUOMITAAN kadotukseen.

    Mark.3:29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa IKINÄ anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

    Joh.9:41. Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne PYSYY."

    Joh.17:12. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi TOTEEN.

    Apt.1:25. ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen OMAAN paikkaansa."

    >>Ekivaari uskoo Jumalan sanan todeksi niin kuin on kirjoitettu;>Raamatussa siis on ainakin näennäisiä ristiriitoja, ja kun niitä tulee vastaan, ne pitää ratkaista ymmärryksellä eikä riitelemällä. Ymmärtäväiseen ratkaisutapaan kuuluu, että ensisijainen arvo annetaan Jeesuksen ja apostolien antamalle opetukselle, ja vasta toissijainen arvo muiden puheille. [1.Tim.6:3-5].

    täällä palstoilla useita kertoja, että jokainen kertoisi vain oman uskonsa kokemuksen! Minä en ole antanut kenellekään valtuuksia kertoa minun puolestani, millä tavalla minä uskon, koska te kerrotte sen valehdellen ja vääristellen!

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta, miksi Jeesus opetti ja toi vahvasti esille opetuksissaan, miten Isä on erillään hänestä.Tämä tekijähän ilmentyy erittäin laajasti hänen opetuksestaan.

    Voisi ajatella, miten Jeesus on nykyään j''nyt valheistaan kiinni, koska ymmärretäänkin, että hän olikin Jumala.Olisi aikamoinen valehtelija.

    Tai miksi Jeesus olisi halunnut salata tätä tekijää itsestään.Kuten aiemmin toin esiin, niin KAIKKI Raamatun ilmoitukset olisivat harhaan ohjaavia, jotka ilmentävät Isän olevan suurempi ja PÄÄ Krisukselle.

    että Isä on hänestä erillään. Einiin, vaan Jeesushan snoi, että Isä ja minä olemme yhtä!

    Jeesus on Minä Olen, joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja joka johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta. Raamattuhan sanoo tuosta Israelin kansan johdattamisesta näin: "ja kallio, joka heitä seurasi, oli Kristus"

    Äänestä

  • kertoo, että kirjoitti:

    Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Siis ristille naulitussa Jeesuksessa Kristuksessa oli Jumala, ei pelkkä ihminen. Siis samalla kertaa tosi ihminen ja tosi Jumala.

    määrällisesti ei sovi yhteen persoonaan. Tarkoitan tällä sitä, että kyllä Jumala oli kaikkialla muuallakin ja jokaisessa ihmisessä samanaikaisesti, kun Jumala oli Kristuksessa Jeesuksen ollessa ristillä!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    määrällisesti ei sovi yhteen persoonaan. Tarkoitan tällä sitä, että kyllä Jumala oli kaikkialla muuallakin ja jokaisessa ihmisessä samanaikaisesti, kun Jumala oli Kristuksessa Jeesuksen ollessa ristillä!

    kanssa yksiin, että:

    " Jumala oli kaikkialla muuallakin ja jokaisessa ihmisessä samanaikaisesti"

    Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Äänestä

  • niin opettanut kirjoitti:

    että Isä on hänestä erillään. Einiin, vaan Jeesushan snoi, että Isä ja minä olemme yhtä!

    Jeesus on Minä Olen, joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja joka johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta. Raamattuhan sanoo tuosta Israelin kansan johdattamisesta näin: "ja kallio, joka heitä seurasi, oli Kristus"

    yhtä Isän ja Pojan kanssa tasan SAMALLA TAVALLA kuin Kristus ja Isä ovat yhtä:

    Johannes 17
    21 "Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    22 »Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    23 Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.»

    Pääkohta ja erimielisyys tässä asiassa on siinä, kuka tunnustaa myös meidän olevan yhtä Isässä ja Pojassa samalla tavalla kuin Poika on sekä meissä että Isässä!

    Kolminaisuusoppi on keksitty "Jumala on tekevä Kristuksessa kaikki yhdeksi"-oppia vastaan, [Ef.1:10] kumoamaan Jeesuksen ja apostolien opettama Jumalan tahdon mukainen opetus.

    et ymmärtänyt itsekään, kun sanot, että olet yhtä Isän ja Pojan kanssa samalla tavalla, kuin Kristus ja Isä ovat yhtä.

    Sinä olet, niinkuin minäkin, syntinen ihminen, joten et voi olla yhtä Pyhän Jumalan kanssa samalla tavalla kuin Isä on yhtä Kristuksen kanssa.

    Äänestä

  • sovi Raamatun kirjoitti:

    kanssa yksiin, että:

    " Jumala oli kaikkialla muuallakin ja jokaisessa ihmisessä samanaikaisesti"

    Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

    Raamatussa löydät esittämäni asian kieltävän kohdan? Kirjoitusten mukaan Jumala on ääretön ja rajaton, joten missä kohti se sinun kuvittelemasi raja Isässä Jumalassa oli Jeesuksen ja maailman välillä?

    1. Kun. 8:27
    "Mutta asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!"

    Johannes 17
    3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen". [Fil.3:8]

    Tunnetko sinä Jumalan näissä jakeissa kerrotulla tavalla?

    Raamattu missään kohtaa kiellä. Mutta, jos tutkimme Raamttua sillä perusteella, että se on oikein mitä ei kielletä, niin kyllä mielikuvitus keksii vaikka mitä, mitä Raamattu ei kiellä!

    Minä tunnen Jumalan samoin kuin Tuomas, joka sanoi Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani" ja tuota Tuomaan todistusta Jeesus ei kieltänyt! Se on siis totta!

    Äänestä

  • sanoit, mitä kirjoitti:

    et ymmärtänyt itsekään, kun sanot, että olet yhtä Isän ja Pojan kanssa samalla tavalla, kuin Kristus ja Isä ovat yhtä.

    Sinä olet, niinkuin minäkin, syntinen ihminen, joten et voi olla yhtä Pyhän Jumalan kanssa samalla tavalla kuin Isä on yhtä Kristuksen kanssa.

    enkä minä:

    Joh. 17:11
    "Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin."

    Joh. 17:21
    "että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt."

    Joh. 17:22
    "Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - "

    Joh. 17:23
    "minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut."

    Kyllä tuo "niinkuin" tarkoittaa 'samalla tavalla', muuten maailma ei usko, jos olemme Isästä ja Pojasta erillään!

    yhteys ovat eri tasolla. Ei syntinen ihminen, armahdettunakaan, voi olla Isän ja Pojan kanssa yhtä samalla tapaa kuin Isä ja Poika ovat yhtä.

    Äänestä

  • mainitsemaasi asiaa kirjoitti:

    Raamattu missään kohtaa kiellä. Mutta, jos tutkimme Raamttua sillä perusteella, että se on oikein mitä ei kielletä, niin kyllä mielikuvitus keksii vaikka mitä, mitä Raamattu ei kiellä!

    Minä tunnen Jumalan samoin kuin Tuomas, joka sanoi Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani" ja tuota Tuomaan todistusta Jeesus ei kieltänyt! Se on siis totta!

    seuraavat raamatunlauseet ekivaarin mielikuvitusta vai Jeesuksen opetusta?:

    Matt. 22:29
    "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."

    Mark. 12:24
    "Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"

    Äänestä

  • ja Isän ja Pojan kirjoitti:

    yhteys ovat eri tasolla. Ei syntinen ihminen, armahdettunakaan, voi olla Isän ja Pojan kanssa yhtä samalla tapaa kuin Isä ja Poika ovat yhtä.

    mukaan uskovien yhteys Isän ja pojan kanssa pitää olla samalla tasolla niin kuin Isän ja Pojan keskinäinen "ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT" ...
    23 "minä heissä, ja sinä minussa - ETTÄ HE OLISIVAT TÄYDELLISESTI YHTÄ, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut."

    Nämä jakeet taisivat tulla sinulle täydellisenä järkytyksenä!

    Äänestä

  • mainitsemaasi asiaa kirjoitti:

    Raamattu missään kohtaa kiellä. Mutta, jos tutkimme Raamttua sillä perusteella, että se on oikein mitä ei kielletä, niin kyllä mielikuvitus keksii vaikka mitä, mitä Raamattu ei kiellä!

    Minä tunnen Jumalan samoin kuin Tuomas, joka sanoi Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani" ja tuota Tuomaan todistusta Jeesus ei kieltänyt! Se on siis totta!

    jakeet ja vastaa, ovatko viinipuun runko ja oksat irti ja erillään toisistaan?

    Viinipuu-vertauksessaan Jeesus antoi ymmärtää, että sama viinipuun mahla, (PH) joka juurien kautta nousee jumalallisesta maaperästä ja kiertää puun rungon solukossa, se sama mahla pitää samalla tavalla kiertää myös viinipuun oksissa, eli Jumalasta syntyneissä ihmisissä ja tuottaa hengellistä hedelmää!

    KOLMINAISUUSOPILLA ON OKSISTA KARSITTU VIINIPUU, ja kolminaisuusoppiin uskovat ihmiset ovat viinipuusta irti hakattujen oksien kaltaisia, mahlan puutteesta kuihtuvia, hedelmättömiä oksia!

    Äänestä

  • mainitsemaasi asiaa kirjoitti:

    Raamattu missään kohtaa kiellä. Mutta, jos tutkimme Raamttua sillä perusteella, että se on oikein mitä ei kielletä, niin kyllä mielikuvitus keksii vaikka mitä, mitä Raamattu ei kiellä!

    Minä tunnen Jumalan samoin kuin Tuomas, joka sanoi Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani" ja tuota Tuomaan todistusta Jeesus ei kieltänyt! Se on siis totta!

    on Jumalan tuntemuksesi jos se perustuu vain tähän Tuomaksen lausahduksen varaan:

    Joh. 20:28 "Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: »Minun Herrani ja minun Jumalani!»"

    Jeesus oli vähän aikaisemmin opetuslapsilleen opettanut, että "joille Jumalan sana on tullut, Jumalakin kutsuu heitä jumaliksi",[Joh. 10:34,35].

    Äänestä

  • niin opettanut kirjoitti:

    että Isä on hänestä erillään. Einiin, vaan Jeesushan snoi, että Isä ja minä olemme yhtä!

    Jeesus on Minä Olen, joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja joka johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta. Raamattuhan sanoo tuosta Israelin kansan johdattamisesta näin: "ja kallio, joka heitä seurasi, oli Kristus"

    Esim. tässä/kin jakeessa ilmentyy tämä mitä tarkoitan.

    " Ja minä annan heille iankaiisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni"

    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstäää heitä minun Isäni kädestä".

    " Minä ja Isä olemme yhtä".

    Jeesushan selkeästi ilmentää miten Isä on toisaalla oleva, joka on antanut hänelle vallan ja jumaluuden jne..., ettei hänessä kukaan huku tai kukaan mahdollistu ryöstämään hänen kädestään.

    Tietenkin Jumala ja Jeesus Kristus on yhtä kuin Pyhä Hehkikin.Samoin Jumala on aivoitellut miehen ja naisen olevan yhtä parisuhteessa, mutta ei yksi.

    Niin, tätä ihmettelen edelleen, miten ihmeessä tänä aikana voidaan määritellä/opettaa toimiva ja hyvä parisuhde, jos ei uskota tai ymmärretä Jumalan ja Jeesuksen suhdetta.Tämä suhdehan toimii esikuvana parisuhteelle.Samoin kuin Kristuksen ja miehen välinen suhde.No, on niitä vaikeasti ymmärrettäviä alueita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ekivaari kirjoitti:

ja etenkin Uuden Testamentin ristiriidat johtuvat alkuperäisen tekstin käännöstyössä tehdyistä muutoksista.

Raamatun tutkijat lienevät siinä täysin oikeassa kun sanovat alkuperäisiin kirjoituksiin tehdyistä lisäyksistä tai pois jättämisestä.

Kun kolminaisuusoppi pääsi valtaan ja kristinusko hyväksyttiin myös valtiouskonnoksi, kirjoitukset muokattiin kolminaisuusopille paremmin sopivaan muotoon, mutta ei huomattu kaikkia kohtia kokonaan muuttaa, niin niistä tuli naurettavan ristiriitainen kokoelma.

Neljänneltä vuosisadalta alkaen kirkollinen johto on vaatinut kaikki alkuperäiset apostolien muistiinpanot ja alkuperäiset kirjoitukset Paaville luovutettaviksi tai vaihtoehtoisesti täysin tuhottaviksi polttamalla.

Vatikaanin arkisto olisi tutkijoille varmasti mielenkiintoinen tutkimuskohde!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu