Raamatusta poimittua

Ennen toista tulemista on Raamatun mukaan tapahduttava mm. seuraavaa:

Kanssapalvelijoiden luvun on täytyttävä (ilm.6:12).
Evankeliumia on saarnattava kaikessa maailmassa,todistukseksi kaikille kansoille (Matt.24:14)
Kaksi todistajaa profetoi ja puheillaan he vaivaavat ihmisiä säädetyn ajan. Kun he lopettavat on peto, joka nousee syvyydestä, tappava heidät (Ilm.11. luku).
Herran päivä ei tule ennen kuin luopumus tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy. Hän korottaa itsensä yli kaiken ja asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala (Paav. toinen tessal.3-4).
Seitsemän viimmeistä vitsausta: paiseet, meren saastuminen ja elämän kuoleminen siinä, jokien muuttuminen vereksi, auringon paahde, pedon valtaistuimen pimeneminen, Eufrat-virran kuivuminen ja seitsämäntenä suurin koskaan ollut maanjäristys ja rae sateet.
Aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa ja tähdet putoavat taivaalta ja taivaan voimat järkkyvät (Matt.24-29), (Jooel 2:31).
Taivas kääriytyy kokoon (Paav.hebr.1:10-12)
Taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudessa hajoavat. Maa ja kaikki mitä siihen on tehty palavat (Pietarin toinen 3:10)
Ja samasta vielä, kuudes sinetti kertoo edellisten tapahtumien lisäksi kuinka ihmiset pelkäävät tulevaa ja kuinka he kätkeytyvät "sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut".

Samoja ennustuksia löytyy vahan testamentin puolelta. Pedon vallasta on enemmänkin merkkejä löydettävissä.
Raamattu kertoo maailman luomisesta, ihmiskunnan historiasta ja maailman tuhosta. Maailmaa ei ihminen tuhoa. Paha ei itseään tapa. Jumala luo ja Hän myös tuhoaa. Alku ja loppu on Hänen käsialaa, niin kuin koko skene. Loppu näytös voi tarkoittaa esim. asteroidi& komeetta osastoo, joka joskus osuu palloon.
Maailman talous on nyt laskussa, ehkä pahemmin kuin aikoihin. Ei siis ole ihme jos ihminen pyrkii sen myötä luomaan uuden turvallisemman järjestelmän. Onhan raha suurin "epäjumala" maailmassa ja jota kaikki haluaa. En silti usko että loppu olisi lähellä. Maailma ei ole siihen vielä valmis. En tiedä koska on, mutta ei vielä...

29

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saara

      Tuo mitä kirjoitit tulee kyllä tapahtumaan, mutta ota huomioon 7 vuoden vaivan aika, jolloin viimeiset vitsaukset toteutuvat.

      • Onko jotain jota en tiedä? 7 vuoden vaivan aika? Missä kohtaa siitä kerrotaan niin, että kyse on nimen omaan tulevasta lopun ajasta. Siis vuosista ennen toista tulemista. Laskukaavat on mulle vieraat. Moni puhuu niistä, kunpa joku selittäisi tyhjentävästi.

      • Kempiläinen
        sumunlapsi kirjoitti:

        Onko jotain jota en tiedä? 7 vuoden vaivan aika? Missä kohtaa siitä kerrotaan niin, että kyse on nimen omaan tulevasta lopun ajasta. Siis vuosista ennen toista tulemista. Laskukaavat on mulle vieraat. Moni puhuu niistä, kunpa joku selittäisi tyhjentävästi.

        Jos Ilmestyskirjan tapahtumien oletetaan etenevän aikajärjestyksessä, niin Jeesuksen tuleminen tapahtuu ahdistuksen aikana (tai jälkeen) mutta ennen viimeisiä vitsauksia. Kirjan 7. luvussa mainitaan lukemattoman suuri kansanjoukko, josta kerrotaan, että "nämä tulevat siitä suuresta ahdistuksesta". Ilmestyskirjan 6-7 luvut vastaavat myös Matt. 24 ennustettuja tapahtumia. Pedon valtakunta ja viimeiset vitsaukset mainitaan vasta myöhemmissä luvuissa. Ilm. 15. luvussa mainitaan pienempi joukko, "jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta".

        Filadelfian seurakunnalle annetaan myös lupaus: "minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat".

      • Saara
        sumunlapsi kirjoitti:

        Onko jotain jota en tiedä? 7 vuoden vaivan aika? Missä kohtaa siitä kerrotaan niin, että kyse on nimen omaan tulevasta lopun ajasta. Siis vuosista ennen toista tulemista. Laskukaavat on mulle vieraat. Moni puhuu niistä, kunpa joku selittäisi tyhjentävästi.

        Kannattaa lukea esim. Teijo Kalevi Lusan kirjoja, voit lainata kirjastosta. Jos joku tietää hyviä kirjoja aiheesta, kertokaa.

        On totta että tempauksen ajankohdasta on erilaisia näkemyksiä: tuleeko ennen 7 vuoden vaivanaikaa, sen puolessa välissä vai lopussa.

        Linkitin sulle mielenkiintoisen keskustelun:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000218&posting=22000000042286527

      • kirjoista
        Saara kirjoitti:

        löydy mitään uutta.   

        bioraha.pps   application/octet-stream   507.00 KB   

        Ennen kaikkea Jeesus varoitti eksytyksistä ja vääristä profeetoista. Eksytysten kavalista juonista.

        Onhan siellä vaikka mitä, kuten tämäkin; pilkka puheiset pilkkaajat, uskovien vainot, nälänhädät, Nooan ja Lootin kaltaiset ajat. Tärkeintä olla valmis kun Jeesus tulee. Emme me odota lopun aikoja vaan Jeesusta. Siunausta.

      • tuhat ja yksi

        >>> Tempaus tulee pian!
        Saara 8.3.2009 klo 02.39
        Tuo mitä kirjoitit tulee kyllä tapahtumaan, mutta ota huomioon 7 vuoden vaivan aika, jolloin viimeiset vitsaukset toteutuvat. >>>

        Tempaus ? ja 7vuoden vaivanaika ?

        Ei riitä vastaukseksi Raamatusta!

      • pasuna

        Mikäli asiat alkavat.Karhun vallankaappaus,pakolaisten tulo,Israelin pakkorauha.Mikäli Venäjän kaappaus on pian,tulee pakolaiset.Siinä on kärkijoukon työn aika ja syyskuussa kotiin.

      • Tuomitsija

        on Saara juuri Mellerin ylistämä, merkittävä Suomen kansan eskatologeja aikoihin. Saman butiikin miehiä. Lusan "totuus" ui rahassa ja rahasta. Lusa on parantunut väkevien eksyttäjien käsien alla. Siitä "totuudesta" hän ei suostu keskustelemaan. Lue Saara toisesta ketjusta näky maidosta. Pyrkisin uskomaan siihen, että tässä valvovien kristittyjen joukossa olisi joku, joka ymmärtäsi, miten syvällä ja laaja-alainen luopumus jo on, ja väkevä eksytys. "Ja he kaatuvat kaatuvien joukkoon, kun Minä heitä rankaisen, sanoo Herra!" Jotta voisi edes luopua, niin pitäisi se Totuuden Henki ensin saada!?

      • Tuomitsija
        pasuna kirjoitti:

        Mikäli asiat alkavat.Karhun vallankaappaus,pakolaisten tulo,Israelin pakkorauha.Mikäli Venäjän kaappaus on pian,tulee pakolaiset.Siinä on kärkijoukon työn aika ja syyskuussa kotiin.

        ennustelet. Ei se mitään. Koetellaan, ja kerro itse vahvistus mielessä tämä aika tapahtuvaksi. Itselle enkeli ilmoitti, että pitäisi alkaa "pikkuhiljaa" lähtemään? Tempaushan tapahuu äkkiarvaamatta, viimeisen pasuunan soidessa. Joko edeltävät pasuunat on jo käyty?

      • pasuna
        Tuomitsija kirjoitti:

        Asia kun on niin,etten ala asioista lainkaan kinastelemaan.Niitä on aivan tarpeeksi palstalla.Se ei edistä kanssakulkevien matkaa.Liioin ei Jeesus tule koska vaan.Ei ensimmäiselläkään kerralla.Siitä oli kirjoituksissa ilmoitettu.Samoin nyt-kirjoitusten pitää täyttyä.Ei Israelissa ole vielä pakkorauhaa.Ei karhu ole noussut.Pitää tulla vallankaappaus,sekä pakolaiset.Siinä on ylösotettavien työnaika.Kestää muutaman kuukauden.Sitten kotiin.Samoin Israelille pitää sanella pakkorauha.Se on jo paperilla.Käsittäisin että Israel tuhoaa Iranin atomivoimalat.Myös Damaskoksen pitää luhistua pois kaupunkien luvusta.Kun Israel nämä tekee sille vahvistetaan rauha Dan.Väärä rauha ts.vuosiviikko alkaa.Ts.7-v.

        ovat kaksi eri asiaa.Suomalaisessa keskustelukulttuurissa tuntuu olevan käsitys, että jos esitää vasta-argumentin tai vain valottaa asiaa toisesta näkökulmasta, niin luullaan jo riitelevänsä. Ja itseasiassa alkavatkin riitelemään. Raamatu mukaan kaikki täytyy koetella. Sitä taas ei ymmärretä kristittyjen keskuudessa.Luullaan, että sekin on riitelyä. Aika typerää.

        Jos on saanut Herralta profetian, niin sehän täytyy tuoda julki, jos määräys on ylhäältä. Kannustan Pasuunaa edelleen tutkimaan.Toivottavasti pääsisi "syksyllä kotin".

        Sitä en suinkaan tarkoittanut.Vaan tarkoitin,jos tällä palstalla tuo asioita vähän syvällisemmältä kannalta,välittömästi heti ainakin sata tuomitsijaa.Nämä tulevat yleensä niistä,jotka eivät ole asioita milloinkaan edes tutkineet.Ko.porukka on yleensä kirkoista ja lohkoista.He eivät hyväksy muuta oppia,kuin mikä heidän päähänsä on päntätty.Eivät ymmärrä joukko joka ylös viedään,ei ole minkään kirkkokunnan jäsen-vaan seuraa Jeesusta ja ottanut kirjoituksista selkoa.En ole kuulunut enää 26-vuoteen,ns.porttoon-babyloniaan.Eikä meitä montaa ole Suomen maassa.Joukko on rapissut viimeisen viiden vuoden aikana.Näin siis Herra seuloo nisujaan.Muuten tiedätkö valhekauran?Päätältäpäin on saman näköinen,kuin oikea kaurakin,mutta siinä ei ole jyvää sisällä.:-)

      • tutkinnu

        kaikki kirjoitukset ja profetiat tempauksesta ja kukaan ei osaa sanoa varmaksi tempausta!

        koko tempaus perustuu vaan olettamuksiin se on tullut selville asiaa tutkittaessa!

        mutta sitä en tiedä onko tempausta olenkaan vai ei,
        kun porukkaa jakautuu siinäkin asissa kahtia!

        toiset sanoo että on tempaus ja toiset sanoo että ei ole!

        ota nyt siitä sitte selvää miten asia on!?

      • Ylkä tulee
        sumunlapsi kirjoitti:

        Onko jotain jota en tiedä? 7 vuoden vaivan aika? Missä kohtaa siitä kerrotaan niin, että kyse on nimen omaan tulevasta lopun ajasta. Siis vuosista ennen toista tulemista. Laskukaavat on mulle vieraat. Moni puhuu niistä, kunpa joku selittäisi tyhjentävästi.

        Tässä on yksi vaihtoehto...

        http://www.pelastussanoma.fi

        ...laaja sisältö mutta kaikki löytyy perusteluineen.

        -jarmo-

      • muuten
        tutkinnu kirjoitti:

        kaikki kirjoitukset ja profetiat tempauksesta ja kukaan ei osaa sanoa varmaksi tempausta!

        koko tempaus perustuu vaan olettamuksiin se on tullut selville asiaa tutkittaessa!

        mutta sitä en tiedä onko tempausta olenkaan vai ei,
        kun porukkaa jakautuu siinäkin asissa kahtia!

        toiset sanoo että on tempaus ja toiset sanoo että ei ole!

        ota nyt siitä sitte selvää miten asia on!?

        että se on ihan sama onko kolme tempausta vai yksi!

        koska se ei vaikuta pelastumiseen ollenkaan uskotko kolmeen tempaukseen vai vain yhteen, vaiko kumpaakin!

        uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin pelastut!

      • Ylkä tulee
        Tuomitsija kirjoitti:

        ennustelet. Ei se mitään. Koetellaan, ja kerro itse vahvistus mielessä tämä aika tapahtuvaksi. Itselle enkeli ilmoitti, että pitäisi alkaa "pikkuhiljaa" lähtemään? Tempaushan tapahuu äkkiarvaamatta, viimeisen pasuunan soidessa. Joko edeltävät pasuunat on jo käyty?

        Viimeinen pasuna on termi, eikä kronologinen järjestys.

        Alkuteksteissä viimeinen pasuna tarkoitti varoitussoittoa joka annettiin monestakin eri syystä, kuten tulipalot, hyökkäys jne.

        Vain Johanneksen ilmestys kertoo seitsemästä pasunasta ja Paavali puhui paljon aiemmin ns. "viimeisestä" merkinantopasunasta.

        Huomatkaa ihmeessä tämä eroavaisuus.

        Tuossa Jeesuksen paluuta edeltävässä lopunajassa on monta muutakin väärinymmärrystä, kuten arvata saattaa. "siitä päivästä ei tiedä kuin yksin isä, eikä edes poika" esimerkiksi.
        Sekin päivä on täysin uskomaton juttu, ettei ihmiset osaa lukea mitä siellä sanotaan.
        Jeesus itse puhui siitäkin päivästä niin, että kun taivas ja maa katoavat mutta minun sanani eivät koskaan. Siis se päivä on se paivä jolloin koko taivas jaa maa katoavat.
        Sitten kristitty maailma lukee sen tempauspäiväksi??? huh huh.

        Raamattu on Pyhä kirja ja sieltä oikeasti löytyy oikeat asiat, mutta niin paljon vääristellään totuutena vain siksi, koska sen lukeminen ja ymmärtäminen eivät sovi samaan pakettiin kaikilla.

        -jarmo-

      • Ylkä tulee
        muuten kirjoitti:

        että se on ihan sama onko kolme tempausta vai yksi!

        koska se ei vaikuta pelastumiseen ollenkaan uskotko kolmeen tempaukseen vai vain yhteen, vaiko kumpaakin!

        uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin pelastut!

        Tuo on täysin totta ja aivan itkuisen ihanaa että joku huomaa sen.

        Vain Usko, Toivo ja Rakkaus Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä Golgatan ristillä, on merkitystä, eikä sillä montako tempausta on.

        Jumalalla on pelastussuunnitelma, eikä meillä ole siihen muuta tekemistä, kuin antautua Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojan johdettavaksi ja vietäväksi sen suunnitelman mukaan kuin Hän on sen meille itse kullekin järjestänyt.

        Amen!

        -jarmo-

      • tutkinnu kirjoitti:

        kaikki kirjoitukset ja profetiat tempauksesta ja kukaan ei osaa sanoa varmaksi tempausta!

        koko tempaus perustuu vaan olettamuksiin se on tullut selville asiaa tutkittaessa!

        mutta sitä en tiedä onko tempausta olenkaan vai ei,
        kun porukkaa jakautuu siinäkin asissa kahtia!

        toiset sanoo että on tempaus ja toiset sanoo että ei ole!

        ota nyt siitä sitte selvää miten asia on!?

        Jep, monenlaista oppia ja ajatusta Raamattu herättää ihmisissä. Yksi tulkinta on tää mun edustama. Eli ei Jesse tuu kuin kerran, sitten kun on sen aika. Perustelen tuota tiivistetyn sanoin: Ahdistuksen jälkeen auringon&kuun pimentyessä Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla ja maan sukukunnat parkuvat. Hän lähettää enkelinsä suuren(pasuunan pauhatessa) ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin(Matt.29-31).

        Mä taidan ajatella asioista eri tavoin kuin mitä moni muu? Ehkä olen eksynyt? Ajattelen että tuo suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu on jo kenties tapahtunut silloin Jerusalemin tuhoamisen aikaan n. vuonna 70. Eli hän puhui sen alueen ja kaupungin asukkaista. Toki Pedon vallan aikaan on kristityilä myös vaikeaa elää. Mutta kaikki kristityt ei tuhoudu, niin kuin edellä sanotaan. Tiedän että esim. Patmos lähetyksen "ykköstykki" aattelee eritavoin ja moni tän palstan lukijoista myös.
        Vasta sitten kun on oikeesti vallassa voimakas persoona, ihminen, joka tekee suuria ihmeitä ja pyrkii muuttamaan ajat ja lain tapahtuu jotain, jota ei enää monikaan usko tapahtuvaksi. Nykymuotoine uskonto lienee silloin heikossa kunnossa. Ihmiset uskoo johonkin josta saavat todellista apua. Se ei ole kristin usko, eikä muukaan nykinen uskonto. Sitten aikojen lopulla.

      • tuhat ja yksi
        muuten kirjoitti:

        että se on ihan sama onko kolme tempausta vai yksi!

        koska se ei vaikuta pelastumiseen ollenkaan uskotko kolmeen tempaukseen vai vain yhteen, vaiko kumpaakin!

        uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin pelastut!

        Seuraavaa tempausta joka pitäis tulla 2011-2012.

        ja seuraavan, 2016. ja sitten 2021.

        Siinä teille kolme tempausta harhaa kaikki!

      • tuhat ja yksi
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        >>> Tempaus tulee pian!
        Saara 8.3.2009 klo 02.39
        Tuo mitä kirjoitit tulee kyllä tapahtumaan, mutta ota huomioon 7 vuoden vaivan aika, jolloin viimeiset vitsaukset toteutuvat. >>>

        Tempaus ? ja 7vuoden vaivanaika ?

        Ei riitä vastaukseksi Raamatusta!

        miten tempaus harhaopit on kehitelty!

        Missä luuraa Tempaus teoriat ?

        Ja 7 v. vaivanaika ?

      • kirjoista kirjoitti:

        löydy mitään uutta.   

        bioraha.pps   application/octet-stream   507.00 KB   

        Ennen kaikkea Jeesus varoitti eksytyksistä ja vääristä profeetoista. Eksytysten kavalista juonista.

        Onhan siellä vaikka mitä, kuten tämäkin; pilkka puheiset pilkkaajat, uskovien vainot, nälänhädät, Nooan ja Lootin kaltaiset ajat. Tärkeintä olla valmis kun Jeesus tulee. Emme me odota lopun aikoja vaan Jeesusta. Siunausta.

        Olen samaa mieltä. Mikäli haluaa kehittyä paremaksi palvelijaksi kannatta ensisijaisesti lukea Raamattua. Muu kirjallisuus voi helpottaa viisauden löytämistä, mutta se voi myös eksyttää, jos ei ole koko ajan varuillaan. Toki Raamattukin eksyttää, kun poimii sieltä vaan ne itselle sopivat sanat.
        Ammatti saarnaajien ongelma on se että heidän on jostakin palkkansa saatava. Niinpä on suuri vaara, että tarinat saavat lisäväriä, jotta tuotteet menisivät paremmin kaupaksi.
        Itse en ole muiden sepittämiä teoksia ostellut, enkä lainaillut, paitsi tietysti nyt menin kirjastosta lainaamaan tuon David Wilkersonin kirjan "Ennustus". Minuun se kirja ei ole vielä iskenyt.

      • Westsider
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        miten tempaus harhaopit on kehitelty!

        Missä luuraa Tempaus teoriat ?

        Ja 7 v. vaivanaika ?

        Raamattu tuntee vain yhden tempauksen, ja se on Hänen /Jeesuksen) tulemuksessa, viimeisen, suuren pasunan pauhatessa. antikristuksen ajan lopussa, hetkeä ennen Jumalan vihan alkua.
        (Ilm 11: 12-13) Noissa jakeissa on, sekä tempaus, että Jumalan vihanajan alku Se on n. puolivälissä. 7 vuotista kortusten aikaa.
        Ilm 11 luvun temppeli ja säkkipukuiset todistajat ovat seurakunta. Temppelin mittaaminen tarkoittaa koetusta. Samoin säkkipukuisten vainot ja sota heitä vastaan.

      • Westsider
        sumunlapsi kirjoitti:

        Jep, monenlaista oppia ja ajatusta Raamattu herättää ihmisissä. Yksi tulkinta on tää mun edustama. Eli ei Jesse tuu kuin kerran, sitten kun on sen aika. Perustelen tuota tiivistetyn sanoin: Ahdistuksen jälkeen auringon&kuun pimentyessä Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla ja maan sukukunnat parkuvat. Hän lähettää enkelinsä suuren(pasuunan pauhatessa) ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin(Matt.29-31).

        Mä taidan ajatella asioista eri tavoin kuin mitä moni muu? Ehkä olen eksynyt? Ajattelen että tuo suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu on jo kenties tapahtunut silloin Jerusalemin tuhoamisen aikaan n. vuonna 70. Eli hän puhui sen alueen ja kaupungin asukkaista. Toki Pedon vallan aikaan on kristityilä myös vaikeaa elää. Mutta kaikki kristityt ei tuhoudu, niin kuin edellä sanotaan. Tiedän että esim. Patmos lähetyksen "ykköstykki" aattelee eritavoin ja moni tän palstan lukijoista myös.
        Vasta sitten kun on oikeesti vallassa voimakas persoona, ihminen, joka tekee suuria ihmeitä ja pyrkii muuttamaan ajat ja lain tapahtuu jotain, jota ei enää monikaan usko tapahtuvaksi. Nykymuotoine uskonto lienee silloin heikossa kunnossa. Ihmiset uskoo johonkin josta saavat todellista apua. Se ei ole kristin usko, eikä muukaan nykinen uskonto. Sitten aikojen lopulla.

        Olet oikeilla jäljillä. Siunausta arvokkaalle työllesi.

      • Westsider
        Tuomitsija kirjoitti:

        ovat kaksi eri asiaa.Suomalaisessa keskustelukulttuurissa tuntuu olevan käsitys, että jos esitää vasta-argumentin tai vain valottaa asiaa toisesta näkökulmasta, niin luullaan jo riitelevänsä. Ja itseasiassa alkavatkin riitelemään. Raamatu mukaan kaikki täytyy koetella. Sitä taas ei ymmärretä kristittyjen keskuudessa.Luullaan, että sekin on riitelyä. Aika typerää.

        Jos on saanut Herralta profetian, niin sehän täytyy tuoda julki, jos määräys on ylhäältä. Kannustan Pasuunaa edelleen tutkimaan.Toivottavasti pääsisi "syksyllä kotin".

        Ja raamattu ainut luotettava "sananseula"

      • Jeesuksen opetuslapsi
        sumunlapsi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Mikäli haluaa kehittyä paremaksi palvelijaksi kannatta ensisijaisesti lukea Raamattua. Muu kirjallisuus voi helpottaa viisauden löytämistä, mutta se voi myös eksyttää, jos ei ole koko ajan varuillaan. Toki Raamattukin eksyttää, kun poimii sieltä vaan ne itselle sopivat sanat.
        Ammatti saarnaajien ongelma on se että heidän on jostakin palkkansa saatava. Niinpä on suuri vaara, että tarinat saavat lisäväriä, jotta tuotteet menisivät paremmin kaupaksi.
        Itse en ole muiden sepittämiä teoksia ostellut, enkä lainaillut, paitsi tietysti nyt menin kirjastosta lainaamaan tuon David Wilkersonin kirjan "Ennustus". Minuun se kirja ei ole vielä iskenyt.

        >Mikäli haluaa kehittyä paremaksi palvelijaksi kannatta ensisijaisesti lukea Raamattua.

        Aamen. Lisäksi Herra Jeesus on opettanut yksiselitteisen selkeästi: ´Sen tähden te eksytte, koska ette tunne Raamatun kirjoituksia´. Totta kai Pyhä Henki on annette opettajaksi niille, jotka sitä Isältä pyytävät Jeesuksen nimessä. Lisäksi Herra Jeesus selväksi ja yksiselitteisesti varottaa vääristä profeetoista. Jeesuksen ilmestyksessä Isä yksin päättää profetiansa sanoihin Herran Jeesuksen sanoihin: ´Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Minä tulen pian." Aamen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Aamen.´ Autuas, joka ottaa vaarin tämän kirjan sanoista.

      • Westsider kirjoitti:

        Olet oikeilla jäljillä. Siunausta arvokkaalle työllesi.

        palautetta ihmisiltä. Niitä harvemmin saa lukea. Kuitenkin väli kappalehan minä olen koko systeemissä, niin kuin muutkin ovat. Raamattu on vaikeaselkoinen kirja, niinpä tulkintojakin on monia.

    • merim.raimo

      eikä ole oppilas opettajaansa parempi. Sääliksi käy niitä uskovia jotka ovat tuudittautuneet, rauha, rauha, ei hätää mitään, Herra noutaa omansa ennenkuin mitään suurempia "koettelemuksia" tulee.

      • Näin se on, ettei oppilas ole opettajaansa suurempi. Kaikki koetellaan ja kukin tuomitaan tekojensa mukaan. "Aika on lähellä" ja "totisesti, Hän tulee pian". Niin kuin on jo kirjoitettu pari tuhatta vuotta sitten. Mutta silti; "valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee".

        Kuitenkin "älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy..."(Paav.toinen tess. 2:3).

      • Jeesuksen opetuslapsi
        sumunlapsi kirjoitti:

        Näin se on, ettei oppilas ole opettajaansa suurempi. Kaikki koetellaan ja kukin tuomitaan tekojensa mukaan. "Aika on lähellä" ja "totisesti, Hän tulee pian". Niin kuin on jo kirjoitettu pari tuhatta vuotta sitten. Mutta silti; "valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee".

        Kuitenkin "älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy..."(Paav.toinen tess. 2:3).

        Aamen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554
    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe