Pieni kysymys 2-kertaisesta kirjanpidosta

Perustin viime vuoden alussa itselleni pöytälaatikkofirman (tmi, liikkeenharjoittaja, ei alv) ja nyt heräsin tähän tilinpäätökseen. Toiminimellä on vuoden aikana kokonaista kaksi tapahtumaa: sain kesäkuussa työkeikasta tuloa x rahaa ja ostin firmalle tietokoneen joulukuussa, jonka kuitenkin maksoin vasta tammikuun lopussa (toiminimen tilikausi 1.1-31.12)

Miten tuo tietokoneen osto merkitään kirjanpitoon/tilinpäätökseen kun ostohetkellä ei ole siirtynyt vielä yhtään aktuaalista rahaa vaan vasta tammikuun lopussa (seuraavalla tilikaudella).

Ja joo: toiminimeni tulot on niin pienet, että ei ole mitään mieltä alkaa käyttämään ulkopuolista tilitoimistoa (tämä on se tyypillisin vastaus kirjanpitokysymyksiin). Kirjastoonkaan en pääse lainaamaan kirjanpidon kirjoja, kun olen tällä hetkellä aivan toisella mantereella.
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kirjattaisiin joulukuussa ostovelkoihin ja kalustoon ( tai suoraan kuluksi, jos ei ole yli 850 euron arvoinen tai odotettavissa oleva käyttöikä on alle 3 vuotta ). Ja sitten maksettaessa tammikuussa pois ostoveloista ja pankkitililtä.

Tämä siis oy:n kahdenkertaisessa kirjanpidossa. En tiedä liekö tmi:n kirjanpito poikkeaa tuosta.

Äänestä
  • eipä se hirveästi eroa.. pystytkö laittamaan sen poistohin, onko oletettu käyttöikä sen verran? Ostovelkoihin minäki sen pistäisin nyt heti, ja kassasta pois sitten kun raha liikkuu.

    Äänestä

  • se hirveästi kirjoitti:

    eipä se hirveästi eroa.. pystytkö laittamaan sen poistohin, onko oletettu käyttöikä sen verran? Ostovelkoihin minäki sen pistäisin nyt heti, ja kassasta pois sitten kun raha liikkuu.

    Heh heh, tää oli hyvä! Kiitos illan piristyksestä!

    "eipä se hirveästi eroa.. pystytkö laittamaan sen poistohin, onko oletettu käyttöikä sen verran? Ostovelkoihin minäki sen pistäisin nyt heti, ja kassasta pois sitten kun raha liikkuu."

    Äänestä

Alle kolmen vuoden kalustoon ja ostovelkoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


quro kirjoitti:

Perustin viime vuoden alussa itselleni pöytälaatikkofirman (tmi, liikkeenharjoittaja, ei alv) ja nyt heräsin tähän tilinpäätökseen. Toiminimellä on vuoden aikana kokonaista kaksi tapahtumaa: sain kesäkuussa työkeikasta tuloa x rahaa ja ostin firmalle tietokoneen joulukuussa, jonka kuitenkin maksoin vasta tammikuun lopussa (toiminimen tilikausi 1.1-31.12)

Miten tuo tietokoneen osto merkitään kirjanpitoon/tilinpäätökseen kun ostohetkellä ei ole siirtynyt vielä yhtään aktuaalista rahaa vaan vasta tammikuun lopussa (seuraavalla tilikaudella).

Ja joo: toiminimeni tulot on niin pienet, että ei ole mitään mieltä alkaa käyttämään ulkopuolista tilitoimistoa (tämä on se tyypillisin vastaus kirjanpitokysymyksiin). Kirjastoonkaan en pääse lainaamaan kirjanpidon kirjoja, kun olen tällä hetkellä aivan toisella mantereella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu