kertymästä ja kulukorvukset juoksee sekä päivärahat myös ,verottomana tottakai
Ihanaa olla eu:ssa
Ministerit innoissaan matka...
81157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kuullut, että kovasti on kallista tuo EU:n pyörittäminen. Ensin Suomea houkuteltiin mukaan kertomalla, että Suomi on EU-maksujen osalta nettosaaja. No, sehän käätyi päälaelleen melkein saman tien. Rahaa tarvitaan ja paljon ja vielä lisää ja samalla Suomesta karkaa elinkeinoja toisensa jälkeen "paremmille metsästysmaille".
Mutta kun EU:ssa on kerran kallista, niin huoltahan siitä pitäisi kantaa. Kysynkin, että olisiko mahdollista järjestää erillinen EU-keräys, jolla kerättäisiin rahaa EU:n edustuskulujen kattamiseksi. Olisihan se meille EU-kansalaisille tärkeätä, että kun EU-väki meitä maailmalla kerran edustaa, niin edustaakin sitten kunnolla. Eli rahaahan siitä tarvitaan. Voitaisiinko asiaa auttaa keräyksellä?
Vastuuton varaministeri
Tämä keskustelu voi olla jo turha. EU:ssa suomalaisilla ei kohta ole enää mitä ottaa. Paperitelollisuuskin häipyi täältä odotetusti kun emme voineet enää omaehtoisesti devalvoida. Eikä se enää palaa. Puut lähetetään raaka-aineena muualle, missä niillä tehdään varsinainen bisnes. Suomesta on tulossa raaka-ainetta tuottava siirtomaa.
Rahaa ei meillä kohta ole, mutta EU:n bileisiin pääsemme kyllä osallistumaan ja niitä tukemaan. Pääsemme viininkaatajiksi sikäläisiin kekkaloihin!
Ei mikään turha keskustelu! Voitaisiin taas olla EU:n mallioppilaita. Mennäänkin asiassa EU:n edelle ja julistaudutaan itse EU:n siirtomaaksi. Säästyy heiltä tuo Suomen alasajamisen vaiva!
Tämä ei olisi hassumpi ajatus. Avattaisiin taas maaseudulla ennenvanhaan niin tutut "siirtomaatavarakaupat". Ja siirtomaaisännät tekisivät tänne safareita ja me pääsisimme kantajiksi. Meitä olisi lupa ruoskiakin kun olisimme tietenkin alempaa sakkia. Mikä tilaisuus kaikille niille, joiden tekee mieli ruoskituttaa itseään.
Ja joko se Suomen Pankin kultavaranto lähetettiin täältä pois. Jos ei, niin siirtomaastatuksellahan pääsisimme siitä vilkkasti eroon. Ei jäisi mokoma kiiltometalli meitä enää vaivaamaan.
Eikä enää ongelmia tämän konstikkaan kielemme kanssa. Suomea varten teetettäisiin lyhennetty englanninkielen versio siirtomaita varten. Ja muuta ei olisi sitten lupakaan puhua.
Että silviisii...
Saako viedä kottikärryllisen rahaa Ruotsinlaivaan, jos kertoo, että rahat menevät EU:lle, EU:n käyttöön.
ottaa uutta velkaa entisten lisäksi, euroopan suurin velanottaja
Tuetaan taloutta velkarahalla kun ei voida devalvoida. Ai että vakaan taloudenko toi EU. Suomea kaupataan koko ajan ulos, myymällä tai velanotolla. Ja teollisuutta ajetaan alas tai viedään ainakin ulos. Kohta tuotamme pelkkää raaka-ainetta naurupalkalla. Siis kaadamme puuta ja lähetämme sen sellaisenaan muualle jalostettavaksi. Siinäkö on kaikki talous, mitä Suomelle jää? Hyvinpä tekivät, edusmiehemme...