Vastaa tähän

Tiesit aina, että olen täällä odottamassa sinua vaikka teit niitä reissujasi, jotka paljastuivat likaisuudessaan minulle. Mitä ajattelit kun pidit minut kuitenkin aina sen verran tyytyväisenä, etten muutakaan hakenut? Luulin etten ikinä enää rakastuisi, mutta sinuun sitten rakastuin kymmenen hiljaisen vuoden jälkeen ja olinkin onnellinen kanssasi jonkin aikaa. Sitten alkoi soutaminen ja huopaaminen välillämme, jolloin kuitenkin pidit huolen siitä, ettei tunteeni sinuun haalenisi ottamalla säännöllisesti yhteyttä ja taas vietimme aikaa yhdessä ja oltiin niin läheisiä, että taas toivoin pysyvyttä kanssasi. Tiesit koko ajan, että olen sinuun kiintynyt koko sydämelläni. Käytit kuitenkin minua vain hyväksi omiin tarkoituksiisi eli seurani kelpasi kyllä kun ei sulla muutakaan ollut sillä hetkellä. Nyt olet sitten löytänyt jonkun muun ja selitit ettet ole minulle mitään luvannut ja sinulla on oikeus mihin vain. Onko nyt hyvä olla kun juttumme päättyi melko likaisissa merkeissä ja enää ei olla yhteydessä? Olen kuitenkin vielä niin hajalla jäljiltäsi, etten ole päässyt elämässäni eteenpäin. Uskoitko edes itse selityksiisi ja valheisiisi, joita jaksoit viljellä joka asiaan. Oliko kiva käyttää minua hyväksi ja sitten jättää ja esittää seuraavalle kunnon ihmistä? Olet niin paatunut valehtelija ja kiero ihminen, etten muita kaltaisiasi ole milloinkaan tavannut. Toivottavasti tulee se päivä, jolloin saat sinäkin turpiisi ja kunnolla.
173364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hieno kirjoitus jollekin sialle! juuri näin! Toivottavasti hän sekä joka mua kusetti saavat joskus joltain omaa lääkettään!

Äänestä
  • ...kaikkihan sen tietää.

    Äänestä

  • on sikoja... kirjoitti:

    ...kaikkihan sen tietää.

    Kyllä niitä kunnollisiakin miehiä on. Mutta te naiset ette näemmä huoli niitä

    Äänestä

elämästäni kirjoituksesi. Olen myös oppinut,ettei miehiin voi luottaa..kaikki samanlaisia valehtelijoita. Tästä lähtien aion pelata miesten säännöillä,olen oppinut teiltä paljon.

T:pelinainen

Äänestä
  • Uskon että tuollaiset veikkoset saavat vielä maistaa omaa lääkettään kukkuramitalla. Sulle aloittaja ja muille saman kokeneille alkaa aina uusi parempi elämä ilman tuollaisia hyväksikäyttäjiä. Ollaan onnellisia että päästiin irti tuommoisista niljakkeista. Kukaan ei kaipaile heitä ja yksin kuolevat.

    Äänestä

  • myös saman kokenut kirjoitti:

    Uskon että tuollaiset veikkoset saavat vielä maistaa omaa lääkettään kukkuramitalla. Sulle aloittaja ja muille saman kokeneille alkaa aina uusi parempi elämä ilman tuollaisia hyväksikäyttäjiä. Ollaan onnellisia että päästiin irti tuommoisista niljakkeista. Kukaan ei kaipaile heitä ja yksin kuolevat.

    Jännää miten naiset aina syyttävät miehiä kaikki
    miehet tuollaisia.Tasan tarkkaan naisissa on yhtä
    paljon sellaisia,jatkakaa elämäänne ja antakaa
    muiden tehdä samoin.Hyvässä suhteessa viihtyy
    niinkuin meillä on kohta 30vuotta takana riitoja
    on ollut mutta ne on sovittu.Kaikkea mukavaa teille.

    Äänestä

Turun seudulta?Kuulostaa pahasti samalta tarinalta...Samanlainen teksti ollut aiemmin etsitäkuuluksessa MT.

Äänestä
  • aloittajan kuvailema hintelähapponen.

    Äänestä

  • Salosta löytyy,täys sika,ja täyttää narsistin tuntomerkit/tavat aivan täysin!

    Äänestä

itse kun suhteenne ei toiminut,aina on kaksi osapuolta mieti sitä,millainen sika itse olet.

Äänestä
  • Kerroinhan, että rakastin mutta mikään ei riitä tällaisille.

    Äänestä

vielä ihan varmasti ansionsa mukaan, kyllä se omat valheensa vielä edestään löytää. Ansaitset kuule paljon parempaa tässä elämässä, olet nyt varmasti oppirahat maksanut siitä ettet ikinä enää lankea tommoseen.

Äänestä

...niin tosi kamalaa,.ainakin tiedän että eräs
possu saa maksaa tekemisistään kauan ja raskaasi..
... ei kyl jaksa lohduttaakaan..
mutta sen täs näkee et ei ole ainoa,ainakin sen oppinu et järki käyttöön heti ja jahkailut pois..ja nähdä ne TOSIASIAT..
ei pidä repiä itseään rikki...

Äänestä

Tulee ihan mieleen kertomus minun elämästäni, tuon saman olen minäkin kokenut, valitettavasti ja vielä avioliitossa olevan miehen kanssa, heillä kun kaikki oli pelkkää kulissia enää, vanha klisee, mutta niin totta, ja uppoaa kuin tuli mereen, kun on sydän hajalla menneestä elämästä, josta ei vielä ole toipunut ja osannut kääntää sivua, tyhmäkö, minä, en todellakaan, mutta nyt vuosien jälkeen ajatellen, sinä hetkenä olin todella helppo saalis ns. "pelimiehelle", komeelle, duunikseen matkustavalle, jolla joka kaupungissa vaki juttu, olin yksi monista vain soiton päässä olevista, olin niin onnellinen ja rakastunut, häneen, tuohon ihmiseen, johon luotin,odotin kuin kuuta nousevaa soittoa, tekstiviestiä, ja tulihan niitä, aikansa, muutamia vuosia, mutta sitten alkoi pikku hiljaa hiipumaan ja lopuksi kaunis maili, en voi jatkaa tätä suhdettamme enää, olen löytänyt ihastuttavan ihmisen rinnalleni, katson valoisasti elämääni eteenpäin hänen kanssaan, hän on melkein kuin sinä?!
Raadollistako, ehkä, mutta kuitenkin minä olin mukana kuvioissa, omasta tahdostani, olisin voinut hypätä junasta pois, mutta en tohtinut, olin siis tyhmä, en kadu tuota aikaa, elämä antaa ja elämä ottaa, mutta myöskin opettaa, tuo aika oli kuitenkin yksi elämäni parhaimpia, muistot säilyvät sydämessäni ja kulkevat aina mukanani minne menenkin. ;)

WOMAN ;)

Äänestä
  • Kerrankin asiaa,otit huomioon myös itsesi jutussa,etkä syytellyt miestä,hienoa!

    EräsMies =)

    Äänestä

joo olen PASKA. tosin mua ei paljoa kiinnosta se mitä ajattelet. olet aikuinen ihminen joko kestät tai hajoat siihen. ei ole mun ongelma.

Äänestä
  • Ei tullut vastausta oikealta pelimieheltä. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka osoittivat empatiaa. Kyllä mä tiedän, että olin myös tyhmä kun katselin hänen touhujaan näinkin kauan mutta minkä sitä ihminen tunteilleen voi ja heikkoudelleen. Otan tämän opiksi ja toivottavasti tulee päivä, jolloin tämä on vain yksi muisto monien joukossa. Uskon edelleen, että kunnon miehiäkin on olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TUNNISTATKO ITSESI kirjoitti:

Tiesit aina, että olen täällä odottamassa sinua vaikka teit niitä reissujasi, jotka paljastuivat likaisuudessaan minulle. Mitä ajattelit kun pidit minut kuitenkin aina sen verran tyytyväisenä, etten muutakaan hakenut? Luulin etten ikinä enää rakastuisi, mutta sinuun sitten rakastuin kymmenen hiljaisen vuoden jälkeen ja olinkin onnellinen kanssasi jonkin aikaa. Sitten alkoi soutaminen ja huopaaminen välillämme, jolloin kuitenkin pidit huolen siitä, ettei tunteeni sinuun haalenisi ottamalla säännöllisesti yhteyttä ja taas vietimme aikaa yhdessä ja oltiin niin läheisiä, että taas toivoin pysyvyttä kanssasi. Tiesit koko ajan, että olen sinuun kiintynyt koko sydämelläni. Käytit kuitenkin minua vain hyväksi omiin tarkoituksiisi eli seurani kelpasi kyllä kun ei sulla muutakaan ollut sillä hetkellä. Nyt olet sitten löytänyt jonkun muun ja selitit ettet ole minulle mitään luvannut ja sinulla on oikeus mihin vain. Onko nyt hyvä olla kun juttumme päättyi melko likaisissa merkeissä ja enää ei olla yhteydessä? Olen kuitenkin vielä niin hajalla jäljiltäsi, etten ole päässyt elämässäni eteenpäin. Uskoitko edes itse selityksiisi ja valheisiisi, joita jaksoit viljellä joka asiaan. Oliko kiva käyttää minua hyväksi ja sitten jättää ja esittää seuraavalle kunnon ihmistä? Olet niin paatunut valehtelija ja kiero ihminen, etten muita kaltaisiasi ole milloinkaan tavannut. Toivottavasti tulee se päivä, jolloin saat sinäkin turpiisi ja kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu