Palkkaerot

Tässä on jälleen kerran yksi huuhaatutkimus, jolla yritetään todistaa, että naisen euro on 80 senttiä. Lukekaa itse:

http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?id=33135&location1=1&sl2=3&ao=tyomarkkinauutiset&lang=fi
701598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Ko. tutkimuksessa on laskettu yksinkertaisesti (aritmeettinen) keskiarvo kaikista kuukausipalkoista Suomessa ILMAN palkansaajan (tai yrittäjän) henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioimista.

Tietysti ensinnä laatutekijöistä tulee mieleen, että täytyyhän käytetty työaika huomioida, ts. palkan tulisi olla suurempi jos työaika on suurempi. Suomessa n. 15 % kaikista työsuhteista on osa-aikaisia ja osa-aikaisista työtekijöistä n. 2/3 on naisia. Jo tämä selittää merkittävän osan keskipalkkaeroista, mutta tietenkään tätä ei poliittisista syistä ole kontrolloitu. EuroStatin mukaan miehet tekevät EU:ssa 20 % enemmän töitä, eikö tällöin palkan tule olla myös 20 % suurempi?

Lisäksi työntekijän työkokemusta ei ole millään tavalla huomioitu, inter alia.

Miksi tässäkään asiassa ei medialle kerrota koko totuutta? Olen varma, että SAK:n kokoisella organisaatiolla olisi varaa teettää ihan asiallisiakin tutkimuksia, joissa muodostettaisiin palkanmuodostusta kuvaava malli ja selitettäisiin tällä mallilla palkkoja eri ominaisuustekijöillä.

Äänestä

palkansaajien ja yrittäjien kuukausikeskipalkan ILMAN ominsuustekijöiden huomioimista, ei tulisi käyttää (aritmeettista) keskiarvoa, jota tässä on sovellettu. Tämä siksi, koska palkkajakaumat ovat voimallisesti oikealle vinoja johtuen oikean ääripään (eli suurten palkkojen) havainnoista. (Aritmeettisen) keskiarvon käyttäminen edellyttää normaalijakauma-approksimaatiota, joka ei käytännössä tässä yhteydessä toteudu.

Sen sijaan keskiverron (eli geometrisen keskiarvon) käyttäminen olisi perusteltua, koska palkkojen jakauma oletetaan tällöin log-normaaliseksi, joka on oikealle vino jakauma. Tämä vastaa paremmin todellisuutta.

Tietysti syy, miksi keskivertoa ei ole käytetty johtuu siitä, että soveltamalla (aritmeettista) keskiarvoa, saadaan ero keskipalkoissa näyttämään selvästi suuremmalta kuin se on todellisuudessa, koska (aritmeettinen) keskiarvo on äärimmäisen herkkä äärihavainnoille eli tässä tapauksessa suurille palkoille.

Eli selvää tarkoituksenmukaisuutta tässäkin suhteessa on noudatettu ko. tutkimuksessa.

Äänestä

asiat on raportoitu puutteellisesti.

Kysymyksessä ei ole SAK:n teettämä tutkimus, vaan ITUC:n tekemä maailmanlaajuinen (tosin ei kattava)kyselytutkimus, jossa Suomi on yhtenä maana mukana.

Tutkittava muuttuja ei ole bruttokuukausipalkka vaan nk. Gender Payment Gap, joka määritellään miesten ja naisten aritmeettisten bruttotuntipalkkojen keskiarvojen erotuksena suhteutettuna miesten bruttotuntipalkkojen keskiarvoon.

Tämä määritelmä on ongelmallinen, koska kyseessä on prosenttiluku ja prosenttioperaattori on epäsymmetrinen, ts. vastaus kysymykseen "Kuinka paljon naisten bruttotuntipalkkojen aritmeettinen keskiarvo on pienempi kuin miesten bruttotuntipalkkojen keskiarvo" antaa eri vastauksen kun taas kysytään, kuinka paljon miesten vastaava palkka on suurempi kuin naisten.

Vielä ongelmallisempi on, että määritelmässä vertaillaan aritmeettisia bruttotuntiansioita, kun pitäisi vertata mieluummin vastaavia keskivertoja. Tutkimuksessa on tosin laskettu mediaanitietoja, mutta tässä tapauksessa, kun on a priori tietämystä ilmiöstä tämä ei ole kovin mielekäs luku, koska tämä unohtaa etäisyydet.

Ehkä suurin virhe liittyy, että asiallisesti kiinnostuksen kohteena on juuri bruttokuukausipalkka, eikä tuntipalkka, kun ajatellaan ihmisten arkielämää.

Niin tai näin, suurin ongelma tässäkin tutkimuksessa on se, että mitään matemaattista mallia ei ole laadittu, jossa palkanmuodostusta selitettäisiin ominaisuuksilla. Tuloksissa on toki taulukoitu arvoja mm. iän ja koulutustason perusteella ceteris paribus periaatteella. Mutta tämä ei ole riittävää tarkkojen ja luotettavien tuloksien saamiseksi.

Odotan mielenkiinnolla metodisesti perusteltavissa olevaa tutkimusta.

Äänestä

Esimerkiksi ylempinä toimihenkilöinä työskentelevät miehet tekevät vuodessa 36 % enemmän työtunteja kuin naiset. Tulee myös muistaa, että yleensä ylemmille toimihenkilöille ei korvata ylityötunteja vaan kuukausipalkkaan sisältyy velvoite tehdä töitä tarvittava määrä.

Miksi palkan tulisi olla sama kun ei työpanoskaan ole?

Eikö naisen euron kuuluisi olla 64 senttiä?

Äänestä
  • joista 2/3 on miehiä. Työtä tehdään valtavan paljon enemmän kuin mitä tavalliset palkansaajat tekevät ja silti moni yrittäjä - varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa - joutuu tuskailemaan perustoimeentulon kanssa.

    Äänestä

  • Tilastokeskuksen tilastojen mukaan naiset tekevät n. 10 h vähemmän ansiotöitä kuin miehet viikossa.

    Tuntipalkka on Suomessa lähtökohtaisesti sidoksissa tehtyyn työmäärään, ts. tuntipalkka tahtoo nousta mitä lähempänä henkilö tekee täyttä työviikkoa (jos teet 1 tunnin viikossa jotain työtä niin sinulle ei makseta samaa korvausta tunnilta kuin sille, joka tekee samaa työtä 40 tuntia viikossa. Jos maksettaisiin niin osa-aika- ja pätkätyö olisi äärimmäisen suosittua, eikä sitä pidettäisi mm. naisten palkkaa huonontavana asian).

    Nyt kun tilastolliset naiset tekevät 10 h vähemmän töitä viikossa niin markkinataloudessa tuntipalkat myös asettuvat kompensoimaan tätä - aivan samoin kuin tapahtuu osa-aika- ja pätkätyössäkin.

    Äänestä

  • Esim:

    Kaikesta tilastokeskuksen aineistosta on siivottu pois varusmiesten työ ja sen vaikutus. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan miesten työtunnit lisääntyisivät liki 2 %, jos asevelvollisten tekemä maanpuolustustyö huomioitaisiin.

    Kun kaikille työntekijäryhmille ei ole määritelty työaikaa, heidän mukaanottamisensa tuo vaikeuksia. Aikaisemmin ainakin siivottiin 58 000 julkisen hallinnon opettajaa (en tiedä mikä on nykykäytäntö). Kun opettajista 2/3 on naisia ja opettajien keskipalkat ylittävät muun aineiston, syntyy vääristymää.

    Ylitöitä maksetaan sekä rahana että pidetään vapaana. Naiset pitävät paljon enemmän ylitöitä vapaana ja niin aiheutuu tilastovirhettä keskipalkkoihin.

    Palkaton ylityö ei näy palkanlaskennan aineistossa. Miehet tekevät naisia enemmän palkatonta ylityötä.

    Naiset pitävät enemmän sairaslomia, joka ei näy todellisissa työtunneissa. Työnantaja maksaa kuitenkin palkkaa tietyn ajan, vaikka työntekijä olisi poissa oman tai perheenjäsenen sairauden vuoksi.

    Jne.

    Äänestä

naisten ja miesten palkkaeroja käsittelevissä tutkimuksissa on mm. se perusongelma, että naisten ja miesten palkkoja tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena ilman mitään ositusta. Mitä pitäisi tietenkin tehdä, olisi jakaa tutkittava perusjoukko ensin osajoukkoihin esim. toimialojen perusteella. Sitten tulisi myös jotenkin osittaa tarkastelu työn luonteen perusteella esim. johtotehtäviin, asiantuntijatehtäviin, jne. ja tarkastella palkkojen muodostumista naisten ja miesten välillä näissä osituksissa. Ja sitten tietenkin lopussa vasta aggregoida tulokset yli eri osajoukkojen.

Äänestä

se, että lasketaanpa miesten ja naisten palkkaerot miten tahansa ja missä maissa tahansa ja millä aikavälillä ja minä aikakautena tahansa, aina miesten kuukausipalkat, ansiotulot tai tuntiansiot ovat keskimäärin vähän yli/alle parikymmentä prosenttia suuremmat kuin naisilla.

Miesten palkat liu'utetaan ylöspäin ohi naisten edistämällä miesten urakehitystä nopeutetusti, tällä lume-efektillä legitimoidaan tosiasiallisesti perusteettomat palkkaerot suoritustasoisissakin tehtävissä (eli ei-tes-sidonnaisissa). Jopa täsmälleen saman yrityksen täsmälleen samoissa tehtävissä täsmälleen samalla työkokemuksella miehet saavat 2-6% suurempaa normaalin työajan kuukausipalkkaa kuin naiset.

Naisten työajan keskimääräiseen lyhyemmyyteen vaikuttavat tietenkin naisten poissaolot lasten synnyttäjinä ja pääasiallisina hoitajina vanhemmuusvapaineen. Miestenkin pitäisi oikeudenmukaisuuden nimissä vastata yhtä suurella panoksella vanhemmuudesta, mutta sitä ne eivät suostu tekemään eivätkä myöskään tee. Palstoilla sitten rehennellään työmäärillä ja niiden muka oikeuttamilla korkeammilla palkoilla.

Hauskaa lukea noita lukuisia selityksiä, ne eivät kumoa kuitenkaan karua todellisuutta.

Äänestä
  • kaukana naisten ja miesten palkkaeroja koskevissa tutkimuksissa. Näissä tutkimuksissa ei ole metodisesti mitään käyttökelpoista muutamaa yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta (hieman asiallisempi tutkimus ks. esim. http://www.vatt.fi/site/en/announcements/announcement/news_1432_id/23
    ).

    Mutta ne tutkimukset, jotka väittävät, että naisen euro on 80 senttiä, ovat täysin ad hoc.

    Et ilmeisesti ole lukutaitoinen, mutta tässäkin keskustelussa on tuotu esille perusongelma näissä tutkimuksissa: Se, että ne perustuvat laatukorjaamattomiin (!!!) yksiuloitteisiin tilastollisiin keskiarvotietoihin ilman tutkimusongelman järkevää ositusta mielekkäisiin osajoukkoihin. Siis mitään matemaattista mallia palkanmuodostukselle ei ole laadittu näissä median esittämissä tutkimuksissa, ts. ominaisuuseroja ei ole kontrolloitu mitenkään. Tämäkö on mielestäsi asiallista tutkimusta?

    Lisäksi on monia muitakin ongelmia, kuten aineisto-ongelmat, mutta nämä kalpenevat metodisen typeryyden tieltä. Kyllä huomaa, että humananistit ovat toteuttaneet näitä tutkimuksia.

    Äänestä

  • "Naisten työajan keskimääräiseen lyhyemmyyteen vaikuttavat tietenkin naisten poissaolot lasten synnyttäjinä ja pääasiallisina hoitajina vanhemmuusvapaineen."

    Perehdy nyt hyvä ihminen edes hieman asiaan; Nainen ei ole työssä silloin kun synnyttää tai on vanhemmainvapaalla, ei täten nämä asiat vaikuta tilastoituun työajan pituuteen. (Toki nainen saa tällöin käyvän kompensaation, toisin kuin miehet ollessaan armeijassa.)

    Seuraavaksi varmaakin ehdotat, että vaikka naiset tekevät työssä ollessaan n. 10 h vähemmän töitä, niin naiset tietenkin tekevät enemmän kotitöitä, niin siksi naisten kuukausipalkka tulisi olla yhtä suuri kuin miesten.

    Äänestä

  • perusteellisen selvityksen kaksi vuotta sitten, jossa myös laatueroja pyrittiin vakioimaan. Tutkimus ei tietenkään saanut hyvästä tieteellisestä otteestaan huolimatta juurikaan huomioita, koska ei miellyttänyt feministisopuleita ja heidän valtapyrkimyksiään.

    Ko. selvityksen tulokset osoittivat, että saman yrityksen palveluksessa samassa ja yhtä vaativassa tehtävässä työskentelevien miesten ja naisten palkat ovat keskimäärin samalla tasolla. Tarkastelluissa yrityksissä palkkatasa-arvo toteutui erittäin hyvin.

    Äänestä

  • on todellakin kirjoitti:

    kaukana naisten ja miesten palkkaeroja koskevissa tutkimuksissa. Näissä tutkimuksissa ei ole metodisesti mitään käyttökelpoista muutamaa yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta (hieman asiallisempi tutkimus ks. esim. http://www.vatt.fi/site/en/announcements/announcement/news_1432_id/23
    ).

    Mutta ne tutkimukset, jotka väittävät, että naisen euro on 80 senttiä, ovat täysin ad hoc.

    Et ilmeisesti ole lukutaitoinen, mutta tässäkin keskustelussa on tuotu esille perusongelma näissä tutkimuksissa: Se, että ne perustuvat laatukorjaamattomiin (!!!) yksiuloitteisiin tilastollisiin keskiarvotietoihin ilman tutkimusongelman järkevää ositusta mielekkäisiin osajoukkoihin. Siis mitään matemaattista mallia palkanmuodostukselle ei ole laadittu näissä median esittämissä tutkimuksissa, ts. ominaisuuseroja ei ole kontrolloitu mitenkään. Tämäkö on mielestäsi asiallista tutkimusta?

    Lisäksi on monia muitakin ongelmia, kuten aineisto-ongelmat, mutta nämä kalpenevat metodisen typeryyden tieltä. Kyllä huomaa, että humananistit ovat toteuttaneet näitä tutkimuksia.

    miksikään muuksi selityksistäsi. Käytetään mitä reliaabeleita tunnuslukuja tai metodeja tahansa, niin naisten palkkataso ja urakehitys ovat keskimäärin tilastollisesti merkittävästi huonommat kuin miehillä.

    Etkö osaa itse lukea? Muunlaisia tutkimustuloksia ei ole.

    Äänestä

  • ja hohhohhoijaa kirjoitti:

    "Naisten työajan keskimääräiseen lyhyemmyyteen vaikuttavat tietenkin naisten poissaolot lasten synnyttäjinä ja pääasiallisina hoitajina vanhemmuusvapaineen."

    Perehdy nyt hyvä ihminen edes hieman asiaan; Nainen ei ole työssä silloin kun synnyttää tai on vanhemmainvapaalla, ei täten nämä asiat vaikuta tilastoituun työajan pituuteen. (Toki nainen saa tällöin käyvän kompensaation, toisin kuin miehet ollessaan armeijassa.)

    Seuraavaksi varmaakin ehdotat, että vaikka naiset tekevät työssä ollessaan n. 10 h vähemmän töitä, niin naiset tietenkin tekevät enemmän kotitöitä, niin siksi naisten kuukausipalkka tulisi olla yhtä suuri kuin miesten.

    sataprosenttista työssäoloaikaa, jos työssäoloajaksi lasketaan vain se aika, jonka ihminen ON työssä. Pätkätyökin, jolla varsinkin naisia on siunattu, on tässä merkityksessä täysiaikaista työtä omassa mittakaavassaan. Enin osa naisten työpoissaoloista johtuu kuitenkin juuri perheestä, vanhemmuudesta.

    Sairaan lapsen vanhemmuusvapaat (hoityövapaat) lasketaan poissaoloiksi, samoin omat sairauspoissaolot. Naiset joutuvat myös usein pakosta ilmoittautumaan "sairaiksi", kun lasten sairasteluista johtuvat kiintiöt on käytetty. Isät eivät vaivaudu. Naiset ovat lisäksi miehiä paljon enemmän yksinhuoltajia ja joutuvat siitäkin syystä oleman enemmän poissa töistä.

    Mikä tutkimus osoittaa naisten tekevän 10 h vähemmän töitä työaikana? Millä aikavälillä, vuodessa, kuukaudessa, viikossa? Mistä syistä? Linkki, please. Säännöllinen työaika on sama molemmille sukupuolille, ylityöt ovat täysin eri asia ja niistä tuleva palkanlisä (ei säännöllisen työajan kuukausipalkkaa). Naiset eivät taaskaan perhesyistä voi osallistua ylitöihin samassa määrin kuin miehet.

    Teidän selityksenne naisten huonompaan asemaan on naisten biologinen huonommuus. Ts. naisilla ei ole älyä eikä osaamista, jota taas tavismiehillä on aivan mahtavasti. Ja naiset ihan velttouttaan välttelevät työtä, miehet sulaa ahkeruuttaan uurastavat päivät pääksytysten, ahneudella ja naisväen syrjinnällä ei ole mitään tekemistä tapahtuneen kanssa. Hah.

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    perusteellisen selvityksen kaksi vuotta sitten, jossa myös laatueroja pyrittiin vakioimaan. Tutkimus ei tietenkään saanut hyvästä tieteellisestä otteestaan huolimatta juurikaan huomioita, koska ei miellyttänyt feministisopuleita ja heidän valtapyrkimyksiään.

    Ko. selvityksen tulokset osoittivat, että saman yrityksen palveluksessa samassa ja yhtä vaativassa tehtävässä työskentelevien miesten ja naisten palkat ovat keskimäärin samalla tasolla. Tarkastelluissa yrityksissä palkkatasa-arvo toteutui erittäin hyvin.

    sen kokoisen huomion, kuin se ansaitsikin. Heikosti ja puolueellisesti tehty. Tarkastelusta oli tarkoituksenmukaisesti jätetty huomiotta miesten suosinta urakehityksessä, tämä on kaikkien, niin tutkijoiden kuin maallikoidenkin, tiedossa oleva relevantti syy sukupuolten palkkaerojen tosiasiallisesti huomattavaan revähtymään. Edellä mainitun lisäksi kuitenkin on osoitettu todeksi täsmälleen saman yrityksen samassa työssä samassa jne. olevien naisten syrjintä suhteessa miehiin (mm. VATT).

    Äänestä

  • vanhemmuuden rasitetta voidaan kompensoida lainsäädännöllä eli pyrkimällä jakamaan vanhempainlomia molempien vanhempien ( isä ja äiti ) kesken tasan sekä muuttamalla näiden lomien maksatus yhteiskunnan tai erityisen rahaston tehtäväksi, jolloin työnantajalle ei synny "tarvetta" suosia miehiä työhönotossa. tämäkään muutos, mihin nyt ollaan vahvasti menossa, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa eli faktaa, että jokaisella syntyvällä lapsella on keskimäärin yksi äiti mutta ainoastaan 0,7 isää. yksinhuoltajista, joita on noin 20 prosenttia lapsiperheistä, on suurin osa naisia,-samoin ns itsellisten naisten sekä naisparien perheissä ei ole miehiä jakamassa vanhemmuuden kustannuksia.

    mielestäni myös ns työhulluille tai työhönsä omistautuville pitää suoda mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada korvaus pidemmistä työajoistaan. ajankäyttötilastoista selviää, että miehet keskimäärin käyttävät enemmän aikaa ansiotyöhön, jolloin myös loogisesti miehille kehittyy keskimäärin enemmän työkokemusta ja uralla etenemismahdollisuuksia. sekä tietysti keskimääräisesti enemmän ansiotuloja. onko tämä sitten keskimäärin tasa-arvoista, voidaan pohtia?

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    sataprosenttista työssäoloaikaa, jos työssäoloajaksi lasketaan vain se aika, jonka ihminen ON työssä. Pätkätyökin, jolla varsinkin naisia on siunattu, on tässä merkityksessä täysiaikaista työtä omassa mittakaavassaan. Enin osa naisten työpoissaoloista johtuu kuitenkin juuri perheestä, vanhemmuudesta.

    Sairaan lapsen vanhemmuusvapaat (hoityövapaat) lasketaan poissaoloiksi, samoin omat sairauspoissaolot. Naiset joutuvat myös usein pakosta ilmoittautumaan "sairaiksi", kun lasten sairasteluista johtuvat kiintiöt on käytetty. Isät eivät vaivaudu. Naiset ovat lisäksi miehiä paljon enemmän yksinhuoltajia ja joutuvat siitäkin syystä oleman enemmän poissa töistä.

    Mikä tutkimus osoittaa naisten tekevän 10 h vähemmän töitä työaikana? Millä aikavälillä, vuodessa, kuukaudessa, viikossa? Mistä syistä? Linkki, please. Säännöllinen työaika on sama molemmille sukupuolille, ylityöt ovat täysin eri asia ja niistä tuleva palkanlisä (ei säännöllisen työajan kuukausipalkkaa). Naiset eivät taaskaan perhesyistä voi osallistua ylitöihin samassa määrin kuin miehet.

    Teidän selityksenne naisten huonompaan asemaan on naisten biologinen huonommuus. Ts. naisilla ei ole älyä eikä osaamista, jota taas tavismiehillä on aivan mahtavasti. Ja naiset ihan velttouttaan välttelevät työtä, miehet sulaa ahkeruuttaan uurastavat päivät pääksytysten, ahneudella ja naisväen syrjinnällä ei ole mitään tekemistä tapahtuneen kanssa. Hah.

    http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Tietotyo/Tyoajat/tal_ja_ta.htm

    Kun kelaat alaspäin törmäät lauseeseen:

    "Miesten keskimääräinen vuosityöaika (1983 tuntia) on edelleen selkeästi pidempi kuin naisten (1539 tuntia)."

    Olet varmasti oikeassa siinä, etteivät naiset voi esim perhesyistä osallistua työntekoon samalla tavalla kuin miehet. Työantaja kuitenkin maksaa työntekijälle hänen tuottavuutensa perusteella eikä "kotihommat" sitä välttämättä nosta. Miksi ihmeessä työnantajan tulisi maksaa naisen pesänrakennusvietistä?

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    vanhemmuuden rasitetta voidaan kompensoida lainsäädännöllä eli pyrkimällä jakamaan vanhempainlomia molempien vanhempien ( isä ja äiti ) kesken tasan sekä muuttamalla näiden lomien maksatus yhteiskunnan tai erityisen rahaston tehtäväksi, jolloin työnantajalle ei synny "tarvetta" suosia miehiä työhönotossa. tämäkään muutos, mihin nyt ollaan vahvasti menossa, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa eli faktaa, että jokaisella syntyvällä lapsella on keskimäärin yksi äiti mutta ainoastaan 0,7 isää. yksinhuoltajista, joita on noin 20 prosenttia lapsiperheistä, on suurin osa naisia,-samoin ns itsellisten naisten sekä naisparien perheissä ei ole miehiä jakamassa vanhemmuuden kustannuksia.

    mielestäni myös ns työhulluille tai työhönsä omistautuville pitää suoda mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada korvaus pidemmistä työajoistaan. ajankäyttötilastoista selviää, että miehet keskimäärin käyttävät enemmän aikaa ansiotyöhön, jolloin myös loogisesti miehille kehittyy keskimäärin enemmän työkokemusta ja uralla etenemismahdollisuuksia. sekä tietysti keskimääräisesti enemmän ansiotuloja. onko tämä sitten keskimäärin tasa-arvoista, voidaan pohtia?

    Osut vakavaan ongelmaan viitatessasi naisten suureen määrään yksinhuoltajina. Tässä on mielestäni räikeä yhteiskunnallinen ongelma: Miksi oikeudet ja sosiaali-ihmiset lähes aina lähtevät olettamuksesta, että äiti on vanhemmista se kelvollisempi?

    Mielestäni naisten ei kannata edes haavailla palkkatasa-arvosta ennenkuin huoltajuusriidat ratkeavat yhtä usein miesten ja naisten eduksi.

    Äänestä

  • ei muutu kirjoitti:

    miksikään muuksi selityksistäsi. Käytetään mitä reliaabeleita tunnuslukuja tai metodeja tahansa, niin naisten palkkataso ja urakehitys ovat keskimäärin tilastollisesti merkittävästi huonommat kuin miehillä.

    Etkö osaa itse lukea? Muunlaisia tutkimustuloksia ei ole.

    Vaadimme myös pätkille kompensaatiota palkkoihin. Tutkimushan todistaa selkeästi syrjinnän ja "muunlaisia tutkimustuloksia ei ole". Tulettehan mukaan epätasa-arvon vastaiseen rintamaan, feministit?

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/03/19912&sort=false

    Äänestä

  • ei muutu kirjoitti:

    miksikään muuksi selityksistäsi. Käytetään mitä reliaabeleita tunnuslukuja tai metodeja tahansa, niin naisten palkkataso ja urakehitys ovat keskimäärin tilastollisesti merkittävästi huonommat kuin miehillä.

    Etkö osaa itse lukea? Muunlaisia tutkimustuloksia ei ole.

    ...ja tilastollisesti juuri näin kuuluu ollakin. Syyttäkää itseänne. Mitäs lähditte leikkimään tilastoilla ja julistamaan 80 centin itkuvirttä.

    Äänestä

  • liiri. kirjoitti:

    http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Tietotyo/Tyoajat/tal_ja_ta.htm

    Kun kelaat alaspäin törmäät lauseeseen:

    "Miesten keskimääräinen vuosityöaika (1983 tuntia) on edelleen selkeästi pidempi kuin naisten (1539 tuntia)."

    Olet varmasti oikeassa siinä, etteivät naiset voi esim perhesyistä osallistua työntekoon samalla tavalla kuin miehet. Työantaja kuitenkin maksaa työntekijälle hänen tuottavuutensa perusteella eikä "kotihommat" sitä välttämättä nosta. Miksi ihmeessä työnantajan tulisi maksaa naisen pesänrakennusvietistä?

    määritelmällisesti aika, jonka nainen tai mies käyttää ansiotyössäoloon. Eli se sisältää pätkätyöläisten lyhyemmät työajat (naisia syrjitään pätkätöillä suhteellisesti enemmän kuin miehiä) ja kaikki muutkin poikkeamat ns. säännöllisestä, tavanomaisesta työpäivästä päivätyössä, sekä myös miesten paremmat mahdollisuudet tehdä ansiotyössään ylitöitä.

    Tietenkin näillä ehdoilla miesten tekemän työn summa tunteina nousee suuremmaksi, mainitsemistani syistä. Ja on vain oikein, että ansiotulot ovat silloin suuremmat tehdyn työmäärän mukaan.

    Mutta siitä ei ollutkaan kyse, vaan ns. säännöllisestä työajasta ("kuukausityö"), joka ei noteeraa ylityötunteja eikä urakkatyötä eikä vuorotöiden lyhyempiä työtuntimääriä (mm. naisvoittoinen hoitohenkilöstö) eikä myöskään työehtosopimusten ja lain sallimia tai muita palkkaa vähentämättömiä poissaoloja. Se on sama miehille ja naisille.

    Näistä töistä maksetaan ns. säännöllisen työajan kuukausipalkkaa. Ehdot ovat täsmälleen samat sekä naisille että miehille, mutta miesten kuukausipalkat ovat järestään korkeampia samastakin työstä, puhumattakaan miesten suosinnasta uranousuissa.

    Kuukausipalkkojen vertailuissa ei pitäisi pesänrakennusvieteillä olla mitään tekemistä palkkatasoa määrättäessä. Ja aivan se sama pesänrakennusvietti tuntuu sitä paitsi olevan pesänaisten miehillä, miksi ihmeessä heitä palkitaan ja naisia rankaistaan?

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    vanhemmuuden rasitetta voidaan kompensoida lainsäädännöllä eli pyrkimällä jakamaan vanhempainlomia molempien vanhempien ( isä ja äiti ) kesken tasan sekä muuttamalla näiden lomien maksatus yhteiskunnan tai erityisen rahaston tehtäväksi, jolloin työnantajalle ei synny "tarvetta" suosia miehiä työhönotossa. tämäkään muutos, mihin nyt ollaan vahvasti menossa, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa eli faktaa, että jokaisella syntyvällä lapsella on keskimäärin yksi äiti mutta ainoastaan 0,7 isää. yksinhuoltajista, joita on noin 20 prosenttia lapsiperheistä, on suurin osa naisia,-samoin ns itsellisten naisten sekä naisparien perheissä ei ole miehiä jakamassa vanhemmuuden kustannuksia.

    mielestäni myös ns työhulluille tai työhönsä omistautuville pitää suoda mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada korvaus pidemmistä työajoistaan. ajankäyttötilastoista selviää, että miehet keskimäärin käyttävät enemmän aikaa ansiotyöhön, jolloin myös loogisesti miehille kehittyy keskimäärin enemmän työkokemusta ja uralla etenemismahdollisuuksia. sekä tietysti keskimääräisesti enemmän ansiotuloja. onko tämä sitten keskimäärin tasa-arvoista, voidaan pohtia?

    mihin viittasin linkin antajalle: ansiotilasto ja palkkatilasto ovat eri asioita. Tulokertymä saa olla oikeutetusti suurempi ajallisesti enemmän töitä tekeville, mutta kuukausipalkkojen eron ei pitäisi perustua ylityömahdollisuuteen tai tilapäisiin sairastumisiin, vaan työn laatuun, työntekijän kyvykkyyteen ja monipuolisuuteen. Pysyvä tai pitkäkestoinen sairastaminen tietenkin muuttaa työntekijän potentiaalia toimia odotetulla tavalla.

    Äänestä

  • saman, kirjoitti:

    peruspalkkauksessa ei saisi olla selittämättömiä, pärstä- tai sukupuolikohtaisia, eroja. palkkauksen tasa-arvoon ollaankin kiitettävästi paneuduttu viimeaikoina mm työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten muodossa, joissa myös on otettava urakehitykset huomioon.

    tiedotusvälineissä esiintyvät miesten ja naisten väliset palkkaerotilastot on kuitenkin laskettu keskimäärinä ja yleensä approksimoimalla kokonaisansioista. yleensä kerran vuodessa esimerkiksi ilmoitetaan uutisissa, että miesten keskiansio teollisuudessa on jotain euroa ja naisten ansio 0.8 kertaa jotain euroa. kuulijalle, joka ei sinänsä tiedä tilastojen taustoista tai käytettyjen ammattiryhmien laajuudesta juuri mitään, muodostuu sitten helposti sellainen kuva, että teollisuudessa naisille maksetaan 20 prosenttia vähemmän palkkaa samasta työstä.

    palkkaeroja on tutkittu myös tiheille kammoilla alakohtaisesti, samoin urakehityksen vaikutus on jo huomattu. miehillä palkka- ja urakehitys on työhistorian alussa nopeampaa, koska naisille sattuu uran alkuvaiheeseen myös aktiivisin lisääntymisvaihe. biologisesti lisääntyminen ei vie miehiltä juurikaan aikaa tai voimavaroja. siinä olen yhtämieltä, että sosiaalisesti lisääntymisen tulisi koskettaa miehiä nykyistä enemmän tasa-arvoedullisuutensa vuoksi.

    Äänestä

  • ei muutu kirjoitti:

    miksikään muuksi selityksistäsi. Käytetään mitä reliaabeleita tunnuslukuja tai metodeja tahansa, niin naisten palkkataso ja urakehitys ovat keskimäärin tilastollisesti merkittävästi huonommat kuin miehillä.

    Etkö osaa itse lukea? Muunlaisia tutkimustuloksia ei ole.

    järkevämmästä tuloksesta (ominaisuuseroja on pyritty kontrolloimaan), jossa palkkaero miesten ja naisten välillä on 3-4 sentin luokkaa eurolta, ei 20 senttiä, kuten nämä keskiarvolukuihin - ilman mitään vakiointia perustuvat - tutkimukset yrittävät väittää.

    Teille rusina-aivoisille feministeille sopii perusteeksi vaikka kuinka ala-arvoisesti suoritettu tutkimus, kunhan lopputulos on, että naisen euro on 80 senttiä. Tosiasioista viis.

    Äänestä

  • metodisesti kirjoitti:

    Et ole ainoa, teitä on monta samanlaista miestä täällä. Kummallista, kun kaikki tiedemiehet ovat väärässä, te sovinistit vain oikeassa. Metodisesti, heh.

    Äänestä

  • Ei se mitään kirjoitti:

    Et ole ainoa, teitä on monta samanlaista miestä täällä. Kummallista, kun kaikki tiedemiehet ovat väärässä, te sovinistit vain oikeassa. Metodisesti, heh.

    Tietämättä asiasta sen enempää, mitkä kaikki tiedemiehet? Juurihan sinulle on yritetty selittää sitä yksinkertaista asiaa, että kaikki tiedemiehet eivät ole päässeet samaan tulokseen.

    Äänestä

  • sai juuri kirjoitti:

    sen kokoisen huomion, kuin se ansaitsikin. Heikosti ja puolueellisesti tehty. Tarkastelusta oli tarkoituksenmukaisesti jätetty huomiotta miesten suosinta urakehityksessä, tämä on kaikkien, niin tutkijoiden kuin maallikoidenkin, tiedossa oleva relevantti syy sukupuolten palkkaerojen tosiasiallisesti huomattavaan revähtymään. Edellä mainitun lisäksi kuitenkin on osoitettu todeksi täsmälleen saman yrityksen samassa työssä samassa jne. olevien naisten syrjintä suhteessa miehiin (mm. VATT).

    urakehityksessä?

    Miehillä ovat paremmat valmiudet koulutuksensa osalta kuin naisilla, koska omaavat teknisen tai luonnontieteellisen koulutuksen paljon useammin kuin naiset. Tämä on yksi tärkeä syy siihen, että miehet pärjäävät paremmin yritysmaailmassa. Humanistisella koulutuksella kun ei juuri ole kysyntää yrityselämässä.

    Lisäksi miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset, joka varmasti selittää, että miehet etenevät paremmin työurallaan.

    Ja aina jää jäljelle kysymys luontaisesta kyvykkyydestä. Täytyy muistaa se tosiasia, että lahjakkaiden, siis älykkäiden, ihmisten joukossa on selvästi enemmän miehiä kuin naisia. Tämä varmasti selittää - vaikka tätä ei saisi sanoa julkisuudessa - miesten menestymistä vaativissa tehtävissä.

    Miten miesten suosinta urakehityksessä, tämä kaikkien, niin tutkijoiden kuin maallikoidenkin, tiedossa oleva relevantti syy, otetaan huomioon tilastoissa?

    Lisätäänkö lopputulokseen Unionin toimittama mielivaltainen kerroin? Ei kai. Kerrohan sitten miten.

    Äänestä

  • onnellinen sielu kirjoitti:

    Tietämättä asiasta sen enempää, mitkä kaikki tiedemiehet? Juurihan sinulle on yritetty selittää sitä yksinkertaista asiaa, että kaikki tiedemiehet eivät ole päässeet samaan tulokseen.

    palkkaeroja tutkineet tiedemiehet ovat riidattomasti päätyneet siihen, että miespalkat ja miesurat ovat perusteettomasti ja selkeästi jokseenkin aina paremmat kuin naisilla muutamia yksittäisiä yksilökohtaisia tapauksia lukuunottamatta. KUKAAN tieteilijöistä ei ole väittänyt naisten palkkausta paremmaksi tai edes samalle tasolle miesten kanssa yltäväksi, sellaista tutkijaa ei kerta kaikkiaan ole. Naisprostituoidut tienaavat kuuleman mukaan mieskollegoitaan paremmin, mutta ko. ansiot eivät sisälly yleensä virallisiin tilastoihin tai luotettavuuslaskelmin todennettuihin tutkimuksiin.

    Miksi vänkäät selvää tosia-asiaa vastaan, harvinaisen yksinkertainen onnellinen sielu?

    Äänestä

  • sukupuolittuneita kirjoitti:

    Ne tutkimukset joissa edes yritetty kontrolloida laatueroja, kuten VATT:n ja EK:n tutkimukset, ovat päätyneet aivan eri tulokseen, kuin tämä "naisen euro on 80 senttiä" slogan. Näitä tutkimuksia ei kuitenkaan ole huomioitu mediassa riittävässä määrin, koska ovat feminismille haitallisia.

    Keskiarvotutkimukset, joita mediassa esitetään totuutena, eivät ota huomioon mm. työn luonnetta tai vaativuutta, työhön käytettyä aikaa tai työntekijän lahjakkuutta, joten ne joutaisivat sellaisenaan roskakoriin.

    Äänestä

  • suosinta kirjoitti:

    urakehityksessä?

    Miehillä ovat paremmat valmiudet koulutuksensa osalta kuin naisilla, koska omaavat teknisen tai luonnontieteellisen koulutuksen paljon useammin kuin naiset. Tämä on yksi tärkeä syy siihen, että miehet pärjäävät paremmin yritysmaailmassa. Humanistisella koulutuksella kun ei juuri ole kysyntää yrityselämässä.

    Lisäksi miehet tekevät enemmän töitä kuin naiset, joka varmasti selittää, että miehet etenevät paremmin työurallaan.

    Ja aina jää jäljelle kysymys luontaisesta kyvykkyydestä. Täytyy muistaa se tosiasia, että lahjakkaiden, siis älykkäiden, ihmisten joukossa on selvästi enemmän miehiä kuin naisia. Tämä varmasti selittää - vaikka tätä ei saisi sanoa julkisuudessa - miesten menestymistä vaativissa tehtävissä.

    Vai että miehet paremmin koulutettuja kuin naiset ja miehet älykkäämpiä kuin naiset ja ahkerampia kuin naiset!!!??? Uskotko itsekään moisiin idiotismeihin? Jos uskot, olet loistava esimerkki totaalisesta tietämättömyydestä.

    Naiset ovat Suomessa erinomaisesti koulutettuja, VÄHINTÄÄN yhtä hyvin kuin miehet, nykyään nuoret naiset ovat osin enemmän koulutettuja kuin miehet.

    Tavallinen normityö, jota yleensä tehdään, ei edellytä nobelistija todellakaan, muuten ei juuri kukaan mieskään saisi töitä. Naisten ja miesten biologiset ja älylliset erot eivät oikeuta missään nimessä suhteettomia palkkauksellisia ja urakehityksellisiä eroja, kuin mitkä meillä vallitsevat. Vaikka työpaikkojen enemmistö olisi naisia, niin jo alimmissa johtoportaissa on enemmistö miehiä, gappi vain suurenee keskijohdossa puhumattakaan enää ylimmästä johdosta, jossa on lähes vain miehiä. Miesvalta jyrää. Perhevastuita ei tasata, miehet haraavat vimmatusti vastaan, jotta miesten, niiden alemman tason miestenkin, suosinta ohi naisten voisi jatkua.

    Väitätkö todella, että suomalaiset miehet ovat noin tavattoman kauhean mahdottoman paljon lahjakkaampia kuin suomalaiset naiset? Pöllö! Kaikenlaisten tolvanoiden kanssa tässä joutuukin aikaansa uhraamaan.

    Veikkaan, ettet itse ole menestynyt mihinkään vaativaan tehtävään, mielipiteesi ovat niin aataminaikuisia.

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    Ne tutkimukset joissa edes yritetty kontrolloida laatueroja, kuten VATT:n ja EK:n tutkimukset, ovat päätyneet aivan eri tulokseen, kuin tämä "naisen euro on 80 senttiä" slogan. Näitä tutkimuksia ei kuitenkaan ole huomioitu mediassa riittävässä määrin, koska ovat feminismille haitallisia.

    Keskiarvotutkimukset, joita mediassa esitetään totuutena, eivät ota huomioon mm. työn luonnetta tai vaativuutta, työhön käytettyä aikaa tai työntekijän lahjakkuutta, joten ne joutaisivat sellaisenaan roskakoriin.

    naistyön "laatu" on aina jotenkin huonoa? Niin sitä vain huolettomasti väitetään, ilman mitään näyttöä omien laaduttomien väitteittesi tueksi.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Vai että miehet paremmin koulutettuja kuin naiset ja miehet älykkäämpiä kuin naiset ja ahkerampia kuin naiset!!!??? Uskotko itsekään moisiin idiotismeihin? Jos uskot, olet loistava esimerkki totaalisesta tietämättömyydestä.

    Naiset ovat Suomessa erinomaisesti koulutettuja, VÄHINTÄÄN yhtä hyvin kuin miehet, nykyään nuoret naiset ovat osin enemmän koulutettuja kuin miehet.

    Tavallinen normityö, jota yleensä tehdään, ei edellytä nobelistija todellakaan, muuten ei juuri kukaan mieskään saisi töitä. Naisten ja miesten biologiset ja älylliset erot eivät oikeuta missään nimessä suhteettomia palkkauksellisia ja urakehityksellisiä eroja, kuin mitkä meillä vallitsevat. Vaikka työpaikkojen enemmistö olisi naisia, niin jo alimmissa johtoportaissa on enemmistö miehiä, gappi vain suurenee keskijohdossa puhumattakaan enää ylimmästä johdosta, jossa on lähes vain miehiä. Miesvalta jyrää. Perhevastuita ei tasata, miehet haraavat vimmatusti vastaan, jotta miesten, niiden alemman tason miestenkin, suosinta ohi naisten voisi jatkua.

    Väitätkö todella, että suomalaiset miehet ovat noin tavattoman kauhean mahdottoman paljon lahjakkaampia kuin suomalaiset naiset? Pöllö! Kaikenlaisten tolvanoiden kanssa tässä joutuukin aikaansa uhraamaan.

    Veikkaan, ettet itse ole menestynyt mihinkään vaativaan tehtävään, mielipiteesi ovat niin aataminaikuisia.

    kannalta paremman koulutuksen. Esim. teknillisistä korkeakoulusta valmistuvista diplomi-insinööreistä yli 80 % on miehiä.

    Ja luvut ovat samansuuntaisia, kun puhutaan luonnontieteellistä tutkinnoista esim. fysiikan, kemian ja biologian aloilla.

    Naiset kouluttautuvat sen sijaan humanistisille aloille.

    Kyllä esim. asiantuntijatehtävät ja johtotehtävät edellyttätävät lahjakkuutta (=älyä), jota miehissä on faktisesti enemmän kuin naisissa.

    Äänestä

  • mielestäsi kirjoitti:

    naistyön "laatu" on aina jotenkin huonoa? Niin sitä vain huolettomasti väitetään, ilman mitään näyttöä omien laaduttomien väitteittesi tueksi.

    työntekijän ominaisuuseroja, kuten eroja työkokemuksessa, työmäärässä, koulutuksessa, jne. Laatuerotermi tulee suoraan englannin kielisestä sanasta 'quality difference'.

    Äänestä

  • yrityselämän kirjoitti:

    kannalta paremman koulutuksen. Esim. teknillisistä korkeakoulusta valmistuvista diplomi-insinööreistä yli 80 % on miehiä.

    Ja luvut ovat samansuuntaisia, kun puhutaan luonnontieteellistä tutkinnoista esim. fysiikan, kemian ja biologian aloilla.

    Naiset kouluttautuvat sen sijaan humanistisille aloille.

    Kyllä esim. asiantuntijatehtävät ja johtotehtävät edellyttätävät lahjakkuutta (=älyä), jota miehissä on faktisesti enemmän kuin naisissa.

    ammatissa tai työtehtävässä tarvitaan nimenomaan DI-tutkintoa tai fyysikkoa, kemistiä tai biologia? Sitä paitsi näillekin aloille kouluttautuu naisia, miksi kummassa nekään naiset eivät etene ylemmille portaille, siinä edessä etenee mieskollegat?

    Eivätkä naiset vain humanisteiksi kouluttaudu, hajonta on tavattoman paljon laajempi (yhteiskuntatieteet, hallinto, juridiikka, lääketiede jne). Koulutukset soveltuvat useimpiin työtehtäviin. Lisäksi on laaja kirjo erilaista ammattikoulutusta, jolla naiset kasvattavat osaamispääomaansa.

    Älypuheesi jätän omaan naurettavaan arvoonsa.

    Äänestä

  • tarkoitan kirjoitti:

    työntekijän ominaisuuseroja, kuten eroja työkokemuksessa, työmäärässä, koulutuksessa, jne. Laatuerotermi tulee suoraan englannin kielisestä sanasta 'quality difference'.

    aivan samaa. Naiset ovat vähintään vastaavasti koulutettuja kuin miehet, työkokemus jne. ovat vähintään keskimäärin vastaavat jne. Väitteesi naisten laatueroista huonompaan suuntaan miehiin verrattuna on mitätön. Oletko töissä? No, ovatko työpaikkasi naiset laaduttomampia tai huonommin koulutettuja kuin miehet?

    Äänestä

  • Kuinka monessa kirjoitti:

    ammatissa tai työtehtävässä tarvitaan nimenomaan DI-tutkintoa tai fyysikkoa, kemistiä tai biologia? Sitä paitsi näillekin aloille kouluttautuu naisia, miksi kummassa nekään naiset eivät etene ylemmille portaille, siinä edessä etenee mieskollegat?

    Eivätkä naiset vain humanisteiksi kouluttaudu, hajonta on tavattoman paljon laajempi (yhteiskuntatieteet, hallinto, juridiikka, lääketiede jne). Koulutukset soveltuvat useimpiin työtehtäviin. Lisäksi on laaja kirjo erilaista ammattikoulutusta, jolla naiset kasvattavat osaamispääomaansa.

    Älypuheesi jätän omaan naurettavaan arvoonsa.

    Suomen teollisuus, jotka edellyttävät hakijaltaan pääsääntöisesti teknisen alan tai luonnontieteellisen alan perustutkintoa.

    Äänestä

  • tarkoitan. kirjoitti:

    aivan samaa. Naiset ovat vähintään vastaavasti koulutettuja kuin miehet, työkokemus jne. ovat vähintään keskimäärin vastaavat jne. Väitteesi naisten laatueroista huonompaan suuntaan miehiin verrattuna on mitätön. Oletko töissä? No, ovatko työpaikkasi naiset laaduttomampia tai huonommin koulutettuja kuin miehet?

    esim. selvästi vähemmän töitä kuin miehet ja omaavat vähemmän työkokemusta kuin miehet. Nämä asiat pitää näkyä palkkapussissa.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    peruspalkkauksessa ei saisi olla selittämättömiä, pärstä- tai sukupuolikohtaisia, eroja. palkkauksen tasa-arvoon ollaankin kiitettävästi paneuduttu viimeaikoina mm työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten muodossa, joissa myös on otettava urakehitykset huomioon.

    tiedotusvälineissä esiintyvät miesten ja naisten väliset palkkaerotilastot on kuitenkin laskettu keskimäärinä ja yleensä approksimoimalla kokonaisansioista. yleensä kerran vuodessa esimerkiksi ilmoitetaan uutisissa, että miesten keskiansio teollisuudessa on jotain euroa ja naisten ansio 0.8 kertaa jotain euroa. kuulijalle, joka ei sinänsä tiedä tilastojen taustoista tai käytettyjen ammattiryhmien laajuudesta juuri mitään, muodostuu sitten helposti sellainen kuva, että teollisuudessa naisille maksetaan 20 prosenttia vähemmän palkkaa samasta työstä.

    palkkaeroja on tutkittu myös tiheille kammoilla alakohtaisesti, samoin urakehityksen vaikutus on jo huomattu. miehillä palkka- ja urakehitys on työhistorian alussa nopeampaa, koska naisille sattuu uran alkuvaiheeseen myös aktiivisin lisääntymisvaihe. biologisesti lisääntyminen ei vie miehiltä juurikaan aikaa tai voimavaroja. siinä olen yhtämieltä, että sosiaalisesti lisääntymisen tulisi koskettaa miehiä nykyistä enemmän tasa-arvoedullisuutensa vuoksi.

    *haukotus*

    Äänestä

  • ........................... kirjoitti:

    *haukotus*

    ""
    Miesten palkat nousevat työuran alussa selvästi nopeammin kuin naisten. Tämän seurauksena sukupuolten välinen palkkaero kasvaa noin kaksinkertaiseksi työuran ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Sen jälkeen palkkaerojen suuruudessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia
    """

    http://www.etla.fi/index.php?action=news&id=146

    copy et pastella lisää faktaa :

    ""
    Naisten ja miesten välisiä palkkaeroja kasvattavat työuran alussa myös lapsiin liittyvät urakatkot. Miesten palkkakehityksen ja lasten välillä ei havaita yhteyttä kun taas lapsilla näyttää olevan negatiivinen vaikutus naisten palkkaan.
    """

    Äänestä

  • Kuinka monessa kirjoitti:

    ammatissa tai työtehtävässä tarvitaan nimenomaan DI-tutkintoa tai fyysikkoa, kemistiä tai biologia? Sitä paitsi näillekin aloille kouluttautuu naisia, miksi kummassa nekään naiset eivät etene ylemmille portaille, siinä edessä etenee mieskollegat?

    Eivätkä naiset vain humanisteiksi kouluttaudu, hajonta on tavattoman paljon laajempi (yhteiskuntatieteet, hallinto, juridiikka, lääketiede jne). Koulutukset soveltuvat useimpiin työtehtäviin. Lisäksi on laaja kirjo erilaista ammattikoulutusta, jolla naiset kasvattavat osaamispääomaansa.

    Älypuheesi jätän omaan naurettavaan arvoonsa.

    "Miksi kummassa nekään naiset eivät etene ylemmille portaille (DI:t ym.)?"

    Niin, miksiköhän kummassa? Pitääkö vielä tälläkin tasolla paapoa erikseen naista vai voiko olettaa, että hän vastaa itse suorituksistaan ja etenemisestään?

    Eivät ne juristit ja lääkärit täällä huonoa palkkaansa itke. Humanistit ja muut vähemmälle koulutukselle jääneet pitävät suurinta meteliä.

    Äänestä

  • tarkoitan. kirjoitti:

    aivan samaa. Naiset ovat vähintään vastaavasti koulutettuja kuin miehet, työkokemus jne. ovat vähintään keskimäärin vastaavat jne. Väitteesi naisten laatueroista huonompaan suuntaan miehiin verrattuna on mitätön. Oletko töissä? No, ovatko työpaikkasi naiset laaduttomampia tai huonommin koulutettuja kuin miehet?

    Alaa en kerro, mutta vain muutama nainen on yrittänyt ja yksikään ei ole pärjännyt pitkään. Lähinnä puuttuu rohkeus tehdä itsenäisiä päätöksiä, joka johtaa siihen, että työsuorite jää vajaaksi. Ei osannut/uskaltanut ja toisen piti hoitaa homma.

    Palkka on sama kuin miehillä ja se on kohtuullisen hyvä. Apuakin annetaan, ei kuitenkaan loputtomasti. Kädetön mies muuten lähtee nopeasti, naista ei kehdata pistää pihalle.

    Äänestä

  • näyttää olevan kirjoitti:

    määritelmällisesti aika, jonka nainen tai mies käyttää ansiotyössäoloon. Eli se sisältää pätkätyöläisten lyhyemmät työajat (naisia syrjitään pätkätöillä suhteellisesti enemmän kuin miehiä) ja kaikki muutkin poikkeamat ns. säännöllisestä, tavanomaisesta työpäivästä päivätyössä, sekä myös miesten paremmat mahdollisuudet tehdä ansiotyössään ylitöitä.

    Tietenkin näillä ehdoilla miesten tekemän työn summa tunteina nousee suuremmaksi, mainitsemistani syistä. Ja on vain oikein, että ansiotulot ovat silloin suuremmat tehdyn työmäärän mukaan.

    Mutta siitä ei ollutkaan kyse, vaan ns. säännöllisestä työajasta ("kuukausityö"), joka ei noteeraa ylityötunteja eikä urakkatyötä eikä vuorotöiden lyhyempiä työtuntimääriä (mm. naisvoittoinen hoitohenkilöstö) eikä myöskään työehtosopimusten ja lain sallimia tai muita palkkaa vähentämättömiä poissaoloja. Se on sama miehille ja naisille.

    Näistä töistä maksetaan ns. säännöllisen työajan kuukausipalkkaa. Ehdot ovat täsmälleen samat sekä naisille että miehille, mutta miesten kuukausipalkat ovat järestään korkeampia samastakin työstä, puhumattakaan miesten suosinnasta uranousuissa.

    Kuukausipalkkojen vertailuissa ei pitäisi pesänrakennusvieteillä olla mitään tekemistä palkkatasoa määrättäessä. Ja aivan se sama pesänrakennusvietti tuntuu sitä paitsi olevan pesänaisten miehillä, miksi ihmeessä heitä palkitaan ja naisia rankaistaan?

    Kai se kuitenkin on niin, että naiset ovat pois töistä enemmän kuin miehet mm perhesyistä? On aivan selvää, ettei töistä pois oleva työntekijä ole työantajalle yhtä tuottava kuin töissä oleva.

    On täysin ymmärrettävää, että työnantaja maksaa tuottavammalle työntekijälle enemmän. Ei työnantajalla ole mitään velvollisuutta tukea taloudellisesti naisen lisääntymispuuhia.

    On myös totta, ettei nainen yksin lisäänny vaan hommassa on yleensä mieskin mukana. Se, että pesänrakennuksen aiheuttamat poissaolot kohdistuvat enemmän naisille on täysin perheen sisäinen asia. Mikä estää tekemästä perheen sisäistä tulojen tasausta?

    Äänestä

Milloin saamme tutkimuksen siitä, paljonko naiset keskimäärin tienaavat tasinkojen kautta avioeroissa? Tasinkohan on korvaus avioliiton aikana tehdystä työstä, jolla katsotaan kartutetun myös miehen (usein suurempaa) omaisuutta.

Eikö asialla (rahalla) tässä tapauksessa olekaan merkitystä?

Miksei ehkä iloiseenkin lopputulokseen päätyvä tutkimus kiinnosta naistutkijoita?

Äänestä

Naiset elävät useita vuosia pidempään kuin miehet ja nostavat näin ollen eläkevaroja kymmeniä prosentteja miehiä enemmän.

Miten tämä tulisi huomioida? Pitäisikö naisilta periä suurempaa eläkemaksua vai pitäisikö heidän päästä eläkkeelle muutamaa vuotta myöhemmin?

Vai onko sittenkin parempi, että tämä räikeys on kompensoitu jo työssäoloaikana palkkojen erossa?

Äänestä
  • miehet rupeavat elämään kauemmin, yhtä pitkään kuin naiset. Ei muuta, kuin opettelemaan terveellisemmät elämäntavat. Paljon salaattia, kokojyvätuotteita, pähkinöitä, kalaa, kanaa ja grillimakkaraa sopivasti ja vain kesäisin. Viinaksia ja kaljaa vähennettävä rajusti, kävelyä ja pyöräilyä lisättävä.

    Eläkää kuin naiset, liikarasvoja vältellen.

    Työeläke on palkkaa työssäkäynnin päätyttyä. Palkkaa maksetaan palkan luonteen vuoksi koko työssäkäynnin ajan, jos palkansaaja on elossa. Sama juttu, kun pääsee töistä eläkkeelle, maksetaan, jos on elossa ja täyttää eläkkeensaannin ehdot.

    Tapaturmariskejä ja kuolemanriskejä voi pienentää työaikana ja eläkkeellä ollessa omalla käytöksellään.

    Sitä paitsi miehet nostavat perusteettomasti suurempia palkkoja koko työuransa ajan, siis vuosikymmeniä, johtuen suosituimmuusasemastaan työelämässä. Eikö ahneus jo riitä? "Miten tämä tulisi huomioida?" Pitäisikö naisille ruveta maksamaan vaikkapa suhteellisesti suurempaa eläkettä tai päästää naiset pari vuotta aikaisemmin eläkkeelle. Jotain kompennsaatiota edes, tosin kovin myöhään, elämähän on jo lähes eletty kuitenkin. Nythän miehet luistavat eläkkeelle pari vuotta ennen naisväkeä, nuorina suorastaan.

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    miehet rupeavat elämään kauemmin, yhtä pitkään kuin naiset. Ei muuta, kuin opettelemaan terveellisemmät elämäntavat. Paljon salaattia, kokojyvätuotteita, pähkinöitä, kalaa, kanaa ja grillimakkaraa sopivasti ja vain kesäisin. Viinaksia ja kaljaa vähennettävä rajusti, kävelyä ja pyöräilyä lisättävä.

    olisi, että lopetetaan kaikki yletön naisten terveyden- ja sairaanhoito. Rahaa saisi käyttää vain yhtä paljon naista kohden kuin nyt käytetään miestä kohden. Tähän päästään, kun lopetetaan seulonnat, lopetetaan naisten erilliset osastot sairaaloissa, poistetaan terveyskeskuksista vain naisille tarkoitetut erityishoidot ja -toiminnot, puolitetaan naisten lääkekorvaukset. Eiköhän näillä toimilla saada naisten keskimääräinen elinikä laskemaan. Samalla syntyy valtavat säästöt. Toisaalta voidaan toki lisätä tiedotusta naisille: Syökää toki vieläkin terveellisemmin, niin ehkäpä keskimääräinen elinikä ei sitten laskekaan.

    Äänestä

  • paras ratkaisu kirjoitti:

    Pitäisiköhän ilmoittaa nettipoliisille?

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    miehet rupeavat elämään kauemmin, yhtä pitkään kuin naiset. Ei muuta, kuin opettelemaan terveellisemmät elämäntavat. Paljon salaattia, kokojyvätuotteita, pähkinöitä, kalaa, kanaa ja grillimakkaraa sopivasti ja vain kesäisin. Viinaksia ja kaljaa vähennettävä rajusti, kävelyä ja pyöräilyä lisättävä.

    Eläkää kuin naiset, liikarasvoja vältellen.

    Työeläke on palkkaa työssäkäynnin päätyttyä. Palkkaa maksetaan palkan luonteen vuoksi koko työssäkäynnin ajan, jos palkansaaja on elossa. Sama juttu, kun pääsee töistä eläkkeelle, maksetaan, jos on elossa ja täyttää eläkkeensaannin ehdot.

    Tapaturmariskejä ja kuolemanriskejä voi pienentää työaikana ja eläkkeellä ollessa omalla käytöksellään.

    Sitä paitsi miehet nostavat perusteettomasti suurempia palkkoja koko työuransa ajan, siis vuosikymmeniä, johtuen suosituimmuusasemastaan työelämässä. Eikö ahneus jo riitä? "Miten tämä tulisi huomioida?" Pitäisikö naisille ruveta maksamaan vaikkapa suhteellisesti suurempaa eläkettä tai päästää naiset pari vuotta aikaisemmin eläkkeelle. Jotain kompennsaatiota edes, tosin kovin myöhään, elämähän on jo lähes eletty kuitenkin. Nythän miehet luistavat eläkkeelle pari vuotta ennen naisväkeä, nuorina suorastaan.

    Miesten lyhyempi elämäntaival on selkeästi sukupuolisidonnainen asia. Elämäntapakin on keskimäärin sukupuolisidonnainen asia.

    Koittakaahan itse muuttua miesten suuntaan, jos se on ratkaisu kaikkiin feministisiin ongelmiin. Miksi te tarvitsette lakeja ja yhteiskunnan tukea, jos asioiden muuttaminen käy noin helposti?

    Tässä hieman tietoa suvauksesta, jota tietysti pitäisi käyttää tämänkin asian arviointiin:

    http://www.eurofem.net/valtavirtaan/lakisuvaus.html

    Äänestä

  • Naisen oma ansio kirjoitti:

    Sukupuolten tasa-arvo ei kelpaa teille joillekin taantumuksellisille miehille, vallassa on oltava ja naisia halveksittava. Haluat laittoman yhteiskunnan ja tiedän syynkin, silloin muskeleilla ja päsmäröimällä pärjää.

    Äänestä

  • ja taas tulemme tähän kirjoitti:

    Sukupuolten tasa-arvo ei kelpaa teille joillekin taantumuksellisille miehille, vallassa on oltava ja naisia halveksittava. Haluat laittoman yhteiskunnan ja tiedän syynkin, silloin muskeleilla ja päsmäröimällä pärjää.

    Mitä horiset? Mikä laiton yhteiskunta? Suvaus on feministinen tapa arvioida asioita. Itsehän olette sitä halunneet. Miksei sitä voi soveltaa myös tähän, siis: sukupuolivaikutusten arviointi eläkkeen määräytymisessä?

    Sukupuolivaikutteinen asia oli miehen lyhyempi elinikä. Kiistaton fakta, joka ei tosiaan korjaudu sillä lapsellisella ohjeella, että miesten pitäisi alkaa elää pitempään. Sovellatko samaa tunneälyn osoitusta muuallakin: sairaiden pitäisi vain parantua, hullujen tulla järkiinsä ja vanhusten pysyä paremmassa kunnossa?

    Äänestä

  • juuri myös niihin vaativampiin töihin, miesvalta ja veliporukat estävät. Tästä on ollut kyse. Sitä tarkoitetaan urakehityksellä ja sen suosinnalla, joka on erityisesti kohdistunut miehiin.

    Kuinka tuhannen monta kertaa se sama asia täytyy selittää teille nerollisille, huippulahjakkaille miehille, jotka kaikessa ylivertaisuudessanne ette näy tajuavan selvää suomenkielistä tekstiä? Tulisipa edes yksi normaaliälyinen mies tälle palstalle! Tai onhan tällä yksi, manna gryn, järki mies rupusakin keskellä, ymmärtää kirjoitettua sanaa.

    Äänestä

  • naiset pyrkivät kirjoitti:

    juuri myös niihin vaativampiin töihin, miesvalta ja veliporukat estävät. Tästä on ollut kyse. Sitä tarkoitetaan urakehityksellä ja sen suosinnalla, joka on erityisesti kohdistunut miehiin.

    Olisi tietenkin suotavaa, että feministit esittäisivät empiiristä evidenssiä lasikattoväittämästään.

    Yritykset tuppaavat valitsemaan todellisuudessa lahjakkaimman yksilön tehtävään sukupuolesta riippumatta.

    Äänestä

  • lasikattoon. kirjoitti:

    Olisi tietenkin suotavaa, että feministit esittäisivät empiiristä evidenssiä lasikattoväittämästään.

    Yritykset tuppaavat valitsemaan todellisuudessa lahjakkaimman yksilön tehtävään sukupuolesta riippumatta.

    Tuppaavat todella, mutta tuppaavat miehiä eteenpäin uralla, mieluiten tuttuja "veljiä". Nykyään koettavat muistaa ylentää pari naistakin keskijohtoon näyttääkseen edistyksellisiltä.

    Suomen talouselämä lomautuksineen ja irtisanomisineen osoittaa mieslahjakkuuksien valikoitumisen todellisuuden. Kun ajat ovat hyvät, mieslahjakkuudet kelluvat kuin rasva pinnalla ja keräävät optioita loistavasta työstään. Kun lahjakkaat herrat ovat "vallanneet Eurooppaa" tai Amerikkaa, niin takaisin on herrat lyöty verissä päin. Ja taas suomalainen kuluttaja on valjastettu tappioiden maksajiksi. Vaikeina aikona lahjakkaiden herrojen yritukset kaatuvat kuin keilat tai vaativat julkisia tukia.

    Äänestä

  • Vai tuppaavat? kirjoitti:

    luontaisesta kyvykkyydestä (eli älystä), joka selittää miesten paremman menestymisen mm. työelämässä.

    Yritykset toimivat kovassa kilpailussa, eikä heillä ole mitään muuta motivaatiota kuin aina palkata paras ja lahjakkain henkilö toimeen. Nämä ovat yleensä miehiä, kuten älykkäät ihmiset pääsääntöisesti ovat.

    Äänestä

  • Vai tuppaavat? kirjoitti:

    Tuppaavat todella, mutta tuppaavat miehiä eteenpäin uralla, mieluiten tuttuja "veljiä". Nykyään koettavat muistaa ylentää pari naistakin keskijohtoon näyttääkseen edistyksellisiltä.

    Suomen talouselämä lomautuksineen ja irtisanomisineen osoittaa mieslahjakkuuksien valikoitumisen todellisuuden. Kun ajat ovat hyvät, mieslahjakkuudet kelluvat kuin rasva pinnalla ja keräävät optioita loistavasta työstään. Kun lahjakkaat herrat ovat "vallanneet Eurooppaa" tai Amerikkaa, niin takaisin on herrat lyöty verissä päin. Ja taas suomalainen kuluttaja on valjastettu tappioiden maksajiksi. Vaikeina aikona lahjakkaiden herrojen yritukset kaatuvat kuin keilat tai vaativat julkisia tukia.

    Kyllä sitä nyt ollaan niin vahingoniloisia. Olisiko parempi, että lahjakkaat herrat eivät edes yrittäisi, kun kerran voi tulla takkiin verissä päin?

    Ehkä olisi ollut parempi naistyypilliseen tapaan jatkaa turvallisesti Nokian kumisaapasvalmistusta ja väsätä taattua Jokapoika-paitaa.

    Ja taas totuutena julistetaan, etteivät naiset ole millään tavoin osallisena laman syntyyn. Pienille aivoille on liian vaikea ymmärtää, että samalla julistat, ettei naisella ole ylipäätään mitään vaikutusta taloudessa.

    Mutta nythän naisilla on loistava tilaisuus viedä taloutemme uuteen nousuun. Siitä vain siskot ostamaan luuserimiesten romahtaneita firmoja. Naisjohdolla ne nousevat ennennäkemättömään kukoistukseen.

    Äänestä

  • Vai tuppaavat? kirjoitti:

    Tuppaavat todella, mutta tuppaavat miehiä eteenpäin uralla, mieluiten tuttuja "veljiä". Nykyään koettavat muistaa ylentää pari naistakin keskijohtoon näyttääkseen edistyksellisiltä.

    Suomen talouselämä lomautuksineen ja irtisanomisineen osoittaa mieslahjakkuuksien valikoitumisen todellisuuden. Kun ajat ovat hyvät, mieslahjakkuudet kelluvat kuin rasva pinnalla ja keräävät optioita loistavasta työstään. Kun lahjakkaat herrat ovat "vallanneet Eurooppaa" tai Amerikkaa, niin takaisin on herrat lyöty verissä päin. Ja taas suomalainen kuluttaja on valjastettu tappioiden maksajiksi. Vaikeina aikona lahjakkaiden herrojen yritukset kaatuvat kuin keilat tai vaativat julkisia tukia.

    Luuletko ihan oikeasti, ettei ahneelle optiojohtajalle kelpaa naisten tekemä parempi tulos ja sen myötä itselle tulevat bonukset?

    Tinkiikö tuo tunteeton sikaporvari omasta edustaan vain sortaakseen naisia?

    On ne herrat kieroja.

    Äänestä

  • naiset pyrkivät kirjoitti:

    juuri myös niihin vaativampiin töihin, miesvalta ja veliporukat estävät. Tästä on ollut kyse. Sitä tarkoitetaan urakehityksellä ja sen suosinnalla, joka on erityisesti kohdistunut miehiin.

    Kuinka tuhannen monta kertaa se sama asia täytyy selittää teille nerollisille, huippulahjakkaille miehille, jotka kaikessa ylivertaisuudessanne ette näy tajuavan selvää suomenkielistä tekstiä? Tulisipa edes yksi normaaliälyinen mies tälle palstalle! Tai onhan tällä yksi, manna gryn, järki mies rupusakin keskellä, ymmärtää kirjoitettua sanaa.

    "juuri myös niihin vaativampiin töihin, miesvalta ja veliporukat estävät. Tästä on ollut kyse. Sitä tarkoitetaan urakehityksellä ja sen suosinnalla, joka on erityisesti kohdistunut miehiin. "

    Niin sinulla varmaan on esittää tutkimuksia jotka osoittavat lasikaton olemassolon täällä Suomessa? Mistään tälläisestä ei ole vielä eistetty todisteita.

    Feministeille on kovin yleistä syyttää miehiä omasta osaamattomuudestaa. Ehkä tuo on yksi syy miksi naiset jäävät rannalle ruikuttamaan. Sen sijaan että otetaan opiksi omista virheistään ja tehdään asiat paremmin, syytetäänkin muita ja odotetaan että yhteiskunta tulee pukkaamaan eteenpäin.

    Äänestä

joka on silmiinpistänyt jokaisessa työpaikassa, jossa olen työskennellyt on se, että naisilta menee huomattavasti enemmän aikaa yksinkertaistenkin asioiden suorittamisen kuin miehiltä. Miehet ovat sitä vastoin tehokkaita.

Totta kai yritys haluaa mieluummin palkata tehokkaan henkilön tehottoman sijasta.

Äänestä

perustuu yksiulotteisille keskiarvotiedoille.

Tuntuisi kornilta, jos fyysikot ja insinöörit tekisivät myös näin. Eivät tietenkään tee, koska perustavat päätelmänsä tieteeseen ja koviin faktoihin.

Äänestä

Jos tuosta tasa-arvosta halutaan vääntää asiaa, niin miten lienee urheilussa.
Vaikkapa pituushyppy, saako nainen kultamitallinsa lyhyemmällä hypyllä kuin mies.

Kysyppä tuota feministiltä, niin vastaus tulee suupielet vaahdoten.

Äänestä
  • Tai laita arvot linkin taulukkoon ja katso tulos. Muuta sen jälkeen täppä nainen-kohtaan. Muuttuiko tulos?

    http://ffp.uku.fi/clinic/cooper.htm

    Näille feministeille lienee mahdotonta myöntää, että sukupuolten välillä on eroja. Jos työssä vaaditaan parempaa voimaa ja kestävyyttä niin kai työnantaja saa maksaa paremmin sille, jolla niitä on enemmän.

    Yleensä esimerkiksi vaativat suunnittelutehtävät ovat hyvin palkattuja. Yleensä myös miehet ovat parempia hahmottamaan avaruutta ja kolmiulotteisia asioita, mikä on monissa suunnittelutehtävissä ehdoton edellytys. Miksei työantaja saisi maksaa paremmin sille, jolla on paremmat luontaiset edellytykset selvitä tehtävistä?

    Äänestä

  • eroja! kirjoitti:

    Tai laita arvot linkin taulukkoon ja katso tulos. Muuta sen jälkeen täppä nainen-kohtaan. Muuttuiko tulos?

    http://ffp.uku.fi/clinic/cooper.htm

    Näille feministeille lienee mahdotonta myöntää, että sukupuolten välillä on eroja. Jos työssä vaaditaan parempaa voimaa ja kestävyyttä niin kai työnantaja saa maksaa paremmin sille, jolla niitä on enemmän.

    Yleensä esimerkiksi vaativat suunnittelutehtävät ovat hyvin palkattuja. Yleensä myös miehet ovat parempia hahmottamaan avaruutta ja kolmiulotteisia asioita, mikä on monissa suunnittelutehtävissä ehdoton edellytys. Miksei työantaja saisi maksaa paremmin sille, jolla on paremmat luontaiset edellytykset selvitä tehtävistä?

    Kukaan ei tosissaan väitä vastaan, etteikö mies olisi fyysiseltä suorituskyvyltään parempi siinä mielessä, että voimaa on enemmän. Kestävyys on sitten jo monipiippuisempi juttu. Mies käyttää energiaa enemmän isoilla lihaksillaan, joten nainen voi olla ravintotaloudellisesti tehokkaampi, jos täytyy tehdä pitkäkestoista keskiraskasta työsuoritusta.

    Vaativa suunnittelutehtävä onkin sitten oma lukunsa. Jos puhutaan koneensuunnittelusta, jossa avaruudellisesta hahmottamisesta voisi olla hyötyä, niin enemmän siinä kuitenkin vaikuttaa huolellisuus ja kyky ottaa huomioon runsaasti yksityiskohtia. Täytyy saada sovitettua osa A osaan B siten, että kokonaisuus sovittuu kokoonpanoon C täyttäen lujuusvaatimukset D ja E sekä ympäristöstä tulevat vaikutukset F, G ja H. Sen lisäksi täytyy huomioida kustannusvaikutukset I ja J ja alihanklkijaverkoston aiheuttamat vaikutukset K, L, M ja N. Osien tulisi vielä olla helposti valmistettavia. Yllättävän suuri osa suunnittelusta vaatii siis sosiaalisia taitoja ja yllättävän pieni osuus avaruudellista hahmotuskykyä. Erot taidoissa eivät ole sukupuolten välillä vaan yksilöiden välillä. Hyviä suunnittelijoita on harvassa. Ja usko pois, että työnantaja maksaa hyvin sille yksilölle, joka kaikista noista selviytyy. Bulkkisuunnittelijalle ei niin paljon tarvitse maksaa.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    Rakentelet kaavaa koneen suunnittelusta vaikket ymmärrä asiasta mitään. Jo ruohonleikkurin tai polkupyörän korjaus on sinulle ylivoimainen mysteeri.

    Luovuus unohtui rakennelmastasi tyystin.

    Äänestä

  • koominen kirjoitti:

    Rakentelet kaavaa koneen suunnittelusta vaikket ymmärrä asiasta mitään. Jo ruohonleikkurin tai polkupyörän korjaus on sinulle ylivoimainen mysteeri.

    Luovuus unohtui rakennelmastasi tyystin.

    Satunpa olemaan koneenrakennuksen DI. Mutta olen jo aikaisemmin todennut, että palstan miehille käy mikä vain kommentti, kunhan pääsee haukkumaan naista tyhmäksi.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    Satunpa olemaan koneenrakennuksen DI. Mutta olen jo aikaisemmin todennut, että palstan miehille käy mikä vain kommentti, kunhan pääsee haukkumaan naista tyhmäksi.

    tyhmempiä kuin miehet. Kaikki älykkyystutkimukset todistavat sen.

    Ei tässä nyt pitäisi olla mitään ihmeellistä.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    Satunpa olemaan koneenrakennuksen DI. Mutta olen jo aikaisemmin todennut, että palstan miehille käy mikä vain kommentti, kunhan pääsee haukkumaan naista tyhmäksi.

    Helvetin hieno juttu, onnittelen. Mutta milloin saamme nähdä ensimmäisen naisen suunnitteleman ja valmistaman koneen?

    Äänestä

  • Lady Di kirjoitti:

    Helvetin hieno juttu, onnittelen. Mutta milloin saamme nähdä ensimmäisen naisen suunnitteleman ja valmistaman koneen?

    Tarvitaanko kahvinkeitin vai ikiliikkuja? Kerron sinulle salaisuuden. Ei mieskään teollisesti tuotettavaa konetta yksin suunnittele.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    Tarvitaanko kahvinkeitin vai ikiliikkuja? Kerron sinulle salaisuuden. Ei mieskään teollisesti tuotettavaa konetta yksin suunnittele.

    Tuota...kahvinkeitin ei ole kone (vrt. konedirektiivi). Ikiliikkuja olisi kivempi masiina.

    Mutta käytännöllisempiin vitkuttimiin: miten olisi mummonpesu- ja lakananvaihtorobotti vanhainkotikäyttöön? Tai standardoitu automaattinen nopea akunvaihtojärjestelmä huoltoasemille sähköautoja varten?

    Mies on kehitellyt monia koneita ja laitteita omasta ideastaan lähtien. Mainittakoon höyrykone ja Gatlingin kehittämä kuularuisku. Herra Singeriä ei myöskään pidä unohtaa. Teollinen tuotanto on toinen juttu, prototyyppi tarvitaan ensiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naisten ja miesten välillä kirjoitti:

Tässä on jälleen kerran yksi huuhaatutkimus, jolla yritetään todistaa, että naisen euro on 80 senttiä. Lukekaa itse:

http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?id=33135&location1=1&sl2=3&ao=tyomarkkinauutiset&lang=fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu