Kletos00 on tällä palstalla aloittanut kaksikin keskustelua, joissa kertoo tutkivansa uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvaa kontrollointia ja manipulointia. Hän on etsinyt tältä palstalta informantteja tutkimukseensa.
Hän on myöhemmin poistanut kummatkin keskustelut, toisen kokonaan ja toisen suurimmalta osalta, kun ne eivät ole edenneet hänen haluamallaan tavalla.
Tällä tavoin hän on osoittanut tutkijanotteensa olevan kaikkea muuta kuin puolueeton sekä harjoittavansa itse kontrollointia, manipulaatiota ja sensurointia.
Tekeillä olevalta tutkimukselta ei voi suuria odottaa.
Hän on myöhemmin poistanut kummatkin keskustelut, toisen kokonaan ja toisen suurimmalta osalta, kun ne eivät ole edenneet hänen haluamallaan tavalla.
Tällä tavoin hän on osoittanut tutkijanotteensa olevan kaikkea muuta kuin puolueeton sekä harjoittavansa itse kontrollointia, manipulaatiota ja sensurointia.
Tekeillä olevalta tutkimukselta ei voi suuria odottaa.
Vastaukset 90
Vanhimmat
tukea opiskelijaa...
tukenut useita opiskelijoita hyvin tuloksin.
Kletos00:n asenne oli sellainen, että hänen auttamisensa oli mahdotonta.
jäkättäjä!
sinun mielestäsi?
varmaankin.
käsittääkseni pelleillyt lainkaan. Mihin tämä kuvitteellinen pelleilyni on mielestäsi ollut syynä?
En usko sinun tosissasi niin tyhmiä kirjoittaneen. Kyllä sinä pelleilit...
...HUMANISTIEN puolella toimitaan hieman eri tavalla kuin meillä tekussa aikoinaan. :-)
Meillä oli paljon yksinkertaisempaa: kun vekotin saatiin pelaamaan niin yleensä paskanjauhaminen loppui.
Paskanjauhamisella harvemmin saatiin mitään konkreettista aikaan - mustaa silmää lukuunottamatta. :-D
Työelämässä harvemmin kenelläkään on enää varaa maksaa paskanjauhamisesta. Sellaiset saavat potkut ensimmäisenä.
saisi esimerkkejä siitä, mitä tyhmää olen kirjoittanut. Esitäpä niitä tässä muutamia malliksi.
teillä tekussakin toivottavasti oli jonkinlaiset standardit opinnäytteellenne.
Humanistit eivät muuten jauha paskaa. Jotkut yrittävät, mutta opponentit ja ohjaaja pyrkivät hillitsemään sitä parhaansa mukaan. Huomasit varmaan minunkin pyrkivän keskustelukumppanini harjoittamaa jauhantaa hillitsemään, mikäli ehdit lukea koko viestiketjun ennen sen poistamista.
Minullekaan ei jauhannasta ole maksettu vaan ihan muusta - melkoinen summa muuten, ja maksetaan edelleen.
tuossa poistetussa ketjussa, ei aloittaja Klitoris00 vai mikä hänen nimimerkkinsä nyt olikaan.
Yleensä työn 'hyvyys' on vertailtavissa nimenomaan sillä, miten sitä voi myydä ja kuinka paljon siitä saa rahaa.
Siinä mielessä lienen myös itse olen onnistunut varsin hyvin. Omia tekeleitäni pyörii satakunta ympäri maailmaa - viimeisin Tokiossa.
esimerkki kehiin, kiitos!
...niin minä en väittänyt että sinä tai humanistit jauhavat paskaa.
Esimerkkini olivat tekusta.
Ihan vaan ettei tule epäselvyyksiä koska on hyvä oppia ilmaisemaan itseään tarkasti. Siinä olet toki oikeassa.
sitä teknokraatit tuppaavat ajattelemaan - ja onhan siinä totta ainakin se toinen puoli.
Kyllä humanistikin joutuu osaamistaan myymään.
Maailmojen syleily jää vapaa-ajan harrastukseksi.
Tällaisena aikana jokainen elonmerkki on tervetullut, joten onnea vaan.
Etenkin nykyisin jo pelkkä selviytyminen on kovan työn takana - menestyksestä puhumattakaan.
Humanisti on humanisti ja teknokraatti on teknokraatti. Kumpaakin tarvitaan.
kaksitulkintainen viestisi toki oli, mutta sinunkin tulkintasi toimii aivan varmasti jossakin mahdollisessa maailmassa.
Joten no hard feelings!
teknokraatti ja humanisti lipuvat toistensa ohitse elämän merellä niin kuin mekin nyt ja ymmärrämme jotakin jostakin.
Ei muuta kuin onnea ja menestystä itsellesikin!
Ja eihän meillä ole tällä hetkellä valittavana kuin tämä reaalimaailma jossa elämme. Siinä on pärjättävä.
ymmärtävätkö he mitään?
mormonit mielestäsi kolmas ihmislaji teknokraattien ja humanistien ohella? Entäpä mormoniteknokraatit ja mormonihumanistit, ovatko sellaiset mahdollisia ja onko heidän mahdollista ymmärtää mitään?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000042354485
Koko avaus on turha ja tyhmä, jossa ilman perusteluita ja esimerkkejä esität väittämiä liittyen poistettuihin jorinoihin. Toisessa oletat jonkun antavan esimerkkejä teksteistä, jotka ovat poissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000042391867
viestissä referoin lukijaystävällisesti pitkää ketjua, jonka nimimerkki Kletos00 äkkiarvaamatta poisti.
Toisessa odotan jonkun esittävän perusteluita minuun kohdistamilleen solvauksille.
Minusta molemmat viestini olivat aiheellisia, eivät suinkaan turhia eivätkä tyhmiä.
Missä? Jos tarkoitat tämän ketjun avausta, sen pohjalta ei saa mitään käsitystä "pitkästä ketjusta". Esität vain perustelettoman väitteen ja sille alustuksen.
Ellei muuta, viestisi, tämän ketjun avauskin, on turhaa. Turhaan tässä toteat mielipiteesi asiasta, koska harva tekee mielestään turhia aloituksia...
humanisti?
ei, jos sen alan valitsee.
Ei yliopiston tiedekuntiin sisäänotossa ole uskonnollisia rajoituksia.
sentään aivan turhaa. Onhan aloitukseni kirvoittanut jo runsaat 50 viestiä, sinultakin muutaman.
Äkillisesti poistettua viestiketjua seuranneille referaattini on toimii muistin virkistäjänä. Olen sitä mieltä, että kun aloittaja yhtäkkiä poistaa koko keskustelun kun ei enää sanottavaa keksi, on muilla osapuolilla oikeus jatkaa siitä, mihin on jääty.
"Turhaan, aivan turhaan", laulaa Joel Hallikainen. Olet saanut ilmeisesti Kuurankukasta vaikutteita.
50'000'000 kärpästä...
Mielekkyys ja oikeus ovat eri asioita. Mielekkyyden kannalta voisit miettiä vaikka sitä, mitä haluat ilmaista. Että joku henkilö tulee väistämättä epäonnistumaan tutkimuksessan, koska poisti jonkun keskustelun (jota olisit niin mielelläsi tahtonut jatkaa maailman tappiin)?
tulkitset humanistin yliopisto-oppineeksi?
siihen, etten tosiaankaan tulkitse humanistia oppiaineeksi, voin vain todeta, että jos minun määritelmäni on liian ahdas ja totuus väljempi, mahtuu väljempään määritelmään vielä useampia ihmisiä, miksei myös mormoneja.
Onko tässä nyt jokin ongelma?
keskustelua olisi välttämättä halunnut jatkaa maailman tappiin.
Minulle olisi riittänyt mainiosti, että keskustelukumppanini olisi oikaissut minusta esittämänsä muunnellut totuudet.
Kun hänellä ei ollut siihen halua, tuntuu tieteellisiä kriteereitä noudattavan gradun kirjoittaminen hänelle melkoiselta haasteelta. Rehellisyys on tutkimuksen kivijalka. Todellinen tutkija ilahtuu yhtä paljon omien hypoteesiensa kumoutumisesta kuin niiden vahvistumisestakin. Nimimerkki Kletos00 ei viestiensä perusteella ollut sellaista tutkija-ainesta.
muunnellut totuutesi ja käsityksesi kirjoittajasta? Kovin on heppoista arvostella etukäteen kenenkään tutkielmaa nettikseskustelun perusteella...
Koit vain tutkimuksen aiheen sohaisuksi ampiaispesääsi (tai pikemminkin kusiaispesääsi) ja siksi aloitit asiattoman höpötyksesi.
Voiko mormoni olla humaani?
ainakaan sinun käsityksesi kirjoittajasta - siis minusta - ja motiiveistani perustu minkäänlaiselle todellisuuspohjalle.
Kerropa vaikka, mikä on kusiaispesäni ja mikä on asiatonta höpötystäni.
ei voisi?
Et sinä ainakaan, mutta ehkäpä mormoneissakin jokunen voi olla...
henkilööni puutuit? Ethän sinä tunne minua, joten tuollainen luonnehdinta on tyhjää höpinää.
Eikö sinulla ole mitään asiallista sanottavaa?
Kusiaispesäsi on päässäsi ja se kuhisee pakonomaista näpertelyä (josta melkolailla jokainen nimimerkillä "vaatii" kirjoitettu käy esimerkistä). Keskityt aina siihen kohtaan, josta voit vääntää "kerropa..."
MOT
väärässä. Päässäni ei ole kusiaispesää.
Pitkään aikaan minulle kirjoitetuissa vastausviesteissä ei ole ollut mitään todellista sisältöä. Siksi olen yrittänyt elvyttää minulle vastanneiden aivotoimintaa pyytämällä heitä kertomaan, mitä he oikeastaan haluavat sanoa.
Usein sellainen yksinkertainen kysymys auttaa, tällä palstalla kylläkin melko harvoin.
Sinä vedät lähes pohjat tällä äskeisellä viestilläsi. Eikö sinullakaan ole mitään sanottavaa? Miksi sitten kirjoitat?
sinultakaan paljoa herunut.
"Pitkään aikaan minulle kirjoitetuissa vastausviesteissä ei ole ollut mitään todellista sisältöä. Siksi olen yrittänyt elvyttää minulle vastanneiden aivotoimintaa pyytämällä heitä kertomaan, mitä he oikeastaan haluavat sanoa.
Usein sellainen yksinkertainen kysymys auttaa, tällä palstalla kylläkin melko harvoin."
Jostain syystä tuo katkelma sointui kovasti siltä, että voisit olla tohtori...
Osui arvaukseni oikeaan tai ei, voisitko antaa pienen ohjeen. Millaisella viestillä onnistuisin vetämään pohjat? Miten minun tulisi parantaa ilmaisuani? Kera esimerkin...
Kiitän jo etukäteen vastaamalla kysymykseesi. Kirjoittamiseni syyt vaihtelevat. Toisinaan ilmaisen jotain ja toisinaan haluan tietää jotain. Toisinaan kirjoitan muuten vain. (Entäpä miksi itse kirjoitat?)
ole lääkäri, kuten jostakin aiemmasta viestistäni pystyt päättelemään.
Tähänastiset pohjat vedit tällä: "Kusiaispesäsi on päässäsi ja se kuhisee pakonomaista näpertelyä (josta melkolailla jokainen nimimerkillä "vaatii" kirjoitettu käy esimerkistä). Keskityt aina siihen kohtaan, josta voit vääntää "kerropa...""
Ilmaisuasi voisit parantaa joko kertomalla, mistä päättelet, että päässäni on kusiaispesä tai jättämällä moisen väitteen kokonaan viestistäsi pois.
Tulit mukaan tähän keskusteluketjuun väittämällä toistuvasti, että minun kirjoittelemiseni on turhaa. Millähän oikeudella esität, että minun kirjoittelemiseni on sen turhempaa kuin sinunkaan?
MOT
Lainausmerkkien sisällä olevat lainausmerkit vaihtuvat puolilainausmerkeiksi...
Oletko itkupilli vai mitä oikeastaan yrität sanoa?
että olet ruvennut toistamaan itseäsi?
Voisitko keksiä jotakin omaperäisempää sanottavaa?
kerrankin jotakin asiallista sanottavaa lainausmerkeistä. Yritä kehittyä samaan suuntaan jatkossakin.
En ole itkupilli, ja yritän parhaani mukaan vastailla kysymyksiisi.
Miksi teit tämän ketjun avauksen? Mitä noin muuten yrität viestiä teksteilläsi nimimerkillä "vaatii"?
kokemusta lääkäreistä, varmaan hyviä ja pahoja.
Muistele niitä hyviä ja ota taas pilleri vaikka se maistuukin pahalta tekee se hyvää elvyttäessään aivotoimintaasi!
Nimimerkki Kletos00 aloitti taannoin täällä viestiketjun suunnitteilla olevasta pro gradustaan. Minäkin otin siihen osaa. Kletos00 ilmeisesti ärtyi kommenteistani, syytteli minua ja viimein poisti äkkiarvaamatta koko ketjun.
Oma aloitukseni referoi käymäämme keskustelua.
Tässä aloittamassani ketjussa olen lähinnä pyrkinyt vastaamaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
Avauksessa et referoi keskustelua, vaan esität väittämän, joka pohjautuu tulkintaasi jostain jo poistetusta (ja siten väitteellesi ei ole mitään näyttöä). Tässä jatkat samaa linjaa. Ehkä ja kenties joku on tehnyt jotain koska kenties...
referoin.
Sille, että Kletos00 poisti keskustelun, en mahda mitään. Voisit vaihteeksi käyttää tutkijantaipumuksiasi sen pohtimiseen, miksi hän sen poisti.
Oikeussalissa en käsittääkseni ole, vaikka alat jo näyttöä vaatia. Keskustelupalsta menisi hiljaiseksi, jos jokainen puheenvuoro pitäisi näytöin vahvistaa.
Mutta tämä viestiketju sai alkunsa nyt jo moneen kertaan mainitsemistani syistä, eikä loppua näy. Asia vain näyttää loppuvan. Sinäkin olet tivannut yhtä ja samaa jo useita kertoja. kertaan.
että täällä hiljenisi, jos väitteensä pitäis perustella. Mielenkiinnolla odottelen ensimmäistäkin perusteluasi.
MOT..
oikein seikkaperäisesti, mitä asioita toivot minun perustelevan.
tämä keskustelu, ettet enää enempää sekoa.
Sinulla on nähtävästi pakonomainen tarve saada viimeinen sana. Me kaikki tiedämme nyt, mikä se sinun viimeinen sanasi on, joten voit rauhoittua.
niin perustele kaikki.
Siitä on hyvä alkaa.
perusteluun ei aika eikä tila riitä.
Olepa hyvä ja kirjoita pari kolme väitettäni, jotka haluat minun perustelevan.
Siitä on hyvä alkaa.
MOT...
En käynyt katsomassa kysymyksiä, mutta ehkäpä siellä oli myös mahdollista kertoa, että manipulointia ym ei kirkon taholta ilmene.
Jotenkin kyllä koko kysymyksien asettelu oli siten, että se innosti niitä valittamaan, joilla mielestään oli jotakin valittamista, mutta ei innostanut niitä sanomaan mitään, joilla ei ollut mitään valittamista. Eli vastauksena varmaan tulee olemaan valtava valitusten määrä ja tulokset sen mukaisia. Kunka hyvin se kuvaa todellisuutta on eri asia.
Minun ehdotukseni on että Ketos ottaisi kysymyksensä sunnuntaina kirkkoon ja kokouksen jälkeen kyselisi kymmenkunta ihmistä vastaamaan kysymyksiin... siten hän varmistaisi kirkossa käyvien omien mileipiteiden esiin tulemisen. Netillä on helppo esiintyä vaikka useampana jos omistaa useita mailiosoitteita. Henkilökohtainen kierros olisi totuudenmukaisempaa.
Toisalta taas voit ajatella, että KAIKKI ne mormonit, jotka eivät sinulle valita, heidän mielestään ei noita asioita kirkossamme ole, joten siis 4000 (vai mikä se jäsenmäärä nykyään onkaan), siitä pois vastausten määrä, niin alat olla oikeilla jäljillä
Väestörekisterikeskuksen mukaan kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2008 alussa 3246. Milloinkohan tulee uudet tiedot...
ilmoittama jäsenmäärä ei välttämättä pidä paikkansa, koska läheskään kaikki jäsenet eivät ole huolehtineet siitä, että heidän jäsentietonsa olisivat väestörekisterin MAP-JK kirkon osiossa. Luottaisin enemmän kirkon omaan jäsenrekisteriin, jonka mukaan jäseniä on yli 4500.
...paikkaansa.
Vaikka eroat MAP-kirkosta niin killut kuitenkin vuosikausia kirkon jäsenrekisterissä - kuten esim. itselleni kävi. Ja tuskin lienen mikään poikkeus.
MAP-kirkon rekistereihin ei kannata luottaa pätkän vertaa.
Juttusi ovat enimmäkseen katkeria kommentteja sellaiselta, joka on kerran maistanut hyvää ja on siitä luopunut. Silloin ei ole enää Jeesusta uudestaan ristiinnaulittavaksi. katkerat ihmiset viettävät aikaansa MAPJK- kirkkoa parjaten, mutta heidän työnsä ei tuota rahtuakaan tulosta. Kirkko leviää pitkin maailmaa yhä voimakkaammin, sillä yhä useammat ihmiset haluavat elää ikuisesti Jumalansa kanssa ja viedä perheensä mukanaan tuohon autuuden tilaan.
Suomalaiset ovat jollakin tapaa palelluttaneet korvansa ja päänsä, kun eivät tahallaan tahdo ottaa vastaan elämää.
Kysymyksessä oli MAP-kirkon jäsenluettelo, joka AIVAN TAKUUVARMASTI on ylioptimistinen, koska eronneita jäseniä poistetaan sieltä miten sattuu - vuosien killumisen jälkeen.
Tämä on FAKTAA, ei mitään 'katkeruutta' tai mustamaalaamista.
Mitä MAP-kirkon 'hyvään' tulee, niin joillekin se sopii, esimerkiksi minulle se ei todellakaan sovi.
Eihän siitä minulle mitään vahinkoa koitunut vaikka killuinkin muutaman vuoden MAP-kirkon jäsenluettelossa eroilmoitukseni jälkeen.
Jos kuitenkin mietitään MAP-kirkon jäsenluetteloiden OIKEELLISUUTTA niin jo tämä oma tapaukseni todistaa että kirkon jäsenluettelo on ylioptimistinen.
Kirkkoon liittyessäsi sinut kirjataan sinne välittömästi mutta jos eroat kirkosta niin siinä voi olla usean vuoden viive tai voit jäädä sinne myös ikuisiksi ajoiksi ilman omaa aktiivisuutta.
Näin saadaan paljon 'kauniimpia' päänuppilukuja. Veikkaisin maistraatin lukujen olevan ainakin lähempänä totuutta kuin MAP-kirkon omien listojen.
ja vielä suurempaakin vaatii siirtyminen MAP-kirkon rekisteriin. Väestörekisterissä on eri jaostot niille, jotka eivät kuulu tai eivät ole ilmoittaneet kuuluvansa mihinkään kirkkokuntaan sekä sitten eri kirkkokuntien jäsenille. Paljon on varmaan niissä kaikissa päällekkäisyyttä.
Aikoinani kun liityin MAP-kirkkoon niin kävin maistraatissa asiasta ilmoittamassa.
No he sanoivat, etteivät kirjaa mitään MAPpilaisia. Heitä kiinnostaa vaan luterilaiset ja ortodoksit. Ellei kuulu heihin niin silloin ei uskontokunnasta tule mitään merkintää.
Tämä käytäntö on lienee niistä ajoista muuttunut.
Summa summarum, kai jäsenrekisteri olisi hyvä olla mahdollisimman paikkansapitävä? Mitä virkaa sillä muuten on?
yhdistysten jäsenrekisterit ovat myös melkoista sotkua. Ei tietenkään pidä ottaa sellaisesta esimerkkiä.
Vähitellen kai siirrytään Suomessakin yhtenäiseen väestörekisteriin, jolloin eri kirkkokuntien omat rekisterit ovat ainoita lähteitä, joista saa tietoa jäsenmääristä. Tietosuojan kannalta se olisi edistysaskel, muuten en tiedä.
Taas sitä mennään....
Asaia ei ole edes noin selvä sinun puoleltasi.
Mutta olkoot.
Heität vain herjaa miten haluat.
Ja sitten itket kun nyt keskutelaan siitä mitä Katolilaisessa kirkossa tapahtuu, että ei se sun vikasi ole, vaan se on siellä jossakin toisessa maassa...
FAKTAA on se että Katolilaisessa kirkossa tapatuu SUOMESSA tilastollisesti samoja asioita ja täällä kun ko. tapaus tulee esille niin TOIMITAAN SAMOIN... Abotintekija pannan ja se oikea syyllinen saa päänsilitykset kun tunnustaa tekonsa ja on puhdas sen jälkeen.
VAIKKA oikea syyllien on sen raskauksen alullepanija... Ei se jolla ei ollut sanonista asiaan.
Kun johtajat jotakin sanonat niin sitten seurataan vain sokeasti....
Mihin joutuu se sikiö joka abortoitiin? Taivaaseen vai helvettiin?
Mihin ja millainnn LOPPUelämä on sillä pikkutytöllä? USKALLAN väittää että KAUHEA...
Suo siellä, vetelä täällä...
"Kirkkoon liittyessäsi sinut kirjataan sinne välittömästi mutta jos eroat kirkosta niin siinä voi olla usean vuoden viive tai voit jäädä sinne myös ikuisiksi ajoiksi ilman omaa aktiivisuutta. "
SINÄ lkähetit mielestäsi erokirjeen, Piispan mielestä se oli vain tilitystä.
Olisit lähettänyt vain erokirjeen...
"Näin saadaan paljon 'kauniimpia' päänuppilukuja.
HÖpönlöpön. Kyllä asia on niin etä kun joku lähettä erokirjeen niin se käsitellään... Mutta jos joku vaan lähettää kirjeen jossa tilittää kaikkea ja sitten jossakin toteaa eroavansa... niin huh huh...
"Veikkaisin maistraatin lukujen olevan ainakin lähempänä totuutta kuin MAP-kirkon omien listojen."
Totuus lienee jossakin välimaastossa...
Sitäpaitsi sinähän autoit saamaan asian kuntoon.
Ei minulla ole asian suhteen mitään kaunoja.
Epäilen kuitenkin että en ole ollut yksittäistapaus joten tietenkin tällainen aiheuttaa heittoa nuppilukuun. Eikö vain?
Jos erokirjeessä sanotaan että halutaan erota ja se on allekirjoituksella ja päiväyksellä varustettu niin kyllä se on silloin erokirje.
Lisäksi asiasta vielä keskusteltiin piispan kanssa.
No mitä näistä....
Sinä oletkin ainoa joka mut täällä saa oikeasti hermostumaan...
Musta kun olet kuitenkin hyvin järkevä henkilö.
Niin, tiasltotahan siinä on sitten pielessä, kun on jäseninä henkilöitä jotka eivät omasta mielestään ole jäseniä... Minustakin heidät tulisi saada pois rekisteristä.
Mutta esim. meidän seurakunnassa tehtiin niin 90-luvulla että lähettiin kaikille epäaktiivisille kirje (palautuskuori mukana postimerkkeineen päivineen) jossa kysytiin että kaveri on meidän reksiterissä ja jos ei enää halua olla niin senkus allekirjoitus ja paluupostiin paperi...
Muutama (alle 5) eroilmloitusta tasii tulla ja muutama tuntematon osoite palatus...
Eli suurin osa epäaktiiveistä joko haluaa silti olla jäseniä tai ei välitä pätkääkään...
Minä en millään muotoa puolustele katolisen piispan toimintaa ko. aborttiasiassa.
Se oli väärin ja kohtuutonta.
Muista että meitä on liki 1.3 miljardia joten kyllä sellaiseen laumaan mahtuu kaikenlaista. Jo kolmeentoista miljoonaan mormoniinkin mahtuu vaikka minkälaista vipeltäjää...
Joten rauhoitu nyt vaan. :-)
Ei sinunkaan älynlahjoissasi ole mitään vikaa.
tällainen umpimormonikin ymmärtää.
Elämä on. Ihmiset ovat, ja jokaisella on tahdonvapaus.
...toimivat on epätäydellistä.
Ihmiset ovat mitä ihmiset ovat, ikään, väriin tai uskontoon katsomatta.
Olet ollut MAP-kirkon jäsen muistaakseni joskus 1960-70-luvuilla. Silloin kirkolla oli oma virallinen väestörekisteri. Merkintää uskontokunnsta ei tullut yleiseen väestörekisteriin. Verotuksessa ilmoitettiin kuuluminwn MAP-kirkkoon.
...ei siitä ole kuin joku seitsemän vuotta.
Mutta niin kuitenkin kävi että minut suorastaan naurettiin maistraatista ulos.
Onhan väestörekisterissä merkintä uskontokunnasta. Siihen perustuvat viralliset jäsenmääräluvut. Erillistä kortistoa ei ole eri kirkkokuntiin kuuluvista, vaan kaikki ovat samassa luettelossa.
Et kai nyt yritä antaa ymmärtää, että mormonikirkossa Suomessa (tai muualla) ei jatkuvasti tapahtuisi ylilyöntejä?
Sinähän tavallisesti älähdät ensimmäisten joukossa, kun täällä kerrotaan esim. niistä tapauksista joissa srk:n johto on TIENNYT miehen seksuaalirikoksista mutta KUITENKIN päästänyt hänet asemaan, jossa hän pääsee käsiksi lapsiin, ja muuta vastaavaa.
Minä olisin sinuna hyvin hyvin hiljaa.
Raamatun mukaan maailma luotiin 6000 vuotta sitten. Minä olen saanut sellaisen käsityksen, että maapallo on n. 5 mrd vuotta vanha. Tuomas Martikainen Åbo Akademista kertoo meille, että totuushan on aina jossain kahden ääripään välissä.
http://uusiviesti.blogspot.com/
Onkohan maistraateissa noin paljon eroja sitten.
...hyvin kiukkuinen vanhempi naishenkilö joten saattaahan niitä eroja olla. :-)
vaahdotuksella oikeasti tarkoiti?
Olisi pitänyt kysyä, että jos haluat edelleen olla jäsen, palauta kirje...
Eipä kirkko niin voimakkaasti leviä; se on väärää propagandaa. Tiedän/tunnen lähetyssaarnaajia, jotka eivät lähetystyökautenaan ole saaneet ainottakaan käännettyä ja sitten on esim. maita, jonne kirkko ei "uskalla" edes mennä. (Mm. Arabi-maat).
Entisissä itäblokin maissa on vähän sama homma; mennään seurakuntaan ilmaisen englannin kielen tuntien, tarjoilun ja muun "hyödyn" vuoksi. Pettymys on suuri kun lähetyssaarnaajat eivät sitten osaakaan opettaa kieltä (!!!). Ei heillä usein ole myöskään varaa maksaa ikuisuuselämän vaatimaa maksua (mm. kymmenykset). Sanot hyvin "Jumalansa" - itse kukin saakin/voikin spekulopida kuka hänen jumalansa on/on ollut, ehkäpä joku sukulainen olisi jo ehtinyt ylentyä jumalan asemaan jollakin planeetalla. Eikä kai kukaan voi myöskään "viedä perhettään autuuden tilaan", eikö se kuitenkin olisi jokaisen itse itselleen ostettava? Ja mitä on "tahallaan"? Jos ei usko ole aitoa, mitä sellaisen esittäminen hyödyttää? Kirjaviisaita on paljon, kuten myös arvoisa nimimerkki, mutta fanattisuus ei ole merkki uskon aitoudesta. Tekstien taaksen on niin helppo kätkeytyä; ehkäpä kotonasikin käytät "kirjalla päähän" menetelmää. Et hyväksy inhimellistä epäilyä, keskustelua, argumentointia. Asiat ovat niin kuin sinä sanot, ja sillä siisti.
Heistä tulee yli 10 lähetyssaarnaajaparia kohden. Päivässä kastettiin keskimäärin 765 käännynnäistä. Kirkon koko jäsenmäärä vuoden 2007 päättyessä oli 13 193 999. Joillakin alueilla työ menee heikommin eteenpäin. - Mistä oletat Venäjän tilanteen sellaiseksi kuin esität? Kymmenysten maksukyvyllä ei ole mitään tekemistä lähetystyön kohteen valitsemisen kannalta. Kymmenykset ovat kaikille 10% vuotuisesta tulosta. Jos niiden maksamisen vuoksi tulee vaikeuksia, niin kirkko voi auttaa paastorahastosta.
Kirkko ei mene sellaisiin maihin, joissa laki ei salli lähetystyötä. Ei ole kysymys pelosta vaan lainkuuliaisuudesta.