mielipide

On suorastaan mielisairasta, että suomessa yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa. Mitä helvetin tekemistä niillä on jonkun jeesuksen kanssa?
8222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eihän se jeesus teiltä mitään veroa perikkään

Äänestä

Ota yhteyttä päättäjiin, ja esitä asiasi heille. Voihan se sinua harmittaa, jos jouduit maksamaan jostakin asiasta, jota et arvosta henkilökohtaisesti. Sellaista se on.

Äänestä

...joka on jäänne menneiltä ajoilta ja joka olisi pitänyt poistaa jo ajat sitten.

Apostoliseen opetukseen kuuluu, ettei pakanoilta tule ottaa vastaan mitään (rahaa tai taloudellista tukea), vaan AINOASTAAN uskovien tulee kantaa vastuuta evankeliumin kustannuksista. Nytpä kirkkomme ottaa VÄKISTEN vanhentuneen ja väärämielisen Suomen Lain nojalla veroa ns. yhteisöverona kaikilta yrityksiltä riippumatta siitä, kannattavatko ne kristillistä uskoa tai etiikkaa tai eivät.

Tästä on kirjoitettu 3.Joh.jakeissa 5-7:

"Rakkaani, sinä toimit uskollisesti kaikessa, mitä teet veljien, vieläpä vieraidenkin hyväksi. He ovat seurakunnan edessä todistaneet sinun rakkaudestasi. Teet hyvin, kun varustat heidät matkalle, niin kuin Korkeimman edessä on arvollista. Hänen nimensä tahden he ovat matkalle lähteneet, EIVÄTKÄ OTA PAKANOILTA MITÄÄN !"

Suomessa on tässä mielessä menneet vellit ja jauhot sekaisin jo vuosisatoja sitten. On silti erittäin hyvä seikka, että Suomessa on Kristinusko ollut valtauskontona yli 800 vuotta.

Muu vaihtoehto olisi voinut olla hinduismi, jolloin ns. "pyhät lehmät" hortoilisivat pitkin Hesan katuja (yäk !) tai islam, jossa kaikilta varkailta (myös aiheettomasti syytetyiltä syyttömiltä) sharia-lain mukaan katkottaisiin kädet säälimättä ja ihmisten olisi pakko mennä rähmälleen viidesti päivässä pylly pystyssä korkeutta kohti ja kasvot mekkaan päin suunnattuina jne.

Kiitä siis sinäkin Luojaasi, että Suomi on, vaikkakin vajavaisesti, Kristitty ja itsenäinen kansa !


Siunausta Yeshuassa !
PS. Olitko intissä Santahaminassa v.1971-2 ?

Äänestä
  • Kannattaa rukoilla Suomen ja siihen kuuluvien asioiden sekä päättäjien puolesta.

    Äänestä

  • onhan sekin vaihtoehto että minkään uskonnon säädökset tai uskomukset eivät määrää tai hallitse elämää. Joka haluaa uskoa jumaliin voisi liittyä mihin uskontokuntaan lystää ja maksaa yhteisölleen mitä haluaa, mutta muut saisivat olla näiltä rauhassa. Ei olisi sen paremmin pyhiä lehmiä kuin kädenkatkaisuja...

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    onhan sekin vaihtoehto että minkään uskonnon säädökset tai uskomukset eivät määrää tai hallitse elämää. Joka haluaa uskoa jumaliin voisi liittyä mihin uskontokuntaan lystää ja maksaa yhteisölleen mitä haluaa, mutta muut saisivat olla näiltä rauhassa. Ei olisi sen paremmin pyhiä lehmiä kuin kädenkatkaisuja...

    ...sillä Yeshua opetti sanoen: "Jos joku TAHTOO minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua !"

    Siten Yeshua julisti uskonnon suhteen vapaaehtoisuutta ja täyttä valinnan vapautta. On perin valitettavaa, että Hänen - tuon mahtavimman Opettajan - opetuksia ei ole paljoakaan kristillisissä kirkoissa noudatettu. Tästä syystä on Suomen kansa ollut päivittäinen vakiorukousaiheeni vuosikausia, jotta Korkein antaisi hengellisen heräämisen totuuden rakkauteen ja pelastaisi kaikki valittunsa tästä kansasta. Hän on hyvä ja siksi Hän myös kuulee rukoukseni.

    Siksi minä olen menossa Korkeimman Kuningaskuntaan TÄYSIN vapaasta tahdostani, sillä TAHDON ikuisesti palvoa Karitsaa ja laulaa Hänen äärettömän rakkautensa vuoksi Hänelle mitä korkeinta ylistystä ikuisesti... siis vapaasta tahdostani.


    Siunausta Yeshuassa !

    Äänestä

  • rukoilla kirjoitti:

    Kannattaa rukoilla Suomen ja siihen kuuluvien asioiden sekä päättäjien puolesta.

    ...kaikki nuo kolme asiakokonaisuutta vien joka aamu monen muun rukouksen ohella kiittäen ja tanssien Yeshua-nimessä Korkeimmalle, jonka ainoan nimi on El'Elyon. Hän on sangen ylistettävä.

    Kuitenkin rukousteni ja avustusteni painopiste on alikehittyneissä maissa, joissa hätä ja avuntarve on aivan toista luokkaa kuin täällä. Korkein antoi yliluonnollisella tavalla minulle jo vuosia sitten erityisesti Nigerian esirukouskohteeksi, vaikken tunne siellä ketään, enkä tiennyt tuosta maasta paljoa muuta kuin sen nimen, sijainnin ja että se on väkirikkain maa Afrikassa.


    Siunausta armon ja rukouksen Hengessä, Yeshuassa !

    Äänestä

Merkittävin leikkaus seurakuntien verotuloihin kertomuskaudella oli yhteisöveron osuuden alentaminen 3,36 prosentista 2,0 prosenttiin ja vuonna 2000 aina 1,63 prosenttiin. Markkamääräisesti tuotto oli hyvä vielä vuonna 1999, mutta leikkaukset konkretisoituvat kipeästi seuraavassa laskusuhdanteessa. Vastineeksi seurakuntien sosiaaliturvamaksua alennettiin kuntatyönantajan tasolle 10,8 prosentista 4,75 prosenttiin. Kirkko on perustellut oikeuttaan yhteisöveron tuottoon sille kuuluvilla yhteiskunnallisilla tehtävillä, kuten hautaustoimi ja väestörekisteritietojen ylläpito. Lisäksi kirkko kantaa yhteiskunnallista vastuuta myös lukuisien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkollisten rakennusten ylläpidosta. Lisääntyvässä määrin on myös kirkon tekemä laaja lapsi- ja nuorisotyö sekä diakoniatyö ymmärretty osaksi yhteiskunnallista vastuun kantoa. Edellä mainittujen tehtävien kustannukset ovat vuositasolla yhteensä noin 1,5 mrd. mk.

Vuonna 1998 Gallup-kanavalla tehdyn tutkimuksen mukaan 42 % suomalaisista oli sitä mieltä, että kirkon tulisi tulevaisuudessakin saada osuus yhteisöveron tuotosta voidakseen hoitaa yhteiskunnalliset palvelunsa. Joka viides (19 %) puolestaan kannatti vaihtoehtoa, että kirkon osuus yhteisöverosta poistettaisiin, mutta valtio korvaisi yhteisistä verovaroista kirkon suorittamat yhteiskunnalliset palvelut. Vain joka kymmenes (10 %) kannatti sitä vaihtoehtoa, että kirkon osuus yhteisöverosta poistettaisiin ja kirkko luopuisi huomattavasta osasta yhteiskunnallisia palveluitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luttinen kirjoitti:

On suorastaan mielisairasta, että suomessa yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa. Mitä helvetin tekemistä niillä on jonkun jeesuksen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu